Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tässä kirjassa päästiin hiukan arkisempaan kerrontaan. Siinä missä Väristys oli surumielinen tarina, tämä oli ns. "paluu arkeen". Tottakai Gracen ja Samin ongelmat eivät ole vielä takanapäin, mutta oli ihanaa lukea heistä toisen kirjan verran. Pystyin välillä samaistumaan Graceen todella hyvin. Lisäksi kirjassa saatiin tutustua lisää Isabeliin ja uuteen hahmoon, Coleen. Maggie on luonut ihmissusista omansa laisia ja välillä hänen nokkeluutensa hämmästyttää. Sanomattakin selvää, että kolmas kirja tulee mullistamaan kaiken.
Tämäkin kirja oli jännittävää luettavaa ja koukutti kyllä lukemaan pian alusta loppuun. Harmittaa että ilmeisestikään kirjasarjan seuraavia osia ei tulla suomentamaan ollenkaan... Kävin kyllä lisäämässä nimeni adressiin joka netissä on, josko vaikka joskus siinä olisi niin paljon nimiä että kiinnostuisivat suomentamaan lisää...
Mahtava kirja, joka tuo vanhaan tarinaan pari uutta henkilöä. Täydet 5 tähteä.
Sarjan aikaisemmat osat ovat koukuttaneet minua aina niin, että kirjaa ei ole pystynyt laskemaan käsistä ja lukeminen kannesta kanteen ei ole vienyt montaa päivää. Mutta tästä osasta jäi puuttumaan se jokin joka imasee mukaansa. Olihan kirja hyvä, mutta heikoin lenkki kyseisestä kirjasarjasta. Plussaa kirjassa oli se, että lessereistä kertovat kohdat jäi pois ja välitut tulivat tilalle, sekä toinen puoli pääsi tarinaan mukaan. V on kiinnostava hahmo ja hänen piilevä homous oli kiva lisäys tarinaan. Kirjan lopetuksesta voisi sanoa sen verra, että nyt mentii vähän jossakin määrin yli rajojen.. Tietenkin kirjassa oli hyvin paljon lemmiskely kohtauksia, niinkuin Mustan tikarin veljeskunnan kirjoissa kuuluukin olla. ;)
En yleisestipidä juurikaan Meyerin kirjoista, mut tämä oli melko hyvä. Henkilöissä huomattava parannus verrettuna Huokutuksen hahmoihin. Bree on hahmo, johon pystyy samaistumaan, toisin kun nämä "täydelliset vamppyyrit, lumoavat ihmissudet ja raivostuttana Bella. Juoni oli mukava, tosin kirja loppui liian pian...
Aivan upeaa, kaikin puolin. Kerronta oli mukavaa, ja maailma oli täydellisesti tehty! Ehdottomasti yksi lempikirjoistani! Tämä on myös niitä erittäin harvinaisia kirjoja, jossa pidän kaikista hahmoista. Lähes aina löytyy joku, joka ärsyttää suunnattomasti, mutta tässä ei sekään ollut pilaamassa lukukokemusta. Kannattaa ehdottomasti lukea!
Päätin alussa, että en lue näitä kirjoja, koska tarina vaikutti niin surulliselle. Kannatti kuitenkin aukaista kirja ja lukea. Kirjan lukeminen oli ajottain vaikeaa koska tekstin yllä leijuu koko ajan hyvin surullinen tunnelma. Tytön ja suden suhde on herkkää ja kaunista ja se voi hajota minä hetkenä hyvänsä. Maggie on onnistunut luomaan sanoin taianomaisen maailman, joka saa yhdessä vaiheessa pidättelemään kyyneliä. Varmasti ainakin nuorien lukijoiden mieleen. Omaan makuun ehkä usein vähän "siirappista" menoa, mutta kukapa voisi vastustaa fluffy-annosta? Kirja, jonka jokaisen rakkaudennälkäisen on luettava ainakin kerran!
Kirja tempaisi mukaansa heti ja piti mielenkiinnon yllä ihan loppuun asti. Jäin janoamaan heti kirjasarjan seuraavaa osaa ja täytyy heti lukea kaikki ja selvittää mitä salaisuuksia vielä paljastuu. Korppikartanon tapahtumat pitivät jännityksessä ja kirjailija kuvaili hyytävästi demonien kanssa käydyt kohtaamiset. Kirjan kuvat myös toivat uutta näkökulmaa kirjan sisältöön ja olivat positiivinen yllätys sivua kääntäessä. Jokainen kirjan henkilö tuo omalta osaltaan jännitystä ja salaperäisyyttä kirjan tapahtumiin. Tästä kirjasta saisi mielestäni loistavan tv-sarjan.
Cassandra Clare osaa kyllä kirjoittaa aivan mahtavasti. Kirja oli kaikkien odotusten arvoinen ja vähän ylikin. Alan pitää Jacestä koko ajan enemmän, samoin Alecista Magnuksesta. Odotan aivan innoissani sarjan neljättä osaa.
Minusta Aamunkoi on aivan mahdottoman hyvä kirja ! Se on ihanasti täynnä romantiikkaa ja jännitystä , koska Edward ja Bella menee naimisiin ja Jacob leimautuu <3
En erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. Henkilöhahmot jäivät kaikki persoonattomiksi ja kasvottomiksi, liekö sitten tarkoituksellista tai ei, mutta minulle se on pitkä miinus ja syö pois lukuintoa. Jopa HALin ja miehistön välinen "ristiriita" oli suorastaan vaisu. Tapahtumiin nähden siitä puuttui jokin mikä olisi vetänyt kunnolla tapahtumiin mukaan. Ehkä syynä oli päähenkilön eräänlainen tunteettomuus? Itse matka oli silti ihan kiinnostavaa luettavaa, lähinnä koska lopullinen päämäärä oli sen verran mystinen että halusin tietää miten kirjan lopussa lopulta käykään. No mystisestihän siinä käy, liian mystisesti minun makuuni - en ole varma tajusinko lopun tapahtumia edes oikein. Kirjan kieli oli myöskin välillä kummallista, liekö suomennoksen syytä vai ei, mutta tietyt lausemuodot pistivät lukiessa useasti silmään.
Olen koko kirjasarjan aikan pitäny vishousia mielenkiintosimpan hahmona joten kirja oli pettymys, tosin se miten V:n ja Janen suhde etenee oli kiehtovan hauska vaikka se nyt vähän sivu juoneksi jäikin. (pitänee toivoa että ensi kirja korvaa tämän kirjan pettymykset) Se mitä paljastuksia kirjan juoneen tuli V:n vanhempien histioriasta oli jotakin yllättävää enkä heti ensimmäisenä olisi sitä arvannut samoin se miten kerjan rakkaustari sai loppunsa oli yllättävä ja piristäväkin, vaikka sen tietää että rakastavaiset saavat lopulta toisensa jne.. mutta ei tartuta siihen. osasin odottaa "V tulisi kaapista ulos" mutta silti piti lukea muutman kerrran uudestaa V:n Butchille lausumat tunnustukset. :)
Minullakin odotukset oli aika korkealla. Minua häiritsi se, että V:n ja Jane, ei saanut tästä "omaa kirjaansa", vaan kerrottiin paljon muiden tekemisiä ja ajatuksia. Jotenkin tuli tunne, että tulipahan tämäkin Veljen tarina kerrottua... Loppu oli kyllä vähän outo
Kirja oli ihan viihdyttävä lukukokemus. Minulla oli kirjaa kohtaan pieniä ennakkoluuloja, mutta kirja yllätti ihan positiivisesti. Kirjoitus tyyli oli aika teiniä, mutta päähenkilön ikään ja luonteeseen sopivaa. Henkilöt olivat kivan omaperäisiä ja juoni mukavan vauhdikasta. Mahtavinta kirjassa oli se kun tyypillisille "perus" yliluonnollisille (vampyyreille, muodonmuuttajille, keijuille) oli keksitty taas uusia ominaisuuksia ja piirteitä, mutta ei siitä enempää, ettei kenenkään lukukokemus mene vain pilalle..
Kuten aiemmissa arvioissa on todettu, voi Rautalohikäärmeen tyttären alku joko saada kirjan pariin tai karkottaa. Itselläni alku ei meinannut toimia millään tavalla, kirjan maailma tuntui merkityksettömältä ja koko kirjan olevan vailla kunnollista pointtia. Onneksi lukemista kuitenkin jaksoi jatkaa, sillä teoksesta kasvoi yksi mielenkiintoisimmista fantasiakuvauksista. Episodimaisuus sopi kirjaan ja episodit myös kasvattivat mielenkiintoaan loppua kohden. Hyppäyksiä ei myöskään omalla kohdalla ollut vaikeaa seurata, sillä varsin nopeasti aina selvisi tapahtumaympäristön hieman muuttuneen. Loppu oli myös onnistunut, mikä oli helpotus, sillä se oli heikon alun jälkeen mieleen noussut pelko. Lopetusta ei kuitenkaan pureskella lukijalle aivan valmiiksi, joten sen taso jakanee aloituksen tavoin mielipiteitä.
Kate McMullanin "Uusi oppilas" (Sanoma Magazines, 2010) aloittaa uuden Lohikäärmeakatemia -kirjasarjan, jonka ensisijainen kohderyhmä löytynee alakoulun pienimmistä oppilaista (kakkoset, kolmoset). Sarjan päähenkilö on kaksitoistavuotias Wiglaf-poika, joka asuu yhdessä isänsä, äitinsä ja yhdentoista veljensä kanssa pienessä röttelössä. Kun kiertelevä trubaduuri ennustaa, että Wiglafilla on edessään loistava tulevaisuus sankarina, tulee hän pestautuneeksi akatemiaan, josta valmistuu urhoollisten lohikäärmeiden tappajia. Hieman hankalaksi tilanteen tekee kuitenkin se, ettei Wiglaf pysty itse tekemään pahaa kärpäsellekään, mutta siitä huolimatta jonkun pitäisi tehdä selvää ilkestä Gorzil-lohikärmeksestä... Sarja sisältää ensimmäisen osansa perusteella hyvin perinteisiä ja sinänsä ihan kiinnostavia fantasia-aineksia (taikamiekka, puhuva porsas, erilaisia salaisuuksia ja niin edelleen), mutta jättää ne vähän puolitiehen, eikä turhan lyhyeksi ja pintapuoliseksi jäävä tarina ole kovinkaan ihmeellinen tai hauska, vaikka humoristiseksi kai se on tarkoitettu.
Nyt se on luettu. Odotukset oli korkealla, joten petyin vähän. Ah, rakastuin Janeen heti kättelyssä. Sellainen vahvaluontoinen nainen, joka sanoo mitä ajattelee eikä anna Vishousin pompotella itseään. Lisäksi sen tapa ajatella kaikki "lääketieteellisesti" oli huvittavaa. Lisäksi ihanaa, että tässä kirjassa ei ollut sellaista eipäsjuupas-meininkiä vaan Jane ensin vihasi V:tä, sitten alkoi kiinnostua tästä ja lopulta heidän välillään roihahti liekki. Vishous ei herättänyt sen enempää tuntoja kuin aikaisemminkaan. Yllätti, että se meni suoraan sanomaan Butchille, että mitä se ajattelee ja on ajatellut tästä. Okei, ja miksi Bloodletter piti tässä kirjassa suomentaa kun aiemmissa se oli vain tuo Bloodletter? *argh*. Kirjassa oli ihan liikaa minusta kaikkien muiden näkökulmasta paitsi itse V:stä ja Janesta. Plussaa tottakai siitä, että lessereistä ei ollut yhtään pätkää. Loppu yllätti ja oli vähän kummallinen. Ei ihan sellainen loppu kuin odotti.
Kun sain kirjan, ja luin takakannen, muodostin heti siitä ennakkokäsityksen. Luulin että se olisi jokin typerä lässätys, jossa on liikaa yliluonnollista hömppää. Mutta koska olin päättänyt lukea kirjan, aloitin sitä lukemaan. Kello oli ehkä noin 18,kun käperryin sängylleni lukemaan, ja jossain vaiheessa tajusin oikeasti lukevani kirjaa innolla. Illalla noin kahdeksan aikaan, äiti koputti selkääni, ja kysyi aionko tänään nousta ollenkaan sängystä. Ellasta kuullessani naurahdin ääneen, Lizzien kuollessa tirautin pari kyyneltä. Ja lopulta ahmin joka ikisen sanan, ja olin täydellisesti koukussa kirjaan. Kirjassa on paljon sekä huumoria,dramatiikkaa että romantiikkaa. Nämä kaikki ovat sopuisasti tasapainossa, ja se tekee kirjaan "sitä jotakin". Evien luonne oli yksi asia, mikä kirjassa veti minua puoleensa. Hänen ehkä hieman epätodellisen tyttömäinen ihastus pinkkiin, ja muuhun tällaiseen yli-tyttömäisiin asioihin, oli ihastuttavaa. Myös rohkeus ja rehellisyys taisivat tulla Eviessä esille. Samastuin Evien tarinaan täysin, ja toivoin että se jatkuu loputtomiin! Elin Evien mukana siis koko ajan, ja jännittävissä kohdissa haukoin henkeä (pikkusisko sanoi, että luuli minun saaneeni sydänkohtauksen), romanttisissa taas huokailin dramaattisesti. Evie ei silti mielestäni ole todellakaan mikään normaali kirjan päähenkilö. Päinvastoin, harvoin kirjan päähenkilön olettaa olevan hurjan lapsellinen, ja samalla epäitsekkäs ja hurmaava. Teksti oli selkeää, ja helppoa ymmärtää. Olisin toki kaivannut hieman tarkempia selostuksia, ja enemmän syvyyttä kirjaan, mutta se ei silti tehnyt kirjan viehätystä yhtään vähäisemmäksi. Juonenkäänteet olisivat saaneet olla huomattavampia, ja yksi hurjan dramaattinen sellainenkin olisi saanut olla ! Kirja perustuu aika lailla Evien kasvuun, itsensä tutkiskelemiseen, ja rakkauteen, joten olisin kaivannut kirjaan ns. sivu tarinaa, jossa kerrottaisiin hieman enemmän sivuhenkilöistä. Esimerkiksi KEIJUISTA ja Raquelista, ehdottomasti ! Kuulin että kirjasta olisi tulossa jatko-osaa, ja odotan sitä jo hirveällä innolla ! Kirja tosiaan oli paranormaali, sillä se oli paljon normaalia fantasia-kirjaa parempi <3
Loistava kirja. Tämä sarja se vain parantaa otettaan kirja kirjalta. Zoey saa mies elämäänsä vähän selkiyttä edellisen kirjan sydämiä särkevän lopun jälkeen, mutta tietenkin vastassa on kohta suurempia haasteita. Kirja imaisee itsensä mukaan ja sitä on vaikea laskea käsistä.
Erikoinen kirja.. Se jaksoi kiinnostaa jollakin tavalla, mutta välillä tunti siltä pitäisikö lopettaa kesken. Loppua kohden kirja kumminkin muuttui mielenkiintoisemmaksi. Ja olen ihan tyytyväinen kun kahlasin sen kumminkin loppuun asti. Kirjan juoni oli kivan erilainen kuin muissa viime aikoina ilmestyneissä fantasia kirjallisuudessa, mutta kumminkin hieman liian kliseinen. Noidat, vampyyrit, muodonmuuttajat, lohikäärmeet, keijut, jättiläiset, velhot, haltiat ja aivan tavalliset ihmiset oli kaikki sovellettu samaan tarinaan. Ja tietysti kirjassa oli mukana rakkautta tai ehkä ennemmin himoa. ;) Seuraavaa osaa odotellen..
Hester ja Tom jatkavat seikkailujaan Philip Reeven laadukkaassa steampunk-sarjassa. Erinäisten mutkikkaiden juonikuvioiden jälkeen parivaljakko joutuu laskeutumaan lumi- ja jäätasankoja halkovan Anchorage-nimiseen kaupunkiin. Mitä esteitä jääjumalat mahtavatkaan sankareiden tielle asettaa matkalla myyttiseen Amerikkaan? Anchoragen ylimystön viimeinen hengissä olevan jäsen, Freya järjestää siniveriseen tapaansa kapuloita Hesterin ja Tomin rattaisiin, aiheuttaen lähes kaupunkinsa tuhon, vaikka jo yksinkertaisimmat askareet kuten paidan napittaminen hemmotteluun tottuneella neidillä tuottaakin harmaita hiuksia. Perinteiden mukaisesti erinäiset hoitajat ovat kasvattaneet häntä, tavaten vanhempansa vain virallisilla illallisilla ja päiväretkillä. Nyt he kaikki ovat kuolleet kaammottavaan kulkutautiin. Matkalla myös nuori rajakreivitär kasvaa ihmisenä ja hylkää vanhat tavat, joista ei ole apua uusissa haasteissa. Kulkemisen vastaisen liiton ääriaktivisti ryhmä Vihreän myrskyn johtaja Satya väittää itseään edesmenneen Anna Fangin ystäväksi ja on saanut päähänsä palauttaa hänet tähän maailmaan, vaikka Hesterinkin suosima sanonta kuuluu: "kukaan ei palaa auringottomasta maasta". Vai palaako? Mitä Muistojen sali kätkee sisäänsä? Hauskin hahmo on ehdottomasti professori Pennyroyal, joka tuo mieleen Harry Potterin Gilderoy Lockhartin. Hän luo draamaa aina sinne missä kulkeekaan. Myös Kadonneiden poikien joukkio tuottaa päänvaivaa päähenkilöille. Erikoinen Eno, joka tietää kaiken, on napannut poikia kouluttaakseen heistä musrtovarkaita. Kuinka maailmaa voikin katsoa eri tavalla, jos on katkeroitunut. Täysin ehjin nahoin tässä seikkalussa ei selvitä, millaisen hinnan valehtelusta ja juonnitelusta joutuukaan maksamaan.
Tällainenko maailmasta tulee meidän jälkeemme? Sotien runtelema, jossa kaupungit noudattavat omanlaista kieroutunutta darwinismiaan: syö tai tule syödyksi. Kirjoittaja on sekoittanut soppaan mytologioita ja nippelitietoja meidän ajastamme onnistuen nerokkaasti sivistämään ohimennen sekä herättämään kysymyksiä omista elintavoistamme. Kirjan loppu on täynnä käänteitä, joita ei olisi osannut aavistaa, osa surullisiakin, mutta sellaista elämä on. Kirja piti hallussaan koko ajan, saaden lukijan haukkomaan teatraalisesti henkeään - ylittäen kaikki jo valmiiksikin korkeat odotukset, joita minulla kirjasta oli. Hahmot ovat yllättävän syvällisiä, lue kirja jos et usko! Hester - tyttö, joka ei ole kaunis, Tom - poika, joka ei ole sankari, Katherine ja eräs salaperäinen nuorukainen ovat keskenään joukko erilaisia, enemmän tai vähemmän kovia kokeneita nuoria, joilla on tehtävänsä tarinassa. Kirjassa seikkalee myös lemmikki susi nimeltään Koira, eikä rakkaudeltakaan voida välttyä.
Ari Paulow hallitsee draaman tekemisen taidon ja lukijansa sitouttamisen. Khilafa maalaa lähes toivottoman alakuloisen kuvan lähitulevaisuuden islamistisesta maailmasta ja kertoo suomalaisen vastarintaliikkeen muutaman jäsenen toiminnasta ja matkasta poikki islamistisen Suomen, lopullisena päämääränä Yhdysvallat. Kirja pistää ajattelemaan mitä tänään voimme tehdä, jotta tulevaisuudesta ei muodostu sen kaltainen kuin mitä Khilafa esittää. Kirjan loppu löi kyllä ällikällä.
Sookie Stackhouse- sarjan viidennessä kirjassa Sookie on jälleen hengenvaarassa(yllätys, ylllätys). Kaksiluontoisia lahtaava ampuja tuntuu selittämättömästä syystä tahtovan myös Sookien hengiltä. Pelastaakseen veljensä epäilevältä Hotshotin ihmispuumalaumalta täytyy Sookien löytää oikea murhaaja. Kaksiluontoisten metsästäjä ei ole ollenkaan Sookien ainoa murhe. Eric majoittaa Merlottesin uuden baarimikkosijaisen vampyyri Charlien Sookien luokse. Sookien pomo Sam on myös sala-ampujan tähtäimessä. Bill tulee katumapäälle aiheutettuaan Sookielle niin paljon päänvaivaa ja sydänsuruja. Alcide pyytää Sookieta mukaan ihmissusien laumanjohtajan valitsemisseremoniaan, missä Sookie tapaa erään uuden jännittävän hahmon(josta varmasti tullaan vielä kuulemaan). Ja mikä kaikkein huolestuttavinta: Eric haluaa tietää mitä tapahtui päivinä jotka hän vietti Sookien luona. Etenkin kaiken sen, mitä Sookie ei tahdo paljastaa. Harris tarjoaa jälleen lukijalleen kunnon sopan hämmennettäväksi. Kirja ei päästä lukijaansa otteestaa hetkeksikään ja silti se ei tukehduta lukijaaansa liian monilla tai monimutkaisilla juonenkäänteillä. Ericin faneille lupaan, että kirja raapaisee hahmoa ehkä vielä hiukan syvemmältä, ei tosin samalla tavalla kuin edeltävä kirja.
Sininen kuu on todella loistava kirja ja samalla myös aivan mahtava jatko-osa loistavalle alkaneelle kirja-sarjalle. Omalla kohdallani vain tuo kiusaamisjuttu on aika arkapaikka, enkä siksi pitänyt niistä kohdista. Varsinkin Damenin käytös järkytti monissa kohdissa. Mutta kirja oli tosi hyvä ja se saa varmistamaan sen, että ostan kolmannen kirjan heti kun se vain ilmestyy.