Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirja on aivan loistava alku koko sarjalle! Kirja on pitkästä aikaa jotain muutakin kuin Houkutus-sarjan jäljittelijä ja kirjailijalla aivan oma ihastuttava tyylinsä! Kirjassa kerrotaan mukavasti molempien osapuolten kannalta juttua, samoin myös lessereiden ja muiden veljien. Kirja tuo mukavasti uutta vampyyrien elämään ja tarinoihin ja tämä on niin mukaansatempaava, että se on pakko lukea kerralla. Pituuskin on mukava, ei ole vain sellainen 5 minuutin lukunautinto ja siltikään ei liian raskas. Rakastuin tähän sarjaan heti ensisilmäyksellä ja odotan malttamattomana että pääsen lukemaan seuraavia osia!
En voi muuta sanoa kuin että rakastan! Kirja on niin hätkähdyttävän kaunis kertomus Bellan ja Edwardin rakkaustarinasta, eikä mikään vedä vertoja tälle! Olen aina inhonnut rakkaustarinoita, mutta tämä on jotenkin niin valtavan ihastuttava. Eikä pelkästään se kirjan kertomus, vaan kieli ja se aistillisuus mikä Bellan ja Edwardin välillä vallitsee! Tiesin sen jo ensimmäisen kerran sarjan lukiessani että toista tälläistä ei tule, kirja ja koko sarja on sen verran ainutlaatuinen! Elokuvasta en edes mainitse, itku tuli kun katsoi; sen verran pahaa raiskausta kirjaa kohtaan. Edwardista annetaan aivan erilainen kuva kuin kirjassa ja kohtaukset kuvataan päin p:tä. Tämä ensimmäinen osa on ehdoton lemppari koko sarjasta; se on Bellan ja Edwardin rakkaustarina puhtaimmillaan. Jacob ei sotke sitä. Seuraavaksi paras on ehdottomasti neljäs kirja siitä alkaen kun Bella ja Edward menevät naimisiin! Ehdottomasti jokaisen, joka on kiinnostunut fantasiasta täytyy lukea tämä! Itse olen lukenut jo pelkästään tämän ensimmäisen kirjan 9 kertaa ja joka kerta se saa minut aina yhtä hurmioon! Harmi kun sarja loppui, olisi ollut hauska saada tietää minkälaista elämää he kaikki loppujen lopuksi viettävät ja minkälaiseksi Bellan ja Edwardin lapsi kasvaa ja kukistavatko he Volturit. Toivoa sopii että kirjalija innostuu vielä tekemään lisää kirjoja tästä sarjasta. =)
Kirjan alusta tuli heti mieleen Houkutus-kirjan kopiointia aina bilsan tunneista yliluonnolliseen poikaystävään, mutta kirja osoittautuikin aivan omaksi tarinakseen! Kirja on erittäin hyvä ja tuo kaipaamiani uusia tuulia fantasiakirjallisuuteen; Noran ja Patchin tarina aivan omaa luokkaansa! Kirjassa kuitenkin hieman omituista se, että Nora ei näytä surevan kuollutta isäänsä kovinkaan paljoa, eikä kirjassa tule selville juurikaan mitään Patch:istä ja hänen taustastaan. Jos en olisi etsinyt netistä tietoa ja huomannut että kirjaan ilmestyy jatko-osia, olisin pitänyt kirjaa aivan surkeana. Onneksi kuitenkin jatko-osia ilmestyy ja on jo ilmestynyt, koska janoan saada tietää lisää tästä myyttisestä olennosta ja nähdä mihin suuntaan Noran ja Patchin suhde menee. Suosittelen kirjaa lämpimästi! =)
Kirja oli kyllä aivan yhtä loistava mitä ensimmäinenkin. Juoni on edelleen hyvä ja mukaansatempaava ja Patch niin jumalallinen kuin ennenkin.
Ensimmäinen reaktio on, että HÖH! MIKSI SE LOPPUI NÄIN?! Jäi kyllä niin jännään kohtaan, että puren varmaan sormeni kynnettömiksi odotellessani jatko-osaa. Riitasointu jatkaa samaa samalla tasolla ensimmäisen kirjan kanssa. Joskin tässä kirjassa on aika synkeä tunnelma melkein koko ajan Noran ja Patchin suhdekiemuroiden takia. Silti en malttanut päästää kirjaa käsistä ja luin sen melkein yhteen putkeen. Muutama kohta oli aika sekava ja taas sai tietää uusia asioita Noran menneisyydestä. Patch on edelleen niiiin ihana, vaikka tässä kirjassa sen käytös sai välillä suun kiristymään raivosta. (Patchin ja Noran kohtaamiset - kuumaa kamaa!) Noraa kävi sääliksi useaan otteeseen. Tämä kirja herätti monia tunteita; surua, kiukkua ja naurunpyrskähdyksiäkin muutamaan väliin. Kerta kaikkiaan loistava kirja, jonka jälkeen jää janoamaan lisää!!
Todella hyvä kirja. Ehkä paras vampyyriaiheinen teos mitä on ikinä tehty. Kirjassa on hyvin synkkä tunnelma, mikä paranee koko ajan loppua kohden. Pidin ennen kaikkea siitä kuinka kaikki teoriat kumottiin ja sillä tavalla kirjasta saatiin vielä loistavampi.
Tämäpä oli kivan positiivinen yllätys! Ennakkoluulot olivat todella korkealla kirjaa kohtaan, mutta ne karsiutuivat pois ensimmäisen 40 sivun aikana ja sitten se kirja imaisi jo mukaansa. Hopen pohdintoja ja ajatuksen juoksua oli hauska lukea, sillä hänellä oli hyvin itsepäinen ja kiivas luonne. Silti kumminkin hän oli herkkä tyttö joka pelkää luottaa tunteisiinsa. Victor taas oli ihanan flirttaileva ja salaperäinen.. Tähän kirjaan oli kyllä sitten keksitty ovelalla tavalla hyvin erikoinen idea. Juoni oli kyllä aika ennalta arvattavissa, muttei kumminkaan tylsä. Toisaalta taas kirjassa oli melkein pelkästään Hopen ja Victorin suhteen kehittymistä, kun Hope vielä luuli Victorin olevan tavallinen poika. Surun syöjät olisivat saaneet tulla aikaisemmin esille, mutta ehkä seuraavassa osassa sitten keskitytään enemmän niihin, kun Hope nyt kerran tietää niistä. :)
Huh, siis onko tämä oikeasti miehen kirjoittama kirja? Ei uskoisi! Kirja koukutti ensimmäisiltä sivuilta asti omaperäisellä kerronnallaan. Kirjassa pääsee jokaisen siinä esiintyvän henkilön pään sisään vuorollaan, tavallaan lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta samalla hyvin syventävästi. Tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ollut yhtään tylsää kohtaa. Alussa Radleyn perheen arkea, loppua kohti vähän jännempää menoa. Uskaltaisin melkein väittää, että menisin mieluummin illalliselle Radleyn perheen luokse kuin Meyerin Culleneiden luokse. Tämä kirja oli ehdottomasti erikoinen, kieroa huumoria, verisiä juttuja ja itsensä kanssa taistelemista sisältävä opus. Lisäksi huvittavuutta lisäsi otteet vampyyrien "Pidättäytyjän käsikirjasta". Suosittelen!
Tykkäsin kirjasta tosi paljon,mutta harmittaa nyt kamalasti että hotkaisin sen niin nopeasti koska ilmeisesti ei kirjasta ole tullut jatkoa, ainakaan suomennettuna. Mukava juoni joka tempasee mukaansa, ja huumori upposi !
Terhi Rannelan ja Anneli Kannon "Tähystäjäneito" (Karisto, 2011) aloittaa uuden kotimaisen fantasiasaran Kuparisaaret. Ennakko-odotukset kirjaa kohtaan eivät olleet erityisen korkealla, mistä osakiitos Risingshadow.netin nuivalle arvostelulle. Alku ei myöskään antanut odottaa mitään erityisen kiehtovaa lukukokemusta, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sen tiukemmin se tempaisi mukaansa. Sarjan avausosan perusteella kirjan kohderyhmä löytynee ensisijaisesti yläkoululaisista, mutta kaipa tätä voisi jo kuutosluokkalaisillekin suositella. Väkivaltaa ei mukana juurikaan ole, mistä kirjailijoille täytyy antaa pisteet, joskin sen uhka on tavallaan läsnä koko ajan. Seksuaalisuutta käsitellään, osin melko hillitysti, osin vähän suorasukaisemminkin vihjaten. Lopputulosta olisi näiltä osin voinut hieman hioa yhteneväisemmäksi. Naisnäkökulma on "Tähystäjäneidossa" voimakkaasti läsnä. Sukupuoleen liittyvistä perinteisistä asetelmista on pyöräytetty nurinniskoin, osa aika suorasukaisesti ja itsetarkoituksellisestikin; muun muassa Saramatian valtakunnan miehillä on paljon naisellisia ominaisuuksia, ja näiden sanotaan "flirttailevan, pynttäytyvän parhaimpiinsa, kikattelevan keskenään ja luovan tyttöihin ujoja katseita" (s. 37). Lisäksi päähenkilö tekee runsaasti töitä murtaakseen khalkoslaisten perinteiset käsitykset naiseudesta ja naisen asemasta sekä parantaakseen näiden asemaa. Rannelan ja Kannon välinen yhteispeli sujuu saumattomasti, ja olisikin kiinnostavaa tietää enemmän romaanin kirjoitusprosessista. Lopputulosta voi mielestäni pitää kiinnostavimpana kotimaisena lasten ja nuorten fantasiasarjan avauksena sitten Reetta Aarnion "Maan kätkemien".
Ali Shaw'n esikoisromaanin juoni käynnistyi varsin nopeasti ja lumosi yksinkertaisuudellaan, kursailemattomalla nopeatempoisuudella ja vääjäämättömällä loppuratkaisun lähestymisellä. Joitakin suvantokohtiakin oli ripoteltu väliin keventämään vauhti, mikä antoi hetken aikaa miettiä asioiden kulkua ja spekuloida seuraavia käänteitä. Henkilöiden tunne-elämä oli osaltaan hyvin ennalta arvattavaa, mutta jotkin päätökset tuntuivat kummallisilta ja tilanteeseen sopimattomilta – aivan kuten todellisessa elämässäkin. Päähenkilöiden luonteet ja tunteet tuotiin selvästi esiin, eivätkä hahmot jääneet ohuiksi paperinukeiksi maailmaan leijailemaan. Sivuhenkilöt eivät kuitenkaan päässet oikeuksiinsa, vaan jäivät selvästi taustalle. Heidän syvyyttään olisin kaivannut lisää, sanoin kuin kuvausta maailmasta varsinaisten tapahtumapaikkojen ympärillä. Kirjan maaginen tunnelma, joka oli alueellisesti hyvin paikallista muuten ei-maagisessa reaalimaailmassa, oli kehitetty hyvin, eivätkä useimmat oudot luonnonvastaisuudet olleet liian räikeitä. Lisäksi näitä outouksia ei yritetty selittää liikaa tieteellä, myyteillä tai taikuudella. Siksi pienet lentävät naudat eivät tuntuneet liian todellisuuspohjaisilta tai ”tieteiskirjamaisilta”, vaan juuri siltä genreen oleellisesti kuuluvalta selittämättömältä. Ali Shaw'n esikoisromaani oli miellyttävä lukukokemus, jolle oli helppo antaa neljä tähteä. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille oudosta maailmasta ja maagisesta realismista pitäville. Odotan innolla myös tulevia Shaw'n teoksia. Ehkä kirjallinen kehitys tuo kaivattua lisäsyvyyttä tarinan sivupolkuihinkin.
Ehkä toiseksi paras kirjasarjasta...
Myää kirja on huonoin, Bellan angstailu ja Jacobin viha vampyyreitä vastaan, yh. Loppu oli ihan hyvä, nykyään kun luen kirjaa luen alun, skippaan keskikohdan ja sitten luen lopun. Jay(Y).
Hyvä kirja, kuvaa hienosti Bellan ja Edwardin rakastumista, ah <3
Liikkuvasta linnasta tekee mielenkiintoisen sen juoni, jota ei ymmärrä, ainakaan minä en ymmärtänyt, heti ensimmäisellä lukukerralla. Luettuani kirjan toisen ja kolmannen kerran, ymmärsin vihdoin kuka on Suliman ja kuka Prinssi Justin. Olen itse parantumaton romantiikan rakastaja, joten sitä olisi saanut puolestani kirjassa olla enemmän. Mutta Liikkuva Linna on ihan, rakastan juonta, henkilöitä, kerrontaa, kaikkea! Elokuva on huono, kirja tunnetusti paljon parempi. Tämä on niitä kirjoja, jotka pitää lukea ensi-istumalta loppuun asti!
Hieno kirja, hienosti kirjoitettu ja yllätyksellinen. Surffasin päivässä läpi ja surffasinpa vielä toisenkin kerran.
Englannin öistä taivasta halkova vihreä komeettasade näyttää komealta, mutta sen seuraukset ovat kohtalokkaita maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme. Leijonanosa ihmisistä nimittäin sokeutuu sen seurauksena, ja aikaisemmin niin vakaalta tuntunut yhteiskunta romahtaa lähestulkoon alkutekijöihinsä. Keskellä kulkutautien, erilaisten aseellisten ryhmittymien ja tappavan myrkyllisten, liikkumaan kykenevien triffidi-kasvien keskellä yrittää biologi William Masen seuralaisineen selviytyä keinolla millä hyvänsä. John Wyndhamin "Triffidien kapina" (Otava, 1962) on erinomainen scifiä ja kauhua yhdistelevä romaani, jossa kuvataan ahdistavan realistisesti ihmiskunnan eloonjäämistaistelua maailmassa, jonka turvarakenteet ovat murtuneet täydellisesti. Hyvänä vertailukohtana voisivat toimia Richard Mathesonin aikalaisromaani [Olen legenda] sekä Robert Kirkmanin [The Walking Dead]in kaltaiset zombitarinat. "Triffidien kapina" on aidosti kauhistuttava teos, mutta kirjan nimestä huolimatta suurinta pelkoa eivät aiheuta pirulliset kasvit, vaan toisten ihmisten mukaanaan luoma uhka. Wyndham ei anna suoria vastauksia perustavanlaatuiseen kysymykseen "Miksi?", mutta osoittaa kuitenkin syyttävällä sormellaan ihmiskuntaa, eikä luota täysin sen kykyyn oppia virheistään (vrt. John Christopherin scifiromaani "Tripodien aika"). Kylmän sodan aikaansama pessimismi ihmiskunnan tulevaisuuteen heijastuu tekstistä. Harmillista kyllä, kirjasta ei ole otettu uusintapainosta sitten vuoden 1962, vaikka sellaisen se ehdottomasti ansaitsisi!
Jack syntyy Edinburghissa vuoden 1874 kylmimpänä päivänä. Yliluonnollisen kireä pakkanen vaurioittaa pienen pojan sydäntä, ja hänen kasvattiäitinsä, tohtori Madeleine, joutuu asentamaan hänen sydämensä paikalle käkikellon. Madeleine varoittaa, ettei poika saa rasittaa sydäntään liikaa, eikä missään tapauksessa rakastua, sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen. Ei liene vaikea arvata miten tarinassa käy, kun teini-ikäiseksi kasvaneen Jackin elämään astuu kaunis laulajatyttö Miss Acacia, jonka perässä matkataan aina Andalusiaan saakka. Sankarimme kohtaa matkalla muun muassa Viiltäjä-Jackin ja Georges Mélièsin, josta jälkimmäisestä hän saa myös matkakumppanin ja ystävän. "Sydämen mekaniikka" (Gummerus, 2011) on ranskalaisen Mathias Malzieun kolmas romaani. Malzieu tunnetaan kotimaassaan myös Dionysos-yhtyeen laulusolistina. Erikoista kyllä, Wikipedia mainitsee bändin vaikuttajiksi sellaisia nimiä kuin Tim Burton ja Roald Dahl, ja jälkimmäisenä mainitun lisäksi yhtyeen sitoo kirjalliseen maailmaan myös erinomainen sarjakuvataiteilija Joann Sfar, joka on laatinut sille levynkansitaidetta - muun muassa "La mécanique du cœur" -konseptialbumiin, joka kertoo saman tarinan kuin kirjakin. En osaa sanoa Dahlista, mutta Burton tulee useampaan otteeseen mieleen, kun tarinaa lukee eteenpäin; "Corpse Briden" ja "Saksikäsi Edwardin" vinksahtanut romantiikka puskee tekstistä läpi. Elokuvana paketti saattaisikin toimia paremmin, tai miksei vaikka sitten musiikillisena elämyksenä, mutta kirjana ei niinkään. En ainakaan itse jaksanut sanottavammin innostua nopealukuisesta tarinasta, joka oli juoneltaan melko naiivi ja heppoinen, eikä kielen ajoittainen kauneuskaan pystynyt nostamaan sitä kuiville. Loppuratkaisu oli melkoisen epätyydyttävä, ja erityisen häiritsevää oli se, että päähenkilön nemesis oli hahmona kovin ponneton. Matzieun kirja on kirhjastossa sijoitettu alustavasti aikuisten puolelle, mutta ehkä nuorista aikuisista saattaisi siitä huolimatta löytyä otollisempi kohderyhmä? (Loppun vielä anaalinen neuvo aloitteleville kirjailijoille; mikäli tarinasi sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, niin älä ota kirjaasi mukaan vertauksia, jotka käsittelevät jalkapallon MM-kisoja - olkoonkin että saat kirjan kanssa julkaistavalle konseptialbumillesi vierailevaksi tähdeksi Eric Cantonan).
Kun mä luin koko Percy Jackson sarjan loppuun, niin mua vähän harmitti et se loppu. mut sit ku mä kävin kirja-kaupassa, niin sain melkein sydärin ku kuulin et ne jatkuis vielä mut uusilla henkilöillä! No mä tottakai ostin sen ja kun olin lukenu sen, niin kyllä pidin ihan hitsin paljon! Mä Palvon, Rick Riordania, koska se on vaan niin hiton hyvä kirjailija! Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa Olympoksen sankareista!!! :D
Minä omistan kaikki "Percy Jacksonit" ja minusta Salamavaras oli paras niistä! Rick Riordan kuvasi Kreikan jumalia luonteeltaan juuri sopivasti. Ja niissä kerrottiin todella tarkasti, esim: tunteet, unet, näköalat jne. Minun mielestäni "Percy Jackson" on paras kirja-sarja jonka olen koskaan lukenut!
Kyllähän nuo, Percy Jacksonit ovat ehkä hiukan parempia, mutta ei tämä ollut mikään surkea kirja. Minä rakastan, Riordanin kirjoja! Niissä on tarpeeksi jännitystä, vaikka muille jakaisi. Olen itse lukenut lähes kaikki, Rick Riordanin kirjat ja suosittelen niitä muillekin. "Punaisessa pyramidissa" oli paljon jännittäviä kohtauksia mutta oli siinä pari, ehkä vähän "kyllästyttävääkin" kohtausta. Jäin kuitenki odottamaan jatkoa innolla ja toivon, että se olisi yhtä hyvä ja ehkä vähän parempikin! :)
Erilainen nuorten kirja siitä, kuinka yllättäen saat mahdollisuuden elää saman päivän uudestaan kuin Päiväni murmelina-leffassa ja kuinka se voi lyhyessä ajassa muuttaa ihmisen aivan erilaiseksi, pahemmaksi vai paremmaksi. Jos olet lukenut Eoin Colferin Toivomuslistan, saatat huomata kirjoissa jotain samankaltaisuutta: oletko hyvis vai pahis, kuulutko helvettiin vai taivaaseen, jos saan yhden päivän muuttaa kaiken, kumpaan porttiin saan pääsylipun Kirja alkaa aivan kuten mikä tahansa nuorten romaani, olin vähän pettynyt, mutta maltoin mieleni ja jatkoin lukemista, sillä olin kuullut hyvää palautetta kirjasta. Osasin odottaa tuota paikalleen juuttuneen levyn tavoin itseään toistavaa päivää, jossa kuitenkin syntyy pieniä eroja valintojen erilaisten valintojen takia. Loppua kohden kirja todella ahmaisi mukanaan. Luin koko päälle 400-sivuisen eepoksen kertaistumalta, en voinut laskea sitä kädestäni edes ruokailun ajaksi, ja ilta venähtikin aamupuolelle kirjaa ahmien ja välillä nenäliinapakettia metsästäen. Hyvin surullinen kirja, jossa on kuitenkin ripaus toivoa kuin sokerikuorrutteena. Sam seurustelee (tyypillisesti) urheilijapojan - Robin - kanssa. Koulun kaikki tytöt kuolaavat tämän perään, niin myös Sam jo monen vuoden ajan. Lopulta unelmat eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa ja myös Sam alkaa huomata Robissa ja jopa ystävissään asioita, jotka ärsyttävät. Aiemmin ärsyttävistä asioista puolestaan alkaakin löytyä kaikkea hyvää. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. äiti, isä ja pikkusisko Izzy (Elizabeth). Tämä on yksi hyvä esimerkki kirjan kasvutarinasta!
Musta mies on kirkkaasti paras tänä vuonna lukemani scifi-kirja ja samalla yksi parhaista lukemistani kirjoista ylipäätään. Jo Morganin Muuntohiili viehätti suorasukaisella tyylillään, tyylikkäällä väkivallallaan ja nasevalla dialogillaan, mutta Musta mies teki vielä suuremman vaikutuksen. Morganin tutut em. elementit ovat yhä paikoillaan, mutta juoni on kiehtovampi ja samalla tarpeeksi ymmärrettävä ja tiivis. Väkivalta, seksi ja kiroilu kuuluvat Morganin tyyliin niin luonnollisena osana, ettei niitä tule yhtään kyseenalaistaneeksi. Erityisesti väkivaltakohtaukset ovat niin väistämättömiä juonen kannalta, etteivät ne vaikuta vähääkään päälleliimatuilta. Mustaa miestä on helppo jatkaa, vaikka lukemisessa olisi ollut viikonkin tauko. Sen tarina tempaa heti uudelleen mukaansa. Pidän tätä hyvän kirjan kriteerinä. Vaikka dystopia 2100-luvun maailmasta voisi äkkiseltään kuulostaa kliseiseltä, Mustassa miehessä ei ole mitään kliseistä. Sinänsä kiehtova Mars-ulottuvuus kirjassa jätetään kuitenkin salaperäiseen kaukaisuuteensa ja tarinassa pysytään visusti Maan pinnalla, vaikka Marsin tapahtumilla onkin tärkeä osuus tarinassa. Tämä on ollut järkevä rajaus. Hienointa on se, kuinka Morgan osaa kuvata inhimillisiä tunteita laidasta laitaan, eläimellisestä raivosta aina kunniantuntoon ja rakkauteen. Varsinkin viimeksi mainittu saa kirjan loppupuolella koskettavat, kostonjanon ja katkeruuden maustamat mittasuhteet. Vaikka päähenkilö on väkivaltainen, geneettisesti paranneltu ihmiskunnan hylkiö, niin häntä on helppo sympatiseerata ja hänen kostonjanoaan ymmärtää. Päähenkilö Carl Marsalis on kuin yhdistelmä sarjakuvien mutantteja ja Batmania. Sen sijaan on jopa pelottavan helppo yhtyä kirjan näkemykseen vallan juovuttamista, korruptoituneista ja mistään piittaamattomista "tavallisista ihmisistä". Olisiko maailma sittenkin parempi paikka, jos emme olisi kymmeniä tuhansia vuosia sitten "jalostuneet" hierarkioita pokkuroiviksi laumasieluiksi (tai märehtijöiksi, kuten variantit kolmetoista tavallisia ihmisiä pilkkaavat)? Morgan saa sosiopaattisen yksinäisen suden vaikuttamaan kirjan tervehenkisimmältä henkilöltä, unohtamatta naispäähenkilö Sevgi Ertekiniä. Ylipäätään kaikki hahmot ovat uskottavia. Hieno kirja!
Oijoi, koukussa. LISÄÄÄ! Patch oli aivan ihanan pahis, ja Nora juuri siihen sopiva vastakohta. Alun biologiantunnin kohtaamiset mielsin heti Houkutuksen kopiointiin, mutta kun kirja itsessään pääsi käyntiin, koko Houkutus painui hevon kuuseen. IHANA!