Millaisista henkilöhahmoista pidät / et pidä?

Millaisista (kirjojen) henkilöhahmoista yleensä pidätte? Millaisista ette pidä? Oletteko havainneet joitain "hahmokategorioita", jotka erityisesti ihastuttavat tai vihastuttavat? Onko mieltymyksissänne tapahtunut ajan mittaan muutoksia?     Minä olen perinteisesti pitänyt jonkinlaisista veijarihahmoista, joille sattuu ja tapahtuu, mutta jotka onnistuvat jollain ovelalla (joskin ehkä vähän vastuuttomalla) tavalla junailemaan itsensä irti ongelmista. Semmoisia sukkelia renttuja, esim. Swainstonin Nelimaa-kirjojen Jant.   Viime vuosina olen kuitenkin huomannut pitäväni aiempaa enemmän myös sellaisista hahmoista, joita voisi kai luonnehtia Leikkinurkan äskeisen satuta/paranna-pelin mukaisesti vaikkapa tylsiksi ja totisiksi hyviksiksi. Esim. jo mainitulta Swaistonilta Salama, Dragonlancen Sturm, Zelaznyn Amberin kronikoiden Benedict... On jotenkin herttaista, kuinka jäykkiksiä he ovat suurten Periaatteidensa kanssa (joista tietenkin traagisesti aina välillä lipsuvat), mutta toisaalta myös jollain tapaa ihailtavaa, kaikki se ylevyys.   Jostain jos en pidä, niin fantasiakirjojen vanhoista ja viisaista velhoista/tietäjistä/vastaavista. He vain pimittävät kaikilta kaikkea oleellista tietoa ja olettavat silti muun porukan luottavan heihin.   Voisi mainita monia muitakin, mutta ehkä nämä näin alkuun.. :wink:

Pidän hahmoista jotka lähtevät aina uusiin seikkailuihin ja palaavat sieltä tuhat kokemusta rikkaampana. Heillä on vauhdikas ja tapahtumarikas elämä ja heidän ajatusmaailmansa ovat osittain outoja, mutta silti hyvin mielenkiintoista tulkittavaa. En nyt osaa nimetä mitään osuvaa.   En taas pidä häilyvistä ja pinnallisista hahmoista jotka heiluvat päämäärättömästi paikasta toiseen ja vaikuttavat muutenkin liian irrallisilta ollakseen osa tarinaa.

Minä pidän usein hahmoista, jotka ovat tavalla tai toisella päteviä ja aikaansaavia. Esimerkiksi Hannu Rajaniemen Jean le Flambeur, Robin Hobbin Chade, Hiistun mainitsema Swainstonin Salama, Susanna Clarken Jonathan Strange ja Martinin Pikkusormi sopivat tavalla tai toisella tähän kategoriaan. Heillä on tietoa ja taitoa jota he myös todella käyttävät ja hyödyntävät. Tällaisten hahmojen avulla asiat usein edistyvät ja saadaan uutta tietoa.   Veikkaisin nuorempana pitäneeni enemmän puhtoisemmista sankareista, kun taas nykyään häikäilemättömätkin tyypit ovat usein hyvin kiehtovia. Usein nimittäin juurikin ne kierot ja häikäilemättömät ovat varsin nerokkaita tapauksia ja on kiinnostavaa lukea, mitä he saavat aikaan.   Ruikuttavat ja aikaansaamattomat hahmot puolestaan eivät saa minun myötätuntoani puolelleen.

[quote="Hiistu" post=11762]Minä olen perinteisesti pitänyt jonkinlaisista veijarihahmoista, joille sattuu ja tapahtuu, mutta jotka onnistuvat jollain ovelalla (joskin ehkä vähän vastuuttomalla) tavalla junailemaan itsensä irti ongelmista. Semmoisia sukkelia renttuja, esim. Swainstonin Nelimaa-kirjojen Jant.[/quote]   Sama täällä. Jant on minustakin hieno hahmo, ja muista voisi mainita ainakin Ajan pyörän Mat Cauthonin, jota palaan pohtimaan kerta kerran jälkeen, vaikka Ajan pyörää en ole vuosiin lukenut. Noihin veijarihahmoihin voi tietyllä tapaa luottaa, koska ne tosiaan onnistuvat selviämään tilanteesta kuin tilanteesta. Ne tuntuvat suorastaan elävän sellaisessa omassa todellisuudessaan, jossa asiat lutviutuvat ja vieläpä kiintoisalla tavalla.   Mitä enemmän tarinassa on vaarallisia tilanteita ja dramaattisia käänteitä, sitä enemmän pidän hahmoista, joihin voi jollain tapaa luottaa. Nurinkurisesti tähän lukeutuvat veijarihahmojen lisäksi myös sellaiset vakaat hahmot, joita voivat olla vaikkapa nuo ns. tylsät ja totiset hyvikset. Ne luovat uskoa siihen, että kyllä tästäkin tilanteesta selvitään. Ehkä näistä hahmoista pitäminen juontuu siitä, että itse olen tyypillisesti hyvin epävarma monenlaisissa tilanteissa.   Omissa romaanisuunnitelmissani minulla on varsin usein sellaisia vastapareja, joissa toinen osapuoli on selkeähkön introvertti ja toinen taas selkeähkön ekstrovertti. Pidän kyllä kaikista hahmoistani, mutta poikkeuksetta vähän enemmän ekstroverteistä kuin introverteistä. Introverteissä pitänen siitä, että voin niiden kautta käsitellä omaa käyttäytymistäni ja ajatusmaailmaani, kun taas ekstrovertit kuvastanevat sitä, millainen haluaisin olla tai millaisen ihmisen haluaisin elämääni.

Inhoan "Voi, olen ihan tavallinen"-hahmoja, joista kuoriutuukin voittamattomia sankareita tai muuten vain täydellisiä. Täydellisyys ei sinänsä haittaa, mutta jos mukaan sotkee turhan vaatimattomuuden... :roll: "Oih, mitä hän minussa näkee, minähän olen ihan tavallinen ja mitätön..." Samoin liika hyvistely ja täydellinen lainalaisuus ärsyttää.   Eniten sydäntä lämmittää kapinallisuus, pieni angsti (ei liioiteltuna, toki vain jotain kotiintuloaikoja vastustaminen kynsin hampain menee yli) ja itsenäisyys. Että ei väkisin tarvita sitä kultumussukkaa kainaloon vaan päästään yksinkin eteenpäin. (Katsos, päähenkilöni.)   Ja joo joo, tietenkin kuolaan kaikille massahurmaajille nuortenkirjojen romanttisista höttöoteoksista. Patch, Jace... :heart:   Kuitenkin, mikäli hahmo on hyvin kirjoitettu, pysyy roolissaan ja niin edelleen, todennäköisimmin pidän hänestä. :wink:

[quote=Hiistu]Minä olen perinteisesti pitänyt jonkinlaisista veijarihahmoista, joille sattuu ja tapahtuu, mutta jotka onnistuvat jollain ovelalla (joskin ehkä vähän vastuuttomalla) tavalla junailemaan itsensä irti ongelmista.[/quote]   Minäkin pidän tällaisista hahmoista. Olen aina ajatellut tuollaisten hahmojen olevan kuin kissoja: putoavat aina jaloilleen. Tällaisia minulle ovat olleet Tulen ja jään laulusta Tyrion ja Arya sekä jollain tapaa myös Robin Hobbilta Fitz.   Hahmot, jotka eivät käy läpi moraalista ahditumista, kuuluvat suosikkikategoriaani. Tällaisia ovat Fullmetal Alchmemista Elricin veljekset, ja ehkä myös Fitz menee tähänkin kategoriaan. Jos pistää jonkun toisen hengiltä, ei siitä tarvitse ulista puolta kirjaa. Joskus tuollaiselle pohtimiselle on paikkansa, mutta hyvin harvoin. Jossain mielessä tarpeeksi kylmät hahmot ovat mainioita, mutta se vaatii tietynkaltaisen tarinan ympärilleen.   Ja pitää mainita myös hyvänä hahmokategoriana ne tyypit, jotka tekevät asioita ruikuttamatta, kuten nyt vaikka Ensimmäisen Lain Logen Yhdeksänsormi. Eli inhokkihahmoista olen samoilla linjoilla Vanamon kanssa:     [quote=Vanamo]Ruikuttavat ja aikaansaamattomat hahmot puolestaan eivät saa minun myötätuntoani puolelleen. [/quote]     Hömppäromaaneissa parhaimmat hahmot ovat niitä itsenäisiä naisia, jotka saavat asioita aikaan itse ja ovat jotakin riippumatta parisuhteellisesta statuksestaan.

Pidän aina itseni vastakohdista, sukupuoleen katsomatta. Jonkinlainen moraali ja filosofia, ripauksella pahista ja huumoria vetoaa. Sen verran Freudilainen olen että haluan kaikkeen liittyvän edes vähän seksuaalisuutta, erotiikkaa. Ilman romatiikkaa en osaa elää myöskään.. Tank Girl on ehdottomasti naispuolisista suosikkini ja miehistä on myös Jant ja Dorian Gray.   Raistlin on jäänyt mieleen tylsyydestään ja Sookie Stackhause on yksinkertaisesti mielestäni imbesilli, joka ei osaa päättää kenet valitsee.   Omat hahmoni ovat tyyppejä, jotka toimivat tilanteissa päinvastoin kuin minä. Sankareina ja-ttarina toimivat alter egot, minun tai läheisteni.

Huumorintaju ja älykkyys/pätevyys ovat varmaankin tärkeimpiä ominaisuuksia. Vastaavasti liian totiset ja jäykistelevät hahmot tai aivan totaalisen tyhmät tai avuttomat tapaukset harvemmin onnistuvat viehättämään. Joskin olen kyllä minäkin alkanut [b]Hiistun[/b] tapaan hiukan lämmetä Ylevien Periaatteiden Sankareille, mutta silloin heidän täytyy olla oikeasti hyviksiä eikä sellaisia jotka ovat enemmän kiinnostuneita omasta kunniastaan.   Jo moneen kertaan mainitut veijarihahmot ovat taasen hiukan kaksipiippuinen juttu. Onhan sitä tosiaan hauska lukea, kuinka joku omalla oveluudellaan ja tilannetajullaan pääsee pois hankalasta paikasta, mutta etenkin kirjasarjoissa tällaiselle henkilölle kertyy helposti turhan paljon ihmeellisiä selviytymisiä ja jännitysmomentti katoaa. Siksi veijarit sopivatkin ehkä parhaiten sivuhahmoiksi - heihin ei ehdi turtua. (Yksittäisissä kirjoissa tilanne voi tietty olla eri.)   Tulen ja jään laulussa Pikkusormi onkin tätä nykyä mielestäni hahmona kiehtovampi kuin Tyrion ja luulen sen johtuvan pitkälti siitä, että Pikkusormen rooli on toistaiseksi ollut huomattavasti pienempi.   Angstaus on ihan paikallaan pieninä annoksina, mutta vain pieninä. Jatkuva valitus ja itsensä kaltoinkohdelluksi tunteminen vie kaikki sympatiat pois. Niin ikään patronisoivat hahmot ovat kertakaikkisen raivostuttavia. Tietenkin jos alentuvaisuus kohdistuu johonkin sellaiseen hahmoon, joka on vielä raivostuttavampi, niin silloin sellainen on luonnollisestikin täysin tervetullutta :grin:   Suuri merkitys on myös sillä, millaiseksi kirjailija on hahmon tarkoittanut. Pidän esimerkiksi valtavasti herra Norrellista juuri hänen puutteidensa takia, koska hänet esitetään aika koomisessa ja epäilyttävässä valossa. Toisaalta joskus näkee, kuinka kirjailija on selvästi hahmon x puolella eikä laita tätä liian vaikeisiin tilanteisiin, jolloin sitä päätyy helposti heiluttamaan lippua sellaisille hahmoille, jotka oikeasti joutuvat ponnistelemaan ja saavat kenties myös takkiinsa siinä sivussa.   Tavallaan kaikista viehättävämpiä ovat sellaiset hahmot, joista en oikeastaan haluaisi tykätä heidän häiritsevien puoliensa takia, mutta jotka ovat kuitenkin onnistuneet tekemään vaikutuksen. On hauskaa, kun puolittain toivoisi heidän onnistuvan, mutta puolittain haluaisi nähdä heidän saavan ansionsa mukaan :wink:   Edit. Oooh, 200. viestini :smile:

[quote="Hiistu" post=11762]Minä olen perinteisesti pitänyt jonkinlaisista veijarihahmoista, joille sattuu ja tapahtuu, mutta jotka onnistuvat jollain ovelalla (joskin ehkä vähän vastuuttomalla) tavalla junailemaan itsensä irti ongelmista. Semmoisia sukkelia renttuja, esim. Swainstonin Nelimaa-kirjojen Jant.[/quote]   Minäkin olen aina tykännyt juuri tälläisistä hahmoista, sukupuolesta riippumatta. Vielä parempi, jos he ovat myös suustaan todella sukkelia ja hauskalla tavalla ironisia. Masentavuuteen saakka sarkastiset ja itseironiset hahmot alkavat jossain vaiheessa tympäistä, mutta sopivassa määrin tälläinen huumori puree minuun.   Toisaalta pidän jo aiemmin mainituista pätevistä ja osaavista hahmoista. Heidän tulisi olla myös luonteeltaan aika asiallisia ja kypsiä, vaikkakaan ei mitään ihan jäykkiksiä. Mieluummin itseasiassa vähän avuton, mutta hauska hahmo kuin totinen jäykkis. Hyvin toteutettuna tosista jäykkishyviksistäkin voi toki tuoda esiin hyviä puolia, mutta he tuppaavat usein olemaan turhan selkeästi vain hyviä minun makuuni. Nelimaan Salamaa en kuitenkaan ole koskaan inhonnut, koska hän ei ole täydellinen, vaikka niin ehkä itse haluaisikin ajatella.   Tuli mieleen tuosta avuttomasta hahmosta Tulen ja jään laulun Sansa Stark. Hänhän on ehkä yksi vihatuimmista hahmoista, koska on ainakin alussa hitusen avuton ja naiivi, mutta minusta hänen hahmonsa kehittyy hienosti ja Sansa sinnittelee sillä tavalla, jonka parhaiten taitaa. En tiedä, tykkään vain hänen hahmostaan. Margaery on toki suosikkini Westeroksen aatelisneideistä juuri älykkyytensä ja terävän kielensä takia.   Tyypilliset kömpelöt sankarinalut, joista kuoriutuu viisaita ja charmantteja ritareita kahdessa romaanissa eivät oikein miellytä.

^ Minunkin itse asiassa piti mainita Sansa esimerkkinä naiivinpuoleisesta ja aika avuttomasta hahmosta, joka kuitenkin on symppis. Monien lailla mä suhtauduin aluksi Sansaan aika karsastaen - etenkin kun Arya oli siinä vieressä mittatikkuna - mutta lämpenin kuitenkin Sansalle jo ensimmäisen kirjan lopulla. Ja hyvin hän on pysynyt tarinan edetessä ja uusintalukemisilla suosikkihahmojeni top vitosessa. (Välillä on tietysti vähän hankala tehdä pesäeroa sen välillä onko itse hahmo mielenkiintoinen vai ovatko hänen näkökulmalukunsa mielenkiintoisia). Eli summa summarum: aina sitä mahtuu suosikkihahmoihin joitain peruskategorioiden ulkopuolisia :smile: Ja kääntäen tietty myös se, että vaikka hahmo x olisikin teoriassa täydellinen, niin ei hänestä välttämättä kuitenkaan kiinnostu.   Ja siitäkin piti mainita, että mielestäni Sookie Stackhouse on kirjoissa paljon parempi hahmo kuin tv-sarjassa. Hänellä on huumorintajua ja sellaista maanläheistä viisautta. En tiedä, millaiseksi imbesilliksi hän mahdollisesti muuttuu, mutta ainakin lukemissani n. viidessä ensimmäisessä kirjassa hän on ihan hyvä hahmo.

Pidän älykkäistä päähenkilöistä. En jaksa lukea tumpeloista, jotka eivät tunnu tajuavan loogisia yhteyksiä asioiden välillä, luen mielummin nerokkaista tyypeistä. Esimerkiksi Artemis Fowl on yksi suosikkihahmoistani. Hän hallitsee kaiken älyllisen fysiikasta säveltämiseen ja kehittelee myös nerokkaita suunnitelmia. Pidän siitä, että henkilö häikäisee ja hämmästyttää minut neroudellaan niin kauan kun se on uskottavuuden rajoissa. Lisäksi täytyy mainita Tuulen nimen Kvothe, joka kaikinpuolin älykkäänä monilahjakkuutena viehättää minua. Kvothe tekee kyllä lukuisia virheitä ja erittäin inhimillinen, mutta on kuitenkin eräänlainen yleisnero.   Lisäksi täällä mainitut veijarit kuuluvat myös minun suosikkeihini. Veijarithan ovat usein myös melkoisen älykästä porukkaa, joten sinänsä suosikkiominaisuuteni voi summata yhteen. Lisäksi pidän yleensä varkaista, niin kauan kuin he pysyvät kuitenkin jotenkuten hyvisten puolella. Kaidalla tiellä ei tarvitse kulkea, mutta hyvä ihminen voi olla. Juurikin tuollainen sukkela ja sarkastinen tappavan älykäs veijarivaras aikalailla unelmatyyppi.   Pidän myös eeppisen fantasian perinteisistä, ylevistä ja totista sankareista jotka vannovat pelastavansa maailman kunnianansa kautta jne. Tietynlainen kohtalonomaisuus, viimeiset taistelut maailman kohtalosta, uskollisuudenvalat ynnä muut ovat aina vedonneet minuun ja sankarit yleensä ovat näiden keskiössä kaikista kunniakkaimpina. :lol:

On kolme henkilöhahmotyyppiä, joista pidän.   Ensimmäinen tyyppi on Stanislaw Lemin harrastamat äärimmäisen ohuet henkilöhahmot, jotka pelkästään kuljettavat juonta eteenpäin eivätkä vie tilaa tärkeämmilta asioilta.   Toinen tyyppi on stock characterit silloin kun ne sopivat tarinaan, eikä hahmonkuvaus ole keskiössä. Miksi käyttää vaivaa hahmon kuvailemiseen, kun lukija tietää stock characterista jo valmiiksi, millainen tämä on.   Kolmas tyyppi ovat sellaiset hahmot, joiden persoonan koen oikaisevan väärinkäsityksiä, joita itseni tyyppisiin ihmisiin usein liitetään. Esimerkki tällaisesta hahmosta on maailmankirjallisuuden paras nörttikuvaus: Se Dirk Gently's Holistic Detective Agencyn tietokoneneropäähenkilö. Hahmo toi äärimmäisen hyvin esiin se, kuinka asiat, joita englanninkielessä kutsutaan sanalla amusing liittyvät älyllisiin ponnisteluihin.   En pidä sellaisista hahmoista, joiden persoonan koen lähinnä uudentavan erilaisia stereotyyppisiä harhaluuloja ihmisitä silloin, kun teos esittää nuo harhaluulot syvällisenä ja oivaltavana ihmiskuvauksena. Zweigin Shakkitarinan päähenkilö on yksi pahimista.

Minulla on moniulotteisuus ehdoton vaatimus oikeasti hyvälle hahmolle. Mieluiten niin, että aluksi hahmo saa olla melko stereotyyppinen ja yksiulotteinen, mutta sitten (mieluiten hyvin pian, etten ehdi kyllästyä) aletaan tuomaan "ei se olekaan näin" -juttuja.   Esim. Aluksi tällaiset kaiken osaavat ja kaikessa onnistuvat sankarit jylläävät, mutta sitten alkaakin selvitä että nämä osaavat ja onnistuvat vain sellaisissa asioissa jotka ovat tuttuja, eivätkä uskalla yrittääkään mitään sellaista missä ovat vähänkin epävarmoja. Kerronta aluksi laittaa nämä sellaisiin tilanteisiin, joissa nämä voivat valita mihin ryhtyvät, kunnes on viimein aika tehdä jotain pakon sanelemana ja sitten alkaakin mennä pieleen ja sankarin on pakko myöntää haavoittuvuutensa ja aiheelliset itsetuntoon liittyvät pelkonsa.   Toinen esim. Aluksi lipevänä ja sosiaalisesti sutjakkaana pidetty henkilö kantaa oikea naistenkaatajan mainetta, mutta sitten selviääkin että tämä aniharvoin vie flirttailuaan loppuun asti. Todellisuudessa hän joko pelkää naisia, tai sitten on homo tai aseksuaali, tai sitten vain yllättäen yhden naisen mies, ja kokee mihinkään johtamattoman flirttailun olevan kohteliasta naisten itsetunnon kohotusta.   Eli hahmo ilman ristiriitaisuuksia ja psyykettään uhkaavia esteitä ei ole mielenkiintoinen.   Jos taas ajatellaan ihan stereotyyppihahmotasolla, niin koomiset sidekickit ja valittavat angstaajat ovat inhokkejani. Veijarihahmot, jotka selviävät tuurilla, hoksottimilla ja joustavalla moraalilla ovat yleensä mun suosikkejani.

Pohdin tätä asiaa ääneen ja mieheni kanssa päädyttiin tulokseen: Pidän aikuisista, mutta ei vielä keski-ikäisistä miehistä, jotka ovat joko pedofiileja tai homoja/bi-seksuaaleja tai parhaassa tapauksessa sekä että. :lol: Tähän siis päädyttiin kun mietittiin ketkä nyt sitten on niitä parhaita hahmoja ja tähän sopii äkkiseltään ainakin neljä, Sirius ja Remus (joiden canon homoudesta tosin voi olla montaa mieltä, mutta S/R paritus on ainoa paritus joka on päässyt sydämeeni) sekä kaksi omaa hahmoani.   Vähän enemmän tosissaan ajatellen minäkin taidan pitää vähän vekkuleista hahmoista, mutta myös älykkäistä. Plussaa siitä jos hahmo tai sen tarina on jotenkin traaginen. Sitten on toki myös paljon hyviä hahmoja jotka eivät mahdu tähän kuten Luna, Muinaisen pimeyden Susi (ehkä se kuuluu vekkuleihin), Lumen ja jään maan Nonna jne. jne. Ehkä voisi sanoa että pidän vekkuleista/älykkäistä mieshahmoista ja vahvoista naishahmoista. Sellaisista jotka eivät ole avuttomia tai nojaa liiaksi mieheen. Myös eläimet, varsinkin jos niiden pään sisälle pääsee ja ne on fiksuja, mutta ajattelevat kuitenkin eläimellisesti ovat usein hienoja hahmoja.   Avuttomat ja tyhmät naiset taas on inhokkejani. Toinen inhokkiryhmä on liian täydelliset hahmot. Ensimmäiseksi nousee mieleen Maan lapset -sarjan päähenkilöt. Ah niin kauniita, taitavia ja rakastettavia. Pelastavat tilanteen minne sitten menevätkin. Se ei haittaa jos hahmo selviää tiukastakin tilanteesta, mutta senkin voi tehdä monella tavalla. Angstaavat hahmot menettelee, jos niillä on jokin syy angstata. Mitättömästä, suorastaan olemattomasta syystä angstaavat sen sijaan on ärsyttäviä.   Toisaalta nämäkin rajanvedot on veteen piirrettyjä viivoja. Löytyy hahmoja joista pidän vaikka ne eivät sovi suosikkikategorioihin ja taas hahmoja jotka sopivat sinne, mutta joista en pidä. Yleensä pidän hyviksistä todennäköisemmin kuin pahiksista ja liian ohuet hahmot jää tyhjiksi eikä siis kuulu suosikkeihini.

Kirjaneito kirjoitti: [quote] Juurikin tuollainen sukkela ja sarkastinen tappavan älykäs veijarivaras aikalailla unelmatyyppi.[/quote]   Aika pitkälti olen samaa mieltä tässä. Sellainen älykäs veijari, joka usein selviää tilanteista. Ilkeä saa olla :grin: , mutta enempi hyvisten puolella :cheesy:     En oikein perusta noista alussa luusereita ja sitten ovatkin supereita. Mutta kummasti nekin jaksavat kiinnostaa, ja niihinkin jollain tapaa pakostakin mieltyy. :lol: Myös nuo kaikentietävät velhot, jotka eivät kuitenkaan mitään paljasta ovat aina olleet sellaisia joista en oikein pidä.   Monesti se kirjan päähenkilö ei ole suosikkini vaan jokin hieman sivullisempi hahmo. Varmaan usein sen vuoksi että he ovat mystisempiä, heistä ei kerrota kaikkea.     Kirjaneito kirjoitti: [quote]Tuulen nimen Kvothe, joka kaikinpuolin älykkäänä monilahjakkuutena viehättää minua. Kvothe tekee kyllä lukuisia virheitä ja erittäin inhimillinen[/quote]   Minä todella pidän myös tästä hahmosta! Juurikin sen monilahjakkuuden ja ennenkaikkea samalla sen inhimillisyyden ja virheidenteon takia. (olin muutenkin tähän kirjaan ihan myyty!, loistava)   Hyvä hahmo on taitava, mutta ei liian uskomaton :lol:

En pidä sellaisista hahmoista kuin Drizzt Do Urden. Hän on ihan sietämätön. Mukamas traaginen sankari, joka on ihan päihittämätön ja suoraan sanottuna pallinaama. Rypee itsesäälissä ja on ihan itsekäs, vaikka lukijalle yritetään väittää että hän on Jeesus.   En myöskään pidä katalista ja selkäänpuukottavista hahmoista, kuten Pikkusormi. En pysty kiintymään tälläisiin näin yksinkertaisen vastenmielisiin hahmoihin kun luen kirjaa ensimmäistä kertaa. Sydämeni on huono-osaisten puolella.   Pidän karismaattisista miehistä. Niin tosi elämässä kuin kirjoissakin. Esimerkiksi Kira. Pidän myös kylmästä kunniasta ja uskollisuudesta, mitä Eddard Starkilla oli.   Pidän hahmoista, jotka pysyvät kauempana tunteellisista suhteista. Mutta en aina. Mutta joskus. On vaikea rajata näitä asioita, koska jokainen hahmo rakentuu eri osista ja itse pidän tai en pidä tietyistä osista. Joten vaaka kallistuu yleensä plussien tai miinuksien puolelle monien eri piirteiden mukaan.   Pidän älykkäistä hahmoista. En pidä ahneista ja julmista, mutta kunninahimoisista kyllä. Karisma on tosiaan kova sana. Pidän Kummisedässä Sunnysta, vaikka hän onkin kuumapää. Myöhemmin pidän myös Michaelista, sitten kun hänestä tulee kunnollinen kummisetä eikä hän ole pelkkä murjottava keltanokka, kuten alussa.   En pidä murjottavista ja viisastelevista hahmoista, ainakaan aluksi. Yleensä heihinkin kiintyy jossain välissä.   En pidä hahmoista, jotka ovat minun suosikkihahmojani vastaan.

Hmm... tässä olikin miettimistä. Ensinnäkin pidän sellaisista yksinäisistä susista, jotka ovat suvereeneja esim. miekkailussa tai muissa taistelutaidoissa, mutta joiden tunne-elämän muut ihmiset (yleensä joku nainen) saavat täysin solmuun. Sellaisista kuin noituri Geralt tai Ajan Pyörän Lan. Toiseksi, pidän selviytyjistä. Hahmoista jotka ovat nähneet elämän kurjan puolen ja tietävät, että asiat voivat päättyä huonosti, mutta jatkavat silti eteenpäin. Mielessäni lasken tähän joukkoon ainakin Pikkusormen, Aryan, inkvisiittori Gloktan (Abercrombien [i]First Law[/i]) ja Kelsierin (Sandersonin [i]Mistborn[/i]). Samoin jos hahmo kokee tarinan aikana jonkin kriisin, joka muuttaa häntä vahvemmaksi ja viisaammaksi, hänestä on yleensä pakko pitää (Jamie, Malta (Hobbin [i]Liveship Traders[/i])).   Muita puoleensavetäviä hahmoja ovat sellaiset jotka ovat itsevarmoja, mutta eivät ylimielisiä, fiksuja, sarkastisia tai itseironisia. Lopulta kuitenkin koknaisuus ratkaisee, on vaikea sanoa etukäteen tykkääkö jostain hahmosta vai ei. Hyvällä hahmolla on yleensä jonkinlainen kehityskaari, jonka myötä hän muotoutuu, kypsyy ja tulee läheisemmäksi ja sitä myötä nousee suosikiksi.   Ja wanhat welhot, he ovat kyllä harvinaisen ärsyttäviä hahmoja. Vieläkin olen hieman järkyttynyt siitä kuinka Bayaz, joka aluksi vaikutti ihan siedettävältä hahmolta, paljastuikin [i]First Law[/i] -trilogian lopussa täydelliseksi k**ipääksi.

Minulla ei mielestäni ole mitään ihmistyyppiä, josta pitäisin enemmän kuin muista. Enemmänkin se kokonaisuus, hyvin erilaiset henkilöt voivat olla todella hyviä.   Jotain sanoakseni, niin kaikki badass hahmot ovat mahtavia. Suurin sankarini on [i]Batman[/i], ja vaikkei hän ehkä olekaan moniulotteisin ja monimutkaisin, niin hyvä luoja... siinä on todellinen sankari. Muutkin kovanaamat uppoavat, esimerkiksi Sin Cityn sankarit maistuvat todella hyvin.   Kirjoissa tai elokuvissa olen harvemmin kiintynyt kehenkään, mutta nyt on tuotava esille [b]American Hustle[/b] ja siinä Christian Balen esittämä hahmo. En muista koska olisi jokin hahmo kolahtanut niin lujaa. Eräs parhaista hahmoista joita olen nähnyt. Niin aito vikoineen ja haluineen. Mahtava. (Ja kyllä, olihan hänessäkin sitä veijarimaisuutta.)

[quote="Kirjaneito" post=11835]Pidän älykkäistä päähenkilöistä. -- Pidän siitä, että henkilö häikäisee ja hämmästyttää minut neroudellaan niin kauan kun se on uskottavuuden rajoissa.   --   Pidän myös eeppisen fantasian perinteisistä, ylevistä ja totista sankareista jotka vannovat pelastavansa maailman kunnianansa kautta jne. Tietynlainen kohtalonomaisuus, viimeiset taistelut maailman kohtalosta, uskollisuudenvalat ynnä muut ovat aina vedonneet minuun ja sankarit yleensä ovat näiden keskiössä kaikista kunniakkaimpina. :lol:[/quote] Kuulostaa tutulta! Olen itsekin aina pitänyt älykkäistä hahmoista, joilla kuitenkin on omat heikkoutensa ja rosoiset puolensa. Esimerkiksi voidaan ottaa esimerkiksi Tuulen nimen Kvothe, ja ensimmäinen tähän genreen kuuluva suosikkihahmoni taisi olla Artemis Fowl. Suuri rakkauteni Sherlock Holmes kuuluu tietysti joukkoon. Ja nuo ylevät maailmanpelastajahahmot ovat rakkaus! Esimerkiksi Dragonlancen Sturm on kaikessa kunniakkuudessaan ja ylevässä totisuudessaan kerrassaan surullisen ja samaan aikaan [i]riemastuttavan[/i] traaginen tapaus, sydämeni aivan sulaa tällaisille kohtaloille.   Oikeastaan saatan pitää hyvinkin erityyppisistä henkilöhahmoista. Asia on tapauskohtainen. Toisinaan eniten iskee hyvin kirjoitettu veijarihahmo, toisinaan ristiriitaisuuksia täynnä oleva, hyvän ja pahan rajamailla häilyvä tyyppi, josta ei oikein tiedä onko kyseessä lintu vai kala. Sydämessäni on erityinen paikka wanhoille wiisaille velhoille, joten Dumbledoret, Gandalfit ynnä muut pääsevät lähestulkoon aina suosikkilistoilleni.   Tuntuu kuitenkin siltä, että mielenkiintoisia naishahmoja on paljon vaikeampi löytää kuin miespuolisia. Ylipäätään olen mieltynyt lähinnä keski-ikäisiin tai vanhempiin naishahmoihin, kuten Pottereiden rouva Weasleyyn tai McGarmivaan. Kun luen suunnilleen omaa ikäluokkaani olevista naisista/tytöistä, en useinkaan koe voivani samaistua hahmoon. Hahmo joko toimii ja ajattelee liian eri tavalla kuin minä, tai sitten (valitettavan usein) hahmosta puuttuu syvyyttä. Dragonlancen Kitiaran tyyliset hahmot ovat aina ärsyttäneet, samoin täydelliset enkelit. Olen kuitenkin aina pitänyt Pottereiden Hermionesta (samanlainen kirjatoukka kuin minä, mutta hahmo sisältää monia muita hienoja ominaisuuksia ja todellista asennetta) ja Artemis Fowlien Hollysta (okei, Holly kuuluu ehkä vanhempaan ikäryhmään, mutta hahmo on niin nuorekas, että lasken sen tähän kategoriaan). Elokuvissa ja tv-sarjoissa ongelma on minusta vielä suurempi.   Tuntuu siltä, että oikeasti kiinnostavat ja syvälliset hahmot ovat lähes aina miehiä. Eikö naishahmoon voi löytää muuta mielenkiintoista ja syvällistä kuin henkilökohtaiset kriisit, miessuhteet ynnä muut ihmissuhdeasiat? Olen miettinyt, miksi moniin nais(pää)henkilöihin liittyvät pääjuonenkäänteet koskevat lähes poikkeuksetta näiden miessuhteita, kun taas miespuolisten hahmojen juonenkaaressa parisuhde on usein vain varsinaisen pääjuonen sivujuonne. Onko todella niin, että naishahmo ei voi olla riittävä, kokonainen, ilman romanttista suhdetta? Asiaa ei tietenkään voi yleistää, mutta ainakin minusta näin vaikuttaa turhan usein olevan. Romanttisille käänteille on toki paikkansa ja hyvä niin, mutta olisi hienoa edes joskus lukea syvällisestä naispuolisesta päähenkilöstä, joka toimii ihan itsessään itsenäisenä olentona ilman pakollisia parisuhdekiemuroita.

[quote="The Big Bad Wolf" post=11786]Inhoan "Voi, olen ihan tavallinen"-hahmoja, joista kuoriutuukin voittamattomia sankareita tai muuten vain täydellisiä. [/quote]   Olen samaa mieltä. Simon (Taru kolmesta miekasta, Tad Williams) tuli ensimmäisenä mieleeni, kun näin ketjun kysymyksen. Tylsin päähenkilö, johon olen törmännyt. En varsinaisesti inhoa häntä, mutta hänen lukunsa ovat lähes poikkeuksetta tylsempiä kuin muiden. Väritön päähenkilö on yksi syistä, miksi pidän enemmän Williamsin Varjojen marssista.   Pidän eniten pahiksista, joiden pinnan alla on muutakin kuin pahuutta, tai hyviksistä, joilla on synkkä menneisyys. Musta ja valkoinen on hieno yhdistelmä. Tähän sopivat jossain määrin ainakin Jean le Flambeur ja Rand al'Thor, joka on hyvinkin paha päähenkilö kirjassa The Gathering Storm.

Itse en usko kuolevaisen hahmon pystyvän esittämään puhtaasti hyvää tai pahaa, joten inhoan sellaisia hahmoja, jotka ovat hyviä, koska ovat hyviä, tai pahoja, koska ovat pahoja. Nämä hahmot ovat mielestäni osoitus, että kirjoittajalla on ideat vähissä.   Suosin puolestaan häikemättömiä ja juonikkaita hahmoja, koska paljas hyveellisyys on vain niin tylsää.

Tykkään sekä ilkeämielisistä neroista, että hömelöistä töhelöistä, jotka jotenkin tipahtavat seikkailuun. Ensimmäiseen kategoriaan tipahtaa Pikkusormi, ensimmäisten kirjojen Artemis Fowl ja Pratchettiin Tahmee von Lipwig. Jälkimmäiseen kuuluu sitten Rincewind ja etenkin Gaimanin Fat Charlie ja Richard Mayhew. Edit: Haluaisin lisätä, että sisällytän ilkeämielisiin neroihin juonikkaat tapaukset, jotka eivät välttämättä ole pahoja, mutta joskus jotain sinne päin.   Nuorempana pidin paljon voittamattomista miekan heiluttajista, nyt heitä halveksin. En myöskään pidä hahmoista, jotka ovat puhtaasti pahoja/hyviä. Hahmolla pitää mielestäni olla ristiriitoja menneisyydessään etenkin, mutta mieluusti myös nykyhetkessä.

[quote]Inhoan "Voi, olen ihan tavallinen"-hahmoja, joista kuoriutuukin voittamattomia sankareita tai muuten vain täydellisiä. Täydellisyys ei sinänsä haittaa, mutta jos mukaan sotkee turhan vaatimattomuuden... :roll: "Oih, mitä hän minussa näkee, minähän olen ihan tavallinen ja mitätön..." Samoin liika hyvistely ja täydellinen lainalaisuus ärsyttää.[/quote]   Rakastan sellaisia sarkastisia ja hieman ylimielisiä :cool: nais/mies sivuhenkilöitä. Hyvinä esimerkkeinä Isabelle Lightwood (Varjojen kaupungit) ja Afrodite LaFont (Yön talo).   Ja eipä sovi unohtaa ihania ja rakkaita miespäähenkilöitä, jotka ovat syötävän suloisia ja raivostuttavia samaan aikaan. :heart: Esm Jace (Varjojen kaupungit)

Itse tykkään sellaisista hauskoista, sarkastisista ja veijarimaisista henkilöistä jotka eivät kuitenkaan ole täydellisiä. Yleensä pidän enemmän pojista (siis päähenkilöinä :wink: ) mutta monia hyviä tyttöpäähenkilöitäkin on. Esimerkiksi Olympoksen sankarit sarjan Leo on juuri sellainen josta pidän, tai Fred ja George Harry Pottereista. (nämä ovat nyt kaikki sivuhenkilöitä mutta ei unohdeta päähenkilöitä kuitenkaan :smile: )

Itse tykkään eniten niistä nykyisin kovin epämuodikkaista, perinteisistä sankarihahmoista. Nuorena idoleita oli Ender, Aragorn ja vastaavat vähän vakavammat pönöttäjät, ja nykyisin esim. Kvothe, lähes kaikki Sandersonin kirjojen hahmot, ja vähän rosoisemmalta osastolta ehkä Locke Lamora ja Geralt.