Veren voima

Aluksi mietin, että onkohan tämä enemmän naislukijoille tarkoitettu kirjasarja, mutta huomasin, että tässähän oli yllättävän koukuttava mysteeri. Vampyyrit ovat tässä kirjassa enemmän totutunlaisia, kuin Twilighteissa, mutta tuo hopeajuttu liittyy minusta, kyllä pikemminkin ihmissusiin. Mutta nämä ovat kirjailijan vapauksia. Sookie, oli kyllä, mitä olen aiemmista arvioista lukenut, vähän naiivi vaikka väitti toista. Hänen kykynsä esitteleminen sivuutettiin, minusta vähän turhan nopeasti ikäänkuin kirjailija olisi olettanut että pelkkä maininta takakannessa riittää.

Syy miksi annoin tälle kirjalle 3 tähteä, on monimutkainen. Tarinan henkilöt eivät ole kovin eläväisiä ja joskus kirjailijan tuoma tunnelma latistuu liiaallisen hempeilyn tai ennalta-arvatun kohtauksen takia. Sookie on, siis oli aluksi kiinnostava henkilö. Luulin ja sain sellaisen kuvan, että hän olisi ollut itsenäinen ja fiksu. "Vammansa" kanssa on varmasti hankala elää mutta Sookien suhtautuminen elämään oli jotenkin epäaitoa. Bill:kin oli aluksi aivan ihana ja vaarallisen tuntuinen vampyyri, johon ihastuin heti mutta lopussa hänen omistushalunsa ja joskus välinpitämättömyys kävi hermoille. Hän piti Sookieta omanaan mutta jätti tämän yksin vampyyrikamunsa kanssa, joka ei edes lopussa suojellut Sookieta. On ironista ja tekopyhää väittää jotakuta omakseen ja hylätä sitten moneksi päiväksi.Sookien kaverit olivat tavallisia ihmisiä siellä täällä. Edes murhista ei tehty niin kinnostavia. Jason alkoi tuntua todellisimmalta ihmiseltä koko kirjassa. Samin muodonmuutostaito oli hiukan yliampuvaa sen verran, että hän hän olisi voinut kertoa siitä aikaisemmin tai käyttäytynyt edes hiukan epäilevästi. Kunnes hän paljasti sen, Sam oli vain tavallinen mustasukkainen pomo. Tarina oli ihan hyvä ja kuvailu menetteli. Oli kirjassa hyvääkin mutta ei 4 tähden arvoista. Jospa muut osat olisivat parempia. Luin muitten takakansia ja oli kyllä raivostuttavaa, että Bill ja Sookie aikovat erota koska ei Eric ole sen parempi vaihtoehto. Ainakin tässä ensimmäisessä osassa hän oli aika moinen kusipää tai vähintäänkin idiootti.
Okei nyt menee ankeaksi. Totta kai tässä kirjassa on paljon hyvää. En olisi muuten antanut 3:sta. Hahmojen kuvaus, tai ainakin muiden paitsi sookien koska minä kertoja, oli mahtavaa ja eläväistä. Tausta ja tunteet toivat lisäpisteitä ja joissain kohdissa pelkästään ne toivat yksin kohtauksille luonnetta ja paransivat niitä. Ei vertoja Billin ja Sookien intiimikohtauksille paitsi muut muiden kirjojen samat kohtaukset ;) niitä oli aika paljon mutta kuten Bill sanoi, Sookie oli himoittava. Niitä olisi kyllä voinut vähentää mutta mukavaa romantiikkaa toi muuten näin karmivaan kirjaan. En vieläkään saanut selville kuka Bubba oikeasti oli tai miltä hän näytti. Se jäi vaivaamaan. Kertokaa joku minulle huolimattomalla mutta ahneelle lukijalle kuka hän oli. Bilillä oli huomattavia ystäviä mutta mitä hän kaltaisilleen voi. Rakkaus muuttaa. Kenties hänkin oli tuollainen kunnes halusi elää valtavirrassa, kunnes tapasi Sookien. Myös se tuo plussaa ettei minulla ollut aavistustakaan kuka tappaja oli kunnes se paljastettiin. Niin ei käy usein ja plussaa siitä. MUTTA miinusta siitä, että sitä ei olisi voinut edes arvata sen takia ettei ollut mitään, edes pientä vihjettä tai ohjausta siihen henkilöön kuka sen teki. Pitäisi olla edes jotain eikä vain tuulesta temmata joku joka vihaa vampyyrejä ja Sookieta. Sillä heitä oli monta. Olisi edes pieni vihje. No mutta nyt minä jauhan siitä.
Siis hyvä kirja, hiukan huonoja kohtia, aion lukea ainakin toisen osan ja katsoo mihin se johtaa. Kannattaa lukea jos pitää vampyyreistä, niiden todellisesta luonnosta eikä mistään kilteistä, ihmisten kanssa sulassa sovussa/piilossa elävistä. TAI yliluonnollisesta, rakkaus, jännitys jutusta. Ei mikään salapoliisidekkari tai kauhukirja vaan jännitys, romantiikka.
Onnea! ps: voit jäädä koukkuun jos olet oikein kunnon vampyyrifani

Miten on mahdollista, että keskiarvoltaan kolmen pilkku yhdeksänkymmenenyhden teos saa meikäsudelta vain kaksi ja puoli tähteä? Enkä minä ole edes erikoisen kriittinen lukija.

Kirjoitustyyli puudutti jo aktiivisesti ensimmäisille sivuille. Sookie saattoi hyvinkin olla erikoisen tunteellinen henkilö, joka suri ja nauroi ja pelkäsi ja niin päin pois. Sivujen läpi tämä vain ei erikoisemmin välittynyt allekirjoittaneelle. Luettelin lukiessani adjektiiveja mielessäni: monotoninen, tylsä, hidas, yksinkertainen, puuduttava. Ja neutraali. Jos tahtoo luoda oohlalaa ihkun vampyyrin, neutraali nyt on viimeinen kannattava adjektiivi.

Koko kirja on neutraali. Sookie, kamoon, mummi kuolee, olet rakastunut vampyyriin, lisää porukkaa lakoaa, veljesi on ääliö, olet hyväksikäytetty lapsena, kaikkea mahdollista, kultaseni. MISSÄ TUNNE???? Sen ainoan kerran kun vaikutti päähenkilökin jotain tuntevan, oli kisumisun kuolema.
. . . Mitä?

AAAAAAAAARGH!!!! Kirja, jossa jatkuvasti tapahtuu jotain ei saisi olla näin puuduttavaa. Yksityiskohtainen monotoninen kerronta, joka ei herätä juuri oikein todellakaan yhtään mitään, ei pelitä. Vaikka seksikohta kuvaillaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti, on pieneen repliikkin "Oi Bill, älä lopeta" ladattu kaikki tunne koko kohtauksesta. Ja koska kertojaääni nyt on mitä on... Kassakuitit ovat muuten harvinaisen kiinnostavia. Meinaan. Hinta. Tuote. Arvonlisävero.

Vaikkei kirja erikoisen tunteellinen olekaan, minut se sai raivon partaalle. Tälläkin hetkellä hymyilen herkkää, kaunista hymyäni, joka varoittaa lähelle eksyneitä kiertämään kauempaa. Ihan tosissani tahdon kuristaa jonkun. Sookien. Ja Billin. Samin. Pari muutakin.

Veren voima väittää alkuun ahkerasti, että maailma ajattelee Sookien olevan vammainen hullu, jota kaikki vihaavat. Yllättäen nurkkien takaa hyppii toinen toistaan hurmaavampia mieshenkilöitä, joilla kaikilla on kiinnostusta tytsyä kohtaan. Ihan tosi? Ei niinkuin yhtään kuulosta epäuskottavalta?

Olen viidentoista. Olen oikeutettu purkamaan tunteitani epäkypsästi kiroillen epäkypsään arvosteluuni, jossa en luettele ainuttakaan kunnollista perustelua. Olen oikeutettu syyttämään kirjailijaa rikoksista, joihin mahdollisesti itse olen syyllinen negatiivisella asenteellani ja katkonaisella lukemisellani. Ihan sama.

Kirjalle on syötetty steroideja. Kankeudestaan huolimatta pärjää niin hyvin.

Ennemmin minä Twilighteja luen. Vaikka jostain syystä on pakottava tarve kahlata tämäkin loputon sarja kokonaan.

Veren voima on ensimmäinen osa Sookie Stackhouse- kirjasarjan romaaneista, joiden takana on kirjailija Charlaine Harris. Suuren suosion saavuttanut tv- sarja True Blood on kyseisen kirjasarjan innoittamana tehty, ja tv- sarjaan minäkin olen tutustunut ennen kirjoja.

Veren voiman tarina on tuttu True Bloodin ensimmäisestä tuotantokaudesta. Monesti elokuvaversiot lyttäävät kirjat, mutta tämän kohdalla väittäisin tv- sarjan olevan ehkä hieman parempi, ja ainakin monimuotoisempi kuin kirja. Kirjan kannalta olisin toivonut ehkä hieman syvällisempää otetta tarinaan, ja olin melko yllättynyt tekstin helppolukuisuudesta ja tarinan nopeasta etenemisestä. Vaikka tarina sisältääkin runsaasti seksiä, on se lajityyliltään ehkä enemmän nuorten kirjallisuuteen kuuluva, kuin aikuisten romaani. Mutta en siltikään sano kirjaa huonoksi, en, se oli vain hieman suppeampi mitä tv:stä nähty tarina joskus aikaisemmin. Ja ehkä lukukokemukseen vaikutti myös se, että tarina oli entuudestaan tuttu ja tiesin miten se tulisi päättymään.

Tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa päästään tutustumaan tarinoiden päähenkilöön, Sookie Stackhouseen, joka on tarjoilijana Merlotte's nimisessä baarissa. Sookiella on ominaisuus, jota hän nimittää itsekseen vammaksi: hän pystyy lukemaan toisten ajatuksia. Se on rankkaa, sillä ihmiten päissä liikkuu niin paljon kuraa ja pahoja ajatuksia. Sookie on sievä, vaaleatukkainen ja hieman itsepäinen nainen, reilun kahdenkymmenen vuoden ikäinen. Hän ei ole deittaillut suuresti, sillä hänen kykynsä lukea ajatuksia on joka kerta latistanut tilanteen. Toki hän voi säädellä kykyään päästä ihmisten mieliin, mutta sekin vaatii omat voimansa.

Eräänä päivänä Sookien työpaikalle Merlotte´siin saapuu muukalainen, jonka ajatuksia Sookie ei pysty lukemaan. Muukalainen on vampyyri nimeltä Bill, joka on tullut Bon Tempsiin vanhalle sukukartanolleen asettumaan aloilleen. Sookie ei voi vastustaa vampyyriä, jonka seurassa hänen mielensä saa levätä ja nauttia täydellisestä hiljaisuudesta...

Tarina on siinä mielessä erikoinen ja erilainen kuin monet muut vampyyritarinat, että tässä vampyyrit ovat "tulleet ulos arkuistaan" eli elävät avoimesti ihmisten keskuudessa, kaikki tietävät että vampyyreitä todella on olemassa. Mutta vampyyrit selittävät olemassaolonsa mieluummin virustartuntana, kuin yliluonnollisena ilmiönä.

Tarinassa päästään tutustumaan myös Samiin, Sookien pomoon ja Merlotte´sin omistajaan. Tarinan edetessä hän paljastuu muodonmuuttajaksi, joka on jo pidemmän aikaa ihaillut Sookieta. Sam raukka vaan on tajunnut sen vasta, kun toinen on naisesta kiinnostunut, ja se on silloin jo myöhäistä hänen kannaltaan.

Sookien veli Jason on naistenmies, jota epäillään kavalista murhista jota Bon Tempsissä on tapahtunut. Vampyyreiden kanssa intiimissä suhteessa olleita naisia on kuollut ihmisen toimesta, ja Jason tuntuu aina olleen yhteydessä ilmestyviin uhreihin.

Tv- sarjasta tuttu Tara, Sookien ystävä lapsuuden ajoilta asti, ei esiintynyt ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa, mutta ihastuva baarin kokko Lafayette, räiskyviin väreihin pukeutuva ja meikkaava tumma homomies oli pienessä roolissa jo tässä ensimmäisessä osassa, vaikka joku minulle joskus tv- sarjan ilmestymisen aikoihin väitti että hän ei alkuperäisessä kirjasarjassa olisi mukana ollenkaan. Mahtanut mennä hahmot sekaisin?

Mutta kaikenkaikkiaan sarja vaikuttaa kiinnostavalta, ja odotan jo innolla seuraavaan osaan tarttumista. Sarjan toinen tuotantokausi ei ole päässäni yhtä selvästi kuin tämä ensimmäinen, jonka olen moneen kertaan katsonut, joten odota jo hieman jotakin jännitystä kirjasarjan toiselta osalta.