Carpe jugulum

'Carpe Jugulum' jatkaa Lancren kuningaskunnan ja noitien tarinaa. Uutena puolena nyt noitakolmikko on täydentynyt taas kolmeksi, Magratin ollessa kuningatar, kun Agnes on ryhtynyt noidaksi.
Agnes on tuttu aiemmasta 'Naamiohuvit' kirjasta.
De Harracka-vampyyrit tulevat Lancreen kuningas Verencen kutsuttua heidät typeryyksissään ja kaappaavat vallan. Lisäksi Muori Säävirkku joutuu vampyyrien tulilinjalle ja todelliseen henkien mittelöön kreivi de Harrackan kanssa.
Vampyyrien mukana kulkee uskollinen frankenstein-palvelija Igor, joka kaipailee Vanhaa Kreiviä takaisin.
'Carpe Jugulum' on aiempia noitakirjoja synkempi, tosin nyt liikutaankiin pimeyden puolella vampyyrien parissa ja Oinasvuorten takaisessa Überwaldissa.
Pratchett irvailee kirjassaan vampyyrin stereotypialle sekä monille muillekin kauhukirjallisuuden kliseelle. Samalla kirjassa käsitellään syvällisempiä asioita, kuten itsensä tuntemista ja kohtaamista sekä valtaa ja vallanjanoa.
Hauskaa oli Agneksen alter ego Perdita ja Vapaiden Pikkumiesten, Nac Mac Feeglen esiintyminen 'Carpe Jugulumissa'.
'Carpe Jugulum' on taattua Pratchettia, tosin huumori on ehkä jäänyt hiukan sivummalle, mutta kirja on silti hauska ja oivaltava sekä satiirinen.
Suosittelen 'Carpe Jugulum'ia jokaiselle Pratchettin ystävälle. Tosin aiempien noitakirjojen ja varsinkin 'Naamiohuvien' lukemisesta saattaa olla hyötyä kaikkien tarinan aspektien ymmärtämiseen.