Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
En ptänyt kirjasta, vaikka aiemmin olen suosinut The Nightmare Room-kirjasarjaa. Kirja loppuu epäselvästi ja se jää mietityttämään. Aihe ei ollut minulle mieluinen ja luin kirjan hitaammin kuin yleensä luen kirjani. Luin tämän kirjan kuitenkin loppuun, enkä yllätynyt iloisesti. Antaisin kirjalle kouluarvosana-asteikolla 7- .
Jersildin 'Nerojen paluu' oli iloinen yllätys. Luulin aluksi kirja olevan keskitasoa tai jopa alhaisempaa fantasiaa, mutta yllätyin iloisesti huomaamaan että myös Skandinaviassa osataan kirjoittaa fantasiaa tai tässä tapauksessa vaihtoehtohistoriaa, joka heittää "todellisen" historian mäkeen. Kirja jakaantuu novellin kokoisiin tarinoihin, joita ei ole nimetty mitenkään. Nimitänkin novelleja niiden kertojien/päähenkilöiden mukaan. Jersildin tyyli tuo hieman mieleen Suomen Arto Paasilinnan, paitsi että Jersildin tarinoissa on mustaa huumoria ja tragediaa sekä melankoliaa, eri lailla kuin Paasilinnalla. Parhaimmat novellit olivat minusta Nikolaus Damaskoslaisen tarina ja Kaikkivaltias Alessandron tarina. Jersild kertoo toisenlaisen tarina kuningas Herodeksesta ja ennustetusta Messiaasta, joka saarna leivänleivonnan autuutta. Kaikkivaltiaan Alessandron tarinassa Jersild kertoo oudosta italialaisesta ruhtinaasta ja nero Leonardo da Vincistä, jotka ryhtyvät luomaan ihannevaltiota keskiseen Italiaan. Jersild on hyvä kirjailija ja keskivertoa parempi. Hän kietoo lukijan mukaan tarinaan ja kuvailee mahtavasti. Samalla hän myös käsittelee filosofisia ja yhteiskunnallisia teemoja. Suosittelen 'Nerojen paluuta' valtavirta fantasian ulkopuolelta tai pohjoismaista fantasiaa etsivälle. Arvosana: 8.
Päällisin puoli Ilki ihana on täydellinen opus rakkaudesta ja valinnoista. Se lunasti ensi sanoista lähtien suuret odotukseni, oli viehättävä ja huumaava. Kirjan tyyliä voisi jopa verrata Stephenie Meyeriin. Kirjan lukee yhdeltä istumalta, ja tarina pitää otteessaan loppuun saakka. Siitä huolimatta loppu oli pettymys. Loppuratkaisu oli aivan liian ennalta-arvattava, ja paljastuksetkin olisi voinut jättää hieman myöhemmäksi. Tarina rutistui harmikseni kasaan, vaikka oli kestänyt koossa jo niin pitkään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ei sentään pitänyt aivan sataprosenttisesti paikkaansa. Hahmot ovat eläviä ja Ashiin on helppo samaistua. Ennen loppuratkaisua olin pitänyt jokaista henkilöä loistavana, moniulotteisena ja motivoituneina. Sitten Melissa pamauttaa suorastaan ääliömäisen ratkaisun! Keenan alistuu ja jopa ajattelee, että Ash teki oikean ratkaisun. Ikävää, että ainutlaatuiselta vaikuttanut kirja paljastui siirappiseksi. Jos nyt loppua ei huomioida, tämä on aivan erityinen muihin keijutarinoihin verrattuna. Ei kliseitä, suht uusi ideakin. Kuvailu on ihastuttavaa ja kaunista. Suosittelen tätä lämpimästi ainakin niille, jotka ovat rakastuneita Stephenie Meyerin kirjallisuuteen.
Kylmä tähti on loistava jatko-osa Korpinportin tarinaan. Kliseet ja ennalta-arvattavuus on vältetty huolelliseti, tarina suorastaan repii mukaansa ensisanoista alkaen. Kirja on melkein turhankin sujuva. Fontti on isoa ja nopeasti luettavaa, jännittävä juoni houkuttelee lukemaan koko kirjan siltä istumalta. Kirja on paikoittain hauska, ja sisältää nuorille suunnatussa näkökulmassa viitteitä köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen - aivopesua kenties. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja jo heidän takiaan sarja on luettava päätökseen. Myös miljööt kuulostavat hienoilta ja taidolla valituilta. Sanat ovat elävän tuntuisia, vaikka lauseet ovat yksinkertaisia ja ytimekkäitä. Kirjailija on onnistunut luomaan elävän ympäristön, joka tuo Mattin elämän hetkeksi arkeesi. Kirja tuntuu silti ripauksen liian sujuvalta - erinomaisella kirjalla kun on usein rosoinen tarttumapinta. Tässä tätä tarttumapintaa oli ikään kuin hiottu lempeämpään muotoon. Loppujen lopuksi on kyse aikuiseksi kasvamisesta ongelmien kautta. Kiehtova ja hengästyttävä kertomus, jonka jatkoa ei malttaisi odottaa.
'Kirjanvartija' tuntui jotenkin nuorten versiolta Gaimanin 'Unohdetuista jumalista'. Samalla lailla kuin Gaimanilla, myös Scottin kirjassa matkustetaan ja kohdataan koko kokoelma mytologisia olentoja, kuin Cotterellin kirjassa konsanaan. 'Kirjanvartijan' alku on hiukan kliseinen, mutta tempaa nopeasti mukaansa ja tapahtumat tuntuvatkin vyöryvän nopeassa tahdissa eteenpäin, lukija ehtii hädin tuskin rauhoittua ja miettiä, että mitä nyt kävikään. Juttu Valituista kaksosista tuntui minusta aika kliseiseltä, mutta kirjan varsinainen herkku ovat hyvin kirjoitetut Vanhat sekä Dee ja Flamel. Välistä kirja tuntuu hiukan teatraaliselta, mutta hienoa on se, että kirja ei anna päähenkilöilleen Joshille ja Sophielle mitään erikoisia tai yliluonnollisia voimia. Tarina on hyvä, kiinnostava ja pitää mukanaan. Lisäksi sen maailma tuntuu hyvältä ja omalla loogiikallaan täysin järkevältä. Scott myös kirjoittaa hyvin, tarina etenee mutta samalla se kuvailee ja käsittelee syvempiä teemója tasapuolisesti. Tosin mitään syvällistä filosofiaa kirjasta on turha etsiä, mutta se on hyvää luettavaa tavallisena seikkailufantasiana. Suosittelen kirjaa jotakin luettavaa etsiville, jotka eivät vaadi huippua mutta eivät halua mitään moskaakaan. Arvosana: 6+.
'Pendragonin legenda' oli minusta varsin outo kirja, ei tosin yhtä outo kuin M. John Harrisonin tuotokset, mutta silti normaalia fantasiaa oudompi. Tarina alkaa hyvin, tosin aika pian päähenkilö Janos Batky alkaa käydä hermoille. Lisäksi osa hahmoista jää hämäriksi ja epäselviksi, lisäksi jotkut tuntuvat aika absurdeilta. Kirjan parhaimmat hahmot olivat Jaarli Pendragon ja Asaph Pendragon. Tarina itse oli alun ja keskiosien kohdalta hyvä ja kiinnostava, mutta lopussa tarina jotenkin plörähti hajalle ja eri osaset eivät tuntuneet enää sopivan yhteen ja asioita jäi selvittämättä, mm. profetoivan talonpojan tapaus ja Eileen St.Clairen vaikuttimet, sillä hän käyttäytyi välistä minusta hassusti. Kirja on varsin täynnä mystiikkaa ja on hankala erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Kirja ei ole mikään fantasian huipputeos ja minusta keskivertoa sekavampi ja hajanaisempi. Kirja onnistuu herättämään lukijan kiinnostuksen kaikilla mysteereillään, mutta loppu on minusta aika plösö. Suosittelen mystiikan nälkäisille. Arvosana: 6-.
Pidän tälläisistä kirjoista, joiden juonen voi päättää itse, mutta tässä kirjassa on ärsyttäviä yksityiskohtia. Kirjan parissa voi viihtyä vaikka kuinka kauan, mutta lopulta se alkaa kyllästyttää. Suurin osa tarinoista päättyy kuolemaasi. Suosittelen ajan tappamiseen.
Kun tarvitsin kipeästi lukemista kirjastojen ollessa kiinni, löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta tämän kirjan, jota isäni suositteli. Niinpä ostin sen, vaikka en ollut koskaan ennen kuullut sarjasta, saati lukenut sitä. Aluksi lukeminen oli hidasta tietämättömyyteni vuoksi, mutta se helpottui selvästi päästessäni pidemmälle. Sivulla 123 en suoraan sanoen pitänyt kirjasta lainkaan, mutta yksi lukemattomista heikkouksistani on se, että en voi jättää kirjaa kesken. Yllätyin posiitiivisesti huomatessani kirjan olevan suorastaan loistava lukuelämys, joskin minua ärsytti päähenkilön ahneus. Kirja ei ole lapsellinen eikä edes lapsenomainen, vaikka kirjassa on ties mitä epäluonnollisia olentoja. Kirja loppui hieman epämääräisesti, minulle jäi sen jälkeen jäi selittämätön haikea tunne. Kouluarvosana-asteikolla antaisin kirjalle 8+ .
Vihdoin on J.K Rowlingin kunnianhimoinen 7-osainen Harry Potter-sarja tullut päätökseensä. Nyt kun jännittävä kirja on tullut luettua, on pakko myöntää olevansa yhtä aikaa tyrmistynyt, iloinen, surullinen ja perkeleen ylpeä tästä upeasta kirjojen polusta, minkä Rowling on meidän eteemme punonut. Kirja lunasti odotukseni ja sen viimeiset luvut suorastaan salpasivat henkeni. Tarina iskee lukijansa jo heti alussa uskomattoman hengästyttävällä temmolla ja odottamattomilla juonenkäänteillään. Kirjan puoleenväliin saakka on pelko kiinnijäämisestä vahvasti esillä, mutta se ei valitettavasti onnistu peittämään sitä kyllästyneisyyden tunnetta, joka valtaa lukijan hirnyrkkejä etsittäessä, sillä juoni pysyy liian monessa kohdassa paikoillaan ja eripuraisten nuorten hetkittäinen masennus ja riidat ovat pelkästään tympäännyttäviä. Ainoat vivahteet tylsyyteen tuovat muutamat hauskat letkautukset sekä jännittävät paot Godrickin notkosta ja Irvetasta. Hetkittäinen tylsyyden puuska ei kuitenkaan fania haittaa, kun tiedossa olevien herkullisten hetkien tietää olevan vasta edessäpäin. Loppua kohden alkaa satiirinen verho pikkuhiljaa aueta lukijalleen auki jääneiden kysymysten saadessa vihdoin vastauksia ja temmon taas vaihtuessa päätä huumaavaksi. Lopun hekumallinen ja raadollinen taistelu Tylypahkassa tekevät kirjasta näyttävän sekä loisteliaan, ja keskiosan kömmähdykset jäävät autuaasti unohdukseen. Viimeisten lukujen uskomattomat paljastukset kääntävät kirjan päälaelleen ja mitään ei jätetä kysymysten varaan. Tarinassa on raskas, mutta samaan aikaan lämmin kuvaus siitä vaikeasta tehtävästä, joka on jätetty Harryn harteille. Se suututtaa ja itkettää, mutta antaa yhtä kaikkisesti lukijalle ymmärryksen tapahtumien kulusta kirjasarjan alusta loppuun ja syyn niihin. Kertomuksessa orastaa rakkauden ja kuoleman hyväksyminen ja niiden lopullisuus sekä sovinto näiden kahden tärkeän tukipylvään välillä. Rowlingin kerronta liukuu tarinassa kätevästi vähän yli rajojen, mutta ei vedä mitään överiksi. Kirjassa toteutuvat kaikki draaman lait ihmissuhteissa, mutta se on myös loisteliasta fantasiaa. Kirjailija on uskollinen esteettiselle näkemykselleen loppuun saakka, mutta on tuonut myös vivahteikkaita näkökulmia nerokkailla yksityiskohdillaan, joita pursuaa läpi kirjan. Hän on näin tekemällä tullut luoneeksi häikäisevän roolihahmojen joukon, joiden elämän kulkua voi lukea isolla ilolla! Kirja on kokonaisuudessaan hauska, komea, innostava, mukaansatempaava ja ennen kaikkea rohkea kertomus ystävyydestä ja uskollisuudesta.Kirjasarjan luettuaan voi vain onnitella itseään, sillä on juuri tullut hankkineeksi itselleen suurenmoisen elämyksen! Zimi kiittää & kuittaa! (:
Kirjaa lukiessa huomasin, että Lenellä on pienoinen kaava kirjoilleen. Ulkokuoreltaan kova, syrjitty tai erikoisella tavalla lahjakas tyttö, johon on erityisen helppo samaistua. Vahvatahtoinen, ei niin nätti. Hänellä on kuitenkin liittolaisia. Ehkä pidin kirjasta juuri siksi, että Katiin oli niin helppo samaistua. Toisaalta kirja ei edusta ihan lempikirjallisuuttani: opus oli ohut, ärsyttävän keskeneräinen, yksinkertainen ja hieman liian kliseisesti etenevä. Kaikkien sorsimasta tytöstä paljastuu yllättäviä lahjoja, tadaa, ja kaikki on hyvin. Ainakin hetkellisesti. Kirja kuitenkin vei alusta alkaen mukaansa, puhui sivulle jäävien tyttöjen puolesta ja oli eräänlainen manifesti kiusaamista vastaan. Tarina on hyvin kirjoitettu, joskin melko näkökulmaton. Olisin kaivannut jonkinlaista vaihtelua Katin tulisieluiseen (ja itserakkaaseenkin) persoonaan. Epäilemättä Katista kuitenkin kasvaa armollinen bredinari? Oikein luettava ja sujuva.
Hopeahevonen on perusfantasiaa lapsille ja nuorille, joka muistuttaa hieman kirjailijan edellistä kirjasarjaa. Hyvin kirjoitettuun teokseen jää lukemisen jälkeen koukkuun ja odottamaan ilmiselvää jatko-osaa. Kirja kannattaa lukea "välipalaksi", sillä teksti on nopealukuista ja kevyttä. Vaikka teos sisältääkin kliseitä, se on lukemisen arvoinen.
Kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, että lainasin sen ja jaksoin innostua ensimmäiset 200 sivua. Aihe oli ajankohtainen ja idea varmasti hieno, mutta... No, ensinnäkin lukemiseeni tuli usean kuukauden tauko, sillä kirja ei todellakaan parantunut loppua kohti. Se vain lysähti kasaan, kun juonessa ei tapahtunut juuri mitään, ainakaan yllätyksellistä. Kirja oli kannesta kanteen ennalta-arvattavaa kidutusta. Jokainen lausekin oli tehty tietyn, sietämättömän selkeän kaavan mukaisesti. Lopulta ryhdistäydyin, ja luin kirjan loppuun. Sinänsä kirjan rakenne on sujuva: vähän tekstiä sivulla, kolmas osa kirjasta tyhjiä sivuja tai nuotteja (jotka olivat ihan toimiva idea, mutta jos ajatellaan ilmeistä vaivaa, kovin monelle niistä tuskin oli suurempaa iloa). Toteutus on kovin tökeröä, ja aina-niin-iloiset keijut saivat hälytyskellon soimaan. En tiedä, minkä ikäisille tämä on suunnattu, mutta jonkinlaisesta yrityksestä tehdä kirja useille ikäluokille sopivaksi huolimatta, tunsin oloni erittäin aliarvostetuksi. Voi rakas Kate, ei kaikkea tarvitse eikä kuulu selittää, tai yrittää selittää. Ne hyvät puolet? Irlannin historian ja kulttuurin esitteleminen on tavallaan ihan herkkua, mutta kiinnostavamminkin olisi asian voinut esittää. Ajatus eräänlaisesta portista meidän maailmasta ikuisen nuoruuden maahan on toki kiehtova, mutta tuore? Ei todellakaan. Jostain syystä juuri mikään kirjassa ei iskenyt minuun. Henkilöt ovat tylsiä ja stereotypian mukaisia, he jäävät vähemmälle osalle soittamisen rinnalle, ja epälahjakkaana muusikkona voin sanoa tämän olevan taas yksi pitkä miinus. Loppuratkaisukin oli hattaraa. Ei tälläistä kirjaa kannata suositella juuri kenellekään - sataprosenttisesti kaavamaista ja yllätöksetöntä.
Olen Morndunin kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki kannet ovat olleet rumia (en ymmärrä puolimetrisiä neniä ym.) ja J. K. Rowlinging kyvyistä, mutta nyt pois niistä asiosta. Itse pidin kirjasta yhtä paljon kuin edellisistä, mutta ymmärrän kyllä, mielipiteen siitä, että siinä oli paljon selittelyä. Juuri sen takia suosittelen lukemaan edeltävät kirjat ennen tätä, muuten saatat hyvinkin olla aivan pihalla. Selvästikin Rowling ei ole tarkoittanut tätä luettavaksi ennen muita teoksia. Ennen tätä kirjaa on alussa selitetty aiempia tapahtumia niille, jotka eivät ole mahdollisesti lukeneet aiempia kirjoja. Joka tapauksessa suosittelen luettavaksi!
Tässä kolmannessa kirjassa huomaa jo sen nerokkaan juonen yhteensopivuuden aikasempien kirjojen välillä, jota ilman en tunnistaisi J.K. Rowlingia. Kirja on aivan ihana, ainakin yhtä hyvä kuin edelliset, vaikka juoni poikkeaa aika tavalla niistä. Tässä kirjassa kyllä riittää jännitystä, vaikka Harry ei joudukaan napit vastakkain lordi Voldemortin kanssa. Huumoria on entiseen tapaan rutkasti. Kirja on elämys, joka jokaisen tulisi kokea.
Kirjassa on kummalinen kirjoitustapa, ja ei ainakaan minun mielestäni huumori ole kovinkaan hauskaa, joten luin kirjan vain puoleenväliin saakka. Se olisi saattanut tulla paremmaksi, mutta en vain jaksanut lukea sitä. Kirjassa on epäselviä asioita, mutta siinä on melko hyvä juoni.
Ensimmäiseen kirjaan verrattuna tässä toisessa osassa on enemmän jännittäviä tapahtumia ja olen huomannut, että aikuiset lukijat pitävät yleensä aina vain enemmän kirjoista, kun sarjassa edetään. Kirjassa on siis nyt enemmän toimintaa, mutta silti huumoria ja se tempaa mukaansa niinkuin ennenkin. Anna myyntilukujen puhua puolestaan!
Kerrassaan mainio kirja! Olen lukenut muut sarjan kirjat, joten huomaan, miten NEROKKAASTI kirjan yksityiskohdat sitoutuvat tuleviin tapahtumiin. Kirja on juuri sopiva sekoitus huumoria, jännitystä, oveluutta ja seikkailua - kaikenikäisille (ainakin omasta mielestäni). Kirjassa sekoittuvat humoristiset ja jännittävät yksityiskohdat ennen itse kohokohtaa. Vaikka kirja on fantasiaa, se on kerrottu uskottavasti. Suosittelen lämpimästi kaikille!
Suoraan sanottuna en pitäytr kirjasta yhtään. Huomasin kirjan ilmestymisen Risingin kautta ja ajattelin, että voisin lukea kirjan. Se näytti ulkoisesti hyvältä ja takakannen tekstikin oli aika mielenkiintoinen. Alussa kirja oli tylsä. Ajattelin, että ehkäpä se paranee loppua kohden. Tuli välillä semmoinen tunne, että en viitsi, en viitsi, mutta en halunnut jättää kirjaa kesken. Luin kyllälkin kaksi muuta kirjaa tämän välissä:) Mielestäni kirja ei vastannut takakantta oikein kunnolla, sillä siinä puhuttiin keijuista, mutta sain kyllä niistä "keijuista" kaikkea muuta kuin keijumaisen kuvan. No, ehkä niin oli tarkoituskin... Kuitenkin kirjassa oli hyvätkin puolensa. Pidin siitä, että "seassa" oli (ilmeisestikin) irlannin kielisiä sanoja ja niistä suomennus viimeisillä sivuilla. Myös kansi oli todella hieno, mutta näköjään ei pidä luottaa hinoihin kansikuviin. Kirjailija oli myös erittäin oikeassa ajan puutteesta, siilä välillä tuntuu, että aika ei oikeasti riitä mihinkään. Välillä tuntui, että onkohan meidänkin maailmassamme toinen ulottuvuus, jonne kaikki aika katoaa....:)
Tykkäsin kirjasta kovasti. Kirjaan on valittu juuri oikeat henkilöt ja taiteilijat. Pidän itsekkin maalaamisesta ja piirtämisestä, joten kirja oli juuri oikeanlainen. Lydia vierailee maalausten välityksellä ajasta toiseen ja tapaa samalla aikojen kuuluisampia taiteilijoita. Hän käy myös Leonardo da Vincin luona. Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, jotka pitävät piirtämisestä, maalaamisesta tai historiasta. Kirjan lumoavat juonen käänteet pitävät sinut juonessa mukana.
On jo aika pitkään pitänyt tutustua kyseisen kirjailijan tuotoksiin. Ja suosittelen! Tämä on erikoinen kirja, koostuu enimmäkseen pienistä tekstinpätkistä, jotka kertovat mitä erilaisimmista kuvitelluista kaupungeista. Ideana on se, että Marco Polo (se venetsialainen tyyppi, joka matkusti ympäri Kiinaa) juttelee Imperiumin johtajan, Kublai-kaanin kanssa ja kertoo hänelle ihmeellisistä kaupungeista, joita on matkoillaan kohdannut. Mutta kuitenkin, he pohtivat myös, ovatko edes koskaan poistuneet tuosta puutarhasta, jossa istuvat shakkilaudan ääressä, vai ovatko todella edes koskaan olleetkaan siellä. Vaikka lähestymistapa on erikoinen, aiheet ovat ihan perus filosofisia kysymyksiä, jotka kiinnostavat monia ihmisiä. Kaupungit kertovat tutkimattoman ihmisluonnon kummallisuudesta.
Hmmmmmm.... Taas kerran takakansi johti harhaan. Olin odottanut jotain kiinnostavampaa kuin kahdensadan sivun höpötystä bitch- tytöistä ja jostan vtun hornanhevosesta; Toisin kävi. Kirja oli hyvin tylsä, ja olen lievästi sanoen pettynyt.No kirja jäi hyvin, hyvin pahasti kesken, joten jatkoa tulee pakostikkin.
Monet olivat suositelleet kirjaa minulle, joten tartuin siihe innokkaasti. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisestä luvusta, että tämä ei ole minun kirjani. Kirja sisältää hirvittävän määrän kuvausta ja turhan päiväistä paikallaan olemista. Kirjan syvempi ajatus on kyllä erittäin hyvä, mutta lattea ulkoasu ei tee oikeutta kirjalle. Minusta takakansikin lupaa vähän liikaa väkivaltaa.
Koska tämä antologia on niin laajalti ylistetty ja sen saaminen vaati kärsivällistä kirjaston kyttäämistä, pieni pettymys oli väistämätön. En toki tahdo sanoa, että kokoelma olisi kehno – päinvastoin, suurin osa novelleista sytytti ja kiehtoi mieltä - mutta mitään varsinaista tajunnan räjäyttäjää en joukosta löytänyt. Suosikeiksini nousivat ”Taikuutta vasta-alkajille”, jonka keskenkasvuisissa henkilöhahmoissa ja arkisen surrealistisessa maailmassa oli todellista imua, sekä ”Jäätelön valtakunta”, todellinen aivojen kiusaaja, joka oli hieman kompastelevasta suomennoksestaan huolimatta eloisa lukukokemus. Kelly Linkin ja Jeffrey Fordin nimet päätynevätkin epäilemättä lukulistalleni ennemmin tai myöhemmin. Kaiken kaikkiaan antologia lunastaa lupauksensta tarjota yllättäviä fantasiaelementtejä kypsässä ja korkeakirjallisessa paketissa. Kirjallisissa erikoistehosteissa ja monimerkityksisyydessä ei ole säästelty. Erinäisten tarinoiden aukkoisuus ja abstraktisuus sekä diegeettisen illuusion rikkonaisuus on alan opiskelijalle kiehtovaa, mutta teos on suositeltava tuttavuus kenelle tahansa fantasiaharrastajalle tai runosielulle. Vaikka Neil Gaiman onkin edelleen uuskumman mestarina ylittämätön, tämän teoksen kautta voi itse kukin etsiä uusia englanninkielisiä kirjailijatuttavuuksia.
Tykkään hirveästi Darrenin kirjoista... Minulla on kaksi lempikirjasarjaa. Manga: INUYASHA ja nuorten sarja: DARRENSHANINTARINA. niin ja nyt luen darrenin kuudetta kirjaa (uusinta suomennettua) kuvassa näkyvää Vampyyri prinssiä. Toivon että Tammi suomentaa muutkin kirjat. lempi henkilöni on CREPSLEY!
Hei tykkään hirveästi näistä "Darren kirjoista" (kutsun niitä tällä nimellä.) Olen lukenut muutkin suomennetut osat eli 1-6 ja toivon että 7,8,9,10,12,11 suomennettaisiin myös . olen kuullut huhuja eetä 7 suomennettaoisiin ja se ilmestyisi syksyllä. en oo varma. Oma lempihenkilöni on Crepsley se on vaa jotenkin kiehtovin ja lempi kirjani näistä on 3(mitä on tullut suomeksi siis) Kaikki kirat ovat hyviä jos ois laitettava järjestykseen niin ois : 3,2,1,6,4,5 Kiitos darrenille ja tammelle.