Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ensimmäisessä Artemis Fowl kirjassa Artemis on pahis ja itserakas pikkupoika tai sellaista julkisivua hän yrittää pitää pystyssä. Kirjan toisia henkilöitä kuvaillaan ja liitetään tarinaan sulavasti, kuitenkin pitäen Artemiksen etusijalla, Holly Shortin kanssa. Huumoria tästä kirjasta saa revittyä ja ehkä parhaimmasta päästä jos vertailee sarjan toisiin osiin. Jos haluaa piristystä tämä, kirja kannattaa lukea. Varsinkaan ironisen sävytteisestä huumorista ei ole puutetta. Mukaansatempaava ja vauhdikas fantasiakirja. 12 vuotiaana kun tämän luki se oli huippu, mutta kyllä vielä 17 vuotiaanakin sen pystyy lukemaan tylsistymättä. Että kannattaa vanhempienkin ihmisten tätä kokeilla ja jättää ennakkoluulot sikseen. Eihän sitä tiedä jos vaikka pitäisikin..
Sain kyseisen kirjan tuossa luettua, ja laatu Colferia se on. Samanlaista huumoria löytyy kuin edellisistäkin kirjoista. Mielestäni tässä kirjassa keskityttiin hieman enemmän kuin tavallisesti, myös toisiin hahmoihin kuin pelkästään Artemikseen. Juoni etenee melkoisen tasaisesti ja varmasti, jollei jopa hitaasti, mutta kirjan hienosti kehitelty loppupuoli pelastaa ja nostaa arvosanan selkeästi viiteen tähteen. Loistava kirja. Jos on edellisistä Artemis Fowl kirjoista pitänyt, niin takuulla saa sitä mitä tilaa. Yksi parhaimmista Artemis Fowl kirjoista. Voittaa kaksi edellistä osaa kirkkaasti.. ja seuraavaa tässä odotellaan, koska jos sarjan on aloittanut, niin loppuun se luetaan! Suosittelen!
Kirja on luettava ja suht kohta hyvä, mutta ei mikään kovin mielenkiintoinen tai eksoottinen. Fantasiakirjallisuuden kaurapuuroa minusta. Tarina kyllä kulkee mutta siihen tylsistyy paikoitellen. Kirjassa oli aika paljon kliseitä ja stereotypioita, paikka päähenkilö olikin tyttö. Lisäksi minua häiritsivät kasvillisuuden vääristymät, joita tapaa aina kun kyseessä on kirjailija joka ei ole koskaan käynyt pohjoisessa. Muutamia omaperäisiä ideoita esiintyi, mutta ne eivät onnistuneet pelastamaan kirjaa. Eli ei mikään kovin ihmeellinen tai kovin hyvä kirja. Luettavissa ja suosittelen matkalla luettavaksi esim. autossa tai junassa. Arvosana: 6-.
Kirjassa Dina oli hieman erilainen kuin aiemmin, vailla Näkijän silmiä hänellä ei ollut yhtä suurta voimaa kuin niiden kanssa. Sezuan ja Nazim olivat traagisia hahmoja ja ruhtinas Arthos lievästi sanoen psykopaattinen. Tarina kulki hyvin ja kuljetti mukanaan ilman että kiinnostus olisi hiipunut. Kaaberböl kirjoittaa hyvää nuorten fantasiaa. Saurus oli lopussa jotenkin hauska hahmo, yksinäinen peto joka lauloi. Nico jäi varsin sivuun kun Davinia korostettiin lisää. Varmaankin Nico nousee seuraavassa kirjassa merkittävämpään asemaan kun käydään lopullista taistelua Dunarkin hallinnasta. Sagislocin ruhtinaskunnan valtiojärjestelmä muistutti minusta aika paljon Kolmannen Valtakunnan ja Stalinin Neuvostoliiton meininkiä. Lapset käännetään vanhempiaan vastaan ja lapsia muokataan psykologisilla keinoilla. Dina sai tavallaan Näkijän silmiä korvaavan kyvyn saadessaan Sezuanin huilun. Suosittelen kaikille fantasianystäville. Arvosana: 8.
Kuolleiden puolustaja on ensimmäinen jatko-osa Enderille. Mutta tämä oli hyvin eri tyylinen romaani, sen ymmärtäminen ei vaadi Enderin lukemista. Kirja sijoittuu lähes kokonaan Lusitanian planeetalle, jossa elää brasilialaisalkuperää olevien ihmisuudisasukkaiden lisäksi älyllinen possukoiden laji. Pidin erityisesti kirjailijan hahmonkuvauksesta. Cardilla oli humaani suhtautuminen henkilöihin, uskonnollisisesti jyrkkämieliset ihmisetkin esitettiin moniulotteisesti. Ei tämä Enderin tasolle yllä, mutta se olisikin aika vaikeaa. Hyvä asia, että Card kirjoitti erilaisen romaanin, joka toimii myös itsenäisenä teoksena. Possukat oli todella kiinnostava muukalaisrotu. Kirjan lopetus jäi vähän avoimeksi, varmaan jatko-osia varten.
Lopetin eilen kirjan ja oli ihan hyvä, vaikka kuullut että kirjan taso laskee tällä toisella kirjalla jo näkyvästi. Olihan siellä seassa sellaisia kirjoitettuja osioita, jotka ovat vähän enemmän nuorempien tasoa, mutta tykkään kuitenkin tämänlaisista kirjoista, joissa on aikamatkustelua, taikaa ja kuitenkin samoja ongelmia, kuin normi-ihmisillä. Hyvin pidettiin tilanteet salassa, ja kertomus eteni salaperäsesti eteenpäin :) tai jotain sinnepäin. Ärsytti kuitenkin se, että puolivälissä tiesin jo ongelman ytimen ja kuka on tämä isobel. Mutta loppui jäi mielenkiintoiseksi, joten kun kolmas osa ilmestyy englanniksi, niin luen sen sitten heti!
Krohnmaiseen tyyliin palapelimäinen, mutta valitettavan hännätön paradoksiahdistus. Nautittavia sivistyksen ja intertekstuaalisuuden murusia on mukava poimia, mutta kirja luottaa liikaa kantavaan teemaansa, äärettömyyteen, mikä jättää juonellisen ytimen kovin vaisuksi. Lukija voi kuitenkin itse syventää kokonaisuutta peilaamalla itseään henkilöhahmoihin. (Kauhistuttava kokemus...)
Pientä fanikrääsän vivahdettahan tässä julkaisussa on, mutta sentään hyvällä maulla. Lyhyt ja simppelikin novelli on mukava lukea, kun vanhan hyvän trilogian henkilöitä tulee ikävä: kuin saisi postikortin kauan sitten unohtuneelta ystävältä. Lyra on totta kai edelleenkin hyvin vangiseva persoonallisuus. Kartta on myös hyvä, kaivattu lisä, jonka tosin olisi hyvin voinut julkaista jossain muussakin yhteydessä.
Kiitettävän kiinnostava kirja täynnä fiksuja ja rohkeita vetoja, kuten Sinisalolta ehkä sopii olettaakin. Nosti ihokarvani törrölleen, mikä tosin johtui enemmän pöyristyksestä ja jännityksestä kuin ihastuksesta. Monilla vakavilla aiheilla leikitellään ja käydään kauppaa uuskumman keinoin, ilman ylimääräistä liirumlaarumia. Ehkä pientä, tarpeetonta toistoa on havaittavissa jopa metaforien tasolla, mutta ajatuksia herättävää, innovatiivista lukemista on aina ilo suositella.
Suomalaisten lastenkamareiden klassikko. Varmaankin jokainen meistä muistaa pienenä kuulleensa tai lukeneensa Kuka lohduttaisi Nyytiä?. Tove Janssonin värikäs kuvitus ja lyyrinen riimiteksti tekevät kirjasta omanlaisensa. Hyvä tarina rohkeudesta, yksinäisyydestä, ystävistä ja pelosta. Suosittelen kaikille keitä lapsettaa toisinaan. Arvosana: 7+.
Tove Janssonin parhaimpia teoksia. Jansson aivan kuin maalaa lukijan mieleen marraskuisen maan kaikkine väreineen. Muumilaakson marraskuu on syvällinen, kaunis ja filosofinen kirja itsensä löytämisestä ja siitä mitä todella haluaa. Muumilaakson marraskuu on minusta ehdottomasti se kirja joka tavoittaa pohjoismaisen syksyn parhaimmillaan. Muumilaakson marraskuuta voisi kuvata myös suomalaisen luonteen tekstiksi muutetuksi kuvaksi hiljaisuuksineen ja harmauksineen. Kuten Varjolehti sanoi, katharsikseen vievä kirja. Mahtava ja riipaisevan kaunis kirja. Ja vaikka kirjassa ei tapahdukaan suuria tai kovin jännittäviä asioita, se vie mukanaan kauneudellaan ja ajattomuudellaan. Suosittelen kaikille ikään ja lukutottumuksiin katsomatta. Arvosana: 10.
Sinällään ihan hyvä kirja, muttei onnistunut minussa herättämään suurempaa kiinnostusta tai jännitystä. Tämä taisi olla niitä Holopaisen varhaisia kirjoja ja tekstistä näkee sen. Tavallaan Kristallien valtakunta osoittaa hyvin ongelmat ja tyylit joita Suomen fantasiakirjallisuus lapsenkengissään käytti. Nykyään Suomen fantasiakirjallisuus on kiitos Ilkka Auerin, Ulla Viertosen ja myös Anu Holopaisen kehittynyt parempaan päin. Sanon tämän siksi että Holopainen noudattaa vielä Suomen realistisen koulukunnan aikoinaan voimaan saattamaa lakia kirjoittamisessa että mitään turhaa ei kuvata. Joten Atlantis on minusta valju ja ainoastaan hyvät henkilöhahmot pitävät tarinaa pystyssä, tosin osa heistä on varsin stereotypisiä. Kristallien valtakuntaa on hankala sijoittaa mihinkään kategoriaan, en osaa sanoa onke se scifiä vai fantasiaa. Suosittelen kotimaisesta fantasiasta kiinnostuneelle. Arvosana: 6.
Omanlaatuinen ja jännittävä fantasiakirja jossa on yllättävän vähän kliseitä. Sabriel on päähenkilönä ja hänestä muovautuu se tärkeä henkilö joka hän on trilogian seuraavissa osissa. Vainajat ja Kuolema portteineen on mielenkiintoinen, samoin Vanha Valtakunta ja Rajan toisella puolella oleva Ancelstierre jossa magiaa ei ole tai se ei toimi. Vastavasti tieteen ja teknologian luomukset eivät toimi Vanhassa Valtakunnassa. Ancelstierre ja Vanha Valtakunta muistuttavat vähän Englantia ja Skotlantia. Sabriel on tavallaan esinäytös ja pohjustusta Vanha Valtakunta-sarjan seuraaville osille. Suosittelen kirjaa kaikille hyvää lukuelämystä etsiville. Arvosana: 9-.
Hobbin ehkä parhain teos ja kiistämättömästi fantasian huippua. Fitz ja Velvollisuuden saattue matkaavat Kaukosaarille Ellianian kotitaloon. Ja matka ei suju ongelmitta. (Kaukosaaret muuten muistuttivat yllättävän paljon Islantia/Norjaa maisemaltaan ja väestöltään.) Lohikäärmeen saarella tarina saa kauniin ja haikean lopun, kaunein minun lukemistani lopuista. Kirja on mukaansa tempaava ja kaunis. Yksi niistä kirjoista joka on saanut minut katharsikseen. Hobb ansaitsee mestarin nimensä tällä kirjalla ja Narrin kohtalo on koko sarjan loppuhuipennus. Tässäkin kirjassa tavataan vanhoja tuttuja hahmoja niin Näkijän tarusta kuin Liveship Traders-trilogiasta. Nokkonen muuttuu tärkeäksi henkilöksi. Aslevjal maisemineen ja tapahtumineen on yksi Hobbin parhaimpia luomuksia, vain Salamurhaajan taipaleen Vuorimaat ja Ikiaikaisten tie vetävät vertoja Aslevjalille. Suosittelen kirjaa kaikille Lordi Kultainen trilogian aiemmat osat lukeneille, sillä ilman niiden lukua juonesta on varmaankin hankala saada otetta. Arvosana: 10+.
Narrin matkassa pohjusteltu tarina lähtee käyntiin Narrin palvelijassa. Narrin palvelijassa alkanut tarina saakin sitten huipennuksensa Narrin kohtalossa. Kirjassa ei tapahdu paljoakaan, enemmänkin pyöritään diplomatian ja politiikan kiemuroissa ja henkilöiden ihmissuhteet menevät välistä pahasti solmuun. Fitz jatkaa vanhoja hommiaan opettaen samalla Velvollisuutta ja sivussa samalla Chadea. Nokkonen ilmaantuu tässä kirjassa enemmän esiin. The Liveship Traders-trilogian lukeneet löytävät tästä osasta tuttuja hahmoja jotka saapuvat Peuralinnaan. Kirja ei tylsistytä vaan vie rauhallisesti mukanaan ja lopummassa saadaan taas huimaa jännitystä. Hobb osoittaa mestarillisuutensa viemällä tarinaa rauhallisesti eteenpäin pitkiä matkoja ilman että lukija kyllästyy. Tarina oli kiinnostava ja hauskakin paikoin sekä Hobbin tapaan traaginen ja dramaattinen. Kirja kannattaa lukea Narrin matkan jälkeen ja ennen Narrin kohtaloa, muuten tarinasta ei ehkä pääse kunnolla kiinni. Suosittelen kaikille Narrin matkan lukeneille. Arvosana: 10.
Narrin matka ei ole Hobbin kirjoista se vahvin. Prinssin etsiminen ja jahtaaminen muistuttaa aika paljon fantasiamaailmaan sijoitettua Sherlock Holmes-tarinaa. Tarinassa on jännitystä ja juoni pysyy kiinnostava loppuun asti, mutta silti kirja ei yllä muiden Hobbin teosten tasolle. Ainoa traaginen hetki koittaa lopussa, tosin se on sitäkin koskettavampi. Fitz temmataan taas seikkailuihin ja uutta näkökulmaa tuovat hänen vaikeutensa ottopoikansa kanssa. Mutta kirja kannattaa lukea jotta pääsee kärryille trilogian jatko-osista jotka taas ovat Hobbin mestarillista tasoa. Tavallaan Narrin matka on pohjustusta Narrin palvelijalle joka puolestaan pohjustaa Narrin kohtaloa joka on ehdottomasti parhaimpia lukemiani kirjoja. Suosittelen kaikille Hobbinsa aloittaneille. Arvosana: 10.
Minusta Salamurhaajan taival on koko trilogian parhain osa, ehkä siksi että siinä sielullinen traagisuus nousee suurenmoiseen konserttoon. Minä pidin kirjassa käydyistä laajoista keskusteluista ja pohdinnoista joissa oli jälleen paljon filosofiaa ja koskettavia elämän totuuksia. Narrin hahmo kasvoi kiinnostavammaksi ja syvemmäksi, samoin Yönsilmä. Vuorimaa ja sen takaiset mannut sekä kaivos olivat ehkä trilogian parasta antia. Kirja loppui kauniisti ja haikeasti ja koko trilogian mukanaan tiukasti pitänyt huimaava tarina sekä juoni saivat arvoisensa päätöksen. Suosittelen kaikille. Arvosana: 10+.
pidin kirjasta todella paljon, niin kuin kaikista muistakin 6 herttuakuntaan sijoittuvista :) loppuratkaisu oli tosi hyvä, vähän haikea ja surullinenkin, mutta kuitenkin loppujen lopuksi onnellinen. itse haluaisin lukea aina vain lisää fitzin ja narrin seikkailuja. olin ihan murtunut kun kirja loppui, ja itkinkin moneen kertaan sitä lukiessani. :) se oli kuitenkin paras löytämäni kirja pitkään aikaan.
tykkäsin kirjan ideasta: aikamatkailua ja maailma maailmojen välissä... henkilötkin olivat tosi mielenkiintoisia, ja varsinkin heidän suhteensa. en vain jotenkin pitänyt kirjailijan kerrontatavasta, jotenkin kaikki oli liian nopeatempoista. tosin se varmaan tavallaan aikamatkailuun kuuluukin, mutta silti.
Kirja jatkaa fantasian mestariteoksen tarinaa. Fitzin hahmo syvenee ja kasvaa tarinassa ja sama maaginen voima joka tempaisi lukijansa mukaan Salamurhaajan oppipojassa vaikuttaa myös Kuninkaan salamurhaajassa. Tässä kirjassa Fitzin tarina saa sellaisia traagisia ja koskettavia mittoja joita en ole kokenut koskaan aiemmin. Syyttä ei Kuninkaan salamurhaajaa pidetä yhtenä Hobbin parhaimmista kirjoista. Mestariteos ja soisin kaikkien kirjoista pitävien lukevan Hobbin tuotannon läpi. Hobb on nostanut fantasian uudelle tasolle kuten Dan Simmons nosti scifin Hyperionillaan. Hobb kilpailee Martinin kanssa nykyfantasian mestarin tittelistä minun arvostelussani. Arvosana: 10+.
Mestarillisen fantasia-sarjan alkutrilogian avausosa. Salamurhaajan oppipoika oli jännittävä ja tempaisi heti alusta alkaen mukaansa. Tarina oli hienon omaperäinen, magia esiintyi vain Taitona ja Vaistona ja kirja painotti minusta suurta osaa fantasiasta enemmän inhimillisiä kamppailuja ja sielujen sisällä käytäviä taisteluja. Kuusi Herttuakuntaa muistuttaa yllättävän paljon keskiajan Englantia, valloitajakuninkaineen ja hoveineen. Kirjan kuvaama maailma on loistavasti tehty eikä Hobb paljasta kaikkea tässä sarjassaan. Tarina vetää mukaansa ja koskettaa sielua sen jokaista sopukkaa myöten ehkä sen takia että kerronta tapahtuu minä muodossa. Kertakaikkiaan kirja jonka jokaisen kirjallisuudesta pitävän ihmisen tulisi lukea. Arvosana: 10.
Humoristisen fantasian huippua. Lumotun metsän kronikat kilpailee minun luokittelussani humoristisen fantasian ykköspaikasta Terry Pratchettin Kiekkomaailma-kirjojen kanssa. Lohikäärmeen prinsessassa on hauskasti käännetty päälaelleen kaikki perinteisen prinsessa-lohikäärme-prinssi sadun stereotypiat. Prinsessa karkaa tahallaan lohikäärmeen luokse ja prinsessat ovatkin eräänlaisia taloudenhoitaja/opiskelija asukkaita lohikäärmeiden luolissa. Kirjan taikuus ja varsinkin lohikäärmeet naurattivat ja hienointa kirjassa oli se, ettei juonta pystynyt juuri missään vaiheessa ennalta arvaamaan, sen verran huimia käännöksiä siinä tapahtui. Suosittelen kaikille fantasian ja huumorin ystäville jotka etsivät piristävää kirjaa. Arvosana: 8+.
Hauska tarina joka piti kiinnostuksen yllä koko ajan. Mutta silti minusta ei mikään huippuhyvä kirja, sillä jotenkin minua häiritsi se ettei magiaa ja Valtoja perusteltu mitenkään. Kaikkein eniten kompastuin siihen että kuolema/entropia personoitiin tässä kirjassa. Taikuuden kuvaaminen ja kätketty taikuuden maailma muistutti hieman Harry Potterias muttei liikaa. Tarinan lopussa pohdittiin mukavasti suuria filosofisia ja ikiaikaisia kysymyksiä. Mutta kirja ei silti yllättänyt paljoakaan ja luokittelen keskiverroksi hauskaksi kirjaksi joka pitää mukanaan loppuun asti. Arvosana: 7+.
Jos onnistuu heittämään mielestään sen, kuinka taitamattomasti kirjan yksioikoinen juoni on rakennettu, siihen voi mahdollisesti viehtyäkin. Päähenkilö on loppujen lopuksi varsin sympaattinen sekasikiö, joka viljelee kauniita ja tärkeitä aiheita, kuten ihmisen ja luonnon suhdetta. Hänen naiivi filosofiansa jää kuitenkin helposti parempien lastenkirjanerojen, kuten muumien ja Peppi Pitkätossun jalkoihin.
Kafka saattaa olla yksi Euroopan isoimmista kirjailija nimistä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että "Linna" on yksi tuskaisimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut! Lauseet ovat kymmenien rivien, kappaleet kymmenien sivujen pituisia ja kaikki henkilöt puhuvat kuin poliitikot. Mikä vielä pahempaa, kirjassa ei totisesti tapahdu yhtään mitään. Lukijan kärsivällisyyttä ei koskaan palkita pienimmälläkään kliimaksilla, vaikka koko kirjan lävistää kipristyttävän odottava tunnelma. Tunnelmaa kirjasta ilman muuta löytyykin ja yksin sille olen nuo kaksi tähteäkin antanut. Kirjan miljöönä toimiva kylä on atmosfääriltään ahdistunut ja vinksahtanut kuin ukkosen edellä. Hyvin intensiivistä, muttei lainkaan mieltä ylentävää.