Häpeätkö ikinä sci-fi/fantasiaharrastusta?

Kovan sci-fin lukemisella voi kieltämättä suorastaan ylpeilläkin, itse voin ainakin sanoa suoraan ettemn ymmärrä mitään jostain Rajaniemen jutuista, jotka ei edes ole sitä pahinta ääripäätä.. Mutta silloin ehkä tavallaan ylpeilee kiertoteitse fysiikantaidoillaan..

Lopetin jo aikoja sitten häpeämästä mitään, mitä teen tai harrastan. Joskus peruskouluaikoina porukka vähän ihmetteli, miksi luen mielummin kirjoja kuin päristelen mopolla ympäri kyliä, mutta en silti nähnyt tarvetta salailla kiinnostukseni kohteita. Ihmiset kummastelivat enemmänkin sitä, että luin ylipäätään, eivät niinkään itse fantsujuttuja. Äidinkielenopet kyllä diggasivat lukuharrastustani, vaikka eivät ehkä tienneetkään, mitä tarkalleen ottaen luin.   Nykyisin minulla on vain pari kaveria, joilla on nörtähtäviä ominaisuuksia. Epänörttienkin kanssa vietän aikaa, mutta en millään tavalla salaile omaa nörtismiäni. Välillä monet kyllä ihmettelevät, että mitä hienoa näen esim. videopeleissä, miksi kulutan rahaa hintaviin kirjoihin tai miksi leffahyllyssäni on japanilaisia taide-elokuvia. Reaktiona ihmettelyihin selitän kyllä mielelläni, mistä näissä asioissa on kyse ja useimmat ovat sen jälkeen ihan ok minun ja aktiviteettieni kanssa.

Ei ole oikeastaan koskaan ollut tarvetta hävetä. Ala-asteella koko kaveripiiri (eli käytännössä koko ikäluokka) oli ihan yhtä fantasiaintoilijoita kuin minäkin ja meitä taisi olla yhteen aikaan Risingissakin kirjoilla 6-7 kaverusta. Kaikenlaiset fantasiakeskustelut, Nightwishin lyriikoiden kääntämiset ja amatöörilarpit oli ihan arkipäivää. Sukulaisillekin taisi olla enemmän silmienpyörittelyn aihe tämä yleinen lukemisen määrä, ei suinkaan se mitä tuli luettua. Vanhemmiten into on vähentynyt sekä itsellä että kavereilla, mutta fantasiaa tulee edelleen luettua ja heitelleen satunnaisesti edelleen fantasiakirjasuosituksia toisillemme. Toisaalta itse olen henkisesti edelleen fanityttö (fanituksen aihe aina vaan vaihtelee) ja se on ehkä itselleni suurempi häpeän aihe kuin fantasia.   Täytyy tosin myöntää että harvoin sitä tulee julistaneeksi lukevansa fantasiaa. Saatan sanoa olevani ahkera lukija, mutta harva kyselee sen kummemmin lukutottumuksien perään. Paljastan itseni lähinnä silloin kun saan päähäni alkaa esittelemään päässäni olevaa turhan tiedon määrää eli lausun ulkomuistista lajitteluhatun runon tai Dragonlancen Yhdeksän Sankarin laulun.

En pysty oikeastaan määrittelemään omaa lukuharrastustani kovin yksiselitteisillä termeillä, sillä sellaisia ei oikein löydy. Luen spefin puolelta eniten maagista realismia ja kauhua, joten sanana fantasia ei oikein sovi kuvaamaan nykyisiä lukumieltymyksiäni. Siksi en tule harrastuksestani sen suuntaisilla termeillä puhuneeksikaan.   Sen sijaan jos jossain yhteydessä harrastukset, elämäntavat ja muut vastaavat viitekehykset nousevat esille, saatan todeta esim. että "erityisesti nuorempana luin paljon fantasiaa, kauhua ja muuta sellaista", samoin saatan myös mainita että minulla on roolipelaajataustaa, jos sen esille tuominen on jossain yhteydessä olennaista. Enkä oikein keksi mitään yhteisöä tai yhteyttä, jossa en kehtaisi näistä puhua.     [quote="kyty" post=3433] Voi olla, ettei enemmistöllä edes ole yhtä paljoa mielikuvitusta kuin sci-fi- ja fantasiaharrastajilla, joten he kokevat mukavammaksi kuluttaa arkisempaa viihdettä josta saavat enemmän irti. Tai ehkä osa haluaisi lukea fantsua, muttei uskalla, koska "mitä ihmisetkin ajattelisivat?" [/quote]   Tällainen yleistäminen on vähän tylsää ja... mielikuvituksetonta. Minä luen parhaimmillaan varmaan puolet ja puolet realistista kirjallisuutta ja spefiä, pitkällä aikajänteellä realistista tulee varmaan luettua vähän enemmän. Lukemastani spefistäkin varmaan 90 % on "tähän maailmaan" sijoittuvaa ja puitteiltaan aika arkista tarinaa. Usein minusta on tuntunut, että jos tykkää lukea spefiä, niin oletus on että silloin identifioi itsensä nimen omaan tämän kirjallisuudenlajin harrastajaksi, mutta minulle spekulatiivinen fiktio on vain yksi osa lukuharrastustani. En kuitenkaan koe, että olisin sen vuoksi mielikuvituksettomampi kuin "täysiveriset" spekulatiivisen fiktion harrastajat.   Ylipäätään raja-aidat eri genrejen välillä ovat höllentyneet. Silloin kun minä olin yläasteella ja lukiossa (2000 -luvun taitteessa), fantasian lukeminen tarkoitti nimenomaan niitä tiiliskivikirjoja joiden kansissa oli lohikäärmeitä ja sisäsivuilla jonkin kuvitteellisen maailman kartta. Kun taas nykyään jos katsoo esimerkiksi täältä Risingilta uutuuskirjojen listaa, joukossa on monia sellaisia joissa spefimpi aines on vain yksi osa tarinaa.

Kyllä, häpeän.   Lukemista ihmetellään paljon enemmän kuin mitä luen, mutta enivei, piilottelen asiaa. Kavereiden kesken ei tietenkään mitään ongelmaa, samanlaisia fantasiafaneja on muutama, mutta julkisilla paikoilla yksin. Jos kaveri jättää mut kouluun yksin, mieluummin luen jotain missä on huomiota herättämätön kansi, eikä välttämättä mitään niin järjettömän... värikästä. Tuulen varjo ja Enkelipeli ovat molemmat hyviä koulukirjoja, tekemistä tunnille, "rahvas" ei tiedä mitään, mutta erääseen opettajaan tein vaikutuksen. Ei vain viitsisi samoja kirjoja rahdata mukanaan joka päivä.   Olen heikko. Se on kamalaa. Kotona luen mitä haluan (ja niistä osa häpeän myös tällä foorumille...) ja olen onnellinen yksinäinen susi. Mutta ei saisi välittää massan mielipiteistä.

[quote="The Big Bad Wolf" post=3574]...ja niistä osa häpeän myös tällä foorumille...[/quote]   Pakko olla...   [spoiler][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=25]TUOMION MIEKKA[/url][/spoiler]

Jouduin hetken aikaa miettimään miten kysymykseen vastaisin. Rankan koulukiusaustaustan takia en pitkään esitellyt mitään tekemisiäni julkisesti, mutta kyseessä ei oikeastaan ollut häpeäminen vaan sulkeutuminen.   Nykyjään kun olen päässyt moisesta yli, olen ylpeä siitä kuka olen ja mitä teen. Eli voin hyvinkin esitellä outoja harrastuksiani missä vain.

[quote="Dragan" post=3681]Rankan koulukiusaustaustan takia en pitkään esitellyt mitään tekemisiäni julkisesti, mutta kyseessä ei oikeastaan ollut häpeäminen vaan sulkeutuminen.   Nykyjään kun olen päässyt moisesta yli, olen ylpeä siitä kuka olen ja mitä teen. Eli voin hyvinkin esitellä outoja harrastuksiani missä vain.[/quote]   Dragan, allekirjoitan sanomasi täysin. Esim. yläasteella en antanut itsestäni mitään ulos, en vatteiden, musiikki- tai kirjallisuus makujeni suhteen. Nykyään olen avoimesti outolintu nörttityttö. :)

En periaatteessa häpeä. Olen lapsesta asti ollut outo ja koulukiusattu nolojen harrastuksien ja kiinnostuskohteiden takia (tuli mieleen muutaman vuoden takainen Hesarin juttu siitä mitkä harrastukset, musiikkimaku ja pukutumistyylit ovat noloja koululaisten mielestä). En ole nörtti, en välitä scifistä enkä harrasta muutenkaan "tyypillisiä nörtti" juttuja.   Luen paljon kirjoja, joka toinen lukemani kirja on fantasia/kauhu aiheinen. En ole ikinä lukenut kirjoja koulussa välitunnilla jne. joten jos luen kirjoja niin matkustan yksin julkisilla joten kukaan ei ole huomannut luku harrastustani vaikka en salaa sitä. Hiukan kyllä nolottaa se että pidän vampyyri kirjallisuudesta, elokuviasta jne. koska en halua että lullaan mun olevan Twilight fani ja koska muutenkin vampyyrit ovat "muodissa".   Luonani ei käy kukaan, mutta yllättyisivät kirjahyllystäni. Joskus olen maininnut että luen paljon kirjoja, monet ovat yllättyyneet siitä koska ovat luulleet että en tee muuta kuin vain shoppailen. Eli kiitti vaan että mua pidetään tyhmänä ulkonäön perusteella. :roll: Onnistun aina hämmentämään muita kertomalla että luen kirjoja, ompelen, kuuntelen vain raskasta musiikkia, olen partiolainen ja olen kiinnostunut politiikasta, historiasta ja sodista. :roll:

En häpeä scifiharrastustani, mutta toisaalta en myöskään häpeä muutakaan eksentrisyyttäni. Mielestäni scifissä on hyvin laaja skaala hyvin kevyestä kirjallisuudesta hyvin raskaaseen, aivan kuten realistisessakin kirjallisuudessa, ja vaikka luenkin lähes yksinomaan scifiä, lukemiseni painottuvat sinne raskaampaan päähän. Raskas scifi on siinä mielessä mielestäni mielekkäämpää luettavaa kuin raskas mainstream, että se keskittyy enemmän asioihin ja vähemmän ihmisiin.   Scifin ja fantasian yhteenniputtamisen olen aina kokenut siinä mielessä ongelmalliseksi, että fantasia tuntuu olevan enempi yksinomaan sitä kevyttä eskapismia, enkä mielelläni tule rinnastetuksi niihin, jotka lukevat yksinomaan fantasiaa.

En häpeä lukemiani scifi- tai fantasiakirjoja, koska luen myös romantiikkaa ja romanttisia elementtejä sisältävää kirjallisuutta, ja niiden kansien/kirjojen kanssa kulkeminen on aina arvotetumpaa kuin fantasia- tai scifikirjallisuuden lukeminen. Tämä koskee myös hybridejä, kuten urbaani fantasia (nykymerkityksessä), paranormaalit romanssit, jne.

Kyllähän sitä välillä vähän tietynasteista häpeämistä on. Kuitenkin sellaisissa yhteisöissä liikun joissa nyt ei hirveän tuttu ole fantasia ja scifi. Kun ihmiset saa tietää että suuntautuminen on tuonne fantasia puolelle kirjallisuudessa (ja elokuvissakin) niin saa vähän sellaisia huvittuneita katseita. Kyllähän se aina vähän jossain tuntuu, mutta en minä häpeile. En tieten tahtoen yritä peitellä harrastustani, mutta en minä sitä mainostakkaan.

Ei hävetä eikä "henkinen ikä" -testitulos 16 v. En juuri ole tavannut naurajia, tunnen vain monia joiden mielestä fantasia on kamalan tylsää ja ainakin yhden, jolle se on liian pelottavaa. Töissä yritän olla jäämättä kiinni lempifantasiahahmojeni seksipitoisten fanficien lukemisesta.

Miksi häpeäisin itseäni? Minä luen ja kirjoitan sitä, harrastan sitä, olen sitä.   Vain asioita jotka ovat pakollisia voi hävetä. Eiköhän tämä ole oma valinta, jos sitä häpeää niin lopettaa sen, ettei tarvitse hävetä.. Omapa on valinta.

En, kunhan ette sotke minua niihin perkeleen tietokonepelien pelaajiin.

Kirjallista makuani on aina ihmetelty, siihen on niin tottunut, että tunnustan sujuvasti mieltymykseni. Lapsena luin kirjojen lisäksi sarjakuvalehtiä, mikä oli äidin mielestä kauheaa. (Mutta ah, Tex Willer, Teräsmies ja Fantom, teidän takianne kestin!) Sitten löysin Tarzanit ja saman tekijän Mars- ja Venus-kirjat. Nyt järkyttyi jo äidinkielen opettajakin ja ihmetteli, kun luin myös "parempaa", enkä olisi hänen mielestään saanut pilata tyylitajuani. Häpeän huippu olivat lukemani kioskikirjat. (Ah, El Coyote, se Mallorquin siis, ei se toinen.) Mutta niin vain tuli sitten opiskeltua kirjallisuustiedettä tohtorintutkintoon asti. Väitöskirjan tein varmuuden vuoksi niin sanotusta korkeakirjallisuudesta, mutta lisensiaatintyön Burroughsin Mars-kirjoista, heh.

En häpeä. Olen niin outokainen, ettei kukaan edes kummastu hörhöilyistäni.

Jotenkin huvittava kysymys siinä mielessä, että tuntuu, että fantasian tai scifin lukeminen alkaa olla sieltä normaaleimmasta päästä harrastuksia etenkin opiskelupiireissäni (toinen pääaine it-alalla). Töissä tms. puolestaan pikemminkin tykkään ravistella ihmisten ennakkoluuloja, joten tällaisen harrastuksen kertominen on pikemminkin huvi kuin häpeä. :grin:

Tämä asia on suhteellisen haastavaa etenkin armeijassa, missä tällä hetkellä elen. Siellä yrittää iltaisin rauhassa lukea lähinnä fantasia kirjoja. Yllättävän moni ihminen tulee kyselemään mitä ja minkä tyylistä kirjaa lukee, ja reagoivat ehkä hieman hassusti kun sitten kertoo mistä kirja kertoo. Välillä sitä miettii, onko outoa että aikuinen, mutta kuitenkin nuorimies on vielä kiinnostunut fantasia aiheisista kirjoista\elokuvista. Onneksi on kuitenkin siskoni, jonka olen huomannut vasta vastikään lukevan samankaltaisia kirjoja kanssani. Olemmekin jonkin verran jutelleet lukemistamme kirjoista, ja suositelleet tosisillemme lukemiamme kirjoja.

Mulla taisi sitten käydä tuuri kun olin vuosi sitten intissä, siellä nimittäin sattui p-kaudella samaan tupaan juurikin fantasiaa lukeva henkilö ja viereisessä tuvassa oli toinen. Ihmiset siis aikalailla tottuivat siihen että porukka lukee sci-fiä ja fantasiaa, joten kummasteluja ei tullut.   Muussakaan elämässä ei pahemmin oudoksuntaa tule, perhe ja sukulaiset ovat tottuneet lukemisiini (lukenut kuitenkin fantasiaa siitä asti kun opin lukemaan) ja kavereissa ja ympäristössä on riittävästi samanhenkisiä ihmisiä jotka lukee samoja kirjoja, tai sitten suvaitsevia jotka eivät välitä mitä toinen lukee.   En siis häpeä harrastustani, vaan pidän sitä enemmänkin mielenkiintoisena kuriositeettina :cool:

Se on totta, että perhe ja ystävät eivät yhtään kummastele, moni ystävistäni lukee samanaiheisia kirjoja. Perhe on muuten vain tyytyväinen lukemiseen, sillä suurin osa suvustani lukee paljon. Intti on ainut paikka, missä se on joidenkin mielestä ehkä hieman outoa.

Itseasiassa en todellakaan. Minulla ei suoraan sanottuna ole ystäviä, jotka lukisivat. Eräs lukee, mutta vain yhtä ja tiettyä sarjaa. Olen monesti saanut kuulla nälvimistä harrastuksestani. Yhä usemmin kysymykset menevät näin. "Miksi ihmeessä luet. Äidinkielihän on yleisesti ihan syvältä!" "Ei vitsi et oot nolo:" "Joo toi lukee aina", mutta olen aina vain kohauttanut olkapäitäni tai sanonut takaisin. Olen ylpeä harrastuksestani, ja jos se häiritsee muita niin antaa häiritä :wink:

Nuorempana sitä tuli hävettyä yhtä sun toista, enää ei jaksa välittää.

En ikinä. En koskaan. Olen täysi "nörtti", "fantasiakahjo" ja mitä kaikkea muiden sanoin, mutta olen sitä hyvin hyvin ylpeästi. Ja puhun siitä kaikille jotka vain viitsivät kuunnella. Ja yritän myöskin käännyttää kaikki uskontooni kuten kunnon sananjulistajan tuleekin. En ymmärrä miksi ihmisen pitäisi hävetä tällaista? Eihän tässä ole mitään hävettävää. Maailma olisi parempi paikka jos useampi ihminen lukisi fantasiaa.   Aurelia

En ole hävennyt mitään mitä luen. Perhe ja pieni kaveripiiri tietää mitä luen. Myös osa nettikavereista lukee samaa aihetta. Puhun vain siitä niille jotka lukee myös.   Miksi pitäisi hävetä sellaista mistä tykkää? :cheesy: