Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Paras sarjan kirjoista <3! Eniten pidin Sirius Mustasta (Tietysti Harryn,Ronin ja Hermionen jälkeen)! Tämä kirja lumosi minut :)! J.K.Rowling kuvasi hyvin kaikkia asioita ja juttuja! Ärsytti Piskuila ja tällipaju mutta eihän se nyt haittaa :)! SUOSITTELEN <3
Kirja oli hyvä mutta ei ihan täyttänyt odotuksiani! Olen aika suuri Harry Potter-fani mutta tämän kirjan jälkeen....! Fanitus vähän hälveni! Mutta aion silti lukea muutkin osat! Kiitos Rowling
RAKASTAN TÄTÄ SARJAA!! Meinasin ihan oikeasti paiskata kirjan päin seinää kun luin Alecin ja Magnuksen lopusta....! Mutta Taivaallisen tulen kaupunkia odotellessa!! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3! Tämä kirja oli taas yksi ihana taidonnäyte Cassandra Clarelta <3! Oikeasti olen aivan tämän sarjan lumoissa jonka olen lukenut noin. 3-5 kertaa! Mutta on liian monta sanaa kuvailemaan kuinka taitava Clare on ja sanon nyt yhden sanan joka kuvaa Clarea ja se on MAHTAVA <3! Kiitos Clare <3<3
Kirja oli hyvä! Rakatan Harry Pottereita! Niin kuin twilightiä! Tai taru sormusten herraa! Harry Potter kuuluuu ehdottomiin suosikkeihini! Rowling kyllä osaa noitua minut kirjan pauloihin...
Mä kertakaikkiaan fanitan tätä sarjaa ja myös Clarea! Tämä kirja oli todella hyvä! Lempihahmoni on vieläkin Jace tai on ollut koko kirjasarjan alusta saakka! Jace on niin lumoava! No joo ei oo mitään muuta sanottavaa! <3<3<3<3<3<3<3<3<3! RAKASTAN TÄTÄ SARJAA YLI KAIKEN!!! Kun olin lukenut ensimmäisen kirjan piti heti lainata toinen osa! Samaa on jatkunut koko kirjasarjan alusta saakka! En millään jaksaisi laskea kirjaa käsistäni! <3
RAKASTAN TÄTÄ SARJAA!! Tämä kirja oli ehkä paras osa sarjasta sillä tämä kirja tuntui jotenkin ratkaisevalta! En tiedä miksi mutta mun mielestä sebastianin/jonatanin tulo kuvioihin oli jotenkin liikaa mutta nyt kun olen lukenut kaikki osat (paitsi 6) niin sebastianin tulo ei vaikutakkaan enää niin "pahalta"! Tämä sarja on aina ollut kärkilistoillani mutta tämän luettuani kirja on kyllä ykkösenä! Jace on parhain hahmoista mutta oli valentinekin ihan hyvä!
Pidin tästä yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin! Rakastan tätä sarjaa yli kaiken! Tämä kirja oli jokseenkin samanlainen kuin ensimmäinen kirja mutta silti yhtä hyvä kuin kaikki muutkin osat! Eniten pidän Jacesta mutta ovat muutkin hähmot hyviä kuten vaikka Clary. Suosittelen tätä sarjaa kaikille mahdollisille kirjafaneille!! <3<3<3<3<3<3<3<3!! Jace on ykkösenä mutta Valentine tuli kyllä hyvin vahvasti kakkosena ja Clary sitten kolmantena....! No joo mitä mä tässä enää selitän koska ei oikein oo enääselitettävää! Paitsi tietysti että tämä sarja kuuluu hyvin vahvasti suosikkikirjalistalle! Ja vielä ihan ykkösenä! <3 Twilight..on hyvä (Yksi lempparisarjoistani) Mutta tää Varjojen kaupungit sarja on ykkönen <3
AIVAN. MAHTAVA. KIRJA. Nautin jokaisesta kappaleesta, sivusta, lauseesta ja kirjaimesta. Ei mitään moitittavaa! Hyvä Salama! :D
Kirja oli yllättävän hyvä. Minulla oli suuria ennakkoluuloja tämän kirjan suhteen, luettuani muiden arvosteluja. Kirja oli yllättävän hyvä ja mukaansa tempaava. En missään vaiheessa tajunnut kuka oli murhien takana. Toivottavasti sarja ei muutu huonommaksi, vaikka kirjoja on ilmestynyt paljon...
Kirja oli hyvä! Olen lukenut koko kirjasarjan mutta joissain osissa tuntui että siinä kerrottin samoja vanhoja asioita kuten nyt vaikka no en muista kirjasta enää mitään koska olen lukenut ne kaikki viime vuonna
Kirja oli hyvä mutta ei aivan niin hyvä kun osasin odottaa!! Eniten olisin halunnut että kirjassa olisi ollut enemmän henkilöiden kuvailua ja näkemystä! Kirjassa oli hyvä tunnelma mutta loppu loppui hyvin no sanotaan nyt vaikka ennenaikojaan. Loppu oli ihmeellinen sillä se loppui hyvin lyhyesti ja ja no en osaa selittää!
Minusta kirja oli tosi hyvä <3! Kirja oli koukuttava ja mukaansatempaava! Pidin eniten Jacesta! Mutta kaikki olivat hyviä. <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3!! Voi..olen lukenut 2-4 kertaa <3! Edelleen lempikirjani! Sarja on tullut luettua 3:sti <3! Voi että..niin ihana! Pidän Claren kirjoitustyylistä ja siitä miten hän tempaa lukijat mukaansa omaan maailmaansa <3! En laskenut kirjaa hetkksikään kädestäni! Aivan mahtava! Kyllä oli mahtava ihan ekasta sivusta lähtien ! On tuttua kaikki keijut ja ihmissudet ja noidat mutta Clare loi ihan uuden maailman Värjometsästäjiä varten <3! Olen lefankin nähnyt mutta eniten ihmettelin sitä kun Lefassa Claryllä on ruskeat/Punaruskeat hiukset ja kirjoissa taas Kirkkaan oranssit/punaiset! Siis mitä hemmettiä! No joo eihän se haittaa! Kirja on NIIN MAHTAVA, että...<3! Rakastan fantasiaa <3! Olen Tolkien-fani mutta Clare vie kyllä voiton tämän kirjan myötä <3! Isabelle ja Simon...sopivat hyvin yhteen! Mutta taas Alec ja Magnus..! Järkytyin että Clary ja Jace olivatkin sisaruksia mutta ku luin sarjaa lopppuun niin tajusin että pelkoni ei toteutunutkaan ! Pidin kirjassa eniten Jacesta <3! Ensin en tajunnut Jacen asennetta mutta kirjan edetessä hän oli sanoinkuvaamattoman IHANA <3! Minusta Simon on nörtti! Vähän tylsäkin väliillä! Välillä en jaksaisi häntä ollenkaan mutta hyvä hahmo sinänsä <3! Lukekaa ihmeessä <3
Ihana kirja, koukuttava.. jäin koukkuun kirjaan heti kun aloitin lukemaan.
Juoni oli aika mielenkiintoinen, suunnitelmat hyviä, mutta toteutuiko ne? EI
Ihana kirja... Eikun seuraavaa lukemaan, ei muuta sanottavaa :D
Enpä ajatellut jokunen vuosi sitten, kun uteliaisuuttani otin Artemiksen luettavakseni, että jäisin tuota nuorta neroa kaipaamaan... Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ja tämän myötä sanon hyvästit tälle epäsosiaaliselle neropatille. Sitä yhtä vain jäin kaipaamaan - ja siksi et ihan 4 tähteä saanut Artyseni... ;)
Mä en oikein tiedä mitä mieltä mä olen tästä. Sylvain mietityttää kans paljon en nimittäin tiedä pidänkö siitä vai Carterista enemmän. Myös Jon kuolema harmittaa mutta Zoe taas vaikuttaa hauskalle tyypille. Kirja oli kuitenkin kokonaisuudessa hyvä, ei toki ihan ensimmäisne tasolle mutta kuiteskin.
Pidin eritysesti kirjan monipuolisuudesta, kuinka yhdisteltiin romantiikkaa, historiaa, nykyaikaa, sekä fantasiaa täydellisesti yhteen pakettiin. Muita arvosteluja lukiessa huomasin useammassa mainittavan paino/käännös virheitä, vasta toisella lukukerralla huomasin kirjoitusvirheet. Ne eivät kuitenkaan häirinneet minua. Tarina itsessään oli hyvin mukaansatempaava sekä juoni mukavan tapahtumarikas. Hahmot olivat tarinaan sopivia sekä kiinnostavia seurata. Valitettavasti olen lukenut keskustelupalstoilta (en tiedä tiedon luotettavuudesta), ettei jatko-osia aiota suomentaa. Ensimmäinen osa ei ole kuulemma kerännyt riittävästi lukioita. Itse olen kovin harmissani tästä, ensimmäisen osan kahdesti lukeneena.
"Kuvernöörin nousu" olisi saattanut olla vain puolivillainen ”The Walking Dead” -oheistuote. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on verevästi kulkeva zombiromaani, joka kykenee saalistamaan lukijoita myös aivan omilla ansioillaan.
Lue lisää ...
Kuvernöörin nousun tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjakuvan alkua taustoittaen, kuinka Woodburyn pahamaineisesta "Kuvernööristä" tuli se mies, jona hänet olemme oppineet tuntemaan. Kirjaa voi suositella myös sellaisille zombeista kiinnostuneille henkilöille, joille The Walking Deadin maailma on ennestään tuntematon, sillä tämä romaani toimii hyvänä esiosana sarjakuvalle, eikä ole häiritsevästi ristiriidassa myöskään televisiosarjan sisällön kanssa. Kirjasarjan myöhemmissä osissa käynee väistämättä selväksi, että kyse on nimenomaan sarjakuvien eikä televisiosarjan tarinamaailmasta.
Tarinassa seurataan neljän miehen ja pienen tyttölapsen muodostaman ryhmän selviytymistä zombituhosta. Zombiepidemian saapumisesta henkilöhahmojen kotikulmille Yhdysvaltain Georgian Waynesboroon on kulunut aikaa vain muutamia päiviä, mutta maailma on käynyt jo varsin autioksi ja ankeaksi. Joukkio on lähtenyt matkaan hatarana päämääränään Atlantan pakolaiskeskus, mutta ensisijaisesti he vain haluavat olla hengissä vielä huomennakin.
Zombeja ja toimintaa ei ole suinkaan koko ajan tarjolla, vaan tarinaa rytmittävät myös rauhallisemmat jaksot. Väkivallan ja toiminnan ohella romaanilla onkin sama vahvuus kuin sarjakuvilla ja mielestäni etenkin televisiosarjalla eli keskittyminen henkilöhahmoihin ja selviytyjäjoukon ryhmädynamiikkaan. Romaanissa tämä toimii jopa paremmin, sillä ryhmä on pieni ja tulee myös lukijalle läheiseksi.
Päähenkilöinä ovat kaksi veljestä, Philip ja Brian Blake, joiden suhde on kutkuttavan kimurantti. Riuska pikkuveli Philip on joutunut pitämään hintelän ja aran isoveljensä puolia kouluajoista alkaen, eivätkä heidän välinsä ole alussa kovin läheiset. Veljeys ja yhdessä koettu zombiapokalypsi kuitenkin yhdistävät näitä kahta kovin erilaista miestä ja lukiessa saa vain arvailla, mitä kaikkea veljesrakkaus, riippuvuus ja anteeksianto lopulta kestävät. Veljesten väliset erot tulevat hyvin esille kummankin toimiessa ajoittain näkökulmahenkilönä.
Joukkion kiintopiste on Philipin tytär Penny, pieni sydäntenmurskaaja, jota miehet parhaan kykynsä mukaan hellästi varjelevat. Penny itse ei toimi lainkaan näkökulmahenkilönä, mikä on mielestäni kerronnan parhaita oivalluksia. Lukijalla ei siten ole pääsyä hiljaisen tytön sisäiseen maailmaan, vaan hänen täytyy yhdessä aikuisten henkilöhahmojen kanssa olla huolissaan lapsesta ja pohtia, mitä tämä kaikista kauhuista mahtaa ajatella.
Kirja ei ole yhtä systemaattinen esitys zombeista kuin esimerkiksi Max Brooksin ”Sukupolvi Z”, sillä Kuvernöörin maailmassa jotkin elävätkuolleet esimerkiksi pelkäävät aseita. Tarinan näkökulma on tiukasti päähenkilöissä ja epidemian laajemmasta etenemisestä viestii vain autioitunut maisema ja hiljentyneet radiokanavat. Alkuperältään vitsaus voi olla yhtä hyvin paholaisen juoni ihmissielujen turmioksi kuin mitä hyvänsä muutakin: henkilöhahmot eivät syitä tiedä eivätkä niistä ennätä piitata.
Tarina on hyvin väkivaltainen. Paikoin sisäelimiä, verta ja aivokudosta roiskuu jopa splatterin tyyliin näyttävästi:
”Escaladen silpoessa ruumiita alkoi tuntua siltä, kuin sisälmykset sataisivat taivaista eivätkä renkaiden alta tai sivuilta tai etupuskurin suuresta säleiköstä. Kostea aines juovitti lasin yhä uudelleen ilotulitteiden räiskeellä.”
Tunnelma on muutoinkin synkkä: jollei muuta, niin ulkona tihkuttaa vettä, ja elävistä on jopa enemmän harmia kuin kuolleista. Todellinen raakuus ei synnykään zombikinkereistä, vaan ihmiset tekevät pahoja asioita myös toinen toisilleen. Joidenkin henkilöiden teot saivat tuntemaan inhoa ja jopa vihaa, mutta samalla myös surua heidän puolestaan. Paikoin kirja liikutti lähes kyyneliin asti. Tarinan kantavia teemoja onkin, kuinka ihmiset reagoivat heitä kohdanneeseen tuhoon ja maailmaan, josta järki on irtisanoutunut. Osa reagoi paremmin, osa pahemmin.
Synkkyyden vastapainoksi tarinassa pilkahtelee myös huumoria. Maailmanlopun luomissa puitteissa on tilaa amerikkalaisen miehen unelmille. Esimerkiksi ajoneuvoiksi valikoituu luonnollisesti kotimaan rautaa: vuosimallin 2011 Platinum Cadillac Escalade sekä pari Harley-Davidsonia. Päähenkilöillä, noilla kunnollisilla Etelän asukeilla, on hetkittäin hauskaa päästessään naureskelemaan hienostoväen jälkeensä jättämille turhuuksille. Ilmeisesti henkilöt myös välillä puhuvat paikallisella murteella, vaikkei se suomennoksesta juurikaan välity. Muutoin pidän kirjan suomennoksesta, jossa on paljon nokkelia sanavalintoja.
Kirjan kieli sinänsä ei ole sievimmästä päästä, vaan sisältää paljon kiroilua ja suuraakkosilla huutamista, mutta sanat sopivat henkilöhahmojen suuhun:
"Me selviämme tästä, mutta me selviämme tästä vain olemalla kamalampia hirviöitä kuin ne ovat! Tajuatko? Sääntöjä ei enää ole! Ei ole mitään filosofiaa, ei jaloutta, ei armoa. On vain me ja ne. Ja ainoa mitä ne haluavat tehdä, on syödä meidän sisuksemme! Joten meidän on vittu pakko syödä ne! Meidän pitää pureskella ne ja sylkeä ne ulos, jotta me selviämme tästä. Tai muuten ammun reiän tähän vitun sekaisin olevaan maailmaan! Tajuatko sinä, mitä minä sanon? TAJUATKO SINÄ MITÄ MINÄ SANON?"
Kuvernöörin nousulle on olemassa jatko-osia, mutta se toimii myös itsenäisenä teoksena. Kirja syventää The Walking Deadin Kuvernöörin hahmoa uskottavasti ja on lisäksi mukaansatempaavaa zombikauhua. Kuvernöörin nousu ei kenties yritä mitään kaunokirjallisesti turhan kunnianhimoista, mutta lopputulos on tyylikäs tasapaino verisen toiminnan ja traagisen ihmiskuvauksen välillä ja juoni säilyy loppuun asti yllättävänä.
Nokkosvallakumous on paljon muutakin kuin genrensä tai osiensa summa. Se on toisaalta selvitymiskertomus, toisaalta kuvaus herkästä, paikoin rikkonaisestakin rakkaudesta kahden pojan välillä. Tarina on surullinen, paikoin lohduton, herättelevä, kaunis ja tuore. Enoranta esittelee niin tuttuja miljöitä kuin jotain aivan uuttakin. Nokkosvallankumous on melkein kuin vanha tuttu, josta löytyy jotain villiä ja pelottavan arvaamatonta. Enorannan dystopia on todellakin lupaustensa veroinen: se on äärimmäisen toivoton kuva tulevaisuudesta. Tarina, joka ei ole kevyt vaan ajatuksia herättävä. Se myös näyttää, kuinka rakkaus ei kuole edes varman tuhon edessä. Nokkosvallankumous on varmaan tähän mennessä lukemistani dystopioista epätoivoisin ja tuo mieleen Cormac McCarthyn teoksen Tie. Voiko tällaista maailmaa enää muuttaa paremmaksi? Enoranta ei ujostele tappaa hahmojaan tai kirjoittaa seksistä. Seksikohtauksia ei tosin kuvata yksityiskohtaisesti, lukijalle annetaan vain muutamia avainsanoja, joista muodostaa kuvan, mitä rivien takana tapahtuu. Teos on kokonaisuudessaan vallan hyvä suomalainen dystopia, jossa on pureskelemisen aihetta myös varttuneemmallekin lukijalle. Erikoinen loppu jättää paljon lukijan mielikuvituksen (tai mahdollisen jatko-osan) varaan.
Kirja oli yhtä hyvi kirjoitettu kuin edellisetkin, mutta pisteitä tässä laski se että olin kuolla ärsytykseen 90% ajasta xD Ayla ei vieläkään tajunnut mitään muiden ja klaanin ihmisten tapa eroja ja Jondarin mustasukkaisuus olivat toodella ärsyttäviä. Myös se että he eivät kuunnelleet toisiaan tai vääristelivät sanoja yms. oli suorastaan raivostuttavaa :) ps. Vihasin Ranecia eli onneks siitä päästiin !
Ei erityisen hyvä kirja. Tätä kirjaa tulee tuskin koskaan luettua toista kertaa. Kirja on kirjoitettu hieman suurpiirteisesti.
Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulun massiivista ja eeppistä tarinaa ansiokkaasti. Mukaan tulee lisää hahmoja, juonessa on mutkikkaita käänteitä ja panokset kovenevat. Kuolemilta ei vältytä ja maailman rikkaus ansaitsee hatunnoston. Kirja on myös selvästi synkempi kuin edeltäjänsä. Valtaistuinpelissä valtakunta oli vasta ajautumassa vaikeuksiin ja tapahtumat kehittyivät kohti vääjäämätöntä sekasortoa. Kuninkaiden koitoksessa valtakunta on sisällissodan hajottama, ihmiset valitsevat puoliaan ja punovat juoniaan. Suurilta voitoilta ja suurilta häviöiltä ei voida välttyä kun liian monta ihmistä yrittää samalle valtaistuimelle. Ensimmäisellä lukukerralla muistan pitäneeni Kuninkaiden koitosta loistavuudestaan huolimatta paikoitellen varsin tylsänä. Toisella lukukerralla tilanne oli yllättävästi tasaantunut. Luulen tämän johtuvan siitä, että tiesin mitä tuleman piti. Jaksoinkin keskittyä paremmin myös niiden ei niin kiinnostavien hahmojen lukuihin, kun en kokoajan joutunut pelkäämään suosikkieni puolesta. Esimerkiksi Rautasaarista kertovat luvut jaksoivat kiinnostaa aivan erilailla. Innostuin myös tarkistelemaan takaosan hakemistosta tekstin seassa vilahdelleita nimiä ja fiilistelemään maailman taustatietoja. Kun ei koko ajan tarvinnut keskittyä siihen mitä kenellekin tapahtuu, kirja avautui aivan uudella tavalla. Suosittelen lämpimästi toista lukukertaa tämän sarjan parissa! Kuninkaiden koitos oli taattua Tulen ja jään laulun laatua, vaikkei Valtaistuinpelille aivan pärjännytkään.
Jostain oudosta syystä kirja ei innostanut. Kirjailia oli kylläkin tehnyt loistavaa työtä juonen ja suhteiden kanssa, mutta jotenkin ei iskenyt. Jos jatkoa tulee, niin kyllä ajattelin silti ne lukaista
Olen jo ihan koukussa tähänkin sarjaan. Ensimmäinen kirja oli loistava ja tämä tuli hyvää vauhtia perässä. Minua häiritsi hieman lopun lopetus. Gwen on vihainen ja Gideon tunnusti tunteensa. Inhottavaan kohtaan jäi. Vesinokka eläin oli loistava lisä.
























