Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Jokien laulu on todella hyvä kirja. Juoni on hyvä ja uskottava, mutta valitettavasti kirja vähän lässähtää tietyn ajan jälkeen. Itselläni ainakin mielenkiinto lopahtaa tiettyjen tapahtumien myötä, mutta kyllä kirja silti on hyvä. Se pitää lukijan otteessaan taas loppuvaiheessa, ja sen takia se saakin minulta arvosanaksi yhdeksän.
Kauhujen talo on ihan ok, mutta paikoitellen ärsyttävä ja tylsä. Henkilöt ovat ihan hyviä, pakollista sekopäätä lukuun ottamatta. Tässäkin Guestin kirjassa on lapsihahmoja, ja toinen heistä onkin ihan hyvä hahmo. Mutta Kauhujen talo ei ole lähellekään yhtä hyvä mitä Unissakävelijä eikä kirjassa tuntunut olevan minkäänlaista kauhua. Aikamoinen pettymys verrattuna Unissakävelijään.
Unissakävelijä on todella hyvä kirja. Pelottava se ei ole ollenkaan, mutta pari hieman karmivaa kohtaa on kyllä saatu mukaan. Henkilöt ovat onnistuneita, ja olen todella yllättynyt, että myös kirjan lapsihahmot olivat hyviä. En yleensä pidä lapsista, en kirjoissa, enkä oikeassa elämässäkään. Varsinkin kirjan kaksi sekopää hahmoa olivat hyvin luotuja, vaikka toisen sekopäisyys tulikin ilmi vasta kirjan lopussa.
Saarto ja myrsky on erinomainen jatko-osa erinomaiselle kirjasarjalle. Juoni pysyy edelleen hyvänä ja päähenkilöt ovat aika lailla samanlaisia kuin ensimmäisessä osassa. Alina on edelleen hyvä päähenkilö, mutta Varjo on yhä se koko kirjan kantava voima. Mal ei ole edelleenkään mikään suosikkihahmoni, enkä enää usko pitäväni hänestä kolmannessakaan osassa. Mutta se ei loppujen lopuksi haittaa.
Anni on hieno. Jo Valkoinen Kaupunki todisti sen. Heh. Ennemmin sitä lukee hyvin kirjoitettua pornoa kuin katsoo. Ollappa terve ja/tai nuori.
Tämä jo itse sarja alusta loppun oli hyvä vaikka arvostelenkin näin vain tän vikan kirjan
Kirja on ihan ok tosin että sain siitä tietyn kiinostuksen jouduin lukee kirjan uudeleen, koska edellisellä kerralla se oli tylsyyttään jäänyt kesken. Nyt kuitenkin koulu arvo sanalla 9+
Tähän asti hyvä ja tosi mielenkintoinen. Kuten tästä niin edeltäjästä on tehty elokuva versio niin piti ihan kirjastosta käydä lainaane jotta sai uusinna.
Tosi kutkuttavaa, myönnän.
Tietyt jutut meni ohitse tarinassa, mutta muuten ihan hyvä ja hieman erillaisempi kun Kirjailian edeliset kirja.
Sai ainakin mun mielikuvituksen laukkaa.
Koko sarja oli kutkuttava ja siinä sai kuulla hieman historiaakin lopussa. En yhtään ihmettelis vaikka kirjailia tai joku kirjoittais jatkoa tai jotain saman tyylistä.
Kuitenkin hyvä seikailu ja tämän hetkinen päätös erittäin hyvä.
FitzUljaan tarina onneksi jatkuu vielä sarjassa Lordi Kultainen ja Narri ja Näkijä. Koska olen tätä kirjoittaessa jo lukenut kaikki Fitz seikkailut, voin sanoo että kannattaa muidenkin lukasta.
Ensin ajattelin että äh ja sitten ahaa nyt heräs mielenkiinto ja aijon lukee kaikki kirjat.
Surullista päähenkilön kohdalta ja minusta jäi pikusen kesken tarina, mutta muuten erittäin hyvä ja mukaansa tempasi ainakin mut.
Mukava saada 3 osa luettua, siinä tapahtu niin paljon ja jäi silti kesken ootan innolla sitä jos joku suomentaa loput Vampiraatti kirjat.
ihanaa luettavaa ja todella tempaisevaa. Tein ite tästä kolmesta kirjasta koulyesitelmän ylä-asteella koska yksi kirja ei riittäny kertomaan kuinka ihana tänä kirja sarja on.
Trilogian viimeinen osa on toimintaa täynnä. Ahneet noidat himoitsevat voimallista rumpua päähenkilömme yrittäessä pitää sen poissa heidän näpeistään. Tämä oli sarjan kirjoista hidaslukuisin, tarina ei koskaan päässyt oikein käyntiin. Yleinen toivottomuus ja vaikeus masensi. Kirjan loppu yllättikin minut, koska se oli tyyliltään jokseenkin muusta kertomuksesta poikkeava. Sijoitan tämän trilogian mielessäni niihin sarjoihin, joiden idea on kiva ja kiinnostava, mutta joiden lukeminen vain jostain syystä oli työn ja tuskan takana.
Olen perillinen sarjan suuri ystävä jo pitkältä aikaväliltä, mutta tämä kirja oli suuri pettymys. Tarina ei suuremmin jatkanut aiemmin kerrottua tarinaa eikä avannut kuin hieman Eragonin tulevaisuutta. Ikäänkuin kirja olisi kirjoitettu ja tuotettu vain rahan saamiseksi, siitä puuttui kokonaan aiempien kirjojen luonne.
Jännittävä kertomus pinnallisesta tyypistä, joka saa "luvan" tehdä mitä tahansa. Kertomus on hyvin näytelmämainen ja tyyli on ajallensa sopiva. Vaikka kirja on kirjoitettu yli 100 vuotta sitten, sen teema ei ole vanhentunut. Kysymykseksi nousee mitä ihminen tekee, jos häneen ei jää mistään moraalisesti epäilyttävistä teoista jälkiä? Minua jäi kyllä hieman häiritsemään se, miten Dorianin sielu ihan käytännössä kiinnittyi maalaukseen.
Edellisessä Dyyni-jaksossa näimme sankari Paulin nousun. Menetettyään isänsä sekä valtakuntansa hän nousi kuin feenix-lintu pohjasta. Jalo haukka villiensä kera kukisti härät ja leijonat pois vallasta. Nai villinaisen. Otti petinsä toiselle puolelle prinsessan jalkavaimoksi ja lopulta kruunasi itsensä universumin jumalakeisariksi. Nyt vapaana kahleistaan jumalakeisarimme Paul on valmis viemään rauhanuskontonsa lävitse aurinkokunnan…. Ja he kaikki elivät onnelliseksi elämänsä loppuun saakka……. ALLAHU AKBAR!
Dyynin profeetta.
Huh huh mikä vuosi 2020 todellakin oli. Kiina asetti maailmalle bioaseen, mutta johtajamme teeskentelevät, ettei Kiinalla ole mitään vastuuta asiasta. Hallitukset ympäri läntistä maailmaa ottivat ihmisten vapauden pois ilman mitään vastarintaa ja kaiken kruunuksi Kiina yritti valloittaa Amerikan. Oli vain pakko päästä pakoon länsimaailman machiavellilaisesta politiikkateatterista……. Lukemalla avaruudessa tapahtuvasta machiavellilaisesta politiikkateatterista.
Dyynin Messias on valitettavasti suuri pettymys edeltäjästään. Jatko-osa tuntuu lähes parodialta, mutta eikö maailmanpolitiikkakin kuulosta siltä tällä hetkellä? Ensiksi se alkaa tragediana muuttuen pikkuhiljaa farssiksi. Lukijat saavat taas heti tietää ketkä ovat kirjan konnat sekä mitä he suunnittelevat. Sankarimme Paul käy läpi miltei tismalleen saman kiirastulen sekä selviytyy haasteesta…… Tai ehkä ei sittenkään. Paul, tuo tähtiä vaeltava Jeesus taitaa pikemminkin olla Allahin profeetta. Rautaisen nyrkkinsä alla hänen luoma rauhanuskonto vie 61 miljardia ihmistä tuonelan porteille.
Kirja esittää lukijalle seuraavan kysymyksen: ”Tuleeko avaruusjeesus joustamaan näkemyksensä kanssa vai pysyykö hän kiinni tarmokkaasti suunnitelmansa kanssa?”. Paul pysyy lujasti suunnitelmassaan kiinni, vaikka joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan. Hieno asia uskonlahkoisissa on, ettei kuolema heille ole koskaan päämäärän loppu. Tarinan sankarina ja kansansa profeettana, Paul vakuuttaa niin läheisimmilleen sekä lukijoille päättämänsä polun olleen paras tie valistamaan ihmiskunta kultaiseen polkuun. Yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja. Keisari Paul on tullut pimeydestä säteilemään loistavaa valoaan kaikille. Subḥānallāh.
Oma freesi mielipide asiasta
Koen kirjailija Frank Herbertin olleen kiinnostuneempi käsittelemään filosofisia sekä poliittisia aiheita kuin kertomaan puoleensavetävää tarinaa. Kirjan pääteemana on selvästi johtajuus. Varsinkin suurmiesten johtajuus. Maailmat muuttuvat suurten miesten myötä. Yleensä, kun puhumme hirveistä suurjohtajista viittaamme joko Staliniin tai Hitleriin. Rehellisyyden nimissä olisi jo aika puhua avoimesti nykymaailman hirviöistä, kuten Angela Merkelistä tai Xi Jinpingista avoimemmin ja karkeammin. Eikö kukaan ihmettele, miten jopa Adolf Hitleriä hirveämpi Merkel on edelleen kansansa johtaja? Merkel on tuhonnut omaa kotimaatansa ja kansaansa, mutta kukaan meistä ei nosta hälytysmerkkejä Saksaa vastaan?
Naapurissamme Venäjällä Vladimir Putin on pitkään johtanut kansaansa. Valloittanut maata itselleen ja saanut liittolaisia niin Ranskasta, Saksasta kuin Suomesta. Rapakon takaa löytää Donald Trumpin, joka on tuonut rauhan sopimuksia Pohjois-Koreaan, Marokkoon, Bahrainiin, Arabiemiraatteihin ja Palestiinaan. Hassuahan on, että tuo suurmies saa niin monen eurooppalaisen veren kiehumaan, kun taas lähinaapurimme hirviöt eivät herätä minkäänlaisia tunnereaktioita. Ei edes silloin kuin he tuovat hallaa Suomen mantereelle.
Jos Frank Herbert olisi elossa hän esittäisi juuri samanlaisia kysymyksiä tänään kuin mitä hän esitti John F. Kennedyn aikana: ”Miksi me ihmiset haluamme seurata suurjohtajia ja annamme heille suuren taakan kannettavaksi, jotta he voisivat rakentaa huomisen maailmaa?”
Paul fiktionaalisena hahmona ainakin osaa suunnitella ja olla kärsivällisempi kuin meidän jatkuvasti vaihtuvat yhden kauden ministerit. Vaikka kirjan teemana on esittää kultainen polku lukijalle kyseenalaistettavaksi. Paulin tarmollisuus ja itsevarmuus suunnitelmansa toteutukseen on niin henkilökohtainen ja vahva, että rupesin itsekin kannattamaan häntä. Näin lankesin ansaan, josta Herbert halusi lukijoitansa varoittaa!
Herbert oli oman aikansa miehiä. Hän näki omin silmin maailmansodan kauhut, John F. Kennedyn petollisen karisman sekä Ronald Reaganin lempeyden. Haluan siirtää keskustelun pois Dyynistä ja puhua maailmanhistorian myyteistä liittyen pyhiin kuninkaisiin.
Myytit Pyhistä Kuninkaista
Saarnavideossani ”Vapaus tuntea olemaan oma itsensä” totesin seuraavasti: ”Paljonko ajattelua tai mietintää tarvitaan demokratialle? Olemmeko liian tyhmiä demokratialle? Osaammeko ajatella poliittista historiaa tai poliittisien lakien monipuolisuutta, kuten sananvapaus tai vihapuhe? Onko demokratia vain ase saada meidät riitelemään keskenämme ja demokratia pitäisi korvata pyhillä kuninkailla? ”
Olemme jättäneet taaksemme niin moraalin kuin henkisyyden rakentaessamme nykyistä maailmaamme. He, jotka olivat ennen yhteiskunnan hylkiöitä ovat nyt edustamassa meidän etujamme maan johtajina. Johtajamme ovat vain nukkeja, jotka eivät ajattele omaa napaansa pidemmälle. Materialistisia, itsekeskeisiä ja korporaatioiden globohomoja.
Malesian, Marokon, Thaimaan sekä Jordanin kuninkaat ovat pitäneet hallituksiaan kurin alla, jotta heidän kauniit maansa eivät kärsisi liikoja koronapoliittisesta poikkeustilasta. Poikkeustilat, joiden päätarkoitus on vain riistää yksilön elinkeino-oikeus. Historian tunneilla teille ei opetettu seuraavaa: Maailmanhistorian kaameimmat tyrannit eivät koskaan tulleet jaloista verilinjoista vaan jokaikinen kerta joko vallankumouksen lapsena tai demokraattisesti valittuna. Vaikka kuninkaan kansa pelkäisi koronaa kuollakseen niin kuninkaan ei koskaan täydy altistua massan tahtoon, vaan olla omaa kansaansa viisaampi ja parempi. Kuningas on kuin vankka puu jonka lehdet ovat hänen kansansa. Kuninkaiden ei tarvitse miellyttää egoansa kansanrakkaudella tai hyväksynnällä. Kuninkaan pitää vain keskittyä työhönsä ja varmistaa kansalleen kultainen polku. Näin hänestä tulee legenda.
Myytit ja legendat kertovat aina jaloista kuninkaista, joiden verilinja on pyhä ja heidän sydämensä kultaakin arvokkaampi. Kaukaiset muistot, jotka edeltävät Kuningas Salomonia, Melkisedekiä ja jopa Ilmarisen sekä Väinämöisen verilinjaa, jos isääni Ior Bockiin on uskomista. Muistot ja metaforat muinaisista supermiehistä. Mahti on voimakkaampi silloin kun fyysisen voiman sijaan uskonto on voimanlähteenä. Haluamme kuninkaan, joka olisi maailmamme keskipiste – Yggdrasill maailmanpuu. Rauhan ja turvallisuuden vartija. Henkisen ja Fyysisen maailman silta.
Egyptin faaraot nähtiin Horuksen ruumiillistumana. Faaraota ei pelkästään kutsuttu Horukseksi vaan Hor-Ahaksi eli taistelevaksi Horukseksi. Auringon noustessa jokainen päivä merkitsi egyptiläisille Horuksen voittoa. Yön aikana Horus oli taistellut ja päihittänyt pimeyden Typhonin. Aamunkoitteessa hän laskeutuu taivaasta istumaan valtaistuimelleen ja tuo valon kansalleen. Tämän riitin Faarao teki päivittäin kansansa vuoksi.
Ihan pienenä sivuseikkana. Näiden myyttien takia näemme kuninkaissa niin paljon energiaan liittyvää symboliikkaa. Auringonsäde tai salaman isku. Muinaiset kuninkaamme olivat taivaan isästä polveutuvia lapsia. Esimerkiksi meidän pohjoislaisten kuninkaat polveutuivat Odinista tai Tyristä.
Kuninkaan rooli on olla oikeuden ja rauhan ylläpitäjä. Tämän takia Donald J. Trump on niin suosittu monessa maassa. Hän edustaa sitä ”tolkun ihmisen” haluamaa oikeuden ja järjestyksen maailmaa. Tähän mennessä koko elämäni aikana Amerikan presidentit ovat vain aiheuttaneet sotia tavalla tai toisella. Viimein bisnesmiehen astuessa länsimaiden suurimmaksi johtajaksi rupesimme näkemään tuloksia maailmanrauhan eteen. Johtajiemme kuuluukin pitää pyörä pyörimässä. Hän on maan elinvoima, joka ylläpitää kansaa ja yhtenäisyyttä. Kuningas ottaa roolin pappina, jumalana tai jumalan lapsena. Hän on elämääkin suurempi idea, jota kuuluu ylläpitää. Tämä voi myös kääntyä kuningasta vastaan, kuten Paulille käy. Universumin kuninkaana hänen jihad jättää jälkeensä 61 miljardin ihmisen kuoleman, satojen planeettojen valloittamisen ja useamman kymmenen uskonnon käännyttämisen.
Uskonto ja Hallinto
Jessica, tuo linnunradan ”ei niin neitsyt” Maria käsittelee uskonnollisen johtajan ja hallinnon vaarallista yhdistelmää: ”Hallinto ei voi olla uskonnollista ja tietoista samanaikaisesti. Uskonnollinen kokemus vaatii spontaanisuutta, jonka lait väistämättä lannistavat. Eikä ilman lakeja voi hallita. Loppujen lopuksi lakien täytyy astua moraalin tilalle, omatunnon tilalle, jopa sen uskonnonkin tilalle, jonka luulette maailmaa hallitsevan. Pyhien rituaalien täytyy kasvaa ylistyksestä ja pyhyyden kaipauksesta, jotka muovaavat selkeän moraalin. Toisaalta hallinto taas on kulttuurin organismi, erityisen altis epäilylle, kysymyksille ja riitelylle. Näen sen päivän olevan tulossa, jona seremonioiden on astuttava uskon sijaan ja symbolismin moraalin sijaan.” – Neiti Jessica
Lait luovat systeemin, joista valtiot syntyvät. Lakien avulla valtiosta tulee valtava, hierarkkinen ja pysyvä. Perinteisen valtion tehtävä on saada ihminen keskittämään energian itseensä. Materialismilla ei ole paikkaa vahvassa yhteiskunnassa, vain rappeutuvalla valtiolla.
Fremenit elivät aiemmin villeinä, mutta ovat nyt uudenmaailman herrakansaa, jotka hemmottelevat itsensä pilalle ylemmän elintasonsa myötä. Atreudukset halusivat tuoda helpotusta ja turvaa, mutta lopulta onnistuivat vain luomaan itsekeskeisiä ja hemmoteltuja fanaatikkoja. Hmm. Kuulostaako mitenkään tutulta? Katsomme nykyisiä johtajiamme halveksuvasti, mutta harva meistä uskaltaa katsoa omaan napaansa.
Paulin tehtävä on ohjata ihmiskunta suuremmaksi kuin mitä he tänään ovat. Kultainen tie. Se on Paulin visio ja elämäntehtävä. Luoda yhteiskunta, jossa ihmiset olisivat valmiina nostamaan itsensä ja jättämään taaksensa synnit. Tämän takia hän ei estänyt Jihadia. Hänen jalo suunnitelmansa vaati hintansa…Uskonto voittaa aina lopulta, koska se on osa biologiaamme. Emme tule koskaan tietämään miksi rukoilemme, mutta emme voi auttaa sitä, että haluamme rukoilla. Lainatakseni Platoa: ”On joko filosofien tultava kuninkaiksi tai sitten niiden, joita me nyt sanomme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, on ryhdyttävä toden teolla ja vakavasti harrastamaan filosofiaa".
Lopetus
Mitä lukija voi oppia tämän lukukokemuksen myötä? ” Koe mahdottomuus pelkästään mahdollisuutena ja voit saavuttaa suuruksia. ”……. Mutta jos haluat lukea filosofikuninkaista niin mieluummin suosittelisin kaikkia lukemaan Marcus Aureliuksen ”Itselleni”. Itselleni on yhtä tervetullutta luettavaa kuin vesi kuivan matkan jälkeen. Aurelius tarjoaa lukijalle enemmän kuin Dyynin Messias. basmalah.
Dyynin Messias olisi voinut olla tieteiskirja, jossa voisimme käsitellä nykymaailman keisareita kuten Halla-ahoa, Orbánia, Bolsonaroa tai Trumpia. Ihmisten sivilisaatiot voivat kehittyä vaikka kuinka erikoisiksi.
Ihminen pystyy kehittämään elämää ja yhteiskuntaa miten hyvänsä, luoda monimutkaisen koneen ja yhteenliittymän. Aina sattuu yksinäisille vallanpitäjille hetkiä joina ihmiskunnan kohtalo, tai peräti sen tulevaisuus on yksinäisten ihmisten jotakuinkin yksinäisten päätösten varassa. Mekin olemme unohtamassa demokratian ja pistämässä tulevaisuutemme muutamien ihmisten varaan.
”Puhtaaksi huuhdottu mieli tekee päätöksiä tuntematta kaikkia tekijöitä ja ilman syytä ja seurausta”
- Zensunnifilosofinen miete.
Kirjan teema on herkullinen tämänhetkiseen maailmantilanteeseen, mutta tarinankerronnaltaan liian tylsä. Ainoa oppi minkä kirjasta voi ottaa on olla periksiantamaton oman elämänsä päätöksien kanssa. Asianhan voi nähdä näin: Haluatko laihduttaa? Seuraa syöntiäsi, kirjaa ne ylös ja kuntoile päivittäin. Pidä kiinni suunnitelmastasi ja toimi. Haluatko rikastua? Sijoita joka palkkakuitistasi pieni siivu ja opi ymmärtämään miten korkoa korolle toimii. Haluatko tulla hyväksi jossakin? Tee sitä joka päivä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Nykymaailman ihmiset ovat niin kärsimättömiä, että he luovuttavat ennen kuin ehtivät keksiä ensimmäistäkään tekosyytä. Wow, näin syvällistä ja jaloa tekstiä sain irti Dyynin Messiaasta. Lukekaa mieluummin Itselleni…… Ja ryhtykää oman elämänne suvereeneiksi!
al-Ḥamdu lillāh!
Mielenkiintoinen kuvaus eteläisestä Suomesta merenpinnan nousun jälkeen. Pidän kirjassa erityisesti realistisuuden tunnusta. Minun ei ole lainkaan vaikea kuvitella, että katastrofin jälkeen ihmiset yrittäisivät selviytyä ja ja suhtautuisivat toisiinsa kirjassa kuvatulla tavalla. Alun rottakertomus taas hämmensi minua suuresti. Pitkään ajattelin, että kirja kertoo inhimillistetyistä rotista. Jossain kohtaa päädyin päättelemään, että kyllä ne ihmisiä taitavat olla. Kirja toimisi varmasti paremmin teini-ikäiselle lukijalle kuin minulle, jonka oli hieman hankala samaistua tähän rasittavaan teini-ikäiseen päähenkilöön.
Mukavan selkeä seikkailu, jossa on yllätyksellinen loppu. Kerronta on tässäkin teoksessa taattua Rouhiaisen laatua, eli selkeää, kuvailevaa ja hyvin etenevää. Kuvitus ei ole aivan minun mieleeni, mutta muhkeahäntäisistä otuksista vain ei voi olla pitämättä. Kirja on hyvin nopealukuinen kuvineen ja suurine kirjasinkokoineen.
Tarkkanäköinen kuvaus ihmisyydestä sen kaikessa järjettömyydessä. Tulevaisuuden ihmiset esimerkiksi miettivät, miten menneisyyden ihmiset ovat voineet tuhota luonnon ja toisensa, mutta jatkavat ihan sitä samaa meinikiä omassa toiminnassaan. Kerronta on selkeää ja sisältää muutaman filosofisen ajatuksen, joita jäin pohtimaan toviksi. Romantiikkaa ei mukaan harmikseni kuitenkaan liiemmin mahdu. Seikkailuosio on yllättävän monipuolinen ja aukoton näin lyhyeksi kertomukseksi. Pidin myös siitä, miten "pahikset" eivät ole syyttä pahoja, vaan heilläkin on syynsä toimia kuten toimivat. Oikein hyvä esikoiskirja mielestäni.
Hurja seikkailu, jonka juoni vain ei ole kovin monipuolinen. Kirja kuvaa kuitenkin kiinnostavasti kahden eri kulttuurin, pohjoisen paimentolaiskansan ja eteläisen viljelijäkansan, kohtaamista ja maailmankatsomuksia. Minua häiritsi kirjassa jatkuva negatiivisuus, ei oikein ollut mitään mitä odottaa kirjan edetessä. Mutta sellaista se usein on maailmaa pelastaessa... Kansi on upea!