Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Teemestarin kirja yllätti minut kauneudellaan. Maailma, joka tarinan ympärille on rakennettu, on loistava ja tempaisee hyvin mukaansa, ja kirjan kaikki keskeiset hahmot ovat pidettäviä (muita sivuhahmoja lukuun ottamatta, mutta heidän roolinsa onkin olla epämukavia). Kirjan lopetus ei ollut minulle kaikista mieluisin, mutta se oli joka tapauksessa sopiva juoneen verrattuna. Olisin itse kaivannut siihen vähän enemmän toivoa, mutta hei, kaikkea ei voi aina saada.

Otin tämän ihan randomilla kirjastosta. Tämä oli mukava yllätys. Batman-maailmassa tämä tuntui aika raikkaalta tarinalta (tosin paljoa en ole niitä lukenut). Kuvitus näytti siistiltä. Loppu oli minulle hiukan sekava, pitää yrittää löytää muut osat luettaviksi.

Tässäpä hieman sekava ja melko tietokirjamainen kertomus. Henkilöhahmot intoutuvat selittämään tieteellisin termein asioita enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Jaarittelua ja itsereflektointia riittää sivu kaupalla. Muutama kiinnostava käänne tarinassa toki oli, mutta siihen se sitten jäikin. Sanoisinko, että ensimmäinen osa oli selkeästi parempi, eikä sekään kuitenkaan erityisen hyvä ollut... 

Suuri tasonnotkahdus ensimmäisestä kirjasta. Edellinenkään ei ollut mitään korkeakirjallisuutta (mutta se oli hyvin tehty omassa jutussaan ja viihdyttävä), mutta tässä ärsytti suunnattomasti lukijoiden aliarvioiminen ja alentaminen lapsen tasolle. Eikä tämä ollut mitenkään hyvin kirjoitettu eikä järin innostava tahi kiinnostava tarina. Suuri pettymys. Suomentajan lukuisat kirjoitusvirheet eivät myöskään parantaneet lukukokemusta.

Voiko tätä paremmaksi romanttinen, seksiä tihkuva fantasia enää tulla? Ei varmasti voi. Kiihkeästi ja pelonsekaisin tuntein jään odottelemaan seuraavan osan suomennosta.

Aloittaessani Rautasusi-kirjan oletin sen olevan aiemman Korpinkehät-sarjaa peilaava teos. Sain kuitenkin huomata piteleväni käsissäni kekseliäästi ja ajatuksella luotua tarinaa, joka ei toistanut vanhaa vaan loi uutta. Siri Pettersen imi kerronnallaan minut mukaan Juvan tarinaan ja mikä tarina se olikaan! Tapahtumia riitti ja pidin siitä, kuinka asioita annettiin lukijalle pikkuhiljaa eikä kaikkea paljastettu yhden luvun sisällä. Hahmot olivat kekseliäitä ja erityisesti tietty myöhemmin mukaan saapunut hahmo valloitti minut totaalisesti! Rautasusi oli parhaita nauttimiani kirjoja pitkään aikaan ja muistutti siitä, miksi rakastan lukemista niin kovasti. Kirjan sisäkansissa oleva kartta auttoi hahmottamaan tapahtumapaikkoja ja sai Rautasuden tuntumaan entistä todenmukaisemmalta. En malta millään odottaa seuraavaa osaa ja tulen varmasti lukemaan tämän Pettersen kovakantisen ihmeen uudelleen moneen otteeseen ennen seuraavan osan saamista käsiini.

Ehdottomasti paras osa tähän mennessä. Näkee hyvin kirjailijan edistyksen ja henkilöhahmojen kerronnan monipuolisuuden. Usein tykästyn kirjasarjoihin itse jossa ei ole ns. yhtä ja ainoaa päähahmoa vaan useampi.

Hyvin vauhdikas, tapahtumarikas, jännittävä ja hauska nuorten kirja. Ehkä vähän liiankin vauhdikas, olisin halunnut tutustua hahmoihin hieman syvemminkin. Mutta meni se näinkin. Mielikuvituksellinen. Kirjailijalla on varmasti ollut hyvinkin hauskaa tätä kirjoittaessaan. Tulin miettineeksi että millaisiahan satuja hän koulussa keksi…

Luin tämän kirjan melkein heti aiemman osan perään. Ja niin tässä kuin Sydämen synnissäkin olisi ollut ainesta niin paljon suurempaan tarinaan. Tapahtumia oli paljon ja sen myötä henkilöhahmojen suhteiden kehittymistä oli karsittu, mikä vaikutti epäsuosiollisesti tarinan laatuun. Kaiken tämän vuoksi petyin Sielun synnit teokseen, sillä siinä olisi ollut potentiaalia tasokkaammaksi kirjaksi. Ei kirja täydellinen pohjanoteeraus ollut, sillä alamaailma oli yhtä lumoava ja mielenkiintoinen, kuin aiemmassakin osassa. Silti kaikki Eve Silverin onnistuneesti luomat hahmot ja tarina eivät kyenneet mahtumaan lyhyen kirjan sivuille kärsimättä siitä laadultaan. Jos kirja olisi ollit pidempi, olisi tarina varmasti saanut kehittyä eteenpäin omalla painollaan ja lopputulos olisi ollut parempi kuin nykyinen pikakelaus leikkauksineen.

Tarina on ihan hyvä muuten, mutta lopussa tapahtuu typerä käänne ja kaikki on alamäkeä sen jälkeen. Jäi paha maku suuhun lopetuksesta. Kuin kirjoittajaa ei olisi enää kiinnostanut koko tarina ja paketoinut sen äkkiä ja epäuskottavasti kasaan. Nopeasti luettu ja suhteellisen viihdyttävä (hahmot eivät ole järin mukavia mutta itse teksti on soljuvaa ja joskus hauskaakin).

Hiraeth on kielellisesti kaunis romaani, mutta turhan raskas lukea. Varsinkin ensimmäinen puolisko oli suorastaan väkisin rämpimistä eteenpäin. Kieli oli todella huolella mietittyä ja koristeellista, mikä saattoi vaikuttaa asiaan, kuten myös kirjan jalo pyrkimys eeppisyyteen (joka ei ihan aina onnistunut). Toinen puolisko oli helpompaa luettavaa ja kirjan tyyli oli muutenkin muuttunut. Se hieman kummeksutti, varsinkin koska tarina ei kiinnostanut enää niin paljoa, mutta toisaalta helpotti lukemista suunnattomasti. Kirjan luontokuvaukset olivat kertakaikkisen upeita. Näin sieluni silmin kaikki jylhät, karut vuorimaisemat kuin myös vehreät, hedelmälliset laaksot ja veden eri muodoissaan. Mytologia-osuudet kiehtoivat ja kutittelivat kivasti aivojeni sopukoita, erityisesti Aleiahin ja Ossianin tarinat, mutta kehyskertomus Astraeasta ei jaksanut oikein kiinnostaa, joskin lopetus oli kaunis. Pidin tämän arvoituksellisuudesta, kaikkea ei tarvitse todellakaan kertoa. En ole tottunut lukemaan ylevää tyyliä, mutta ei se huonoa ollut. Vain turhan jäyhää, kaipaisi hieman elävöittämistä. Hiraeth on hyvä kertomus ihmisyydestä, muistista, tarinoiden kertomisesta ja oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Ei erinomainen kirja, mutta debyytiksi kyllä sellainen.

Aloitin tämän kirjan lukemisen odotellessani erään toisen teoksen julkaisua. Sydämen synnit oli tarkoitus olla kevyttä välilikemista, joten yllätyin positiivisesti juonesta ja hahmoista. Tarinan sijoittuminen osittain maan alaiseen maailmaan oli uudenlaista ja mielenkiintoista luettavaa. Kirja oli mieleenpainuva, mutta joidenkin hahmojen väliset suhteet ja tapahtumat jäivät minulta osittain hämärän peittoon. Aion ehdottomasti lukea myös seuraavan osan, sillä pidin erityisesti siitä, kuinka yliluonnollinen kiedottiin taitavasti ihmismaailmaailmaan.

Fanitan Lokia, joten pakkohan tämä oli lukea! Kertomus sijoittuu Lokin nuoruuteen, aikaan jolloin hän ei ollut vielä "päättänyt olla pahis". Kerrontatyyli on jotenkin mitäänsanomaton ja kirja tuntui lukiessa hirmuisen pitkältä. Lokin persoonallisuuspiirteet on hyvin tavoitettu kirjassa, rikosmysteerin ratkaisu taas ei oikein uponnut minuun. Juonittelua on kirjassa kerrakseen, mielenkiintoisesti osaa päähenkilön keskeisistä teoista ei kerrota lukijalle kuin jälkikäteen. Kiinnostava ja hämmentävä kerrontaratkaisu. Kokonaisuuten ihan kiva kirja, jossa kuvataan Lokin seikkailuja. 

Tartuin tähän kirjaan sen nimen ja houkuttelevan takakansitekstin perusteella: Helsinki jäänyt veden alle, Tampereesta tullut pääkaupunki. Entisenä, nykyisenä ja tulevana tamperelaisena tämä lähtökohta kiehtoi mieltäni sen verran, etten millään malttanut ohittaa kirjaa.

Tässäpä oli erikoinen lukukokemus. Periaatteessa hyviä oivalluksia tutuista tarinoista, mutta kirjoitustyyli, rasismi ja sovinismi veivät niiltä pohjan. Kirjoitustyyli on kuin suoraan seiska-lehden vitseihin sopiva, eli nämä ovat satuja setämiehiltä heidän sielunveljilleen. Erityisesti naisiin suhtaudutaan hyvin kielteisesti ja alistavasti, mikä tulee esiin esim. kirjoittajan sivuhuomautuksissa. Kaiken kaikkiaan siis yllättävän huono kirja, odotin enemmän. Olettaisin, että kirjailija on kirjoittanut tämän ollessaan kahvilla kaverinsa kanssa huoltoasemalla, kaveri luultavasti piirsi lautasliinoihin nämä kuvat, jotka voi nyt nähdä lopullisessa kirjassa. 

Äärimmäisen ahdistava kirja yhtäkkisestä muutoksesta, joka heittää ihmisten elämän raiteiltaan. Kirjassa luodaan taitavasti kauhun ja pelon tunteita toukkien ja perhosten avulla. Päähenkilöt ovat jo valmiiksi kokeneet kaikenlaista ja huono onni jatkuu vain. Kyllähän tässä on selkeää yhtäläisyyttä koronapandemiaan. Ehkä juuri siksi tämä oli niin ahdistava lukukokemus, kun elin kevään 2020 tunteeni ja ajatukseni uudelleen läpi samalla kun luin epätoivoisesta taistelusta tuntematonta tautia ja uhkaa vastaan. Mielestäni tämä on erinomainen - vaikkakin kauhea, ahdistava ja ajatuksia herättävä - kirja. 

Antiikin tarustoa voimakkaasti hyödyntävä seikkailukertomus itsensä löytämisestä ja polkunsa luomisesta. Tässä kirjassa vilisee erilaisia myyttisiä hahmoja, mutta pääpaino on Kirken elämän kuvaamisessa. Tarinasta olisi varmasti saanut huomattavasti enemmän irti, jos antiikin tarusto olisi ollut minulle tutumpi. Ihailen kuitenkin päähenkilön loppumatonta sinnikkyyttä, hän kun käytti vuosisatoja noituuden opetteluun ilman minkäänlaista apua ja opetusta. Lukiessa tuli itsellekin voimaantunut olo, kun Kirke alkoi löytää itseään. Kirja oli melko raskas lukukokemus, ainakin minusta tuntuu näin kevään lopulla kun tämän luin, että jokin kevyempi kertomus voisi upota nyt paremmin. 

Juoni veti mukaansa, vaikka kirja tuntui varsinkin alkuun ajoittain jopa hiukan kömpelöltä, sekä joiltain osin ennalta-arvattavaltakin. Kokonaisuutena se oli kuitenkin positiivinen yllätys, jossa riitti ryminää ja jollain lailla elokuvamaista kerrontaa, välillä oikeastaan tuntui kuin kohtaukset olisi jopa kirjoitettu sitä ajatellen. Toiminta ei kuitenkaan äidy puuduttavaksi. Tarina ja hahmot toivat minulle myös positiivisella tavalla mieleen nuorille tarkoitetut mangasarjat - vertaus saattaa kyllä tuntua oudolta, ja mangaa lukemattomat tuskin edes huomaisivat koko asiaa.

Lähestyy neroutta Greenin pojan toinen kirja. Velipoika vikisee...

Hieman tyhjäksi jättävä lukuelämys. Toisaalta kirjassa käytiin mielenkiintoista pohdintaa esim. siitä mikä tekee ihmisestä ihmisen, mutta toisaalta kaikki jäi ainakin minulle lukijana jotenkin etäiseksi. Lopun juonenkäänne oli yllättävä, mutta senkin käsittely jäi jotenkin pintapuoliseksi. Tämä kertomus onkin minusta periaatteessa mielenkiintoinen, mutta ei iskenyt minuun tässä muodossa. 

Mieltäni on helppo helliä tällaisilla mystisillä ja aivot solmuun kieputtavilla kertomuksilla. Kyseessä saattaa olla murhamysteeri muttei mikään perinteinen sellainen. Tylsiä tai edes hitaita hetkiä ei ole, sillä meno on hengästyttävän intensiivistä alusta loppuun saakka. Juuri, kun luulet päässeesi jyvälle tapahtumista, kun jo luulet kaikkien arvoitusten ratkenneen, Turton kääntää legolaatikon ympäri ja palaset ovat jälleen levällään edessäsi. Erittäin ennalta-arvaamaton ja tunteita herättävä lukukokemus.

Ihanaa vähän uudempaa fantasiaa höystettynä urbaanilla kauhulla ja suomalaisilla kansanperinne tiedoilla.

Tykkäsin kovasti yllättävistä juonenkäänteistä ja hahmoista. Odotan innolla tulevia kirjoja Lujaverisiin.

Melkoisen raadollinen kuvaus ihmisten halusta näyttää hyvältä. Kirja koostuu kivasti erilaisista kerrontatyyleistä, kuten blogiteksteistä ja tv-ohjelmien mainoksista, joiden avulla avataan tulevaisuuden Suomen ilmapiiriä. Ihmiset ovat jakautuneet kauneusleikkauksia tarpeellisina ja mahtavina pitäviin sekä niiden vastustajiin. Kertomuksessa kuvataan mielestäni erinomaisesti ihmisten paloa puolustaa omaa mielipidettään. Esim. kauneusleikkauksia vastustetaan välillä jopa uskonnollisen vakaumuksen intohimolla. Kirja maalaa ahdistavan, mutta länsimaisessa yhteiskunnassa pelottavan todennäköisen kuvan tulevaisuudesta. Muokkaisitko sinä ulkonäköäsi, jos työnsaantisi ja yhteiskunnallinen asemasi olisi siitä kiinni ja sitä odotettaisiin sinulta?