Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Jännittävä kertomus pinnallisesta tyypistä, joka saa "luvan" tehdä mitä tahansa. Kertomus on hyvin näytelmämainen ja tyyli on ajallensa sopiva. Vaikka kirja on kirjoitettu yli 100 vuotta sitten, sen teema ei ole vanhentunut. Kysymykseksi nousee mitä ihminen tekee, jos häneen ei jää mistään moraalisesti epäilyttävistä teoista jälkiä? Minua jäi kyllä hieman häiritsemään se, miten Dorianin sielu ihan käytännössä kiinnittyi maalaukseen.
Edellisessä Dyyni-jaksossa näimme sankari Paulin nousun. Menetettyään isänsä sekä valtakuntansa hän nousi kuin feenix-lintu pohjasta. Jalo haukka villiensä kera kukisti härät ja leijonat pois vallasta. Nai villinaisen. Otti petinsä toiselle puolelle prinsessan jalkavaimoksi ja lopulta kruunasi itsensä universumin jumalakeisariksi. Nyt vapaana kahleistaan jumalakeisarimme Paul on valmis viemään rauhanuskontonsa lävitse aurinkokunnan…. Ja he kaikki elivät onnelliseksi elämänsä loppuun saakka……. ALLAHU AKBAR!
Dyynin profeetta.
Huh huh mikä vuosi 2020 todellakin oli. Kiina asetti maailmalle bioaseen, mutta johtajamme teeskentelevät, ettei Kiinalla ole mitään vastuuta asiasta. Hallitukset ympäri läntistä maailmaa ottivat ihmisten vapauden pois ilman mitään vastarintaa ja kaiken kruunuksi Kiina yritti valloittaa Amerikan. Oli vain pakko päästä pakoon länsimaailman machiavellilaisesta politiikkateatterista……. Lukemalla avaruudessa tapahtuvasta machiavellilaisesta politiikkateatterista.
Dyynin Messias on valitettavasti suuri pettymys edeltäjästään. Jatko-osa tuntuu lähes parodialta, mutta eikö maailmanpolitiikkakin kuulosta siltä tällä hetkellä? Ensiksi se alkaa tragediana muuttuen pikkuhiljaa farssiksi. Lukijat saavat taas heti tietää ketkä ovat kirjan konnat sekä mitä he suunnittelevat. Sankarimme Paul käy läpi miltei tismalleen saman kiirastulen sekä selviytyy haasteesta…… Tai ehkä ei sittenkään. Paul, tuo tähtiä vaeltava Jeesus taitaa pikemminkin olla Allahin profeetta. Rautaisen nyrkkinsä alla hänen luoma rauhanuskonto vie 61 miljardia ihmistä tuonelan porteille.
Kirja esittää lukijalle seuraavan kysymyksen: ”Tuleeko avaruusjeesus joustamaan näkemyksensä kanssa vai pysyykö hän kiinni tarmokkaasti suunnitelmansa kanssa?”. Paul pysyy lujasti suunnitelmassaan kiinni, vaikka joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan. Hieno asia uskonlahkoisissa on, ettei kuolema heille ole koskaan päämäärän loppu. Tarinan sankarina ja kansansa profeettana, Paul vakuuttaa niin läheisimmilleen sekä lukijoille päättämänsä polun olleen paras tie valistamaan ihmiskunta kultaiseen polkuun. Yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja. Keisari Paul on tullut pimeydestä säteilemään loistavaa valoaan kaikille. Subḥānallāh.
Oma freesi mielipide asiasta
Koen kirjailija Frank Herbertin olleen kiinnostuneempi käsittelemään filosofisia sekä poliittisia aiheita kuin kertomaan puoleensavetävää tarinaa. Kirjan pääteemana on selvästi johtajuus. Varsinkin suurmiesten johtajuus. Maailmat muuttuvat suurten miesten myötä. Yleensä, kun puhumme hirveistä suurjohtajista viittaamme joko Staliniin tai Hitleriin. Rehellisyyden nimissä olisi jo aika puhua avoimesti nykymaailman hirviöistä, kuten Angela Merkelistä tai Xi Jinpingista avoimemmin ja karkeammin. Eikö kukaan ihmettele, miten jopa Adolf Hitleriä hirveämpi Merkel on edelleen kansansa johtaja? Merkel on tuhonnut omaa kotimaatansa ja kansaansa, mutta kukaan meistä ei nosta hälytysmerkkejä Saksaa vastaan?
Naapurissamme Venäjällä Vladimir Putin on pitkään johtanut kansaansa. Valloittanut maata itselleen ja saanut liittolaisia niin Ranskasta, Saksasta kuin Suomesta. Rapakon takaa löytää Donald Trumpin, joka on tuonut rauhan sopimuksia Pohjois-Koreaan, Marokkoon, Bahrainiin, Arabiemiraatteihin ja Palestiinaan. Hassuahan on, että tuo suurmies saa niin monen eurooppalaisen veren kiehumaan, kun taas lähinaapurimme hirviöt eivät herätä minkäänlaisia tunnereaktioita. Ei edes silloin kuin he tuovat hallaa Suomen mantereelle.
Jos Frank Herbert olisi elossa hän esittäisi juuri samanlaisia kysymyksiä tänään kuin mitä hän esitti John F. Kennedyn aikana: ”Miksi me ihmiset haluamme seurata suurjohtajia ja annamme heille suuren taakan kannettavaksi, jotta he voisivat rakentaa huomisen maailmaa?”
Paul fiktionaalisena hahmona ainakin osaa suunnitella ja olla kärsivällisempi kuin meidän jatkuvasti vaihtuvat yhden kauden ministerit. Vaikka kirjan teemana on esittää kultainen polku lukijalle kyseenalaistettavaksi. Paulin tarmollisuus ja itsevarmuus suunnitelmansa toteutukseen on niin henkilökohtainen ja vahva, että rupesin itsekin kannattamaan häntä. Näin lankesin ansaan, josta Herbert halusi lukijoitansa varoittaa!
Herbert oli oman aikansa miehiä. Hän näki omin silmin maailmansodan kauhut, John F. Kennedyn petollisen karisman sekä Ronald Reaganin lempeyden. Haluan siirtää keskustelun pois Dyynistä ja puhua maailmanhistorian myyteistä liittyen pyhiin kuninkaisiin.
Myytit Pyhistä Kuninkaista
Saarnavideossani ”Vapaus tuntea olemaan oma itsensä” totesin seuraavasti: ”Paljonko ajattelua tai mietintää tarvitaan demokratialle? Olemmeko liian tyhmiä demokratialle? Osaammeko ajatella poliittista historiaa tai poliittisien lakien monipuolisuutta, kuten sananvapaus tai vihapuhe? Onko demokratia vain ase saada meidät riitelemään keskenämme ja demokratia pitäisi korvata pyhillä kuninkailla? ”
Olemme jättäneet taaksemme niin moraalin kuin henkisyyden rakentaessamme nykyistä maailmaamme. He, jotka olivat ennen yhteiskunnan hylkiöitä ovat nyt edustamassa meidän etujamme maan johtajina. Johtajamme ovat vain nukkeja, jotka eivät ajattele omaa napaansa pidemmälle. Materialistisia, itsekeskeisiä ja korporaatioiden globohomoja.
Malesian, Marokon, Thaimaan sekä Jordanin kuninkaat ovat pitäneet hallituksiaan kurin alla, jotta heidän kauniit maansa eivät kärsisi liikoja koronapoliittisesta poikkeustilasta. Poikkeustilat, joiden päätarkoitus on vain riistää yksilön elinkeino-oikeus. Historian tunneilla teille ei opetettu seuraavaa: Maailmanhistorian kaameimmat tyrannit eivät koskaan tulleet jaloista verilinjoista vaan jokaikinen kerta joko vallankumouksen lapsena tai demokraattisesti valittuna. Vaikka kuninkaan kansa pelkäisi koronaa kuollakseen niin kuninkaan ei koskaan täydy altistua massan tahtoon, vaan olla omaa kansaansa viisaampi ja parempi. Kuningas on kuin vankka puu jonka lehdet ovat hänen kansansa. Kuninkaiden ei tarvitse miellyttää egoansa kansanrakkaudella tai hyväksynnällä. Kuninkaan pitää vain keskittyä työhönsä ja varmistaa kansalleen kultainen polku. Näin hänestä tulee legenda.
Myytit ja legendat kertovat aina jaloista kuninkaista, joiden verilinja on pyhä ja heidän sydämensä kultaakin arvokkaampi. Kaukaiset muistot, jotka edeltävät Kuningas Salomonia, Melkisedekiä ja jopa Ilmarisen sekä Väinämöisen verilinjaa, jos isääni Ior Bockiin on uskomista. Muistot ja metaforat muinaisista supermiehistä. Mahti on voimakkaampi silloin kun fyysisen voiman sijaan uskonto on voimanlähteenä. Haluamme kuninkaan, joka olisi maailmamme keskipiste – Yggdrasill maailmanpuu. Rauhan ja turvallisuuden vartija. Henkisen ja Fyysisen maailman silta.
Egyptin faaraot nähtiin Horuksen ruumiillistumana. Faaraota ei pelkästään kutsuttu Horukseksi vaan Hor-Ahaksi eli taistelevaksi Horukseksi. Auringon noustessa jokainen päivä merkitsi egyptiläisille Horuksen voittoa. Yön aikana Horus oli taistellut ja päihittänyt pimeyden Typhonin. Aamunkoitteessa hän laskeutuu taivaasta istumaan valtaistuimelleen ja tuo valon kansalleen. Tämän riitin Faarao teki päivittäin kansansa vuoksi.
Ihan pienenä sivuseikkana. Näiden myyttien takia näemme kuninkaissa niin paljon energiaan liittyvää symboliikkaa. Auringonsäde tai salaman isku. Muinaiset kuninkaamme olivat taivaan isästä polveutuvia lapsia. Esimerkiksi meidän pohjoislaisten kuninkaat polveutuivat Odinista tai Tyristä.
Kuninkaan rooli on olla oikeuden ja rauhan ylläpitäjä. Tämän takia Donald J. Trump on niin suosittu monessa maassa. Hän edustaa sitä ”tolkun ihmisen” haluamaa oikeuden ja järjestyksen maailmaa. Tähän mennessä koko elämäni aikana Amerikan presidentit ovat vain aiheuttaneet sotia tavalla tai toisella. Viimein bisnesmiehen astuessa länsimaiden suurimmaksi johtajaksi rupesimme näkemään tuloksia maailmanrauhan eteen. Johtajiemme kuuluukin pitää pyörä pyörimässä. Hän on maan elinvoima, joka ylläpitää kansaa ja yhtenäisyyttä. Kuningas ottaa roolin pappina, jumalana tai jumalan lapsena. Hän on elämääkin suurempi idea, jota kuuluu ylläpitää. Tämä voi myös kääntyä kuningasta vastaan, kuten Paulille käy. Universumin kuninkaana hänen jihad jättää jälkeensä 61 miljardin ihmisen kuoleman, satojen planeettojen valloittamisen ja useamman kymmenen uskonnon käännyttämisen.
Uskonto ja Hallinto
Jessica, tuo linnunradan ”ei niin neitsyt” Maria käsittelee uskonnollisen johtajan ja hallinnon vaarallista yhdistelmää: ”Hallinto ei voi olla uskonnollista ja tietoista samanaikaisesti. Uskonnollinen kokemus vaatii spontaanisuutta, jonka lait väistämättä lannistavat. Eikä ilman lakeja voi hallita. Loppujen lopuksi lakien täytyy astua moraalin tilalle, omatunnon tilalle, jopa sen uskonnonkin tilalle, jonka luulette maailmaa hallitsevan. Pyhien rituaalien täytyy kasvaa ylistyksestä ja pyhyyden kaipauksesta, jotka muovaavat selkeän moraalin. Toisaalta hallinto taas on kulttuurin organismi, erityisen altis epäilylle, kysymyksille ja riitelylle. Näen sen päivän olevan tulossa, jona seremonioiden on astuttava uskon sijaan ja symbolismin moraalin sijaan.” – Neiti Jessica
Lait luovat systeemin, joista valtiot syntyvät. Lakien avulla valtiosta tulee valtava, hierarkkinen ja pysyvä. Perinteisen valtion tehtävä on saada ihminen keskittämään energian itseensä. Materialismilla ei ole paikkaa vahvassa yhteiskunnassa, vain rappeutuvalla valtiolla.
Fremenit elivät aiemmin villeinä, mutta ovat nyt uudenmaailman herrakansaa, jotka hemmottelevat itsensä pilalle ylemmän elintasonsa myötä. Atreudukset halusivat tuoda helpotusta ja turvaa, mutta lopulta onnistuivat vain luomaan itsekeskeisiä ja hemmoteltuja fanaatikkoja. Hmm. Kuulostaako mitenkään tutulta? Katsomme nykyisiä johtajiamme halveksuvasti, mutta harva meistä uskaltaa katsoa omaan napaansa.
Paulin tehtävä on ohjata ihmiskunta suuremmaksi kuin mitä he tänään ovat. Kultainen tie. Se on Paulin visio ja elämäntehtävä. Luoda yhteiskunta, jossa ihmiset olisivat valmiina nostamaan itsensä ja jättämään taaksensa synnit. Tämän takia hän ei estänyt Jihadia. Hänen jalo suunnitelmansa vaati hintansa…Uskonto voittaa aina lopulta, koska se on osa biologiaamme. Emme tule koskaan tietämään miksi rukoilemme, mutta emme voi auttaa sitä, että haluamme rukoilla. Lainatakseni Platoa: ”On joko filosofien tultava kuninkaiksi tai sitten niiden, joita me nyt sanomme kuninkaiksi ja hallitsijoiksi, on ryhdyttävä toden teolla ja vakavasti harrastamaan filosofiaa".
Lopetus
Mitä lukija voi oppia tämän lukukokemuksen myötä? ” Koe mahdottomuus pelkästään mahdollisuutena ja voit saavuttaa suuruksia. ”……. Mutta jos haluat lukea filosofikuninkaista niin mieluummin suosittelisin kaikkia lukemaan Marcus Aureliuksen ”Itselleni”. Itselleni on yhtä tervetullutta luettavaa kuin vesi kuivan matkan jälkeen. Aurelius tarjoaa lukijalle enemmän kuin Dyynin Messias. basmalah.
Dyynin Messias olisi voinut olla tieteiskirja, jossa voisimme käsitellä nykymaailman keisareita kuten Halla-ahoa, Orbánia, Bolsonaroa tai Trumpia. Ihmisten sivilisaatiot voivat kehittyä vaikka kuinka erikoisiksi.
Ihminen pystyy kehittämään elämää ja yhteiskuntaa miten hyvänsä, luoda monimutkaisen koneen ja yhteenliittymän. Aina sattuu yksinäisille vallanpitäjille hetkiä joina ihmiskunnan kohtalo, tai peräti sen tulevaisuus on yksinäisten ihmisten jotakuinkin yksinäisten päätösten varassa. Mekin olemme unohtamassa demokratian ja pistämässä tulevaisuutemme muutamien ihmisten varaan.
”Puhtaaksi huuhdottu mieli tekee päätöksiä tuntematta kaikkia tekijöitä ja ilman syytä ja seurausta”
- Zensunnifilosofinen miete.
Kirjan teema on herkullinen tämänhetkiseen maailmantilanteeseen, mutta tarinankerronnaltaan liian tylsä. Ainoa oppi minkä kirjasta voi ottaa on olla periksiantamaton oman elämänsä päätöksien kanssa. Asianhan voi nähdä näin: Haluatko laihduttaa? Seuraa syöntiäsi, kirjaa ne ylös ja kuntoile päivittäin. Pidä kiinni suunnitelmastasi ja toimi. Haluatko rikastua? Sijoita joka palkkakuitistasi pieni siivu ja opi ymmärtämään miten korkoa korolle toimii. Haluatko tulla hyväksi jossakin? Tee sitä joka päivä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Nykymaailman ihmiset ovat niin kärsimättömiä, että he luovuttavat ennen kuin ehtivät keksiä ensimmäistäkään tekosyytä. Wow, näin syvällistä ja jaloa tekstiä sain irti Dyynin Messiaasta. Lukekaa mieluummin Itselleni…… Ja ryhtykää oman elämänne suvereeneiksi!
al-Ḥamdu lillāh!
Lue lisää ...
Mielenkiintoinen kuvaus eteläisestä Suomesta merenpinnan nousun jälkeen. Pidän kirjassa erityisesti realistisuuden tunnusta. Minun ei ole lainkaan vaikea kuvitella, että katastrofin jälkeen ihmiset yrittäisivät selviytyä ja ja suhtautuisivat toisiinsa kirjassa kuvatulla tavalla. Alun rottakertomus taas hämmensi minua suuresti. Pitkään ajattelin, että kirja kertoo inhimillistetyistä rotista. Jossain kohtaa päädyin päättelemään, että kyllä ne ihmisiä taitavat olla. Kirja toimisi varmasti paremmin teini-ikäiselle lukijalle kuin minulle, jonka oli hieman hankala samaistua tähän rasittavaan teini-ikäiseen päähenkilöön.
Mukavan selkeä seikkailu, jossa on yllätyksellinen loppu. Kerronta on tässäkin teoksessa taattua Rouhiaisen laatua, eli selkeää, kuvailevaa ja hyvin etenevää. Kuvitus ei ole aivan minun mieleeni, mutta muhkeahäntäisistä otuksista vain ei voi olla pitämättä. Kirja on hyvin nopealukuinen kuvineen ja suurine kirjasinkokoineen.
Tarkkanäköinen kuvaus ihmisyydestä sen kaikessa järjettömyydessä. Tulevaisuuden ihmiset esimerkiksi miettivät, miten menneisyyden ihmiset ovat voineet tuhota luonnon ja toisensa, mutta jatkavat ihan sitä samaa meinikiä omassa toiminnassaan. Kerronta on selkeää ja sisältää muutaman filosofisen ajatuksen, joita jäin pohtimaan toviksi. Romantiikkaa ei mukaan harmikseni kuitenkaan liiemmin mahdu. Seikkailuosio on yllättävän monipuolinen ja aukoton näin lyhyeksi kertomukseksi. Pidin myös siitä, miten "pahikset" eivät ole syyttä pahoja, vaan heilläkin on syynsä toimia kuten toimivat. Oikein hyvä esikoiskirja mielestäni.
Hurja seikkailu, jonka juoni vain ei ole kovin monipuolinen. Kirja kuvaa kuitenkin kiinnostavasti kahden eri kulttuurin, pohjoisen paimentolaiskansan ja eteläisen viljelijäkansan, kohtaamista ja maailmankatsomuksia. Minua häiritsi kirjassa jatkuva negatiivisuus, ei oikein ollut mitään mitä odottaa kirjan edetessä. Mutta sellaista se usein on maailmaa pelastaessa... Kansi on upea!
Perillinen-sarja on mielipiteitä jakava kokonaisuus. Henkilökohtaisesti se kuuluu suosikkeihini ja olenkin sitä kolmatta kertaa lukemassa läpi. Chritopher Paolini on luonut laajan, fantasian peruselementtejä sisältävän maailman Tolkienin tapaan. Tarina alkaa edetä hieman hitaasti, mutta vauhtiin päästyään sisältää mieleistäni kerrontaa ja juoni on johdonmukaisen selkeä. Tämä tekee kirjasta selkeästi ja helposti luettavan, mikä palvelee kiireistä elämäntilannettani loistavasti.
Upealla kannella varustettu fantasiakertomus menneisyyden Pohjois-Suomen asukeista. Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin eteläiset kansat ajoivat saamelaisia perinteisiltä asuinalueiltaan aina vain pohjoisemmaksi. Pidin kirjassa saamelaiskulttuuria ja - uskomuksia avaavasta sisällöstä. Monenlaisia jumaluuksia sateli ja paimentolaisuutta kuvattiin kattavasti arkisen kerronnan lomassa. Kerrontatyyli taas oli mielestäni hiukan tylsähkö ja kirjan alku hidas. Loppua kohden kertomus parani ja henkilöiden kohtalotkin alkoivat kiinnostaa.
Ihana kirja. Hienoa, että Suomesta tulee tällaista kirjallisuutta. Pidin siitä, miten tasapainoinen tarina oli. Kiihdytys- ja suvantovaiheet seurasivat sopivassa suhteessa toisiaan. Mielestäni Kainuun oli helppo samaistua, sillä hän ei ollut mikään soturitar tai uhkarohkea seikkailijatar, vaan hieman hukassa itsensä kanssa oleva nuori nainen, jolle oli yllättäen annettu suuri tehtävä. Siksi mieleeni tuli vähän Taru sormusten herrasta -sarjan Frodo, ja mielestäni Myrskynsilmä muistutti hieman sormusta.
Kainun kotikylä, Hohkalinna ja Sarajala kietoutuivat hienosti toistensa lomaan ja jokaisessa paikassa huomasin aina pohtivani, millainen Kainun tulevaisuus tulisi täällä olemaan. Historialliset yksityiskohdat, kuten tuohikontit ja seinällä olevat puulusikat, oli upotettu luontevaksi osaksi tarinaa ja ihmisten elämää. Jos jotakin kritisoitavaa sanoisin, niin ehkä sen, että kesken toimintakohtausten alettiin pohtimaan syvällisiä, se ei tuntunut sille oikealta hetkeltä. Kaikkiaan kuitenkin viime aikoina lukemistani suomalaisista fantasiakirjoista tämä on ehdottomasti parhaasta päästä.
Hieman dekkarityylinen kertomus tulevaisuuden maailmassa kadonneen etsinnästä. Tarina sisältää tarkkanäköistä pohdintaa ympäristöstä ja ihmisen vaikutuksesta siihen. Tältä osin se on erittäin mielenkiintoinen mielestäni. Itse juoni taas on minun makuini hieman liian hörhöilevä ja epäselvä. Kuunpäivän talo ja shamaanityyliset henkimatkat runsaine kuvailuineen hämmensivät. Kerrontatyyli sopi kylläkin hyvin juoneen. Tämä kirja vaikuttaa juuri sellaiselta teokselta, joka voittaa useita palkintoja. Sellaiset eivät vain usein ole mieleeni.
"Tämä romaani saa lukijan uskomaan uskomattomaan." Näin luki takakannessa ja tottahan se oli. Kirjaa lukiessa tuntui siltä kuin lukisi oikeaa elämäkertaa Piin elämästä. Kirjassa on pitkäveteisiäkin kohtia, mutta lukijan kannattaa odottaa ja antaa kirjan lumota itsensä. Erityisesti kirjan alku lähti hitaasti liikkeelle ja pitkät selostukset uskonnosta saivat melkein laskemaan kirjan kädestä. Se että päähenkilö edustaa kolmea eri uskontoa on kuitenkin loppujen lopuksi mielenkiintoinen valinta kirjailijalta.
Katsoin elokuvan ennen kirjan lukemista ja se onkin yksi suosikkielokuvistani. Elokuvasta oli kuitenkin selvästi jätetty joitain mielenkiintoisia tapahtumia pois ja karsittu runsaasti päähenkilön ajatusmaailmaa, joka vie syvemmälle tähän tarinaan. Kirja ei siis ollut kertaus elokuvan tapahtumista vaan vei minut syvemmälle tarinaan. Esimerkiksi kirjan loppu antoi täysin erilaisen vaikutelman kuin elokuvan loppu. Loppujen lopuksi lukija ei tiedä, mikä kirjan tarinassa on totta ja mikä ei, mutta lukija tietää, mihin tarinaan hän haluaa uskoa.
Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.
Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.
Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.
Tämä sopii lukijalle, joka tykkää rönsyilevästä juonesta ja kerronnasta, sekä magiasta filosofoinnista. Kirja on myös melko hahmokeskeinen ja dialogipainotteinen.
Kirjassa on erityisen piristävää, että Kvothen rahahuoliin keskitytään niin paljon: se on varsin samaistuttavaa, ja yleensä fantasiassa luistellaan moisista seikoista yli nopeasti.
Hyvin symbolinen ja karu kertomus. Välillä oli vaikea pysyä tarinan mukana ja ajoittain huomasin pohtivani mistä tässä nyt oikeastaan puhutaan. Useinkaan en kokenut tavoittavani viestiä. Kirja oli kokonaisuutena rankka lukukokemus, joka jätti mieleen paljon kysymyksiä.
Kannen perusteella en odottanut tältä kirjalta paljoa, mutta tämähän oli aika hyvä! Kertomuksen idea todella tarkasti säädellystä maailmasta ja melko radikaaleista lastenhankintatoimista kiehtoo minua. Kirjan tarina eteni viime hetkiin saakka sopusuhtaisesti eteenpäin, kunnes se vain yhtäkkiä loppui. Mitä ihmettä?! Nyt jäi paljon kysymyksiä ilmaan, kuten esim. saatiinko yhtä henkilöistä koskaan pelastettua sieppaajiltaan.
Kirja oli minusta aluksi vähän pitkäveteinen, mutta kun se lähti käyntiin niin se kyllä vei mukanaan.
Tykkäsin kirjasta, vaikka se ei ollut minun mielestäni ihan yhtä hyvä kuin liikkuva linna-
Tykkäsin kirjasta todella paljon etenkin tarinallisesti.Tykkäsin etenkin siitä miten kaikkiin hahmoihin ja niiden luonteisiin oltiin panostettu, eikä niiden luonnetta oltu unohdettu tarinan jatkuessa.
En ymmärrä mikä tässä Unien kirjat kakkos osassa tökki. Tykkäsin ensimmäisestä kirjasta ja olisiko sitten olleet odotukset liian korkealla tämän toisen osan kanssa. Mutta ei kyllä oikein lähtenyt tämä tarina. Pitää toki lukea se trilogian viimeinenkin kirja, mutta nyt en kyllä enää odota sitä kovin innolla.
Juonitteluja, intohimoa ja ritareita. Kertomus sisälsi odottamaani enemmän käänteitä, kun joka toinen henkilöistä paljastui petolliseksi. Olin ymmärtänyt, että kirjan teemat olisivat enemmänkin K18-materiaalia, kun todellisuudessa tällaiset hetket olivat kirjassa melko harvassa. Ihan mukava ritariseikkailuhan tämä oli, yksi lukukerta varmasti riittää.
Aivan huikea sarjan toinen osa! Sarah J. Maas on aivan mahtava kirjailija. Se jäi todella pahaan kohtaan ja haluaisin seuraavan osan jo käsieni ulottuviin. Rhysand ja Feyre muistuttavat todella paljon Sarah J. Maasin toisen kirjasarjan, Throne of glassin, Aelinia ja Rowania. Pidän tästä ominaisuudesta erittäin paljon, koska Aelin ja Rowan ovat minun lempiparini.
Lisäksi mielestäni parhaat kohdat olivat ne, joissa Feyre ja Rhys olivat kahdestaan ja/tai Amrenin, Cassianin, Morin ja Azrielin kanssa. Esimerkiksi kun Rhys ja Feyre flirttailivat toisilleen sekä kun Rhys ja Feyre solmivat parisiteen ja sen jälkeen Rhys ja Cassian ottelivat, jotta Rhys voisi vähän päästellä höyryjä.
Väki-trilogian viimeisestä osasta ei toimintaa puutu. Soluttautumista sinne ja suunnittelua tänne. Meininki on turhan poliittista makuuni, vaikka osaankin arvostaa kirjan tunteisiin vetoavia kansankiihotuspuheita. Läpi trilogian jatkunut mukaansatempaava kirjoitustyyli piti minut tässäkin kirjassa otteessaan. Pidin myös kirjaan sirotelluista elämänviisauksista.
























