Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mielenkiintoinen ja silmiä avaava lukukokemus aivan todellisenkin maailman kannalta. Asioilla on aina kaksi puolta, jotka ovat molempien osapuolien mielestä oikeita tulokulmia asiaan. Vähän teos oli joskus vaikea ymmärtää, mutta sain sen luettua ja ymmärrettyä lopulta.
Kirjassa oli jotain, mikä esti minua innostumasta siitä. En oikein osaa nimetä ongelmaa, mutta kirjan lukeminen oli siitä johtuen tuskallista ja tuntui ettei teosta saa luettua loppuun tämän vuosituhannen puolella. Tarina oli oivaltava ja siinä oli mielenkiintoisia käänteitä, joten ehkä kyse oli kirjoitustyylistä tai erikoisesta negatiivisesta latauksesta, jonka kirja tartutti minuun.
Pidin ensimmäisestä osasta ja tästä myös. Kerrontaan oli saatu tähän osaan hieman lisää varmuutta ja tarina kulki paremmin. Aivan luettava kirja, vaikkakaan ei nyt uusi lemppari.
Kirja on melkoista keskivertoa kerronnaltaan, tarina sitä vastoin kiehtoi minua. Pidän vanhojen tarustojen tuomisesta nykypäivään, joten tämä kirja kiinnosti minua paljon. Katsoin kirjasta innostuneena tv-sarjan, joka oli sekin yllättävästi aivan hyvä.
Harmittavasti tämä taistelun viimeinen osa jäi trilogian aiempien kirjojen varjoon ollen jotenkin merkityksettömän oloinen. Kirja lähti tilanteesta, josta ei päästy pois kuin huonojen valintojen seurauksena, joten kirjan loppu oli hieman ikävä. Jostain syystä pidin kirjasta kuitenkin, olihan se mukava tietää miten tarina päättyy.
Jännittävä kirja tämäkin, mutta harmittavasti nyt päähenkilön naiivius alkoi haitata lukukokemusta. Salaperäisen Hunterinkin oikea luonto alkoi paljastua, mikä ei sekään ollut miellyttävä muutos ensimmäiseen kirjaan nähden. Todettava se on, päähenkilömme vain ajautuu ongelmasta toiseen ottamatta tarinaansa haltuun. Harmittavaa, olisin halunnut pitää tästä kirjata enemmän kuin pystyn pitämään.
Kirja on kokonaisuutena aivan hyvä. Jotkin juonen käänteet olivat hieman ennalta arvattavia, mutta Lawrencen luoma maailma oli sen verran kiinnostava, että kirja piti otteessaan kunnes sen sai kahlattua loppuun. Romantiikkaa ja jännitystä ei tosiaan puutu. Ja kannen kuva on aivan ihana!
Odotin kovasti, josko tässä kirjassa edistyttäisi jo Synkän metsän kissojen kanssa, mutta siinä suhteessa kirja ei tarjonnut mitään uutta.
Tämä on ehdottomasti yksi parhaita ja samalla myös surullisimpia Soturikissa kirjoja. Lopussa tuntui itselläkin tulevan kyyneleet silmiin kun koko Soturikissaseikkailun aikana ihastuttanut hahmo kuolee ja täyttää viimein ennustuksensa.
Valitettavasti kirja ei tuonut juuri mitään uutta näkökulmaa asioihin vaan paikat oli tulleet jo tutuksi luettuani useat muut Soturikissojen teokset.
Trilogian viimeinen osa jatkaa samalla radalla kuin aiemmatkin, eli mielenkiinnottomasti ja oudoin kääntein. Onneksi sain lopulta luettua tämän trilogian, se oli kyllä tuskien taival.
En odottanut paljon tältä kirjalta ensimmäisen osan jälkeen, mikä osoittautui hyväksi taktiikaksi. Tämä teos oli yhtä mielenkiinnoton kuin ensimmäinenkin osa. Päähenkilöä kiinnosti vain hän itse ja muut taistelivat maailmojen sodassa saadakseen kunniaa. Plaah.
Kirja ei imaissut mukaansa missään vaiheessa, erikoisten teinityttöjen seikkailut eivät oikein jaksa innostaa. Tämä kirja on luettu jo monesti eri dystopioiden muodossa aiemminkin. Päähenkilön kyvyt kommunikoida koneiden kanssa jättivät myös vähäsen kylmäksi, aivan kuten koneiden pinta ei lämmitä.
Mielenkiintoinen avaruusooppera ja sci-fi -trilleri Ilmestysten Avaruus -maailmassa. Kiehtovaa futuristista elämäntapaa ja infrastruktuuria Timanttivyön kiertoratahabitaateissa ja Yellowstonen planeetalla urbaanissa Kuilukaupungissa. Sotisovan poliisiviranomaiset eli prefektit sosiopaatti-massamurhaajan jahdissa. Hämäriä liiketoimia, kiellettyjä sukusalaisuuksia, inhimillistä heikkoutta ja voimaa.
Kirjan juoni on paremmin rakennettu, kuin trilogian ensimmäisen osan tarina. Tämä kirja on myös hiukkasen raaempi ja poliittisempi. Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta ensimmäistä osaa enemmän, pääosin siksi koska päähenkilötytön sosiopaattisia piirteitä ei esiintynyt kirjassa onneksi paljonkaan (toisin kuin ensimmäisessä osassa).
tykkäsin todella paljoin odotan innolla kolmatta kirjaa :)
Vuorelan vaikutusta Praedor-brändin elossa pysymiseen ei voida mitenkään vähätellä, sillä hänen ansiostaan Vuorela ja Hiltunen saivat 2000-vuoden joulukuussa julkaistua Praedor roolipelin.
Hiltusen yhteistyöllä Vuorela sai pelisuunnittelijana kirjoittaa Jaconian ja Borvarian kansalaisista, kulttuurista, historiasta, uskonnoista ja otuksista ja tämä kaikki nosti Praedorin aivan uudelle tasolle.
Ei enää pelkästään Ferronin seikkailuista kertova sarjakuva sarja, josta epäsäännöllisen satunnaisesti julkaistaisiin uusia tarinoita, vaan nyt jokainen suomalainen roolipelaaja pääsisi lukemaan kiveen kirjoitettua faktaa Praedoreista ja luoda omat eeppiset tarinansa.
Hiltusen sarjakuvista ja piirustuksista löytyy aina jotain pieniä mielenkiintoisia asioita, jotka saavat roolipeli kehittäjän mielikuvituksen hyrräämään ja näin jopa Hiltusen alitajunnalla luodut asiat ovat saaneet selityksensä sekä tarinansa Vuorelan ansiosta.
Vuonna 2014 Vuorela itse kirjoitti ensimmäisen fantasiakirjoissa Vanha Koira. Esikoisteos on pulp-tyylinen seikkailuromaani mikä on helposti ja nopeasti luettava. Vanha Koira Eram 45-vuotiaana Praedor veteraanina ja hyvin oppineena miehenä, osaa aina keksiä ovelia ratkaisuja tai valita huonoista vaihtoehdoista ne parhaimmat. Kirja on vain 120 sivua, mutta se vie lukijan uusille poluille mitä ei ennalta olisi voinut arvata.
Luen 20 sivua tarinaa jostain Ihmisuhrilahjasta, ja seuraavat 40 sivua esittelevät minut Vanhalle Koiralle, kun hän taistelee henkensä puolesta Metsäläisiä, sitten seuraavat kaksikymmentä sivua ja Vanha Koira löytää itsensä Sotapäällikkö Wirc Karhukeihään palveluksissa. Nyt Vanha Koira komppanian kanssa on valloittamassa pientä kylää, kunnes Hirviöpeto hyökkää sota komppanian kimppuun ja seuraavaksi Vanha Koira löytää itsensä taistelemassa Petojen Herraa vastaan.
Vaikka Käärmetanssija vaikuttaa olevan Vuorelan suositumpi kirja, itse fanitan Vanhaa Koiraa juuri sen nopeasta mutta sujuvasta tarinan etenemisestä. Vanha Koira Eram ja Ferron ovat upeita suomalaisia tribuutteja pulp-tyylisiin hahmo arkki tyyppeihin ja koen, että tämä on hyvä hetki puhua lisää Praedor-maailman vaikuttaneista kirjoista.
Vaikka Jaconia on ankara ja synkkä maailma. Vanha Koira tarjoaa harvinaisen mutta katkeran makean onnellisen lopun. Kirjan lopetus on henkilökohtaisia lemppareita ja tuo minulle aina aivan mahtavan iloisen fiiliksen.
Sankaritkin voittavat joskus, tavalla tai toisella.
| Tarina alkaa Mustan metallin maineisesti tuomalla esille vaikutusvaltaisen kirkkoherran ja antamalla hänelle saman kohtalon kuin minkä Pyhä henrik kohtasi tavatessaan talonpoika Lallin. Jaconiaa uhkaa nyt uskonnollisten fanaatikkojen armeija ja kuten muinainen Rooma aikanaan, nyt Barbaarit ovat portilla. Praedorin tarinoista on aina puuttunut todella vakuuttava, omalaatuinen sekä muistettava pääpahis. Hiltusen aiemmissa sarjakuvissa on rakennettu salaperäistä velhojen demonikulttia Curarimia ja muista kirjoista löytää aina jonkun velhon, pahan aatelisen tai hirviön, mutta nämä vastukset ovat yleensä vain nimettömiä esteitä päähahmojen omissa seikkailuissa. Yhdessä Hiltusen ensimmäisissä Praedor sarjakuvissa ilmestyi puolialastomia tatuoituja vuoristolaisbarbaareja. Sen seurauksena Pekka Manninen päätti kirjoittaa Praedorista parodian ja teki näistä barbaareista homoja, joka vain innoitti Hiltusen tekemään siitä virallista ja näin Eridujen sotaklaani oli syntynyt. Taivaan Suuri Susi jatkaa samaa teema mitä Kuolleen Jumalan Palvelija sekä Exitus jo käsittelivät. Hiltunen on selvästi useamman kerran miettinyt uransa aikana Ihmisten ja vallan suhteista, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisten lähes pakkomielteisistä tarpeista elää itsensä asettamilla säännöillä, vaikka se lopulta on vain haitallista yksilölle sekä yhteiskunnalle. Uskonnot ja sen seuraajat. Uskovaisten rakentama hierarkia sekä sen tuoma militarismi tuo aina hetkellisen rauhan ja tasapainon yhteiskuntaan…. Kunnes tasapainosta luodut säännöt ja perinteet alkavat käyristymään ja alkuperäinen idea on jo unohdettu. Jo Kuolleen Jumalan Palvelijassa Hiltunen muistuttaa lukijoitaan: ”Älä tuijota unelmaa, vaan katso miten se vaikuttaa kaikkeen ympärillään… Joskus kauneinkin unelma voi sokaista kantajansa ja aikojen saatossa vääristyä hirviömäiseksi irvikuvaksi itsestään”. Tämä sarjakuva on tiheä 110 sivun seikkailutoiminta pläjäys, joka onnistuu tiputtelemaan kysymyksiä ihmisten välisistä suhteista, kunniasta ja arvoista, poliittiset lehmänkaupat ja jo aiemmin mainittu uskonto ja näiden lohkojen fanaatikot. Kadir uskoi olevansa voittamaton mutta päätyy tekemään liittolaisuuksia vastoin itse uskomaansa profeettaan, Ferrignian Kuningatar Liala joutuu tekemään lehmänkauppoja poliittisesti vaikuttavien aatelisten välein pitääkseen puolustuksensa hyökkääjiä vastaan ja Ferron itse käsittelemään omaa menneisyyttään, kun hänen kylmäverinen palkkamurhaajan tausta tuodaan keskustelu pöydälle. |
Hiltusen Jaconia alkoi viimein samaan oman maailmansa raamatun, kun Kuninkaan Lapset sarjakuva alkoi ilmestymään magus-lehdessä ja vuonna 98 sarjakuvasta julkaistiin sarjakuva albumi sarjasta.
Kaikki mitä tulet lukemaan Jaconiasta ja Praedoreista sai alkunsa tästä sarjakuvasta. Praedoreitten rakastama drakha huume, maagiset taikaesineet kuten Manatiran amuletit sekä Borvarian hirviöiden ekosysteemi.
Lue lisää ...
Se ekosysteemi toimii vähän niin kuin, jos olisi dinosauruksista tehty teemapuisto, mutta kaikki menee päin helve…. Borvaria on Jurassic Park periaatteessa. Borvarian entiset kansalaiset olivat myös taitavia insinöörejä, joten Praedorit saattavat myös saada vastaansa steampunk-inspiroitua mekaanisia otuksia Borvariassa.
Hiltusen sarjakuva sarjaa tähdittää Ferron niminen Praedor. Oikeudenmukainen mutta hiukan eräjorma. taustansa takia.Vertaisin Ferronia Taru Sormusten Herran Aragorniin hänen Konkari vuosiinsa. Jalo, oikeudenmukainen mies joka on asetettu selviytymään mutapaskafantasian maailmassa. Ferronin ryöstöretkien ja hänen sydämensä ryöstänyt rikoskumppani on täydellä raudalla panssaroitu sekä sotakirveellä varustettu Tiina.
Jaconia on kirjaimellisesti Hiltusen tapa tutkia ihmisten historiaa, vallan rakenteita ja itsenäisten sankareiden sekä konnien halua käyttää vaikutusvaltaansa tuhoutuneen maailman muuttamiseen.
Kaikki elementit tyypillisestä Cimmerian Barbaarin tai Marsin sotavaltiaan
fantasiaseikkailutarinasta ovat esillä kun tarinan lopussa Ferron ja Tiina joutuvat kohtaamaan Demonin. Kuninkaan Lapset on mahtavaa suomalaista fantasiaseikkailua ja kiitos Hiltusen halulle antaa muiden rakentaa Jaconian maailma, on se tuottanut osinkoa suuresti.
Alle oleva arvostelu käsittelee myös Alamikkulan "Koston Kukkulat" kirjaa:
Taivaan suuren suden sytyttämät sodan liekit eivät tahdo sammua Jaconiassa. Sukupolvia kestänyt jännite Holrusin ja Tutusin rajalla räjähtää veriseksi yhteenotoksi, jossa ainoat voittajat ovat hätää kärsiviä ryöväävät palkkasoturit. Alamikkolan kirjat kertovat yli viisivuotisesta sodasta, jonka liekit eivät näytä sammuvan vielä moneen vuoteen.
Tutus on pohjoisen Jaconian viljavaltakuntaa, joka rajoittuu pohjoisessa Suden autiomaahan, idässä Holrusiin, etelässä Warthin raunioihin. Maastoltaan tiheään asuttua kanavaa ja peltoa kuin muukin pohjoinen. Rajakukkuloiden nöyrä paroni Othor joutuu hankalaan tilanteeseen olemalla Tutusin ja Holrusin välisten rajojen paroni. Othor joutuu miellyttämään aatelisia, papistoa sekä omia kansalaisiaan varmistaakseen Tutusin suojautumisen voimakkaammalta Holrusilta. Lupauksia, selänpuutoksia ja kompromisseista tulee arkipäivää Othorille ja juuri tämän takia hän joutuukin palkkaamaan palveluksiinsa Nicar Aldan johtaman Punaisen Kotkan Komppanian.
Nicar Alda on piirteiltään ja olemukseltaan kettumainen ryöväriruhtinas, joka demoninmuotoisella kypärällään, sotavasaralla sekä miekoilla varustettuna tuo pelon ja kauhun taistelurintamalle. Nicar Alda ja hänen komppaniansa antavat lukijalle rajun katsauksen, minkälaista palkkasotilaan arki on. Nicar on myös valitettavasti kaiken osaava mestaritaistelija, joka tekee hahmosta tylsän. Puhumattakaan siitä, kuinka Nicar näyttää aina selviytyvän pahimmistakin pulmasta. Hänen heikkouksiaankaan ei tuoda paljon esille, koska niitä oikeastaan ole. Alda myös kasvattaa nuorta aseneitoa Avettaa, joka on aika lailla kirjasarjan virallinen päähahmo.
Avetta on entisen-Praedorin kasvattama tytär, joka sodan takia menettää vanhempansa ja sisaruksensa liian aikaisin. Punaisten Komppanian ottama Avetta joutuu kasvamaan aikuiseksi nopeasti samalla kun nuori aseneito polttaa Holrusia maanpinnalle. Avetta oppii nopeasti, että oikeutetut kostomurhat holrusialaisia vastaan sekoittuvat myös viattomien viljelijöiden, pappien sekä lapsien murhaamiseen. Tämän Avetan on hyväksyttävä, jos hän haluaa toteuttaa kostoansa Holrusia vastaan. Avetan, Punaisten Kotkien ja Paroni Othorin lisäksi Tutusin näkökulmaa rikastavat homonationalistigangsteri Eridut, Tiramanin Harmaat veljet, Alkemistit sekä Palkkamurhaajaksi ryhtynyt Praedor.
Mutta miten Praedor voi toimia ilman aarteenmetsästystä tai hirviöitä? Eikö se olisi vähän niin kuin Nahkasiipi ilman hyväksikäytettyjä lapsia tai Hämähäkkimies ilman kuollutta setäänsä? No itse asiassa varsin hyvin.
Vaikka Alamikkolan kirjoissa ei seikkaillakaan Borvarian tai Warthin raunioissa. Kirjojen sisältö on tuttua ja helposti lähestyttävää sekä kokeneimmille Praedoreille että vasta-aloittaville pirunsyöteille. Sarja on siinä mielessä hyvä, että se antaa jotain erilaista muihin kirjoihin verrattuna, koska nämä eivät ole tarinoita Praedoreista, vaan sotatarinoita Jaconiasta.
Alamikkolan hahmot ovat kyynisimpiä sekä harmaampia siinä, missä Hiltusen hahmot ovat arkkityyppisen mustavalkoisia. Hiltunen tarjoaa lukijoille Praedoreiden urotekoja, kun Alamikkola tarjoaa masentuneiden kansalaisten epätoivoa, jotka sodan myötä päätyvät fyysiseen sekä henkiseen ahdinkoon.
Henkisestä ahdingosta puheen ollen. Jaconiassa on useampia uskontoja ja vähemmän tunnettu Tiramanin Lintujen paimenuskonnonkunta tuodaan vahvasti esille Holrusin ja Tutusian välisessä sodassa. Tiraman esikuvana toimii Kristinuskon Jeesus ja fransiskaanit. Molemmista löytää samanlaista Herännäiisliikkeiden piirteitä ja köyhälistön jumalan. Tiraman on Kansansuosima uskonsuunta. Heillä ei ole mitään temppeleitä tai arvoesineitä. Tiramanin harmaat veljet auttavat kansalaisia tekemällä hyväntekeväisyyttä. Jakamalla ruokaa sekä vaatteita, kun taas Jaconian pääuskontoa edustavan Artanten papit Tutusiassa sekä Holrusissa näkevät norsunluuntorneistansa Tiramanin palvelijat vääräuskoisina.
Holrusin näkökulmaa edustaa Dren Pitkäjousi. Metsästysjousella aseistettu sotaveteraani, joka palaa sodan mantereelle myös kostaakseen perheensä kuoleman. Drenin sotaretket tuovat esille Holrusialaisten Inkvisiitin uskonlahkoiset paladiinit, raa’at verinaamioset vuoristolaiset, talonpoikien sissiryhmät sekä suurarmeijan leirielämän arkea, sen kaikkine ruokineen ja huorineen.
Holrus on väkiluvultaan Jaconian toiseksi suurin kaupunki ja vaikka Holrusin kuningas Vestar Mada onkin Farrignian kuningattaren serkku, sukulaisrakkautta ei liikoja löydy. Holrus on aina ollut Farrignian kilpailija niin vauraudessa, politiikassa kuin hengenelämässäkin. Kansalaiset ovat hyvin ahkeria ja auktoriteettiuskoisia ja Artanten pappien ote rahvaasta on vankempi kuin missään muualla. Lait ovat ankarat ja niitä valvotaan tehokkaasti. Holrus on Tutusiin verrattuna suuri ja mahtava, mutta Tutusin onnistuneet rajaryöstöt silti antavat lukijalle vaikutuksen, kuinka Tutusilla on sodankäynti paremmin hallussa kuin Holrusilla, koska Punainen Komppania on vain niin tehokas luomaan kaaosta ja epätoivoa ryöstöretkillään.
Dren löytää sodan aikana orvon lapsen, jonka hän adoptoi omakseen. Lapsen kasvattamisen toiveiden tielle tulevat ristiriitaiset tunteet oman kostonhimonsa parissa. Miten Dren voisikaan aloittaa uuden elämän, ennen kuin hän kostaa oman perheensä kuoleman? Entä kuinka käy pikkulapsen, joka tärkeimpinä kasvuvuosinaan joutuu viettämään päivänsä huorien ja barbaarien kesken, koska kasvattajaisä käy sotimassa?
Samaan aikaan Muiden sotiessa suuret herrat juonittelevat ja siirtelevät armeijoita kuin pelinappuloita laudalla. Tutus ei ole pelkästään sodassa Holrusia vastaan vaan myös sisällissota riivaa Tutusin valtakuntaa. Kapinoivan herttua Julos. Tutusin Kuningas Serenin oma Eno käy sotaa veljenpoikaansa vastaan! Julosin ritarit ja kuningas Serenin palkkasoturit vaeltavat Tutusin maaseudulla tuoden tuhoa, verenvuodatusta ja ryövärit ajavat ihmiset kodeistaan, ja saavat talonpojat pakolaisiksi omissa maissaan.
Kirjojen päähahmot Avetta, Nicar, Othor ja Dren antavat hyvän näkökulman Tutusin ja Holrusin vastaisesta sodasta. Valitettavasti Julosin puoli ei saa näkökulma hahmoa kummassakaan kirjassa. Holruusista, Rajakukkuloista sekä Tutusin pääkaupungista saamme paljonkin sisältöä, mutta Tutusin sisällissota on valitettavan yksipuolinen. Silti, jos haluat lukea keskiaikaisesta sodasta, jossa painotus on ryöstöretkiin, sotaleirin lepohetkiin ja sodan tuomaan taakkaan monelle erilaiselle hahmolle, niin tämä sarja on sinulle tehty.
Jos Petri Hiltusen sarjakuvat ovat kiitollisuuden velkaa Hyborian ja Melnibonen maailmalle, niin silloin Jaakko Alamikkolan sotakirjat ovat kiitollisia Tulen ja Jään Laulun kirjailija George R. R Martinille ja niin Alamikkola on myöntänytkin, että kyseinen kirjailija sekä hänen kirjasarjansa on jättänyt vaikutuksen.
Jos olet lukenut Tulen ja Jään kirjoja ja pitänyt niiden kirjoitustyylistä. Pidät varmasti myös Alamikkolan kirjoista, koska tarinankerrontatyyli on täsmälleen sama. Sodan eripuolet tuodaan eri hahmojen kautta esille. Älä siis missään nimessä kiteydy yhteen hahmoon liikaa, koska voit päätyä lukemaan hänen kuolemansa hetkiä, kun hirttoköyttä kiristetään hahmon kaulan ympärille.
Tarinan kerronta onnistuu vakuuttamaan lukijan eri hahmojen näkökulmiin ja arvomaailmoihin tai ainakin itse koin sympatiaa ryövääviä punaisen komppanian sotilaita sekä Holrusin Inkvisitio paladiinejä kohtaan.
Tiramanin lintujen paimenten uskonto oli minulle täysin uutta ja kirja tuo hyvin esille miksi ahdinkoon ajetut talonpojat alkavat kapinoimaan kuninkaitansa vastaan 5 tuskaisen vuoden jälkeen.
Eri näkökulmat rikastavat tarinaa. Olin useasti täysin ymmärtäväinen hahmojen oikeudenmukaisuuden tuntoon ja usko hyvään tämän kaamean sodan aikana. Sitten lukiessani mitä toinen näkökulma ajattelee aiemman kappaleen hahmosta ja huomaan, että molempien osapuolien sotasankarit ovatkin sotarikollisia.
Ensimmäinen kirja kertoo laajemman tarinan, kun taas toinen kirja keskittyy paljon enemmän pelkästään Avetan hahmon kehitykseen. Toivon, että kolmannessa kirjassa olisi taas enemmän näkökulmia sodan eripuolilta, jotta kirja olisi entistä harmaampi ja tarinoiden sankarit sekä konnat vaikeampia hahmottaa.
Tarinat etenevät hyvää tahtia, mutta vaikka kirjat antavatkin vain valitut palansa pitkässä sodassa koin silti, etteivät nämä ole irrallisia tarinoita vaan sarja on kertomassa meille yhtä pitkää tarinaa Avetasta. Avetta joutuu selviytymään aivan kaameista tilanteista, mutta sodan kuluessa toteuttaa itse hirmutekoja viattomille kansalaisille ja näin Avetan oikeutettu kostonhimo vain katoaa kappale kappaleeltaan. Hänestä tulee aikuinen, joka haluaa varmistaa oman turvallisuuden. Kukapa voisi muutakaan toivoa tässä synkässä maailmassa?
Uponneen Jumalan on Praedor sarjakuvien ja roolipelien tuottama rakkauden lapsi.
Hiltusen sarjakuvissa Ferronin ja Tiinan ryöstöretkeillä on useampia rikoskumppaneina, mutta tarinat ovat aina joko Ferronin tai Tiinan näkökulmasta. Kirjailija Sakari Peuranen tuo esille 8 Praedorin komppanian ja antaa jokaisella hahmolla oman äänen, motivaation sekä tarinan.
Lue lisää ...
Arkkivelho Ramenath Manadir kokoaa itselleen joukon Praedoreita, joita johtaa entinen Ritari Päällikkö Treban Farrignialainen. Hajanainen joukko tuo esille Jaconian eri kulttuurit ja ominaispiirteet ryöstöretki kunnasta. Roistomainen Rotho, Punaisen Komppanian entiset palkkasotilaat Bora ja Blava, puoliverinen paimentolainen mutta täysjuoppo Satai. Kokeneiden ryöväreiden seuraksi liittyy Borvarian matkan ensikertalaisia eli pirun syöttejä kuten Alkemisti Seril, Dianel soturi sekä vuoristolainen barbaari Jarik Verenjuoja.
Jos kirjan tunnelmaa pitäisi verrata johonkin toiseen sarjaan, niin John Ostranderin Suicide Squad ja Uponneen Jumana Uni ovat kuin kaksi marjaa! Sakari Peurasen Praedorit ovat häijyimmistä häijyimpiä, luikeroisia, itsekkäitä ja maukkaan seksistisiä paskiaisia joiden iljettävyys on vain korrelaatio heidän erinomaisesta ammattitaidostaan.
Tiimidynamiikka vanhojen ja uusien Praedoreiden välillä, uskovaisten ja juoppojen, naisten sekä sikojen, entisten ritareiden ja barbaarien väliset suhteet tuovat luontevaa dialogia hahmojen kesken ja kokeneille Praedoreille on paljon opetettavaa junnuille. Kuvittele Seitsemän Samuraita tai Seitsemän rohketa miestä Jaconiassa! Tai mikseipä samalla Seitsemän veljestä?
Rottien hyödyntäminen Borvariassa, tehtävien jakaminen ja tiimin hajottaminen, villin magian vyöhykkeistä selviytyminen. Uponneen Jumalan Uni ei tule väsyttämään lukijaa vaan pitää sinut täysin hereillä tässä toiminnan täyteisessä eepoksessa.
Lue ensimmäiseksi Hiltusen sarjakuvat. Saat hyvän ymmärryksen sarjan luojan visuaalisesta tyylistä, mutta sitten lue tämä kirja niin ymmärrät miten kokeneet sekä keltanokkaiset Praedorit toimivat ryöstöretkillään.
Tämä kirja on viiden höyryheinä nuuskan arvoinen lukukokemus ja paras huume päästäksesi Borvarian tunnelmaan. Kirja on täysin uusi, joten sinulla ei ole mitään hevon vitun tekosyytä olla ostamatta tätä kirjaa.
Jahas, mitäs tästä nyt sanoisi... Kirjan juoni oli mielenkiintoinen ja yllättävä, tykkäsin tavasta kertoa tarinaa kahden päähenkilön näkökulmasta. Aaronin kerronta miellytti minua, hänen playboytekniikansa olivat hauskoja. Mutta Inka, voiei. Miten ärsyttävää olikaan hänen teiniangstinen itsekkyytensä ja sosiopaattiset luonteenpiirteensä.
Jumalattaren valittu on erinomainen kirja. Teksti on sujuvaa ja toiminnantäyteistä, eikä tylsiä hetkiä ole lainkaan. Shannon on hyvä päähahmo, vaikkei kauhean helposti samaistuttava olekaan. ClanFintan on upea hahmo ja hänen ja Shannonin välinen romanssi oli todella mukava. Ainoa asia, mikä hieman häiritsi, ja jonka takia en voi antaa täysiä viittä tähteä, on se kuinka nopeasti Shannon rakastui ClanFintaniin. Se tapahtui ihan muutamassa sivussa ja sen jälkeen puhuttiin elämää suuremmasta rakkaudesta. Sinänsä näin suomalaisena se tuntuu aika oudolta.
Lue lisää ...
Mutta jos tuota seikkaa ei oteta huomioon, niin kirja on melkeinpä täydellinen. Se on erilainen, päähahmot ovat upeita, ja mikä tärkeintä, siinä on kunnon juoni.
Kuiskauksia on todella hyvä kirja. Juoni on ihan hyvä ja toteutus todella ensiluokkaista. Hilary on ihan kiva hahmo ja häneen oli helppo samaistua. Tonykin oli ihan hyvä hahmo.
Dean Koontz on mielestäni hyvä kirjailija, mutta hänellä tuppaa olemaan sellainen tapa, että jos päähenkilö on nainen, niin tällä on ollut todella traaginen lapsuus/nuoruus, tai sitten on tapahtunut jokin yksittäinen traaginen tapahtuma. Toisaalta, se on ihan hyvä, on aina mukavaa lukea traagisista tapahtumista, mutta toisaalta se on aika naurettavaa, että jokaisella naispäähahmolla on tämä sama yhteinen piirre.
Lue lisää ...
Mutta tämä seikka ei sinänsä huononna kirjaa, tai Koontzia. Kuiskauksia on takuuvarma kirja Koontzilta, ja sen voi ihan helposti lukea uudestaankin.
Kirja ei vakuuttanut minua, vaikka juoni oli aivan nokkela ja periaatteessa hyväkin. Kirjoitustyyli muistutti Kerstin Gierin "Rakkaus ei katso aikaa" - trilogian kirjoitustyyliä, siinäpä sarja mistä en myöskään pidä. Tämä kirja ei missään vaiheessa tempaissut mukaansa. Aikamatkustukseen kykenevät sekä kaikkien asioihin nokkkansa tunkevat ja ne sotkevat teinitytöt vain eivät ole lemppareitani.
























