Lukuhaaste: Helmet 2022
09.09.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
Onnittelut Pisanialle! Oma haaste on viekä kysymysmerkkinä, kun lukublokki on vaivannut viime aikoina jälleen kerran 
Onnittelut Pisanialle! Oma haaste on viekä kysymysmerkkinä, kun lukublokki on vaivannut viime aikoina jälleen kerran [img]/media/kunena/emoticons/rs_sad.png[/img]
11.09.2022
Pisania
1198 kirjaa, 1846 viestiä
'tos. 
Ällös huoli. Hyvinhän sulla menee. Olet jo voiton puolella ja vuotta on vielä reilusti jäljellä.

'tos. [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img]
 
Ällös huoli. Hyvinhän sulla menee. Olet jo voiton puolella ja vuotta on vielä reilusti jäljellä.
11.09.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja - Edward Bellamy: Vuonna 2000
Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.
21. Kirja liittyy lapsuuteesi - Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa
Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.
44/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [Leo Perutz: Ruotsalainen ritari - klikkaa]
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
39. Novellikokoelma
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]

Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants - klikkaa]Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [Philip Pullman: Salaperäinen veitsi - klikkaa]Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa.
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [Norman Partridge: Dark Harvest - klikkaa]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [Paolo Bacigalupi: The Windup Girl - klikkaa]En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi.
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A - klikkaa]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)
7. Kirja kertoo ystävyydestä [Anne-Maija Aalto: Korento - klikkaa]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [Maria Turtschaninoff: Arra - klikkaa]Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [N. K. Jemisin: Viides vuodenaika - klikkaa]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”.
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[Margaret Rogerson: Kirjojen tytär - klikkaa]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä Sorcery of Thorns, missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa.
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [Alastair Reynolds: Susien aika - klikkaa]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti.
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja - klikkaa]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin.
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [Sari Peltoniemi: Hirvi - klikkaa]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot - klikkaa]Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko - klikkaa]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
16. Kirjan luvuilla on nimet [Susanna Clarke: Piranesi - klikkaa]Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko.
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [Karl Ove Knausgård: Aamutähti - klikkaa]Kertojia on yhdeksän.
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [N. K. Jemisin: Obeliskiportti - klikkaa]Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2
21. Kirja liittyy lapsuuteesi [Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa - klikkaa]Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [Marc-Uwe Kling: QualityLand - klikkaa]Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
23. Pieni kirja [Justin Richards: Tikittävä painajainen - klikkaa]Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja.
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [Sadeq Hedayat: Sokea pöllö - klikkaa]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti.
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään - klikkaa]Kirjakaapin kummitus blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen arvostelu blogissa.
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [Neil Gaiman: Cinnamon - klikkaa]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon.
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [Laini Taylor: Karou, savun tytär - klikkaa]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa.
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä - klikkaa]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu - klikkaa]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää.
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet - klikkaa]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa).
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [Albert Camus: Sivullinen - klikkaa]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
34. Kirjailijan nimessä on luontosana [Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu - klikkaa]Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
Sukunimessä on sana ”salo”.
35. Kirjassa on oikeudenkäynti [Celia Rees: Noitalapsi - klikkaa]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [Witi Ihimaera: Valasratsastaja - klikkaa]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä - klikkaa]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani.
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave39. Novellikokoelma
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.

Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]
Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/1555-vuonna-2000]Edward Bellamy: Vuonna 2000[/url]
 
Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.
 
21. Kirja liittyy lapsuuteesi - [b]Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa[/b]
 
Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
 
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img] En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.
 
44/50
 
[spoiler]
[color=#2980b9]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota[/color] [spoiler=Leo Perutz: Ruotsalainen ritari]Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
 
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½[/spoiler][color=#16a085]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants]Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
 
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+ [/spoiler][color=#2980b9]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana[/color] [spoiler=Philip Pullman: Salaperäinen veitsi]Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa. [/spoiler][color=#2980b9]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana[/color] [spoiler=Norman Partridge: Dark Harvest]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.[/spoiler][color=#2980b9]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti[/color] [spoiler=Paolo Bacigalupi: The Windup Girl]Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi. [/spoiler][color=#2980b9]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija[/color] [spoiler=Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)[/spoiler][color=#16a085]7. Kirja kertoo ystävyydestä[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Korento]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
 
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½[/spoiler][color=#2980b9]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua[/color] [spoiler=Maria Turtschaninoff: Arra]Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3[/spoiler][color=#16a085]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Viides vuodenaika]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”. [/spoiler][color=#16a085]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[/color][spoiler=Margaret Rogerson: Kirjojen tytär]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä [i]Sorcery of Thorns[/i], missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa. [/spoiler][color=#2980b9]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Susien aika]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti. [/spoiler][color=#16a085]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana[/color] [spoiler=Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin. [/spoiler][color=#2980b9]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [/color][spoiler=Sari Peltoniemi: Hirvi]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
 
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+. [/spoiler][color=#16a085]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta[/color] [spoiler=Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot]Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.[/spoiler][color=#2980b9]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää[/color] [spoiler=Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
 
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4[/spoiler][color=#2980b9]16. Kirjan luvuilla on nimet [/color][spoiler=Susanna Clarke: Piranesi]Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko. [/spoiler]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
[color=#16a085]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja[/color] [spoiler=Edward Bellamy: Vuonna 2000]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa. [/spoiler][color=#2980b9]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa[/color] [spoiler=Karl Ove Knausgård: Aamutähti]Kertojia on yhdeksän.
 
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½[/spoiler][color=#2980b9]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Obeliskiportti]Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
 
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2[/spoiler][color=#c0392b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi[/color] [spoiler=Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa]Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
 
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img] En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.[/spoiler][color=#2980b9]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä[/color] [spoiler=Marc-Uwe Kling: QualityLand]Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
 
[i]Qualityland[/i] on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+[/spoiler][color=#2980b9]23. Pieni kirja[/color] [spoiler=Justin Richards: Tikittävä painajainen]Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja. [/spoiler][color=#c0392b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija[/color] [spoiler=Sadeq Hedayat: Sokea pöllö ]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.[/spoiler]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
[color=#2980b9]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[/color] [spoiler=Chen Qiufan: Jättömaa]Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti. [/spoiler][color=#16a085]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään][i]Kirjakaapin kummitus[/i] blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen [url=https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2022/01/anne-maija-aalto-mista-valo-paasee.html]arvostelu[/url] blogissa. [/spoiler][color=#2980b9]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Cinnamon]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon. [/spoiler][color=#2980b9]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa[/color] [spoiler=Laini Taylor: Karou, savun tytär]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa. [/spoiler][color=#2980b9]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan[/color] [spoiler=Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2[/spoiler][color=#2980b9]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää[/color] [spoiler=Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää. [/spoiler][color=#16a085]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja[/color] [spoiler=Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa). [/spoiler][color=#c0392b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan[/color] [spoiler=Albert Camus: Sivullinen]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
 
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2 [/spoiler][color=#16a085]34. Kirjailijan nimessä on luontosana[/color] [spoiler=Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu]Sukunimessä on sana ”salo”. [/spoiler][color=#16a085]35. Kirjassa on oikeudenkäynti[/color] [spoiler=Celia Rees: Noitalapsi]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½[/spoiler][color=#2980b9]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää[/color] [spoiler=Witi Ihimaera: Valasratsastaja]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.[/spoiler][color=#16a085]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle[/color] [spoiler=Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani. [/spoiler]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
39. Novellikokoelma
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
[color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
[color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
16.09.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave - Piia Leino: Taivas
Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
45/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [Leo Perutz: Ruotsalainen ritari - klikkaa]
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]
Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
45/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [Leo Perutz: Ruotsalainen ritari - klikkaa]
Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants - klikkaa]Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [Philip Pullman: Salaperäinen veitsi - klikkaa]Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa.
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [Norman Partridge: Dark Harvest - klikkaa]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [Paolo Bacigalupi: The Windup Girl - klikkaa]En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi.
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A - klikkaa]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)
7. Kirja kertoo ystävyydestä [Anne-Maija Aalto: Korento - klikkaa]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [Maria Turtschaninoff: Arra - klikkaa]Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [N. K. Jemisin: Viides vuodenaika - klikkaa]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”.
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[Margaret Rogerson: Kirjojen tytär - klikkaa]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä Sorcery of Thorns, missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa.
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [Alastair Reynolds: Susien aika - klikkaa]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti.
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja - klikkaa]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin.
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [Sari Peltoniemi: Hirvi - klikkaa]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot - klikkaa]Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko - klikkaa]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
16. Kirjan luvuilla on nimet [Susanna Clarke: Piranesi - klikkaa]Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko.
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]
Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [Karl Ove Knausgård: Aamutähti - klikkaa]Kertojia on yhdeksän.
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [N. K. Jemisin: Obeliskiportti - klikkaa]Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2
21. Kirja liittyy lapsuuteesi [Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa - klikkaa]Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2
Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [Marc-Uwe Kling: QualityLand - klikkaa]Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
23. Pieni kirja [Justin Richards: Tikittävä painajainen - klikkaa]Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja.
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [Sadeq Hedayat: Sokea pöllö - klikkaa]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti.
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään - klikkaa]Kirjakaapin kummitus blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen arvostelu blogissa.
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [Neil Gaiman: Cinnamon - klikkaa]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon.
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [Laini Taylor: Karou, savun tytär - klikkaa]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa.
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä - klikkaa]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu - klikkaa]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää.
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet - klikkaa]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa).
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [Albert Camus: Sivullinen - klikkaa]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
34. Kirjailijan nimessä on luontosana [Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu - klikkaa]Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
Sukunimessä on sana ”salo”.
35. Kirjassa on oikeudenkäynti [Celia Rees: Noitalapsi - klikkaa]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [Witi Ihimaera: Valasratsastaja - klikkaa]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä - klikkaa]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani.
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [Piia Leino: Taivas - klikkaa]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.

39. NovellikokoelmaHaaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]
Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8320-taivas]Piia Leino: Taivas[/url]
 
Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
 
45/50
 
[spoiler]
[color=#2980b9]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota[/color] [spoiler=Leo Perutz: Ruotsalainen ritari]Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
 
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½[/spoiler][color=#16a085]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants]Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
 
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+ [/spoiler][color=#2980b9]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana[/color] [spoiler=Philip Pullman: Salaperäinen veitsi]Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa. [/spoiler][color=#2980b9]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana[/color] [spoiler=Norman Partridge: Dark Harvest]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.[/spoiler][color=#2980b9]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti[/color] [spoiler=Paolo Bacigalupi: The Windup Girl]Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi. [/spoiler][color=#2980b9]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija[/color] [spoiler=Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)[/spoiler][color=#16a085]7. Kirja kertoo ystävyydestä[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Korento]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
 
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½[/spoiler][color=#2980b9]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua[/color] [spoiler=Maria Turtschaninoff: Arra]Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3[/spoiler][color=#16a085]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Viides vuodenaika]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”. [/spoiler][color=#16a085]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[/color][spoiler=Margaret Rogerson: Kirjojen tytär]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä [i]Sorcery of Thorns[/i], missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa. [/spoiler][color=#2980b9]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Susien aika]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti. [/spoiler][color=#16a085]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana[/color] [spoiler=Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin. [/spoiler][color=#2980b9]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [/color][spoiler=Sari Peltoniemi: Hirvi]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
 
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+. [/spoiler][color=#16a085]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta[/color] [spoiler=Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot]Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.[/spoiler][color=#2980b9]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää[/color] [spoiler=Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
 
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4[/spoiler][color=#2980b9]16. Kirjan luvuilla on nimet [/color][spoiler=Susanna Clarke: Piranesi]Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko. [/spoiler]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
[color=#16a085]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja[/color] [spoiler=Edward Bellamy: Vuonna 2000]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa. [/spoiler][color=#2980b9]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa[/color] [spoiler=Karl Ove Knausgård: Aamutähti]Kertojia on yhdeksän.
 
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½[/spoiler][color=#2980b9]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Obeliskiportti]Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
 
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2[/spoiler][color=#c0392b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi[/color] [spoiler=Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa]Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
 
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img] En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.[/spoiler][color=#2980b9]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä[/color] [spoiler=Marc-Uwe Kling: QualityLand]Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
 
[i]Qualityland[/i] on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+[/spoiler][color=#2980b9]23. Pieni kirja[/color] [spoiler=Justin Richards: Tikittävä painajainen]Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja. [/spoiler][color=#c0392b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija[/color] [spoiler=Sadeq Hedayat: Sokea pöllö ]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.[/spoiler]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
[color=#2980b9]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[/color] [spoiler=Chen Qiufan: Jättömaa]Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti. [/spoiler][color=#16a085]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään][i]Kirjakaapin kummitus[/i] blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen [url=https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2022/01/anne-maija-aalto-mista-valo-paasee.html]arvostelu[/url] blogissa. [/spoiler][color=#2980b9]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Cinnamon]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon. [/spoiler][color=#2980b9]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa[/color] [spoiler=Laini Taylor: Karou, savun tytär]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa. [/spoiler][color=#2980b9]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan[/color] [spoiler=Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2[/spoiler][color=#2980b9]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää[/color] [spoiler=Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää. [/spoiler][color=#16a085]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja[/color] [spoiler=Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa). [/spoiler][color=#c0392b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan[/color] [spoiler=Albert Camus: Sivullinen]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
 
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2 [/spoiler][color=#16a085]34. Kirjailijan nimessä on luontosana[/color] [spoiler=Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu]Sukunimessä on sana ”salo”. [/spoiler][color=#16a085]35. Kirjassa on oikeudenkäynti[/color] [spoiler=Celia Rees: Noitalapsi]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½[/spoiler][color=#2980b9]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää[/color] [spoiler=Witi Ihimaera: Valasratsastaja]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.[/spoiler][color=#16a085]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle[/color] [spoiler=Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani. [/spoiler][color=#2980b9]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave[/color] [spoiler=Piia Leino: Taivas]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½[/spoiler]39. Novellikokoelma
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
[color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
[color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
20.09.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
- Tämä lastenrunokirja on julkaistu alkuvuonna 2020.
42/50
[Spoileri - klikkaa]
- Tämä lastenrunokirja on julkaistu alkuvuonna 2020.
42/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Jules Machias: Both can be true
23. Pieni kirja Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Nathan Hill: Nix
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva Nita Prose: Huonesiivooja
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Alice Oseman: Heartstopper vol. 1
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Jeanine Cummins: Amerikan maa
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Ray Bradbury: Fahrenheit 451
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan Agatha Christie: Kuolema Niilillä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Bree Paulsen: Garlic and the Vampire
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave BamBam/ TULIP: Cutie Pie
39. Novellikokoelma Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Leena Lehtolainen: Henkivartija
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
45. Palkittu esikoisteos Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Meg Mason: Murhe ja autuus
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

[b]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [color=#006633]Anu Pensola: Appelsiinikuu[/color][/b]

[spoiler][b]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II[/color][/b]
[b]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [color=#006633]Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto[/color][/b]
[b]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [color=#006633]JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1[/color][/b]
[b]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I[/color][/b]
[b]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [color=#006633]Stephen King: Myöhemmin[/color][/b]
 
[b]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [color=#006633]Umberto Eco: Ruusun nimi[/color][/b]
[b]7. Kirja kertoo ystävyydestä [color=#006633]Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta[/color][/b]
[b]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [color=#006633]Matt Haig: Keskiyön kirjasto[/color][/b]
[b]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [color=#006633]Zadie Smith: Kauneudesta[/color][/b]
[b]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä [color=#006633]Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri[/color][/b]
 
[b]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [color=#006633]Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15[/color][/b]

[b]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [color=#006633]Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)[/color][/b]

[b]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [color=#006633]N.R. Walker: Upside Down[/color][/b]
 
[b]16. Kirjan luvuilla on nimet [color=#006633]Cindy Paul: Love Potion[/color][/b]

[b]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [color=#006633]Terrry Pratchett: Noitasiskokset[/color][/b]
[b]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [color=#006633]Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)[/color][/b]
[b]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [color=#006633]Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)[/color][/b]
 
[b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi [color=#006633]Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä[/color][/b]
[b]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [color=#006633]Jules Machias: Both can be true[/color][/b]
[b]23. Pieni kirja [color=#006633]Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja[/color][/b]

[b]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[color=#006633] Nathan Hill: Nix[/color][/b]
[b]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [color=#006633]Nita Prose: Huonesiivooja[/color][/b]
[b]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [color=#006633]Alice Oseman: Heartstopper vol. 1[/color][/b]
[b]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [color=#006633]David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)[/color][/b]
[b]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [color=#006633]Jeanine Cummins: Amerikan maa[/color][/b]
 
[b]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [color=#006633]Ray Bradbury: Fahrenheit 451[/color][/b]
[b]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [color=#006633]Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita[/color][/b]
[b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [color=#006633]Agatha Christie: Kuolema Niilillä[/color][/b]
[b]34. Kirjailijan nimessä on luontosana [color=#006633]Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)[/color][/b]
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
 
[b]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [color=#006633]Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)[/color][/b]
[b]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [color=#006633]Bree Paulsen: Garlic and the Vampire[/color][/b]
[b]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [color=#006633]BamBam/ TULIP: Cutie Pie[/color][/b]
[b]39. Novellikokoelma [color=#006633]Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja[/color][/b]

[b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[color=#006633] Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine[/color][/b]
[b]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[color=#006633] Leena Lehtolainen: Henkivartija[/color][/b]
[b]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [color=#006633]J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets[/color][/b]
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
[b]45. Palkittu esikoisteos [color=#006633]Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase[/color][/b]
 
[b]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [color=#006633]Meg Mason: Murhe ja autuus[/color][/b]
[b]47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [color=#006633]Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet[/color][/b]
[b]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [color=#006633]Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet[/color][/b]
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [/spoiler]
28.09.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
- Ilmestymisestään saakka vuonna 1928 Lady Chatterleyn rakastaja on leimattu vaaralliseksi ja kielletyksi kirjaksi. Se järkytti eroottisuudellaan aikakausilaisiaan. Tämän päivän mittapuulla tekstin hurmakohtaukset ovat pelkkää pehmopornoa ja pikkutuhmuuksia, mutta aikanaa on varmaan saanut konservatiivit pyörtyilemään järkytyksestä.
43/50

[b]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua [color=#006633]D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja[/color][/b]

29.09.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
- On siinä.

[b]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [color=#006633]Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina[/color][/b]

07.10.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi - Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus
Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
46/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [Leo Perutz: Ruotsalainen ritari - klikkaa]
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
46/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [Leo Perutz: Ruotsalainen ritari - klikkaa]
Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants - klikkaa]Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½
Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [Philip Pullman: Salaperäinen veitsi - klikkaa]Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+
Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa.
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [Norman Partridge: Dark Harvest - klikkaa]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [Paolo Bacigalupi: The Windup Girl - klikkaa]En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.
Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi.
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A - klikkaa]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)
7. Kirja kertoo ystävyydestä [Anne-Maija Aalto: Korento - klikkaa]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [Maria Turtschaninoff: Arra - klikkaa]Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½
Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [N. K. Jemisin: Viides vuodenaika - klikkaa]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”.
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[Margaret Rogerson: Kirjojen tytär - klikkaa]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä Sorcery of Thorns, missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa.
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [Alastair Reynolds: Susien aika - klikkaa]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti.
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja - klikkaa]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin.
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [Sari Peltoniemi: Hirvi - klikkaa]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot - klikkaa]Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+.
Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko - klikkaa]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
16. Kirjan luvuilla on nimet [Susanna Clarke: Piranesi - klikkaa]Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4
Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko.
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]
Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [Karl Ove Knausgård: Aamutähti - klikkaa]Kertojia on yhdeksän.
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [N. K. Jemisin: Obeliskiportti - klikkaa]Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½
Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2
21. Kirja liittyy lapsuuteesi [Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa - klikkaa]Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2
Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [Marc-Uwe Kling: QualityLand - klikkaa]Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut
Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
23. Pieni kirja [Justin Richards: Tikittävä painajainen - klikkaa]Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+
Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja.
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [Sadeq Hedayat: Sokea pöllö - klikkaa]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]
Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti.
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään - klikkaa]Kirjakaapin kummitus blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen arvostelu blogissa.
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [Neil Gaiman: Cinnamon - klikkaa]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon.
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [Laini Taylor: Karou, savun tytär - klikkaa]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa.
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä - klikkaa]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu - klikkaa]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää.
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet - klikkaa]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa).
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [Albert Camus: Sivullinen - klikkaa]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
34. Kirjailijan nimessä on luontosana [Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu - klikkaa]Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
Sukunimessä on sana ”salo”.
35. Kirjassa on oikeudenkäynti [Celia Rees: Noitalapsi - klikkaa]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [Witi Ihimaera: Valasratsastaja - klikkaa]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä - klikkaa]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani.
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [Piia Leino: Taivas - klikkaa]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
39. NovellikokoelmaHaaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus - klikkaa]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/7608-wayward-pines-salaisuus]Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus[/url]
 
Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
 
46/50
 
[spoiler]
[color=#2980b9]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota[/color] [spoiler=Leo Perutz: Ruotsalainen ritari]Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
 
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½[/spoiler][color=#16a085]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants]Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
 
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+ [/spoiler][color=#2980b9]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana[/color] [spoiler=Philip Pullman: Salaperäinen veitsi]Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa. [/spoiler][color=#2980b9]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana[/color] [spoiler=Norman Partridge: Dark Harvest]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.[/spoiler][color=#2980b9]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti[/color] [spoiler=Paolo Bacigalupi: The Windup Girl]Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi. [/spoiler][color=#2980b9]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija[/color] [spoiler=Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)[/spoiler][color=#16a085]7. Kirja kertoo ystävyydestä[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Korento]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
 
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½[/spoiler][color=#2980b9]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua[/color] [spoiler=Maria Turtschaninoff: Arra]Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3[/spoiler][color=#16a085]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Viides vuodenaika]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”. [/spoiler][color=#16a085]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[/color][spoiler=Margaret Rogerson: Kirjojen tytär]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä [i]Sorcery of Thorns[/i], missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa. [/spoiler][color=#2980b9]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Susien aika]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti. [/spoiler][color=#16a085]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana[/color] [spoiler=Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin. [/spoiler][color=#2980b9]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [/color][spoiler=Sari Peltoniemi: Hirvi]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
 
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+. [/spoiler][color=#16a085]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta[/color] [spoiler=Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot]Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.[/spoiler][color=#2980b9]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää[/color] [spoiler=Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
 
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4[/spoiler][color=#2980b9]16. Kirjan luvuilla on nimet [/color][spoiler=Susanna Clarke: Piranesi]Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko. [/spoiler]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
[color=#16a085]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja[/color] [spoiler=Edward Bellamy: Vuonna 2000]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa. [/spoiler][color=#2980b9]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa[/color] [spoiler=Karl Ove Knausgård: Aamutähti]Kertojia on yhdeksän.
 
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½[/spoiler][color=#2980b9]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Obeliskiportti]Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
 
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2[/spoiler][color=#c0392b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi[/color] [spoiler=Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa]Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
 
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img] En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.[/spoiler][color=#2980b9]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä[/color] [spoiler=Marc-Uwe Kling: QualityLand]Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
 
[i]Qualityland[/i] on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+[/spoiler][color=#2980b9]23. Pieni kirja[/color] [spoiler=Justin Richards: Tikittävä painajainen]Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja. [/spoiler][color=#c0392b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija[/color] [spoiler=Sadeq Hedayat: Sokea pöllö ]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.[/spoiler]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
[color=#2980b9]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[/color] [spoiler=Chen Qiufan: Jättömaa]Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti. [/spoiler][color=#16a085]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään][i]Kirjakaapin kummitus[/i] blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen [url=https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2022/01/anne-maija-aalto-mista-valo-paasee.html]arvostelu[/url] blogissa. [/spoiler][color=#2980b9]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Cinnamon]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon. [/spoiler][color=#2980b9]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa[/color] [spoiler=Laini Taylor: Karou, savun tytär]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa. [/spoiler][color=#2980b9]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan[/color] [spoiler=Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2[/spoiler][color=#2980b9]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää[/color] [spoiler=Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää. [/spoiler][color=#16a085]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja[/color] [spoiler=Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa). [/spoiler][color=#c0392b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan[/color] [spoiler=Albert Camus: Sivullinen]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
 
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2 [/spoiler][color=#16a085]34. Kirjailijan nimessä on luontosana[/color] [spoiler=Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu]Sukunimessä on sana ”salo”. [/spoiler][color=#16a085]35. Kirjassa on oikeudenkäynti[/color] [spoiler=Celia Rees: Noitalapsi]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½[/spoiler][color=#2980b9]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää[/color] [spoiler=Witi Ihimaera: Valasratsastaja]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.[/spoiler][color=#16a085]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle[/color] [spoiler=Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani. [/spoiler][color=#2980b9]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave[/color] [spoiler=Piia Leino: Taivas]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½[/spoiler]39. Novellikokoelma
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
[color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler][color=#16a085]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi[/color] [spoiler=Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi. [/spoiler][color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
09.10.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
39. Novellikokoelma - Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita
Kokoelmassa on 7 kauhutarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 2011 -2014.Monissa kertomuksissa käytetään puhetyylistä kerrontaa ja aaveet ovat tarinoissa hyvin edustettuina. Omaan makuuni kokonaisuus jäi melko keskinkertaiseksi. 3
47/50

39. Novellikokoelma [Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita - klikkaa]Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus - klikkaa]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
39. Novellikokoelma - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/7088-rajat-ja-muita-kauheita-tarinoita]Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita[/url]
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½[/spoiler][color=#2980b9]39. Novellikokoelma[/color] [spoiler=Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita]Kokoelmassa on 7 kauhutarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 2011 -2014.Monissa kertomuksissa käytetään puhetyylistä kerrontaa ja aaveet ovat tarinoissa hyvin edustettuina. Omaan makuuni kokonaisuus jäi melko keskinkertaiseksi. 3 [/spoiler]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
[color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler][color=#16a085]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi[/color] [spoiler=Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi. [/spoiler][color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
30.10.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole - Sami Tissari: Krysa
Neuvostoliitto on kirjassa ydin maa ja vaikka kirja on vaihtoehtohistoria, niin selvästi reaalimaailman Neuvostoliiton piirteet erottuvat.
Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½
48/50

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole [Sami Tissari: Krysa - klikkaa]Neuvostoliitto on kirjassa ydin maa ja vaikka kirja on vaihtoehtohistoria, niin selvästi reaalimaailman Neuvostoliiton piirteet erottuvat.

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus - klikkaa]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9132-krysa]Sami Tissari: Krysa[/url]
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½[/spoiler][color=#2980b9]39. Novellikokoelma[/color] [spoiler=Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita]Kokoelmassa on 7 kauhutarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 2011 -2014.Monissa kertomuksissa käytetään puhetyylistä kerrontaa ja aaveet ovat tarinoissa hyvin edustettuina. Omaan makuuni kokonaisuus jäi melko keskinkertaiseksi. 3 [/spoiler][color=#c0392b]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole[/color] [spoiler=Sami Tissari: Krysa]Neuvostoliitto on kirjassa ydin maa ja vaikka kirja on vaihtoehtohistoria, niin selvästi reaalimaailman Neuvostoliiton piirteet erottuvat.
 
Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½ [/spoiler][color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler][color=#16a085]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi[/color] [spoiler=Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi. [/spoiler][color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
11.11.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua - N. K. Jemisin: Kivinen taivas
Keskustelua on ollut paljon sarjasta, joka voitti kaikilla kolmella teoksellaan Hugon. Ensimmäistä kertaa on käynyt näin, kun sama kirjailija on voittanut Hugon kolmena peräkkäisenä vuotena.
Sarja oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Tämä viimeinen osa oli makuuni vähiten vetävä, vaikka oli siinäkin hetkensä ja toki niputti tapahtumat päätökseen 4-
49/50

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua [N. K. Jemisin: Kivinen taivas - klikkaa]Keskustelua on ollut paljon sarjasta, joka voitti kaikilla kolmella teoksellaan Hugon. Ensimmäistä kertaa on käynyt näin, kun sama kirjailija on voittanut Hugon kolmena peräkkäisenä vuotena.Sarja oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Tämä viimeinen osa oli makuuni vähiten vetävä, vaikka oli siinäkin hetkensä ja toki niputti tapahtumat päätökseen 4-
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [Edward Bellamy: Vuonna 2000 - klikkaa]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa.

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9039-kivinen-taivas]N. K. Jemisin: Kivinen taivas[/url]
 
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4[/spoiler][color=#2980b9]16. Kirjan luvuilla on nimet [/color][spoiler=Susanna Clarke: Piranesi]Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko. [/spoiler][color=#16a085]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Kivinen taivas]Keskustelua on ollut paljon sarjasta, joka voitti kaikilla kolmella teoksellaan Hugon. Ensimmäistä kertaa on käynyt näin, kun sama kirjailija on voittanut Hugon kolmena peräkkäisenä vuotena.Sarja oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Tämä viimeinen osa oli makuuni vähiten vetävä, vaikka oli siinäkin hetkensä ja toki niputti tapahtumat päätökseen 4-[/spoiler][color=#16a085]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja[/color] [spoiler=Edward Bellamy: Vuonna 2000]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa. [/spoiler][color=#2980b9]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa[/color] [spoiler=Karl Ove Knausgård: Aamutähti]Kertojia on yhdeksän.

20.11.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija Leigh Bardugo: Gathering Dark
- Bardugo on kotoisin Israelista.
45/50
[Spoileri - klikkaa]
- Bardugo on kotoisin Israelista.
45/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Jules Machias: Both can be true
23. Pieni kirja Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija Leigh Bardugo: Gathering Dark
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Nathan Hill: Nix
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva Nita Prose: Huonesiivooja
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Alice Oseman: Heartstopper vol. 1
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Jeanine Cummins: Amerikan maa
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Ray Bradbury: Fahrenheit 451
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan Agatha Christie: Kuolema Niilillä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Bree Paulsen: Garlic and the Vampire
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave BamBam/ TULIP: Cutie Pie
39. Novellikokoelma Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Leena Lehtolainen: Henkivartija
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
45. Palkittu esikoisteos Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Meg Mason: Murhe ja autuus
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Jules Machias: Both can be true
23. Pieni kirja Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija Leigh Bardugo: Gathering Dark
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Nathan Hill: Nix
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva Nita Prose: Huonesiivooja
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Alice Oseman: Heartstopper vol. 1
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Jeanine Cummins: Amerikan maa
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Ray Bradbury: Fahrenheit 451
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan Agatha Christie: Kuolema Niilillä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Bree Paulsen: Garlic and the Vampire
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave BamBam/ TULIP: Cutie Pie
39. Novellikokoelma Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Leena Lehtolainen: Henkivartija
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
45. Palkittu esikoisteos Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Meg Mason: Murhe ja autuus
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
[b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [color=#006633]Leigh Bardugo: Gathering Dark[/color][/b]
- Bardugo on kotoisin Israelista.
 
45/50
[spoiler][b]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II[/color][/b]
[b]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [color=#006633]Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto[/color][/b]
[b]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [color=#006633]JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1[/color][/b]
[b]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I[/color][/b]
[b]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [color=#006633]Stephen King: Myöhemmin[/color][/b]
 
[b]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [color=#006633]Umberto Eco: Ruusun nimi[/color][/b]
[b]7. Kirja kertoo ystävyydestä [color=#006633]Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta[/color][/b]
[b]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [color=#006633]Matt Haig: Keskiyön kirjasto[/color][/b]
[b]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [color=#006633]Zadie Smith: Kauneudesta[/color][/b]
[b]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä [color=#006633]Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri[/color][/b]
 
[b]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [color=#006633]Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15[/color][/b]
[b]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [color=#006633]Anu Pensola: Appelsiinikuu[/color][/b]
[b]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [color=#006633]Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)[/color][/b]
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
[b]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [color=#006633]N.R. Walker: Upside Down[/color][/b]
 
[b]16. Kirjan luvuilla on nimet [color=#006633]Cindy Paul: Love Potion[/color][/b]
[b]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua [color=#006633]D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja[/color][/b]
[b]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [color=#006633]Terrry Pratchett: Noitasiskokset[/color][/b]
[b]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [color=#006633]Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)[/color][/b]
[b]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [color=#006633]Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)[/color][/b]
 
[b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi [color=#006633]Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä[/color][/b]
[b]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [color=#006633]Jules Machias: Both can be true[/color][/b]
[b]23. Pieni kirja [color=#006633]Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja[/color][/b]
[b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [color=#006633]Leigh Bardugo: Gathering Dark[/color][/b]
[b]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [color=#006633]Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina[/color][/b]
 
[b]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[color=#006633] Nathan Hill: Nix[/color][/b]
[b]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [color=#006633]Nita Prose: Huonesiivooja[/color][/b]
[b]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [color=#006633]Alice Oseman: Heartstopper vol. 1[/color][/b]
[b]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [color=#006633]David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)[/color][/b]
[b]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [color=#006633]Jeanine Cummins: Amerikan maa[/color][/b]
 
[b]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [color=#006633]Ray Bradbury: Fahrenheit 451[/color][/b]
[b]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [color=#006633]Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita[/color][/b]
[b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [color=#006633]Agatha Christie: Kuolema Niilillä[/color][/b]
[b]34. Kirjailijan nimessä on luontosana [color=#006633]Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)[/color][/b]
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
 
[b]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [color=#006633]Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)[/color][/b]
[b]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [color=#006633]Bree Paulsen: Garlic and the Vampire[/color][/b]
[b]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [color=#006633]BamBam/ TULIP: Cutie Pie[/color][/b]
[b]39. Novellikokoelma [color=#006633]Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja[/color][/b]
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
 
[b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[color=#006633] Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine[/color][/b]
[b]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[color=#006633] Leena Lehtolainen: Henkivartija[/color][/b]
[b]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [color=#006633]J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets[/color][/b]
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
[b]45. Palkittu esikoisteos [color=#006633]Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase[/color][/b]
 
[b]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [color=#006633]Meg Mason: Murhe ja autuus[/color][/b]
[b]47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [color=#006633]Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet[/color][/b]
[b]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [color=#006633]Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet[/color][/b]
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [/spoiler]
24.11.2022
Kuurakukka
50 kirjaa, 4 kirja-arviota, 13 viestiä
Kiva tietää ! Ostin hänen kirjansa Varjo ja riipus kirjamessuilta, voisin yrittää ehtiä lukemaan tämän vuoden puolella.

25.11.2022
Eija
1508 kirjaa, 455 kirja-arviota, 1474 viestiä
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen
Haasteiden ainoa uusintaluku tänä vuonna. Tämän kokoelman luin 19 vuotta sitten, joten eipä siitä mitään enää muistanut eli ihan kuin olisi ensi kertaa lukenut. Tasaisen hyviä tarinoita, mutta muutama nousi ylitse muiden. Kalmanhuoneessa kertomuksen jännitysnäytelmässä päästiin hyvin kuulusteltavan miehen ajatusmaailmaan. Elurian pikku sisaret kuuluu Mustan Tornin maailmaan ja kertoo Rolandista aikana ennen Mustan tornin etsintää. Se on eräänlainen vampyyritarina. Niminovelli Maantievirus matkalla pohjoiseen kertoo maalauksesta, jonka hahmo pystyy materialisoitumaan todelliseen maailmaan.
Viimeinenkin haaste on nyt sitten suoritettu.
Helmetin haaste oli vähiten suunnitelmallinen kuin kaksi muuta haastetta. Helmetissä ennakkoon suunniteltujen kirjojen oalta toteutui 24 kpl, joista 6 oli hankalia. 26 kategoriaa oli suunnittelemattomia tai ennakkoon ajateltu kategoria vaihtui kirjan lukemisen jälkeen.
Kolmessa haasteessa luin yhteensä 54 kirjaa.
50/50

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen - klikkaa]Haasteiden ainoa uusintaluku tänä vuonna. Tämän kokoelman luin 19 vuotta sitten, joten eipä siitä mitään enää muistanut eli ihan kuin olisi ensi kertaa lukenut. Tasaisen hyviä tarinoita, mutta muutama nousi ylitse muiden. Kalmanhuoneessa kertomuksen jännitysnäytelmässä päästiin hyvin kuulusteltavan miehen ajatusmaailmaan. Elurian pikku sisaret kuuluu Mustan Tornin maailmaan ja kertoo Rolandista aikana ennen Mustan tornin etsintää. Se on eräänlainen vampyyritarina. Niminovelli Maantievirus matkalla pohjoiseen kertoo maalauksesta, jonka hahmo pystyy materialisoitumaan todelliseen maailmaan.
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin [Chen Qiufan: Jättömaa - klikkaa]Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti.
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään - klikkaa]Kirjakaapin kummitus blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen arvostelu blogissa.
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [Neil Gaiman: Cinnamon - klikkaa]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon.
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [Laini Taylor: Karou, savun tytär - klikkaa]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa.
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä - klikkaa]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu - klikkaa]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää.
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet - klikkaa]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa).
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [Albert Camus: Sivullinen - klikkaa]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
34. Kirjailijan nimessä on luontosana [Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu - klikkaa]Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2
Sukunimessä on sana ”salo”.
35. Kirjassa on oikeudenkäynti [Celia Rees: Noitalapsi - klikkaa]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [Witi Ihimaera: Valasratsastaja - klikkaa]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä - klikkaa]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani.
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [Piia Leino: Taivas - klikkaa]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
39. Novellikokoelma [Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita - klikkaa]Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½
Kokoelmassa on 7 kauhutarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 2011 -2014.Monissa kertomuksissa käytetään puhetyylistä kerrontaa ja aaveet ovat tarinoissa hyvin edustettuina. Omaan makuuni kokonaisuus jäi melko keskinkertaiseksi. 3
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole [Sami Tissari: Krysa - klikkaa]Neuvostoliitto on kirjassa ydin maa ja vaikka kirja on vaihtoehtohistoria, niin selvästi reaalimaailman Neuvostoliiton piirteet erottuvat.
Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [ Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 - klikkaa]Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½
Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä [Rory Power: Wilder Girls - klikkaa]Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½
Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan.
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [James Dashner: Labyrintti - klikkaa]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta.
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus - klikkaa]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi.
45. Palkittu esikoisteos [Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa - klikkaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [Agustina Bazterrica: Rotukarja - klikkaa]Kannen kuvan tausta on punainen.
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Joe Hill: Strange Weather - klikkaa]Ensimmäisenä poika
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [Stephen King: Myöhemmin - klikkaa]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä.
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [Alastair Reynolds: Noidankehä - klikkaa]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [Kassandra Montag: Tulvan jälkeen - klikkaa]Pöytyän kirjaston kirjavinkki
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/1540-maantievirus-matkalla-pohjoiseen-14-kolkkoa-tarinaa]Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen[/url]
 
Haasteiden ainoa uusintaluku tänä vuonna. Tämän kokoelman luin 19 vuotta sitten, joten eipä siitä mitään enää muistanut eli ihan kuin olisi ensi kertaa lukenut. Tasaisen hyviä tarinoita, mutta muutama nousi ylitse muiden. [i]Kalmanhuoneessa[/i] kertomuksen jännitysnäytelmässä päästiin hyvin kuulusteltavan miehen ajatusmaailmaan. [i]Elurian pikku sisaret[/i] kuuluu Mustan Tornin maailmaan ja kertoo Rolandista aikana ennen Mustan tornin etsintää. Se on eräänlainen vampyyritarina. Niminovelli [i]Maantievirus matkalla pohjoiseen[/i] kertoo maalauksesta, jonka hahmo pystyy materialisoitumaan todelliseen maailmaan.
 
Viimeinenkin haaste on nyt sitten suoritettu.
Helmetin haaste oli vähiten suunnitelmallinen kuin kaksi muuta haastetta. Helmetissä ennakkoon suunniteltujen kirjojen oalta toteutui 24 kpl, joista 6 oli hankalia. 26 kategoriaa oli suunnittelemattomia tai ennakkoon ajateltu kategoria vaihtui kirjan lukemisen jälkeen.
 
Kolmessa haasteessa luin yhteensä 54 kirjaa.
 
50/50
 
[spoiler]
[color=#2980b9]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota[/color] [spoiler=Leo Perutz: Ruotsalainen ritari]Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa (faktaa).
 
Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio, hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 3½[/spoiler][color=#16a085]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Odd and the Frost Giants]Kirjan tapahtumat sijoittuvat lumisiin ja jäisiin norjalaisen mytologian maisemiin.
 
Vaikka kirja on määritelty lasten kirjaksi, hyvin se uppoaa aikuisellekin. Pidin paljon. 4+ [/spoiler][color=#2980b9]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana[/color] [spoiler=Philip Pullman: Salaperäinen veitsi]Osittain joo… ajatus siitä, että pääsisi rinnakkaiseen maailmaan kiehtoo valtavasti sekä oman eläin sielunkumppanin omaaminen olisi myös nastaa. [/spoiler][color=#2980b9]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana[/color] [spoiler=Norman Partridge: Dark Harvest]Syrjäisen kylän traditiona on herättää maissipellon linnunpelätin henkiin aina Halloweenina. Seuraa hirviönmetsästys, josta on palkinto luvassa.
En haluaisi tulla kurpitsapäisen linnunpelättimen teurastamaksi ja varsinkaan en haluaisi voittaa palkintoa hirviö jahdissa.[/spoiler][color=#2980b9]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti[/color] [spoiler=Paolo Bacigalupi: The Windup Girl]Uusi virus pääsee valloilleen tehtaasta, jossa valmistetaan tehokkaasti energiaa tuottavia laitteita. Tauti sairastutti ja tappoi. [/spoiler][color=#2980b9]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija[/color] [spoiler=Sebastian Fitzek: Ikkunapaikka 7A]Saksalainen Sebastian Fitzek on uusi tuttavuus minulle. Saatan sopivan hetken tullen lukaista jonkun muunkin suomennoksen kirjailijalta. (Näky olevan ainakin kaksi muuta suomennosta Helmetissä.)[/spoiler][color=#16a085]7. Kirja kertoo ystävyydestä[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Korento]Kirja kertoo kahden nuoren naisen välisestä syvästä ystävyydestä ja erosta.
 
Varsinkin alkupuolella tarinan eteneminen oli hidasta ja toistavaa. Karsimista olisi saanut olla reippaasti ja lyhentää tarina vaikkapa pienoisromaani mittaiseksi. Tässä mitassa tarina kävi tylsähköksi. Dystopiana tarinassa ei ollut toivomaani omaperäisyyttä. Jos maailmaa rinnastaa reaalimaailmaan, mieleen tuli ensimmäisenä Ulkokansalaisten yhteneväisyys Amerikan intiaaneihin. Ulkokansalaisilla oli intiaanikulttuurin omaisia rituaaleja ja eristäminen ja ruokakiintiöt toivat mieleen reservaatit. Jonkin verran kaikuja oli myös keskitysleireistä. Naisten alistaminen taas toi mieleen reaalimaailman muslimi kulttuurin. 2½[/spoiler][color=#2980b9]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua[/color] [spoiler=Maria Turtschaninoff: Arra]Kirjan päähenkilö Arra oli syntymästään asti vuosikausia mykkä, puhumaton. Vartuttuaan hän löysi äänensä, puhumisen taidon.Alkupuoli, missä kuvattiin Arra tytön elämän alkutaipaletta kaikessa kurjuudessaan, oli kirjan parasta ja tunnepitoisinta antia. Romanssin mukaan tulo ja tarinan läpivienti sitä kautta laski omaa kiinnostustani tarinaan. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä kirja. 3[/spoiler][color=#16a085]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Viides vuodenaika]Päähenkilön ihonväri on okranruskea tai oliivin vaalea. Kirjan maailmassa hän on keskiasteiden sekaverinen: ”sen verran sanzedilaisverta, että se näkyy, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä olisi vaikutusta”. [/spoiler][color=#16a085]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä[/color][spoiler=Margaret Rogerson: Kirjojen tytär]Kirjan nimi on trendikkyydessään tylsä. Suomennoksen nimi ei ole ollenkaan johdettu alkuperäisestä nimestä [i]Sorcery of Thorns[/i], missä myöskään ei ole mitään omaperäistä tai houkuttelevaa. [/spoiler][color=#2980b9]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Susien aika]Kirjassa on takauma jaksoja, joihin mennään yhtäkkiä, ilman kappalejakoa tai pohjustusta. Takaisin palataan reaaliaika kerrontaan samalla lailla äkillisesti. [/spoiler][color=#16a085]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana[/color] [spoiler=Matti Järvinen: Korppi ja muita vanhoja kauhurunoja]Tämä vanhojen kauhurunojen kokoelma on julkaistu 17.3.2017 (Rising tietokannan mukaan) eli juuri ja juuri ehdin. [/spoiler][color=#2980b9]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [/color][spoiler=Sari Peltoniemi: Hirvi]Kirja on julkaistu vuonna 2001.
 
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se eri siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua, 3+. [/spoiler][color=#16a085]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta[/color] [spoiler=Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot]Ei kerro tietystä suuresta tapahtumasta vaan monista tapahtumista Barcelonaan liittyen.[/spoiler][color=#2980b9]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää[/color] [spoiler=Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko]Kirjan keskiössä on ihmismäinen robotti, androidi. Kiinnostava ajatus heräsi, miten pitkälle ihmistä jäljittelevässä keinoälyn kehittelyssä on päästy tänä päivänä ja mihin tullaan pääsemään tulevaisuudessa. Onko mahdollista, että ihminen pystyisi tai ehtisi kehittelemään ihmismäisen koneen, jolla olisi tunneäly ja sielu, ennen kuin ihmiskunta tuhoaa itsensä? Se olisiko siinä mitään järkeä, on toinen kysymys.
 
Kirja on kerrottu Klaran, androidin, näkökulmasta kiinnostavasti. Klara on älykäs, mutta sen älykkyys on erilaista ihmisälyyn verrattuna. Klara oppii koko ajan lisää tekemällä havaintoja, mutta ei ole kaikki voipa ja tekee myös virhearviointeja. Tarinaa lukiessa oli koko ajan odottavalla kannalla tulevasta. Maailmankuva aukenee pikkuhiljaa ja tarina etenee hitaanlaisesti. Näin ollen toimintapainotteisesta vauhdikkuudesta pitävä voi tylsistyä kirjan parissa, näin ei käynyt minulle. 4[/spoiler][color=#2980b9]16. Kirjan luvuilla on nimet [/color][spoiler=Susanna Clarke: Piranesi]Luvut ovat päiväkirjamerkintöjä, joilla on otsikko. [/spoiler][color=#16a085]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Kivinen taivas]Keskustelua on ollut paljon sarjasta, joka voitti kaikilla kolmella teoksellaan Hugon. Ensimmäistä kertaa on käynyt näin, kun sama kirjailija on voittanut Hugon kolmena peräkkäisenä vuotena.Sarja oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Tämä viimeinen osa oli makuuni vähiten vetävä, vaikka oli siinäkin hetkensä ja toki niputti tapahtumat päätökseen 4-[/spoiler][color=#16a085]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja[/color] [spoiler=Edward Bellamy: Vuonna 2000]Bellamy oli toimittaja ennen kirjailijan uraansa. [/spoiler][color=#2980b9]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa[/color] [spoiler=Karl Ove Knausgård: Aamutähti]Kertojia on yhdeksän.
Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 3½[/spoiler][color=#2980b9]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä[/color] [spoiler=N. K. Jemisin: Obeliskiportti]Kirjassa on orogeeneiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan maan liikehdintää joko tyynnyttäen maan luontaista järähtelyä tai vastapainoisesti saaden aikaan luonnon mullistuksia. Kehittyneet orogeenit pystyvät jäädyttämään tai kivettämään elävän olennon tai operoimaan elävän olennon kudoksia aistin voimalla.
 
Kirja alkoi suoraan mihin edellinen osa päättyi ja tuntuukin, että jatkaisi kesken jääneen kirjan lukemista. Tarina sen kun syvenee ja paranee edetessään kasvaen suuremman mittakaavan spektaakkeliksi. Harmi kun joutuu odottamaan yli puoli vuotta viimeisen osan e-kirja version ilmestymistä - nykyisellä muistilla ehdin jo unohtaa kaikki yksityiskohdat tästä osasta ennen kuin pääsen jatkamaan tarinan lukemista. 41\2[/spoiler][color=#c0392b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi[/color] [spoiler=Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa]Kirjassa on paljonkin asioita, jotka liittyvät 70-luvun lapsuuteni elämään.
 
Hurriganes toki oli tuttu nimi itselleni silloin, vaikka olin melko nuori vielä sitä fanittamaan. Kirjassa kuvataan bändin asioiden lisäksi yleistä 70-lukulaisuutta Suomessa. Oli Kekkonen ja Neuvostoliiton vaikutus YYA sopimuksineen, Beavers farkut ja iso kampa (muistaakseni itsellänikin), Jaakko Jahnukaisen juontama Levyraati (katsottu on), vain kaksi TV kanavaa ja energiakriisi 1973 vuoden lopussa, jolloin valtio asetti rajoitteet energian käytöstä sakon uhalla. Sen muistan hyvin, kun isä kulki perässä sammuttelemassa valoja ja säästäväisyys oli muutenkin joka asiassa. Remuun liittyvänä voisi sanoa, että kotiseudullani sijaitsi Remun lapsuudenkoti, junavaunu eräällä omakotitalo alueen tontilla. Hevosiakin siellä oli. Nuorina likkoina kovasti olisi näitä hevosia haluttu hoitaa, mutta lupaa ei isäntä siihen antanut [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img] En tiedä asuiko Remun vanhemmat tuolloin siellä enää, mutta joku romaani perhe kyllä.[/spoiler][color=#2980b9]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä[/color] [spoiler=Marc-Uwe Kling: QualityLand]Tarinan lomassa on mustalla pohjalla mainoksia ja some päivityksiä. Mainosfirma tuottaa nettiin uutisia raflaavalla otsikolla ja ujuttaa mainoksiaan uutisotsikkoa klikkaavalle lukijalle. Mukana on käyttäjien kommentteja artikkeleista.
 
[i]Qualityland[/i] on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 4+[/spoiler][color=#2980b9]23. Pieni kirja[/color] [spoiler=Justin Richards: Tikittävä painajainen]Pienen pokkarin kokoinen kovakantinen kirja. [/spoiler][color=#c0392b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija[/color] [spoiler=Sadeq Hedayat: Sokea pöllö ]Sadeq Hedayat oli iranilainen kirjallisuuden tutkija ja kirjailija.[/spoiler][color=#c0392b]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta[/color] [spoiler=Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen]Haasteiden ainoa uusintaluku tänä vuonna. Tämän kokoelman luin 19 vuotta sitten, joten eipä siitä mitään enää muistanut eli ihan kuin olisi ensi kertaa lukenut. Tasaisen hyviä tarinoita, mutta muutama nousi ylitse muiden. [i]Kalmanhuoneessa[/i] kertomuksen jännitysnäytelmässä päästiin hyvin kuulusteltavan miehen ajatusmaailmaan. [i]Elurian pikku sisaret[/i] kuuluu Mustan Tornin maailmaan ja kertoo Rolandista aikana ennen Mustan tornin etsintää. Se on eräänlainen vampyyritarina. Niminovelli [i]Maantievirus matkalla pohjoiseen[/i] kertoo maalauksesta, jonka hahmo pystyy materialisoitumaan todelliseen maailmaan.[/spoiler][color=#2980b9]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[/color] [spoiler=Chen Qiufan: Jättömaa]Kirjassa radikaali ympäristönsuojelu järjestö Leskenlehti tekee siirtojaan. Ryhmä yritti mm. vallata jätekuormaa toimittavan laivan sekä heillä oli tavoitteena julkaista tietoja, joilla voi mustamaalata vastustamiaan tahoja. Vähemmän organisoitua toimintaa oli jätteenkäsittelijöiden mielenosoitus työtekijä kollegansa kaltoinkohtelun vuoksi, josta seurasikin vähän isompi tapahtumien vyyhti. [/spoiler][color=#16a085]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva[/color] [spoiler=Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään][i]Kirjakaapin kummitus[/i] blogissa osallistutaan Helmet 2022 haasteeseen ja kirjasta on myönteinen [url=https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2022/01/anne-maija-aalto-mista-valo-paasee.html]arvostelu[/url] blogissa. [/spoiler][color=#2980b9]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen[/color] [spoiler=Neil Gaiman: Cinnamon]Kirjan toinen päähenkilö on lapsi, prinsessa Cinnamon. [/spoiler][color=#2980b9]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa[/color] [spoiler=Laini Taylor: Karou, savun tytär]Kirjassa käydään enkelten eli serafien ja paholaisten eli kimeerien välistä taistelua. Tarina ei kuitenkaan ole perinteinen hyvä ja paha vastakkain asettelu. Kimeereissä on hyviksiä ja pahiksia kuten myös serafeissa. [/spoiler][color=#2980b9]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan[/color] [spoiler=Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä]Oscarin äiti muutti nuoruudessaan Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Hänen Yhdysvalloissa syntyneet lapsensa Lola ja Oscar muuttivat puolestaan vähäksi ajaksi Yhdysvalloista Dominikaaniseen tasavaltaan.Teksti on hyvin kirjoitettua ja sujuva lukuista, mutta tarina eikä siinä esiintyvät ihmiset vedonneet minuun millään tavalla macho kulttuurista puhumattakaan. Kirjassa kuvataan enimmäkseen Oscarin äidin ja siskon elämää sekä muiden sukuun tai lähipiiriin kuuluvien elämää siinä sivussa Oscarinkin. 2[/spoiler][color=#2980b9]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää[/color] [spoiler=Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu]Kirja puhuu luonnon ja sen eläimistön säilymisen puolesta, joka toki on minullekin hyvin tärkeää. [/spoiler][color=#16a085]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja[/color] [spoiler=Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet]Kirjan yksi teemoista on ekoterrorismi (mikä luonnollisestikaan ei ole yhteisön normien mukaista toimintaa). [/spoiler][color=#c0392b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan[/color] [spoiler=Albert Camus: Sivullinen]Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan.
 
Ensimmäinen puolisko tästä maailmankirjallisuuden klassikosta oli epämiellyttävää luettavaa. Minä kertojalla ja muillakin kirjan mieshahmoilla on vääristynyt tunnemaailma. Kertojaminä on välinpitämätön lähes kaikelle, empatia kyvyttömyys paistaa näistä henkilöistä. Naiskuva ei myöskään ole kirjassa mairitteleva. Toinen puolisko kirjasta käsittää oikeudenkäynnin, jossa puidaan mm. päähenkilön tunteettomuutta (Olisi käynyt siis mainiosti myös kohtaan 35.) 2 [/spoiler][color=#16a085]34. Kirjailijan nimessä on luontosana[/color] [spoiler=Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu]Sukunimessä on sana ”salo”. [/spoiler][color=#16a085]35. Kirjassa on oikeudenkäynti[/color] [spoiler=Celia Rees: Noitalapsi]Kirjassa käydään noitaoikeudenkäyntejä pariin otteeseen. Vaikutteita kirjaan on otettu Salemin noitaoikeudenkäynneistä ja nuorien tyttöjen massahysteriasta ja noituus syytöksistä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettua tekstiä on sujuva lukea, mutta jotenkin sisältö jäi latteahkoksi. 2½[/spoiler][color=#2980b9]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää[/color] [spoiler=Witi Ihimaera: Valasratsastaja]Pääosissa on kertojana toimiva nuori mies, hänen iso vanhempansa ja veljen tytär.[/spoiler][color=#16a085]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle[/color] [spoiler=Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä]Kivan vinksahtanut nimi kirjalla. Kansikuva on myös tavallaan hauska. Äkkiä katsottuna kannen kuva näytti ensin sekavalta. Erotin siinä kissan hahmon vasta tarkemmin katsoessani. [/spoiler][color=#2980b9]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave[/color] [spoiler=Piia Leino: Taivas]Eletään lähitulevaisuuden Helsingissä. Maailma on muuttunut kaikin puolin kurjaksi. Saastunut ilma, ruokapula, hyvään elämään ei ole varaa, infrastruktuuri on päästetty ränsistymään, lapsia ei enää synny, kansa on erakoitunut ja tylsistynyt. Reaalimaailman kurjuutta vastaan lohtua haetaan virtuaalielämästä, Taivaasta. Tästä oikean elämän korvaajasta tulee riippuvaiseksi, siitä irtautuminen on vaikeaa.
 
Haaveena on tylsistymisen karkottaminen ja mielekäs reaalielämä. Jos kirjassa ei ihan tapahdu unelman täyttymystä, niin ainakin harppaus parempaan. 3½[/spoiler][color=#2980b9]39. Novellikokoelma[/color] [spoiler=Samuli Antila: Rajat ja muita kauheita tarinoita]Kokoelmassa on 7 kauhutarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 2011 -2014.Monissa kertomuksissa käytetään puhetyylistä kerrontaa ja aaveet ovat tarinoissa hyvin edustettuina. Omaan makuuni kokonaisuus jäi melko keskinkertaiseksi. 3 [/spoiler][color=#c0392b]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole[/color] [spoiler=Sami Tissari: Krysa]Neuvostoliitto on kirjassa ydin maa ja vaikka kirja on vaihtoehtohistoria, niin selvästi reaalimaailman Neuvostoliiton piirteet erottuvat.
 
Minulla on kaksijakoiset fiilikset kirjasta. Tarina ja kerrontahan on hyvä, mutta tämä ei oikein ollut minua varten kuitenkaan. Alku veti itselläni tosi hyvin, mutta ilmeisesti väsyin kohtuullisen raskaaseen tarinankuljetukseen, jossa tarinaa ei kerrota aikajärjestyksessä ja lukeminen vaatii kautta linjan tarkkaavaisuutta, jotta tarinasta saa kaiken irti. Raskaalla en tarkoita sitä, etteikö teksti olisi sujuvaa ja ihan nopealukuistakin. 2½ [/spoiler][color=#c0392b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[/color] [spoiler= Alan Moore:Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja : 1898 ]Sarjakuvassa seikkailee 1800-luvun lopun kirjallisuuden supersankareita useita:
Ainakin Wilhelmina Murray aka Mina Harker, Tutkimusmatkailija Allan Quatermain, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, Näkymätön mies Griffin, Kapteeni Nemo ja Tohtori Fu Manchu.
 
Kirjan lopussa on novelli, jossa Allan Quatermainin lisäksi mukana on Aikamatkaaja ja Morlokit sekä vähän myöhäisemmän ajan sankarit John Carter sekä Randolph Carter ja Suuret Muinaiset.
 
Jos ei tunne näitä hahmoja kirjallisuudesta, en usko, että lukukokemus on mielekäs. Juttu ja huumori on juuri siinä, että hahmot on tunnettuja ja niistä on lukijalla tietoa ennestään. 2½ [/spoiler][color=#2980b9]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[/color] [spoiler=Rory Power: Wilder Girls]Useampi tyttö jakoi asuinhuoneen keskenään sisäoppilaitoksessa. Tarinan päähenkilöt asuivat yhdessä huoneessa kolmistaan. [/spoiler][color=#2980b9]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [/color][spoiler=James Dashner: Labyrintti]Sopii kohtiin 4: en halua olla tapahtumissa itse mukana; 6: uusi kirjailija itselleni ja 13: nuortenkirja 2000-luvulta. [/spoiler][color=#16a085]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi[/color] [spoiler=Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus]Wayward Pines on fiktiivisen kaupungin nimi. [/spoiler][color=#16a085]45. Palkittu esikoisteos[/color] [spoiler=Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa]Costa Book Awards paras esikoiskirja vuonna 2018 [/spoiler][color=#16a085]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen[/color] [spoiler=Agustina Bazterrica: Rotukarja]Kannen kuvan tausta on punainen. [/spoiler][color=#16a085]47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Joe Hill: Strange Weather]Ensimmäisenä poika [/spoiler][color=#16a085]48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun[/color] [spoiler=Stephen King: Myöhemmin]Ensimmäinen kirja oli pojan kirjoittama, tämä hänen kuuluisamman isänsä. [/spoiler][color=#2980b9]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022[/color] [spoiler=Alastair Reynolds: Noidankehä]Tämän vuoden julkaisuja on sekä alkuteos että suomennos. [/spoiler][color=#2980b9]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä[/color] [spoiler=Kassandra Montag: Tulvan jälkeen]Pöytyän kirjaston [url=https://www.poytya.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kirjasto/suosittelemme/kirjavinkit453180875/?newsid=254&newstitle=Tulvan+j%C3%A4lkeen]kirjavinkki[/url][/spoiler]
[/spoiler]
26.11.2022
HPTP
361 kirjaa, 4 kirja-arviota, 10 viestiä
1 Carl Sagan - Ensimmäinen yhteys
2 Ursula K le Guin - Pimeyden vasen käsi
3 Bill linnunradan sanakri - Mauttoman mielihyvän planeetalla =P
4 H G Wells - Maailmojen sota
5 Stephen King - Tukikohta
6 Peter Watts - Sokeanäkö
8 Vernon Vinge - Linnunradan ääret
17 Bret Easton Ellis - Amerikan psyko
21 Orson Scott Card - Ender
29 Gaiman & Pratchett - Hyviä enteitä
31 Philip K Dick - Hämärän vartija
36 Alastair Reynolds- Aurinkojen huone
37 Robert A Heinlein - Panoksena tulevaisuus ( mahtava kansitaide )
39 Clifford D Simak - City
50 J G Ballard - Crash

29.11.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi Andy Weir: Artemis
- Kirjassa Artemis on kaupunki kuussa. Näin lähellä vuodenvaihdetta en viitsi saivarrella asian suhteen.
46/50
[Spoileri - klikkaa]
- Kirjassa Artemis on kaupunki kuussa. Näin lähellä vuodenvaihdetta en viitsi saivarrella asian suhteen.
46/50
[Spoileri - klikkaa]
. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Jules Machias: Both can be true
23. Pieni kirja Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija Leigh Bardugo: Gathering Dark
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Nathan Hill: Nix
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva Nita Prose: Huonesiivooja
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Alice Oseman: Heartstopper vol. 1
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Jeanine Cummins: Amerikan maa
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Ray Bradbury: Fahrenheit 451
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan Agatha Christie: Kuolema Niilillä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Bree Paulsen: Garlic and the Vampire
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave BamBam/ TULIP: Cutie Pie
39. Novellikokoelma Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Leena Lehtolainen: Henkivartija
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi Andy Weir: Artemis
45. Palkittu esikoisteos Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Meg Mason: Murhe ja autuus
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Jules Machias: Both can be true
23. Pieni kirja Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija Leigh Bardugo: Gathering Dark
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Nathan Hill: Nix
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva Nita Prose: Huonesiivooja
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Alice Oseman: Heartstopper vol. 1
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Jeanine Cummins: Amerikan maa
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Ray Bradbury: Fahrenheit 451
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan Agatha Christie: Kuolema Niilillä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Bree Paulsen: Garlic and the Vampire
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave BamBam/ TULIP: Cutie Pie
39. Novellikokoelma Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Leena Lehtolainen: Henkivartija
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi Andy Weir: Artemis
45. Palkittu esikoisteos Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Meg Mason: Murhe ja autuus
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
[b]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [color=#006633]Andy Weir: Artemis[/color][/b]

[spoiler][b]. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II[/color][/b]
[b]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [color=#006633]Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto[/color][/b]
[b]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [color=#006633]JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1[/color][/b]
[b]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I[/color][/b]
[b]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [color=#006633]Stephen King: Myöhemmin[/color][/b]
 
[b]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [color=#006633]Umberto Eco: Ruusun nimi[/color][/b]
[b]7. Kirja kertoo ystävyydestä [color=#006633]Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta[/color][/b]
[b]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [color=#006633]Matt Haig: Keskiyön kirjasto[/color][/b]
[b]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [color=#006633]Zadie Smith: Kauneudesta[/color][/b]
[b]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä [color=#006633]Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri[/color][/b]
 
[b]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [color=#006633]Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15[/color][/b]
[b]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [color=#006633]Anu Pensola: Appelsiinikuu[/color][/b]
[b]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [color=#006633]Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)[/color][/b]
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
[b]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [color=#006633]N.R. Walker: Upside Down[/color][/b]
 
[b]16. Kirjan luvuilla on nimet [color=#006633]Cindy Paul: Love Potion[/color][/b]
[b]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua [color=#006633]D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja[/color][/b]
[b]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [color=#006633]Terrry Pratchett: Noitasiskokset[/color][/b]
[b]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [color=#006633]Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)[/color][/b]
[b]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [color=#006633]Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)[/color][/b]
 
[b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi [color=#006633]Jaako Teppo: Tarinoita Ruikonperältä[/color][/b]
[b]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [color=#006633]Jules Machias: Both can be true[/color][/b]
[b]23. Pieni kirja [color=#006633]Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja[/color][/b]
[b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [color=#006633]Leigh Bardugo: Gathering Dark[/color][/b]
[b]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [color=#006633]Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina[/color][/b]
 
[b]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[color=#006633] Nathan Hill: Nix[/color][/b]
[b]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [color=#006633]Nita Prose: Huonesiivooja[/color][/b]
[b]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [color=#006633]Alice Oseman: Heartstopper vol. 1[/color][/b]
[b]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [color=#006633]David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)[/color][/b]
[b]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [color=#006633]Jeanine Cummins: Amerikan maa[/color][/b]
 
[b]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [color=#006633]Ray Bradbury: Fahrenheit 451[/color][/b]
[b]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [color=#006633]Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita[/color][/b]
[b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [color=#006633]Agatha Christie: Kuolema Niilillä[/color][/b]
[b]34. Kirjailijan nimessä on luontosana [color=#006633]Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)[/color][/b]
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
 
[b]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [color=#006633]Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)[/color][/b]
[b]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [color=#006633]Bree Paulsen: Garlic and the Vampire[/color][/b]
[b]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [color=#006633]BamBam/ TULIP: Cutie Pie[/color][/b]
[b]39. Novellikokoelma [color=#006633]Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja[/color][/b]
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
 
[b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[color=#006633] Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine[/color][/b]
[b]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[color=#006633] Leena Lehtolainen: Henkivartija[/color][/b]
[b]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [color=#006633]J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets[/color][/b]
[b]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [color=#006633]Andy Weir: Artemis[/color][/b]
[b]45. Palkittu esikoisteos [color=#006633]Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase[/color][/b]
 
[b]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [color=#006633]Meg Mason: Murhe ja autuus[/color][/b]
[b]47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [color=#006633]Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet[/color][/b]
[b]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [color=#006633]Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet[/color][/b]
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [/spoiler]
13.12.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole Jack Higgins: Papin shakki
- Ah, 80 luvun vakoojatrilleri, jonka yhtenä osapuolena KGB aka Neuvostoliitto

[b]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole [color=#006633]Jack Higgins: Papin shakki[/color][/b]

14.12.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
35. Kirjassa on oikeudenkäynti Agatha Christie: Stylesin tapaus
- Tässä Poirot tarinassa ehditään olemaan oikeussalissakin.

[b]35. Kirjassa on oikeudenkäynti [color=#006633]Agatha Christie: Stylesin tapaus[/color][/b]

[spoiler][b] 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II[/color][/b]

26.12.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
- Löytyi Vaasan kaupunginkirjaston suosituksista.
Näinköhän ehtisin saada vielä Helmetin valmiiksi...? Muutama päivä vielä aikaa.

[b]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [color=#006633]Sayaka Murata: Lähikaupan nainen[/color][/b]

[b]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [color=#006633]Sayaka Murata: Lähikaupan nainen[/color][/b][/spoiler]
27.12.2022
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta Maailman Historia: Tapahtumat, jotka muuttivat maailmaa
- Mielenkiintoinen koonti eri historian kausista ja tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet maailman menoon. Rutto, Ensimmäinen Maailmansota, Waterloo, Ranskan vallankumous, Talvipalatsin hyökkäys, Pearl Harbor, D-Day, Kuuban ohjuskriisi, New Yorkin pörssiromahdus, Maon kausi Kiinassa, Kuukävely, Berliinin muurin murtuminen. Nämä ainakin olivat mukana; unohdinkohan jonkun...?
Ja näin! Sain kuin sainkin Helmetin valmiiksi, vaikka tiukille meni. Popsugar jäi ainoana kesken tänä vuonna
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Stephen King: Myöhemmin
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Umberto Eco: Ruusun nimi
7. Kirja kertoo ystävyydestä Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Matt Haig: Keskiyön kirjasto
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön Zadie Smith: Kauneudesta
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana Anu Pensola: Appelsiinikuu
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta Maailman Historia: Tapahtumat, jotka muuttivat maailmaa
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää N.R. Walker: Upside Down
16. Kirjan luvuilla on nimet Cindy Paul: Love Potion
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Terrry Pratchett: Noitasiskokset
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)
21. Kirja liittyy lapsuuteesi Jaakko Teppo: Tarinoita Ruikonperältä

[b]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [color=#006633]Maailman Historia: Tapahtumat, jotka muuttivat maailmaa[/color][/b]

[b]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower II[/color][/b]
[b]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa [color=#006633]Mireille de la Luz, Fredrik Granath: Jääkarhun maa: Uhanalainen arktinen luonto[/color][/b]
[b]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [color=#006633]JittiRain / TULIP: Fish upon the sky vol. 1[/color][/b]
[b]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana [color=#006633]C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower I[/color][/b]
[b]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti [color=#006633]Stephen King: Myöhemmin[/color][/b]
 
[b]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija [color=#006633]Umberto Eco: Ruusun nimi[/color][/b]
[b]7. Kirja kertoo ystävyydestä [color=#006633]Rainbow Rowell, Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta[/color][/b]
[b]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua [color=#006633]Matt Haig: Keskiyön kirjasto[/color][/b]
[b]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [color=#006633]Zadie Smith: Kauneudesta[/color][/b]
[b]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä [color=#006633]Johanna & Marko Kangas: KETO Välimeri[/color][/b]
 
[b]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [color=#006633]Shungiku Nakamura: The World's Greatest First Love #15[/color][/b]
[b]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [color=#006633]Anu Pensola: Appelsiinikuu[/color][/b]
[b]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla [color=#006633]Rainbow Rowell: Any way the wind blows (Simon Snow #3)[/color][/b]
[b]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [color=#006633]Maailman Historia: Tapahtumat, jotka muuttivat maailmaa[/color][/b]
[b]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [color=#006633]N.R. Walker: Upside Down[/color][/b]
 
[b]16. Kirjan luvuilla on nimet [color=#006633]Cindy Paul: Love Potion[/color][/b]
[b]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua [color=#006633]D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja[/color][/b]
[b]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja [color=#006633]Terrry Pratchett: Noitasiskokset[/color][/b]
[b]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa [color=#006633]Rainbow Rowell: Carry on (Simon Snow #1)[/color][/b]
[b]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä [color=#006633]Kat Cho: Wicked Fox (Gumiho #1)[/color][/b]
 
[b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi [color=#006633]Jaakko Teppo: Tarinoita Ruikonperältä[/color][/b]
[b]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä [color=#006633]Jules Machias: Both can be true[/color][/b]
[b]23. Pieni kirja [color=#006633]Antti Isokangas: Villejä Rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja[/color][/b]
[b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [color=#006633]Leigh Bardugo: Gathering Dark[/color][/b]
[b]25. Kirjan nimessä on ilmansuunta [color=#006633]Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina[/color][/b]
 
[b]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin[color=#006633] Nathan Hill: Nix[/color][/b]
[b]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [color=#006633]Nita Prose: Huonesiivooja[/color][/b]
[b]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen [color=#006633]Alice Oseman: Heartstopper vol. 1[/color][/b]
[b]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [color=#006633]David Eddings: Kohtalon täyttymys (Belgarion #5)[/color][/b]
[b]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan [color=#006633]Jeanine Cummins: Amerikan maa[/color][/b]
 
[b]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää [color=#006633]Ray Bradbury: Fahrenheit 451[/color][/b]
[b]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja [color=#006633]Milla Peltoniemi: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita[/color][/b]
[b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [color=#006633]Agatha Christie: Kuolema Niilillä[/color][/b]
[b]34. Kirjailijan nimessä on luontosana [color=#006633]Rainbow Rowell: Wayward Son (Simon Snow #2)[/color][/b]
[b]35. Kirjassa on oikeudenkäynti [color=#006633]Agatha Christie: Stylesin tapaus[/color][/b]
 
[b]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää [color=#006633]Eve Hietamies: Numeroruuhka (Antti ja Paavo Pasanen #4)[/color][/b]
[b]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle [color=#006633]Bree Paulsen: Garlic and the Vampire[/color][/b]
[b]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave [color=#006633]BamBam/ TULIP: Cutie Pie[/color][/b]
[b]39. Novellikokoelma [color=#006633]Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja[/color][/b]
[b]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole [color=#006633]Jack Higgins: Papin shakki[/color][/b]
 
[b]41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista[color=#006633] Chris Clemont, Frank Miller: Wolverine[/color][/b]
[b]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä[color=#006633] Leena Lehtolainen: Henkivartija[/color][/b]
[b]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan [color=#006633]J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets[/color][/b]
[b]44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi [color=#006633]Andy Weir: Artemis[/color][/b]
[b]45. Palkittu esikoisteos [color=#006633]Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase[/color][/b]
 
[b]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [color=#006633]Meg Mason: Murhe ja autuus[/color][/b]
[b]47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [color=#006633]Stephen King: Billy Summers & Joe Hill: Sarvet[/color][/b]
[b]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 [color=#006633]Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet[/color][/b]
[b]50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [color=#006633]Sayaka Murata: Lähikaupan nainen[/color][/b]
30.12.2022
Kyynel
235 kirjaa, 80 kirja-arviota, 74 viestiä
Raportoin lukuhaasteesta taas tällä tavalla kertarysäyksellä. Heh, jäin näköjään taas kolmen kirjan päähän kuten viime vuonnakin.
50/50-tuloksen tehneille: onnea onnea!
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota - Kim Stanley Robinson: The Ministry for the Future
Kovan faktatiedon vastapainona mukaansatempaavaa fiktiota
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa - Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Tarina sijoittuu Talvi-nimiselle planeetalle, joka on nimensä veroinen maailma
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana - Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista
Myönnetään, kyllä minäkin haluaisin kokeilla, miltä lentäminen tuntuu
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana - Terry Pratchett: Viimeinen manner
Kiva, kun on kuivaa ja lämmintä, mutta rajansa kaikella
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti - Eila Pesonen: Minä ja herra fibro - matkakumppanina fibromyalgia
Fibromyalgia on vakava sairaus, vaikka kaikki eivät sitä uskokaan
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija - Nicola Griffith: So Lucky
En ollut koskaan kuullut hänestä aiemmin
7. Kirja kertoo ystävyydestä - Daniel Keyes: Kukkia Algernonille
Kirja kysyy: voivatko huippuälykäs ja älykkyydeltään keskiverto ihminen olla ystäviä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua - Anne McCaffrey: Lohikäärmeen lento
[Spoileri - klikkaa]
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön - Benjamin Alire Saenz - Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe
Aristotle, kuten useimmat muutkin kirjan henkilöt, on Amerikan meksikolainen
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä - Philip Reeve: Kadotettu manner
Alkuteoksen nimi on jännempi: Predator's Gold eli Saalistajan kulta
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä - Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
Kirjassa poukkoillaan niin ajassa kuin paikassakin ihan villisti
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana - Elli Leppä: Hirviöiden sukua
2021
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla - Erin Hunter: Villiin luontoon
Kirja aloittaa yhden vuosituhannen suosituimmista lastenkirjasarjoista
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta - Andy Weir: Yksin Marsissa
Historiallinen on monitulkintainen sana
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää - Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu
Kukapa ei haluaisi tietää enemmän säästä
16. Kirjan luvuilla on nimet - Louise van Swaaij & Jean Klare: Elämän kartasto
Kirjan luvut ovat saaneet nimensä ihmiselämän osa-alueiden mukaan
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua - Olivie Blake: The Atlas Six
Kirjasta kohistiin melkoisesti sosiaalisessa mediassa julkaisua seuranneiden kuukausien aikana
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja - Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä
Kirjoittaja on terveysaiheisiin erikoistunut toimittaja
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa - Stephen King: Musta torni VII: Musta torni
Kertojia on ainakin kuusi
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
Kirjassa on velhoja, jotka ammentavat taikavoimansa rinnakkaistodellisuudesta
21. Kirja liittyy lapsuuteesi - Maria Autio: Varjopuutarha
Pihlan lapsuudenkokemuksissa on paljon yhtymäkohtia omaan lapsuuteeni
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä - Ilkka Remes: Kremlin nyrkki
Tekstiviestejä kilahtaa puhelimeen jatkuvasti ja jokunen sähköpostikin
23. Pieni kirja - Riina Aho: Kaikki tiet vie koomaan
92 sivua vain
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija - Mohsin Hamid: Viimeinen valkoinen mies
Pakistan kuuluu Lähi-itään laajimman maantieteellisen määritelmän mukaan
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin - Colin Ray Anderson, Janneke Bruil, M. Jahi Chappell, Csilla Kiss & Michel Patrick Pimbert: Agroecology Now! Transformations Towards More Just and Sustainable Food Systems
Agroekologia on lähtökohtaisesti kansalaisaktivistista ja ruohonjuuritasolta ponnistavaa
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva - Richard Powers: Ikipuut
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen - Heidi Silvan: Puhu, Nelli, puhu
Nelli on 15-vuotias
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa - Robert Jordan: Maailmansilmä
Kyseessä klassinen fantasiakirja, jonka juonessa hyvän ja pahan välisellä taistelulla keskeinen osa
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan - Jyrki Vainonen: Täytetyt
Tulkitsen tässä maa-sanaa hieman laajasti
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää - Robert M. Sapolsky: Miksi seeprat välttyvät mahahaavoilta
Kirja auttoi minua ymmärtämään stressiä paremmin, mikä on ollut todella arvokasta
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja - Abbie Greaves: The Silent Treatment
Puhumattomuus lienee kaikkien ihmisyhteisöjen normien vastaista
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan - Risto Isomäki: Atlantin kuningatar
Kirjassa matkustetaan valtamerialuksella Afrikan länsirannikkoa myötäillen
34. Kirjailijan nimessä on luontosana - Varpu Eana: Pelkoja suuremmat unelmat
Varpu on matala puuvartinen kasvi, lehtipuun oksa ja myös vanha suomalainen naisen etunimi
35. Kirjassa on oikeudenkäynti - George R. R. Martin: A Game of Thrones
Tyrion Lannisterin oikeudenkäynti käydään Kotkanpesässä kaksintaisteluna
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää - J. R. R. Tolkien & Carl F. Hostetter: Kirjoituksia Keski-Maasta
Haltioiden ja ihmisten sukupolvia tuhansien vuosien ajanjaksolta
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle - Terry Pratchett: Carpe Jugulum
Josh Kirbyn kansikuvamaalaukset ovat aina yhtä hykerryttävää katseltavaa
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave - Stephen King: Kirjoittamisesta - muistelmia leipätyöstä
Stephen King toteutti haaveensa ja teki kirjoittamisesta itselleen ammatin
39. Novellikokoelma - Markus Harju & Erkka Leppänen: Praedor - Kirotun maan kulkijat
Kirjan novellit sijoittuvat sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luomaan maailmaan
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole - Stuart Turton: Pimeitten vetten paholainen
Saardam-laiva lähtee Alankomaiden Itä-Intian pääkaupungista Bataviasta (nyk. Jakarta)
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä - Hermann Hesse: Lasihelmipeli
Laskisin Kastalian suljetun maakunnan eräänlaiseksi intellektuellien kommuuniksi
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan - Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö
Kirja sopii ainakin kohtiin 6, 14, 15, 28 ja 32
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
45. Palkittu esikoisteos - Richard Osman: Torstain murhakerho
Muun muassa British Book Awards "Author of the year" vuonna 2021
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen - Venla Heinämäki, Jerker Ramberg, Iiris Syrjä & M. J. Tuominen: Kevätsiivous - Kertomuksia puhtaudesta ja liasta
Kannen pääväri on vaaleanpunainen
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun - Emma Puikkonen: Musta peili; Emma Puikkonen & Arja Puikkonen: Äänihäkki
Emma Puikkonen on tytär, Arja Puikkonen äiti
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 - Marko Leino: Unimaailman vangit
Julkaisupäivä 14.9.2022

Sadat ja tuhannet lohikäärmeetkin ratsastajineen voivat kadota jäljettömiin

[b]1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktio[/b][b]ta - [url=https://www.risingshadow.net/library/book/59876-the-ministry-for-the-future]Kim Stanley Robinson: The Ministry for the Future[/url][/b]
Kovan faktatiedon vastapainona mukaansatempaavaa fiktiota
 
[b]2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/254-pimeyden-vasen-kasi]Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi[/url][/b]
Tarina sijoittuu Talvi-nimiselle planeetalle, joka on nimensä veroinen maailma
 
[b]3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/171-terve-ja-kiitos-kaloista]Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista[/url][/b]
Myönnetään, kyllä minäkin haluaisin kokeilla, miltä lentäminen tuntuu
 
[b]4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/4613-viimeinen-manner]Terry Pratchett: Viimeinen manner[/url][/b]
Kiva, kun on kuivaa ja lämmintä, mutta rajansa kaikella
 
[b]5. Kirjassa sairastutaan vakavasti - Eila Pesonen: Minä ja herra fibro - matkakumppanina fibromyalgia[/b]
Fibromyalgia on vakava sairaus, vaikka kaikki eivät sitä uskokaan
 
[b]6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija - Nicola Griffith: So Lucky[/b]
En ollut koskaan kuullut hänestä aiemmin
 
[b]7. Kirja kertoo ystävyydestä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/1319-kukkia-algernonille]Daniel Keyes: Kukkia Algernonille[/url][/b]
Kirja kysyy: voivatko huippuälykäs ja älykkyydeltään keskiverto ihminen olla ystäviä
 
[b]8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/298-lohikaarmeen-lento]Anne McCaffrey: Lohikäärmeen lento[/url][/b]
[spoiler]Sadat ja tuhannet lohikäärmeetkin ratsastajineen voivat kadota jäljettömiin[/spoiler]
 
[b]9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön - Benjamin Alire Saenz - Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe[/b]
Aristotle, kuten useimmat muutkin kirjan henkilöt, on Amerikan meksikolainen
 
[b]10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/3248-kadotettu-manner]Philip Reeve: Kadotettu manner[/url][/b]
Alkuteoksen nimi on jännempi: [i]Predator's Gold[/i] eli Saalistajan kulta
 
[b]11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/1055-teurastamo-5]Kurt Vonnegut: Teurastamo 5[/url][/b]
Kirjassa poukkoillaan niin ajassa kuin paikassakin ihan villisti
 
[b]12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8945-hirvioiden-sukua]Elli Leppä: Hirviöiden sukua[/url][/b]
2021
 
[b]13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/5757-villiin-luontoon]Erin Hunter: Villiin luontoon[/url][/b]
Kirja aloittaa yhden vuosituhannen suosituimmista lastenkirjasarjoista
 
[b]14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/7649-yksin-marsissa]Andy Weir: Yksin Marsissa[/url][/b]
Historiallinen on monitulkintainen sana
 
[b]15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8937-ukkoshuilu]Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu[/url][/b]
Kukapa ei haluaisi tietää enemmän säästä
 
[b]16. Kirjan luvuilla on nimet - Louise van Swaaij & Jean Klare: Elämän kartasto[/b]
Kirjan luvut ovat saaneet nimensä ihmiselämän osa-alueiden mukaan
 
[b]17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua - [url=https://www.risingshadow.net/library/book/64068-the-atlas-six]Olivie Blake: The Atlas Six[/url][/b]
Kirjasta kohistiin melkoisesti sosiaalisessa mediassa julkaisua seuranneiden kuukausien aikana
 
[b]18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja - Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä[/b]
Kirjoittaja on terveysaiheisiin erikoistunut toimittaja
 
[b]19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/4441-musta-torni]Stephen King: Musta torni VII: Musta torni[/url][/b]
Kertojia on ainakin kuusi
 
[b]20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8784-kirjojen-tytar]Margaret Rogerson: Kirjojen tytär[/url][/b]
Kirjassa on velhoja, jotka ammentavat taikavoimansa rinnakkaistodellisuudesta
 
[b]21. Kirja liittyy lapsuuteesi - Maria Autio: Varjopuutarha[/b]
Pihlan lapsuudenkokemuksissa on paljon yhtymäkohtia omaan lapsuuteeni
 
[b]22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8615-kremlin-nyrkki]Ilkka Remes: Kremlin nyrkki[/url][/b]
Tekstiviestejä kilahtaa puhelimeen jatkuvasti ja jokunen sähköpostikin
 
[b]23. Pieni kirja - Riina Aho: Kaikki tiet vie koomaan[/b]
92 sivua vain
 
[b]24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9182-viimeinen-valkoinen-mies]Mohsin Hamid: Viimeinen valkoinen mies[/url][/b]
Pakistan kuuluu Lähi-itään laajimman maantieteellisen määritelmän mukaan
 
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
 
[b]26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin - Colin Ray Anderson, Janneke Bruil, M. Jahi Chappell, Csilla Kiss & Michel Patrick Pimbert: Agroecology Now! Transformations Towards More Just and Sustainable Food Systems[/b]
Agroekologia on lähtökohtaisesti kansalaisaktivistista ja ruohonjuuritasolta ponnistavaa
 
[b]27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva - [/b][b][url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9216-ikipuut]Richard Powers: Ikipuut[/url][/b]
 
[b]28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen - Heidi Silvan: Puhu, Nelli, puhu[/b]
Nelli on 15-vuotias
 
[b]29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/85-maailmansilma]Robert Jordan: Maailmansilmä[/url][/b]
Kyseessä klassinen fantasiakirja, jonka juonessa hyvän ja pahan välisellä taistelulla keskeinen osa
 
[b]30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9131-taytetyt]Jyrki Vainonen: Täytetyt[/url][/b]
Tulkitsen tässä maa-sanaa hieman laajasti
 
[b]31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää - Robert M. Sapolsky: Miksi seeprat välttyvät mahahaavoilta[/b]
Kirja auttoi minua ymmärtämään stressiä paremmin, mikä on ollut todella arvokasta
 
[b]32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja - Abbie Greaves: The Silent Treatment[/b]
Puhumattomuus lienee kaikkien ihmisyhteisöjen normien vastaista
 
[b]33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8992-atlantin-kuningatar]Risto Isomäki: Atlantin kuningatar[/url][/b]
Kirjassa matkustetaan valtamerialuksella Afrikan länsirannikkoa myötäillen
 
[b]34. Kirjailijan nimessä on luontosana - Varpu Eana: Pelkoja suuremmat unelmat[/b]
Varpu on matala puuvartinen kasvi, lehtipuun oksa ja myös vanha suomalainen naisen etunimi
 
[b]35. Kirjassa on oikeudenkäynti - [url=https://www.risingshadow.net/library/book/78-a-game-of-thrones]George R. R. Martin: A Game of Thrones[/url][/b]
Tyrion Lannisterin oikeudenkäynti käydään Kotkanpesässä kaksintaisteluna
 
[b]36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9109-kirjoituksia-keski-maasta]J. R. R. Tolkien & Carl F. Hostetter: Kirjoituksia Keski-Maasta[/url][/b]
Haltioiden ja ihmisten sukupolvia tuhansien vuosien ajanjaksolta
 
[b]37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/5465-carpe-jugulum]Terry Pratchett: Carpe Jugulum[/url][/b]
Josh Kirbyn kansikuvamaalaukset ovat aina yhtä hykerryttävää katseltavaa
 
[b]38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/2069-kirjoittamisesta-muistelmia-leipatyosta]Stephen King: Kirjoittamisesta - muistelmia leipätyöstä[/url][/b]
Stephen King toteutti haaveensa ja teki kirjoittamisesta itselleen ammatin
 
[b]39. Novellikokoelma - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/7085-kirotun-maan-kulkijat]Markus Harju & Erkka Leppänen: Praedor - Kirotun maan kulkijat[/url][/b]
Kirjan novellit sijoittuvat sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luomaan maailmaan
 
[b]40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8904-pimeitten-vetten-paholainen]Stuart Turton: Pimeitten vetten paholainen[/url][/b]
Saardam-laiva lähtee Alankomaiden Itä-Intian pääkaupungista Bataviasta (nyk. Jakarta)
 
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
 
[b]42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/2772-lasihelmipeli]Hermann Hesse: Lasihelmipeli[/url][/b]
Laskisin Kastalian suljetun maakunnan eräänlaiseksi intellektuellien kommuuniksi
 
[b]43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9251-nakinkenkatytto]Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö[/url][/b]
Kirja sopii ainakin kohtiin 6, 14, 15, 28 ja 32
 
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
 
[b]45. Palkittu esikoisteos - Richard Osman: Torstain murhakerho[/b]
Muun muassa British Book Awards "Author of the year" vuonna 2021
 
[b]46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen - Venla Heinämäki, Jerker Ramberg, Iiris Syrjä & M. J. Tuominen: Kevätsiivous - Kertomuksia puhtaudesta ja liasta[/b]
Kannen pääväri on vaaleanpunainen
 
[b]47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8980-musta-peili]Emma Puikkonen: Musta peili[/url]; [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8153-aanihakki]Emma Puikkonen & Arja Puikkonen: Äänihäkki[/url][/b]
Emma Puikkonen on tytär, Arja Puikkonen äiti
 
[b]49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/9179-unimaailman-vangit]Marko Leino: Unimaailman vangit[/url][/b]