Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Vaikuttaa siltä, että Eddings-kuume on vallannut minut uudelleen. Belgarionin tarun toinen osa tuli nimittäin luettua yhdessä hujauksessa, aivan kuten edelliselläkin kerralla. Ennustusten aika jatkaa Garionin ja kummapnusten salaperäistä matkaa. Tserek ja muut alornikuningaskunnat ovat jääneet taakse, ja seikkailu käynnistyy Arendiasta, sisällissodan repimästä maasta. Siellä vastakkain ovat mibreläiset, jotka kohteliaisuuksineen, turnajaisineen ja huokailevine neitoineen muistuttavat Pyöreän pöydän ritareista kertovaa eeposta. Heitä vastassa ovat asturialaiset, jousiampujat ja vihreisiin viittoihin pukeutuvat Robin Hoodit. Arendiasta matka jatkuu Tolnedraan, joka legioonineen on Rooman imperiumin vastine, sekä Nyissaan, jonka asukkaat palvovat käärmeitä, ja ovat enemmän tai vähemmän koukussa huumaaviin aineisiin. Myös salaperäisen retken tarkoituksesta selviää enemmän, ja Garion löytää itsestään uusia kykyjä. Seurueen koko karttuu myös muutamalla jäsenellä, joista omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Ce'Nedra, Keisarillisen Tolnedran uppiniskainen prinsessa. Ennustusten aika on yksi omista suosikeistani Belagarionin tarussa. Tarina saa uusia kutkuttavia käänteitä ja Garion on kasvanut edellisen kirjan pikkupojasta lähemmäs miehen ikää. Belgarionin taru on koukuttanut minut jälleen.

noniin tuli luettua sitten tällänen kirja. ihan kiva vaikkei niin paljoa jännitystä ja monet kohdat olivat ennalta arvattavia.luin kirjan loppuun mutten voi sanoa että pidin kirjasta.itse ajattelen että tämä kirja-sarja olisi enemminkin ala-aste ikäisille,että en ite suosittelisi tätä mutta jos kaipaa jotain nopeasti luettavaa niin tätä vois lukeakin

tämä kirja on ehkä paras kirja tässä sarjassa. syy oli varmaan siinä että oli vähemmän zoeytä ja sai tietää enemmän muista kuten stevie raesta. mutta olihan tämäkin vähän tylsä kun ei ollut niin paljoa toimintaa jne mutta ehdottomasti plussaa kun ei ollut niin paljoa (zoey erik kalona stark draamaa)

" Aluksi, kun sain kirjan käteeni, minulla oli hieman ennakkoluuloja, koska ihmiskissat eivät ole niin perinteinen aihe. Mutta kirjaa lukiessani ja sen luettuani muutin mieleni totaalisesti. Kirja oli ihana ja odotin innolla jatkoa. Myös Faythen luonne oli sellainen topakka ja oma-aloitteinen, joka teki kirjasta mielenkiintoisen lukukokemuksen. Arvosana= 9

Päätin nyt viime kesää muistellessa tarttua uudelleen tähänkin sarjaan. Viime kesähän meni siis niin, että istuin päiväkausia vain lukemassa Belgarionin tarua, ja sitä seuraavaa Mallorean tarua. Nyt oli siis aika katsastaa, vieläkö sarja lumoaisi samalla lailla. Kiven vartijan päähenkilö on Garion, nuori maalaispoika Sendariasta. Hänen elämänsä on sujunut neljätoista vuotta aivan tavallisissa merkeissä, kunnes hänet temmataan mukaan salaperäiselle retkelle etsimään tärkeää, mutta nyt varastettua esinettä. Matkalla Garion tapaa uusia ihmisiä, tutustuu uusiin maihin, eivätkä hänen Pol-tätinsä tai tarinankertoja Herra Susikaan taida olla aivan sitä miltä näyttävät. Kiven vartija on vahva aloitus viisiosaiselle Belgarionin tarulle. Siinä kerrotaan alkuasetelma, mutta suurista arvoituksista selviää tuskin mitään. Kiven vartija vain pohjustaa seuraavia kirjoja. Itse pidin tästä, ja näin loppuratkaisun jo tietävänä oli hauska bongailla, mitä Eddings paljastikaan tässä vaiheessa. Garion on hurmaava päähenkilö.Hän on ehdottoman vilpitön, ja tekee useita päätelmiä koskien etsintäseurueen tehtävää. Hän tapansa tehdä asioita sen kummemmin pohdiskelematta, saattaa hänet usein vaikeuksiin Pol-tätinsä kanssa. Garionille hihittelikin useaan otteeseen. Myös muut henkilöt ovat erilaisuudessaan hauskoja ja heihin kiintyy helposti. Herra Susi on vekkuli ja uskalias vanha heppu, Pol-täti määräilevä mutta salaperäinen. Tämän kolmikon lisäksi esitellään myös läpeensä kunnollinen seppä Durnik, viekas kaupustelija ja varas Silkki, soturi Barak ja monia muita. Henkilöiden sanailu on hauskaa, ja Belgarionin tarun seurassa hykertelee useaan otteeseen. Belgarionin tarun suuri rikkaus ei silti omasta mielestäni keskity henkilöihin, vaan maailmaan. Eddings on luonut kiehtovan ja perinpohjaisesti mietityn kokonaisuuden. Jokainen kansa on erilainen, mutta yhtä upea. Näin kirjat jo kertaalleen lukeneena paikat ja kansat muistuivat helposti mieleen, mutta muistan yhä ensimmäisen lukukerran hämmennyksen. Koko Kiven vartija vilisee sekalaisia nimiä, joiden kokonaisuus jäa helposti hämmentäväksi. Myös ensimäisen aukeaman kartta on runsaudessaan sotkuinen, ja minulta kesti tuhottoman kauan löytää, missä mennään. (Oma pakkomielteeni on kartan olessa olemassa olla aina selvillä siitä, missä milloinkin mennään.) Kiven vartijan luettuani minulle selvisi jälleen kerran, miksi Belgarionin taru lukeutuu suosikkeihini.

Dan Brownin kirjat muuttuvat jatkuvasti paremmiksi. Jo Brownin edellinen teos Kadonnut symboli oli selkeästi parempi kuin hänen aikaisemmat kirjansa. Ja vaikka Inferno ei ehkä aivan täydellinen olekaan, se silti nappaa lukijansa tiukkaan puristukseen, eikä päästä irti ennen kuin vasta aivan viimeisillä sivuilla. Vaikka kirja onkin massiivisen kokoinen (466 sivua ja tavattoman pieni fontti), se on nopea lukea. Sitä ei voi päästää irti käsistään. Juoni on mielenkiintoinen ja Brown on ladannut sinne aikamoisia käänteitä. Kaksi suurinta juonenkäännettä tuntuvat kuin napakkana iskuna vasten kasvoja. Ja kun on päässyt siihen viimeiseen juonenkäänteeseen, ei sen jälkeen pysty lopettamaan ennen kuin koko kirja on luettu. Kirjassa liikutaan historiallisissa maamerkeissä, sekä tutustutetaan lukijaa Danteen, taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Silti mysteeri, jota yritetään ratkoa on täysin nykyaikainen ja siksi hitusen uskottavampi kuin vaikka Enkelien ja demonien juoni. Välillä Brown hieman jaarittelee ja toistaa itseään, mutta muuten juoni jyllää eteenpäin kuin höyryveturi. Kirjan aihe oli hyvä ja ajankohtainen. Sanalla sanoen: mahtava.

Yllättän viihdyttävä versio Bram Stokerin Draculasta. Kirja perustuu Coppolan elokuvaan ja siksi seurailee alkuperäistä tarinaa hieman löyhemmin. Sekaan on lisätty totta ja tarua, varsinkin vanhoihin vampyyrielokuviin löytyy viittauksia. Kaiken kaikkiaan kirja on viihdyttävä ja kiehtova versio alkuperäistekstistä. Se toimii kunnianosoituksena niin Bram Stokerille kuin myöhemmillekin elokuvantekijöille, jotka tekivät Draculasta todellakin kuolemattoman.

Otin tämän kirjastosta, koska olin lukenut Liikkuvan linnan jatko-osineen ja ajattelin, että tämä olisi samanlainen. Erehdyin. Tyyli on tuttu, mutta uusiin hahmoihin tutustuminen vie aikaa. Lempparini oli ehdottomasti Gwendolen ja itseäni jäi harmittamaan tytön jääminen toiseen maailmaan. Janetia inhosin yli kaiken. En tiedä miksi. Loppu oli vähän liiankin sekava, mutta loppupeleissä ihan hyvä kirja ja loistava sarjan aloitus.

Toivoin tätä lahjaksi hienon kannen perusteella. Petyin pahasti luettuani kirjan. Kirjassa oli kyllä melko jännittävä juoni,mutta päähenkilöt jäivät etäisiksi. Lisäksi kirja oli mielestäni tarkoitettu melko nuorille. Juoni oli ennalta arvattava ja päähenkilöt eivät olleet mielenkiintoisia vaan tylsähköjä. En luultavasti lue seuraavaa osaa,mutta suosittelen tätä nuorille,jotka pitävät yksinkertaisesta juonesta pienellä huumorilla höystettynä.:)

Tuli käynnistyy edeltäjäänsä Piiriä huomattavasti hitaammin. Koko alkupuoli kirjasta keskittyy kuvaamaan Valittujen ihmissuhteita ja kaukaiselta tuntuvaa, mutta uhkaavaa vaaraa. Tämä aiheutti kyllä pienen pettymyksen, sillä Piirin huikaisevan jännityksen jälkeen olisin odottanut alulta vähän enemmän. Onneksi loppupuolella saadaan taas seurata Piirin tasoista jännitysnäytelmää. Tulessa keskitytään paljon juuri Valittujen tunteisiin ja vaikeisiin ihmissuhteisiin. Vaikka ne onkin kuvattu uskottavasti ja niihin pystyi samaistumaan, välillä ne jyräsivät varsinaista juonta. Olisinkin kaivannut hiukan lisää toimintaa ja loppupuolen kaltaista kauhua hipovaa jännitystä. Yllättäen toinen ärsyttävä seikka joka nyppi ensimmäisessä kirjassa, ei ärsyttänyt ollenkaan niin paljon tässä. Piirissä minua ärsyti Valittujen päälleliimatulta tuntuva erilaisuus. Kiusattu, hikari, kiusaaja, gootti... Tuntui, että henkilöistä oli oikein tekemällä tehty mahdollisimman erilaisia. Nyt olin ilmeisesti jo tottunut tähän, eikä seikka ärsyttänyt enää ollenkaan niin paljon. Kirjassa selviää paljon lisää edellisen kirjan kysymyksistä ja etenkin Neuvostosta. Neuvosto, järjestö joka kontrolloi magian käyttöä, on saapunut Engelsforsiin selvittämään, mitä Valitut ovat puuhanneet edellisessä kirjassa. Muutamia uusia henkilöitä esitellään, ja herätetään uusia kysymyksiä. Huikean lopun jälkeen Tulesta jäi oikein mukava fiilis ja jään innolla odottamaan viimeistä osaa!

Kirja oli ehkä sarjan paras. Tai ehkä Liikkuva linna on sittenkin parempi. Tai sitten... No jaa, ainakin aloin heti sympata Charmainia, koska tykkään itsekin lukea. Huumoria löytyy ja yllättäviä tilanteita. Yksi parahaista lukemistani kirjoista, monesta syystä. Howlin sössötys oli hyvin outo piirre. Välillä oli vaikea saada selvää sanoista ja välillä jouduin jopa lukemaan niitä ääneen tajutakseni.

Leijuva linna sijoittuu samaan universumiin Liikkuvan linnan kanssa, mutta kirja alkaa kaukaisesta maasta, Zanzibin kaupungissa, Ingarystä reilusti etelään. Pääosassa on Abdulla, hyvän tahtoinen ja sukulaistensa sortama mattokauppias, joka haaveilee prinsessoista ja suurista seikkailuista. Abdullan saatua haltuunsa lentävän maton, poika huomaa pian elävänsä päiväuniaan, niin mukavia kuin pelottaviakin. Alkaa suuri seikkailu... Vaikka kirjaa toista kertaa luinkin, mieleeni muistui ensimmäisen lukukerran pettymyksen tunne. Missä ovat Sophie, Howl ja muut Liikkuvan linnan hurmaavat hahmot? Seurataanko kirjassa oikeasti vain Abdullaa? Sitä mukaan kuin asiat etenivät, kirjasta alkoi onneksi pitää enemmän, ja eikä vanhoiltakaan hahmoilta vältytty, mistä olen iloinen. Zanzib on basaareineen ja lentävine mattoineen miljöönä aivan erilainen kuin Englantia muistuttava Ingary. Sen asukkailla onkin eräs hurmaava piirre, yletön kohteliaisuus. Hykertelin moneen kertaan kuunnellessani Abdullan jaarituksia aavikon helmistä ja kaksoiskaunottarista. Muutenkin Jonesin huumori kukoisti jälleen lumoten minut täydellisesti. Liikkuvan linnan tavoin, Leijuva linna ei säästy huikeilta juonenkäänteiltä, joita on suorastaan mahdoton arvata. Tärkein yllättymisen estävä ohje olisikin: Pidä varasi, mikään ei ole sitä miltä näyttää! Aivan Liikkuvan linna tasolla tämä ei ole, mutta loistava kirja silti!

Tätä kirjaa kyllä odotti kuin kuuta nousevaa koska ensimmäinen osa oli niiiiin herkullista luettavaa. Tämä kirja ei valitettavasti ensimmäisen osan tasolle yltänyt, mutta ei tämäkään mikään huono ollut. Enemmän olisin kaivannut Arian ja Perryn välistä kanssakäymistä, mutta se jäi vähän vähemmälle koska tavallaan heillä molemmilla oli oma tarinansa ja haasteensa tässä kirjassa. Roar oli tottakai jälleen kerran ihan loistava, mutta muut kirjassa esiintyneet hahmot eivät oikeen jaksaneet kiinnostaa pääparin lisäksi. Tarina eteni jälleen mukavassa tempossa eteenpäin eikä käynyt missään välissä tylsäksi. Tämä kirja oli ehkä edeltäjäänsä synkempi jollain muotoa eikä kuolemiltakaan vältytty. Hiukan ehkä loppupuolella yllätti erään tärkeän hahmon kuolema, mutta kaipa kirjailijalla on ihan omat suunnitelmansa jatkon varalle. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan päätösosaa, jossa varmasti tulee tapahtumaan ihan urakalla asioita.

Tässä oli jotain niin ihanaa, kyllä meni yhdeksi mun suosikeista. Tosi kaunis kirjoitustyyli johon pääsi itse tosi hyvin mukaan, ja oikeastaan tunsin itse olevani mukana (mahdollisesti myös mielikuvitukseni on parantunut)

Ihan järjettömän hyvä kirja! Vihdoin joku ihana ihminen on kirjottanut jostain muusta, kuin vamppyyreistä tai ihmissusista. Kansi kylläkin hämäsi ja pelkäsin, että kirja oli tarkoitettu lapsille enemmän kuin nuorille. Sitten kun totuin slangiin sain sen luettua yhteen putkeen. Odotan innolla jatkoa!

Tuli kronikka on mielestäni jännittävä ja loppu on vähän surullinen. Eniten pidin Katen seikkailust Rafen kanssa. Rafe nousi nyt kyllä minun mieleeni tämän kirjan takia ja jään innolla odottamaan seuraavaa osa kirjasta ja jännittämään Emman kohtaloa. Veikkaan myös , että kolmannessa osassa Emma on pääosassa.

Pitihän se tämä hommata kun hurahti totaalisesti vampyyrihömppään! Todella laidasta laitaan oli infoa. Kaikenlaisia vampyyreja ja vanhoja myyttejä saatiin mukaan. Lisäksi oli mainintoja erilaisista sarjoista ja elokuvista sekä vanhanajan uskomuksia. Paikoitellen hiukan myös tylsää infoa, mutta piti silti lukea kannesta kanteen. Ehdoton hankinta kaikille vampyyrifaneille!

Olen nähnyt kirjan ja pari kertaa on kädessäkin ollut kirjastossa, mutta jotenkin ei napannut. No sitten päätin "ottaa härkää sarvista kiinni" ja lainasin kirjan (lukemisen puutteesta) ja se oli kun olikin ihan hyvä. Kannattaa lukea, itse odotan innolla pääseväni lukemaan muutkin osat.

Luin kirjan takakannen ja olen tosiaankin lukenut Stephenie Meyeriä ja Sookie Stackhouseja. Ja sitten Melissa Marrin kirjoja. Mutta jouni ei napannut mukaan ja noin sadan sivun kohdalla tylsistyin ja selasin kirjan läpi. Kuulemistani hehkutuksista huolimatta kirja veti pohjalukemat.

Kirja oli ihan hyvä, joskin odotukset olivat aika korkealla. Kirja oli parempi, vaikka tämäkin oli lukemisen arvoinen. Piirrostyyli oli kaunista ja realistista, mutta elokuvan rosoinen ja lapsekas tyyli sopii tarinaan paremmin. Plussaa siitä, että Coraline näyttää allekirjoittaneelta :)

Harmitti hiukan, että en oikein muistanut kunnolla edellisen kirjan tapahtumia ja kuka hahmoista oli kukin, mutta onneksi asia alkoi selkiytymään taas tätä lukiessa. Tosin jotkut edellisessä kirjassa menehtyneet hahmot ovat edelleen minulle aika hämärän peitossa. Nyt on siis koluttu läpi ruotsalaistrilogian toinen tiiliskivi. Kirjailijat ovat kyllä edelleen osanneet tuoda paperille teini-ikäisten ongelmia aina itsensä hyväksymisestä muihin arkipäiväisiin ongelmiin kuten ihastumiseen, salattuun rakkauteen ja pettymyksiin. Pidän hahmoista todella paljon ja hienoa, että heistä jokaisesta on tehty niin erilaisia, joten heidän elämäänsä on helpompi itsekin samaistua ja huomata, että kauneus ei takaa onnellisuutta, eikä raha onnea. Kokonaisuutena sanoisin, että kirja oli hiukan tylsähkö koska se keskittyi enemmänkin tyttöjen elämään, ei itse ongelmaan, noitiin ja sen sellaiseen. Kunnon tapahtumaa saadaan aikaiseksi vasta aivan viimeisillä sivuilla ja nostipa loppu jopa kyyneleenkin silmään mikä on minulle ainakin harvinaista. Jään kaikesta huolimatta odottamaan vesi kielellä päätösosaa koska niin moni asia kaipaa vielä selvennystä.

Juonenkäänteitä oli vaikka muille jakaa. Melkein annoin kolme tähteä, mutta seksillä jeesustelu alkoi nyppiä. Siinä vaiheessa, kun mietitti seksin jälkiseurauksia meinasin kiljua ääneen, että ehkäsy on keksitty. Lukijana alan turhautuun Patchin puolesta. Nokkosvallankumouksessa asiat meni siinä sivussa, iso plussa siitä rohkealle kirjailijalle, mutta kai se sit on suomalaisille helpompaa. Onko seuraavassa kirjassa odotettavissa häät? Heh.