Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Aivann mahtava! Kiinonostuin kirjasta itse kyllä vasta kun kuulin, että kirjasta on tulossa elokuva. Halusin lukea sen ensin, jotta tiedän jätetäänkö paljon kohtauksia pois. Koukutuuin täysin kirjaan, vaikka välillä olikin pientä jauhamista samassa kohdassa pitkän aikaa. Kannattaa lukea!
Kun sain tämän lahjaksi tädiltäni, ennakkoluuloni olivat korkealla kannen (ja tätini kirjamaun) takia, joten ensin ajattelin vain jättää kirjan lojumaan hyllyyn. Luin kuitenkin takakansitekstin ja kiinnostuin sen verran, että kun lukemani kirjasarja loppui, tartuin tähän kirjaan. Eikä se ollut pettymys! Hahmot olivat ihania. Sisaruksellinen suhde Mibsin ja isoveli Fishin välillä oli jotain niin suloista, että minun teki mieli itkeä silkasta kateudesta. Myös muut hahmot olivat kaikki tavoillaan erilaisia ja siten myös kiinnostavia. Erityisesti Mibs jäi tietysti mieleen, kanssani miltei samanikäinen, joskin hyvin erilainen tyttö - samaistuttava, minulle erityisesti. Suosittelen todellakin kirjaa, myös ennakkoluuloisille! Saatatte yllättyä.
Kaksi ensimmäistä lukua oli täyttä tuskaa - myönnän sen ihan suosiolla. Sen jälkeen alkoi jotenkuten siedettävä jakso, joka vain parani paranemistaan. Joissain kohtia kyllä tuli niitä hetkiä, joilloin olisi vain halunnut heittää kirjan nurkkaan ja olla lukematta loppua. Kuitenkin, samalla pieni ääni sanoi, että loppu voisi olla mielenkiintoinen. Päätin siis jatkaa lukemista. Kirja ei ollut mielestäni mikään mestariteos, mutta ei sitä nyt huonoksikaan voi kokonaan kutsua. Ja täytyy myöntää, että jään innolla odottamaan seuraavaa osaa. Toivon vain, että seuraavassa osassa kerronta olisi edes hieman sujuvampaa ja juoni etenisi tasaisemmin. Nyt se tuntui hyppelevän paikasta ja ajasta toiseen, vaikka kuitenkin koko ajan pysyttiin samassa tilanteessa.
Kun aloin lukea kirjaa, ajattelin ensin, että eipä se kauhean mielenkiintoiselta vaikuttanut. Kuitenkin, jokin siinä kiinnosti minua sen verran että jatkoin lukemista. Juoni alkoi tiivistyä melko nopeasti, eikä tekstiä vain voinut jättää kesken. Saban matkasta pelastaakseen veljensä muodostui mielenkiintoinen ja monivärinen tarina joka ei jättänyt yhtään jäsentä kylmäksi. Kerronnan puhekielinen kerronta häiritsi hieman, aluksi. Siihen tottui kuitenkin hyvin nopeasti. Ainoa asia mihin en tottunut kirjan aikana, ja mikä ärsytti suunnattomasti, olivat dialogit. Mielestäni dialogien pitäisi jotenkin erottua tekstistä, mutta nyt - ilman minkäänlaisia välimerkkejä - se sekottui normaalin kerronnan joukkoon, saaden jotkut kohdat tuntumaan hieman epämääräisiltä ja sekaisilta.
Ensimmäinen osa sai minut todella innostumaan, eikä tämä osa todellakaan lieventänyt tuota innostusta. Juoni, idea, henkilöt ja maailma on niin luovia ja mukaansatempaavia, että kirja on pakko lukea yhdeltä istumalta ja ihmetellä jälkeenpäin miksei sivuja ole enempää. Tai miksi seuraava osa ei ole vielä ilmestynyt. Vaikka kirja oli pohjimmiltaan aika surullinen, oli siihen saatu myös riittävästi iloa ja naurua. Arian ja Perryn omista ja yhteisistä ongelmista oli kerrottu hyvin, eikä aukkoja jäänyt. Juoni eteni sopivaa vauhtia, ei liian nopeasti tai hitaasti. Kokonaisuutena kirja oli täydellinen jatko-osa.
Huhuh. En tiedä mistä aloittaisin. Minulla ei oikein ollut mitään odotuksia tämän kirjan suhteen kun sain sen käsiini, mutta tämä kyllä onnistui potkaisemaan päähän ja jättämään lukijansa jotenkin täydellisen hämmennyksen valtaan. Valitettavasti tämän kirjan kirjoitusasusta huomaa, että sen on kirjoittanut nuori tyttö, mutta vaikka kirja ajoittain herättää parodiamaista huvittuneisuutta, se myös tavallaan saa lukijansa vakavaksi. Kirjailija kirjoittaa suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta katkeilevista kaulajänteistä, kipakasta Violetista ja kirjavista hahmoista, joista suosikiksi tottakai nousi Kaspar, joka on täysin muuta kuin Twilightin kimaltavat vampyyrit. Kaspar puree, uhkailee ja käyttäytyy kuin oikea vampyyri konsanaan, joten pisteet kotiin kirjailijalle! Vaikka kirja on pitkä, se piti minut otteessaan alusta loppuun vaikka suurin osa tapahtumista liittyikin Violetin elämään vampyyrien keskellä ja hänen tuntemuksiinsa. Tätä kirjaa on vähän vaikea kuvailla. Toisaalta se on välillä vähän pinnallinen ja lapsellinenkin, mutta suurimmaksi osaksi se kuitenkin tursuaa tummanpuhuvaa romantiikkaa, verta ja vaaroja. Outoudestaan huolimatta tämä kirja on seksikäs, niin oudolta kuin se kuulostaakin. En tiedä pääseekö kukaan kanssani samalle aaltopituudelle, mutta minä ainakin pidin!
Todella nopeatempoinen kirja, jossa tapahtuu koko ajan jotain. Lukijalle hengähdystaukoja ei juurikaan ollut (sivuja 189), mutta luultavasti kirja olisi kääntynyt kiinnostavasta tylsäksi, jos sivuja olisi ollut enemmän. Arvosana 2/5 koostuu niin miinuksista kuin plussista. Ensinnäkin tämä on aika erityylinen kirja, jota itse henkilökohtaisesti en ole tottunut lukemaan. Siksi tämä oli varsin mielenkiintoinen lukukokemus, mutta toisaalta myös hieman pettymys. Kirjailija jätti mielestäni käyttämättä tyyliäänsä tarpeeksi jondonmukaisesti - hän kiskoi lukijan perässään ja raahasi tämän vauhdilla läpi. Epäselvyyksiä jäi moneen kohtaan. Välillä oli sekavaa, piti tarkistaa mitä tapahtui. Hahmot eivät päässeet tarpeeksi lähellä. He olivat todentuntuisia ihmisiä, mutta jäivät silti jonnekin kaukaisuuteen. Olisin lukijana kaivannut heistä enemmän tietoa, enemmän vettä tiedonjanolleni. Hahmoista kaukaisemmaksi jäi Eli. Lähimmäksi muotoutui Matthew, jonka syntiä ei tuotu missään vaiheessa kunnolla julki. Tämä hahmo saikin aikamoiset odotukset luomallaan jännityksellä, ja harmillisesti saikin suurimman pettymyksen. Yhtäkkinen maininta Matthewin homoudesta sai niskavillat nousemaan pystyyn. Seven oli palkkatappajana henkilö, joka sanoi, ettei välitä, mutta välitti silti. Prostioitu Belle kadotti yhtäkkiä huumeiden vieroitusoireensa, mutta oli hahmona muutoin vaikuttava ja tietyllä tavalla välittävä. Luciferin ilmestyminen rattaisiin sai hämmästymään. Siinäpä vasta nousivat odotukset tarinan päättymiselle! Jep. Se siitä sitten. Lucifer ei ollut klisee, ei tehnyt, kuten lukija hahmon tavatessaan oletti, mutta siitä jäi pikemminkin ontto olo. Lucifer (ja muutamat muut hahmot) kirjoitettiin välillä "sinänä" eli lukija oli tavallaan itse tämä hahmo. Oliko tämän tarkoitus luoda lukijalle kuva, että ihminen itse on Lucifer? Ducan kirjoittaa hyvin omaperäisellä tavalla. Hän kirjoittaa taitavasti, luo tilanteita täysin toisella tavalla, mihin on totuttu. Sekavasta, hurjasta vauhdista ja pettymyksistä huolimatta kirjan lukeminen ei kaduta. Tämä oli uudenlainen katsaus toisenlaiseen kirjoitukseen ja antoi ideoita omaankin kirjoitukseen. Lukemisen arvoinen, erilainen kirja, joka hämmentää lukijan. Kirjan lukeminen tekisi mieli lopettaa, muttei voi, kun taisto helvetissä syöksyy eteenpäin sata lasissa.
Kirja muistutti liikaa Twilightia. Raisasta tuli heti mieleen Bella ja Mikaelista Edward. Tapahtumatkin muistuttivat toisiaan. Tyttö joka ei halua asua nykyisellä asuinpaikallaan. Tapaa jumalaisen pojan, joka ei olekaan ihminen. Tietenkin, he rakastuvat. No, ei siinä mitään vikaa ollut, pidin kirjasta yllättävän paljon. Hyvänä merkkinä pidin sitä, että kirjan luki hujauksessa.
Hyvä tovi jo siitä, kun tämän olen lukenut. Mutta muistan lainanneeni tämän muutamaan otteeseen uudelleen sen takia, koska tämä sai aina hyvälle tuulelle. Ihana nuorisohenkinen tarina, joka vetää maantielle sydämellisellä otteellaan ja pitelee kiinni irti päästämättä. Rakastettava tarina. Kirja, joka nuorten kannattaisi lukea.
Odotin kirjaa, koska ensimmäinenkin osa oli hyvä. Tämä kirja oli kyllä hyvä, mutta se ei mielestäni yltänyt ensimmäisen kirjan tasolle. Kolmatta osaa odotellessa!
Kesytön oli suomalaista fantasiaa parhaimmillaan, joten olin kyllä innoissani kun sain toisen osan kätösiini. Arvata saattoi, että en malttanut kovin usein laskea sitä ulottumattomiini. Susiraja tuntuu jotenkin "kotoiselta" ja ehkäpä siksi sen maailmasta tykkään. Tässä kirjassa on ehkä edeltäjäänsä synkempi meininki, joka varjostaa koko ajan Raisaa ja hänen ystäviään Hukkavaarassa ja saa lukijan kuvainnollisesti niskakarvat pystyyn. Se laittaa pohtimaan mitä oikein on tapahtunut ja mitä jatkossa tapahtuu. Asiat rullasivat mielestäni eteenpäin sopivalla tempolla ja pysyivät mielenkiintoisina alusta loppuun vaikka Raisa olikin tässä kirjassa muutamaan otteeseen aika ärsyttävä persoona. Romantiikan ystävänä tottakai olisin kaivannut pääparin välille vähän enemmän säpinää, mutta jouduin tyytymään vain pariin herkulliseen kohtaan. Ehkä jatkossa sitten enemmän. Uhanalainen herätti tunteita laidasta laitaan ja kirvoittipa se pari kyyneltäkin loppumetreillä. Eipä jäänyt kamalasti Kesyttömän jälkeen, joten en pettynyt laisinkaan tähän jatko-osaan. Saisiko sen kolmannen kirjan jo käsiinsä?!
Aivan yli ihana kirja, jonka takia oli lähes mahdotonta päästää sitä käsistä. Himoitsin kokoajan vain lisää ja sitten kun tuli loppu niin se oli yllätys. Onneksi Raisa lähti lopussa etsimään Mikaelia, mutta liian myöhään.;( Ja jäi vähän auki, että mikä Raisa on, vai onko sekin joku noita? Kuitenkin tosi onnistunut ja mukaansa tempaava kirja. En millään malttaisi odottaa 3 osaa koska se tulee luultavasti vasta 2014 kesän jälkeen. Mutta sitä odotellessa nautin muista lukemattomista kirjoista.
Jos pidit edes rahtusen aiemmasta osasta, suosittelen lukemaan tämän jatko-osan. Mielestäni Kellopelikuningas on oikeasti parempi jatko-osa, joka pureutuu niihin ongelmiin, jotka jäivät nyppimään edellisen osan kohdalla. Gigin hahmonkehitys on hienoa ja mukaan on heitetty muutama uusi kiinnostava hahmo. Nuortenkirjaksi kategorioidusta kirjasta löytää tällainen parikymppinenkin lukija jotain pureskeltavaa.
En ole näistä kirjoista mistään erityisemmin tykännyt, paras oli Kirous. Ihan hyvä aihe ja jännittävä juoni, mutta paikoin pitkäveteinen. Alaviitteet lähinnä ärsyttävät, vaikka ne ovat kai lähes pakollisia. Myös rakkauskuviot ovat melko ennalta-arvattavia. Suosikkini on joko Narpukka, Tikkilikki tai Orvokki. Ehkä hieman nuoremmille suunnattu kirja, mutta noh... Lukihan sen muun lomassa.
Simmonsin uusin teos on herättänyt ristiriitaisia tunteita lukijakunnassa ja itse tuskin olisin edes huomannut koko kirjaa mikäli Risingshadowin ja Helsingin Sanomien arvostelut eivät olisi olleet niin totaalisen negatiivisia. Harvoin näkee näiden kahden kaltaisia suorastaan refleksinomaisia tyrmäyksiä, joista paistaa läpi se, että arvostelijan mielestä kirjailija "ajattelee väärin" erilaisista poliittisista aiheista ja kirjan koko anti tuomitaan tämän perusteella. Päätin siis antaa Flashbackille mahdollisuuden, koska nämä arvostelut olivat mielestäni suoraan sanottuna naurettavia. Esimerkkinä lainaus: "Flashbackia on täysin mahdoton suositella kenellekään ja on vaikea ymmärtää, miksi kirja on edes vaivauduttu suomentamaan." Lievät ennakkoluulot jyskyttivät silti takaraivossani, kun avasin kirjan ja aluksi se tuntuikin hieman kliseiseltä scifidekkarilta. Simmonsin luoma dystooppinen, poliittisesti epäkorrekti ja epätavanomainen tulevaisuudenkuvaus sai kuitenkin temmattua minut mukaansa melko hyvin. Välillä huomasi, että jotkin kohdat oli tehty vain kirjailijan omien mielipiteiden julkituomista varten, mutta ne eivät kuitenkaan päässeet häiritsemään lukukokemusta. Flashbackissa on mielestäni onnistuttu luomaan mielenkiintoinen tilanne, jossa osittain sortunut kansakunta on taantunut menneisyyden loiston muistoihinsa huumeen avulla ja samalla kamppailee sekä ulkoisia että sisäisiä vihollisia vastaan. Itse pääjuonesta olisi voinut tehdä osittain kiinnostavammankin, koska joissain kohdissa se tuntuu hieman junnaavan paikallaan, mutta päähenkilö Nickin, hänen poikansa Valin ja appiukko Leonardin vaihtelevilla osioilla ja takautumilla kirja kantaa loppuun saakka. Tämä ei ole parasta scifiä mitä olen vuosien aikana lukenut, mutta ei myöskään läheskään huonointa. Suosittelen kokeilemaan mikäli hieman erilainen ja osittain "poliittinen" tieteiskirjallisuus kiinnostaa. Kirjasta nauttiminen ei vaadi mielestäni sitä, että on samaa mieltä kirjoittajan kanssa kaikista asioista, kuten tuli omalla kohdallani myös huomattua. Puntaroin pitkään 3½ ja 4 tähden välillä, annoin lopulta arvosanaksi neljä tähteä.
Alku petti minut. En saanut kunnolla otetta kirjasta ja lukeminen vei aikaa. Olin hyvin pettynyt. Mutta, kahlattuani Matkijanärheä vähän aikaa läpi, löysin taas vanhan Nälkäpelin ja kirja saattoi minut taas Panemin syövereihin. Loppu kävikin liian nopeasti. Niin lukeminen, kuin ratkaisukin.
Luettuani Nälkäpelin yhdessä yössä, oli seuraavana yönä vuorossa Vihan liekit. En voi sanoa, että kirja olisi koukuttanut minut. Se huumasi. Olen ollut sidottuna Nälkäpeliin siitä saakka, kun avasin ensimmäisen osan ensimmäisen sivun. Aivan täydellistä. Kiitos Suzanne Collins!
Olin kuullut väitteitä, että ensimmäinen Kulttuuri-romaani ei olisi niin hyvä kuin kaksi seuraavaa. Mutta minä vakuutuin täysin Muista Flebaksesta. Se riittää, jos Pelaaja ja Aseiden käyttö pysyvät samalla tasolla. Uskallan jo yhden kirjan perusteella sanoa, että pidän Iain Banksia parempana kirjailijana kuin Alastair Reynoldsia. Jos tällaisen vertailun haluaa tehdä. Flebaksen takakannessa luvataan mustaa huumoria, jota tosiaan löytyi. Kirjan alkupuoli oli ehkä vähän hajanainen, kun päähenkilö Horza joutui uskomattomasta seikkailusta toiseen. Banks osasi jännittävien toimintakohtausten kirjoittamisen. Tarinan lopetus oli todella onnistunut ja jäi mieleen. Koska Muista Flebasta avaa Kulttuuri-sarjan, niin oletin, että siinä keskitytään kyseiseen yhteiskuntaan. Mutta Horza taistelikin Kulttuuria vastaan. Kolme ensimmäistä Kulttuuri-kirjaa ilmestyivät alkukielellä vuosina 1987-1990. Usein on sanottu, että näillä oli suuri vaikutus myöhempiin avaruusoopperan kirjoittajiin. Nyt kun tutustuin sarjaan, vaikuttaa väite hyvin uskottavalta.
Ihailen Asimovin briljanttia kykyä käsitellä ja pitää kasassa peräti vuosisatojen mittakaavassa rakentuvaa tarinaa. Psykohistorian tieteenala ja sen tuottamat ennusteet olosuhteiden kehityksestä ajavat yli yksittäisten henkilöhahmojen, jotka vaihtuvat kuin heittäen. Ehkäpä siitä johtuneekin draaman vähyys, likipitäen puutos, joka myöskin toisaalta erottaa teoksen monista muista. Säätiössä tapahtuu paljon, mutta suuremmin tunteilematta. Vielä on varsinaisen trilogian kolmas osa lukematta: suorastaan pakko lukea, miten lopulta käy!
Odotin jo edellisen kirjan puolen välin tienoilla, että pääsen lukemaa Zsadistin tarinan. Ja en pettynyt. Kirja on tähän mennessä paras. Vaikkakin hyvin raaka, surullinen ja tunteita herättävä. Muutamassa otteessa lukiessa tuli ihan itku. Ja tämä jyräsi paikan suosikki kirjanani. (luulin jo että kaksi edellistä pääsivät sille pallille, mutta ei, tämä on huomattavasti parempi)