Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Okei, tämä on varmasti sellainen pokkari, josta Harlequinia inhoavatkin varmasti pitäisivät koska meno alkoi paikoitellen olla jopa tylsää kun mitään ei tapahtunut. Pokkari keskittyi lähinnä Yelenan toipumiseen ja maistajaksi oppimiseen, mutta hänen ja Valekin suhteesta ei oikeastaan ollut kuin muutamissa sivulauseissa ja ihan kirjan lopussa. Olisin toivonut enemmänkin kuohahduksia heidän välilleen, mutta ei. Ihan viihteellistä luettavaa toisenlaisesta maailmasta, jossa milloin tahansa voi saada sen viimeisen iskun ja kuolla. Kuitenkin olisin toivonut vähän enemmän sitä romantiikkaakin. Noh, saa nähdä miten seuraavassa osassa sitten, mutta loppu ei kyllä luvannut hyvää.
Aivan mahtava kirja. Ja Wardin tyyli kirjoittaa on tässäkin kirjassa mitä mainioin. En voinut olla lukematta kirjaa yhdeltä istumalta, niin koukuttava ja toiminnan täyteinen kun se oli. Kirjan jokaisella henkilöllä on ihanan erilaiset luonteet mikä on todellakin vain plussaa. Wrath oli mielestäni aivan ihana, vaikka aina välillä tuli sellainen olo, että hän on täysi idiootti. Mutta onneksi sellaisia tilanteita oli vain muutama. En millään malta odottaa että voin lukea lisää sarjan kirjoja, onneksi tuo toinen osa on jo vieressä, odottamassa avaamistaan. Ja suosittelen kyllä kaikkia niitä lukemaan, joita edes hieman kiinnostaa tämäntyyppinen kirjallisuus. Oikeastaan itsekin yllätyin siitä miten hyvä kirja oli, ja miten eritavalla vampyyrit kuvailtiin muihin sarjoihin nähden. Toiminta oli erilaisempaa ja juoni toimi moitteettomasti.
Todella ihana kirja! Ensin kirjan paksuus lannisti, (sinäänsä outoa, olen himolukija, luen älyttömästi [lue:liikaa] kirjoja ja aika paksujakin) mutta kun vauhtiin pääsi, kirja loppui liian äkkiä. Ja suuri rakkaus oli syttynyt;)
Coraline on ihana! Ensin suhtauduin siihen hieman epäillen (olinhan puolella korvalla kuullut yhden pari vuotta vanhemman tytön selittävän toiselle, että kun kirjan lukee, ei enää palaa entiselleen), mutta luin sen kutenkin yhden iltapäivän aikana kelloon vilkuilematta, keskeyttämättä. Myös elokuva on loistava, mutta siihen on lisätty hahmoja ja jounta on hiukan leikelty. Mutta ei siinä mitään, ihania on kummatkin<3
Kirjaa voi kuvata vain yhdellä sanalla: viehättävä! Pidin tästä kovasti. Ainoa miinus tulee pienestä kankeudesta ja kömpelyydestä. Tolkienin kuvitus on kaunis. Kun luin jostain, että Tolkien oli lukenut tätä lapsilleen iltasaduks, ajattelin, että on aika kovahermoisia ipanoita olleet nämä pikkutolkienit... Mutta hetken mietittyäni tajusin, että olin itsekin lukenut kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja moneenkin otteeseen, että olin oikeastaan itsekin samassa tilassa kuin Tolkienin lapset :)
Ihanan erilainen fantasia kirja! Rakastan sitä kun oma maailmamme sekottuu fantasiaan ja saa tapahtumat tuntumaan todellisimmilta. Stephanie eli Valkyria Salama on mukavan tympääntynyt teini ja pystyn itse ainakin helposti samaistumaan häneen. Keplo taas on hahmo jollaista ei olla ikinä ennen nähty. Elävä luuranko jolla on jumalainen musta, sarkasminen huumori! Ensimmäinen kirja on upeaa luettavaa mutta kirjasarjan edetessä juoni menee ehkä hieman liian monimutkaiseksi mutta ei se kauheasti haittaa jos lukee oikein ajatuksella koko kirjan!
Ei iskenyt. Tylsistyin enkä aio lukea muita osia. Toisaalta jos nyt lukisin tämän uudestaan voisin ehkä pitää siitäö enemmän mutta tosissaan en ymmärrä näiden hehkutusta. Sekava, pomppii liikaa ja omituinen.
Paranormaali on luettava niin hauska ja koominen kaikkien muiden fantasia kirjojen jälkeen! Evie on hahmona raikas ja erilainen ja rakastaa pinkkiä etteio lukeminen käy tylsäksi! Rakastan myös sitä kun kirjailijat keksivät uusia myyttisiä hahmoja ja uusia ominaisuuksia vanhoille. Mahtavaa luettavaa, mutta jatko-osat olivat hienoinen pettymys, sääli sinäänsä.
Opalin kosto on taaskin niin nokkelasti kirjoitettu ja en voi olla ihailematta Artemiksen älykkyyttä ja keksintöjä! Sarja ei muutenkaan ole tavallinen nuortenkirja ja Colfer on kirjailijana omaa luokkaansa. Tosin tässä kirjassa vihasin sitä kun yksi lempihahmoista kuolee. Se kirpaisee, aina.
Kadonnut siirtokunta on Ikuisuuskoodin kanssa Artemis Fowl sarjan tähtiä. Fowlit ovat niin koomisen hauskoja, ja rakastan keijujen luonnetta sillä he eivät enää ole kuvankauniita ja säälittäviäö vaan he osaavat laittaa hommaan toimintaa! Kadonnut siirtokunta on ihanan erilainen Fowl koska käsitellään demoneja ja Numero 1 on niin suloinen hahmo! Minerva on myös upea lisä Fowleihin ja olisin halunnut häntä vielä toisissa kirjoissakin!
Kyllä tätä odotettiinkin vesi kielellä kokonainen vuosi! Jo ensimmäisestä pokkarista lähtien rakastuin tähän sarjaan eikä se tunnu laantuvan vaikka tämä kirja ei paras sarjan kirja ollutkaan. Tässä sarjassa on samankaltaisuuksia BDB:n kanssa, joten ehkä siksikin tämä on loistavaa luettavaa. Tässä päästiin taas menoon kunnolla mukaan ja päätarinan lisäksi oli pari sivujuontakin mukana, joista osa pohjusti selvästi tulevaa pokkaria. Kyllähän sen kaavan näissä yleensä jo tajuaa alkumetreillä, mutta tässä tarinassa aivot pääsivät kunnolla raksuttamaan kun piti miettiä et "miten ne oikeen selviää tosta". Mukana oli tottakai aiempia hahmoja ja uusia juttuja paljastui tässä lisää... kuten esimerkiksi Ashlynin raskaus, josta sai tietää vähän lisää herkullisia juttuja. Tapahtumaan riitti taas tasaisena virtana alusta loppuun. Aeron on alusta asti ollut suosikkejani, mut tässä siitä tuli vähän nössykkä. Olivia taas oli vähän outo hahmo. Siveellinen, mutta ei todellakaan siveellinen. Ja ennen niin hauska Legion otti tässä päähän suuresti. Pakkaa on taas sekoitettu tarinan osalta kunnolla, joten sitä jatkoa janoan kovasti!
Kristallivankilan juoni on selkeästi paljon parempi kuin kirjasarjan ensimmäisessä osassa, Pimeyden kutsussa. Suurin ongelma löytyy heti kirjan alusta. Syy hiirien lähdölle Deptfordista tuntuu todella rautalangasta väännetyltä ja pakotetulta. Kun siitä pääsee yli, teksti muuttuu yhä paremmaksi kohti loppuaan. Hahmoissa on hieman enemmän väriä, kun aiemmin. Hiirien joukosta löytyy erikoisia persoonia, vaikka jotkut jäävätkin vähän karikatyyrisiksi. Välillä lukemista häiritsee poukkoileva näkökulma; lukemisen joutui joissain kohden keskeyttämään hetkeksi ja palaamaan takaisinpäin, kun putosi kärryiltä, että kenestä tässä nyt taas puhuttiinkaan. Kummastusta herätti kirjan suomennos. Osa nimistä oli jätetty selvästi englantilaisiksi, kuten Arthur, Audrey, Greenwich ja Deptford, kun taas jotkut nimet on suomennettu; joukosta löytyy Joonasta, Heimoa, Iisakkia ja Väinönketoa... Lisäksi hiirien eri aksenteissa olisi voinut käyttää hieman mielikuvitusta ja esim. maalaishiirten suuhun olisi sopinut hienosti savolaismurre tämän kirjassa olevan epämääräisen puhekielen sijasta. Hiirien maailma on yhä kuvailtu upeasti. Vehnähovi viljapellossa ja muut yksityiskohdat ovat tunnelmallisia. Silti välillä tuntuu siltä, että kirjailija oikoo mutkia eikä hyödynnä aivan kaikkia kohtia, joissa voisi korostaa hiirien hiirimäisyyttä. Useissa kohdissa kuvailtiin hiirien hiuksia (??) ja niin edelleen. Hiiret ovat kamalan ihmismäisiä, mikä riistää palasen kirjan lumovoimasta. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja lukemisen arvoinen kirja.
Lopussa kirja oli jännempi kuin alussa. Tykkäsin siitä kohdasta , kun leijonnat ja Charlie meni junaan sekä siitä, kun Charlie haki leijonnat junaan junan katolta.
Luin oikein mielelläni tämän kirjan alusta loppuun saakka. Oli positiivista, että sekä päähenkilö että kirjailija ovat molemmat kasvaneet tämän kirjasarjan myötä ja viimeisessä osassa on havaittavissa selkeä ero edeltäjiin nähden. Edelleen kummastusta herättää se, että Nonna vaikuttaa tunteettomalta. En ole varma siitä, onko tarkoituksellista, että hänellä ei ole koskaan nälkä, jano tai loputon väsymys. Tarina alkaa auermaiseen tapaan vähän jäykänpuoleisesti, mutta kerronta korjaantuu nopeasti. Tässä kirjassa oli selkeästi panostettu enemmän tarinaan ja juoneen kuin aikaisemmissa. Kielellisesti kirjailija on pysytellyt tyyliuskollisena. Mitään älyttömiä yllätyksiä tai upeita elämyksiä kirjassa ei ollut. Valitettavasti loppukin oli ennalta arvattava ja kierojen henkilöiden kohtalot valmiiksi aseteltuja hyvissä ajoin. Auerin luoma maailma kerää kiitosta monilta arvostelijoilta ja onhan se hyvin luotu, vaikka itse olisin toivonut enemmän kuvausta siitä eteläpuoleisesta maailmasta, kun se pohjoinen puolisko on niin hyvin selitetty jo moneen otteeseen. Sysilouhista ja heidän tulevaisuudestaan olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Toisaalta Auer osasi loistavasti lopettaa Nonnan tarinan juuri oikeassa kohdassa. Mistään jymy-yllätystä ei siis ole kyse, mutta Ikitalvi oli ihan mukava lukukokemus.
Napattuani kirjan hyllystä, en tiennyt lainkaan mitä odottaa. Loppujen lopuksi olin melko yllättynyt siitä, miten kirja on kirjoitettu. Mielenkiinto pysyi hyvin yllä koko kirjan ajan, eikä tullut kovinkaan montaa kertaa oloa, että haluaisi lopettaa lukemisen. Kirjan luettuani, voin sanoa varmasti että haluan lukea myös jatko-osat sitten kun ne ilmestyvät. Ja mitä luultavimmin luen kirjailijan muitakin kirjoja, sen verran mielenkiintoinen j koukuttava kerrontatapa on kyseessä.
Aika tylsän alun jälkeen tykästyin kirjaan kovastikin. Henkilöt olivat uskottavia ja juoni hyvä. Välillä tuntui ettei pystynyt lopettamaan lukemista. Loppuratkaisu oli yllättävä ja koko kirja välttyi yleisestikin tietyiltä fantasiakliseiltä. Itselleni kirjasta tuli myös jollain hassulla tavalla mieleen Peter Pan. Kaikenkaikkiaan Karikko jätti jälkeensä hyvän lukukokemusken ja uskoisin tutustuvani myös muihin Seita Parkkolan kirjoihin.
Nälkäpeleistä ei voi sanoa muuta kuin että Suzanne Collinsilla riittää ajatuksia. Hyviä sellaisia siis. Ei, nyt käsititte mut väärin.. Nälkäpelin on maailmankaikkeuden upein kirjasarja! Välillä kirjalle kiroaa pahimmat kirosanat, kun lempihahmo kuolee. Välillä istuu keskellä kyynelten vesiputousta. Kaikkein suurin tunne on kuitenkin voitontahto. Teille, joita arveluttaa kirjan "raakuus", voin sanoa että unohtakaa ennakkoluulonne. Kirjassa ei helvata vieköön ihannoida väkivaltaa, tappamista tai muuta tälläistä. Äh, jotenkin aina kun mun pitäisi kuvailla Nälkäpeliä, en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Kiteytettynä; Nälkäpeli on upea kirjasarja täynnä upeita hahmoja, paikkoja ja kuvailua. Maailman raakuus näkyy kirjassa hyvin, mutta selviää, että sitä vastaan voi myös taistella. Jos ette ole vielä lukeneet, NYT MARS LUKEMAAN!
Kun tämä kirja tuli syyslomalla vastaan, kiljaisin ilosta ja tartuin kirjaan, mutta vetäisin käden pois kun muistin että tämä on viimeinen osa. Hetken jopa mietin että jättäisin kirjan vaan siihen enkä edes lukisi sitä, koska en halunnut jättää Myyttihovin upeaa taikamaailmaa taakseni. No, ostin kirjan silti. M-A-H-T-A-V-A-A. Kliseet puuttuivat, uudet, kiehtovat hahmot (Sananjalka!) ja ihan rauhaisa lopetus. Oikeastaan jäi harmittamaan, kun Sananjalan ja Kendran juttu jäi auki. Vaikka nythän siihen voi kuvitella jokainen oman lopun;) Myös Warrenista ja Vanessasta olisi kiva tietää lisää... kunpa Brandon tekisi vielä edes näihin pareihin liittyvän pienen kirjan:/ Tai edes kertoisi mitä heille tapahtuu!
Kirja oli hyvä ja huono. Hyvä siksi, että kirjan kieli oli sujuvaa, eikä jaaritellut turhaan. Huono siksi, että kirja oli selvästikin 11-vuotiaita nuoremmille suunnattu, enkä kyllä usko, että 10-vuotias siskonikaan tähän kirjaan tarttuisi.
Nyt kyllä tuli pohjanoteeraus tälle sarjalle. Jotenkin ei vaan ollenkaan iskenyt ja Sookie oli tässä jotenkin ärsyttävä inisijä. Oli tämä kyllä vähän mitäänsanomaton verrattuna aiempiin osiin. Petyin. (Mutta voittaa nämä kirjat kyllä tv-sarjan, joka on mennyt ihan älyttömäksi..)
Tässä kirjassa oli synkkä tunnelma ja onhan se ymmärrettävää; sota Kronosta vastaan oli käynnissä. Mutta silti synkästä tunnelmasta huolimatta, tämä kirja oli ihana sarjan päätösosa. Kunnolla vasta tarinan loppupuolella tuli sellaista huumoria, joka sai minut nauramaan. Tosin se synkkä tunnelmakin varmaan vaikutti asiaan. Mutta sitten tarinan lopussa; se suuri ennustus. Se jäi kaivertamaan mieltäni ja toivon (ehkä jo tullutkin, en ole vain nähnyt) että tästä on tulossa jatkoa ja se kertoo niistä puoliverisistä, jotka ratkaisevat uuden ennustuksen.
Jäin itse pohtimaan miltä tuntuisi herätä maailmassa yksin.Juonen idea oli todella hyvä, mutta toteutus ei ollut niin häikäisevä. Tunnelma tiivistyi kokoajan,mutta loppu jäi todella auki. Ei kirja nyt niin huono ollut mutta loppukuva vähän valju.
Kirja oli todella lyhyt,mutta siinähän se idea olikin. Mielestäni tämän sivuhenkilön tarinaa olisi ollut kiinnostava seurata pitempäänkin.Bree oli paljon kiinnostavampi kuin Bella. Bree ei halunnut muuttua vampyyriksi tai elää niiden joukossa,toisinkuin Bella. Hän ei voinut tehdä valintaansa itse. Henkilöön on ehkä siksi helpompi samaistua,vaikka kirja on lyhyt.
Tämä on yksi niistä kirjoista joita lukiessani olen nauranut vedet silmissä.Kirja on kirjoitettu puhekielellä,joka tekee mielestäni hahmoista aidompia ja heihin on helppo eläytyä. Odotan innoolla jatko-osan ilmestymistä ja toivon että kirjassa uppouduttaisiin vähän syvemmälle faunoidien maailmaan.
Herääminen! Kirjan nimeksi sopii todellakin herääminen,sillä aloin todella kiinnostua sarjasta vasta tämän osan luettuani.Ensimmäisessä osassa alku kangerteli, mutta tässä osassa se ei sitä todellakaan tehnyt! Idhunin kuvaaminen on onnistunut kirjailijalta hienosti ja uusi maailma tuo lisäpotkua sarjaan.Uusia hahmoja tulee paljon joten nimien perässä pysyminen oli vaikeaa.Vanhoihin kiintyi sitäkin enemmän.Suosittelen lukemaan tämän ja kaikki tulevatkin osat!