Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Annoin kolme tähteä, sillä vaikka tykkäsinkin kirjasta, on pakko myöntää, että hypin joitain kohtia yli. Keskivaiheella oleva maailmanympärysmatka oli liian pitkä, ja loppuvaiheen tapahtumat jäivät siksi hyvin vähäisiksi, vaikka niistäkin olisi varmasti riittänyt kerrottavaa.

Tämä on kirja, jolle tekisi mieli kovasti antaa kolme tähteä, vaikka se ansaitsisi vain kaksi. Se kolmas tähti tuli nyt lähinnä myötätunnosta, sillä kirja koettaa kovasti olla hyvä. Ja päälisin puolin se sitä onkin. On politiikkaa, väkivaltaa, rasistisia haltioita ja magiaa lentelee oikealta ja vasemmalta... Mutta heti kun pysähtyy miettimään lukemaansa hiemankaan syvällisemmin, törmätään pariin ongelmaan. Juoni on yksinkertainen: muinainen haltiakaupunki suunnittelee avautumista muille roduille, mikä aiheuttaa valtakamppailun suurimpien sukujen kesken. Sitä ei kuitenkaan selitetä kunnolla, minkälaisesta avautumisesta on kyse. Onko kyse politiikasta? Kaupankäynnistä? Miksi on niin tärkeää päästää muut rodut haltioiden kaupunkiin? Miksi muita rotuja kiinnostaisi tulla? Suurin piirtein kirjan puolivälissä annetaan sentään joitain motiiveja ja selityksiä avautumiselle. Tämä kuitenkin saisi tulla hieman aikaisemmassa vaiheessa, sillä nyt kirjan alkuosa on pitkälti paikasta toiseen ryntäilyä ja väkivallalla mässäilyä ilman sen suurempaa päätä tai häntää. Onneksi kirja paranee kohti loppuaan. Elminster joutuu melkein sivuhahmoksi omassa tarinassaan; vaikka on saanut nimensäkin romaanin otsikkoon. Sivuhahmoista ei kuitenkaan nouse mitään suuria tai kiehtovia persoonia, jotka paikkaisivat tätä aukkoa. Harmi. Hahmoihin ei samaistu eikä heistä välitä. Päähenkilö El jää vieläkin hämäräksi. Hahmo on puisempi kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Marinoista huolimatta kirja oli nopea lukea ja kiehtova. Haltiakaupungin arkkitehtuuri piirtyi upeasti kirjan sivuilta juuri sopivan eksoottisena ja salaperäisenä. Valtakiemurat olivat riittävän mielenkiintoisia, vaikka mitään mullistavia käänteitä juonesta ei löytynyt. Kelpo kirja, vaikka ei välttämättä ensimmäisen kirjan tasolle nousekaan.

Tämä oli ehkä huonoin sarjan kirjoista, mikä on ihme sillä tämäkin oli todella hyvä. Jos tykkää nopeatempoisista ja helppolukuisista kirjoista eikä ole kyllästynyt vampyyri teemaan suosittelen tämän sarjan lukemista, sillä sarja paranee joka kirjalla(muutamaa pettymystä lukuunottamatta)

Joskus ala-asteella oli pakko lukea ja ei voi muuta sanoa kuin että yksi huonoimmista lukemistani kirjoista

Vaikka liekehtivä pikari ei olekaan lempparini Harry Pottereista se on silti ja tulee aina olemaan, upea kirja. Alku käynnistyy mahtavilla huispauksen maailmanmestaruuskisoilla jonka jälkeen on jälleen aika mennä Tylypahkaan. Vuodesta ei kuitenkaan ole tulossa tavallinen, ei todelaakaan, kolmivelhoturnajaiset pitävät siitä huolen. Liekehtivä pikari esittelee astetta synkemmän Tylypahkan. Kuolonsyöjät liikehtivät ja Harryn turvallisuus on vaarassa jälleen. Kirja ei onneksi synkistele liikaa, vaan Joulutanssiaiset ja S.Y.L.K.Y tuovat rutkasti huumoria mukaan. Myös Durmstrang ja Beuxbatons olivat kiinostava lisä velhomaailmaan ja Weasleyn perheen loput jäsenet esitellään. Liekehtivä pikari näyttää myös kuinka tarkkaan Rowling onkin suunnitellut koko velhomaailman ja Harryn tulevat seikkailut.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on yksi suosikki Pottereistani. Juoni on tietysti Rowlingin tapaan loistava, huumori niin ikään, no, loistavaa, hahmot upeita...Kaikki on juuri täydellistä tässä kirjassa. Myös iki-ihana Sirius Musta tekee debyyttinsä Azkabanin vangissa ja Tylypahkan magia lumoaa yhä uudelleen. Tähän en kyllästy koskaan, pitäisi varmaan lukea jälleen kerran...

Yllätyin kun löysin kirjan täältä, koska en pitänyt tätä itse scifinä. Mutta kun tarkemmin ajattelee, joo, kyllä se oli. Tykkäsin kirjasta todella paljon, koska se pohjustaa mukavasti James Bondin menneisyyttä. Kun luin Young Bond-sarjan kaikki suomennetut osat, huomasin myöhemmin ymmärtäväni paljon paremmin Bond-leffoja.

Tämän sarjan parasta antia on ehkä kuvitus, joka teki lukemisesta paljon kiinnostavampaa.

Kiintoisa mysteeri Emilyn menneisyydestä. Oli mukava ja nopea lukea. Alussa tuntui laahavan, mutta lopussa alkoi tapahtua. Ehkä hieman nuoremmille lukijoille, mutta 20-vuotias huomasi myöskin nauttivansa siitä. Emilyn "outous" tuntui joskus liioitellulta, mutta kun siihen tottui, se ei enää haitannut.

Okei, osaksi minulle meni tämän kanssa niin pitkään koska tarina ei koukuttanut oikeastaan missään vaiheessa. Kai minä sitten olen lukenut tähän päivään mennessä liikaa tämän tyylistä kirjallisuutta kun ei enää jaksa kiinnostaa. Ensinnäkin en tajua miksi tämä on venytetty sarjaksi ja toiseksikin kirjasta olisi saanut lyhyemmän ja ytimekkäämmän jos tuolta välistä olisi vähän poistellut sitä turhaa jaadajaadaata, joka ei mun mielestä juonellisesti ollut mitenkään merkittävää. Ethan oli musta ihan liian nössykkä ja koko kaupunki ja sen ihmiset olivat kuin muusta maailmasta eroon joutunut ihmismassa, jotka eivät hyväksy kaupunkiinsa mitään uutta. Lena taas tuntui olevan enemmän apaattinen kuin mitään muuta. Tarinaan särmää toi Lenan serkku Ridley sekä Macon-eno ja hänen susikoiransa. Ethanin perheen taloudenhoitajakin olisi ollut loistava persoona jos ei olisi ollut niin nalkuttava akka koko ajan. Ajottaiset hienosti kuvaillut taikajutut kyllä piristi kivasti tarinaa, mutta ei tarpeeksi. Tästähän on se leffakin tulossa, mutta se trailerikaan ei herättänyt mussa mitään erikosia tuntoja. Aion nyt kuitenkin käydä sen katsastamassa kun kirjankin luin. Tosin hirveän monet ovat leffaa moittineet koska se ei ole ollut uskollinen kirjalle. Itselle sillä ei ole niin väliä koska Lumoava kirous ei lumonnut minua.

Across the Universe: Miljoona aurinkoa jatkaa avaruusalus Varjeluksen tarinaa siitä mihin se edellisessä kirjassa jäi. Minulle kirja oli positiivinen yllätys. En pitänyt sarjan ensimmäisestä osasta niin paljon kuin olisin halunnut, mutta tämä toinen osa paransi käsitystäni sarjasta. Across the Universe sarjan idea on mielestäni aina ollut mielenkiintoinen. Ajatus uutta planeettaa kohti matkaavasta avaruusaluksesta on vähintäänkin kiinnostava. Miljoona aurinkoa etenee mielenkiintoisesti ja lukemista on lähes mahdoton lopettaa. Amy ja Seuraaja ovat jännittävä pari, eikä heidän suhteensa ole yksinkertainen. Amyn menneisyys on heidän välissään ja Seuraajaa ahdistavat johtajan paineet. Tämän lisäksi Revis on punonut niin Miljoona aurinkoa kuin edellisenkin kirjan täyteen salaisuuksia joiden paljastaminen voi vaaarantaa kaiken. Maltan tuskin odottaa seuraavan kirjan paljastuksia ja juonenkäänteitä.

Todella ihana kirja. En nyt muuta jaksa kirjoittaa kun että hieman ketutti se miten keskimmäisestä tytöstä tehtii ns. sairaanhoitaja kun muut seikkailivat.

Vaikka annoin kirjalle 4 tähteä, en kuitenkaan pitänyt siitä kovinkaan paljoa aluksi (ja joissain muissakin kohdissa). En jaksanut lukea kirjaa kokonaan kunnolla, jätin tylsät kohdat lukematta. Näihin tylsiin kohtiin kuuluivat kuvailut, joita Cassandra Clare kirjoitti erittäin paljon. Hän pitkitti tekstiään kirjoittamalla siihen kuvailua. Itse en pidä kuvailusta, haluan mennä aina suoraan asiaan. Pidän vähäisestä kuvailusta myös siksi, että pääsee itse miettimään kirjan "ulkoasun" kokonaan uusiksi. Pikkutarkkuus kuvailussa ärsytti minua, ja vielä enemmän "kuin"-kuvailut (esim. "Hän oli kuin plah plah plah...). Voin vaikka vannoa, että "kuin"-lauseita löytyy kirjasta yli 50! Mutta toki kirjaan mahtui hyviäkin kuvailuja, jotka olivat kirjoitettu erittäin kauniisti, yhtenä lemppareistani: "Hänen yläpuolelleen kaartui yötaivas,jolla loistavat tähdet olivat kuin kourallinen taivaalle viskottuja timantteja")! Välttelin aluksi kirjaa. Aluksi välttelin sitä alkusivujen takia, jotka olin jo ehtinyt lukea. Sain huonon kuvan ensimmäisten sivujen perusteella kirjasta. Kun olin päässyt vauhtiin lukemisessa, ja alkanut pitämään kirjasta, sain tietää kliseisestä juonenkäänteestä (kaikki lukeneet tietävät ilman, että edes kerron siitä sen enempää). Siihen se lukeminen sitten tyssäsi kolmeksi kuukaudeksi. Mutta sitten kuitenkin tartuin itseäni niskasta kiinni, ja päätin lukea kirjan loppuun. Tosin annoin itselleni luvan ohittaa tylsät kohdat. Tämän jälkeen, aloin pitämään kirjasta TODELLA paljon, kaksi viimeistä lukupäivää ahmin sitä. Sen henkilöhahmoihin tykästyi, juoni alkoi rullaamaan nopeaan tahtiin ja hyviä vitsejä sateli sieltä sun täältä. Katsotaan nyt luenko kirjan uudestaan ja kokonaan, mutta pakko on ainakin lukea jatko-osat. Ja tuleva elokuvavakin on nähtävä!

Nopealukuinen mutta hyvin tapahtumarikas. Varmasti oikein kiva lukukokemus noin 10-14 -vuotiaalle, sanoisin. Vanhempikin huomasi tykkäävän, vaikka tarinaa olisikin voinut pohjustaa ehkä noin 50 sivun verran lisää.

Jos totta puhutaan, en lukenut kirjaa kunnolla. Yritin, mutta sen kieli ei sujunut lainkaan, joten oli pakko jättää kesken. Ehkä tämä toimii paljon nuoremmille lukijoille, vaikka hyvä lastenkirja on myös sellainen, jonka aikuinenkin voi lukea.

Talviverinen on Pohjankontu-trilogian viimeinen osa, joka kertoo Troin tarinan melkein sieltä alusta melkein sinne loppuun. Tämä on hyvä asia, koska Troi on yksi niitä harvoja todellista mielenkiintoa edellisissä osissa herättäneistä hahmoista. Waris on pysytellyt tyylilleen uskollisena, eikä kielessä tai tarinan rakentelussa outoja yllätyksiä vastaan tulekaan. Ehkä tarinan keskittyminen juuri Troin elämään tekee siitä mielenkiintoisemman kuin aiemmista osista. Kyllä, tämä on ehdottomasti paras kolmesta ja enpä voi sanoa olevani yllättynyt, jos tämä Kuvastaja-palkinnon nappaa (kuten edeltäjät). Kirja on yhtä helppo- ja nopealukuinen kuin edelliset osatkin. Waris on myös saanut korjattua dialogia parempaan suuntaan ja nyt tarinan pystyi lukemaan ilman, että tarvitsee pysähtyä makustelemaan vuorosanoja pitkäksi aikaa. Dialogi toimii ihan hyvin ja uppoaa tarinaan vieden sitä häiritsemättä eteenpäin. Toisinaan tuntuu, että jotkin tilanteet, kohtaukset ja asiat ovat jotenkin ylimääräisiä. Ne tuntuvat väkisin kirjaan upotetuilta, tai sitten niiden merkitys tarinassa katosi minulta. Troin ”matkasta” kerrotaan jonkin verran jo edellisissä osissa. Jotkin asiat tietää jopa niin hyvin, että toisto tuntuu turhalta, kun tässä viimeisessä osassa kerrataan asiat vielä uudelleen. Kovin pahasti se onneksi ei häiritse ja toki saamme Troin elämästä paljon uuttakin tietoa. Tarinan loppu oli melko ennalta-arvattava, mutta… Ehkä se sopii tähän kirjaan, tähän kohtaan ja trilogian päätökseen. Suosittelen lukemaan tämän ehdottomasti kirjailijan tähän mennessä parhaan tuotoksen. Täydellisestä suorituksesta ei ole kyse, mutta aikaisempiin osiin nähden Talviverinen antaa jonkinlaisen käsityksen myös kirjailijan kehittymisestä ja kasvusta työssään.

Kirja on melko pitkälle samantyylinen kuin sarjan aloittanut Tähystäjäneito. Kielellisesti kirja jatkaa samalla tyylillä, se on helposti ja nopeasti luettava. Tarina on yhä enemmän suunnattu tyttösille ja nuorille naisille. Juonelta olisin odottanut enemmän. Päähenkilö tuntuu aikuistumisestaan huolimatta jääneen vähän naiiville tasolle. Tarina ei ole kovinkaan mukaansatempaava ja edellisessä osassa tutuiksi tulleet henkilöt pysyvät edelleen melko etäisinä, eikä hahmojen mahdolliset kohtalot oikein jaksa kiinnostaa. Toisaalta kirjan vahvuus on se, että siinä ei sorruta yliselittelevään kuvaukseen. Meni hyvin iltapäivälukemisena paremman tekemisen puutteessa. En voi olla taas kerran huomauttamatta siitä seikasta, että pakkoäitiys on väkisin ängetty tarinaan, josta sen olisi hyvin voinut jättää pois.

Tämä oli ihan kiva lukukokemus. Mitään kovin erityistä tai ihmeellistä ei tässä kirjassa ole. Tarina käynnistyy hitaasti ja eteneekin samaa vauhtia koko kirjan matkalla. Paikkojen kuvauksiin keskitytään enemmän kuin henkilöhahmojen rakentamiseen. Hahmot jäävätkin etäisiksi ja vähän kylmiksi. Khalkoksen ihmisten ja tapojen erilaisuuden kuvailuun on hyvin panostettu. Kieli on sujuvaa ja virheetöntä. Valitettavasti tarina ei ole kovin mukaansatempaava ja juonikin on vähän hontelo. Tämä on helposti ja nopeasti luettava kirja. Ajanvietettä. Ei vaadi mitään suuria älyllisiä ponnistuksia. Tähystäjäneito on ehdottomasti suunnattu nuorille naisille tai varttuneemmille tyttösille.

Täytyy kyllä nostaa Riordanille hattua tästä Kanen aikakirjat päättävästä osasta. Siinä missä sarjan ensimmäinen osa oli paikoitelle todella tylsä, ja toinenkin vähän niin ja näin, Pedon varjo pysyi mielenkiintoisena koko ajan. Pedon varjossa käydään viimeistä taistelua Apepia vastaan ja maailma uhkaa tuhoutua muutaman päivän kuluttua. Tämä ei jo ennestään Riordania lukenutta hetkauta, koska sama jippo on käytetty oikeastaan jokaisessa Percy Jacksonissa. Pikku hiljaa tämä "pelastakaa maailma kolmessa päivässä" meininki alkaakin jo ärsyttää. Huumori oli kuitenkin tuttuun tyyliin loistavaa. Useaan otteeseen huomasin naureskelevani itsekseni kaheleille juonen käänteille ja hahmojen tokaisuille. Carter ja Sadie ovat ehkä hieman ärsyttäviä tyyppejä, mutta heidän sisarussuhteensa on mielestäni kuvattu oikein aidolla ja humoristisella otteella. Romantiikkakaan ei kirjasta onneksi puutu. Loppufiilikset Pedon varjosta olivat hyvät, eikä muutama loppulausahdus sulje pois jatkon mahdollisuutta. Minun mielestäni sarja voisi kuitenkin päättyä tähän. Aivan Percy Jacksonien tasolla tämä ei ole, mutta Riordanista pitävälle suosittelen kyllä.

Pohjatarinaltaa hyvä, mutta turhan hitaasti käynnistyvä tarina. Mielenkiintoisimmat tapahtumat löytyy vasta kirjan lopusta. Mukaansatempaavuus puuttuu tekstistä. Kirjan keskivaiheilla oleva tanssiaiskohtaus olisi saattanut olla yksi mielenkiintoisimpia tai viihdyttävimpiä käännekohtia kirjassa ellei se olisi ollut niin suoran kopio Stephen Kingin Carriesta, ilman verta tosin. Vaikea uskoa että tämän tekstin jälkeen jatko-osaan jää enää mitään kirjoitettavaa, juonellisesti tarina olisi ehkä kannattanut jättää yhteen osaa yksinkertaisella loppuratkaisulla nykyisen venyttämisen sijasta.

Sarjan aiemmissa osissa en oikeastaan kiinnittänyt kovinkaan paljoa huomiota Butchiin. Ehkä juuri tämän takia olin hieman yllättynyt että hän pääsi kirjan pääosaan. Kuitenkin kirjaa lukiessani aloin hahmottaa Butchin roolia yhä paremmin ja paremmin. Kirjan alku ei ollut mielestäni kovinkaan mielenkiintoinen. Se oli Butchin ja Marissan osalta liikaa sellaista "ollako vai eikö olla?"- draamaa.. Loppua kohden juoni kuitenkin parani, vaikka draama jatkuikin taustalla melkein viimeisille sivuille asti. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin ihan hyvä ja lukemisen arvoinen. Tosin alku olisi voinut olla erilainen ja draamaa olisi voinut olla todella paljon vähemmän. Mutta onneksi tässä kirjassa lessereiden kohtaukset oli mielestäni kirjoitettu hieman paremmin kuin aikaisemmissa osissa, mikä oli hyvä asia. Kirja myös muutti suhtautumistani joihinkin hahmoihin. Ennen ajattelin että Vishous olisi vähän erilaisempi kuin tämä kirja antoi ymmärtää. Enkä tiedä että oliko tämä muutos kovinkaan hyvä asia. Butchin menneisyys oli mielestäni koskettava ja se sai minut ymmärtämään hänen tekoja paremmin. Ja sitten oli tietenkin Marissa. En kauheasti pitänyt hänestä aiemmin, mutta kirjan aikana tapahtuva kehitys ja henkinen kasvaminen paransi mielikuvaani hänestä.

Olen hulluna tähän sarjaan! Mutta tämä kirja oli pieni pettymys. Kaikki ne runot ja tapahtumien puute alkoi kyllästyttää mutta loppu oli hyvä.

Harry Potter on sarja joka ei petä lukijaansa. Kuudes osa on fantastinen, eikä silti edes suosikkini sarjassa. Puoliverinen prinssi on synkempi kuin edeltäjänsä ja menneisyyden palaset alkavat aueta pala palalta. Myös romantiikkaa tulee mukaan edellisiin kirjoihin verratttuna paljon, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Harry ja kumppanit ovat jälleen kasvaneet eikä elämä Tylypahkassa tule ainakaan yksinkertaisemmaksi. Kirjan kanssa itkee ja nauraa, jälleen kerran upeaa työtä Jo Rowlingilta!