Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Paras osa ikinä!! Harmittaa, kun se loppu.. )= kivasti actionii ja sulosii NoraPatch momentseja (: En malta oottaa sitä leffaa! JESS

Tämä kirja tuntuu jakavat mielipiteet, sitä joko rakastetaan tai vihataan, ja minä taidan kuulua jälkimmäiseen joukkoon. Kirjassa on niin monta epäkohtaa, etten enää edes muista kaikkia. Kaikista eniten minua kuitenkin ärsytti Katniksen lamaantuminen ja se miten loppuratkaistuun päästiin. Tuli sellainen olo, että Collinsilla oli ollut kiire tämän kirjan kirjoittamisessa.

Hirveän nopealukuinen, ehkä siksi että luvut ovat melko lyhyitä. Alussa eteni hitasti ja ärsytti kun asioita ei kerrota, mutta lopussa alkoi paljastua enemmän asioita ja sen vuoksi loppua kohti muuttui kiinnostavammaksi. Kerronta on liian simppeliä. Olisin kaivannut enemmän kuvailua.

Paljon parempi kuin tv-sarja. Kirjasta saa paremmat "kicksit".Tv-sarja on laimeampi ja minusta näyttelijät olisi voitu valita paremmin. Täytyy myöntää, että olen kyllä lukenut parempiakin vampyyritarinoita, mutta sen verran koukuttava kuitenkin, että kaikki tähän asti ilmestyneet kirjat on luettu...

Yllätyin kirjan ronskista tyylistä. Lainatakseni aikaisemmasta arvostelusta "Pimeyden rakastaja pureutuu kunnolla vampyyrielämän raakaan ja kuumaan puoleen. Ei mitään Edwardin tai Stefan Salvatoren "voi ei olen ollut hirviö ja nyt kylven itseinhossa" kamaa vaan kuumia itsevarmoja vampyyrimiehiä." Tämä tyyli yllätti minut ja sai mielenkiintoni heräämään ja halusin heti tietää mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. 2 päivää meni kun kirja oli luettu ja seuraavaa kirjaa hankkimaan. Toisin sanoen jäin koukkuun...

Tää oli musta ehdottomasti parempi kuin eka kirja. Isaac oli todella mies mun makuun, mutta kaipaisin enemmän juttua Jimistä, joka on periaatteessa koko sarjan päähenkilö. Myös Jimin enkelikaiffareiden elämään pääsi kurkistamaan taas pikkuisen lisää. Wardin tuttuakin tutumman kirjoitustyylin huomasi myös tästä ja huumori oli paikoitellen aika hauskaa ja huomasin pyrskähteleväni useaan otteeseen kirjaa lueskellessa. Juoni oli tässä kirjassa mielenkiintoisempi kuin edellisessä vaikka loppu tuntui minusta vähän hutaistulta ja välillä jopa epäuskottavalta. Kirja kuitenkin pitää otteessaan ensimmäisiltä sivuilta asti eikä tässäkään vältytä ilkeän Devinan tempuilta, jotka eivät ihan ole mitään lapsille luettavaksi suunniteltua kamaa. Tylsäksi tämä ei käynyt missään vaiheessa ja tämän lukemiseen ei mennytkään minulla kovin pitkään vaikka sivuja on monta sataa. Jään todellakin janoamaan lisää Jimiä ja uusia haasteita. Kaksi takana, viisi edessä.

Maria Turtschaninoffin Arra-kirjan takia lainasin tämänkin kirjan kirjastosta. Olin tosissaan rakastunuut Arraan, mutta suoraan sanottuna tämä oli pettymys. Alku vaikutti oikein lupaavalta, mutta loppua kohden alkoi vain huononemaan ja huononemaan. Eikä loppukaan ollut odotusten kaltainen, joten kirja oli oikeastaan aika surkea. Huomattavasti parempaa olin odottanut...

Eilen sain Matkijanärhen luettua ja se nostatti eniten tunteita pintaan. Nimenomaan raakuutensa takia. Edellisen arvostelijan arvostelusta sain sen fiiliksen, ettei oikeen tykännyt kirjasta, mutta se on mielipideasia ja niistä ei voi kiistellä. Itse pidin kirjoista. Tulen lukemaan joskus uudelleenkin. Leffat katson ehdottomasti.

Ensinnäkin rakastan tätä kirjasarjaa!! Pidän ennennäkemättömistä hahmoista ja sen vauhdikkuudesta, tosin täytyy sanoa että kovin syvällistä luettavaa se ei ole. Eniten pidän kuitenkin kirjailijan huumorintajusta ja siitä kuinka hän on jaksanut keksiä omaperäisiä hahmoja ja tapahtumia, jotka kuitenkin ovat yhteydessä oikeaan maailmaan. Suosittelisin tätä kirjaa lukijoille jotka etsivät hauskaa ja kevyttä lukukokemusta.

Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran ollessani 12 ja silloin kirja lumosi minut täysin. Rakastuin tekstin kuvailuun ja omanlaiseen huumoriin, jota kirjassa oli. Tarina on totta kai erittäin kliseinen, ennalta-arvattava ja ajoittain todella tylsä, mutta silti se on mielestäni yllättävän hyvä veto Meyerin ensimmäiseksi romaaniksi. Ainoa todella kirjan pilaava piirre oli Bella, joka on hahmona pitkälti täysin epäonnistunut, naiivi ja idioottimainen höntti, jonka perässä jostain syystä ihan kaikki juoksevat. Eikö nykyään voida kirjoittaa tytölle yhtä poikaystävää/ihailijaa ja jättää sitä siihen? Miksi kaikkien poikien pitää riutua rakkaudesta ah niin ihanaa sankaritarta kohtaan? Ärsyttävää! Sarjan ylipäätään pilasi elokuvat. Tässä ensimmäisessä osassa oli edes vähän eloa, mutta elokuvien (tai no, lähinnä Bellan näyttelijän ja surkean ohjaajan) takia Meyerin ote katosi. Sarjan loput osat ajavat kerta toisensa jälkeen päin seinää, saaden lukijan toivomaan nopeaa kuolemaa.

Pidin enemmän aijemmasta kirjasta... Mutta oli tässäkin toki hyviä puolia, ja sai tietää enemmän Ky:stä, hänen ns. vanhasta elämästään yms...

Samaa linjaa täälläki päin, nauraa sai aivan vedet silmissä. Tämä kirja on sellasta lepposta luettavaa esim. vaikka rannalle tai toki sateisina ja tylsinä päivinä. :D

Erilainen... todella erilainen ja erikoinen :D Mutta toisaalta oli ihan oukey luettavaa. Mutta hidas alkuinen, joten kärsivällisyyttä piti olla kun tätä luin. Ja kyllä varmaan aijon lukea sen seuraavan osan. :)

Itse pidin kovasti, tekstiin pääsee mielestäni hyvin mukaan. Aijemmin en ole lukenut mistään lohikäärmeistä kertovista kirjoista, mutta tämä oli todellakin lukemisen arvoinen. Odotan innolla jatkoa kirjalle ja suosittelen lukemaan. :)

Suhtautumiseni tähän kirjaan on jokseenkin ristiriitainen. Koko ajan sattuu ja tapahtuu ja mielestäni kaikki kirjan tapahtumat on sullottu aivan liian lyhyenläntään aikaan. Koko ajan pahiksia tunki ovista ja ikkunoista ja silti niitä oikein piti vielä etsiä lisääkin. Henkilöt olivat osittain onnistuneita, osittain ei. Clary oli perinteinen sankaritar, rumana itseään pitävä poikatyttö, jolla ei oo ikinä ollut tyttöpuolisia kavereita tai poikaystäviä. Kömpelö, huonosti pukeutuva lauta, joka on ujo mutta sittenkin aika rohkea. Tällaisen ensivaikutelman Clarysta sai. Miksi kaikki nykyajan naispäähenkilöt ovat tällaisia omasta mielestään niin karseita, mutta kaikkien miesten mielestä ihania ja rakastettavia? Onko nykyään jotenkin ihanteellista, että sankaritar pitää itseään rumana, mutta yllättäen vähintään kaksi jätkää on ihan lääpällään siihen, vaikka koskaan ennen kukaan ei ole osoittanut minkäänlaista merkkiä kiinnostumisesta? Simon oli puolestaan pitkälti tylsä, tylsä, TYLSÄ. Siinä on niin perinteinen sidekick, jonka tuntemukset ovat ennalta-arvattavat ja turhauttavat. Ainoa asia josta Simonissa pidin, oli hänen ajoittainen huumorintajunsa. Jace puolestaan oli hahmoista ainoa, josta mä todella tykkäsin alusta loppuun. Joo, se on totaalisen perinteinen ja kliseinen pääpoika, mutta mitä sitten, kun ne on aina kaikista parhaimpia? Jace oli parhaiten kuvailtu, sillä oli parhaat jutut ja kaikesta täydellisyydestään huolimatta sympaattisimmat negatiiviset piirteet. Useinkin käy näin, että tykkään kirjojen miespäähenkilöistä enemmän kuin sankarittarista, mutta taitaa olla aika yleinen tilanne. Tää oli kuitenkin yllättävän hyvä kirja esikoisromaaniksi, vaikka ajoittain herätti ärtymystä.

Tämän kirjan kanssa lähinnä pyörittelin silmiäni ja huokailin tympääntyneenä, tarkistaen vähän väliä että loppuuko tämä jo kohta. Pääsi ehdottomasti laimeimpien koskaan lukemieni kirjojen listalle. Alku oli tylsä, biologiapari-juttu haiskahti vahvasti twilightilta ja Patch oli pahismaisuudessaan täysin ylimenevä muka kuuma kansikuvapoika, joka ei kyllä pahemmin pisteitä kerännyt. Nora oli syystä tai toisesta aika mitäänsanomaton ja väritön, eikä perinteinen bestiskään herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Ylipäätään koko teos toi mieleen huonon fanitarinan, eikä ainoastaan tylsien hahmojen takia, vaan myös juonen latteuden vuoksi. Eikö se kirjailija keksinyt mitään omaperäisempää? Muutamaan otteeseen laatu nousi melkein siedettäväksi, mutta ei sitten, aina sorruttiin takaisin suohon.

Tykästyin tähän kirjaan todella. Juonessa ei ehkä ollut paljoa toimintaa, mutta hahmojen välittömyys ja hauskuus saivat ainakin minut nauttimaan joka hetkestä. Puhekieli sopi tekstiin ja teki hahmoista helpommin lähestyttävät. Rufus kyllä nousi ehdottomaksi suosikkihahmokseni, mutta kyllä loputkin pääjengistä pääsivät aika korkealle suosikkilistallani. Unnan vanhemmat jäivät ehkä liian etäisiksi ja olisi sitä faunoidi-puolta voinut selventää vähän enemmän, kun on uudesta lajista kyse, mutta muuten kirja miellytti. Oli todella positiivinen yllätys löytää näinkin hyvätasoista fantasiakirjallisuutta Suomesta.

Kirja alkoi mielenkiintoisesti ja oli kaikin puolin erittäin lupaava. Toki vauhtiin päästiin jokseenkin hitaasti ja Gideon esiteltiin mielestäni aika myöhäisessä vaiheessa, mutta sen nyt vielä voi antaa anteeksi. Mutta ottaen huomioon, että kyseessä on trilogia ja ilmeisesti lopunkin aikaa tullaan pyörimään samojen aiheiden ympärillä, kerrottiin tässä osassa aivan liikaa. Monia asioita saattoi arvailla liian aikaisessa vaiheessa, ja kirjailija päästi lukijat aivan liian helpolla ottaen huomioon aihepiirin tarjoamat mahdollisuudet. Tällaisessä tarinassa voisi mielestäni olla enemmän salaisuuksia ja kirjailija voisi antaa lukijan ajatella enemmän ihan omilla aivoillaan. Myös romantiikan äkkinäinen kehittyminen oli ärsyttävää. Ensimmäisessä hetkessä Gwen ja Gideon suunnilleen vihasivat toisiaan, seuraavassa hetkessä kaulailivat ja yllättäen olivatkin kamalan hyvää pataa keskenään. Missä oli jännite, kipinä, tunteet? Pääparin suhde jäi etäiseksi, viileäksi ja kiirehdityksi, etenkin kun ottaa huomioon Gideonin ja Gwenin serkkun suhteen. Voi toki olla, että kyse on jostakin Gideonin julmasta juonittelusta, eikä hän oikeasti pidä Gwenistä, mutta siinä tapauksessa Gideonin vähäisetkin pisteet laskevat jonnekin erittäin alas. Sitä paitsi se olisi erittäin kummallinen ja köykäinen veto kirjailijalta, joka on siihen mennessä kirjoittanut niin ennalta-arvattavasti. Kokonaisuutena kirja oli enintään juuri ja juuri tyydyttävä (Eniten pisteitä keräsivät Gwenin paras ystävä Leslie, symppikset haamuhahmot ja Gwenin isoäiti - jonka nimeä en enää muista), jos sitäkään. Seuraavan kirjan luen jos tulee vastaan ja jos on tarpeeksi tylsiä hetkiä.

Vieras on ihana. Yksinkertaisesti aivan loistava, ja paljon parempi kuin Twilight, ainakin minun mielestäni. Pari henkilöä on tässä sanonut, että selvästikin tämä on tehty aikuisemmalle ikäluokalle kuin mille Twilight on tehty, tähän minun täytyy kyllä heittää vasta-argumentti; itse ainakin, vaikka olenkin "vain" kaksitoista, tajusin juonen hyvin, ja muutenkin ihan hyvin minun mielestäni kirjan voi lukea tämänkin ikäisenä.

Nappasin vain jonkun kirjan kirjastosta ja tmä sattui käteen, en kyllä yhtään kadu! Aivan mahtava kirja ja vielä suomalainen kirjoittajakin. Tykkäsin Raisasta henkilönä, vaikka nimi onkin aivan kauhea:D Innolla odotan jo seuraavaa osaa!

Kirjan tekstistä huomasi, että sen on kirjoittanut nuori tyttö. Kirjassa toistui kokoajan samat kuvailut, joka alkoi jo ärsyttää, kuten "peuran silmät" yms. Hope henkilönä ei myöskään oikein innostanut, hän oli rasittava ja valitti kokoajan, lisäksi mietin, että miksi ihmeessä Hope ei muistanut sitä kuvaa? Mutta jokatapauksessa kirja oli hyvä nuoren tytön kirjoittamaksi ja toivon, että hän jatkaisi kirjoittamista. :)

Tykkäsin että kirja sijoittui 1700- lukuun. Ihana kirja, vioistaan huolimatta, harmi, ettei muita osia ole suomennettu :|

Tosi hyvä kirja! Tosin en kyllä aluksi meinannut oikein älytä kirjaa, mutta onneksi loppu aina valaisee ja loppujen lopuksi mikään ei mennyt yli hilseen:]

Kirja sarja oli pääosin todella hyvä ja kiehtova. Kirjan ensimmäinen osa oli toki vähän tylsä, mutta kun pääsin vauhtiin..:) Kirja ei kuitenkaan ollut sellainen "wau", joka koukuttaisi, hyvä kuitenkin. Ja sitte jäi kyllä häiritsemään, että kaiken sen jälkeen ne vaan KÄTTELI?!