Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Löysin kyseisen kirjan antikvariaatista ja täytyy myöntää, että eniten tässä kiinnosti Lovecraftin nimen mainitseminen takakannessa. Kirja oli kuitenkin ihan mielenkiintoista luettavaa ja Lovecraftinkin vaikutuksen näki. Kauhun elementtejä löytyy, mutta kiehtovimpia kohtauksia tosiaan on sci-fi elementit. Avaruuksien läpi ajelehtimisesta tuli välillä mieleen jopa 2001: Avaruusseikkailu. Vaikka tiede kirjassa olikin vähän niin ja näin, sen antaa kauniisti vanhentuneelle teokselle anteeksi. Oikeastaan ainoa huono puoli kirjassa oli se, että mitään ei selitetä. Tapahtumat jäävät hyvin pitkälti mysteeriksi ja lukijan oman mielikuvituksen varaan. Salaperäisen talon merkitystä ei loppujen lopuksi selvitetä, eikä taloon kohdistuvan hyökkäyksen syytä. Vinkkejä annetaan kuitenkin paljon, joista jokainen saa itse päätellä loput.
Tartuin kirjaan hetken mielijohteesta. En oikeastaan odottanut kovinkaan paljoa, pidin sitä vain yhtenä monista Tarkoitetun ja Deliriumin tyyppisistä tapauksista. Olihan se ehkä sitäkin, mutta etupäässä upea kirja, joka kyllä jätti edellämainitut täydellisesti varjoonsa. Paljaan taivaan alla on ihanasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava, vaikka alku syyllistyykin lievään tylsyyteen. Jos sen yli kuitenkin pääsee, huomaa ihastuvansa kirjaan ja sen henkilöihin pikkuhiljaa, niin että lopussa ei malttaisi päästää irti ollenkaan. Paljaan taivaan alla nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Nyt en malta odottaa seuraavan osan suomentamista!
Tämä kirja on kliseyden, kaupallisuuden ja ennalta-arvattavuuden huipentuma, mutta silti... Tästä ei vaan voi olla pitämättä!
Ehdottomasti kirja, joka kannattaa lukea. Osa novelleista edustaa steampunkia lähes tyylipuhtaasti ja osassa on otettu suuriakin vapauksia. Suurin osa novelleja ovat melko selkeitä juonellisia kertomuksia eikä niissä sorruta liialliseen taiteellisuuteen.
Minua harmitti lukiessa, että Kuikansulka oli aikuistunut ja nyt seurataankin hänen lastensa matkaa. Tarinassa on myös joitain hieman yli hilseen meneviä juttuja. Loppukin vähän tökki. Ihan ok kirja, mutta ei yllä edeltäjän tasolle.
Varsin mielenkiintoinen lukukokemus. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi ehkä väsymys, sillä luin kirjan loppuun kerralla heti saatuani sen käteeni. Myös käytännössä jatkuva sotiminen kirjan ajan oli rasittavaa, ja ainoana taukona voisi pitää Shapiran ja Eragonen matkaa Vroengardiin (muistaakseni Se meni noin). Kuitenkin kokonaisuutena kirja oli todella hyvä, vaikkakin samanlaiseen lopputunnelmaan ei päässytkään kuin aiemmissa osissa. (Saattoi tosin johtua väsymyksestä). Tämäkin, kuten aiemmat osat pitää lukea monta kertaa uudelleen päästäkseen käsiksi teemaan. Pitänee alkaa varata lukemiseen hieman enemmän aikaa. Kirja oli kuitenkin hieno päätös sarjalle, jota pidän yhtenä parhaimmista koskaan, mitä olen lukenut. Jos mistään kirjaa voi oikeasti kritikoida, niin Vroengardilta löytyneistä elduraneista. (liian ennustettavaa), sekä lopusta, joka jäi jotenkin... jotenkin liian selitellyksi. Siinä minun mielestäni vain lueteltiin tapahtumat, mitä tapahtui. Olihan Se mukava kuulla uuden valtakunnan alkuvaiheista ja muusta toiminnasta, mutta se jätti minut hieman kylmäksi. Noh, toinen lukukerta syventää kuitenkin varmasti kokemusta tästä kirjasta, josta pidän erittäin paljon.
Jep jep, jos aikaisemman kirjan lukemiseen meni joku tovi, tämän lukemiseen meni vielä vähän pidempään. Alku oli mielestäni melko tylsä, mutta onneksi loppua kohden meno parani edes hieman. Alussa asiat pyöri samojen asioiden ympärillä eikä mikään edennyt mihinkään suuntaan. Lopussa taas tuli hyvin paljon kaikkea uutta asiaa, minkä olisi mielestäni voinut jakaa paremmin koko kirjaan... Phury ei ole missään vaiheessa ollut minulle sellainen hahmo jota fanittaisin. Nyt kirjan luettuani ajatukseni pyörivät lähes samoja ratoja, mutta joitakin muutoksia tietenkin on. Phuryn ongelmat oli kuvattu todella hyvin mikä paransi hänen asemaa omissa ajatuksissani. Cormia taas oli koko kirjan ajan aivan ihana hahmo ja loppua kohden ajatukseni hänestä vain paranivat. Toki heistä olisi voitu kertoa vielä enemmän. John on aivan ihana henkilö mutta joissakin kohtia tuli sellainen olo, että hänestä voitaisiin kertoa hieman vähemmän. Hänestä tuli niin paljon asioita esiin, että tuntui kuin kirjassa olsii kerrottu niin Phurysta kuin Johnistakin.. Kirja sai minut kuitenkin päättämään, että jatkan vielä sarjan lukemista, sillä tässä kirjassa tuli niin paljon sellaista esiin, mistä haluan lukea enemmänkin.
Niin kuin aikaisemmatkin sarjan kirjat. Melkein yhdeltä istumalta luin koko kirjan. En vain yksin kertaisesti voi lopettaa.Pakko tietää mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. Suosittelen ehdottomasta.
Hyvä kirja niin kuin aikaisemmatkin. Minusta Butch olisi voinut jäädä ihmiseksi. Se olisi tuonut vähän erilaisuutta tähän sarjaan ja Veljeskuntaan. Pidin siitä, kun aika alussa Butch ja Marissa löysivät toisensa, kun sen kuitenkin tiesi, että lopussa ovat yhdessä. Loppu puolella tuli taas tämä "En halua olla kanssasi tai meidän ei ole hyvä olla yhdessä yms." Miksi sellainenkin kohtaus tähän piti saada, kun kuitenkin lopussa yhteen päädytään.
Tää oli mahtava!!! Tykkäsin pala palalta hahmottuvasta tarinasta ja siitä naisesta, joka tahtoi pelata shakkia puhelimessa. Ja tietysti kuiskaukset ovat aika karmaisevia... Kivaa plussaa oli laulu nuotteineen lopussa. Loppu jäi vähän auki, joten ihan helposti alas menevä kirja tää ei ihan ole.
Isoveljeni suositteli mulle tätä kirjasarjaa(luemme suunnilleen samanlaisia kirjoja...)pidin ihan sikana,kaikki jotka on pitänyt tästä myyttihovi sarjasta niin kannattaa lukea Tessa Grantonin veritaika!!!
Huhhuh, aloitin kirjan lukemisen varttia vailla yhdeksän illalla ja lopetin 20 yli kolme yöllä. En kerta kaikkiaan saanut irroitettua kirjaa käsistäni! Mutkikas ja kimurantti juoni, ihanaa huumoria ja hehkuvaa romantiikkaa ja sai niin nauramaan ääneen kuin kyyneleetkin silmiin. Mitä muuta voisi kirjalta toivoa? Suosittelen ehdottomasti tuon kirjasarjan lukemista kaikille. Harmittaa vain, että se loppui jo...
Odotin kirjalta vähän enemmän. Luulin sitä aluksi jonkinlaiseksi kauhukertomukseksi tms. mutta kyseessä olikin aika tavanomainen fantasiakertomus. Pidin kyllä paljon kirjan ideasta ja aikasilmukoista, mutta päähenkilöt eivät napanneet, ei yksikään heistä. Juonikin oli mielestäni aika tylsä, ja minun täytyi pakottaa itseni lukemaan viimeiset 100 sivua - ja nekin nopeasti silmäilemällä. Kirja ei ollut missään vaiheessa kovinkaan yllättävä ja loppukin oli hyvin ennalta-arvattava. Se antaa kyllä mahdollisuuden mielenkiintoisille jatko-osille, ja voisinkin vilkaista seuraavaa kirjaa, jos sellainen tulee.
Ilman tätä kirjaa en olisi koskaan ihastunut fantasiaan ja sitä kautta sci-fiin ja elokuviin! Koko Harry Potter-kirjasarja antoi elämälleni aivan uuden suunnan. Löysin kadottaneeni innon kirjoihin ja kirjoittamiseen. Ja ennen kaikkea ennakkoluuloni siitä, että fantasia ja sci-fi on vain nörteille, muuttui kerta heitolla! Kirjaa ei sanat "mukaansatempaava, hauska, viihdyttävä" tai jopa "täydellinen" riitä kuvaamaan. Harry Potter-sarja on sydämessäni paljon enemmän kuin vain näitä adjektiiveja. Kiitos J.K. Rowling, KIITOS!
Luin Silmarillionin kouluprojektia varten. En saanut oikein kirjan ideasta täysin kiinni, sillä en ole lukenut Tolkienin muita kirjoja kuin Hobitti-Eli sinne ja takaisin:n. Lukuprosessi olisi ollut varmasti paljon miellyttävämpi, jos olisin lukenut ensin Taru Sormusten Herrasta-trilogian (mikä oli ensin suunnitelmissani). Silmarillion on ehkä vaikein kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä on pakko lukea ainakin osittain uudestaan, sillä tästä löytyy aivan varmasti aina uudella luku kerralla jotain uutta. Mutta seuraavaa lukukertaa odotellessani mielipiteeni tästä kirjasta on ristiriitainen. Silmarillion oli paikka paikoin tylsä, vaikealukuinen ja pitkitetty, mutta siinä oli myös hyvät hetkensä: siinä oli kiinnostaviakin taruja (Ainulindalë, Húrinin tarina) ja teksti oli joka luvussa aina vain kauniimpaa. Uskon mielipiteeni muuttuvan negatiivisesta hiukan positiivisemmaksi ajan kuluessa. No mutta aika näyttää, niinhän sitä sanotaan.
Tämä on ollut jo monta vuotta yksi suosikkikirjoistani. Potterit yleensä ovat ykkösiä, mutta jotenkin tämä on aina ollut minulle se tärkein. Rakastan J.K.Rowlingin tapaa kirjoittaa ja lumota lukija mukaan seikkailuun. Ties kuinka monennetta kertaa lukiessa löytää jotain uutta. Miten joku osaa kirjoittaa kirjan näin moneen kerrokseen? Juonnellisesti kirja on myös loistava. Tarina viihdyttää, koskettaa ja naurattaa koko ajan. Ihanaa on myös Kelmien mukana olo. Yksinkertaisesti vain rakastan tätä kirjaa!
Okei, minä en ymmärtänyt tätä kirjaa laisinkaan. Tajusin kyllä mitä luin, mutta ilmeisesti kirjaan upotettu hieno sanoma ei tehnyt minuun mitään vaikutusta. En osannut laisinkaan odottaa mitä kirja piti sisällään kun sen hetken mielijohteesta kirjastosta varasin ja no, oikeastaan tämän olisi voinut jättää sinne hyllylle kokonaan. Useinkaan en osannut lukiessa yhdistää kenestä tarinaa kerrottiin ja kuka kertoi. Muutamat hahmot tulivat tarinan myötä tutuiksi, mutta koko Hotel Sapiens-kuvio oli minulle täyttä ihmetystä alusta loppuun. Ehkä minulla ei vaan ole oikeanlaista otetta tällaisten kirjojen lukemiseen. Tuntui, että tässä ei ollut minkään sortin juonta vaan koko kirja keskittyi elämän ja sitäkin erikoisempien asioiden pohdiskeluun. ainakin siltä osalta mitä minä ymmärsin lukemaani. Jos tämä olisi ollut yhtään pidempi kirja, olisi se jäänyt lukematta, mutta ohuutensa takia, ei ylpeys antanut periksi lopettaa kesken. Kai sitä jokaisen intohimoisen lukijan on asuttava ainakin kerran huonon kirjan ansaan ja tämän minä juuri tein. On tätä ylistettykin, mutta romanttisen fantasian ihannoijalle täysin väärä valinta.
Tämäkin tuli luettua melkein yhdellä istumalla. Kirja on niin mukaansa tempaava, että haluaa koko ajan tietää mitä tapahtuu seuraavalla sivulla.Aluksi olin hieman pettynyt siitä, että päähenkilönä ei ollutkaan ensimmäisen kirjan Wrath ja Beth, mutta loppujen lopuksi Rhage oli yhtä mielenkiintoinen tyyppi kuin Wrath oli ekassa kirjassa. Loppu puolella kirjaa, en jaksanut enää lukea joka riviä, kohdista jotka kertoivat lessereistä.Ne eivät ole se juttu, joka tempaa ahmimaan kirjaa enemmän ja enemmän. Suossittelen isolla S:llä. Odotan jo innokkaasti seuraavaa.
Mahtava kirjasarja!!! Tämä on ollut jo kauan yksi lemmppari kirjasarjoistani ja sen viimeinen osa oli kyllä odottamisen arvoinen. Tässä kirjassa on mielestäni juuri oikea coktail toimintaa, romantiikkaa ja fantasiaa. Pidän myös kirjan hahmooissa jotka ovat kiinnostavia ja mukaansatempaavia, kirjan hahot ovat siitä kivoja että vaikka heille tapahtuu kaikenlaista he eivät silti muutu luonteeltaan kovin paljoa.
Steve Altenin "Meg - syvyyksien kauhu" (Otava, 1998) on merellistä kauhua ja jännitystä yhdistelevä romaani, jossa seitsemän vuoden takaisesta tragediasta toipuva sukellusaluksen kippari joutuu palaamaan takaisin mereen selvittääkseen mikä on mahtanut rikkoa Mariaanien hautaan lasketut tieteelliset kapineet. Pahimmat pelot osoittautuvat todeksi, sillä kaksikymmentä metriä pitkä esihistoriallinen haikalahan siellä syvyyksissä luuraa. Ja sitten ei kenelläkään ole enää kivaa. Steve Altenin bestselleriksi mainittu romaani on jonkinlainen sekoitus Peter Benchleyta, Michael Crichtonia ja Clive Cussleria, mutta rehellisesti sanottuna ei yllä kenenkään edellämainitun kirjailijan tasolle sen enempää jännittävyydessä kuin viihdyttävyydessä. Kliseevaraston pohjia on raavittu niin juonta kuin yksiulotteista henkilögalleriaakin laadittaessa, mutta kaiken lisäksi romaani on kieleltään niin kökkö, että lukija ehtii toivoa hain syövän kaikilta pään jo sadan sivun kohdalla, ettei kidutus enää jatkuisi. Loppuratkaisun naurettavuus alkaa olla jo ihan omaa luokkaansa. Jos "Meg - syvyyksien kauhu" olisi elokuva (siitä ilmeisesti tehtiinkin jonkinlainen filmatisointi), niin se olisi huono b-luokan kauhistelu, josta saattaisi saada irti jonkinlaista tahatonta huumoria, mutta valitettavasti kirjaformaatissa tämäkin puoli jää kokematta.