Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Pidin tästä vähän enempi kuin ensimmäisestä osasta, tässä oli jo päästy eri tavalla vauhtiin ja tyyli alkoi tuntua paremmalta. Ensimmäisen osan kohdalla oli olo, että tarina olisi kannattanut tiivistää yhteen kirjaan, mutta tässä ei enää niin selkeästi tuntunut samalta ja lopullisesti sitä voi arvoida vasta viimeisen kirjan lukemisen jälkeen. Tämä ei myöskään tuntunut siltä, että kyseessä olisi vain joku väliosa trilogian alun ja lopun keskellä, vaan ihan itsenäiseltä kirjalta.
Tämä oli todella hyvä ja olisi kannattanut lukea jo paljon aiemmin, mutta siitähän ei voinut olla etukäteen varma. Tarina vei mukanaan ja harmitti, kun kirja loppui liian aikaisin. Tässä olisi ollut aineksia pidempäänkin kirjaan, kun joitakin asioita olisi voinut käsitellä tarkemminkin ja joistakin sivujuonteista saada enempi irti. Tätä voi kehua myös kielellisistä ansioista.
Kirjan tarina itsessään on mielenkiintoinen ja raikas, mutta Mintie Dasin tapa kirjoittaa ja tuoda asioita esille on hieman omituinen. Juoni on selvästi nuorille suunnattu, mutta kerrontatapa tuntuu paljon pienemmille kirjoitetulta. Tarinan päähenkilöt ovat välillä todella taitavia ja rohkeita, mutta toisinaan he vaikuttavat erittäin kokemattomilta. Kirjan kirjoitustyyli tuntuu hieman amatöörimäiseltä, mutta muuten tarina on kiinnostava ja jopa melko koukuttava. Kirja ansaitsee kyllä vähintään kolme tähteä, vaikkei se aivan suosikkeihini kuulukaan.
Kirja oli puhdasta mahtavuutta alusta loppuun. Juoni oli loistava ja erilainen, hahmot ihania ja omanlaisiaan ja toteutus todella erinomainen.
Ember oli hyvä päähahmo. Hän oli rohkea ja itsenäinen, mutta samalla hieman epävarma ja ujohko. Garrett oli ihana. Oli ihanaa, kun päähenkilön rakkaudenkohde ei ollut mikään itsevarma paha poika, joka saa kaikki tytöt levittämään reitensä heti ensitapaamisella. Vaikka rakastankin Jacea (Varjojen kaupungit), Patchia (Langennut enkeli), tai muissa kirjoissa olevissa pahoja, itsevarmoja poikia, niin on todella virkistävää ja ihanaa lukea myös siitä, että unelmien poika/mies voi olla myös ei niin itsevarma. Riley oli mielestäni hahmo, josta sai ensin sellaisen paha poika kuvan. Mutta kun kirjaa luki pitemmälle, kävikin ilmi, ettei hän ollutkaan sellainen, ja olin todella iloinen. Riley on myös todella ihana hahmo, ja olen hieman yllättynyt siitä, ettei tuleva kolmiodraama ainakaan vielä ärsytä minua. Ensimmäisen osan perusteella kumpi tahansa poika sopisi Emberille todella mahtavasti, ja odotan innokkaasti mitä sillä rintamalla tulee vielä tapahtumaan.
Taidan olla ainoita, jotka ei nauttinut tästä niin paljoa kuin ensimmäisestä osasta Caravalista. Joka tapauksessa Valenda imaisi mukaansa niin kuin ensimmäinen tarina ja olin tietysti lumoutunut.
Sisko Donatella on kiinnostava vastapaino Scarlettille ja kirjasta olisi tullut ehkä pidempi jos sitä olisi jälleen kertonut Scarlett sillä jos Scar jää pohtimaan pitkään monen virkkeen ajaksi, niin Tella hyppää sen koommin ajattelematta. Itse ehkä pidän enemmän Scarlettista sillä osaan samaistua hänen epäröivään ja herkkään luonteeseen kuin huimapäisen ja villin Tellan. Garber tekee mukavaa työtä ja hän osaa kirjoittaa taianomaisia asioita ja tapahtumia tarinaansa. Mutta nyt niihin risuihin; Julianin hahmo sai yhä vereni kiehumaan! (olen varmaan tässäkin ainoa; lähes vihaan Juliania!) Mielestäni Garber tekee liiän mustavalkosia miespuolisia hahmoja; kaikki pojat Caravalin ihmeellisessä maailmassa tuntuvat olevan lipeviä, sydämiä särkeviä lihaksikkaita komeita ja valehtelevia poikia. Lisäksi petyin karvaasti kirjan lopussa. (lukeneet tietävät...)
Salamurhaajan oppipoika on todella monipuolinen ja kiehtova teos. Kirja etenee jännässä tahdissa ja tarina on todella koukuttava.
Kirjan hahmot ovat kaikki todella moninaisia ja tekevät tarinasta entistä kiinnostavamman. Fitz on kirjan alussa kuuden vanha, mutta hän varttuu melko epätasaista tahtia kirjassa, joten Fitzin ikää ei oikein koskaan tiedä tarkkaan. Muuten kirjasta löytyy reilusti ihania ja toisaalta taas turhauttavia hahmoja.
Ihan mahtava kirja! Mukavan pitkä ja niin mielikuvituksellinen että mietin miten joku tälläisenkin tarinan on keksinyt. Jos joku myy tätä kirjaa niin ostan!!
Keplo on maagisen realismin sävyttämä nuoren pojan kasvutarina. Tavallinen italialainen pikkukaupunki kansoittuu ties millä omalaatuisilla olennoilla, jotka seuraavat päähenkilön aikuistumista lomittuen sujuvasti "todellisuuden" kanssa. Teos voisi tällaisenaan sopia erityisesti teini-ikäisille, ja esimerkiksi sata ensimmäistä sivua kirjassa (eli sen ensimmäinen osa) voisi olla ihan hyvää koululukemistakin. Näkökulma on painottuneesti juuri pojan - nais- ja tyttökuvaus on aika kapeaa, mikä lienee osin kulttuurisidonnaistakin. Ehkäpä sen takia en itse oikein uppoutunut teokseen, vaikka sillä kirjallisia arvoja olikin. Yleisinhimillisyys pilkahteli vain toisinaan, vaikka elämän väistämättömään etenemiseen ja nuoren kasvukipuiluun suhtaudutaankin varsin armahtavasti.
Kirja ei tuntunut suomalaiselta luultavaksi siksi, että henkilöiden nimet eivät ole perinteisen suomalaisia ja miljöössä ei ole Suomeen sijoittuvia piirteitä. Kirjan tapahtumat ja ylipäätään sen maailma on outo. Jokin aiheuttaa ihmisten versottumista eli kasveja, jäkälää, sammalta, kaarnaa ym. luonnon kasvustoa puskee ihmisen ihosta pintaan. Mikä aiheuttaa versottumista ja mitä versottuneille lopulta tapahtuu, on mysteeri. Sitten on vielä uppo-outo Gowiwa niminen ilmiö, joka tuhoaa altaan kaiken. Sitä mikä se oikein on, saa ihmetellä läpi kirjan.
Sarjan toinen osa ei tuonut mitään uutta erikoista mukanaan, jotta tarina olisi innostanut erityisemmin. Juonessa ei ollut sellaista kiinnostavuutta ja mysteeriä, mikä olisi pitänyt otteessaan ensimmäisen osan tapaan. Tarinassa on enemmän toimintaa. Kerronnan formaattikin on jo eletty ja nähty. En oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään – sellainen ihan OK. En ole varma jatkanko sarjaa eteenpäin - jäi cliffhangeriin. 3-
Rajattu ympäristö pystyttiin sulkemaan kuplaan, stasikseen, missä aika pysähtyy ulkopuoliseen reaaliaikaan nähden. Kuplat tuhoutuivat määrätyn ajan kuluttua eli näin pystyttiin siirtymään ajassa määrättömän pitkälle eteenpäin. Matkustusta tehtiin niin lyhyillä tuntien tai päivän mittaisilla hyppäyksillä kuin pidemmillä sadan ja tuhansien vuosien hypyillä.
Sotaa, sutinaa, seikkailuja on mikrokokoinen historia kirjallisuudesta eli kirjassa kerrotaan suomalaisen lukemistoviihteen – kioskikirjallisuuden ja lukemistolehtien – vaiheista.
Kirja on koottu aiemmin eri lähteissä esiintyneistä julkaisuista. Siksi osioiden sisällöissä on jonkin verran toistoa. En lukenut teosta orjallisesti kannesta kanteen. Osiot, joiden aiheisiin ei ole erityistä kiinnostusta meni selaamisvaihteella. Kiinnostavimmat spefiin liittyvät jutut löytyvät enimmäkseen kirjan loppupuolelta. Kirjassa esitellään mm. harvinaisia ja unohduksiin jääneitä teoksia, joita muutamia kiinnostaisi itsekin lukea. Kaikki esittelyssä olevat teokset eivät ole toimittajankaan mukaan hyvin kirjoitettuja, eikä välttämättä kestä (enää) lukemista.
Ihmeen kauan kestikin, että ensimmäinen Shirley Jacksonin romaani suomennettiin – siis kyseessä on ensimmäinen suomennos, mutta Jacksonin viimeiseksi jäänyt romaani, jota monet ovat pitäneet hänen parhaimpana luomuksenaan. Luin kirjan reilu 6 vuotta sitten englanniksi ja tarina on pysynyt varsin hyvin muistissa. Silti halusin lukea myös suomennoksen ja samalla tukea pientä kustantamoa, joka ansiokkaasti teoksen on suomentanut. Nyt kun olen lukenut Jacksonin elämäkertaa, tarinaa luki hieman eri lasit päässä kuin ensimmäisellä kerralla. Tarina ei ole menettänyt tehoaan toisellakaan lukukerralla. Jacksonin tyyli ja tapa kirjoittaa vetoaa minuun.
Ensimmäinen yhteys on tiedemiehen kirjoittama science fiction romaani, joka on saanut elokuvasovituksen vuonna 1997. Elokuvan olen nähnyt kauan aikaa sitten ja oikeastaan se olisi riittänyt, sillä kirjamuodossa lukemista haittasi tarinan pitkäpiimäisyys. Ulkoavaruudesta tulleen viestin merkitystä ja tarkoitusta pohdintaan hartaasti. Uskovaiset, matemaatikot, poliitikot, tähtitieteilijät - jokaisella on omat pelkonsa ja uskomuksensa Viestiin liittyen. Itse tarinan runkojuoni on suppea. Tarinaa täytetään filosofisilla pohdinnoilla ja kiistoilla, missä vastakkain on mm. uskonto ja tiede. Kirja on jaoteltu kolmeen osaan. Viimeinen osio oli itselleni se paras osuus, mutta se ei enää pelastanut kokonaisuutta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Halloweenin aikaan lokakuun lopulle. Endlandsin talolliset eivät vietä perinteistä Halloweenia kuten muualla kylillä on tapana vaan siellä vietetään vuosittaista Paholaisen päivää. Paholainen, vanha Kehno, houkutellaan silloin alas nummelta laaksoon ja tehdään erinäisiä rituaaleja Paholaisen karkotukseen ja poissa pysymiseen. Goottilaiseksi kertomuksen tekee vanha miljöö, monen sukupolven ajan Pentecostien pitämä ränsistyvä lammastila, alueen metsät ja nummet sekä yliluonnolliseen vivahtava ilmapiiri. Kirja on myös sukutarina.
Vauhdikasta menoa alusta loppuun. Ensimmäisen osan tyyliin käänteitä riitti loppuun saakka. Pidin kirjasta vielä enemmän, kuin ensimmäisestä, joka oli myös todella hyvä. Tämä koukutti niin pahasti, että luin kirjan yhdellä kertaa. Odotan seuraavaa osaa mielenkiinnolla.
No huh.
Ensimmäisen kerran kun luin Tuulen nimen, en saanut siitä paljoa irti ja jätin jopa kesken. Häpeän itseäni syvästi...
Nyt, luettuani kirjan kokonaan loppuun asti, voin sanoa vain:
LOISTAVAAAA!
Odotin tätä kirjaa yli kymmenen kuukautta, joten odotukseni olivat selvästi erittäin korkeat. En halunnut laskea kirjaa käsistäni kertaakaan, mutta toisaalta pelkäsin myös lukevani teoksen loppuun liian nopeasti. Ja tässä sitä nyt ollaan. Viisi päivää myöhemmin ja kirja-arvostelun parissa. Huoh.
Alkuun on myönnettävä, että Nälkäpeli on merkittävä teos YA-kirjallisuudelle, erityisesti Suomessa. Se paitsi aloitti dystopiabuumin myös teki selväksi, että nuorten aikuisten kirjallisuudelle on todellakin tilausta.
Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa seurataan Katnissin seikkailuja Nälkäpeli-kisoissa ensimmäisen persoonan kertojan kautta. Katniss on päähenkilönä miellyttävän maanläheinen - hän on käytännöllinen ja vastuuntuntoinen. Hänen järkeilyihinsä on usein helppo yhtyä, mutta hänelläkin on omat heikkoutensa. Jo tässä ensimmäisessä osassa lanseerattu romanssi on ihan mukavasti toteutettu, joskin se alkaa loppua kohti viedä turhan paljon sivutilaa minun makuuni. Kokonaisuus on kuitenkin ihan hyvin jaettu yhteiskunnan kuvauksen, itse Nälkäpelin ja Katnissin henkilökohtaisten asioiden välille. Sen sijaan dystooppisessa maailmassa on useitakin juoniaukkoja, vaikka selkeästi maailmanrakennukseen on kotetettu jonkin verran panostaa. Temaattiset elementit jäävät kuitenkin tässä aloitusosassa aihioiksi.
Throne of Glass -sarjan paras osa tähän asti pienestä alun hitaudesta huolimatta.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2018/10/kirja-arvostelu-sarah-j-maas-throne-of.html
