Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Pojat urhokkaat on ollut pitkään suosikki-Kiekkomaailmaani. Siinä on loistava yhdistelmä vakavia ja suuria aiheita sekä Pratchettille tyypillistä keveää, oivaltavaa ja humaania huumoria. Pojat urhokkaat keskittyy erityisesti kahteen suureen aiheeseen: muukalaisvastaisuuteen ja sotaan. Vartiosto-juonilinjan näkökulmasta näistä aiheista käännellään esiin yllättäviä, oivaltavia ja paikkansapitäviä näkökulmia.
Kauneus on kirous sitoo yhteen tiukasti Indonesian 1900-luvun historiaa ja myyttistä perinnettä. Teoksessa seurataan yhden suvun jäsenten kamppailua kirouksen vallassa - kirouksen, joka on vain yksi maagisista asioista heidän elinympäristössään. Hahmot toimivat myyttien logiikan mukaan, rakastavat ja vihaavat kuin legendoissa. Heitä kuitenkin ympäröi 1900-luvun jälkipuolen yhteiskunnallinen todellisuus miehittäjineen, vallankumouksineen ja poliittisine suhdanteineen, ja nämä kaksi elementtiä kiertyvät tiiviiksi Indonesian muotokuvaksi.
Húrinin lasten tarina kokoaa yhtenäiseksi tarinaksi ne sirpaleet, joita samasta aihelmasta on aiemmissa Tolkienin teksteissä nähty. Se on Tolkienin universumiin sijoittuva traaginen tarina, jossa on myyteistä ja legendoista tuttu tarinan kaari ja myös niille tyypillinen hahmokaarti. Silmarillionin tapaan luvassa on perinteistä korkeaa fantasiaa perinteisin hyvä-paha-mustavalkoisuuksineen. Teosta ei pidä kuitenkaan lukea allegoriana: keskeisintä on se, miten hahmot toimivat eri tilanteissa ja mitä siitä seuraa, ei niinkään suoraan verrannollisuus johonkin todellisuuden ilmiöön.
Mun mielipide tästä kirjasta ei oo vielä täysin muodostunut mutta kirjan luettuani ei tehnyt mieli lukea seuraavaa kirjaa. Kyllä juoni mukaansa vetäisi (yliampuvuuden ja nopeiden käänteiden vuoksi) mutta seuraavan kirjan lukeminen ei jostain syystä houkuta. Minä en sure sitä ettei kirjassa ollut paljoa suomalaisuutta ja susia niinkuin susiraja kirjasarjan nimenä antaa ymmärtää, vaikka tottahan se on että susien olisi kuulunut olla keskeisempänä aiheena.
Kirja on melko erikoinen enkä oikein saanut siitä kiinni. Juoni sinänsä on oikein hyvä ja teoksessa esitettävä tulevaisuus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tarina etenee kovin nopeasti. Aluksi kirja on rauhallinen ja samalla hyvin hämmentävä. Pian kuitenkin tapahtumat vain seuraavat toisiaan sellaisella vauhdilla, etten itse ainakaan meinannut pysyä perässä.
Löysin kirjan vahingossa kirjaston normaalista romaanihyllystä ja nappasin sen mukaan retrotyylisen kannen perusteella. Vaikka olenkin 80-luvun lapsia, niin sen ajan populaarikulttuuri ei ole ominta alaani, kun olen silloin ollut liian nuori. Tietämättömyys aiheesta ei lukiessa haitannut eikä toisaalta kaikkea uutta myöskään tullut tulvimalla. Kirjan paksuuskin kerkisi hetken aikaa epäilyttää siinä vaiheessa kun tajusin aiheen, mutta oikeasti tämä oli tosi koukuttava. En edes kerinnyt lukiessa huomata mitään epäloogisuuksia tai epäuskottavia kohtia.... En ole kovin paljon dystopioita lukenut, että voisin niitä kunnolla vertailla, mutta silti tämä on sieltä lajityypin parhaasta päästä.
Yksinkertaisesti täydellinen. Sarah Maasin teokset ovat kaikki ihania ja etenkin Aelin on aivan mahtava päähenkilö.
Maas osaa luoda koko kirjojen maailman todella yksityiskohtaisesti ja tarkasti, johon vain uppoutuu tyystin mukaan. Kirja etenee luontevasti ja on täynnä yllättäviä juonenkäänteitä ja tapahtumia. Tarina itsessään on täynnä taistelua, romantiikkaa ja kaikenlaisia vahvoja tunteita. Teksti on kirjoitettu aivan uskomattoman hienosti ja kaikkien osapuolten näkökannatkin on saatu esille kivasti.
Kirja on pitkä eikä siinä tapahdu suhteessa kovinkaan paljon. Teksti on kuitenkin hyvin luotua ja lukeminen on koko ajan mielenkiintoista. Päähenkilö Fitzin elämä ei todellakaan ole helppoa, mutta hän selviää haasteista itsepäisyytensä ja taitojensa avulla. Sarjaan hyppää mukaan myös uusia hahmoja sekä monet vanhat henkilöt ovat päässeet mukaan tähänkin osaan. Koko teos on mielettömän taidokas ja mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Ainoa miinus on mielestäni tarinan loppu, vaikka sekin on tietysti mainiosti luotu. Itse olisin toivonut hieman onnellisempaa loppua Fitzin osalle. Suosittelen lukemaan ehdottomasti!
Max Brallierin "Maailman viimeiset tyypit" on lapsille ja varhaisnuorille suunnattu romaani, jota on mainostettu lauseella "Neropatin päiväkirja kohtaa Walking Deadin".
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, kun kolmetoistavuotias Jack ystävineen yrittää selviytyä hengissä hirviöiden kansoittamassa kotikaupungissaan ja pelastaa samalla ihastuksensa kohteen. Vaikka mukana on zombeja ja muuta kauhukuvastoa, on pääpaino kuitenkin toiminnalla ja huumorilla, joka ei kyllä ole näin aikuislukijasta mitenkään erityisen oivaltavaa tai ratkiriemukasta. Ripaus kunnianhimoa ei muutenkaan olisi tehnyt kirjalle haittaa, sen verran kliseisiä polkuja tallataan.
Nopealukuinen ja ihan viihdyttävä näytelmä, joka jatkaa Harry Potterin tarinaa, mutta tällä kertaa tämän pojan näkökulmasta.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2019/02/kirja-arvostelu-john-tiffany-jack.html
Satujen valtakunta sisältää neljä satua sekä Tolkienin esseen saduista. Mielenkiintoni eri osuuksia kohtaan vaihteli suuresti - kolme ensimmäistä satua (Roverandom, Maamies ja lohikäärme sekä Seppä ja Satumaa) olivat mukavaa viihdettä, tosin ehkä maksimissaan kolmen ja puolen tähden arvoisia. Sen sijaan viimeinen satu Niukun lehti ei kolahtanut, ja essee tuntui pelkältä pakkopullalta. Esseestä toki tuli ilmi Tolkienin tarkka asiantuntevuus ja intohimo satuihin, mutta se oli huomattavan pitkä ja raskas lukea. Lisäksi Tolkien esitteli esseessään joitakin mielipiteitään, joista olen hyvinkin eri mieltä, mikä sai harmikseni minut pitämään kirjailijasta vähemmän. Muuten kokoelma oli ihan mukava.
Luin huolimattomuuttani trilogian vikan osan eka... toivotaan että on mielekästä lukea muutkin osat kaikesta huolimatta.
Kirja oli hyvä ja mukavan ahdistava. Venäläinen ajattelutapa näkyy positiivisella tavalla. Mitään positiivista ajattelutavassa itsessään ei ole.
Suosittelen!
Sain nämä kirjat lahjaksi ja koska olin lukenut niin paljon mahtavia arvosteluja koko sarjasta, olin aivan innoissani. Minulla kesti kuitenkin reilut sata sivua päästä kunnolla mukaan tarinaan. Pitkään pohdin, mitä mieltä oikein olen tästä kirjasta.
Huono karma oli nopealukuinen, kevyt teos, jonka luin parissa päivässä. Juonenkäänteet olivat odottamattomia ja kiinnostavia, mutta siihen mukavuus sitten loppuikin. Kokonaisjuoni oli kliseinen, turhauttava ja ennalta-arvattava. Dialogi oli amatöörimäistä, sellaista, jota voisi löytää yläastelaisen ainekirjoitelmasta. Hahmot olivat yksipuoleisia, ja ehdottomasti Casanova oli mielestäni erittäin epäkiinnostava hahmo. Romaanissa puhuttiin liikaa seksistä ja huumori ei ollut mieleeni. Lisäksi se fakta, että kirjailija on mies mutta päähenkilö nainen, häiritsi minua tietyissä kohdissa, esimerkiksi kun puhuttiin rintaimplanteista tai "herkkupepuista". Viihdyin kuitenkin tämän vahvasti juonivetoisen romaanin parissa, minkä huomasin siitä, etten jatkuvasti laskenut jäljellä olevaa sivumäärää odottaen romaanin loppua. Se onkin omaperäisyydessään ja erikoisuudessaan mielenkiintoista luettavaa.
Hyvä tarina. Te jotka tykkäätte lukea hyviä Kingin tarinoita, tässä teille yksi. Kirja ei ole Duma Keyn tai Kuvun alla -tasoa, mikä nyt edes olisi, mutta hyvä kuitenkin.
Henkilöhahmoja, siis oleellisia tarinan henkilöitä, on sopiva määrä, eli ei tarvinnu hirveästi muistella kuka oli kukakin. Kirja lähtee rauhallisesti mutta nousujohteisesti liikkeelle ja räjähtää loppupuolella. Kirjan äärimmäinen loppu on ehkä vähän kökkö. Kingin tyyliä taitaa olla yliloikkaukset joilla hypätään lopputapahtumien yli ja vältellään tapahtumien tarkempia selvityksiä.
Ready Player One oli varsin lystikäs tapaus. Katsoin kirjasta tehdyn elokuvan alkuvuodesta ja sen innoittamana päätin viimein tarttua alkuperäiseen teokseen. Kirja ja elokuva poikkesivat onneksi tarpeeksi toisistaan, joten lukiessa mielenkiinto OASIS-pelin arvoituksia kohtaan pysyi hyvin yllä. Uskoisin, että Ready Player One:n kuvailema VR-pelitodellisuus voisi oikeastikin olla tulevaisuutta, jos vain tietyt tekniset ongelmat (kuten motion sickness) saataisiin ratkaistua. Virtuaalimaailman tuomaa eskapismia ja sen haittoja olisi toki voinut pohtia enemmän. Pakko myös hieman kritisoida päähenkilön kaikkivoipaisuutta. Vaikka Wade käyttikin suurimman osan valveillaoloajastaan 80-luvun populaarikulttuurin tonkimiseen, hänen kaikkivoipaisuutensa niin pelien, elokuvien kuin sarjakuvienkin suhteen meni melkoisesti liiallisuuksiin. Siitä huolimatta oikein hauska kirja, jonka lopulta luin loppuun aamun pikkutunteina, kun en keskenkään malttanut jättää.
Adeno oli mielestäni vähän hassu kirja. Se oli sinänsä mukavasti kirjoitettu ja miellyttävä lukea, mutta tarina ontui. Tuntui suorastaan siltä, että draaman kaari puuttui. Tätä vaikutelmaa korostaa etenkin se, että kirja loppuu kuin veitsellä leikaten. En toki ole sitä mieltä, että lukijalle pitäisi selittää kaikki juurta jaksain, mutta jonkinlainen harkitumpi lopetus olisi ollut mielestäni tarpeen. Pelit eivät olleet missään vaiheessa erityisen hyvin sidoksissa juoneen ja terveysfasismia olisi suonut pohdittavan syvällisemmin. Teemojen työstäminen jäi ikään kuin puolitiehen.
Ihana kirja, joskaan en tiennyt miten ihmeessä sarja voisi jatkua ensimmäisen osan jälkeen. Onneksi Maria V.Snyder sai loistokkaan tarinan rakennettua Yelenan ympärille. Pidin siitä, kuinka Yelena kehittyi kirjan mukana. Tämä toinen kirja erosi kuitenkin huomattavasti ensimmäisestä osasta, enkä ole varma onko se hyvä vai huono asia. Valek olisi tietysti saanut syöksyä tarinaan useammin, sillä hän on ehdoton suosikkini. Taian oppitunnit kertoi Yelenan matkasta eteenpäin, mutta myös takaisin menneisyyteen. Kaiken kaikkiaan hieno kokonaisuus.
Kuullessani Varjojen valtiaan ilmestymisestä minun oli pakko aloittaa lukeminen saman tie. En kyennyt laskemaan kirjaa käsistäni edes koeviikolla, sillä tarina oli jälleen kerran syntisen koukuttava. Uskomatonta, kuinka Cassandra Clare kykenee luomaan kerta toisensa jälkeen uskomattomia tarinoita! Juonenkäänteitä ja tunteita pursuava teos oli jopa parempi kuin Keskiyön valtiatar. Julianista kuoriutui uusia ulottuvuuksia ja Emma hallitsi sivuja. Pidin siitä, kuinka tarina kerrottiin monen hahmon näkökulmasta. Tutut hahmot siivittivät kirjaa ja heidän lisäkseen uudet mahtuivat mukaan. Erityisesti pidin Blackthorn:ien näkökulmasta, sekä Cristinan ajatuksista. Rakastin Varjojen kaupungit sarjaa eikä Varjometsästäjät jää sille toiseksi. Varjojen valtias päättyi juuri, kun tapahtumat saivat täysin uudenlaisen käänteen! En voi vieläkään uskoa, että niin oikeasti kävi! Mahdotonta, ettei seuraava osa ole vielä luettavissa!
Tämä yllätti minut positiivisesti - kuten aiemmatkin osat. Turtschaninoffin kerronta on upeaa, mutta selkeää ilman kiertelyä ja kaartelua. Maresin kasvamista oli kiva seurata. Vaikka kirja koostuukin kirjeistä, se ei haitannut vaan oli ennemmin kekseliästä Turtschaninoffilta.
Yksi parhaista lukemistani kirjoista. Suosittelen.
Itse pidin kirjasta erittäin paljon. Heti alussa kirjan juoni tempaisee mukaansa Celaenan seikkailuihin. Taphtumista on kerrottu hyvin sekä kirjan henkilöiden luonteet tulevat hyvin esille. Vaikka kirja oli alussa hiukan tylsä, se nappasi hyvin mukaan ja jännitys tiivistyi loppua kohden todella paljon.
Tykkäsin paljon ensimmäisestä osasta, mutta sarja muuttuu vain laimeammaksi loppua kohden, tämä teos oli mielestäni jo aikamoinen floppi ja väkisin väännetty. En saanut kirjasta mitään irti ja tapahtumatkin alkoivat vasta aivan kirjan lopussa, muuten kirja oli vain päähenkilön haikailua poikaystävänsä ja äitinsä perään.