Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ehkä paras kirja tästä sarjasta! Aelin on niin mielenkiitoinen hahmo, joka ei anna kenenkään häiritä suunnitelmiaan! Kirjasta mukavalukuisen teki sen nopea tapahtumien tahti, joiden välillä saattoi olla jotain hiukan rauhallisempaa. Varjojen Kuningattaressa oli synkkyyttä ja jännistystä, mutta myös herkkyyttä.
Kipinä tuhkasta... osuva nimi pakko myöntää.
Novellikokoelmat ovat aina mielenkiintoisia, mutta nuorten novellikokoelmat ovat harvinaisia. Kuulin tästä kaverini kautta ja kiinnostuin heti. Lainattuani teoksen valitsin viidestä tarinasta yhden. Sitten toisen, kolmannen ja lopuksi kaikki oli luettu. Teoksen suurin plussa on ehdottomasti novellien erilaisuus. On mystisiä tapahtumasarjoja laivalla, post-apokalyptinen maailma, lohikäärmeiden kanssa taistelua ja varsin kieroutunut sarjamurhaaja. Silti stoorien erilaisuudesta huolimatta niissä on jotain samaa...
Tämän vuoden Finlandia-junior palkinnon voittaja parhaasta nuorten- tai lastenkirjasta.
Kirja tapahtuu fantasia-maailmassa, jossa on mm. kaksi kuuta ja jossa taikuus toimii. Taikoja eivät voi kuitenkaan tehdä kaikki, vaan vain osa ihmisistä ja kyky siihen kulkee suvussa.
"Ologia-sarjan" tylsimpiä kirjoja, niin hyviä kuin ne tavallisesti ovatkin. Tämä ei valitettavasti hätkähdyttänyt pikku-Adolfinaa samoin kuin ne muut, mutta löytyy yhä kokoelmista. Kuvitus on laadukasta mutta sisältö tylsää eikä juuri uutta tietoa vampyyreista aiheena. Vähän kuin kokoelma kaikista muualla esitetyistä myyteistä.
Aluksi minulla meni jonkin aikaa pysyä kaikkien hahmojen perässä. Koska tarinaa kerrotaan viiden henkilön näkökulmasta, ei kirja ainakaan käynyt tylsäksi. Kaikkien hahmojen elämät ovat lopulta sekoittuneet toisiinsa niin täydellisesti, että meinasin edelleen mennä solmuun koko sotkussa. Mutta kirja on kyllä kiinnostava ja monipuolinen, hieman kliseinen teinidraama.
Aika perus Kingi: hitunen yliluonnollisuutta, raakuuksia sekä tietenkin poliiseja. Ei omasta mielestäni erikoisen mieleenpainuva, mutta kertalukemisen arvoinen yhtä kaikki. Kingi-ihmisille, muille harkinnan mukaan.
Pettymys. Kaiken sotimisen, taistelujen ja juonittelujen jälkeen kirja jätti aivan liian paljon avoimia kysymyksiä, eikä oikeastaan saattanut mitään merkittäviä juonikuvioita kunnolliseen loppuun.
Nyt kun sitä "hieman" on ehtinyt pohtia, on tämä sittenkin se paras Tolkien-kirja minusta. Hieman oudosti luin joskus tämän ennen Sormusten herraa tai muita Tolkienin teoksia (koska kirjastossa ei ollut muita saatavilla juuri sillä hetkellä). Myöhemmin tehdyt täydentävät kirjat ovat loistavia, mutta keskeneräiset tarut jättävät tilaa lukijan spekuloinnille ja mielikuvitukselle. Siksi tämä.
Vaikka onkin pituudeltaan paljon lyhyempi, tämä satiirinen romaani käsitteli kiihkottomammin naisvaltaista yhteiskuntaa kuin Jan Salmisen kärjistetty ja vakava Äidinmaa. Absurdit juonenkäänteet ja huumori viihdyttivät.
Jos tämä olisi äidinkielen yo-aine, se saisi hylätyn, koska kirja oli kirjoitettu täysin otsikon vierestä ja kaiken lisäksi huonosti. Juoni seuraili joutavia sivuhenkilöitä. Ihmettelen, että tämä on käännetty suomeksi.
Kesyttömään oli hiukan vaikeaa suhtautua, koska se tuntui lainaavan niin suoraan suosittujen Twilight-kirjojen konseptia. Kaupunkilaistyttö muuttaa Kainuun korpeen ja löytää sieltä vaarallisen poikaystävän. Vetävästi kirjoitettu tarina piti kyllä otteessaan, mutta ei ole vielä houkutellut tarttumaan seuraavaan osaan.
Viehättäviä, syvällisiä ja psykologisesti oivaltavia aikuisversioita tutuista saduista, hienovaraista huumoriakaan unohtamatta. Polveilevat lauserakenteet tekivät lukemisen ajoittain hieman raskaaksi, mutta kielellisesti ja suomennokseltaankin nautittavinta proosaa, jota olen aikoihin lukenut!
Takakansi kehuu kirjaa tiivistunnelmaiseksi, mutta koin sen enemmän eteeriseksi. Teksti oli kaunista ja soljuvaa, mutta juonta oli aluksi hankala seurata, koska en erottanut kahta näkökulmatyttöä toisistaan. Nimet olivat ehkä liian samantyyliset, samoin kuin heidän tapansa katsoa maailmaa. Lopussa samankaltaisuus sai toki selityksensä. Odotin spefikirjalta myös enemmän fantasiaelementtejä. Minulle tämä meni melkein realistisesta historiallisesta romaanista.
Kirja oli toteutettu alusta loppuun upean lyyrisellä kielellä, joka kuitenkin kääntyi hieman itseään vastaan. Minua häiritsi tavattomasti se, että molemmat kertojahahmot käyttivät samanlaista kieltä, vaikka toinen oli luku- ja kirjoitustaidoton mies, toinen koulutettu nainen. Ymmärsin myös kirjan sanoman aivan päinvastaisena kuin kirjailija oli sen haastattelujensa mukaan tarkoittanut. Mutta tulkinta on vapaa. :)
Kokoelmien hyvä ja huono puoli on se, että samaa aihepiiriäkin käsittelevät tekstit ovat tyyliltään hyvin erilaisia. Toisaalta ne tarjoavat jokaiselle jotakin. Sadut jäivät mieleen paremmin kuin moni pitkä romaani, mutta ehdottomat suosikkini olivat Johanna Sinisalon nerokas Hannu ja Kerttu-tulkinta sekä Marika Riikosen hulvattoman humoristinen Lasikenkä.
Vampyyrigenre ei ole minulle kovin tuttu tai läheinen, vaikka olen Twilightini lukenutkin. Pure mua oli moitteeton, sujuva ja kielellisesti nokkela, mutta en kokenut sitä kovinkaan hauskana. Mielenkiintoisinta ja omaperäisintä antia oli vampyyrien yhdistäminen vuoden 1918 tapahtumiin.
Suhtauduin aluksi kriittisesti ajatukselle kirjasta jonka päähahmo on 12-vuotias. Voiko niin nuorelle tapahtua mitään niin kauheaa että kirja täyttäisi oikeasti kauhun kriteerit. Kirja täytti. Kirja oli positiivinen yllätys ja toimi hyvin.
Mahtava kirja! Tämä sarja tuntuu vain paranevan mitä pidemmälle se kulkee. Sarja alkoi nälkäpelimäisellä selvitymiskamppailulla ja nyt on kasvanut eeppiseksi kuin Game of thrones. Päähenkilön nimen vaihtuminen edellisestä kirjasta oli erikoista, mutta Celaena vaikuttikin jo ensimmäisessä kirjassa tekaistulta nimeltä. Aelin on kehittynyt hahmona paljon, mistä saa kiittää kolmannen osan matkaa Wendlyniin ja Rowania. Aelin tuntuu paljon inhimillisemmältä kuin ensimmäisessä osassa.
Ihan mielettömän mielenkiintoista, yrittää itsekin kirjan mukana selvittää salaliittoja ja kuvioita ja loppuun saakka jännittää mitä siinä käy.
Jokseenkin hidas ja makusteleva fantasiaseikkailu, jota lukiessa ei kuitenkaan ehdi tylsistyä. Tapahtumia riittää. Luin romaania pitempien taukojen kanssa, mitä en suosittele tekemään hahmokaartin laajuuden takia. On helpompi pysyä kärryillä, kun ei anna tarinan odotella liikoja.
Pääkallomies on alun perin julkaistu Weird tales lehdessä jatkokertomuksena. Pienoisromaani onkin jaoteltu useaan lyhyeen lukuun. Tarinassa on samankaltaisuuksia Sax Rohmerin Fu-Manchu kertomuksien kanssa, joissa valkoista rotua uhkaa ”keltainen vaara”. Pääkallomiehessä vaara tulee vain eri suunnasta. Tarinan pääpahiksena on Atlantiksen vedenalaisista raunioista noussut kammottava Kathulos. Kauhua tarina ei varsinaisesti herätä, vaan se on lähinnä jännityskertomus, missä on mukana myös draamaa. (Kaunis neitokainen, joka täytyy pelastaa).