Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Laadukasta kotimaista tieteisfantasiaa. Hidastempoisen alun jälkeen lukijalle avautuu maailma, johon sukeltaa ihan mielikseen. Tämä kannattaa lukea! Kirjan maailma jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Nyt vain kyttäämään jatko-osan ilmestymistä.
Paimenen kruunu on heikoin kaikista Kiekkomaailma-romaaneista ja ansaitsee arvosanaksi vain kolme ja puoli tähteä. Teoksen ongelmana on sen jääminen keskeneräiseksi Terry Pratchettin terveydentilan heikennyttyä. Kyllähän kirjassa lopetus on, mutta siitä jäi pois paljon sisältöä, jota Pratchett ei ehtinyt lisätä. Esimerkiksi tärkeä kohtaus Muori Säävirkkuun liittyen. Monin kohdin tuntui siltä, kuin lukisi juonirunkoa eikä varsinaista tekstiä.
Jälleen kerran uskomaton osa tähän sarjaan. Nautin jälleen tästäkin kirjasta erittäin paljon ja tämä vastasi ehdottomasti odotuksiani. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän sisältöä Emberin näkökulmasta, mutta ei sen puutetta oikeastaan huomannut kirjaa lukiessa. Tässäkin kirjassa on kertojina edelleen Ember, Garret, Riley ja Dante sekä uutena Sebastian, joka kertoo Garretin menneisyydestä. Itse pidin tätä kivana lisänä, sillä hahmojen taustasta on mielestäni aina kiinnostavaa lukea.
Hauska ja yllättävä kirja. Dahlilla todella omaleimainen ote, eikä missään muualla ole tullut vastaavanlaisia hahmoja ja tapahtumia vastaan samojen kansien välissä. Etenkin loppuratkaisu on niin epälooginen, ettei sitä osaa lainkaan odottaa, eikä oikein tiedä, pitäisikö olla iloinen vai surullinen vai mitä.
Ihan kirjan alussa ei vielä tajua että Callan Sudet on melkeimpä yksi yksittäinen oma tarinansa keskellä varsinaista pääjuonta, mikä se Musta torni sitten onkaan. Vasta tarinan loppu sitoo kirjan kunnolla pääjuoneen. Piristävä tarina matkalla tornia kohti
Huh, sainhan minä viimein luettua tämänkin. Alkuvuosi on ollut sellaista hullunmyllyä, että lukeminen on jäänyt aivan sivuun. Tämänkin ostin jo aikaa sitten, mutta lukeminen on ollut hyvin hidasta. Kyllähän tästä uhkuu sellainen Claren tyyli kirjoittaa ja oli ihanaa pitkästä aikaa sukeltaa varjometsästäjien maailmaan uusin hahmoin ja jännittävin juonin. Hauskaa oli myös, että Jace ja Clary kävivät myös vierailemassa tämän kirjan sivuilla. Ihan hyvä tarina tämä oli, ehkä paikoitellen vähän tylsä ja junnaava, mutta loppua kohden alkoi tapahtumaan sitten. Ei tämä ehkä itselle herättänyt samanlaista fani-innostusta kuin alkuperäinen Claryn tarina, mutta ihan viihteellistä luettavaa tämä kuitenkin oli. Toivottavasti tähän tulee jatkoa jossain vaiheessa suomeksi, olisi ikävää jos ei pääsisi selvittämään miten kiinnostaville juonikuvioille käy.
Ei kyllä tuottanut pettymystä tämäkään kirja. Sarjan ensimmäinen osa oli kyllä aivan odottamattoman hyvä ja tämäkin kirja on kyllä ainutlaatuisen onnistunut. Jotenkin tässä on saatu tämä lohikäärme-juttu toimimaan poikkeuksellisen hyvin. Ja vaikka kertojia ja tapahtumapaikkoja sekä -aikoja on paljon enemmän kuin edellisessä kirjassa, ei se kuitenkaan ole sekavaa vaikka niin luulisi.
Hiekka on osittain ihan viihdyttävä kirja. Siilo-sarjan luettuani odotukseni olivat korkealla, mutta ne eivät kyllä täysin täyttyneet. Opus kyllä tempaisi mukaansa, mutta henkilöhahmot eivät ole kovin kiinnostavia, kerronta on välillä lapsellista ja suomennoksessa on turhan paljon kirjoitusvirheitä. Suosittelen lukemaan kirjan, jos dystopiat kiinnostavat ja lukija on valmis innostumaan ei-niin-täydellisestäkin teoksesta.
Harvoin tartun kovin innokkaasti kirjaan, jossa seikkailee paljonkin lohikäärmeitä ja tämänkään kirjan suhteen ei odotukset olleet niin korkealla, mutta kirja on mielestäni aivan mahtava. Siskoni luki teoksen ensin, koska rakastaa lohikäärme-aiheisia kirjoja, ja kehui kirjaa valtavasti. Päätin siis lukaista nyt tämänkin ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni ja meni helposti kahdessa päivässä läpi.
Hyvä päätösosa tällekin trilogialle on saatu, ehkä sarjan paras kirja. Pidin siitä, että kirjassa on kaksi eri kertojaa, joiden elämät ovat kovin erilaiset, mutta heillä on kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja. Eihän kirja nyt kovin iloinen ole, mutta perus dystopiaa. Kirja on omasta mielestäni ehkä trilogian surullisin, mutta löytyy siitä onnellisia hetkiäkin.
Toimiva jatko-osa. Suosittelen kaikille fantasian ystäville.
Aloitan sanomalla, että mielestäni tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, Delirium: rakkaus on harhaa. Tässä on jotenkin tarina kivempi, koska ainoa tapahtuma ei ole vain Lenan ja Alexin välinen suhde. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja itse pidin paljon Lauren Oliverin päätöksestä kirjoittaa tarinaa kahdesta eri ajasta: nykyhetkestä ja menneisyydestä. Aluksi pelkäsin sen olevan kovinkin sekavaa, mutta yllätyin itsekin, kuinka mukavaa luettavaa se oli. Molemmissa ajoissa on toimintaa paljon ja koskaan ei mielestäni ollut tylsää tämän kirjan parissa.
Kahteen aiempaan verrattuna tämä oli kyllä valitettavasti pettymys. Alkuosa melko staattista ja tapahtumaköyhää. Lopussa meininkiä, mutta sekavaa. Eka kirja oli mainio, sitten alkoi taso laskea.
Takakannen perusteella olin aivan innoissani kirjasta, mutta jouduin kyllä valitettavasti hieman pettymään. Juoni sinällään on ihan ok, mutta en vain jotenkaan päässyt siihen mukaan.
Kirja alkaa ihan reippaasti, mutta välillä se jotenkin vain tökkii eikä oikein meinaa edetä kunnolla. Kirja selvästi tuntuu keskittyvän Lenan ja Alexin suhteeseen, (joka kehittyy huomattavan nopeaa tahtia,) mikä ei minua haitannut ollenkaan ja oikeastaan pidinkin siitä. Kirjassa on myös yksityiskohtaiset kuvaukset deliriasta ja siinä selitetään tarkoin kyseisen maailman yhteiskunnan toimintamalli. On ihan hyvä, että kirjassa avataan tarkemmin pääkohtia, mutta välillä se tuntui jo menevän hieman toistamisen puolelle.
Tarina jatkuu loogisena. Itseäni hieman ärsytti wanhojen tapahtumien, siis ennen ensimmäisen kirjan alkua tapahtuneiden asioiden kertaaminen. Olisin halunnut jatkaa suoraan kohti tornia, mutta tarina meni hyvin.
Teos on mielestäni hyvin kirjoitettu, Aveyardin kirjoitustyyli on ehkä hieman jopa parantunut sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna. Kirja alkaa melkein heti taistelukohtauksella, joka antaa jo hieman osviittaa tekstin sisällöstä. Tarina kulkee sujuvasti ja siihen on onnistuttu sisältämään sopivasti romantiikka ja toimintaa sekä kivasti myös huumoria. Vaikka kirjassa onkin paljon toimintaa ja raakuuttakin, löytyy siitä myös ihania tunteikkaita kohtia.
Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja on yksi suosikeistani, joten odotin tältä kirjalta paljon eikä se tuottanut missään määrin pettymystä. Erittäin hyvä ja koukuttava. Olen hidas lukija, mutta tämän ahmin muutamalla lukukerralla. Syksyllä ilmestyvä jatko-osa on jo varattu kirjastosta.
Ei yhtä mielenkiintoinen kuin aloitusosa, mutta silti mukava. Varsnikin Simonin päätös lopussa ottaa aarnikotka lemmikiksi hellytti. Tässä osassa alkaakin jo vähän tapahtua, mutta pienin askelin edetään siitä huolimatta. Todella viisas ratkaisu, on ihan mahtavaa lukea vaihteeksi tarinaa, joka ei heitä yli liian kovaa ja korkealta.