Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mukavan sekava ja arvoituksellinen jännäri. Osittain jopa scifiä. Yksinäisen miehen pitkä matka on alkanut. Innolla odottaen jatko-osien lukemista
Kirja kuuluu Kingin hyviin suorituksiin. Lukemisen arvoinen teos. Sinulle on puhelu...
Kuuntelin tuossa taannoin Tähtivaeltajan kolmannen podcastin, jossa käsiteltiin perusfantasiaa. Vaikka R.A. Salvatoreen suhtaudutaan usen hiukan vähätellen ja naureskellen, niin juuri perusfantasiaa hän tuottaa oikein hyvin. Sitä edustaa tämäkin kirja, joka avaa Keihäänkantajan tarun.
Hieman erilaisempi, kuin odotin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka juoni olikin mielestäni hieman tylsä paikoittain.
Tarinan minäkertojana on pappismies Alex Hergensheimer Kansasista. Hän joutuu omasta todellisuudesta toiseen maailmaan ja henkilöön nimeltä Alec Graham. Hän lyöttäytyy yhteen Alecin entuudestaan tunteman Margrethen kanssa. Yhdessä he joutuvat toistuvasti maailmasta toiseen. Aiheesta olisi saanut paljon mielenkiintoisemman tarinan, nyt se oli tylsä ja junnasi paikallaan. Maailmojen ero ei ole suuri, sankarit määrittelevät ensisijaisesti todellisuuden huomioimalla onko maailmassa ilmalaiva, lentokone ja millainen, jos on ollenkaan. Tarina ei tunnu kehittyvän mihinkään suuntaan. Vasta loppupuoliskolla päästään kirjan nimen mukaiseen Tuomiopäivä asetelmaan. Ei juoni kiinnostanut kyllä senkään jälkeen. Ne perus jutut, jotka Heinleinin kirjoissa yleensäkin on, tuo kirjaan vielä lisä ärsyttävyytensä. Humoristiseksi tarkoitetun tarinan huumori ei purrut.
Tapahtumat käydään 300 metrin syvyydessä Tyynenmeren pohjassa. Kirjan alkupuolisko ei ollut kummoinen, mutta parani huimasti n. puolesta välistä, kun homma alkoi käydä psykologiseksi. Tunnelma merenpohjassa sijaitsevassa tutkimusasemassa on klaustrofobinen jo lähtökohdiltaan. Sitten kun siihen lisätään tuntematon objekti, outoja ilmiöitä sekä luottamuspula miehistön jäseniin, kauhu kasvaa omiin sfääreihinsä. Jeff Vandermeerin Hävityksessä on samankaltaisuuksia tämän kirjan kanssa niin lähtökohdiltaan (tiedemies ryhmä) että tunnelmaltaan. Kirjan loppupuolisko vangitsi jännittävyydellään ja mysteerillään. Lopetus saa miettimään.
Tarina ei ole kerronnaltaan suinkaan täydellistä. Tiiviys on hyvä juttu, mutta käänteet tuntuvat välillä liiankin hätäisiltä. Tarinaa kerrotaan tapahtuma painotteisesti, ehkä olisi hitusen enemmän voinut olla valotusta maailmasta, hahmoista, taustoista ja sen sellaisista. Mutta en valita, kirjassa ei ainakaan ole yhtään tylsää hetkeä. Tarina sisältää varsin kivoja ideoita ja se on koukuttavuudessaan ensiluokkaista luettavaa. Selvää on, että jatkot on luettava.
Alkupuoliskossa kirjassa oli hyvä rauhallinen tunnelma, tarinaa oli miellyttävää lukea, vaikka hieman hidastempoinen olikin. Tunnelma kuitenkin muuttui toiminnalliseksi myöhemmin ja mustavalkoinen vastakkain asetelma tuli enemmän esiin. Kirjan maailmassa kokonaisvaltaisesti miehet ovat pahoja ja naiset alistettuja, mutta luostarissa heistä tulee yleviä ja jaloja. Ymmärrän sanoman tärkeyden kritiikkinä joidenkin kulttuurien naisten alistamiselle, mutta tarinassa asetelman ehdottomuus ja yksiulotteisuus oli häiritsevä. Kirjalla oli kuitenkin ansionsa ja se oli kannattava lukukokemus.
Tarina on vangitseva ja samalla häiritsevä. Lukiessa on kokoajan varpaillaan ja odotuskannalla mihin tarina johtaa ja mistä oikein on ylipäätään kyse. Taitavasti rakennettu kerronta tuo jännitettä ja mielenkiintoa tarinaan. Kerrassaan kummallinen tarina, joka ei varmastikaan ole selkeitä vastauksia haluaville lukijoille mieleen. Itse pidin tästä mieleen painuvasta tarinasta.
Mietin tässä, että mikä on tehnyt kirjasta maailmankirjallisuuden klassikon. Luin kirjasta version, missä oli alussa ”miten tarina syntyi” osio ja siitä selvisi tarinan oma elämäkerrallisuus - kirjailija kertoo tarinan kautta tavallaan omaa elämäänsä. Onko sillä ollut merkitys siihen suosioon minkä kirja on saavuttanut vai onko tarina kiehtonut oikeasti lapsia niin paljon. Itse en tarinaa ole lukenut lapsena - tuskin olin koko kirjasta edes tietoinen silloin, joten lapsen näkökulmasta en osaa sanoa juuta enkä jaata.
Mainio päätösosa Valinta-sarjalle. Suosittelen ya-kirjallisuuden faneille sekä kaikille romantiikannälkäisille lukijoille.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2018/04/kirja-arvostelu-kiera-cass-kruunu.html
Pidin kirjan kielestä, joka herätti elottomat esineet ja ihmisten tunteet upealla tavalla eloon. Henkilöiden epätoivo ja tuska tarttuivat iholle. Kirjailija taitaa lukijan höynäyttämisen. Melkein tekisi mieli lukea kirja uudestaan, koska lopputwistin vihjeitä ripoteltiin niin taitavasti koko tarinan matkalle. Hienoa maagista realismia kauhulla maustettuna. Suosittelen.
Luin juuri tätä ennen Lasipalatsi-kirjan joka oli vähän samanlainen, joten kiinnsotus tätä kirjaa oli hyvin pieni, koska teema oli nii samanlainen. Kirja kuitenkin oli äidinkielenopettajan kirjalistalla, josta piti valita ja myös kirjahyllyssäni joten miksipä ei.
Nicholas Dyer on päivisin kuin kuka tahansa kirkkoja suunnitteleva arkkitehti 1700-luvun Lontoossa, mutta öisin hän uhraa paholaiselle niin kerjäläisiä pyhittääkseen rakennelmansa pahalle. Pari sataa vuotta myöhemmin Scotland Yardin murhatutkija Hawksmoor yrittää puolestaan ratkaista outoa murhasarjaa tismalleen samoilla kulmilla. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa, vai rikkoutuvatko ajan ja avaruuden portit jollakin kosmisella tavalla?
Isänsä kuoleman jälkeen kaksitoistavuotias Billie-tyttö muuttaa äitinsä kanssa Åhusin pikkukaupungissa sijaitsevaan uuteen kotiin. Talo on vanha ja vähän rapistunut, ja siinä tuntuu olevan jotakin merkillistä ja vähän pelottavaa. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että edelliset asukkaat ovat muuttaneet sieltä pois noin vaan, jättäneet huonekalut ja muut tavarat jälkeensä, eivätkä ole enää koskaan palanneet takaisin. Lisäksi kiinteistönvälittäjänä toimiva mies on oudon hermostunut, ja jääpä hän taloa esitellessään kiinni pienestä valheestakin.
Jääkaappiin happaneva maitopurkki on tiettävästi lukemattomien omaelämäkerrallisten sarjakuvien vakioaihe, mutta entäpäs sitten, kun sitä maitoa ei ole lainkaan? No, ei siinä isän auta muuta kuin lähteä hakuretkelle, joka viivähtää hieman lentävien lautasten, ulkoavaruudesta tulevien vihertävien lölleröiden, merirosvojen, vampuurien ja muinaisten jumalien takia. Onneksi apuna on kuumailmapallolla liikkuva tiedemies-stegosaurus, joka taitaa myös aikamatkustuksen salat.
Hobitti on erinomainen pohjustus Taru Sormusten Herrasta -saagalle. Se toimii myös täysin omilla jaloillaan eikä kruununperillisen maine sinä Ainoana Oikeana Teoksena vähennä sen tarinaan voimaa.
Alkuperäisessä teoksessa oli hieman erilainen ratkaisu tiettyyn tärkeään tapahtumaan kirjan keskivaiheilla (tästä saa halutessaan lisätietoa esim. Wikipedian artikkelista). Tolkienin tekemät muutokset uudempiin painoksiin olivat (ainakin omasta mielestäni) hyvä päätös, koska se loi vahvan pohjan jatko-osan tarinalle.
Teos aloittaa mielenkiintoisen lohikäärmesaagan. Näin vanhan linjan roolipelaajana tarinasta välittömästi paistaa sen roolipelipohja, mutta se ei suinkaan tarinaa heikennä. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja täynnä persoonallisuutta, mitä saattaa odottaakin roolipelipohjaiselta teokselta.
Polgaran tarina ei ole aivan yhtä vahvalla pohjalla kuin Belgarathin. Hahmona tämä ei ole aivan niin mielenkiintoinen kuin isänsä, mutta velhottaren taustat tarjoavat siitä huolimatta mielenkiintoista luettavaa.
Polgaran persoonallisuus ei ole aivan yhtä omintakeinen kuin Belgarathilla, joten kirja ei ole aivan samanlaisella tasolla kuin isästään kertova teos.
Belgarathin tarina avaa kiehtovasti Belgarionin ja Mallorean tarujen mielenkiintoisimman henkilön taustat. Ikääntymättömän velhon tarina on erinomaisesti kerrottu miehen itsensä näkökulmasta, mikä antaa tarinalle mojovan annoksen persoollisuutta.
Eddings -fanille kirja on erinomainen lähdeteos, mistä saa paljon kiehtovaa tietoa Belgarionin maailmasta. Belgarionin ja Mallorean tarut lukeneille, mutta jotka eivät varsinaisesti lue itseään sarjojen faneiksi, ei teos ole juuri lukemisen arvoinen.
Muille kirjasta ei ole lohtua, koska se ei tarjoa tarinaa tuntemattomille mitään.