Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
En oikein osannut odottaa kirjalta mitään kovinkaan erityistä, mutta itse kyllä yllätyin positiivisesti. En ole aiemmin lukenut paljoa steampunkia, mutta tykästyin kirjaan kyllä kovasti.
Kirjan tyyli on hieman erikoinen ja tapahtumien kerronta on todella monipuolista. Kirjassa kerrotaan Aleian ja Corildonin tapahtumia paljon, mutta jonkin verran myös muiden ulkopuolisten hahmojen näkökulmia. Teos on melko tasaista luettavaa, mikään kohta ei jäänyt erityisesti mieleen. Koko kirjan ajan juoni on melko samanlaista ja yhtä hyvä. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän mieleenpainuvia käännekohtia tai edes jotakin erilaista.
Kirjan juoni on kieltämättä hieman erikoinen, mikä tekee siitä suht mielenkiintoisen. Kirjan tapahtumat ovat myös hyvä esimerkki siitä, miten asiat eivät aina mene niin kuin on suunnitellut. Samalla näytetään, millaisia vaikutuksia yllättävillä tapahtumilla on päähenkilöiden parisuhteeseen.
Eli jos kaipaat jotain hieman erikoisempaa luettavaa, tämä kirja on hyvä vaihtoehto.
Kiva fantasiatarina, joka oli usein kuitenkin melko ennalta arvattava. Kirjaa on verrattu paljon Harry Pottereihin ja samankaltaisuuksia olikin paljon, mutta Nevermoor ei ainakaan vielä yllä samalle tasolle. Ehkäpä sarjan seuraavat osat tulevat olemaan parempia.
Sain vihdoin ja viimein lainattua Pikku Prinssin kirjastosta ja luettua sen läpi.
Tarina oli mielenkiintoinen ja todella liikuttava. Se myös otti hyvin kantaa elämään, sekä lapsuuden ja aikuisuuden eroihin. En yhtään ihmettele, miksi Pikku Prinssi on maailman tunnetuimpien kirjojen listalla. Voin suositella tätä kirjaa kenelle tahansa. <3
Tonttu on kieltämättä erikoinen kirja. Tyyliltään se ei täysin uponnut minuun, ja kirjan alussa tuntui että eihän tämä ole minun juttuni ollenkaan, mutta lopulta päädyin tykkäämään kirjasta paljonkin. Kirja ottaa tonttuihin uuden näkökulman, joka ei ole (ainakaan minulle) tuttu sen paremmin kansanperinteestä kuin tonttusaduistakaan. Joistain nettikommenteista muistelen kuulleeni että kirja ei jaksaisi vetää ihan loppuun asti, mutta omalla kohdallani päin vastoin pidin loppupuolesta alkupuolta enemmän. Arvoin antaisinko kirjalle 3 ja puoli vai neljä tähteä, mutta päädyin neljään koska tämä oli sen verran viihdyttävää kesälukemista.
Tärinä selvästi tiivistyy loppua kohden. Vähemmän tapahtuu mutta kerronta on yksityiskohtaisempaa. Tämä osa jäi mielestäni hieman kesken, mutta se taitaa olla sarjan loppuisimme ominaista että jännittävä kohtaus jätetään kesken ja tarina jatkuu heti seuraavassa osassa.
Yksinkertaisesti hurmaava kirja. Tässä kirjassa on selvästi enemmän romantiikkaa kuin edellisissä osissa, etenkin ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta itse nautin tästä suunnattomasti.
Päähenkilö Meghan on kasvanut ja kehittynyt paljon ja on tullut rohkeammaksi sekä hahmoksi, jota on helpompi kunnioittaa. Hän on aina valmis puolustamaan ystäviään ja taistelemaan heidän puolestaan, joka on kyllä valtava muutos ensimmäisen kirjan Meghaniin, joka oli ujo ja kokematon tyttö. Ash näyttää uusia puolia itsestään ja hänen ja Meghanin suhde on myös suuressa osassa tarinaa. Heidän romanssinsa on ihanaa ja hellyttävää luettavaa, josta kyllä nautin suuresti. Puck hyväksyy roolinsa Meghanin elämässä tämän parhaana ystävänä ja hänen ja Ashin välitkin paranevat pikkuhiljaa, joka on mielestäni hieno asia. Kirjassa ei tule paljon uusia hahmoja, mutta monet vanhat hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, joka tuo kyllä kiehtovan lisän tarinaan.
Olin kyllä positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. Sarjan edellinen osa oli aluksi melko hämmentävä, mutta loppua kohden hyvinkin onnnistunut. Tämä teos taas on alusta asti koukuttava ja hyvin rakennettu.
Päähenkilö, Meghan, oli ensimmäisessä kirjassa aika avuton ja koko ajan pelastettavissa, mutta tässä hän uskaltaa ryhtyä toimeen ja hän oppii paljon uusista kyvyistään, joka on mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa. Välillä Meghan kuitenkin ymmärtää asioita omituisen myöhään, vaikka itse olisi arvannut tapahtuman jo muutamaa lukua aiemmin. Prinssi Ash on taas pysynyt melko samanlaisena rohkeana ja itsepäisenä persoonana, vaikkakin hänkin loppua kohden muuttuu ehkä aavistuksen. Puck on myös rohkea ja aina valmiina toimimaan ja hän on edelleen hauska hahmo, vaikkakin näyttää myös syvällisemmän puolenkin itsestään tässä kirjassa. Grimalkin on jälleen matkassa mukana ja loistaa kyllä roolissaan. Hän on aina muita edellä niin tiedon hankinnassa kuin avun löytämisessä. Myös Grim on huvittava persoona, jonka seurassa on aina viihdyttävää lukea. Uutena tärkeänä hahmona tässä kirjassa tulee myös Rautahepo, joka oli aiemmin Meghanin ja muiden vihollinen, mutta nyt auttaa näitä yhteisessä tavoitteessa ja tulee ystäväksi.
Kirja oli mielestäni ihan hyvä, alussa on melko sekavaa ja päähenkilö on mielestäni hieman turhauttava.
Eli siis, päähenkilö, Meghan, on lähes koko kirjan ajan todella avuton ja hänet joudutaan pelastamaan koko ajan pinteestä jos toisesta ja aina kun Meghan ryhtyy sitten tekemään jotain, niin se päättyy melkein aina johonkin kommellukseen. Teoksen loppupuolella Meghanin asenne kuitenkin paranee omasta mielestäni huomattavasti ja lukeminenkin oli paljon mukavampaa siinä vaiheessa. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Ash, Puck sekä Grimalkin. Ash on mielestäni hurmaava hahmo, johon itse kiinnyin kovastikin. Puck, toiselta nimeltään Robbie tai Robin, on kyllä myös todella pidettävä henkilö. Hän on aina sanavalmis ja valmiina seikkailuun. Grim sitten... No, hän taitaa olla kyllä hahmoista oma suosikkini. Grimalkin on hauska, mutta huomaavainen kissa, joka pelastaa Meghanin useamminkin pulasta.
Kiintoisa asettelu ja lukukokemus ihan jees fantasiateiniromanssi joskin melko pinnallinen esitys. Toisaalta Lasipalatsi on aiheeseensa nähden todella hidastempoinen, mutta toisaalta juoneen on ympätty liikaa tavaraa. Toisin sanoen moni mielenkiintoinen asia jäi pinnalliseksi maininnaksi eikä kirjan maailmaan tai hahmoihin päässyt uppoutumaan. Etenkin yhteiskunnaan kuolleiden hallitsijoiden maailman ja taikuuden esittelemiseen olisin toivonut paljon lisää. Nyt todennäköisesti hyvinkin mielenkiintoiseen fantasiamaailmaan syventyminen on kuitattu parilla ympäripyöreällä maininnalla tyyliin "kuningas on kieltänyt taikuuden". Piste. Ei muuta kommentoitavaa. Sen sijaan kirja keskittyy Celaenan "ah olen maailman paras salamurhaaja ja kiedon kaikki pikkurillini ympärille"-esitykseen.
En ole ihan varma, mitä kirjalta odotin, mutta tämä oli erilainen kuin mitä luulin. Ei huono kuitenkaan, koska jaksoin kuitenkin lukea tämän loppuun ja pistin jatko-osankin jo varaukseen kirjastosta. Vähän kyllä epäilyttää, onko tarinassa riittävästi ainesta kolmeen kirjaan.... Ainakin tämän osan perusteella tiivistämisen varaa olisi, koska välillä tunnuttiin etenevän vähän turhan hitaasti tai keskittyvän johonkin epäolennaiseen. Tykkäsin kirjassa erityisesti tapahtumaympäristöstä erämaiden pikkukaupungeissa ja menneen ajan hengestä.
Laadukasta kotimaista tieteisfantasiaa. Hidastempoisen alun jälkeen lukijalle avautuu maailma, johon sukeltaa ihan mielikseen. Tämä kannattaa lukea! Kirjan maailma jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Nyt vain kyttäämään jatko-osan ilmestymistä.
Paimenen kruunu on heikoin kaikista Kiekkomaailma-romaaneista ja ansaitsee arvosanaksi vain kolme ja puoli tähteä. Teoksen ongelmana on sen jääminen keskeneräiseksi Terry Pratchettin terveydentilan heikennyttyä. Kyllähän kirjassa lopetus on, mutta siitä jäi pois paljon sisältöä, jota Pratchett ei ehtinyt lisätä. Esimerkiksi tärkeä kohtaus Muori Säävirkkuun liittyen. Monin kohdin tuntui siltä, kuin lukisi juonirunkoa eikä varsinaista tekstiä.
Jälleen kerran uskomaton osa tähän sarjaan. Nautin jälleen tästäkin kirjasta erittäin paljon ja tämä vastasi ehdottomasti odotuksiani. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän sisältöä Emberin näkökulmasta, mutta ei sen puutetta oikeastaan huomannut kirjaa lukiessa. Tässäkin kirjassa on kertojina edelleen Ember, Garret, Riley ja Dante sekä uutena Sebastian, joka kertoo Garretin menneisyydestä. Itse pidin tätä kivana lisänä, sillä hahmojen taustasta on mielestäni aina kiinnostavaa lukea.
Hauska ja yllättävä kirja. Dahlilla todella omaleimainen ote, eikä missään muualla ole tullut vastaavanlaisia hahmoja ja tapahtumia vastaan samojen kansien välissä. Etenkin loppuratkaisu on niin epälooginen, ettei sitä osaa lainkaan odottaa, eikä oikein tiedä, pitäisikö olla iloinen vai surullinen vai mitä.
Ihan kirjan alussa ei vielä tajua että Callan Sudet on melkeimpä yksi yksittäinen oma tarinansa keskellä varsinaista pääjuonta, mikä se Musta torni sitten onkaan. Vasta tarinan loppu sitoo kirjan kunnolla pääjuoneen. Piristävä tarina matkalla tornia kohti
Huh, sainhan minä viimein luettua tämänkin. Alkuvuosi on ollut sellaista hullunmyllyä, että lukeminen on jäänyt aivan sivuun. Tämänkin ostin jo aikaa sitten, mutta lukeminen on ollut hyvin hidasta. Kyllähän tästä uhkuu sellainen Claren tyyli kirjoittaa ja oli ihanaa pitkästä aikaa sukeltaa varjometsästäjien maailmaan uusin hahmoin ja jännittävin juonin. Hauskaa oli myös, että Jace ja Clary kävivät myös vierailemassa tämän kirjan sivuilla. Ihan hyvä tarina tämä oli, ehkä paikoitellen vähän tylsä ja junnaava, mutta loppua kohden alkoi tapahtumaan sitten. Ei tämä ehkä itselle herättänyt samanlaista fani-innostusta kuin alkuperäinen Claryn tarina, mutta ihan viihteellistä luettavaa tämä kuitenkin oli. Toivottavasti tähän tulee jatkoa jossain vaiheessa suomeksi, olisi ikävää jos ei pääsisi selvittämään miten kiinnostaville juonikuvioille käy.
Ei kyllä tuottanut pettymystä tämäkään kirja. Sarjan ensimmäinen osa oli kyllä aivan odottamattoman hyvä ja tämäkin kirja on kyllä ainutlaatuisen onnistunut. Jotenkin tässä on saatu tämä lohikäärme-juttu toimimaan poikkeuksellisen hyvin. Ja vaikka kertojia ja tapahtumapaikkoja sekä -aikoja on paljon enemmän kuin edellisessä kirjassa, ei se kuitenkaan ole sekavaa vaikka niin luulisi.
Hiekka on osittain ihan viihdyttävä kirja. Siilo-sarjan luettuani odotukseni olivat korkealla, mutta ne eivät kyllä täysin täyttyneet. Opus kyllä tempaisi mukaansa, mutta henkilöhahmot eivät ole kovin kiinnostavia, kerronta on välillä lapsellista ja suomennoksessa on turhan paljon kirjoitusvirheitä. Suosittelen lukemaan kirjan, jos dystopiat kiinnostavat ja lukija on valmis innostumaan ei-niin-täydellisestäkin teoksesta.
Harvoin tartun kovin innokkaasti kirjaan, jossa seikkailee paljonkin lohikäärmeitä ja tämänkään kirjan suhteen ei odotukset olleet niin korkealla, mutta kirja on mielestäni aivan mahtava. Siskoni luki teoksen ensin, koska rakastaa lohikäärme-aiheisia kirjoja, ja kehui kirjaa valtavasti. Päätin siis lukaista nyt tämänkin ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni ja meni helposti kahdessa päivässä läpi.