Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

HUI HITTO! Tämä oli kova! Järjettömän karmiva ja kireä tunnelma. Mutta näin onnellisten loppujen ystävänä surettaa: Lightia käy sääliksi ja petyin pahasti Ryukiin. Ettäs kehtasi! Mitähän Misalle muuten tapahtui? Mihin hän katosi? Ja mitenhän Lightin kuolema häneen vaikutti? Mutta lopun katsaus Yagamien kuulumisiin sekä "Kira-kulttiin" olivat hauska lisä. Vau.

Lue lisää ...

Jotakin jäi silti hieman puuttumaan sarjan parhaisiin osiin verrattuna. Vimesin hahmon moniulotteisuus ei välittynyt aivan yhtä osuvasti kuin muutamissa aiemmissa vartiosto-juonen kirjoissa, ja Vimesin seikkailut vieraalla maaperällä tuntuvat paikoin tunnelmaltaan melko toisteisilta esimerkiksi Maanalaisen elefantin ja Muks!:in jälkeen.

Annan kolme ja puoli tähteä erinomaisesta taatusta Pratchett-laadusta, mutta puolitoista uupuvaa jäävät pois tietyn raikkauden puutteen vuoksi.

Suosittelen teosta kaikille vartiosto-juonen kokonaan lukeneille. Vaikka osan Kiekkomaailma-sarjan kirjoista voi lukea erillisinä, tämä ei kuulu niihin.

Tämä avausosa ei ollut läheskään yhtä hohdokas kuin edelliset osat, olihan kirjassa mukana muutamia jännittäviä kohtia, mutta loppujen lopuksi ne jäivät aika vähäisiksi. Vihdoinkin kauan puhuttu ennustus alkaa selvitä lukijallekin, eikä tämän kertaisesta matkasta varmasti puutu jännitystä. Uskon että myös juonenkäänteiltä ei voida välttyä, kun Tiikeritähti astuu jälleen mukaan kuvioihin. On se vaan aina yhtä ihanaa rentoutua lukemaan Soturikissojen elämästä.

Lue lisää ...

Pyramidit saa minulta kuitenkin näin kolmannen lukukerran päätteeksi kolme tähteä. Ne tulevat teemasta, Pratchettin omalaatuisesta kirjoitustyylistä sekä mukiinmenevästä seikkailusta. Kaksi tähteä jää kuitenkin vajaaksi johtuen ajan hampaan kaluamista, väsähtäneen oloisista stereotypioista (vaikka niitä kritisoidaankin, ei se tee niistä yhtään sen vähempää kulahtaneita) ja hahmoista, jotka monen muun Kiekkomaailma-sarjan hahmon rinnalla jäävät ohuehkoiksi.

Juoni senkun tihenee. Kate on poissa ja vastuu painaa Michaelia. Kirjassa on taisteluja petoksia ja yllätyksiä. Reagoin ääneen, kun Rafe teki kohtalokkaan valintansa. Päätöskin jäi niin jännittäviin asemiin, että odotan innolla että saan luettua miten Emmalle käy.

Kirja ei ollut aivan niin hyvä kuin edellinen osa, mutta tapahtumia siitä ei todellakaan puuttunut. Paatsamalehti alkoi suuresti ärsyttää tätä kirjaa lukiessani, enkä voi surra tämän takia hahmon kohtaloa yhtään, tämän revittyä ensin klaaninsa hajalle.

Keskiyön kruunu on mahtava jatko-osa mahtavalle kirjalle. Juoni kulkee hyvin, eikä tylsiä hetkiä ole lainkaan. Celaena pysyy edelleen hyvänä hahmona, ja hänestä löytyykin pari täysin yllättävää piirrettävä. Chaol on myös edelleen ihana hahmo, ja olin onneni kukkuloilla, kun hänestä ja Celaenasta tuli pari. Tosin minua ärsytti suunnattomasti se, että heidän rakkautensa mentiin pilaamaan sillä tavalla. Suoraan sanoen vihaan Maasia siitä hyvästä. Mutta ehkä toivon mukaan kaksikko päätyy jälleen yhteen muissa osissa. 

Kirjan loppu oli erittäin hyvä. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa osaa, jota ei onneksi joudu odottamaan enää kauaa.

Kolmas osa Lumikki-sarjaa. Lumikki on palannut Tampereelle opiskelemaan ja elämä ja lukio-opinnot ovat melko tavallisen tuntuisia. Hänelle on jopa poikaystävä, omaksikin hämmästyksekseen. Lumikki on mukana näytelmässä, joka kertoo prinsessa Ruususen tarinan hieman uudella, feministisemmällä tavalla ja näytelmän harjoitukset ovat sujumassa hienosti. Mutta Lumikilla näyttää olevan ahdistelija, joka tietää hänen elämästään hämmästyttävän paljon. Ahdistelija uhkailee häntä ja uhkaa tappaa Lumikin lähimmät ystävät, jos Lumikki ottaa yhteyttä poliisiin. Samalla Lumikki on alkanut muistaa siskoaan, josta kotona ei koskaan ole puhuttu mitään. Mikä kummallisinta, myös ahdistelija vaikuttaa olevan tietoinen siskon olemassaolosta.

Kirja oli selkeästi huonoin kaikista kolmesta sarjan kirjasta. Ensimmäinen osa oli melko hyvä, toinen oli kohtalainen ja tämä viimeinen oli jo surkea. Kirja oli hyvin lyhyt ja kirjoitettu suurella tekstikoolla ja leveällä rivivälillä. Eri lukujen välissä oli hyvin runsaasti tyhjiä lehtiä ”taiteellisesti” mustaksi värjättyjä sivuja. Lisäksi oli joitain lukuja jotka ”tunnelmoivat” vain muutamalla rivillä per luku. Kokonaisuudessaan koko teksti vastaa pitkähköä novellia. Tästä huolimatta kirja tuntui kovin paisutellulta ja Lumikki kulutti erittäin paljon aikaansa asioiden tyhjänpäiväiseen vatvomiseen. Kirjan pahis oli sellainen, jota ei mitenkään voinut etukäteen arvata ja oli myös äärimmäisen epäuskottava ja hyvin epäuskotavalla tavalla oli selvittänyt Lumikin taustaa. Kirjan loppu muistutti pikakelausta, jossa asiat vain suoraan kerrottiin, ja väännettiin rautalangasta mitä oli tapahtunut. Vaikutelma tuli siitä, että kirja oli kirjoitettu vain, jotta kirjailija trilogian jollain lailla kunnialla valmiiksi ja oli jo menettänyt kaiken kiinnostuksensa koko hahmoon. Aikaisemmissa kirjoissa Lumikki oli aktiivinen toimija, tässä kaikkea muuta, passiivinen uhkailijan juoksutettava nössö, joka ei edes saanut aikaan ottaa poliisiin yhteyttä, kyllä se olisi kaikista huolimatta ollut ilmiselvä tapa edetä uhkauksista huolimatta, kyllähän sitä huomioita herättämättömiä tapoja olisi keksinyt. Surkeimpia kirjoja mitä pitkään aikaan olen lukenut.

Minulla oli hieman toisenlaiset odotukset Kirjanoidasta, jotka sitten kaatuivat kun aloin lukemaan kirjaa.

Kokonaisuudessaan Kirjanoita olisi saanut ehkä olla pidempi, ja pidennetyssä versiossa antaa enemmän aikaa hahmoille ja selityksille. Pidin Auran hahmosta ja siitä seikasta, ettei hän ei ole tyypillinen lukiolais nuori, mitä tuntuu esiintyvän suht paljolti nuorten kirjoissa. Pidin myös Pyrystä, ja siitä miten hänen ja Auran suhde kehittyi realistisella tavalla - kaksikko tapaa MUT:issa ja juttelevat kiinnostuksen kohteistaan. Auran täti Inge on jokseenkin suht realistinen, tyypillinen raivostuttava sukulainen, joka rakastaa työntää näppinsä joka paikkaan ja Auran isä täydellinen tossun alla - hahmo.

Tarinassa oli onnistuneesti lisätty jonkin verran dystooppisia asioita kuten se, ettei kirjoja enää ole ja paperin tuotanto on lakkautettu.

Yllä jo mainitsin, niin omasta mielestä kirja olisi saanut olla pitempi, sillä tuntui, ettei kaikki kohdat kirjassa saaneet kunnollista selitystä. Loppupuolen juonen käänteit tulivat hieman nopsakasti ja loppu antoi vaikutteen siitä, että kirjailijalla, Anne Leinosella, oli hyvin kiire saada kirja loppuun, sillä tarinan yllätys käänne oli hutaistun oloinen.

Vielä on epäselvää, että tulenko lukemaan jatko-osan, Noitakirjan, vai en.

Tähän kirjaan oli ensin todella vaikea päästä mukaan, mutta kun tarpeeksi hammasta puri, tarinaan pääsi mukaan kankeuden jälkeenkin.

Täytynee sanoa, että omasta mielestä kirja ei ollut fantasiaa, vaan lähinnä scifiä ja tyypillistä teinidystopiaa. Odotin, että kirja olisi ehkä enemmän kuin esimerkiksi Nälkäpeli ja Outolintu. Odotin kirjalta paljon, vaikka kannessa sanottiin, että muistuttaa Outolintua, en odottanut, että se olisi kuin Outolintu.

Mare oli mielenkiintoinen hahmo, mutta en tiedä johtuiko se kokemastani alku kankeudesta vai kirjalijasta, mutta tuntui vähän siltä, ettei Mareen taskuvarkaudesta saanut paljoakaan otetta. Prinssi veljekset olivat puolestaan luotu ihan näpsäkästi, samoin myös mielipuoliselta vaikuttava kuningatar. Kilorn taas tuntui muuttuvan kerta heitolla höpsästä pojasta turhankin kiukkuiseksi kapinalliseksi.

Kirja kuitenkin muuttui mielenkiintoiseksi ennen pitkään, mutta skippasin suosiolla jotkin taistelukohtaukset. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntui olevan turhankin paljon melkein jokaisessa kohdassa. Täytynee sanoa, että olin yllättynyt todella pahan päiväisesti kirjan loppu puolella, mutta samalla pettynyt miten kirja päättyi - alleviivaten sen, että tämäkin on taas yksi Nälkäpeli ja Outolintu - kopio ja toisto ja niin päin pois. En tule lukemaan tämän kirjan jatko-osia mutta saatan ehkä joskus palata lukemaan tämän sarjan ensimmäistä kirjaa uudelleen.

Ei kannata vaivautua tarttumaan tähän jos teinidystopiat eivät paljoa kiinnosta.