Juoni veti mukaansa, vaikka kirja tuntui varsinkin alkuun ajoittain jopa hiukan kömpelöltä, sekä joiltain osin ennalta-arvattavaltakin. Kokonaisuutena se oli kuitenkin positiivinen yllätys, jossa riitti ryminää ja jollain lailla elokuvamaista kerrontaa, välillä oikeastaan tuntui kuin kohtaukset olisi jopa kirjoitettu sitä ajatellen. Toiminta ei kuitenkaan äidy puuduttavaksi. Tarina ja hahmot toivat minulle myös positiivisella tavalla mieleen nuorille tarkoitetut mangasarjat - vertaus saattaa kyllä tuntua oudolta, ja mangaa lukemattomat tuskin edes huomaisivat koko asiaa.

Kirja oli kiva yllätys näin aikuisenakin luettuna, ja annan sille vähän ylimääräistä tähteä sen takia, että kirja on juuri sellainen mitä olisin lapsena tykännyt lukea. Jännittävä ja vetävä, ja siinä on mukana paljon elementtejä joista pidin pienenä, vaikka en tietenkään osaa arvioida miten nuorempi nykylukija tämän kokisi. (Tai sellainen, joka on lukenut vastaavia kirjoja minua enemmän.) Aikuislukijalle kirja voi olla vähemmän järisyttävä, mutta minua ei haitannut juurikaan ja lukaisin sen läpi kuin paraskin ahmimisikäinen.

Hyvä loppu trilogialle, tykkäsin kovasti vaikka en lanu-kirjojejn kohderyhmään enää kuulukaan. Loppu oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta joiltain osin taas ei. Haistan mahdollisuuden spin off-jatko-osaan.

Kirja on viihdyttävä ja siitä oppii samalla paljon sekä suomalaisista uskomuksista että entisaikojen elämästä.Tämä miellyttää minua suuresti, sillä harva suomalainen enää tuntee haltijoita muuten kuin fantasiakirjoista.

Muutama sanojen taivutus pisti silmääni mistä tuli mieleen että kirja olisi tarvinnut oikolukua, mutta se ei haitannut muuten kuin hahmojen repliikkien ulkopuolella ja muuten teksti on sujuvaa. Jotkut ovat moittineet hahmojen modernia kieltä, mutta minua se ei häirinnyt lainkaan. Kirja on minusta nykylukijalle helpompi juuri näin, muuten tekstistä tulisi helposti liian raskassoutuista. (Sitä paitsi tietääkö kukaan edes varmasti, miten 1400-luvulla puhuttiin?) Aion varmasti seurata sarjan loppuun asti.

Aikuislukijalle kirja voi olla piirun verran "lapsellinen" tai kevyt kuten muut ovat maininneet, mutta koska en varsinaiseti edes kuulu kohderyhmään, en oikein osaa lukea sitä viaksi. Itseäni asia ei oikeastaan edes haitannut, pikemminkin päin vastoin. Kaipasin jotain mukaansatempaavaa luettavaa josta ei tulisi liian raskas ja ikävä olo, joten myös siinä mielessä olin tyytyväinen ettei kirja mennyt synkistelyksi, vaikka siinä tapahtuukin myös ikäviä asioita.

Tiedän, että olisin tykännyt tästä todella paljon nuorena, ja hankkisin tämän mieluusti lahjaksi jos tuntisin jonkun sopivan ikäisen. Pidin kirjan ajankuvauksesta ja yksityiskohdista, ja myös Helsingin kuvitellut puolet tuntuivat uskottavilta. Eli sympaattinen tuttavuus, ja mielenkiinto heräsi sen verran että luen varmasti myös seuraavat osat.

Tonttu on kieltämättä erikoinen kirja. Tyyliltään se ei täysin uponnut minuun, ja kirjan alussa tuntui että eihän tämä ole minun juttuni ollenkaan, mutta lopulta päädyin tykkäämään kirjasta paljonkin. Kirja ottaa tonttuihin uuden näkökulman, joka ei ole (ainakaan minulle) tuttu sen paremmin kansanperinteestä kuin tonttusaduistakaan. Joistain nettikommenteista muistelen kuulleeni että kirja ei jaksaisi vetää ihan loppuun asti, mutta omalla kohdallani päin vastoin pidin loppupuolesta alkupuolta enemmän. Arvoin antaisinko kirjalle 3 ja puoli vai neljä tähteä, mutta päädyin neljään koska tämä oli sen verran viihdyttävää kesälukemista.

Mietin kovasti, antaisinko kirjalle 3,5 vai 4 tähteä, mutta päädyin ensimmäiseen sillä kokoelmasta jäi hieman keskeneräinen maku. Mitenkään huono se ei kuitenkaan ollut, enkä kadu kirjaan tarttumista.

Osassa tarinoita hylätyt rakennukset ja paikat jäivät ikävästi ikään kuin statistin osaan, tarinan mysteerin ja seikkailun liittyessä enemmän scifi- tai fantasiaelementtiin. Eli tuntui siltä, ettei moni kirjoittaja luottanut siihen että hylätyt paikat olisivat itsessään kiinnostavia, vaan ne toimivat lähinnä tapahtumapaikkoina jollekin fantastisemmalle. Olisin ehkä toivonut vielä enemmän painopistettä hylätylle, jokaisessa tarinassa olikin mukana (tai ainakin tuntui olevan) urbex-kokemuksia, joko omia tai muiden, ja mukana oli yksityiskohtaistakin tunnelmointia hylättyjen paikkojen tutkimisesta sekä niissä näkyvistä ja tuntuvista menneen elämän jäljistä ja muistoista. En ole itse koskaan ns harrastanut urbexia vaikka autiotaloissa olenkin käynyt, mutta netissä kuvia ja raportteja selatessa syntyvät tunnelmat jäivät nyt jotenkin vähemmälle.

Ongelmani voi tosin olla sekin, että odotin kirjalta jotain muuta kuin mitä sen oli tarkoituskaan olla?