Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Lähtökohtana minulla ei ollut suuria odotuksia kirjasta mutta heti ensimmäisen maistiaisen jälkeen oli kirjaa vaikea laskea käsistään. Kirjan hahmot tuntuvat varsin monimuotoisilta ja vaikka jumalista puhutaan joihinkin jopa pystyy samaistumaan. Varsinkin hahmo Loki on todella mielenkiintoinen persoona. Loppuratkasu vain verottaa vähän pisteitä kun se vaan tavallaan töksähtää esille. Loisto kija ja suosittelen kaikille, myös niille jotka eivät yleensä lue
Vereviä kertomuksia sisältää kahdeksan kertomusta, jotka on kirjoitettu 1830-1840 vuosikymmenien aikana. Tarinakokoelma alkaa kirjailijan Esipuheella, joka on jo itsessään novelli. Kahvipannu novellissa vanhat maalaukset heräävät henkiin tanssisalissa. Novellissa on kauhuun vivahtava hieno tunnelma. Se on eräänlainen Tuhkimo tarinan variaatio. Kumpi heistä on hyvin kerrottu novelli, jossa kertoja nimeltään Théophile rakastuu kaksosiin yhtä aikaa, erikseen kaksoset olivat vain puolikkaita. Käyttämällä omaa nimeänsä kertomuksessa tuo todellisuuden tuntua tarinaan. Kodin sielu on runollisen kaunis tarina kotisirkasta ja miten sirkan kuolema tai haavoittuminen tuo taloon epäonnen. Vastahakoinen kansalliskaartilainen novellin huumori ei oikein osunut oman huumorintajuni kanssa yksiin. Kaksi esittäjää, yksi rooli tarinassa ollaan teatterinäyttämöllä paholaisen roolissa. Öinen vierailu on futuristinen tarina nopeasta kulkupelistä, jolla lennetään ilmojen halki kypärä päässä. Lentäminen liitimien avulla oli kehitysasteella Gautierin elinaikana. Sivuja maalarin oppipojan lehtiöstä on hiukan humoristinen kertomus maalaustaiteesta. Liikalihavuudesta kirjallisuudessa Gautier arvostelee humoristisella otteella aikansa kuuluisien taiteilijoiden, kirjailijoiden ja runoilijoiden ulkonäköä, lihavuutta, mukaan lukien omaansa.
Määrätty on hieman väliosan makuinen, mutta kyllä siinä asioita tapahtuukin; varsinkin kirjan loppupuolella. Mukiin menevä kirja, varsinkin Yön talo-sarjan mittapuulla.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/05/p-c-cast-kristin-cast-maaratty.html
Sagan kuudes osa oli harmillisesti yhtä rikkonainen kuin edellinenkin osa, vaikka toivoin muuta. Tarina ei tahdo pysyä oikein kasassa, koska nyt siinä on niin monta erilaista juonikaarta, jotka kaikki yrittävät liittyä jotenkin Hazeliin ja tämän vanhempiin. Kaipaisin kohta jo jonkun juonikaaren päättämistä. Tässä osassa tuntui, että tarinaa runnottiin liiaksi väkipakolla läpi eikä se enää soljunut omalla painollaan. En nyt voi sanoa, että tämä kuudes osa oli huono, nautin edelleen suunnattomasti tarinasta ja kuvituksesta, mutta ei tämä ollut yhtä miellyttävän pehmeän oloinen kuin aiemmin. Osa uusista hahmoista kutkuttaa mieltä, mutta heistä ei anneta juuri mitään lukijalle, vain muutama tiedonjyvänen. Tämä turhauttaa ainakin minua, sillä en saa hahmoista kiinni yhtään. Onneksi kuitenkin pääjuoni on kiertynyt selvästi keskittymään Hazeliin, jota olen jo hetken odottanut... Mutta ehdottomasti suurin heikkous oli huumorin vähyys. Parhaimmat hetket koettiin Ghüsin seurassa, joka onkin ehkä suosikkini tällä hetkellä: hiukan häiriintynyt, mutta samalla mahdottoman suloinen ulkoiselta habitukseltaan.
Ensin olin ihan, että vau kun kirjailijalta tulee vähän uutta kirjaa ja erilaista tarinaa, ja ihan yllättäen törmäsin tähän suomennokseen. En tiennyt, että näitä edes suomennetaan. Aloitin tottakai ahmimaan kirjaa heti ja alkuun tuntui, että luoja tämä vaikuttaa tylsältä kaikkine hienouksineen ja viskeineen.
Tieteiskauhukertomus Kingiltä part X.. Njoop, niitä on tältä herralta kyllä niin kovin useita tullut. Tälle jos pitäisi hakea jonkinmoisia verrokkikappaleita, niin mieleen tulevat Carrie ja toisaalta Kosketus.. En näissä arvosteluissani halua minkäänlaisia spoilereita antaa, mutta samankaltaisuutta näihin on havaittavissa. Minkä tasoinen tämä romaani sitten on, no jos käyttäisi sanaa "mukiinmenevä". Sinänsä ihan kelpo kertomus, mutta ei tämä alkuunkaan pärjää Kingin katalogissa niille kunnon huippuvedoille.. Niin, ei huono tosiaan, mutta ei oikein erityisen mainiokaan.. Siis "ihan jees". Eiköhän se kiteytä tarpeeksi. Kingin tuotannon taso on niin hurjan tasokas, että siinä tämä jää auttamatta parempiensa jalkoihin, vaikka ihan hyvä onkin.
Sagan vahvuudet minun silmissäni ovat kiinnostava juoni, vahvat päähahmot ja joltisenkin ällöttävä huumori. Tätä kaikkea saadaan tässä osassa nauttia. Juoni eteni edellisen osan suvantovaiheen jälkeen ja päähahmot osoittivat taas sen, miksi heistä niin kovin pidän. Tässä osassa oli aika traagisiakin hetkiä, mutta siitä huolimatta huumoria, joka todellakin tasapainottelee hyvän maun rajan päällä.
Tässä kirjassa on muuten jotenkin houkuttava kansi, todella näyttävä. Tykkään! No, siihen tarinaan... kokonaisuutena tämä kirja oli ehkä vähän tylsä ja ns. tasapaksu. Tässä ei oikein tapahdu mitään sellaista kunnolla kouhauttavaa kuin ehkä vasta kirjan loppupuolella. Kirja vähän aina kiihdyttää vauhtia kohti toimintaa ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Kirja sisältää enemmänkin Akosin ja Cyran näkökulmasta kirjoitettuja kohtia ja heidän arkeaan, tutustumista. Siinä sivussa Cyran kamala veli juoni ilkeitä juoniaan ja vetää siskonsa mukaan niihin kiristämällä häikäilemättömästi.
Nostin Sotilaat käteeni jo pariin otteeseen, mutta alku ei temmannut mukaansa, joten sain sen luettua vasta nyt. Matelevan alun jälkeen kirja imi itseensä ja miellytti lukukokemuksena. Ember palloili kahden tulen välissä eikä osannut valita. (Riley oli ilmiselvä oikea vaihtoehto, joten toimintaa Ember!) Jos tilenne jatkuisi samana, sarja kiertää ympyrää. Danten ja Emberin sisaruus taas toi mieleen Trichin ja Calebin suhteen Veronica Rothin Kapinallisessa. Loppu taas... Niin no saadaanhan seuraava osa ainakin aloitettua mielenkiintoisesta kohdasta. Toimintaa olisi toki voinut olla enemmän. Emberin näkökulmasta olisin halunnut lukea suurimman osan kirjasta, sillä hän on päähenkilö, mutta hän jäikin hieman taka-alalle.
Alku on hengästyttävää bizarroa tai ainakin kovin kummallista. Jälkimmäisessä puoliskossa huumorin ohella on ajattelemisen aihetta sisältävää materiaalia mihin nykymaailman meno johtaa ja mitä se tekee ihmisille. Kirja alkoikin vetämää vasta alun sekavuuden jälkeen ja oli lopulta varsin kelpoista luettavaa.
Ensimmäinen osa ei ilmeisesti ihan kauheasti saanut fanitusta, mutta pidin siitä kovin paljon. Juoni oli vähän erilaisempi mihin olen törmännyt ja henkilöhahmot aivan mahtavia. Tämä toinen osa kyllä jää aika paljon edeltäjänsä varjoon. Jotenkin minusta tämä vaikutti vähän hutiloidummalta teokselta kuin edellinen. Teksti oli ajoittain vähän sellaista lapsenmielistä ja sanamuodot ehkä eivät aina olleet ihan virallisia. Tekstistä huokui paikoitellen vähän sellainen lapsenmielisyys, joka huvitti suuresti. Tarina itsessään ja juoni olivat minusta oikein hyviä, mutta toteutus ehkä nyt vähän ontui ja lukeminen tuntui välillä vähän pakkopullalta.
Närhitassu vaikutti aluksi niin sympaattiselta ja raasulta, mutta hahmon jatkuva kiukuttelu alkoi kyllä itseänikin jo pänniä ja olen vähän epävarma hahmon suhteen, jonka vuoksi myös kirjan arvosana ei yltänyt neloseen asti. Leijonatassu puolestaan jäi jotenkin taka-alalle, kun taas Paatsamatassu pääsi kyllä kirjassa oikeuksiinsa.
En yksinkertaisesti kyennyt lukemaan loppuun. En, vaikka kuinka yritin ja pakotin itseäni. Koko juoni on ihan pakosti venytetty kolmeen kirjaan, että saadaan koko kehoa puuduttava (eikä millään hyvällä tavalla) kirjasarja. Ensimmäinen kirja oli hyvä, mutta taso alkoi laskea ja laskea, kunnes päästään tähän: katastrofiin. KATASTROFI. Niin tylsä, että teki mieli hakata päätä seinään. Oikeasti. Ei, en vaan voinut lukea loppuun. En millään.
Huikea kirja kyllä. Pakko myöntää, että Aeron ja Olivia ovat lempipariskuntani koko sarjassa (kröhöm, tähän mennessä, kröhöm). Aeronilla on sisällään Vihan demoni ja Olivia on taas enkeli, joka palkattiin murhaamaan Aeron, mutta lankesi kun ei suostunut toteuttamaan tehtävää.
Yksi parhaimpia kirjoja koko sarjassa. Ylivoimaisesti. Sabin ja Gwen - oih, Gwen! - ovat parhain pari tähän mennessä. Sabinilla on sisällään Epäilyksen demoni ja Gwen on Harpyija, jonka Sabin vapauttaa metsästäjien vankeudesta. Jo heidän ensimmäisestä tapaamisestaan kemia leiskui ja räiskyi. Heidän kaikki kohtauksensa yhdessä, Gwenin suojeluhalu Sabinia kohtaan, Sabinin suojeluhalu Gweniä kohtaan, hitaasti mutta varmasti etenevä romanssi ja rauha, jotka he toisilleen toivat oli aivan huikean... vaikuttavasti rakennettu. Eikä saa unohtaa Gwenin siskoja! Ei luoja, minä ihan rakastin heitä. Toivat ihanaa lisäystä jo muutenkin täydelliseen kirjaan. Rakastan, rakastan.
BLÄÄÄÄH. Tämä kirja on ihan varmasti yksi tylsimmistä koko sarjassa. Danika rasitti minua ihan älyttömästi, itki ja inisi joka hemmetin sivulla. Ei ollut varma mitä haluaa tai mitä ei halua. Ei tiedä rakastiko Reyesiä vai eikö rakastanut Reyesiä. Inisi ja inisi, inisi ja inisi. Meni joskus kyllä niin hermoihin koko muija, että oli pakko lopettaa hetki koko lukeminen. Reyes taas jäi aika lailla varjoon Danikan takia. Olin itseasiassa aika innoissani aloittaessani lukea kirjaa, mutta alku oli todella tylsä ja joutui oikein pakottamaan itsensä lukemaan loppuun. Muut sivuhahmot - luojan kiitos - pelastivat kirjan. No eipä mitään, olihan kirjan loppu hyvä. Danika vihdoinkin tajusi mitä haluaa ja Reyes samoin. En kuitenkaan lukisi uudestaan, sen verran tylsä ja ärsyttävä päähenkilö oli kyseessä.
Aivan ihana kirja taas Showalterilta! Anya ja Lucien ovat yksi lempipareistani koko sarjassa ja he sopivat aivan täydellisesti yhteen. Kirja on myös mielestäni yksi sarjan seksuaalisempia, jos totta puhutaan. Kemia räiskyi parien välillä ja kirjaa ei yksinkertaisesti voinut olla ahmimatta. Loppu oli ihan huikea ja täynnä juonenkäänteitä. Mahtava kirja.
Tuli luettua muutamassa päivässä, oli kovasti odotettu ja vastasi odotuksia
Hiljaisuus soi h-mollissa on sujuva lukuromaani, jossa sisäänlämpiävä walesilaisyhteisö, epäluotettava lapsikertoja ja pieni vivahde nuorten salapoliisiromaania sekoittuvat ihan viehättävällä tavalla omintakeiseksi, joskaan ei mitenkään erityiseksi sopaksi. Strachanin tekstissä on sopivan upottava tunnelma, ja Gwennin lapsekkaan ja mielikuvituksellisen näkökulman lävitse katsotaan - varsin pintapuolisesti - myös synkkiä ja vaikeita asioita. Lopullinen sanoma on kuitenkin toiveikas synkistä hetkistä huolimatta. Psykologinen ote jättää myös lukijan arvioitavaksi, kuinka paljon Gwennin seikkailuista on lopulta mielikuvitusta.
Hyvin luotu maailma, hyvin kirjoitetut hahmot, mielenkiintoinen juoni. Siinä Tuhkakaupunki pähkinän kuoressa.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/04/kirja-arvostelu-cassandra-clare.html
Hiekka tempaisi mukaansa välittömästi. Eletään hiekkaerämaassa, missä selviytymisen eteen on tehtävä rankasti töitä. Hiekka tunkeutuu joka paikkaan. Koko maailma on yhtä hiekkaa. Ehkäpä siksi hiekasta käytetään hauskasti eri nimityksiä, riippuen olomuodosta tai mihin hiekka on tunkeutunut.