Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tää oli ihan hyvä, keskitason paremmalla puolella.
Henkilöt olivat kiinnostavia ja kohtuu hyvin rakennettuja, tosin Jade ja Sausette olivat niin ärsyttäviä, että en taida edes sanoa. Onneksi seuraavat henkilöt eivät olleet niin ärsyttäviä.
Ranskalaisen Hugues Douriauxin "Kalliohin paholaisenpalvojat" (Finn Lectura, 1992) ilmestyi 1990-luvun alkupuolella neljään osaan jääneessä Musta virta -euroscifisarjassa, jota lähinnä oppikirjamateriaaleihin erikoistunut kustantamo yritti lanseerata myös täällä.
Kirja oli ihan ok. Välillä tuli turhautunut olo. Loppua kohden kirja parani ja sai uusia juoni käänteitä.
Trilogia saa hyvän lopun. Mielessäni kävi vaihtoehtoja mahdollisesta päätöksestä mutta ohi meni, hyvä niin. Suosittelen.
Kuoleman salaliitto ei vetänyt alussa mukaansa sarjan edellisten osien tapaan. Kerros kerrokselta se kuitenkin syveni ja sytytti sitten arvaamatta lukijansa. Juoni oli mielekäs ja arvaamattomia käänteitäkin löytyi. Roarke oli hahmoista jälleen suosikkini ja lumoava itsensä. Eve taas alkoi hieman kyllästyttää minua ikuisten ongelmiensa kanssa. Luulisi, että hänen menneisyydestään olisi jo päästy eteenpäin, mutta aina jäädään jumiin lapsuuteen. Even ja Roarkeen avioliiton olisin toivonut syvenevän. Kirja oli kaiken kaikkiaan.... hyvä.
En keksi paljoa sanottavaa tästä kirjasta, mutta mielestäni se oli kuitenkin parempi kuin edeltäjänsä :)
Jatkaa ekan osan tavoin ajassa hyppelyä, luvut saattavat kertoa ihan eri ajoista siilon kannalta. Hyvä trilogian toinen osa. Jos viimeinen on kahden edellisen kaltainen, trilogia on loistava. Loppua odotellessa.
Voi voi, en meinannut päästä ollenkaan tähän kirjaan kiinni kun sen aloitin. Ideanahan tämä oli erikoinen, en ole tämän tyylistä varmaan lukenutkaan, mutta jotenkin tämä ei vaan vienyt minua mukanaan. Monet tästä ilmeisesti ovat tykänneet ja kirjaakin myyty yli 20 maahan, mutta se jokin tästä puuttui, jotta itse olisin huokaillut ihastuksesta. Päähenkilö oli vähän omaan makuun liian naiivi ja nössykkä, vaikka taisi hänkin saada vähän tempperamenttia kirjan loppua kohden. Tämän tarinan elokuvaoikeudetkin on vissiinkin jo ostettu, tämä saattaisi ehkä upota paremmin elokuvana koska visuaalisesti tästä saisi varmasti todella näyttävän oikean elokuvan tekijän käsissä. Tässä kirjassa oli ripaus mystisyyttä, romantiikkaa ja vähän enemmän taikuutta, niin hyvää kuin sitä pahaakin, ja tämä varmasti löytää omat faninsa, en epäile. Teos jäi vähän sellaiseen kohtaan, että voisikohan tähän olla jatkoakin tiedossa. En tiedä vaan, että jaksaisinko itse lukea enää toista kirjaa.
Hyvä, mutta ei Pratchettin parhaita kirjoja. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/07/kirja-arvostelu-terry-pratchett-taytta.html
Stephen Kingin Opus Magnum, part I. Mitä tästä voi sanoa.? Jos tätä pitäisi arvioida itsenäisenä kirjana, tarinana vailla jatkumoa, olisi se huomattavasti hankalampaa. Sellaisena tämä ei yksinkertaisesti toimisi. Mutta sinä, mihin tarkoitukseen tämä on tehtykin, siis suuren matkan ja seikkailun avauksesi, tämä toimii ja hoitaa tarkoituksensa kunnialla. Verrattain lyhyt verrattuna jälkimmäisiin osiin, mutta seikkailun tarkoitus tulee kyllä selville. Tyylikäs ja mielenkiintoinen aloitus matkalle kaiken kaikkiaan, mutta kritisoitaavaakin löytyy: kuten on oletettavissa, tähän tarttuva lukija useimmiten aloittaa Musta Torni-sarjan lukemisen ensimmäistä kertaa ja tällaisessa tilanteessa kirjan teksti on paikoin turhankin korkealentoista ja sekavaa, lähinnä liittyen käsitteistöön ja erilaisiin nimityksiin. Kysehän kuitenkin on Kingin itse luomasta fantasiamaailmasta ja paikoin lukijan on vaarana mennä jokseenkin sekaisin. Mutta ei tämäkään ongelma mielestäni liikaa vaivaa, matkaan päästään ilman sen suurempia kompasteluja, joskin kyseessä on sittenkin vain jonkinasteinen lämmittely, ikään kuin "harjoitusalusta", tulevalle eeppiselle seikkailulle.
Kuparikoura on yhtä upea kuin Rautakoe. Tuho on niin IHANA. Jasper ei lopussa vaikuta enää NIIN ärsyttävältä kuin ennen.
Pronssiavainta odotellessa!
Luin kirjan, koska näin sen kirjastossa. Kun huomasin sen olevan Claren ja Blackin työtä, nappasin sen heti luentaan.
Voin kuvailla kirjaa yhdellä sanalla: Ihanaa!
Rautakoe on ihana kirja, ja Call on ihana päähenkilö. Tamara ja Aaronkin ovat kivoja. Alastair on... mielenkiintoinen ja alku on jännittävä.
TAPPAKAA LAPSI!
Upeaa.
Skotlantilainen Carran linna on kuulunut kuusisataa vuotta McBuffien suvulle. Linnan ylläpitokustannukset ovat kuitenkin nousseet sille tasolle, että viimeisen lairdin, kaksitoistavuotiaan Alexin, on myytävä amerikkalaiselle miljonäärille Hiram C. Hopgoodille.
Sarjakuvataiteilija Hugo Pratt taisi joskus sanoa, että suurten seikkailijoiden aikakausi päättyi 1930-luvun puolivälissä. Luontevaa onkin, että myös Jakob Wegeliuksen "Merten gorillan" (WSOY, 2017) tapahtumat sijoittuvat niille main.
Todella hieno teos. Pidin alusta saakka todella paljon. Kirjaa lukiessa tuli hyvä olo tiedosta että tämä on trilogian osa, eli lisää on tiedossa. Lopun lähestyä mietein että jääkö tarina kesken, mutta se ei jäänyt mitenkään oleellisesti, edessä on vain uusi seikkailu.
Suosittelen paljon!
Kirja vaikutti aluksi aika mitäänsanomattomalta, mutta puolen välin tienoolla sain juonesta paremmin kiinni ja lopulta jäin koukkuun. Varsinkin kirjan loppu oli todella mielenkiintoinen ja hetkellisesti kävin kauhun rajamailla Magnuksen ja Jacen takia.
Nyt kaikki suomennetut osat luettu 
Onneksi vielä loput enkuksi
Tämän kevään aikana olen lukenut kaikki kaksikymmentä ja viisi suomennettua sekä Uusi Kevät-kirjan, jolla aloitin. Pidin siitäkin. :)
Mielipide edelleen sama: Mahtava sarja ja hatunnosto tyhjän soopan määrälle! 
Tuhti ja melko mielenkiintoinen sekoitus kreikkalaisen mytologian aineksia sekä Kingin oman fantasiamaailman elementtejä liitettynä toisaalta hyvinkin arkiseen ympäristöön ja "pelikentälle". Siinä sitä onkin sitten melkoinen keitos. Kytkökset "Musta Torni"-sarjaan ovat selkeät ja vahvat, joskaan niitä ei oikein voi sen tarkemmin selventää spoilailematta liikaa.. Joka tapauksessa linkittymät ovat varsin mielenkiintoiset ja lopussa paljastetaan tähän liittyen jopa osa koko kirjan tarkoitusta.. Paikoin hyvinkin kiehtovaa luettavaa, joskin joitakin suvaintokohtia olin havaitsevinani, en ole aivan vakuuttunut, riittävätkö romaanin tapahtumat aivan kitkatta kantamaan yli 700 sivuista pituuttaan.. Kuitenkin oikein hyvän tasoinen teos King-tuotannossa, vaikken pysty tätä mestariteokseksi asti arvostamaankaan.
Pelästyin hieman sivujen määrää alkaessani lukea. 1116 sivua taisi olla painoksessa. Lukukokemus oli erittäin hyvä ja pian aloituksen jälkeen olin tyytyväinen että sivuja riitti, kirja ei heti tulisi luetuksi.
En tiedä oliko lopetus paras mahdollinen, siitä lähti puoli tähteä pois (annoin 4,5 tähteä). Sanoisin että Kingistä vähäänkään pitävien tulee ehdottomasti lukea tämä kirja.
Kirjaan ei alussa oikein meinannut päästä mukaan ja vielä Caraval pelin alkaessakin tapahtumat tuntuivat vain junnaavan paikallaan. Kirjassa oli paljon ympäristön, pukujen ja muun kuvailua, joka kyllä sopi tarinan taianomaiseen tyyliin, mutta olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän tapahtumia. Loppua kohti kirja parani kuitenkin huomattavasti, eikä kirjaa halunnut laskea käsistään. Tykkäsin siitä, että kaikki oli vähän sekavaa, eikä koskaan voinut olla ihan varma, mikä oli totta ja mikä ei.