Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirjan novellit vaan parani loppua kohden. Parhaita stooreja olivat mielestäni Siihen Kasvaa Kiinni, Omistus, Siellä on muuten Helvetin hyvä bändi ja Kotikonstein. Taattua King-laatua koko teos, mutta pari vähän heikompaa stooria laski pisteet neloseen.
Aloittaessani Caravalin en tiennyt mitä tältä kirjalta olisin odottanut. Yleensä kirjailijan esikoisromaani määrittää, tulenko lukemaan kyseisen kirjailijan muita teoksia. No, voin sanoa että olen ensimmäisenä ryntäämässä Stephanine Garberin tulevien kirjojen luo! Garber loi kirjan, joka oli aivan uusi siemaus kategoriassaan. En löytänyt tästä yhtään samankaltaisia juonen pätkiä tai henkilöitä, kuin muissa lukemissani kirjoissa.
Tämän kirjan lukeminen on jo pitkään pyörinyt mielessä ja takakannen perusteella kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta ja erilaiselta, mutta valitettavasti todellisuus oli toinen. Pidin paljon kirjan ideasta ja juonesta juurikin sen erilaisuuden vuoksi, mutta jollain tavalla teos jäi todella laimeaksi ja jopa tylsäksi. Teksti oli jotenkin liian yksinkertainen ja hahmotkin jääneet vähän puolitiehen, jäi vähän sellainen tunne että teos oli vähän hätäisesti tehty.
Kuten kirjan nimestä ja esittelytekstistäkin käy ilmi, tämä kirja on oikeastaan yksi tunnustustarina - ei sen enempää eikä vähempää. Ainakin itse olen sitä mieltä, että 273 sivun pituus ei ole yhtään liiaksi, vaikka kirja ei käytännössä muuta olekaan kuin yhden ihmisen tarina, joka kattaa yhden kuulustelun ajan. Mutta niistä tapahtumista kertomisessa meneekin sitten tovi jos toinenkin.. Mitään varsinaista kauhua tai yliluonnollisuutta tältä on turha hakea, niitä ei löydy. Muuten kuin edellisessä arvostelussa mainitsemani linkittymä romaanin "Julma Leikki" kanssa.. Kirjojen juonet ovat keskenään täysin erillään toisistaan, mutta näitä jänniä linkittymiä King on tykännyt ennenkin viljellä.. Mitä sitten muuta tästä osaisi sanoa.. Ei nyt ehkä voisi sanoa, että tämän luettua tuntisi niinkään liikutusta.. Mutta ehkä jonkinasteista myötätuntoa tai jos se kalskahtaa jonkun mielestä liian vahvalta sanalta, niin ainakin ymmärrystä. Siis nimenomaan päähenkilöä kohtaan. Kaikesta huolimatta mitä on tapahtunut.. Paljon muuta ei oikein osaa kertoa, ettei spoilaisi.
Tämän romaanin tunnelmasta tulee paljolti mieleen Piina - ahdistavuutta todella löytyy. Ja kuten Piinassakin, kaikki ahdistus ja kauhu kumpuaa sinänsä ihan "tavallisista" asioista (lue: ei yliluonnollisuuden häivääkään). Kyllä ymmärrätte, sitä on vaan hieman vaikea ilmaista.. Tässä on nimenomaan kyse yhden ihmisen suunnattomista kauhun hetkistä tilanteessa, jolle hän ei itse käytännössä voi mitään. Kamppailua elämästä ja kuolemasta ja kuvausta siitä mitä ihmismielessä oikein tapahtuu niillä hetkillä, kun joutuu tällaiseen äärimmäiseen ja pakokauhun omaiseen, epätodelliseen tilanteeseen. Oikeastaan ainoa ns. "yliluonnollinen" pikkuseikka, joka tästä on poimittavissa on vahvasti kytköksissä Kingin seuraavaksi tämän jälkeen ilmestyneeseen romaaniin "Doloreksen tunnustus".. Sinänsä jännä yksityiskohta, jolla ei ole kummankaan kirjan juonen kulun kannalta mitään merkitystä, mutta silti maininnan arvoinen.. Näitä linkittymiähän King rakastaa viljellä. Anyway, tämä oikeastaan hieman yllätti minut positiivisesti, en oikein osannut odottaa juuri mitään
Taipumaton on aloitusosa avaruussota kirjasarjasta Kadonnut laivasto. Alianssin laivasto on jumissa vihollisen, Syndikin, hallinnoimalla alueella ja tarkoitus olisi päästä kotiin omaan avaruuteen. Ensimmäinen osa kattaa alkutaipaleen pitkästä kotimatkasta, mikä ei suju ilman vastoinkäymisiä. Tarinan pääpaino on sodankäynnissä ja sotastrategioissa. Laivaston kapteenina toimii 100 vuoden syväjäästä herätetty ”Black Jack” Geary. Osa miehistöstä pitää Gearya melkein jumalolentona hänen historiassa tapahtuneen menestyksen vuoksi. Toiset palvoo ja toiset on legendaa vastaan. Gearyn sotastrategiat ovat miltei virheettömiä ja ainoastaan käskyjä tottelemattoman miehistön vuoksi hommat eivät aina suju tarkoitetulla tavalla. Geary tuntuu muutenkin olevan täydellinen persoona. Inhimillinen ja ei kaipaa toimillaan kunniaa eikä mammonaa.
Kissa muurin läpi on Heinleinin myöhäistuotantoa. Alku lähti kohtuullisen hyvin vauhtiin ja olin siinä uskossa, että saattaisin jopa pitää kirjasta. Alkuun heitetään kehiin mysteeri, mikä enteili ajassa matkustamista ja kiinnostavaa juonta. Tarinan minäkertoja Richard Ames aka Colonel Colin Campbell on pulp kirjailija, entinen sotasankari. Hänen seuralaisensa, pian aviovaimo, Gwendolyn Novak omaa melkein supernaisen kyvyt. Hän on neuvokas, älykäs ja lähestulkoon kaiken osaava.
Matka maan keskipisteeseen oli viihdyttävä teos. Pidin erityisesti tarinan alusta, joka ansiokkaasti veti mukaan juoneen, mutta sen jälkeen homma hiukan lässähti. Minä koin varsinaisen seikkailuosuuden jokseenkin tylsäksi, ehkä odotukset olivat korkeammalla kuin mitä olisi ollut syytä. Luulen myös, että osasyy löytyy tarinan temmosta. Alku oli suhteellisen nopea, mutta keskivaiheilla ajauduttiin suvantohenkiseen menoon ja sitten jonkin aikaa ennen tarinan loppua tempo nousi taas merkittävästi. Pidän seikkailukertomuksista ja olihan Vernen ajatukset siitä, mitä maapallon pinnan alta löytyy, jänniä, mutta ei tämä kiehtonut ihan samalla tavalla kuin moni muu vastaavan genren teos.
Tolkienin nuoruudentyö Kullervon tarina on alle 30 sivun mittainen novelli. Novelli, joka on variaatio Kalevalan vastaavasta runosta. Novelli itsessään on viimeistelemätön ja keskeneräiseksi jäänyt. Tolkien on myöhemmin kehittänyt tarinaa, josta on syntynyt tarina Túrin Turambarista (kirjana hieno Húrinin lasten tarina).
Kirja on jaoteltu kolmeen osaan. Elämä, Teokset ja Vaikutus.
Elämää kuvaava osio on hyvin pintapuolinen ja lyhyt. Siitä ei saa kunnolla käsitystä kirjailijan persoonasta. Tolkienin elämää sivutaan kyllä myöhemmissä osioissa jonkin verran. Kovin tarkkaa elämän yksityiskohtia en olisi kaivannutkaan, mutta hieman syventävämpi katsaus olisi ollut paikallaan.
Kirja vaikutti aluksi todella tylsältä ja ajattelinkin viimeisen osan olevan täysi floppi ja sarjan vaan huononevan loppua kohti, mutta sitten kaikki muuttui. Pian tapahtumat olivat jo niin jännittäviä ja käsinkosketeltavia, etten olisi millään malttanut laskea kirjaa kädestäni.
Lähtökohtana minulla ei ollut suuria odotuksia kirjasta mutta heti ensimmäisen maistiaisen jälkeen oli kirjaa vaikea laskea käsistään. Kirjan hahmot tuntuvat varsin monimuotoisilta ja vaikka jumalista puhutaan joihinkin jopa pystyy samaistumaan. Varsinkin hahmo Loki on todella mielenkiintoinen persoona. Loppuratkasu vain verottaa vähän pisteitä kun se vaan tavallaan töksähtää esille. Loisto kija ja suosittelen kaikille, myös niille jotka eivät yleensä lue
Vereviä kertomuksia sisältää kahdeksan kertomusta, jotka on kirjoitettu 1830-1840 vuosikymmenien aikana. Tarinakokoelma alkaa kirjailijan Esipuheella, joka on jo itsessään novelli. Kahvipannu novellissa vanhat maalaukset heräävät henkiin tanssisalissa. Novellissa on kauhuun vivahtava hieno tunnelma. Se on eräänlainen Tuhkimo tarinan variaatio. Kumpi heistä on hyvin kerrottu novelli, jossa kertoja nimeltään Théophile rakastuu kaksosiin yhtä aikaa, erikseen kaksoset olivat vain puolikkaita. Käyttämällä omaa nimeänsä kertomuksessa tuo todellisuuden tuntua tarinaan. Kodin sielu on runollisen kaunis tarina kotisirkasta ja miten sirkan kuolema tai haavoittuminen tuo taloon epäonnen. Vastahakoinen kansalliskaartilainen novellin huumori ei oikein osunut oman huumorintajuni kanssa yksiin. Kaksi esittäjää, yksi rooli tarinassa ollaan teatterinäyttämöllä paholaisen roolissa. Öinen vierailu on futuristinen tarina nopeasta kulkupelistä, jolla lennetään ilmojen halki kypärä päässä. Lentäminen liitimien avulla oli kehitysasteella Gautierin elinaikana. Sivuja maalarin oppipojan lehtiöstä on hiukan humoristinen kertomus maalaustaiteesta. Liikalihavuudesta kirjallisuudessa Gautier arvostelee humoristisella otteella aikansa kuuluisien taiteilijoiden, kirjailijoiden ja runoilijoiden ulkonäköä, lihavuutta, mukaan lukien omaansa.
Määrätty on hieman väliosan makuinen, mutta kyllä siinä asioita tapahtuukin; varsinkin kirjan loppupuolella. Mukiin menevä kirja, varsinkin Yön talo-sarjan mittapuulla.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/05/p-c-cast-kristin-cast-maaratty.html
Sagan kuudes osa oli harmillisesti yhtä rikkonainen kuin edellinenkin osa, vaikka toivoin muuta. Tarina ei tahdo pysyä oikein kasassa, koska nyt siinä on niin monta erilaista juonikaarta, jotka kaikki yrittävät liittyä jotenkin Hazeliin ja tämän vanhempiin. Kaipaisin kohta jo jonkun juonikaaren päättämistä. Tässä osassa tuntui, että tarinaa runnottiin liiaksi väkipakolla läpi eikä se enää soljunut omalla painollaan. En nyt voi sanoa, että tämä kuudes osa oli huono, nautin edelleen suunnattomasti tarinasta ja kuvituksesta, mutta ei tämä ollut yhtä miellyttävän pehmeän oloinen kuin aiemmin. Osa uusista hahmoista kutkuttaa mieltä, mutta heistä ei anneta juuri mitään lukijalle, vain muutama tiedonjyvänen. Tämä turhauttaa ainakin minua, sillä en saa hahmoista kiinni yhtään. Onneksi kuitenkin pääjuoni on kiertynyt selvästi keskittymään Hazeliin, jota olen jo hetken odottanut... Mutta ehdottomasti suurin heikkous oli huumorin vähyys. Parhaimmat hetket koettiin Ghüsin seurassa, joka onkin ehkä suosikkini tällä hetkellä: hiukan häiriintynyt, mutta samalla mahdottoman suloinen ulkoiselta habitukseltaan.
Ensin olin ihan, että vau kun kirjailijalta tulee vähän uutta kirjaa ja erilaista tarinaa, ja ihan yllättäen törmäsin tähän suomennokseen. En tiennyt, että näitä edes suomennetaan. Aloitin tottakai ahmimaan kirjaa heti ja alkuun tuntui, että luoja tämä vaikuttaa tylsältä kaikkine hienouksineen ja viskeineen.
Tieteiskauhukertomus Kingiltä part X.. Njoop, niitä on tältä herralta kyllä niin kovin useita tullut. Tälle jos pitäisi hakea jonkinmoisia verrokkikappaleita, niin mieleen tulevat Carrie ja toisaalta Kosketus.. En näissä arvosteluissani halua minkäänlaisia spoilereita antaa, mutta samankaltaisuutta näihin on havaittavissa. Minkä tasoinen tämä romaani sitten on, no jos käyttäisi sanaa "mukiinmenevä". Sinänsä ihan kelpo kertomus, mutta ei tämä alkuunkaan pärjää Kingin katalogissa niille kunnon huippuvedoille.. Niin, ei huono tosiaan, mutta ei oikein erityisen mainiokaan.. Siis "ihan jees". Eiköhän se kiteytä tarpeeksi. Kingin tuotannon taso on niin hurjan tasokas, että siinä tämä jää auttamatta parempiensa jalkoihin, vaikka ihan hyvä onkin.
Sagan vahvuudet minun silmissäni ovat kiinnostava juoni, vahvat päähahmot ja joltisenkin ällöttävä huumori. Tätä kaikkea saadaan tässä osassa nauttia. Juoni eteni edellisen osan suvantovaiheen jälkeen ja päähahmot osoittivat taas sen, miksi heistä niin kovin pidän. Tässä osassa oli aika traagisiakin hetkiä, mutta siitä huolimatta huumoria, joka todellakin tasapainottelee hyvän maun rajan päällä.
Tässä kirjassa on muuten jotenkin houkuttava kansi, todella näyttävä. Tykkään! No, siihen tarinaan... kokonaisuutena tämä kirja oli ehkä vähän tylsä ja ns. tasapaksu. Tässä ei oikein tapahdu mitään sellaista kunnolla kouhauttavaa kuin ehkä vasta kirjan loppupuolella. Kirja vähän aina kiihdyttää vauhtia kohti toimintaa ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Kirja sisältää enemmänkin Akosin ja Cyran näkökulmasta kirjoitettuja kohtia ja heidän arkeaan, tutustumista. Siinä sivussa Cyran kamala veli juoni ilkeitä juoniaan ja vetää siskonsa mukaan niihin kiristämällä häikäilemättömästi.