Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Nostin Sotilaat käteeni jo pariin otteeseen, mutta alku ei temmannut mukaansa, joten sain sen luettua vasta nyt. Matelevan alun jälkeen kirja imi itseensä ja miellytti lukukokemuksena. Ember palloili kahden tulen välissä eikä osannut valita. (Riley oli ilmiselvä oikea vaihtoehto, joten toimintaa Ember!) Jos tilenne jatkuisi samana, sarja kiertää ympyrää. Danten ja Emberin sisaruus taas toi mieleen Trichin ja Calebin suhteen Veronica Rothin Kapinallisessa. Loppu taas... Niin no saadaanhan seuraava osa ainakin aloitettua mielenkiintoisesta kohdasta. Toimintaa olisi toki voinut olla enemmän. Emberin näkökulmasta olisin halunnut lukea suurimman osan kirjasta, sillä hän on päähenkilö, mutta hän jäikin hieman taka-alalle.

Alku on hengästyttävää bizarroa tai ainakin kovin kummallista. Jälkimmäisessä puoliskossa huumorin ohella on ajattelemisen aihetta sisältävää materiaalia mihin nykymaailman meno johtaa ja mitä se tekee ihmisille. Kirja alkoikin vetämää vasta alun sekavuuden jälkeen ja oli lopulta varsin kelpoista luettavaa.

Ensimmäinen osa ei ilmeisesti ihan kauheasti saanut fanitusta, mutta pidin siitä kovin paljon. Juoni oli vähän erilaisempi mihin olen törmännyt ja henkilöhahmot aivan mahtavia. Tämä toinen osa kyllä jää aika paljon edeltäjänsä varjoon. Jotenkin minusta tämä vaikutti vähän hutiloidummalta teokselta kuin edellinen. Teksti oli ajoittain vähän sellaista lapsenmielistä ja sanamuodot ehkä eivät aina olleet ihan virallisia. Tekstistä huokui paikoitellen vähän sellainen lapsenmielisyys, joka huvitti suuresti. Tarina itsessään ja juoni olivat minusta oikein hyviä, mutta toteutus ehkä nyt vähän ontui ja lukeminen tuntui välillä vähän pakkopullalta.

Närhitassu vaikutti aluksi niin sympaattiselta ja raasulta, mutta hahmon jatkuva kiukuttelu alkoi kyllä itseänikin jo pänniä ja olen vähän epävarma hahmon suhteen, jonka vuoksi myös kirjan arvosana ei yltänyt neloseen asti. Leijonatassu puolestaan jäi jotenkin taka-alalle, kun taas Paatsamatassu pääsi kyllä kirjassa oikeuksiinsa.

En yksinkertaisesti kyennyt lukemaan loppuun. En, vaikka kuinka yritin ja pakotin itseäni. Koko juoni on ihan pakosti venytetty kolmeen kirjaan, että saadaan koko kehoa puuduttava (eikä millään hyvällä tavalla) kirjasarja. Ensimmäinen kirja oli hyvä, mutta taso alkoi laskea ja laskea, kunnes päästään tähän: katastrofiin. KATASTROFI. Niin tylsä, että teki mieli hakata päätä seinään. Oikeasti. Ei, en vaan voinut lukea loppuun. En millään.

Huikea kirja kyllä. Pakko myöntää, että Aeron ja Olivia ovat lempipariskuntani koko sarjassa (kröhöm, tähän mennessä, kröhöm). Aeronilla on sisällään Vihan demoni ja Olivia on taas enkeli, joka palkattiin murhaamaan Aeron, mutta lankesi kun ei suostunut toteuttamaan tehtävää.

Yksi parhaimpia kirjoja koko sarjassa. Ylivoimaisesti. Sabin ja Gwen - oih, Gwen! - ovat parhain pari tähän mennessä. Sabinilla on sisällään Epäilyksen demoni ja Gwen on Harpyija, jonka Sabin vapauttaa metsästäjien vankeudesta. Jo heidän ensimmäisestä tapaamisestaan kemia leiskui ja räiskyi. Heidän kaikki kohtauksensa yhdessä, Gwenin suojeluhalu Sabinia kohtaan, Sabinin suojeluhalu Gweniä kohtaan, hitaasti mutta varmasti etenevä romanssi ja rauha, jotka he toisilleen toivat oli aivan huikean... vaikuttavasti rakennettu. Eikä saa unohtaa Gwenin siskoja! Ei luoja, minä ihan rakastin heitä. Toivat ihanaa lisäystä jo muutenkin täydelliseen kirjaan. Rakastan, rakastan.

BLÄÄÄÄH. Tämä kirja on ihan varmasti yksi tylsimmistä koko sarjassa. Danika rasitti minua ihan älyttömästi, itki ja inisi joka hemmetin sivulla. Ei ollut varma mitä haluaa tai mitä ei halua. Ei tiedä rakastiko Reyesiä vai eikö rakastanut Reyesiä. Inisi ja inisi, inisi ja inisi. Meni joskus kyllä niin hermoihin koko muija, että oli pakko lopettaa hetki koko lukeminen. Reyes taas jäi aika lailla varjoon Danikan takia. Olin itseasiassa aika innoissani aloittaessani lukea kirjaa, mutta alku oli todella tylsä ja joutui oikein pakottamaan itsensä lukemaan loppuun. Muut sivuhahmot - luojan kiitos - pelastivat kirjan. No eipä mitään, olihan kirjan loppu hyvä. Danika vihdoinkin tajusi mitä haluaa ja Reyes samoin. En kuitenkaan lukisi uudestaan, sen verran tylsä ja ärsyttävä päähenkilö oli kyseessä.

Aivan ihana kirja taas Showalterilta! Anya ja Lucien ovat yksi lempipareistani koko sarjassa ja he sopivat aivan täydellisesti yhteen. Kirja on myös mielestäni yksi sarjan seksuaalisempia, jos totta puhutaan. Kemia räiskyi parien välillä ja kirjaa ei yksinkertaisesti voinut olla ahmimatta. Loppu oli ihan huikea ja täynnä juonenkäänteitä. Mahtava kirja.

Tuli luettua muutamassa päivässä, oli kovasti odotettu ja vastasi odotuksia

Hiljaisuus soi h-mollissa on sujuva lukuromaani, jossa sisäänlämpiävä walesilaisyhteisö, epäluotettava lapsikertoja ja pieni vivahde nuorten salapoliisiromaania sekoittuvat ihan viehättävällä tavalla omintakeiseksi, joskaan ei mitenkään erityiseksi sopaksi. Strachanin tekstissä on sopivan upottava tunnelma, ja Gwennin lapsekkaan ja mielikuvituksellisen näkökulman lävitse katsotaan - varsin pintapuolisesti - myös synkkiä ja vaikeita asioita. Lopullinen sanoma on kuitenkin toiveikas synkistä hetkistä huolimatta. Psykologinen ote jättää myös lukijan arvioitavaksi, kuinka paljon Gwennin seikkailuista on lopulta mielikuvitusta.

Hyvin luotu maailma, hyvin kirjoitetut hahmot, mielenkiintoinen juoni. Siinä Tuhkakaupunki pähkinän kuoressa.

Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/04/kirja-arvostelu-cassandra-clare.html

Hiekka tempaisi mukaansa välittömästi. Eletään hiekkaerämaassa, missä selviytymisen eteen on tehtävä rankasti töitä. Hiekka tunkeutuu joka paikkaan. Koko maailma on yhtä hiekkaa. Ehkäpä siksi hiekasta käytetään hauskasti eri nimityksiä, riippuen olomuodosta tai mihin hiekka on tunkeutunut.

Hiukan hitaanlaisesti käynnistyi luku-urakkani taas näin keväällä, mutta hiukan kun pääsin tämän kirjan makuun niin huomasin taas ahmivani sivuja ihan urakalla. Ensimmäisen osan lukemisesta ei ole vielä kovin pitkä aika, joten oli helppo päästä myös tähän toiseen osaan sisälle. Mukavan nopeatempoinen kirja, joka esittelee jälleen kasan mahtavia hahmoja ja syventää entisestään tuttuja hahmoja. Ehkä tässäkin tarinassa on joitain samankaltaisuuksia muihin vähän samantyylisiin kirjasarjoihin, mutta ei mitenkään selkeästi ja häiritsevästi.

Tarinaa kerrotaan kolmen minäkertojan näkökulmasta. Martta on ihmissusi, Lauman matriarkka, jonka päämäärä on säilyttää viimeiseen asti Lauma ja suojella sen paljastumiselta ulkopuolisille. Varga on Laumasta irtautunut nuori nainen, joka elää ihmiselämää kaupungissa. Marraskuu on Vargan rakastettu, joka on tietämätön Laumasta. Menneitä tapahtumia kerrotaan takaumien kautta.

Tarinasta on kertynyt suomennoksia jo useampia. Luin Alice Martinin suomennoksen, jossa sanaleikit oli keksitty varsin onnistuneesti. Vertasin joitain kohtia Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mantereen suomennokseen, jossa sanaleikit olivat ratkaistu eri tavalla – ehkä enemmän alkuperäistekstin mukaisesti. Kumpi tai mikä suomennoksista miellyttää eniten lienee lukijasta kiinni.

Jälleen yksi melkoinen mötkäle Kingin kynästä.. Eipä mitään, niihin on totuttu. Pieni suklaapuoti tribute..? Meh.. Ehkä ei aivan. Mutta kieltämättä alkuasetelmasta tuli vahvasti se mieleen, siksi haluan mainita. Mutta ei kuitenkaan aivan niin viatonta ole meininki sitten lopulta.. Joskin alussahan se siltä saattaa vaikuttaakin. Itse asiassa juuri sitä seikkaahan siinä korostetaankin. Tai tarkemmin sanottuna tämä tarinamme päähenkilö tahtoo asiakkailleen korostaa. Mutta kun kertomuksen arkkitehti on King, voimme arvata, että pikkuhiljaa homma muuttuu vähemmän viattomaksi.. tällä kertaa likaiseksi ja suorastaan sotaiseksi. En löytänyt tästä paljonkaan aidon kauhun elementtejä, mutta eihän se ollenkaan poikkeuksellista ole, mr. King kirjoittaa mitä tahtoo. Muuten tämä vaikuttaa tyyliltään oikein perus-Kingiltä. Yliluonnollisuutta toki on, se "korvatkoon" kauhuelementtien puuttumisen. Oikein hyvä tarina, mutta en pysty arvostamaan aivan herran parhaimpien tasolle.. siltikin oikein hyvä.

Luin kirjan englanniksi, koska en millään löytänyt suomennettua versiota. Pakko myöntää, että Showalter on luonut aivan uskomattoman koukuttavan kirjasarjan. Oli kiva huomata, että Väkivallan riivaama Maddoxin tekoja ei sokerikuorrutettu. Hänen mielensä on synkkä, väkivaltainen ja julma ja se pysyi kutakuinkin sellaisenaan kirjan loppuun saakka. Ashlyn totta kai on ainoa, joka pystyy rauhoittamaan hänen demoninsa.
Muut soturit, Reyes, Lucien, Paris, Aeron ja Torin ovat niin... ihania? Rakastuin jokaiseen heihin aivan mittamattomasti, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan heidänkin tarinansa.
Kirja leiskui kuumia kohtauksia ja kutkuttavia juonenkäänteitä. Takaan, ettei kirja jätä sinua kylmäksi!

Tarina oli heti mukaansa tempaava.Kirjassa oli sopivasti jännitystä ja juonittelua. Kun oli lukenut ensimmäisen kirjan oli pakko päästä lukemaan heti toinen osa Lasinen Miekka.

Muitakin tämän tapaisia kirjoja on mutta, tämä on ehdottomasti paras lukemani kirja. 

Sarjan neljännellä kirjalla ei ollut ihan samanlaista mukaansatempaavuutta kuin edellisillä osilla. Tämä tuntui enemmän suvantovaihekirjalta juonen osalta, vaikka lopussa päästiinkin taas tekemisen makuun. Tarinaan tuli uusia hahmoja omilla agendoillaan ja onkin mielenkiintoista nähdä miten ne kietoutuvat juoneen mukaan. Tämän osan anti oli pääparin parisuhteen kuvailussa, millaista se on kun alkuhuuma häviää ja arki koittaa.

Kirja oli hyvä ja kiinnostava loppuun asti. Jos haluaa lukea kirjaa, jossa on romantiikkaa ja jännitystä kannattaa ehdottamasti lukea Lucian.<3

Kevätuhrien toinen osa on juurikin samantasoista luettavaa kuin ensimmäinenkin osa. Kirjassa on hyvät ja osaksi ennalta-arvaamattomat juonenkäänteet, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään, vaan olisi tehnyt mieli kahmaista se kerralla loppuun.

Mielestäni kirja oli niin tylsä etten jaksanut lukea sitä edes loppuun. Tahtumat olivat niin paikallaan junnaavia ja ihmiset aivan liian yksiuloitteisia että kirja olisi saanut minua innostumaan. Olisin tarvinut enemmän tunnetta ja vimmaa.