Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tämä kirjasarja on aina ollut tavalla tai toisella lähellä sydäntä. Se lumosi heti ensimmäisestä kirjasta lähtien ja veti mukaan historialliseen ja taian täyteiseen maailmaansa. Lukijalle avautuu täysin uudenlainen maailman ennustuksineen ja seikkailuineen eikä tämäkään kylmäksi jättänyt. Mielenkiinto pysyy mielestäni aika hyvin yllä kun hahmojen tarinat on jaettu omiin osioihinsa ja vois pysyä perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Ehkei tässä kirjassa tullut esiin mitään suuresti kuohahduttavaa tapahtumaa, mutta juoni eteni ja tämäkin teos jätti odottamaan jatkoa ja miettimään, että mitähän seuraavaksi? Kun ekaan kirjaan vertaa niin hahmojen tarinat ovat laajentuneet ja levinneet sinne tänne kuvitteelliseen maailmaan ja jokaisella on omat haasteensa edessä. En oikein osaa määritellä mikä oli tämän kirjan parasta antia koska kaikki tapahtumat olivat omalla tavallaan jännittäviä ja kiehtovia, ehkäpä on vain odotettava seuraavaa osaa ja katsottava mitä seuraavaksi tapahtuu!
Ohh, miten ihana lukukokemus Verisuudelma olikaan! En ollut varma, ihastuisinko Craegiin ja Paradiseen yhtä paljon kuin sarjan muihin pareihin, mutta Ward teki sen taas - tietenkin. Craeg on ihan älyttömän ihana hahmo ja juuri semmoinen paha poika, jollaisen jokainen tyttö haluaa. Paradise taas ylhästön kaunotar ja Craeg pelkkä orpo siviili. Draamalta ei säästytä (en valita!) kuin ei myöskään hampaiden kiristykseltä. -- Puhutaanpas sitten hiukan kirjan toisesta parista, Marissasta ja Butchista. Vihdoinkin, pitkästä aikaa sai myös kuulla mitä heillekin kuuluu. Turvapaikkaan toimintaan myös paneuduttiin hiukan syvemmin ja Butchilla kuten Marissallakin on omia ongelmia selvitettävänään... -- Kirja oli myös ihan älyttömän hauska! Oli aivan riemastuttavaa lukea taas hiukan sitä vanhaa BDB:tä, jota Ward oli tähän kirjaan ahtanut. Magic-Mike kohtaus sai minut nauramaan niin kovaa, että huhhuh. Sivuhahmotkin olivat ihan huippuja. Novosta tuli mieleen ihan Xhex ja Axesta tuli oudosti Wrath (haloo, joku muukin kuin vain minä?!). Pitemmittä puheitta Verisuudelma oli todella mukava lukukokemus. Ei mielestäni yhtä vakava kuin muut BDB-kirjat ovat olleet, mutta ehkä Ward pyrkiikin siihen. Lukekaa ihmeessä!
Pelkäsin koko ajan Yön perinnön loppuvan, tietäen ettei enempää Night School kirjoja ole suomennettu! Viimeisellä sivulla olin jo niin paniikissa, että ainoastaan kuppi piparminttuteetä saattoi auttaa. Kokoan nyt itseni ja kirjoitan tämän loppuun. Eli, hahmona Allie on aivan ihastuttava ja rohkea. Hän ei epäile oikeaa ja väärää, mihin joissain kirjoissa paneudutaan liiaksi. Sylvain on vieläkin suosikkini eikä Carter häntä voi syrjäyttää! Sylvain saatiin pikkuhiljaa kiedottua Allien mysteerien täyttämään elämään. Komea ja seksisäs Sylvain todellakin on tämänhetkinen ihastukseni! Draamaa ja suhteita ei puuttunut ja Cimmerian akatemia on ihanteellinen paikka tälle tarinalle. Rakastan sitä, kuinka asiat selkeytyvät vähän kerrallaan ja tapahtumia on paljon. Ja puhutaampa vielä Night Schoolista. Luulen että nyt on korkea aika lähteä metsästämään sarjan muita osia! Kyllä vain. Englanniksi. En ole ikinä lukenut kirjaakaan englanniksi, mutta tätä sarjaa en voi päästää käsistäni! Vaikka joka toisella sanalla joutuisin turvsutumaan uskolliseen google-kääntäjään on se sen arvoista! Yön perinnön lisään suosikikseni ja uskon, että luettuasi sen teet samoin!
Tarinan pohjana on nuoren tytön raiskaus ja väkivaltainen kuolema (Ei ole spoilaus: Tämä tapahtui ihan kirjan ensi sivuilla). Se on tarina läheisen kuoleman aiheuttamasta surusta ja elämän muutoksesta, vaikutuksista perheenjäsenten ja ystävien loppu elämään. Kukin käsittelee menetyksen omalla tavallaan - se voi yhdistää, mutta myös erottaa.
Tarinan runkona on katedraalin rakennustoimet 1100 luvun Englannissa. Vaikka kirjassa kuvataan todellisia historian tapahtumia, tapahtumapaikka Kingsbridge on kuvitteellinen. Paksuun kirjaan mahtuu paljon viihteellistä sisältöä – juonittelua, petturuutta, taistelua, rakkaustarinoita. Vastakkain on vuorollaan kirkko, aateliset ja köyhät työläiset. Kirja on todellinen tiiliskivi, jonkalaiset ei pääsääntöisesti ole suosikkejani. Tarina oli kuitenkin sen verran viihdyttävä, että pituudesta huolimatta sitä luki mielellään.
Kirja on mielestäni suunnattu varhaisteini-ikäisille lukijoille tai nuoremmille. Olisin ehkä voinut pitää tarinasta sen ikäisenä, jolloin ahmin viisikko kirjoja. Nyt aikuisena luettuna, tarina ei erityisesti ihastuttanut. En kuulu enää kohderyhmään.
Kamula ammentaa kansanperinteistämme sangen mielenkiintoisen tarinan Rautaparran perheestä, jonka jokapäiväiseen elämään kuuluvat olennaisina osana erilaiset koti- ja metsähaltiat, noidat ja tietäjät taikoineen, manauksineen ja kirouksineen.
Pidin teoksen pohjaideasta ja paikoitellen jopa sen toteutuksesta, mutta parasta antia olivat Quentin Blaken kuvitukset, jotka antoivat tarinalle omaa leimaansa. Minulla oli kaksi ongelmaa tämä kirjan kanssa. Näkyvin ongelma oli tapahtumamiljöön muuttaminen UK:sta ja Lontoosta Suomeen ja Helsinkiin. Se ei vaan toiminut, se tuntui tönköltä ja liian yrittävältä minun makuuni. Ehkä lapset innostuvat tästä enemmän, mutta minulle se olisi tuntunut enemmän satumaiselta, jos tapahtumat olisivat sjoittuneet jonnekin muualle kuin Suomeen. Toinen ongelma on taustalla ja se liittyy minun ajatusmaailmaani ja suhtautumiseeni Dahliin henkilönä, joka sitten propakoituu suhtautumiseeni hänen teoksiinsa. Olen myös todennäköisesti liian paljon kiinni oman aikani yhteiskunnan ongelmissa, mutta tarinan alkuasetelma oli omassa pelottavuudessaan myös hienoisen ällöttävä ja ahdistava.
Monet tuntuvat pitävän tätä reynoldsin huonoimpana kirjana, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Minusta kirja oli ehdottomasti hyvä. Juoni ei ollut läheskään niin monisäikeinen kuin muissa sarjan kirjoissa, mutta silti täysin toimiva. Loppuratkaisu oli hivenen yllätyksetön mutta täysin järkevä. Kuitenkin kyseessä oli taattua reynoldsia, ja oli mielenkiintoinen sekä maailmaltaan, että kerronnaltaa. Suosittelen.
Tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä, mutta todella avoimeksi jäävä lähitulevaisuuteen sijoittuva nuortenromaani.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/01/kirja-arvostelu-salla-simukka-jaljella.html
Valon tanssi on helläkätistä irvailua fantasiakirjallisuuden kliseille kohelluksen kautta. Idealtaan teos on kiinnostava, mutta toteutus tökkii; tarina ei vaan ollut minun makuuni. Juoni oli paikoitellen huvittava ja välillä sitten taas uuvuttava. Tarina ei saanut minua mukaansa missään vaiheessa, vaikka se esittelikin hauskoja konsepteja ja ideoita ylipäätänsä. Minusta kirja ei vaan ollut tarinallisesti kovinkaan erikoinen.
Night School, Yön valitut piti alun perin olla minulle vain välilukemista odotellessani erään kirjan ilmestymistä. No voin sanoa ettei Yön valitut suostunut olemaan niin vähäpätöisessä roolissa! Allie on persoonallinen ja omapäinen tyttö, jonka tarinaa on ihana seurata. Sylvanista kuoriutui jotakin aivan odottamatonta ja hulppeaa. Cartner tuntui minusta aika pehmolta, mutta Sylvainin lähellä tämä sai todellakin pitää pintansa! Juoni oli kekseliäs ja pakotti minut kahlaamaan aina vain eteenpäin tarinaa. Koulu kuvattiin useaan eri tapaan ja jokainen oppilas tuntui suhtautuvan siihen eri tavalla. Itse rakastaisin juuri sen kaltaista paikkaa, sillä kukapa ei suuresta kirjastosta nauttisi? Yön valitut yllätti positiivisesti ja nousi ehdottomasti yhdeksi suosikeistani!
Varjot on Mustan tikarin veljeskunnan koskettavin kirja tähän mennessä. Päähenkilöinä on tällä kertaa Trez ja iAm, varjoveljekset. Selenan ja Trezin romanssi jatkuu ja kyyneliltä en edes minä säästynyt. iAm löytää vihdoinkin jotain tärkeää itselleen ja Xcorin ja Laylan suhde mutkistuu entisestään. Rhagekin pääsi esiintymään kirjassa, ja hänellä on omat ongelmansa selvitettävänään. -- Ei hävetä myöntää, että minä todella itkin. Kirja oli aivan ihana ja luultavasti yksi parhaimpia koko sarjassa. Selena oli aivan älyttömän ihana hahmo ja yksi suosikeistani. Hän ja Trez luovat yhdessä niin sensaatiomaisen parin, että he voittavat kaikki jo sarjassa esiintyneet pariskunnat. Jouduin nieleskelemään kyyneleitä montakin kertaa heidän kohtauksiaan lukiessa... iAmin tarina alkaa kunnolla vasta kirjan puolivälissä. Hänen romanssiinsa ei oikeastaan keskitytty yhtä paljon kuin Trezin, mutta enpä minä oikeastaan muuta odottanutkaan ottaen huomioon mikä kirjan loppuratkaisu oli. Maichen ja iAm ovat ihania ja olen oikeastaan aika helpottunut, että ainakin toinen veljeksistä sai jonkinlaisen onnellisen lopun. Entä Xcor ja Layla sitten? Heidän välinsä kuumenevat entisestään ja opin rakastamaan Xcoria entistä enemmän. Throe esiintyi kirjassa aika yllättävässä roolissa ja aloin vihata häntä sydämeni pohjasta. -- Loppujen lopuksi... kirja jättää sanattomaksi. Ward on luonut taas aivan upean teoksen. Lukija todellakin tuntee kaikki tunteet, mitä kirjan hahmot käyvät läpi, niin sensaatiomaisesti kirja on kirjoitettu. En törmännyt yhteenkään tylsään kohtaan ja voin sanoa, että Varjot ovat yksi parhaimpia teoksia, joita olen koskaan lukenut.
Kirja on loistava! Se vie mukanaan eikä lukemista malta lopettaa. Lydia on mielenkiintoinen päähenkilö ja pidän hänestä kovasti. Maalareista ja maalausten malleista suosikkini ovat Leonardo da Vinci ja Mona Lisa. Maalareista hauskimpia ovat Leonardo da Vinci ja Salvador Dali.
Yön talo-sarja muuttui juuri omituiseksi, mutta hyvällä tavalla. Hitaasti alkava, mutta loppua kohden uutta vauhtia saava kirja ihastuttaa ja yllättää.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/01/kirja-arvostelu-p-c-cast-kristin-cast_24.html
Olin ihan älyttömän onnellinen, kun sain tämän kirjan käsiini. Mustan tikarin veljeskunnan sisäpiirin oppaassa on henkilöiden haastatteluja, Wardin mietteitä kirjojensa kirjoittamisesta, lyhyt novelli Zsadistista ja Bellasta (riemukiljuntaa!), veljesten välisistä vitseistä jne. -- Voi luoja, nauroin vatsa kippurassa tätä lukiessani. Vaikka ei tämä mikään kirja ollutkaan, se oli aivan ihana ja yksi rennoimmista lukukokemusista pitkään aikaan. Rhage ja Lassiter ovat tässä niin älyttömän huvittavia, voin taata sinulle todella makeat naurut. Ihana kirja oli. Lainaan varmaan sen taas pian, ihan vain Bellan ja Zsadistin novellin takia. Se oli aaaaaaivan ihana! Lue ihmeessä!
Ruohometsän kansa oli ihan luettava teos, mutta ei minusta kyllä sellainen mahtava lukukokemus kuin mitä odotin. Todennäköisesti ennakko-odotukset olivat siis liian korkealla. Tarinana kiinnostava ja erilainen, ymmärrä kyllä tästä aspektista sen suosion ja klassikkoaseman, mutta yksityiskohdissa oli monta häiritsevää seikkaa. Tarina peilaa aika paljon asioita todellisesta maailmasta, joka ei sinänsä ole ongelma, mutta allegoriat olisivat voineet olla vähemmän alleviivaavia. Josta päästääkin tähän melko selvään hyvis-pahis -asetteluun. Kumma juttu, että Pähkinä et kumppanit olivat aina niitä hyviksiä. Tällaisessa ainoastaan yhden ryhmittymän näkövinkkelistä kertovassa tarinassa on vaarana, että päähahmosta tulee tai tehdään kaikkien pelastaja -henkinen hahmo, niin kuin tässä nyt sitten kävi. Kaikki hahmon teot saadaan näyttämään oikeutetuilta, myös muiden hengen kustannuksella. Jotenkin tuntui vielä oikeutetummalta olla selvästi brutaali päähahmo/-joukkio, kun hahmoina tosiaan oli jotain muita kuin ihmisiä. Joten en ollut vaikuttunut, vaikkakin tarinallisesti tässä oli hienoja juttuja.
Noniin, tulipahan luettua. Huh. Melkoinen eepos. Ei siinä, ettenkö lukuihmisenä olisi tottunut pitkiin romaaneihin.. mutta kyllähän tämä silti pienet "päivittelyt" ansaitsee. Tuli mieleeni eräs arvostelu kyseisestä teoksesta, jonka olen lukenut.. "Olisi suotavaa, ettei kukaan tutustuisi Stephen Kingiin ensimmäistä kertaa Tukikohtaa lukemalla, koska kirjaa ei voi suositella kuin kaikkein sitkeänahkaisimmille King-faneille." Voin allekirjoittaa tuon puoliksi, mutta haluan silti tarkentaa. Tämä ei missään nimessä ole tyypillisintä Stephen Kingiä, tuota kauhun kuningasta. Kukaan ei varmastikaan suosittelisi tätä teosta ensimmäiseksi sellaiselle, joka haluaa tutustua Kingin tuotantoon. Ja niin, se "puoliksi".. tarkoittaa, että King-fanaatikoille tämä on tietysti pakkoluettavaa, mutta muuten pystyvät tätä toisetkin lähestymään, sellaiset joilla ei välttämättä ole muuten intressejä kyseisen herran tuotantoon.. Tämä on loppujen lopuksi kuitenkin melkoisen poikkeava tarina kyseisessä katalogissa. Dystopia käsitteenä on hyvä ottaa haltuun ennen kuin tähän kirjaan tarttuu. Ja vahva apokalyptinen pohjavire tässä on myös.. Olkoon sitten omien uskonasioidensa kanssa mitä mieltä tahansa. Mutta onhan tämä mestariteos. Ei jumaliste mikä eepos. Kuten takakansitekstissä luvattiin, tämä todellakin valvottaa. Reilu 1300 sivua saattaa tuntua arveluttavalta ja kyseenalaiselta, kantaako juoni ja mihin kaikkeen tyhjänpäiväiseen se King ne sivut on tuhlannut.. Mutta ei. En poistaisi sivuakaan. En tiedä onko tämä paras Stephen Kingin kirjoittama teos, mutta kärkipäätä se on silti aivan ehdottomasti.
Aloittaessani tämän kirjan odotin jotain aivan muuta. Aika oli yllätys ja samoin sisältö. Tamara oli vanhempi, mitä odotin ja "mies" oli aika laimea ja mitäänsanomaton. Mainittu uusi elämä jäi kyllä välistä. Onko takakansi vaihtunut painon aikana? Sisältö oli kuitenkin helppolukuista ja tarina uudenlainen lukukokemus. Esittelyä muuttamalla en olisi odottanut niin paljoa, joten tämä oli kyllä pettymys. Mitenköhän tästä on saatu kymmenosainen? Tuntui että tarina loppui jo tähän kirjaan. No luen seuraavan osan ja katson miten sarja lähtee käyntiin.
Täydet pisteet ja enemmänkin tälle kirjalle. Ihan älyttömän upea lukukokemus, johon tekee mieli mennä aina takaisin jokaisen tilaisuuden tullen. Gwendolyniin rakastuin enemmän ja enemmän jokaisen sivun myötä. Gideon on myös niin uskomattoman ihana hahmo ja hän yhdessä Gwenin kanssa ovat sensaatiomainen pari. Leslie ja Xemerius sivuhenkilöinä ovat aivan huikeita. Kirjan loppupuolella tehty paljastus sai silmät revähtämään auki ja yllätti minut läpikotaisin. Loppu oli niin tyydyttävä kuin kirja voi vain suinkin olla. Rakastan tätä sarjaa mittaamattomasti.
Nauran vieläkin tätä arvostelua kirjoittaessani, niin uskomaton kirja oli kyseessä. Juoni oli ihan eri maata kuin kaikki ihmissusi ja vampyyri hömpötykset. Ajassa taaksepäin matkustaminen ja historia oli niin uskomattoman viihdyttävää, kun kertojana on joku Gwendolynin kaltainen hahmo. Kirja on täynnä huikeita kohtauksia ja juonin tahti etenee tasaisesti jokaisen sivun myötä! Tätä lukukokemusta vaalin ikuisesti!
Jälleen aivan upea suoritus Wardilta. Blay ja Qhuinn ovat niin yhteensopivia, että huhhuh. Qhuinnia rakastan yli kaiken ja Blaykin hahmona on aivan uskomattoman ihana. Saxtonista en ihme kyllä ole ikinä oppinut pitämään. Laylan osuus kirjassa oli todella yllättävä, mutta ihanaa yhtä kaikki. Xcor ja äpäräjoukon suunnitelmat saavat entistä pahaenteisemmän sävyn (en valita!). Rakastan Xcoria ihan älyttömästi. Qhuinn todella kasvoi kukkaan tässä kirjassa, pääosin Blayn ja muun veljeskunnan avulla. Oli ihanaa päästä lukemaan Zsadistista, vaikkakin vain parissa sivussa. Loppu oli tyydyttävä kaikin tavoin. Blay ja Qhuinn ovat vain niiin... täydellisiä! Lukekaa ihmeessä!
Sarjan viimeinen osa oli niin ihana, että sen luettuani minulla oli hirveän tyhjä olo. Ihan kuin minulta olisi riistetty jotain mittaamattoman kallista - ja sellaisiahan Nora ja Patch hahmoina ovatkin olleet. Kirja oli todella koskettava joissain kohdissa ja suupielet kääntyivät pakostikin alaspäin. Juoni eteni tasaista tahtia ja monia uusia hahmoja astui kuvaan. Dante kuvotti minua jollain oudolla tapaa heti ensikättelyssä. Marcien, Scottin ja ehkä jopa vähän Veen loppu olivat todella surullisia. Onneksi kuitenkin Nora ja Patch saivat toisensa. Ikuisesti.
Kolmas osa tästä sarjasta on paljon surullisempi ja syvempi kuin kaksi muuta edellistä. Patch on vieläkin vallannut sydämeni ja tämän kirjan lopussa rakastin häntä entistä enemmän. Nora on ihanan vahva persoona ja rakastin hänen ajatustenkulkua tässä kirjassa. Vee ärsytti minua älyttömästi tässä kirjassa, mikä oli melkoinen yllätys minulle. Noran ädin ja Marcien isän suhde syvenee (kröhöm..) ja Scott astuu taas kuvaan. Kirja on täynnä hengästyttäviä kohtauksia ja sellaisia letkautuksia, joita pitää lukea pariinkin otteeseen. Erinomainen kirja, lue ihmeessä!
Tykkäsin todella paljon sarjan toisesta osasta. Tämä kirja oli täynnä kuumaa intohimoa, kateutta ja sellainen määrä epätoivoa, että huhhuh. Patchin osuus kirjassa oli hieman epäselvä ja sekava joka ärsytti minua hieman, mutta rakastan häntä vieläkin anteeksiantamattoman paljon. Vee nauratti minua aivan suunnattomasti (kuten aina) ja Scott hahmona vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Noran tulisuus tässä osassa saa minulta täydet pisteet. Lukekaa ihmeessä!