Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Pidin huomattavasti enemmän ensimmäisestä osasta, kuin tästä. Ääretön meri oli kuitenkin kiinnostava ja todella koukuttava, eikä sitä olisi millään malttanut laskea käsistään. Nyt päästiin myös Hakan pään sisään, kun kerronta tapahtuu myös hänen näkökulmastaan. Itse jäin ehkä vähän kaipaamaan myös kerrontaa Benin osalta, nyt yksi lempihahmoistani jäi vähän taka-alalle.
Pidin tämän teoksen pohjaideasta. Tässä oli Ikean kaltainen huonekalutavaratalo, jossa tapahtuu kummia, ja itse kirja on kuvitettu kuin se olisi katalogi. Onnistunut kuvitus kyllä, olen monesti jo melkein nakannut teoksen roskiin luullen sitä Ikean katalogiksi. Mitään muuta hyvää tässä ei sitten ollutkaan, paitsi ehkä se, että kirjan luki nopeasti. Tarina tuntui ihan kiinnostavalta, jossei nyt kuitenkaan mukaansa vetävältä aina puoleen väliin asti. Mutta heti kun päästiin kauhupuoleen tarinaa, koko homma lässähti. Tämä tarina yritti olla kauhukomedia, mutta se ei pelottanut eikä tosiaankaan huvittanut. En jaksa kiinnostua teoksista, joissa on pahviset hahmot ja jossa päähenkilön ainoa funktio on olla paikalla kun tapahtuu. Joka tarkoittaa sitten sitä, että päähenkilö säntäilee ees taas koko ajan vailla ensimmäistäkään rationaalista ajatusta. Semisiedettävän alun jälkeen ontto keskikohta ja tönkköinen loppu. Yksi tähti sisällöstä ja toinen tähti ulkoasusta.
Alussa oli hieman hämmentävää lukea Amberista, sillä sarjassa oli myö hänen vanhempiensa tarina. Alku oli hyvä ja Edge hyppäsi mukaan ihan metsästä! ;) Tämä vampyyri sai totisesti jalkani tutisemaan innosta ja näin kävi myös Amberille. Jossain kohtaa tarinaa alon pelätä, että tarina toistaisi Angelican ja Jamesonin omaa. No, niin ei käynnyt vaan eroa saatiin aikaiseksi. Hämärän reunalla oli todellakin se sarjasta puuttuva osa, joka vetää puoleensa. Edge kiilasi suosikkeihini Damienin (jota ei vieläkään otettu mukaan tarinaan! Törkeää syrjintää!!) viereen. Loppu oli hyvä, joskin liian siirappinen minulle. Shayne tuntuu rakastavan romanttisia loppuja, mutta jokaisen kirjan imelä rakkausloppu saa minut pyörittelemään silmiäni.
Toisin kuin monille muille, minulle Odininlapsi oli pettymys. Odotin varmaan liikaa, sillä kommentit Risingshadow'ssa olivat kehuvia, käyttäjäkeskiarvo kokea tietokannassa ja kirja sai myös Tähtifantasia-ehdokkuuden. Ei romaani kuitenkaan huono ollut, se ansaitsee kolme tähteä, ja Pettersen osasi kirjoittaa ihan sujuvasti.
Tappava kärpänen on yksi lukemattomista Nick Carter Killmaster sarjan kirjoista, joita on julkaistu Wikipedian mukaan vuosien 1964 ja 1990 välillä ainakin 261 kappaletta. Kirjoittajina toimii eri kirjailijoita. Nick Carter on USA:n salaisen palvelun vakooja koodinimeltään Killmaster, agentti numero N3. Hänellä on aina mukanaan kolme nimettyä asetta - yhdeksänmillinen Luger Wilhelmina, stiletti Hugo ja kaasukranaatti Pierre, jota hän säilyttää haaroissaan.
Hämärän syleily hämmensi alussa suuresti, sillä siinä hypittiin niin eri ajoissa. Kirja siis alkoi sekavasti, mutta pian sain juonesta kiinni. Hahmlt olivat hieman.... Hmm.. Mitäänsanomattomia. Vihdoin vain nainen oli vampyyri, mutta Sarafinalla vaikutti olevan jakautunut persoona. Tässä vaiheessa sarjaa olisi tärkeä pitää lukijan mielenkiintoa korkealla uusilla käänteillä ja vaikutelmilla. Jokainen Shaynen kirja on kuitenkin alkanut muistuttaa toisiaan, joten loppu oli arvattava. Toivottavasti seuraavasta kirjasta tulee jotain erilaista ja uutta! Hieman ärsyttää, että muut vampyyrit sekoittuvat aina tarinaan, mutta rakas Damien jätetään pois!
Maailmojen synty jatkaa Aikatunnelissa alkanutta tarinaa. Tie (aikatunneli) on väylä aikojen välillä ja sitä pitkin pääsee myös rinnakkaismaailmoihin. Kirjassa on kolme näkökulmaa, jotka yhdistyvät eteenpäin mentäessä.
No niin, nyt on sitten kerrankin arvosteluvuorossa puhdasta scifiä. Niistä aineksista, joista tämän romaanin lähtökohta on koottu, on todettava.. Että jonkin asteinen pettymys on kyseessä. Kuten sanomastani voikin päätellä, vaikutti tämä romaani perus lähtökohdaltaan varsin mielenkiintoiselta. Mutta loppujen lopuksi tuli sellainen olo, että tässä ikään kuin kasvatettiin pikkuhiljaa jännitettä ja juonta loppua kohden ja sitten.. Sitä ei sitten oikein tullutkaan. Vai tuliko..? Jaa-a, nämä ovat puhtaasti tulkintakysymyksiä. En sitten tiedä, minkälaista eeppistä loppuratkaisua olin odottanut, mutta totuus on se, että laimeaksi jäi ja ottaen huomioon kirjan paksuuden (yli 700 sivua), en pysty olemaan täysin tyytyväinen. Ei tämä huono teos ole ollenkaan, mutta silti osoitus siitä, että runsas sivumäärä Kingin teoksissa ei todellakaan automaattisesti ole mikään mestariteoksen takuuleima. Tässä teoksessa on hyvät puolensa, mutta en pysty arvostamaan sitä Kingin katalogissa kovin korkealle. Juonen lähtökohdista ja aineksista (ja etenkin tuolla sivumäärällä) olisi pystynyt saamaan vaikuttavammankin tarinan aikaan.
Tästä kirjasta on aivan ensin sanottava, että se ei ollut sitä, mitä odotin. Varjojen nälkä ei iskenyt minuun muiden kirjojen tavoi, vanna kaipasi uutta pontia. Morgan oli kyllä ihan mielenkiintoinen, mutta hänestä ei kerrottu tarpeeksi ja Dante tuntui vain häilyvän mukana eikä heistä saanut kunnon otetta. Maxinesta en pitänyt yhtään. Rakastin silti Morganin taloa ja Shayne tapaa kirjoittaa. Hän pystyy varmasti parempaan ensi kirjassa! Jotenkin juoni olisi kaivannut enemmän toimintaa...
Uudessa elämässä kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että Maggie Shayne oli alkanut kirjoittamaan myös minä muodossa. Olin tästä iloinen, sillä samaistun paremmin minäkertojan kirjoituksiin! Angelican ja Jamesonin suhde oli aika sekava ja toisinaan hyvin turhauttava. Lisäksi olin pettyny, että tässä kirjassa muut vampyyrit kulkivat mukana kuvioissa, mutta Damien jäi varjoihin.... Huoh... Pakko sanoa, että tämä kuvio toistuu liian samanlaisena jokaisessa sarjan kirjassa. Mies on aina vampyyri, vähintään parin aukeaman jälkeen ja naisista jo kaksi ovat olleet suurimman osan kirjaa ihmisiä. Missä on tasa-arvo? Ehkä tämä viimein kääntyy päälaelleen seuraavassa kirjassa!
Pimeyden taikuria aloittaessani olin varma, että henkilöhahmot olisivat jälleen aivan uudet. Kuullessani Damienista ensimmäisen kerran sarjan edellisessä osassa, toivoin saavani pian nauttia uuden palvonnankohteeni seurasta. Ja kappas vai! Niin pääsikin käymään! Pidin Sannonin luonteesta, mutta hieman häiritsi, kuinka tietämätön Damien oikeasti oli. Jotenkin kuitenkin jäi hämärän peittoon missä kohtaa varsinainen käännekohta tapahtui... Siinä vikoilla sivuilla? No, joka tapauksessa nautin kirjasta, vaikka joitain kohtia olisin halunnut muuttaa tästä kirjasta.
Katsoin pari viikkoa sitten kirjaan perustuvan elokuvan ja pidin siitä niin paljon että pakkohan kirjakin oli heti mennä ostamaan ja lukaista, ja se ehdottomasti kannatti. Kierrän yleensä ufokirjat kaukaa, mutta olen iloinen että päätin tehdä poikkeuksen. 5. aalto pursuaa jännitystä, eikä pientä - joskin vähän epänormaalia, romantiikkaakaan sovi unohtaa. Kirjan henkilöt olivat kaikki hyvin suunniteltuja ja loppuun asti vietyjä, ja tietty omiksikin suosikeiksi nousivat Cassie, Evan ja Ben.
Pääosiltaan perustuu Homeroksen Odysseiaan, mutta kirjailija pitää sitä epäjohdonmukaisena ja on ottanut kirjaansa vaikutteita suullisen perimätiedon muodossa kerrottuun versioon Odysseuksen myytistä.
Tarinaa kerrotaan pilke silmäkulmassa ja se on nykyaikaan heijastava. Kiva pieni kirjanen oli virkistävä lukukokemus.
Eletään tulevaisuuden maailmassa, jossa sieni-infektio on päässyt valloilleen aiheuttaen tartunnan saaneiden aivoissa muutoksia. Tauti on levinnyt kulovalkean tavoin kaikkialle ja terveitä ihmisiä on enää harvassa.
Juoni etenee tavanomaiseen jännityskertomuksen tapaan. Se ei päässyt juurikaan säväyttämään muutamia kauhukohtauksia lukuun ottamatta.
En saanut millään itseäni tarttumaan Hämärän muistoihin luettuani Ikiyön tarinoita. Aiempi kirja oli ollut pettymys, eivätkä henkilöt olleet mieleiset. En lukenut tämän kirjan takakantta, joten yllätys oli suuri kun henkilöt vaihtuivat! En olisi jaksanut lukea enään yhtäkään kirjaa Tamaran näkökulmasta ja sitten Rhiannon iski kuin salama kirkkaalta taivaalta! Olin jo aikaisemmassa teoksessa ihaillut Rolandia ja tässä sitä nyt oltiin! Innostuin ja alon lukea kirjaa, vaikka edellisestä osasta oli jo kulunnut aikaa. Tähän kirjaan oli saatu aivan uudenlaista puhtia ja viimeisetkin epäilykseni Maggie Shaynesta kaikkosivat! Ihanaa luettavaa, jossa eri aikakausi ei haitannut mitään! Sarjan muut osat odottavatkin jo hyllyssä!
Vanhan ajan tarina, joka eteni hyvään malliin ja oli nopealukuinen noin muutenkin. Tosin ei ollut missään kohdin yllättävä, koska olen nähnyt moneen kertaan Peter Jacksonin elokuvan aiheesta.
Vaikka kirja oli näytelmäkäsikirjoitus kirja oli hyvä ja juoni lennokas ja selkeä
Pidin kirjasta, mutta melko samantyyppinen kun Outolintu. Tietääkö kukaan onko kirjasta tulossa jatko-osaa?? Päähenkilöillä oli erikoisia edesottamuksia mutta se saatiin kuulostamaan siltikin melko realistiselta
Törmäsin ensimmäisen kerran Lauren Katen Langennut kirjaan noin vuosi sitten. Olin aivan innoissani kirjasta, mutta huomatessani kirjan kustantamisen vain siirtyvän ja siirtyvän petyin. No, nyt sen vihdoin sain ja odotus oli kyllä sen arvoista! Pidin siitä, että kirja ei matkinut muita vaan erosi särmikkyydellään. Kirjasta löytyi pari sanaa, joiden tarkoitus oli minun selvitettävä sanakirjasta... Meillä kaikilla ei ole käsitystä hankalista termeistä, joita kirjaan oli laitettu. Luce on juuri se sympaattinen tyttö, joka saa kaikkien empatian puoleensa. Danielista ei taas osannut sanoa mitä hän on. Kokonaisuudessa kaikki hahmot olivat hyviä ja joidenkin kohdalla mietin useasti, mikä ihme juuri kyseisessä henkilössä kiinnitti huomioni. En tosin saanut ikinä selville, mitä Lucen poikaystävälle oikeastaan kävi? Mikä sen tulpalon sai aikaan? Tai kirjaston suurkohtaus? Mistä se putkahti? No, toivon vain lukevan jo seuraavaa osaa! (Toivottavasti se suomennetaan. Ja tällä kertaa ei kustannuksen siirtämistä kiitos!) Tuleva elokuvakin on pakko mennä katsomaan!
Tätä sitä kovasti hypetettiin ja odotettiin, suomennos siirtyi ja siirtyi siirtymistään, elokuvasta huhuttiin ja sen pitäisi tulla ulos tänä vuonna, mutta silti sitä ei näe missään uutisista. Mainoskikka? En tiedä. Vihdoin kuitenkin minäkin sain tämän kirjan hyppysiini. Odotin kyllä vähän jotenkin jännempää ja koukuttavampaa tarinaa, mutta omalta osalta tämä jäi kyllä aika laimeaksi. Useaan otteeseen tätä lukiessa minulle tuli mieleen jokin muu kirja, niin paljon oli vähän samanlaisia vaikutteita. Ideana kyllä ihan hyvä, mutta minusta tämä juoni vähän lässähtää kuin pannukakku loppua kohden. Kirjassa oli mielestäni kuitenkin aika paljon kivoja ja hauskojakin hahmoja, joista pidin. Kuitenkin Lucen pakkomielle Danieliin oli vähän ehkä surkuhupaisaa luettavaa. En tiedä, kyllä tämän sen kerran luki vähän silleen kieli poskella, mutta ei ainakaan itseä hirveästi vakuuttanut. Jos niitä jatko-osia tulee niin voisihan ne kyllä lukaista.
Victoria Aveyardin Lasinen miekka tempaisi tarinaansa mukaan, kuten Punainen kuningatarkin. Pidin siitä, että kirja jatkui suoraan edellisen kirjan tapahtumista eikä hypännyt esim. kolmen kuukauden päähän viimeisistä tapahtumista. Maren elämä oli välillä hyvinkin dramaattista ja juonenkäänteitä oli sekoitettu mahtavasti! Cal pysyi edelleen suosikkina, vaikka Shade nousi myös korkealle. Mavenista oli onnistuttu luomaan juuri oikeanlainen kuva muiden pettureiden rinnalle. Tapahtumapaikat heilahtelivat ja pitivät mielenkiintoa yllä. Loppu tuli yllättäen, enkä ole vieläkään varma mitä siinä oikestaan kävi... Aveyard loi kokonaisuudessa oikein mehevän ja kerrallaluettavan kirjan! Minun oli aivan pakko ostaa itselleni sarjan kummatkin kirjat ja nyt sitten odotellaan seuraavaa osaa!
Tätä lukiessa on jännä miettiä mitkäköhän kohdat ja luvut saattavat olla Kingin, mitkä taas herra Straubin käsialaa. Asialla ei sinänsä ole merkitystä itse kirjan laatuun, mutta tuskin lienen ainoa, joka sitä on pohtinut. Ainakin minusta ovat onnistuneet varsin mutkattomasti kiteyttämään tyylinsä yhteen, eikä mitään sen ihmeempiä notkahduksia tai merkittäviä tyylin muutoksia ole havaittavissa suuntaan tai toiseen. Mitä itse tarinaan tulee, niin tuskin edes tarvitsee mainita, että Musta Tornihan tästä tulee useammin kuin kerran mieleen. Tarina on kylläkin aivan oma kokonaisuutensa, mutta sen huomaa kyllä, milloin King on ruvennut väsäämään fantasiaa. Muutamissa kohdissa tuli aivan aavistuksen verran korni olo, mutta ei missään nimessä häiritsevyydeksi asti, kyllä tämä toimii kestonsa varran varsin mukavana fantasiaseikkailuna. En sitten tiedä mihin tätä varsinaisesti vertaisi joidenkin muiden kirjailijoiden tuotantoon viitaten tai kenet ottaisi kohderyhmäksi, jolle suositella, parempi kun vain tutustuu itse kirjaan ja tekee omat johtopäätöksensä. Sopiva sekoitus todellista maailmaa ja elämää sekä aivan täyttä satua ja keksittyä maailmaa, laadukasta fantasiaseikkailua.
Tämä on varmaankin paras R. L. Stinen koskaan kirjoittama kirja. Juonessa olisi ainesta ihan täysiveriseksi kauhuelokuvaksikin asti.. Mutta olkoonkin, että kyseessä on "pelkkä" nuortenkirja, se on mainio sellainen. Neljä tähteä ei ole lainkaan liioiteltu, pikemminkin tuli mieleen onko se liian vähän.. Mutta sitten tuli mieleen myös eräät tuhatsivuiset mestariteokset ja ajatus palasi maan pinnalle, oikeisiin mittasuhteisiin.. Olkoon kuinka hyvänsä, tämä on laatukamaa, paras Stinen kirjoittama nuorisokauhutarina, jos minulta kysytään.