Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Tieteiskauhu on aina oma lukunsa  - tyylilaji, joka ei välttämättä sovellu kaikille. Tai sitten toisaalta tarjoaa monenlaisille ihmisille kiehtovia elämyksiä. Monissa tapauksissa on vaarana, että tarinan sisältö kohdistuu vain tietylle "inside"-piirille - joskin tämä on seikka, joka mielestäni myös osin eroittaa ihan hyvän kirjailijan loistavasta. Ensiksi mainittu ryhmä saa tarinansa perille vain juuri tälle inside-porukalle ja lopuilla, ns. taviksilla meneekin sitten yli hilseen. On termejä, aihepiirejä, tapahtumia, jotka eivät mahdu kuin asiaan perehtyneille. Sitten toisaalta jälkimmäisen tyypin kirjailija osaa selostaa tarinansa tieteisnippelöintinsäkin tarpeeksi selkotapaan, jotta kuka tahansa lukija pystyy mahdollisista tietoaukoistaan huolimatta tarinan kärryillä. Tämä tarina kuuluu minusta johonkin tähän välimaastoon, mutta ehdottomasti kallellaan jälkimmäiseen. Siinä suhteessta Stewart on onnistunut hyvin. Mitä itse tarinan ideaan tulee, luulisi sen tempaisevaan monien mielet mukaan - älykäs eläin välikappaleena liikuntakyvyttömän toimissa, sellaisissa joihin hän ei muuten kykenisi ja oudolla ja riippuvaisella tavalla yhteydessä tämän mieleen (ja toisin päin).. On se tavallaan stiffiä. Mutta stiffiä ja perhanan kutkuttavaa. Tämä on minusta oikein onnistunut tieteiskauhuromaani. Tunnelmaa on ja jännite pysyy ja kasvaa sopivassa suhteessa tarinan edetessä. Ja uskon tämän myös herättävän paljon tunteita, mielipiteitä - voimakkaitakin. Vammaisuuden lisäksi kun yksi teoksen näkyviä teemoja ovat eläinkokeet - näkökulmia tarjotaan niin puolesta kuin vastaan. Tässä kohtaa tietysti täytyy muistaa, että kyse on 80-luvun romaanista.. Mutta se ei suinkaan tee arkoja aiheita yhtään sen vähemmän ajankohtaisemmiksi - ehkäpä nimenomaan juuri päinvastoin.

Helppolukuisin King ehdottomasti, mutta johtunee tietenkin siitä, että King vasta harjoitteli kirjailijan uraansa. Itse pidin tästä että hypittiin reaaliajasta tulevaisuuden lehtijuttuihin. Ei pelottava millään lailla, mutta erittäin vangitseva. Tykkäsin paljon, mutta ei ihan parhaimpien Kingien tasolle pääse.

Mätä yllätti kaikesta alun skeptisyydestäni huolimatta tai juuri sen takia todella positiivisesti: pidin tästä toisesta osasta melkein yhtä paljon kuin sarjan aloitusosastakin. Voinee olla, että olin laittanut odotukset matalalle, koska tiesin, että tarinassa siirrytään tuttuun maailmaan, meidän maailmaan, ja epäilin sen toimivuutta. Syyttä suotta, Pettersen on osannut loihtia otteessaan pitävän ja kiehtovan tarinan jälleen kerran. Tässä toisessa osassa ryykättiin ympäri Eurooppaan ehkä hitusen liian paljon minun makuuni, mutta muuten en juurikaan löydä arvosteltavaa. Hirka oli edelleen toimelias hahmo, joka toteutti eikä vaan odottanut, että joku muu tekee hänen puolestaan. Hirkan hahmo myös kehittyi hurjasti tässäkin tarinassa, sitä oli ilo seurata. Mielenkiinnolla odotan, että millainen seikkailu sarjan päätösosassa odottaa, ja pysyykö Hirka edelleen yhtä kiinnostavan hahmona.

Tykkäsin. Romantiikka jäi kyllä vähän vähiin tässä teoksessa,mutta sitä isomman kysymysmerkin se jätti seuraavaan teokseen. Ei ollut ollenkaan niin "tylsä" kuin arvostelujen perusteella odotin. Yhtä hyvä kuin edellinenkin.

Kuoleman hurmio erosi mielestäni aikaisemmista Eve Dallas kirjoista. Mukaan oli painettu murhaajan näkökulmaa, joten osasin arvata murhaajan puolivälin kohdalla. Kirjasta tuli usein heiteltyä arvailuita, joista osa tapahtui ja osa ei. Miellyttävä tarinankerronta, sujuva juoni ja tunnerikas päähenkilö! Even ja Roarken suhteesta olisi toki voinut kertoa vähän enemmän, mutta ainahan pitää olla jotakin parannettavaa seuraavaa osaa varten. Värikäs Mavis toi Kuoleman hutmioon oman suolansa ja Eve pippurin! Luin siis oikein mielelläni ja suuntaan kirjastoon jatko-osaa hakemaan!

Erilaisuudestaan huolimatta hyvä Harry Potter kirja.

Millenium-sarjan neljännessä osassa ei ollut ihan sitä samaa hienoa fiilistä, kuin alkuperäistrilogian teoksissa. Voinee olla, että aika on kullannut muistot, koska siitä on tosiaan jo aikaa kun luin trilogian, mutta samanlaista vau-efektiä ja -oloa tämä teos ei synnyttänyt. Mutta ei tämä teos huono ollut, varsin viihdyttävä ja koukuttava, mutta ehkä jonkin verran sekavampi ja värittömämpi. Ärsyttävästi joitain yksityiskohtia toisteltiin useasti, ikään kuin lukija olisi jo ehtinyt unohtaa tarinan kannalta oleellisia asioita. Joko kirjailija ei luottanut teoksen mukanaan vetävyyteen tai sitten pelättiin, että yksityiskohdat hukkuvat kaiken muun sekaan. Niin tai näin, ärsyttävää se oli silti. Juonen käänteet ja hahmot olivat paikoitellen melko karikatyyrimäisiä ja melkoisen suureellisia, erityisesti Lisbeth oli liian hämmästyttävä yksilö kaikessa kykeneväisyydessään. Lisbeth ei myöskään tuntunut samalta hahmolta tässä kirjassa kuin aiemmin, mutta minä kyllä pidin tästäkin versiosta. Kaiken kaikkiaan miellyttävä tarina lukea, vaikkakin jatko-osille jätettiin ovea auki. Ei olisi tarvinnut.

Hienoa, että suomalainen kirjailia on saanut näin hyvää jälkeä aikaan. Yllätyin jo alku metreillä kuinka kirja tempaisi minut mukaan ja sitten se tuli ahmittua parissa päivässä. Tapahtumaa oli niin paljon, että aina kun jouduin keskeyttämään lukemisen, niin se jäi jännään kohtaan.

Odotin enemmän. Ihan hyvä loppujen lopuksi, mutta alku ei meinannut sytyttää millään. Kertomus tuntui jotenkin vain pinta raapaisulta, että ei menty syvällisempiin asioihin. Annan kuitenkin sarjalle vielä mahdollisuuden ja luen seuraavankin kirjan.

Tämä sarjan kolmas ja viimeinen osa oli melkoinen lässähdys. Toisen osan cliffhanger jäi kutkuttamaan mieltä, mutta sen tarjoamia mahdollisuuksia ei oltu osattu käyttää hyödyksi. Tämä kolmas osa jatkaa heti siitä, mihin edellinen osa jäi, mutta nyt asioita tarkastellaan selvemmin useasta eri näkökulmasta. Tämä seikka antoi muuten hyvin yksinkertaiselle ja suoraviivaiselle tarinalle hiukan lisää, mutta ei se siltikään tehnyt teosta kiinnostavaksi. Kirja oli suoraan sanottuna melko tylsä, vaikkakin onneksi helppo- ja nopealukuinen. Jäin kaipaamaan jotain twistiä, joka olisi siirtänyt juonen pois hyvin stereotypiseltä linjaltaan, mutta sellaista ei herunut. Ethan pysyi hahmona loppuun asti sympaattisena, sellainen perushyvä hahmo, jota jaksaa seurata, mutta johon ei kiinny. Muista hahmoista en jaksanut edes välittää. Nimetyt pahikset eivät päässeet hengestään sitten millään, ja hahmoja tunki vähän joka tuutista tarinan edetessä. Liian paljon turhia, pahvisia hahmoja, liian vähän omaperäisyyttä tai kiinnostavuutta. Ei ollut hyvä kirja.

King osoittaa vahvuutensa myös pienien novellien kynäilijänä heti uransa alkutaipaleella. Yhtään varsinaista notkahdusta ei mahdu tämän kokoelman joukkoon. Kohokohta lienee varmaankin "Maissilapset". Nostaisin henkilökohtaisesti jalustalle myös "Yövuoron" ja "Taistelukentän". Myös "Joskus he tulevat takaisin" sekä "Peluri" ansaitsee tulla mainituksi. Niin ja vielä.. eh. Kohtahan luettelen tässä kaikki. Vaikea näitä olisikin mihinkään järjestykseen pistää, kun ovat niin tasaisen vahvoja, mutta myös siksi että monin paikoin keskenään hyvin erilaisia sisältäen erilaisia teemoja ja tyylillisiä ratkaisuja sekä tarjoten laajaa tunnekirjoa. Varsin laadukasta jälkeä.

Kirja, joka ei jätä kyllä ketään kylmäksi. Tarina säilyttää hienosti jännityksen ja odotuksen tunteen ja lopputulos on yhtä arvaamaton kuin seuraava sivu. Suosittelen erittäin paljon lyhyttä ja laadukasta makupalaa kaipaavalle. Tämä kirja ei petä lajiaan.

Tämä on sitä "nuoriso-Kingiä". Ja varmasti uppoaa ja on uponnut myös autoihmisille. Ei siinä, monillahan meistä on auto (allekirjoittanut mukaan lukien), mutta vain murto-osa siitä on vihkiytynyt autoihin "sillä tavalla". Ja vielä harvempi on varmaan ajatellut omaa autoaan sillä silmällä, mitä tämä romaani herättää.. Kyllähän tämä tarina käy tietysti lukemiseksi kenelle tahansa, ei tässä mikään autoharrastelija tarvitse olla. Ja pätevä romaani onkin. Ei nyt varsinaisesti sitä Kingin kärkipäätä, mutta varsin kelpo. En tiedä muista lukeneista, mutta itse lähdin heti romaanin suljettuani ajamaan pienen lenkin Corollallani (joka on muuten punainen). On ne autot melkoisia otuksia...

Helppo- ja nopealukuinen sujuvasti etenevä dystopia, joka piti hyvin otteessaan. Tyylilaji osui kirjamakuni ytimeen ja ahmin kirjan pikavauhtia. Loppu oli pettymys ja toi vaikutelman, että kirjailijalta loppui aika ja hän rustasi viimeiset lauseet matkalla kustantamoon viemään käsikirjoitusta. Ei tämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta hyvää viihdettä zombien ja dystopioiden ystäville. Pidin kovasti.

Jossain vaiheessa kyllästyin avaruusjuttuihin, niin olin vähän epäilevä tämän suhteen vaikka pidänkin kotimaisista scifinovelleista muuten. Tämä oli huomattavasti parempi kuin mitä odotin, vaikkei laatu ollutkaan ihan tasainen. Novellimuoto oli toimiva: osa oli vähän pidempiä, mutta ainakaan itse en olisi mistään näistä innostunut enää romaanimittaisena.

Kuuntelin tämän englanninkielisenä äänikirjana ja pidin todella paljon. Kirja itsessään on erinomainen ja äänikirjana paras kuuntelemani, lukijoilla oli selkeä brittiaksentti ja erittäin miellyttävä ääni.

Teos on vauhdikas jännäri, jossa päähenkilö joutuu jatkuvasti kiperien paikkojen eteen. Kirja on tiivis paketti josta ei puutu menoa ja meininkiä, jonka vuoksi pidinkin kirjasta paljon. Tylsistymistä ei tämän kirjan seurassa päässyt tapahtumaan. Ainoana miinuksena tuli hyppely kertojien välillä, ensin tapahtumia käydään läpi Lumikin silmin ja seuraavassa hetkessä jonkun aivan muun ja se saikin välillä itseni pohtimaan että missä päin nyt oikein mennäänkään. Kirja oli myös uskottava alusta loppuun asti.

The body jumper -trilogian toinen osa ei ylety läheskään avausosan tasolle. Alku oli mielestäni todella takkuinen ja tylsä. Vasta puolen välin tienoilla kirja saa enemmän kiinnostusta osakseen ja alkaa enemmän tapahtua. Alexin tai pitäisikö sanoa Lilianin menneisyyskin alkoi paljastua, mutta toivoin siihen jotain suurta tai traagista paljastusta, jota ei kuitenkaan tullut. Mady onnistui kuitenkin lopettamaan kirjan mielenkiintoisella tavalla - joka muistuttaa vähän Twilightin Uusikuu teosta - että se saa ainakin itseni lukemaan vielä viimeisenkin osan. Kirja on aiempaan osaan verrattuna valitettavasti floppi, mutta löytyi tästäkin teoksesta lopulta vähän jännitystä.

Melko hyvä päätös melko hyvälle sarjalle, mutta ei mitään liian täydellistä. Ensinnäkin olen äärimmäisen pettynyt, että noinkin mahtavan kyvyn käyttäminen jäi nyt tähän. Toiseksi olen pettynyt muutamiin tilanteisiin, jossa Harper ei tajunnut itsestäänselvää vaaraa. Voisin antaa tämän anteeksi, koska tyyppiin on kuitenkin iskenyt salama, mutta... Loppuratkaisu on yllättävä, mutta ei täysin tyydyttävä. Kaikesta huolimatta kannatti lukea koko sarja, positiivisen puolelle jäätiin :)

Lyhyesti: Ihan ok. Lukemassani pokkariversiossa oli ainakin harmillisen paljon lyöntivirheitä lainausmerkkien ja välien kanssa, eikä kieli nyt erityisen hyvää ollut. Luin kuitenkin lähes kärsimättä loppuun asti. Tarinassa voisi olla ainesta parempaakin, mutta tuntuu jäävän todella yleisellä tasolle. Hahmojen tunteissa ja ajatuksissa ei tunnu olevan mitään syvyyttä, ei ainakaan näin ensimmäisessä osassa. Positiiviseksi puoliksi voin sanoa toistaiseksi sen, miten suurin osa Valinnan tytöistä suhtautuu lopuksi toisiinsa (suht positiivisesti) Häiritsemään jäi, että America ensin kammoksuu hurjia kapinallisten hyökkäyksiä ja myöhemmin ajattelee prinsessaksi tulevan elämän olevan todella tylsää. Herkullista puolipoliittista dystopiaselviytymistä tästä ekasta osasta ei saa irti, suosittelen lähinnä kevyen hömpän nautiskentelijoille.

Varsin tunnettu teos. Jos ei välttämättä romaanina, niin ainakin Stanley Kubrickin elokuvana. Leffa kerännyt paljon kiitosta ja kieltämättä se on mainio. Mutta tiedossa on myös Kingin vieroksuva suhtautuminen siihen (ja hänhän teetti sitten vuosia myöhemmin omanlaisensa version). Joka tapauksessa tätä elokuvaa on kiittäminen/syyttäminen siitä, että minä olen varmasti yksi niistä lukuisista lukijoista, jotka eivät kykene lukemaan sitä ilman, että näkevät jatkuvasti mielessään Jack Torrancen Jack Nicholsonina. Ja miljöön myös elokuvan miljöönä. Niimpä niin.. Mutta loppupeleissähän alkuperäinen romaani poikkeaa monellakin tapaa leffasta. Kirjan ehdottomia kantavia voimia on eräänlainen hiipivästi kasvava ahdistavuus asteittaisen mielensekoamisen ja hotellin heräämisen kautta. Tuntuu kuin King osaisi kasvattaa tunnelmaa juuri tarpeeksi sopivan verkkaasti, ei piinallisen hitaasti. Loppu (~viimeiset 150-100 sivua) onkin sitten kirjan ehdoton kohokohta. Lisäksi on ehdottomasti laskettava romaanin ansioiksi ihan peruslähtökohta, pieni perhe eristäytyneessä (ja kummittelevassa) hotellissa lähes puolivuotisen pitkän talven.. se on kutkuttava. Onhan tämä klassikkoasemansa ansainnut, ei sitä pysty kieltämään. Mutta esim. kirjan kannessa näkyvä "Kingin paras!"-slogan.. sitä en pysty allekirjoittamaan. Niin piinaavan hyvä kuin teos onkin, se ei sittenkään ole niiden aivan parhaimpien joukossa - seikka joka osaltaan jo kuvaa tämän miehen tuotannon laadun tasoa.