Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihan hyvä,mutta ei niinhyä kuin aikaisemmat sarjan teokset. Tykkään Hukkavaarasta ja sen asukkaista,joten pettymys oli se, kun tapahtumapaikka olikin Kreikka. Romantiikka jäi myös puuttumaan tästä kirjasta.
J.R.Ward kirjoitti jälleen sarjaansa upean kirjan. Rhage ja Mary ovat toinen lempipareistani tähän asti, joten oli ihanaa lukea kirja pitkästä aikaa heidän näkökulmasta. Rhage oli hurmaava itsensä ja nautin hänen seurastaan kovasti. Jokaisessa hyvässä kirjassa pitää olla ainakin yksi hyvän näköinen vampyyri vai mitä? ;)Juonessa oli hyvin tapahtumia ja veljeskunnasta ei voi olla pitämättä! Miinusta kirjaan toi epävakaa alku ja Bittyn ennalta arvattava tulevaisuus. Rakastuin heti mukaan otettuun uuteen Jo:hon ja odotan kovasti lukevani hänestä lisää! Peto tempaisi mukaansa ja jatko osaa odotan kuumeisesti.
Pidin tästä kirjasta todella paljon. Koko sarja on minun paras lukukokemukseni koskaan.
Erittäin mukavaa luettavaa. Pidin kirjasta, koska koko ajan oli seikkailua eikä oikeastaan ollenkaan tylsiä kohtia. Kivana lisänä vielä oppii skandinaavisista jumalista.
Viimeinen partio on minusta ainakin tähän menessä paras osa Partio-sarjaa, vaikkakin vain puolella tähdellä. Jokainen osa on selvästi ollut keskivertoa parempia tarinoita, mutta tämä kyseinen teos oli vielä piirun verran parempi. Kolme hyvinrakennettua ja kiehtovaa tarinaa, jotka taas liittyivät toisiinsa saumattomasti. Juonenkäänteet eivät olleet itsestäänselviä, ja siirtyminen osaksi aikaa Edinburghiin toimi loistavasti, oli kiintoisaa nähdä länsieurooppalaista elämänmenoa Antonin katsantokannasta. Anton on edelleen hahmona yksi suosikeistani, nykyisellään aktiivinen toimija, joka kuitenkin pohtii tekojaan tarkkaan eikä juurikaan hätiköi. Anton tuntuu kypsältä ja aikuiselta hahmolta, niitä ei kovin usein tule vastaan kirjallisuudessa, ei ainakaan yhtä miellyttävässä paketissa kuin Anton.
Varsin kiehtova aihe, joka tekee juonesta puoleensavetävän. Goosebumps-kirjaksi tämä on parempaa keskikastia. Jännite pysyy sopivasti yllä ja kehittyy loppua kohden, eikä ala rönsyilemään. Ja mikä tärkeää, ei mene överiksi, sekin olisi tälle aiheelle ollut mahdollista.
Kirjan teemana on onnellisuus ja geenit. Nyky yhteiskunnassa onnellisuus käy yhä harvinaisemmaksi ja toisaalta myös tavoitelluksi olotilaksi, turvaudutaan pillereihin ahdistuksen poistoon tai arjesta selviytymiseen. Mikä tekijä tekee algerialaisen pakolaistytön Thassadit Amzwarin, poikkeuksellisen valoisaksi ja onnelliseksi, vaikka hän on menettänyt sodassa vanhempansa? Thassan poikkeavuus kantautuu tutkija Thomas Kurtenin tietoon, joka toimii ihmisrodun parantamisen puolestapuhujana geeniteknologian avulla.
Mahti oli hyvä päätösosa trilogialle, mutta ei kuitenkaan ollut tarinana yhtä hyvä kuin kaksi edellistä osaa. Aikaisempien osien juonirakenteita toistettiin liiaksi, ja omintakeisuus yksityiskohdissa ontui. Hahmokehitys oli taas ihailtavan hienoa, mutta tässäkin mentiin paikoitellen liiallisuuksiin, erityisesti Hirkan kohdalla. Pidin hahmoon tuodusta harmaammasta sävystä, mutta tällainen jatkuvasti itsensä ylittävä hahmo muuttuu helposti joksikin muuksi kuin mitä se alunperin oli. Hirka ei tähän ihan totaalisesti lipsahda, mutta lähellä ollaan. Muut uudet hahmot ovat hyvin tehtyjä, kiinnostavia ja persoonallisia, heitä seurasi miellellään. Tarinan loppu jäi miellyttävän avoimeksi, mutta tarpeeksi selkeäksi kuitenkin, että trilogia sai arvoisensa päätöksen.
Perusidea on sinänsä ihan mielenkiintoinen. Pelättimiä maissipellolla ja magiaan seonnut häiskä, joka "manaa" ne elämään. Touteutus tuollaisista lähtökohdista olisi vain voinut olla huomattavasti parempi. Varsin heikko Goosebumps, joskaan ei aivan umpisurkea sentään.
En ole ihan niin vakuuttunut tästä kuin moni muu, vaikka ihan hyvä tarina kaikkinestaan. Mutta tämä on tarkoitettu esitettäväksi, joten luettuna siinä ei ole sitä samaa taikaa. Käsikirjoitusmuodon vuoksi annoin aika paljon anteeksi juonigappeja ja hyvin vahvoja oikomisia. Juoni eteni vauhdikkaasti ja se oli siihen nähden hitusen sekamelskainen. Enkä myöskään ollut vakuuttunut vanhojen juonikuvioden uudelleenkäyttämisestä, minä ehkä kaipasin jotain uutta ideaa. Ei tässä ollut tällaisenaan sitä samaa fiilistä kuin alkuperäissarjassa.
Tämä oli jossain vaiheessa lempikirjojani. En ole uskaltanut lukea vuosiin ja kokeilla uudestaan. Suklaa on aikna hyvä teema ja kirjan tunnelma on taianomainen. Elokuvankin olen nähnyt ja tykkäsin siitäkin.
Olipa kumma kirja. Olin lukenut joskus vuosia sitten Aku Ankka -version kirjasta ja piti tätäkin sitten koittaa. Tämä oli taas niitä, joiden Disney-versio on parempi kuin alkuperäinen.... Onneksi oli kuitenkin ohut kirja: pidemmän olisin luultavasti jättänyt kesken.
Yön kutsu ei vastannut ollenkaan ennakkokäsityksiäni ja juoni oli aivan erillainen kuin olin kuullut. Kirjan hahmoihin oli hankala samaistua osittain aikakautensa takia. Olin toivonut hieman erillaista tarinaa ja henkilösuhteita. Kaikkialla mainittu "rauhallinen perhe-elämä" ei tullut minulle missään välissä mieleenkään. Missä kohtaa sitä perhe-elämää vietettiin? Gillianin ja Rossin suhde oli liian sekava ja turhauttava minun makuuni. Krinardin muista teoksista olen pitänyt, joten ihmettelin kovasti miksi Yön kutsu ei pystynyt vastaamaan näiden tasoa. Kaiken kaikkiaan Yön kutsu oli minulle suuri pettymys.
Tieteiskauhu on aina oma lukunsa - tyylilaji, joka ei välttämättä sovellu kaikille. Tai sitten toisaalta tarjoaa monenlaisille ihmisille kiehtovia elämyksiä. Monissa tapauksissa on vaarana, että tarinan sisältö kohdistuu vain tietylle "inside"-piirille - joskin tämä on seikka, joka mielestäni myös osin eroittaa ihan hyvän kirjailijan loistavasta. Ensiksi mainittu ryhmä saa tarinansa perille vain juuri tälle inside-porukalle ja lopuilla, ns. taviksilla meneekin sitten yli hilseen. On termejä, aihepiirejä, tapahtumia, jotka eivät mahdu kuin asiaan perehtyneille. Sitten toisaalta jälkimmäisen tyypin kirjailija osaa selostaa tarinansa tieteisnippelöintinsäkin tarpeeksi selkotapaan, jotta kuka tahansa lukija pystyy mahdollisista tietoaukoistaan huolimatta tarinan kärryillä. Tämä tarina kuuluu minusta johonkin tähän välimaastoon, mutta ehdottomasti kallellaan jälkimmäiseen. Siinä suhteessta Stewart on onnistunut hyvin. Mitä itse tarinan ideaan tulee, luulisi sen tempaisevaan monien mielet mukaan - älykäs eläin välikappaleena liikuntakyvyttömän toimissa, sellaisissa joihin hän ei muuten kykenisi ja oudolla ja riippuvaisella tavalla yhteydessä tämän mieleen (ja toisin päin).. On se tavallaan stiffiä. Mutta stiffiä ja perhanan kutkuttavaa. Tämä on minusta oikein onnistunut tieteiskauhuromaani. Tunnelmaa on ja jännite pysyy ja kasvaa sopivassa suhteessa tarinan edetessä. Ja uskon tämän myös herättävän paljon tunteita, mielipiteitä - voimakkaitakin. Vammaisuuden lisäksi kun yksi teoksen näkyviä teemoja ovat eläinkokeet - näkökulmia tarjotaan niin puolesta kuin vastaan. Tässä kohtaa tietysti täytyy muistaa, että kyse on 80-luvun romaanista.. Mutta se ei suinkaan tee arkoja aiheita yhtään sen vähemmän ajankohtaisemmiksi - ehkäpä nimenomaan juuri päinvastoin.
Helppolukuisin King ehdottomasti, mutta johtunee tietenkin siitä, että King vasta harjoitteli kirjailijan uraansa. Itse pidin tästä että hypittiin reaaliajasta tulevaisuuden lehtijuttuihin. Ei pelottava millään lailla, mutta erittäin vangitseva. Tykkäsin paljon, mutta ei ihan parhaimpien Kingien tasolle pääse.
Mätä yllätti kaikesta alun skeptisyydestäni huolimatta tai juuri sen takia todella positiivisesti: pidin tästä toisesta osasta melkein yhtä paljon kuin sarjan aloitusosastakin. Voinee olla, että olin laittanut odotukset matalalle, koska tiesin, että tarinassa siirrytään tuttuun maailmaan, meidän maailmaan, ja epäilin sen toimivuutta. Syyttä suotta, Pettersen on osannut loihtia otteessaan pitävän ja kiehtovan tarinan jälleen kerran. Tässä toisessa osassa ryykättiin ympäri Eurooppaan ehkä hitusen liian paljon minun makuuni, mutta muuten en juurikaan löydä arvosteltavaa. Hirka oli edelleen toimelias hahmo, joka toteutti eikä vaan odottanut, että joku muu tekee hänen puolestaan. Hirkan hahmo myös kehittyi hurjasti tässäkin tarinassa, sitä oli ilo seurata. Mielenkiinnolla odotan, että millainen seikkailu sarjan päätösosassa odottaa, ja pysyykö Hirka edelleen yhtä kiinnostavan hahmona.
Tykkäsin. Romantiikka jäi kyllä vähän vähiin tässä teoksessa,mutta sitä isomman kysymysmerkin se jätti seuraavaan teokseen. Ei ollut ollenkaan niin "tylsä" kuin arvostelujen perusteella odotin. Yhtä hyvä kuin edellinenkin.
Kuoleman hurmio erosi mielestäni aikaisemmista Eve Dallas kirjoista. Mukaan oli painettu murhaajan näkökulmaa, joten osasin arvata murhaajan puolivälin kohdalla. Kirjasta tuli usein heiteltyä arvailuita, joista osa tapahtui ja osa ei. Miellyttävä tarinankerronta, sujuva juoni ja tunnerikas päähenkilö! Even ja Roarken suhteesta olisi toki voinut kertoa vähän enemmän, mutta ainahan pitää olla jotakin parannettavaa seuraavaa osaa varten. Värikäs Mavis toi Kuoleman hutmioon oman suolansa ja Eve pippurin! Luin siis oikein mielelläni ja suuntaan kirjastoon jatko-osaa hakemaan!
Erilaisuudestaan huolimatta hyvä Harry Potter kirja.
Millenium-sarjan neljännessä osassa ei ollut ihan sitä samaa hienoa fiilistä, kuin alkuperäistrilogian teoksissa. Voinee olla, että aika on kullannut muistot, koska siitä on tosiaan jo aikaa kun luin trilogian, mutta samanlaista vau-efektiä ja -oloa tämä teos ei synnyttänyt. Mutta ei tämä teos huono ollut, varsin viihdyttävä ja koukuttava, mutta ehkä jonkin verran sekavampi ja värittömämpi. Ärsyttävästi joitain yksityiskohtia toisteltiin useasti, ikään kuin lukija olisi jo ehtinyt unohtaa tarinan kannalta oleellisia asioita. Joko kirjailija ei luottanut teoksen mukanaan vetävyyteen tai sitten pelättiin, että yksityiskohdat hukkuvat kaiken muun sekaan. Niin tai näin, ärsyttävää se oli silti. Juonen käänteet ja hahmot olivat paikoitellen melko karikatyyrimäisiä ja melkoisen suureellisia, erityisesti Lisbeth oli liian hämmästyttävä yksilö kaikessa kykeneväisyydessään. Lisbeth ei myöskään tuntunut samalta hahmolta tässä kirjassa kuin aiemmin, mutta minä kyllä pidin tästäkin versiosta. Kaiken kaikkiaan miellyttävä tarina lukea, vaikkakin jatko-osille jätettiin ovea auki. Ei olisi tarvinnut.
Hienoa, että suomalainen kirjailia on saanut näin hyvää jälkeä aikaan. Yllätyin jo alku metreillä kuinka kirja tempaisi minut mukaan ja sitten se tuli ahmittua parissa päivässä. Tapahtumaa oli niin paljon, että aina kun jouduin keskeyttämään lukemisen, niin se jäi jännään kohtaan.
Odotin enemmän. Ihan hyvä loppujen lopuksi, mutta alku ei meinannut sytyttää millään. Kertomus tuntui jotenkin vain pinta raapaisulta, että ei menty syvällisempiin asioihin. Annan kuitenkin sarjalle vielä mahdollisuuden ja luen seuraavankin kirjan.