Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Paikoitellen varsin ahdistavaa luettavaa näin koiranomistajan ja muutenkin eläinrakkaan ihmisen näkökulmasta, koiraparan pään sisäistä maailmaa ja sairaudesta johtuvaa pahaa oloa kuvaavat kohdat ovat kovin koruttomia. Niin on myös itse juoni sinänsä. Veri lentää eikä kukaan, joka erehtyy väärään aikaan paikalle, säästy Cujon hampailta. Kirjana sinänsä ei mitään bestseller-luokan tasoa, Kingin vangitsevimpien teosten tunnelmasta jäädään kauas, mutta omanlaisenaan tarinana ihan toimiva ja ajaa asiansa.
Koskettava, mahtava ja paljon ajatuksia herättävä. Tämä nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Vaikka alku onkin hitaanpuoleinen niin suosittelen jatkamaan lukemista, sillä ainakin minut tämä kirja yllätti täysin. Kirja sai pohtimaan paljon sitä miltä tulevaisuus näyttää ilmastonmuutoksen jälkeen ja mitä sen ajan ihmiset tulevat ajattelemaan meistä. Sen takia minulle onkin jäänyt mieleen kohta, jossa Noria seisoo kaatopaikan vierellä ja ajattelee "Ei heitä kannata ajatella. Eivät hekään ajatelleet meitä".
Mahtava kirja! Paljon tiedehöpinää, mutta ei mielestäni ollenkaan tylsä. Plussaa myös siitä, että kirja sai nauramaan useampaankin kertaan :)
Luin Fafhrdin ja Harmaan Hiirestäjän ensimmäiset seikkailut suurin piirtein silloin, kun kokoelma saatiin suomeksi. Olin siinä toivossa, että jatkoa olisi luvassa suomeksi, mutta valitettavasti niin ei käynyt. Nyt otin uudelleen luvun tarkoituksena jatkaa siitä seikkailujen lukemista alkukielellä ainakin seuraavan kirjan verran.
Tartuin Kuoleman ovella kirjaan taas jännkttynein mielin. Aihetta ei osaa arvata ennen ensimmäistä murhaa. Juoni oli taas hyvä ja täynnä yllätyksiä! Even sekoilu joulun alla on kiinnostavaa, mutta hieman harmillista. Onneksi Roarke auttoi ja suhtautui vakavasti jouluun! Pieni miinus siitä, että tässäkin kirjassa puitiin Even menneisyyttä. Hänen isänsä vain iskee joka kerta... Nora Roberts toi esille ehkä joidenkin mielestä liian suoran ja irvokkaan tavan murhalle ja sen "valmistelulle". Minä kuitenkin pidän siitä, että asiat kerrottiin sellaisina kuin ne ovat, eikä niiden reunoja aleta silittämään. Oli hienoa, että Peabody otettiin mukaan tarinaan ja Galahad sai myös kohokohtansa. Kiinnostuin yhä enemmän McNabista( huomatkaa silti, että Roarke on yhä suosikkini!!), vaikkakin hän jäi sivurooliin. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen luettuani Kuoleman ovella.
Tämä on tyyliltään oikeastaan hieman yliluonnollisilla sekä poliittisilla aineksilla ladattu trilleri. Ei, politiikkaa vieroksuvien tai vihaavien ei kannata missään nimessä sen takia tätä sivuuttaa - tämä ei missään tapauksessa ole mikään kannanotto suuntaan tai toiseen. Mitään "sanomaa" ei ole, politiikka näkyy vain osittain puolueettomana tapahtumakenttänä, mutta pääpaino on ehdottomasti romaanin päähenkilössä, Johnnyssa, hänessä henkilönä. Mies, joka pienenä poikana luistellessaan kaatuu ja lyö kovasti päänsä - ja joka 17 vuotta myöhemmin joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena vaipuu koomaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Koomasta herättyään hän huomaa itsellään olevan parapsykologisen kyvyn - eräänlaisen selvännäköisyyden taidon, joka ilmenee tosin vain kosketuksesta, joko ihmisistä itsestään tai heidän omistamistaan tavaroista. Romaanissa on myös tiettyä koskettavuutta, varsinkin niissä kohdissa joissa käsitellään menetettyä rakkautta, menetettyjä mahdollisuuksia.. Kirjan pääpaino tuntuu kuitenkin keskittyvän Johnnyn parapsykologiseen kykyyn ja siihen onko se lahja vai kirous ja tästä dilemmasta aiheutuviin seurauksiin.. Kyllä pidän tätä onnistuneena kirjana. En nostaisi minnekään Kingin laadukkaimpien teosten sarjaan, mutta oikein hyvä tarina tämä kaikkiaan on.
Riippuen siitä pitikö edellisestä osasta vai ei, toinen osa on joko turha tai kiinnostava lukukokemus.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/02/kirja-arvostelu-salla-simukka-toisaalla.html
Tämän "Skeleton Crew"- kokoelman jälkimmäisen puoliskon anti on laajemmalla rintamalla jonkun verran tasokkaampaa, kuin ensimmäisen puoliskon - laatu on tasaisemmin hajaantunut useisiin lyhyempiin novelleihin, kun taas "Usva" vastaa ensimmäisen osan laadullisesti kantavasta selkärangasta hyvin pitkälti. Castle Rock ja lähiseudut esiintyvät novelleissa usein - seikka joka ei voi olla nostamatta King-fanin kasvoille myhäilyn tapaista, ainakin jos minulta kysytään. Jos yksittäisistä tarinoista pitäisi joitakin nostaa esille, niin mainitsisin kaksi ensimmäistä - "Jumalten tekstinkäsittelylaite" sekä "Mies, joka ei kätellyt". Jälkimmäisessä vieraillaan samalla mystisellä tarinankerronta-klubilla, joka tuli tutuksi "Kauhun vuodenajat II"- kokoelman jälkimmäisessä, hieman pidemmässä novellissa. Lisäksi on pakko nostaa esiin "Eloonjäävää tyyppiä" ja mainittava mielleyhtymä, joka tuli mieleen - Cannibal Corpsen "Eaten Back To Life"- albumin kansi. Kyseinen "selviytymistarinahan" kertoo autiolle saarelle laivan uppoamisen jälkeen hengissä selvinneestä miehestä, joka ravinnon puutteessa päätyy lopulta syömään itseään. Viimeiseksi vielä pakko mainita kokoelman päättävä "Ulappa" - se oli koskettava. Lopuksi itseäni toistaen yhteenvetona mainittava, että tämä Suomessa kahteen osaan jaettu novellikokonaisuus on varsin hyvää jälkeä, ei aivan yhtä vahvaa kuin "Night Shift", muttei lopulta kovin kauaksi jää.
Tässä kokoelmassa "Usva" on omassa kastissaan - varauksella yhdessä "Lautta"-novellin kanssa. Ensiksi mainitusta tehdylle, kymmenisen vuotta sitten valmistuneelle filmatisoinnille, on myös annettava tässä yhteydessä mainintansa - Frank Darabont se näkyy todella osaavan tuon Kingin tekstien tulkitsemisen. Muuten kokoelman anti on melko tasapaksua, perushyvää kuitenkin.. Yhtään totaalisen tylsää floppia ei mahdu joukkoon, joka on luonnollisesti luettava ansioksi. Luultavasti antaisin tälle muuten perushyvän ***, mutten voi jättää huomiotta Usvan lähes dominoivaa asemaa - kattaahan se sentään lähes puolet kirjan paksuudesta. Ja koska sen verran laadukkaasta tarinasta on kuitenkin kyse, arvosana nousee puolella. En nostaisi tätä "Skeleton Crew"-kokonaisuutta aivan (jo aiemmin arvostelemani) Kingin ensimäisen "Night Shift"-novellikokoelman tasolle, mutta tasaisen varmaa jälkeä anyway.
Sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja, joka vaihteeksi sijoittuu kuvitteelliseen galaksiin. Uusi maailma on virkistävä, mutta muuten kirjassa on mielestäni paljon samankaltaisuuksia Outolintu-trilogian kanssa, kuten taistelukoulutus ja valtataistelu. En ole varma jaksanko lukea lisää Rothin kirjoja, jos hän ei keksi jotain ihan uutta.
Aika paljon oppii Kiekkomaailmasta ja siihen liittyvistä kirjoista, tarinoista ja hahmoista ihan pelkällä osmoosillakin, näemmä. Johan riitti! kirjan aloitus oli minulle tuttu, vaikken ollutkaan koskaan tätä lukenut aiemmin, olen vain niin monta kertaa kuullut siitä, että se tuntui tutulta. Ja olihan se hyvä aloitus, hykerryttävä ja niin pratchettmäinen kuin vain mahdollista. Tausta-aihe oli aika turhauttava: nainen pyrkii velhoksi, jota ei koskaan aiemmin ole tapahtunut ja kukaan ei ota sitä vakavasti. Asiaa oli käsitelty hyvin, suorastaan lempeästi tässä kirjassa. Mutta muutama ihan oikeakin turhautumiskohta kirjassa kyllä oli, kaikesta hyvästä huolimatta. Paikoitellen jäätiin jahkaamaan joihinkin kohtiin (kuten noitakoulutukseen ja sauvan etsintään). Mutta tässä teoksessa oli selvästi vähemmän kohellusta kuin edellisessä osassa, joka nosti tämän teoksen arvoa. Juoni oli myös hyvin selkeä, siinä ei olut mitään monimutkaista, joka vielä lisäsi tämän teoksen miellyttävyyttä. Hyvä lukukokemus.
Ihan ensiksi täytyy tunnustaa, että tätä arvostelua kirjoittaessani suhteeni teokseen ei ole mikään objektiivisin mahdollinen - pitkälti tunnesyistä. Tähän tuli tutusttua ensimmäistä kertaa joskus alakouluaikoina pitkälti äitini kautta - ei suinkaan ainoa tutustuttaminen, josta voin hänelle jälkikäteen olla korvaamattomassa kiitollisuuden velassa. Ellen aivan hakoteillä ole, tämä on kuitenkin vasta kolmas kerta, kun kyseisen opuksen luen - nyt vihdoin ikiomana kopionaan. Paljon oli sellaista, jota muistin, mutta ehkä yllättävänkin paljon olin myös unohtanut. Oli kai siis aikakin palata jälleen Creedien perheen pariin.. Tässä on oikeastaan kaikki kohdallaan. Tunnelma on.. heikoimmillaankin jäätävä. Kingin omien sanojen mukaan, hän "kauhistui itsekin tätä kirjaa kirjoittaessa". Sitä ei todellakaan ole vaikea uskoa. Näin synkeää kamaa ei liene ollut aivan mutkatonta suoltaa uloskaan. Kuolema on läsnä kouriintuntuvammin, mitä ehkä kaipaisi - eikä se seikka, että dilemma ihmisestä itsestään leikkimällä elämän ja kuoleman herraa, ainakaan kevennä ilmapiiriä. Kerronta on mitä soljuvinta, King ei tällä kertaa liikoja jää "jaarittelemaan", sivumäärä tuntuu juuri täydelliseltä tälle teokselle - tosin kerronta lähtee liikkeelle huomattavsti jouheammin kuin esim. Hohdossa, jossa vain aavistuksen verran enemmän sivuja - kummankin tyylin mies haliitsee. En näe mitään syytä olla antamatta tälle vähempää kuin täysiä pisteitä. Ei ihme, että romaani nauttii lähes kulttisuosiota - tämä on ehdottomasti klassikostatuksensa ansainnut ja lukeutuu kirkkaasti paitsi Kingin parhaimpiin teoksiin, myös kauhutarinoiden terävään kärkikastiin.
Tämä oli todella hyvä kirja lapsena, tuli muutamaankin kertaan silloin luettua :) Suosittelen kaikille nuoremmille lukijoille!
Tämä kirjasarja on aina ollut tavalla tai toisella lähellä sydäntä. Se lumosi heti ensimmäisestä kirjasta lähtien ja veti mukaan historialliseen ja taian täyteiseen maailmaansa. Lukijalle avautuu täysin uudenlainen maailman ennustuksineen ja seikkailuineen eikä tämäkään kylmäksi jättänyt. Mielenkiinto pysyy mielestäni aika hyvin yllä kun hahmojen tarinat on jaettu omiin osioihinsa ja vois pysyä perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Ehkei tässä kirjassa tullut esiin mitään suuresti kuohahduttavaa tapahtumaa, mutta juoni eteni ja tämäkin teos jätti odottamaan jatkoa ja miettimään, että mitähän seuraavaksi? Kun ekaan kirjaan vertaa niin hahmojen tarinat ovat laajentuneet ja levinneet sinne tänne kuvitteelliseen maailmaan ja jokaisella on omat haasteensa edessä. En oikein osaa määritellä mikä oli tämän kirjan parasta antia koska kaikki tapahtumat olivat omalla tavallaan jännittäviä ja kiehtovia, ehkäpä on vain odotettava seuraavaa osaa ja katsottava mitä seuraavaksi tapahtuu!
Ohh, miten ihana lukukokemus Verisuudelma olikaan! En ollut varma, ihastuisinko Craegiin ja Paradiseen yhtä paljon kuin sarjan muihin pareihin, mutta Ward teki sen taas - tietenkin. Craeg on ihan älyttömän ihana hahmo ja juuri semmoinen paha poika, jollaisen jokainen tyttö haluaa. Paradise taas ylhästön kaunotar ja Craeg pelkkä orpo siviili. Draamalta ei säästytä (en valita!) kuin ei myöskään hampaiden kiristykseltä. -- Puhutaanpas sitten hiukan kirjan toisesta parista, Marissasta ja Butchista. Vihdoinkin, pitkästä aikaa sai myös kuulla mitä heillekin kuuluu. Turvapaikkaan toimintaan myös paneuduttiin hiukan syvemmin ja Butchilla kuten Marissallakin on omia ongelmia selvitettävänään... -- Kirja oli myös ihan älyttömän hauska! Oli aivan riemastuttavaa lukea taas hiukan sitä vanhaa BDB:tä, jota Ward oli tähän kirjaan ahtanut. Magic-Mike kohtaus sai minut nauramaan niin kovaa, että huhhuh. Sivuhahmotkin olivat ihan huippuja. Novosta tuli mieleen ihan Xhex ja Axesta tuli oudosti Wrath (haloo, joku muukin kuin vain minä?!). Pitemmittä puheitta Verisuudelma oli todella mukava lukukokemus. Ei mielestäni yhtä vakava kuin muut BDB-kirjat ovat olleet, mutta ehkä Ward pyrkiikin siihen. Lukekaa ihmeessä!
Pelkäsin koko ajan Yön perinnön loppuvan, tietäen ettei enempää Night School kirjoja ole suomennettu! Viimeisellä sivulla olin jo niin paniikissa, että ainoastaan kuppi piparminttuteetä saattoi auttaa. Kokoan nyt itseni ja kirjoitan tämän loppuun. Eli, hahmona Allie on aivan ihastuttava ja rohkea. Hän ei epäile oikeaa ja väärää, mihin joissain kirjoissa paneudutaan liiaksi. Sylvain on vieläkin suosikkini eikä Carter häntä voi syrjäyttää! Sylvain saatiin pikkuhiljaa kiedottua Allien mysteerien täyttämään elämään. Komea ja seksisäs Sylvain todellakin on tämänhetkinen ihastukseni! Draamaa ja suhteita ei puuttunut ja Cimmerian akatemia on ihanteellinen paikka tälle tarinalle. Rakastan sitä, kuinka asiat selkeytyvät vähän kerrallaan ja tapahtumia on paljon. Ja puhutaampa vielä Night Schoolista. Luulen että nyt on korkea aika lähteä metsästämään sarjan muita osia! Kyllä vain. Englanniksi. En ole ikinä lukenut kirjaakaan englanniksi, mutta tätä sarjaa en voi päästää käsistäni! Vaikka joka toisella sanalla joutuisin turvsutumaan uskolliseen google-kääntäjään on se sen arvoista! Yön perinnön lisään suosikikseni ja uskon, että luettuasi sen teet samoin!
Tarinan pohjana on nuoren tytön raiskaus ja väkivaltainen kuolema (Ei ole spoilaus: Tämä tapahtui ihan kirjan ensi sivuilla). Se on tarina läheisen kuoleman aiheuttamasta surusta ja elämän muutoksesta, vaikutuksista perheenjäsenten ja ystävien loppu elämään. Kukin käsittelee menetyksen omalla tavallaan - se voi yhdistää, mutta myös erottaa.
Tarinan runkona on katedraalin rakennustoimet 1100 luvun Englannissa. Vaikka kirjassa kuvataan todellisia historian tapahtumia, tapahtumapaikka Kingsbridge on kuvitteellinen. Paksuun kirjaan mahtuu paljon viihteellistä sisältöä – juonittelua, petturuutta, taistelua, rakkaustarinoita. Vastakkain on vuorollaan kirkko, aateliset ja köyhät työläiset. Kirja on todellinen tiiliskivi, jonkalaiset ei pääsääntöisesti ole suosikkejani. Tarina oli kuitenkin sen verran viihdyttävä, että pituudesta huolimatta sitä luki mielellään.
Kirja on mielestäni suunnattu varhaisteini-ikäisille lukijoille tai nuoremmille. Olisin ehkä voinut pitää tarinasta sen ikäisenä, jolloin ahmin viisikko kirjoja. Nyt aikuisena luettuna, tarina ei erityisesti ihastuttanut. En kuulu enää kohderyhmään.
Kamula ammentaa kansanperinteistämme sangen mielenkiintoisen tarinan Rautaparran perheestä, jonka jokapäiväiseen elämään kuuluvat olennaisina osana erilaiset koti- ja metsähaltiat, noidat ja tietäjät taikoineen, manauksineen ja kirouksineen.
Pidin teoksen pohjaideasta ja paikoitellen jopa sen toteutuksesta, mutta parasta antia olivat Quentin Blaken kuvitukset, jotka antoivat tarinalle omaa leimaansa. Minulla oli kaksi ongelmaa tämä kirjan kanssa. Näkyvin ongelma oli tapahtumamiljöön muuttaminen UK:sta ja Lontoosta Suomeen ja Helsinkiin. Se ei vaan toiminut, se tuntui tönköltä ja liian yrittävältä minun makuuni. Ehkä lapset innostuvat tästä enemmän, mutta minulle se olisi tuntunut enemmän satumaiselta, jos tapahtumat olisivat sjoittuneet jonnekin muualle kuin Suomeen. Toinen ongelma on taustalla ja se liittyy minun ajatusmaailmaani ja suhtautumiseeni Dahliin henkilönä, joka sitten propakoituu suhtautumiseeni hänen teoksiinsa. Olen myös todennäköisesti liian paljon kiinni oman aikani yhteiskunnan ongelmissa, mutta tarinan alkuasetelma oli omassa pelottavuudessaan myös hienoisen ällöttävä ja ahdistava.
Monet tuntuvat pitävän tätä reynoldsin huonoimpana kirjana, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Minusta kirja oli ehdottomasti hyvä. Juoni ei ollut läheskään niin monisäikeinen kuin muissa sarjan kirjoissa, mutta silti täysin toimiva. Loppuratkaisu oli hivenen yllätyksetön mutta täysin järkevä. Kuitenkin kyseessä oli taattua reynoldsia, ja oli mielenkiintoinen sekä maailmaltaan, että kerronnaltaa. Suosittelen.
Tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä, mutta todella avoimeksi jäävä lähitulevaisuuteen sijoittuva nuortenromaani.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/01/kirja-arvostelu-salla-simukka-jaljella.html
Valon tanssi on helläkätistä irvailua fantasiakirjallisuuden kliseille kohelluksen kautta. Idealtaan teos on kiinnostava, mutta toteutus tökkii; tarina ei vaan ollut minun makuuni. Juoni oli paikoitellen huvittava ja välillä sitten taas uuvuttava. Tarina ei saanut minua mukaansa missään vaiheessa, vaikka se esittelikin hauskoja konsepteja ja ideoita ylipäätänsä. Minusta kirja ei vaan ollut tarinallisesti kovinkaan erikoinen.