Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Todella kaunista tekstiä, mutta tällainen lyyrinen tarina ei vain ole minun mieleeni. En yksinkertaisesti pysynyt kunnolla mukana tarinassa. Lisäksi jotkut henkilöhahmot olisivat saaneet olla syvempiä, vaikkakin päähenkilön "litteyden" voi ehkä perustella hänen "menneisyyden muistojen puutteellaan" taiteellisena tehokeinona. Luin siis suomenkielisen version, jossa nousi myös ongelmaksi, että kohdatessa uuden henkilöhahmon, ei tämän sukupuolta useinkaan kerrottu, mikä aiheuttaa epävarmuutta henkiöiden ja ilmiöiden kuvitteluun ja ymmärtämiseen.

Ihan luettava Rincewind-tarina, kevyt ja paikoitellen huvittavakin. Tässä oli taas ehkä hiukan liiaksi koheltamista minun makuuni... Alankin kääntymään useimmin kuulemani mielipiteen suuntaan Rincewindistä. Tarinana tämä oli hyvä ja pidin ideasta, mutta kokonaisuutena ei kolahtanut. Tämä oli hyvin samanhenkinen kuin Valon tanssi, jopa liikaa. Tässä oli pahasti toiston makua, joka toki saattaa olla tarkoituksellistakin, mutta en silti ollut vaikuttunut.

Ihan ookoo elokuvan selostus, muutamalla Indyn ajatuksilla maustettuna. tuli ainakin kerran luettua, mutta kirjan löytyminen oli erittäin vaikeaa, sillä sitä oli vain yhdessä Suomen kirjastossa.

Tarina tempaisi mukaansa, että meni vain pari päivää kun luin tämän. En ole koskaan ollut kiinnostunut ylpeydestä ja ennakkoluulosta (nähnyt osan televisioelokuvasta), mutta tämä on mielestäni mielenkiintoisempi tulkinta, kuin alkuperäinen. 

Tarinaansa kertoo erämaassa, metsän keskellä kasvanut 17-vuotias nuori nainen, Elka. Alussa puhekielen omainen kerronta tyyli vaati totuttelua ja sen lukeminen tuntui takkuiselta, mutta tottumisen jälkeen tyyli tuntui juuri sellaiselta mitä sen pitääkin olla tähän tarinaan. Kerronta on rempseää ja hyvin eläväistä sisältäen hauskoja kielikuvia.

Tämä on Kloonien hyökkäyksen ohella jo useamman kerran lukemani kirja. Kirjassa on useita Anakinin kokemia asioita, mitä elokuvassa ei ollut, joten siitä plussaa. Jotenkin olen aina pitänyt tästä uudemman trilogian tapahtumista enemmän, kuin alkuperäisestä.

Kirja kertoi elokuvien tarinan hyvin. Se vastasi joihinkin kysymyksiin, mitä en elokuvista ymmärtänyt. Pidän yleensä siitä tavasta, että kirja luetaan ensin ja sen perään katsotaan mahdollinen elokuva, mutta tämä perustuu elokuvaan, joten väliäkö sillä.

Tämä oli hyvä tarina ottaen huomioon ajan jolloin se kirjoitettiin. Pidin kertojan tieteelisestä näkökannasta tapahtumiin. Harmitti vaan se että tiesin lopputuloksen etukäteen.

Paikoitellen varsin ahdistavaa luettavaa näin koiranomistajan ja muutenkin eläinrakkaan ihmisen näkökulmasta, koiraparan pään sisäistä maailmaa ja sairaudesta johtuvaa pahaa oloa kuvaavat kohdat ovat kovin koruttomia. Niin on myös itse juoni sinänsä. Veri lentää eikä kukaan, joka erehtyy väärään aikaan paikalle, säästy Cujon hampailta. Kirjana sinänsä ei mitään bestseller-luokan tasoa, Kingin vangitsevimpien teosten tunnelmasta jäädään kauas, mutta omanlaisenaan tarinana ihan toimiva ja ajaa asiansa.

Koskettava, mahtava ja paljon ajatuksia herättävä. Tämä nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Vaikka alku onkin hitaanpuoleinen niin suosittelen jatkamaan lukemista, sillä ainakin minut tämä kirja yllätti täysin. Kirja sai pohtimaan paljon sitä miltä tulevaisuus näyttää ilmastonmuutoksen jälkeen ja mitä sen ajan ihmiset tulevat ajattelemaan meistä. Sen takia minulle onkin jäänyt mieleen kohta, jossa Noria seisoo kaatopaikan vierellä ja ajattelee "Ei heitä kannata ajatella. Eivät hekään ajatelleet meitä".

Mahtava kirja! Paljon tiedehöpinää, mutta ei mielestäni ollenkaan tylsä. Plussaa myös siitä, että kirja sai nauramaan useampaankin kertaan :)

Luin Fafhrdin ja Harmaan Hiirestäjän ensimmäiset seikkailut suurin piirtein silloin, kun kokoelma saatiin suomeksi. Olin siinä toivossa, että jatkoa olisi luvassa suomeksi, mutta valitettavasti niin ei käynyt. Nyt otin uudelleen luvun tarkoituksena jatkaa siitä seikkailujen lukemista alkukielellä ainakin seuraavan kirjan verran.

Tartuin Kuoleman ovella kirjaan taas jännkttynein mielin. Aihetta ei osaa arvata ennen ensimmäistä murhaa. Juoni oli taas hyvä ja täynnä yllätyksiä! Even sekoilu joulun alla on kiinnostavaa, mutta hieman harmillista. Onneksi Roarke auttoi ja suhtautui vakavasti jouluun! Pieni miinus siitä, että tässäkin kirjassa puitiin Even menneisyyttä. Hänen isänsä vain iskee joka kerta... Nora Roberts toi esille ehkä joidenkin mielestä liian suoran ja irvokkaan tavan murhalle ja sen "valmistelulle". Minä kuitenkin pidän siitä, että asiat kerrottiin sellaisina kuin ne ovat, eikä niiden reunoja aleta silittämään. Oli hienoa, että Peabody otettiin mukaan tarinaan ja Galahad sai myös kohokohtansa. Kiinnostuin yhä enemmän McNabista( huomatkaa silti, että Roarke on yhä suosikkini!!), vaikkakin hän jäi sivurooliin. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen luettuani Kuoleman ovella.

Tämä on tyyliltään oikeastaan hieman yliluonnollisilla sekä poliittisilla aineksilla ladattu trilleri. Ei, politiikkaa vieroksuvien tai vihaavien ei kannata missään nimessä sen takia tätä sivuuttaa - tämä ei missään tapauksessa ole mikään kannanotto suuntaan tai toiseen. Mitään "sanomaa" ei ole, politiikka näkyy vain osittain puolueettomana tapahtumakenttänä, mutta pääpaino on ehdottomasti romaanin päähenkilössä, Johnnyssa, hänessä henkilönä. Mies, joka pienenä poikana luistellessaan kaatuu ja lyö kovasti päänsä - ja joka 17 vuotta myöhemmin joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena vaipuu koomaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Koomasta herättyään hän huomaa itsellään olevan parapsykologisen kyvyn - eräänlaisen selvännäköisyyden taidon, joka ilmenee tosin vain kosketuksesta, joko ihmisistä itsestään tai heidän omistamistaan tavaroista. Romaanissa on myös tiettyä koskettavuutta, varsinkin niissä kohdissa joissa käsitellään menetettyä rakkautta, menetettyjä mahdollisuuksia.. Kirjan pääpaino tuntuu kuitenkin keskittyvän Johnnyn parapsykologiseen kykyyn ja siihen onko se lahja vai kirous ja tästä dilemmasta aiheutuviin seurauksiin.. Kyllä pidän tätä onnistuneena kirjana. En nostaisi minnekään Kingin laadukkaimpien teosten sarjaan, mutta oikein hyvä tarina tämä kaikkiaan on.

Riippuen siitä pitikö edellisestä osasta vai ei, toinen osa on joko turha tai kiinnostava lukukokemus.

Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/02/kirja-arvostelu-salla-simukka-toisaalla.html

Tämän "Skeleton Crew"- kokoelman jälkimmäisen puoliskon anti on laajemmalla rintamalla jonkun verran tasokkaampaa, kuin ensimmäisen puoliskon - laatu on tasaisemmin hajaantunut useisiin lyhyempiin novelleihin, kun taas "Usva" vastaa ensimmäisen osan laadullisesti kantavasta selkärangasta hyvin pitkälti. Castle Rock ja lähiseudut esiintyvät novelleissa usein - seikka joka ei voi olla nostamatta King-fanin kasvoille myhäilyn tapaista, ainakin jos minulta kysytään. Jos yksittäisistä tarinoista pitäisi joitakin nostaa esille, niin mainitsisin kaksi ensimmäistä - "Jumalten tekstinkäsittelylaite" sekä "Mies, joka ei kätellyt". Jälkimmäisessä vieraillaan samalla mystisellä tarinankerronta-klubilla, joka tuli tutuksi "Kauhun vuodenajat II"- kokoelman jälkimmäisessä, hieman pidemmässä novellissa. Lisäksi on pakko nostaa esiin "Eloonjäävää tyyppiä" ja mainittava mielleyhtymä, joka tuli mieleen - Cannibal Corpsen "Eaten Back To Life"- albumin kansi. Kyseinen "selviytymistarinahan" kertoo autiolle saarelle laivan uppoamisen jälkeen hengissä selvinneestä miehestä, joka ravinnon puutteessa päätyy lopulta syömään itseään. Viimeiseksi vielä pakko mainita kokoelman päättävä "Ulappa" - se oli koskettava. Lopuksi itseäni toistaen yhteenvetona mainittava, että tämä Suomessa kahteen osaan jaettu novellikokonaisuus on varsin hyvää jälkeä, ei aivan yhtä vahvaa kuin "Night Shift", muttei lopulta kovin kauaksi jää.

Tässä kokoelmassa "Usva" on omassa kastissaan - varauksella yhdessä "Lautta"-novellin kanssa. Ensiksi mainitusta tehdylle, kymmenisen vuotta sitten valmistuneelle filmatisoinnille, on myös annettava tässä yhteydessä mainintansa - Frank Darabont se näkyy todella osaavan tuon Kingin tekstien tulkitsemisen. Muuten kokoelman anti on melko tasapaksua, perushyvää kuitenkin.. Yhtään totaalisen tylsää floppia ei mahdu joukkoon, joka on luonnollisesti luettava ansioksi. Luultavasti antaisin tälle muuten perushyvän ***, mutten voi jättää huomiotta Usvan lähes dominoivaa asemaa - kattaahan se sentään lähes puolet kirjan paksuudesta. Ja koska sen verran laadukkaasta tarinasta on kuitenkin kyse, arvosana nousee puolella. En nostaisi tätä "Skeleton Crew"-kokonaisuutta aivan (jo aiemmin arvostelemani) Kingin ensimäisen "Night Shift"-novellikokoelman tasolle, mutta tasaisen varmaa jälkeä anyway.

Sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja, joka vaihteeksi sijoittuu kuvitteelliseen galaksiin. Uusi maailma on virkistävä, mutta muuten kirjassa on mielestäni paljon samankaltaisuuksia Outolintu-trilogian kanssa, kuten taistelukoulutus ja valtataistelu. En ole varma jaksanko lukea lisää Rothin kirjoja, jos hän ei keksi jotain ihan uutta.

Aika paljon oppii Kiekkomaailmasta ja siihen liittyvistä kirjoista, tarinoista ja hahmoista ihan pelkällä osmoosillakin, näemmä. Johan riitti! kirjan aloitus oli minulle tuttu, vaikken ollutkaan koskaan tätä lukenut aiemmin, olen vain niin monta kertaa kuullut siitä, että se tuntui tutulta. Ja olihan se hyvä aloitus, hykerryttävä ja niin pratchettmäinen kuin vain mahdollista. Tausta-aihe oli aika turhauttava: nainen pyrkii velhoksi, jota ei koskaan aiemmin ole tapahtunut ja kukaan ei ota sitä vakavasti. Asiaa oli käsitelty hyvin, suorastaan lempeästi tässä kirjassa. Mutta muutama ihan oikeakin turhautumiskohta kirjassa kyllä oli, kaikesta hyvästä huolimatta. Paikoitellen jäätiin jahkaamaan joihinkin kohtiin (kuten noitakoulutukseen ja sauvan etsintään). Mutta tässä teoksessa oli selvästi vähemmän kohellusta kuin edellisessä osassa, joka nosti tämän teoksen arvoa. Juoni oli myös hyvin selkeä, siinä ei olut mitään monimutkaista, joka vielä lisäsi tämän teoksen miellyttävyyttä. Hyvä lukukokemus.

Ihan ensiksi täytyy tunnustaa, että tätä arvostelua kirjoittaessani suhteeni teokseen ei ole mikään objektiivisin mahdollinen - pitkälti tunnesyistä. Tähän tuli tutusttua ensimmäistä kertaa joskus alakouluaikoina pitkälti äitini kautta - ei suinkaan ainoa tutustuttaminen, josta voin hänelle jälkikäteen olla korvaamattomassa kiitollisuuden velassa. Ellen aivan hakoteillä ole, tämä on kuitenkin vasta kolmas kerta, kun kyseisen opuksen luen - nyt vihdoin ikiomana kopionaan. Paljon oli sellaista, jota muistin, mutta ehkä yllättävänkin paljon olin myös unohtanut. Oli kai siis aikakin palata jälleen Creedien perheen pariin.. Tässä on oikeastaan kaikki kohdallaan. Tunnelma on.. heikoimmillaankin jäätävä. Kingin omien sanojen mukaan, hän "kauhistui itsekin tätä kirjaa kirjoittaessa". Sitä ei todellakaan ole vaikea uskoa. Näin synkeää kamaa ei liene ollut aivan mutkatonta suoltaa uloskaan. Kuolema on läsnä kouriintuntuvammin, mitä ehkä kaipaisi - eikä se seikka, että dilemma ihmisestä itsestään leikkimällä elämän ja kuoleman herraa, ainakaan kevennä ilmapiiriä. Kerronta on mitä soljuvinta, King ei tällä kertaa liikoja jää "jaarittelemaan", sivumäärä tuntuu juuri täydelliseltä tälle teokselle - tosin kerronta lähtee liikkeelle huomattavsti jouheammin kuin esim. Hohdossa, jossa vain aavistuksen verran enemmän sivuja - kummankin tyylin mies haliitsee. En näe mitään syytä olla antamatta tälle vähempää kuin täysiä pisteitä. Ei ihme, että romaani nauttii lähes kulttisuosiota - tämä on ehdottomasti klassikostatuksensa ansainnut ja lukeutuu kirkkaasti paitsi Kingin parhaimpiin teoksiin, myös kauhutarinoiden terävään kärkikastiin.

Tämä oli todella hyvä kirja lapsena, tuli muutamaankin kertaan silloin luettua :) Suosittelen kaikille nuoremmille lukijoille!