Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Aloittaessani tätä kirjaa minulla ei ollut erityisempiä ennakkoluuloja ja suhtauduin siihen melko neutraalisti. Aluksi minua hämmensi suuresti lukujen lyhyt pituus ja "päivien" tarkka kuvailu sekä pitkä kesto, mutta jo vähän ennen puolta väliä se tuntui täysin normaalilta.
Päähenkilöistä oikein kukaan ei ollut mieleeni, jokaisella tuntui olevan jotain suurta salattavaa ja paljon asioita menneisyydestä. Välillä kirja oli sekava ja ehkä vähän tylsä, mutta jaksoin silti lukea loppuun asti.
Yksi huono puoli kirjassa oli se, että vasta vähän puolenvälin jälkeen alkoi todella tapahtua. Muuten pidän Ruttolinnasta suunnattomasti, ja luen sen varmasti joskus uudestaan.
Sumu lupailee hyvää psykologista kauhua, itse kuitenkin vähän petyin teokseen, jota kohtaan oli suuret odotukset. Teos jäi mielestäni vähän vaisuksi kauhun osalta, kirjassa oli kyllä muutamia jännittäviä kohtauksia ja todellista salaperäisyyttä, mutta siihen se sitten omalta osaltani jäikin. Kirjassa koiran kohtalo oli niin kuvottava, että se sai minut lyömään kannet kiinni ja jatkamaan teoksen lukemista vasta parin päivän päästä.
En enää muista syytä miksi luin tämän kirjan, mutta pettymys se ei ollut missään vaiheessa. Kirja on hyvin lyhyt, mutta silti aivan omaa laatuaan. Tähkään rakastuin heti alussa. Oli mielenkiintoista katsella maailmaa hyljeksityn kanan silmin, ja kaikki oli selitetty tarkoin muttei suinkaan tylsästi. Jotenkin ennakoin muutaman kirjan tapahtumista, mutta se ei haitannut yhtään. En yhtään ihmettele miksi kirja on niin suosittu, sillä se on täysin omaa luokkaansa.
Kirja on todellakin mahtava! Se nousi välittömästi yhdeksi suosikeistani erikoisuudellaan ja kauniilla tekstillään. Paksusta koostaan ja pienestä teksistään huolimatta luin Piirin hyvin nopeasti. Tylsää tämän kirjan kanssa ei koskaan ollut, mutta juonenkäänteitä ei ollut suinkaan liikaa. Kaikki tapahtumat olivat hyvin seliteltyjä ja mielenkiintoisia. Ainoa huono puoli on se, että melkein koko kirjan ajan pohditaan loppuratkaisua, ja sitten se yhtäkkiä noin vain keksitään. Luen kirjaa nyt toista kertaa, enkä vieläkään ole kyllästynyt siihen.
Löysin tämän kirjan sattumalta, ja päätin lopulta lukea sen. Yllätyin jo alussa kirjan hiljaisesta ja haikeasta tunnelmasta, joka jatkui viimeisille sivuille asti. Tarina oli hyvin selkeä ja kaunis, missään vaiheessa minulla ei ollut tylsää. Välillä tapahtumien olisi toivonut menevän täysin erilailla, toisinaan ne menivät juuri niin kuin itse halusin ja toivoin. Pahaa sanomista tästä kirjasta en keksi, vaikkakin minua joskus ärsytti Midaksen luonne. Luen tämän kirjan varmasti vielä joskus uudelleen.
Kun sain tämän kirjan käsiini olin kuullut siitä pelkkää hyvää. Aluksi en meinannut edes koskea koko kirjaan, mutta vähäisten sivujen takia lopulta luin sen. Upposin mukaan heti ensimmäisillä sivuilla. Joka ainoan sivun ajan vallitsi kauniin haikea tunnelma ja en halunnut kirjan loppuvan koskaan. En kadu yhtään tämän kirjan lukemista, ja olenkin nyt lukenut sen useaan kertaan. Tarina on lyhyt, mutta ytimekäs.
Tämä kirja on juurikin sellainen kirja jonka haluaisin lukea uudestaan ja uudestaan. Mitään valittamista en keksi, kaikki eteni juuri sopivan nopeasti eikä mikään jäänyt epäselväksi. Aluksi luulin kirjan olevan tylsä ja tavallinen, mutta keskivaiheella mielipiteeni kirjasta muuttui täysin. Se ei todellakaan sovi heikkohermoisille, ja joka ainoa sivu piti minua tiukasti otteessaan.
Kolmas kirja ylsi jopa samalle tasolle kuin ensimmäinen, ellei jopa korkeammalle. Tarinaa oli mukava seurata, kun porukka alkoi liikkua yhdessä. Tämä oli iso ero aiempiin kirjoihin, ja oli osa syy miksi tämä osa oli edeltäjäänsä parempi.
Edellisen kirjan kahmittuani, siirryin suoraan lukemaan tätä osaa. Aluksi oli hirveä pettymys, kun tarina ei jatkunutkaan samasta kohtaa mihin edellinen päättyi. Mutta Percyn tarinan alkaessa mieli muuttui, ja oli oikeastaan mukava lukea saman hetken tapahtumia toisaalta ja toisten näkökulmasta.
Tätä sarjaa aloin lukea kaverin suosituksesta, ja kyllä kannatti. Rick Riordan ei pettänyt vieläkään. Sarja alkoi heti lupaavasti, ja yksi positiivinen yllätys oli, että Percy Jackson sarjan hahmot ovat vielä mukana tässäkin tarinassa.
Potentiaalinen tarina, mutta henkilökohtaisesti minua ärsytti kirjailijan tapa tuoda esiin uusia juonenkäänteitä toistuvasti niin, että tekstistä sai vaikultelman Dasin säveltäneen tarinan käänteitä sitä mukaan kun sai uusia ajatuksia. Aivan kuin kappaleet olisivat jatkuvasti alkaneet "ja sitten, ja sitten" -tyylillä. Ilman tuota piirrettä olisin ehkä antanut 3 tähteä...
Huhhuh ja WAU mikä teos! Maze runner-sarjan ensimmäinen osa kolahtaa ja uppoaa syvälle. Miten nerokas idea ja juoni plus henkilöt erityisen mahtavia! Sarja on noussut yhdeksi suosikeistani ja aloitusosa on vaan yksinkertaisesti niin törkeen hyvä. Oon aina ollut hidas lukija mutta tällä kertaa kirja oli niin koukuttava etten saanut sitä laskettua melkeinpä ollenkaan. Ihan parhaita ja karmivimpia kohtauksia oli ehdottomasti kun Thomas, Minho ja Alby jäivät labyrinttiin yöksi jumiin, luin tätä illalla sängyssä ja sai mut kyllä kunnon karmiviin fiiliksiin :D Kirjailijan kikat toivat mielenkiintoa, (vaikkei mulla mielenkiinto hiipunut millisekunniksikaan) kuten auringon katoaminen, muurien yöksi auki jääminen ja tietysti saattajat. Koko labyrintti ja sen kuvailtu muinaisuus olivat tosi kiehtovia ja koko teos erittäin vaikuttava. Henkilöistä suosikeitani ovat Minho ykkösenä. Tämä poju veti tyylillään pointsit kotiin. Myös Newt ja Chuck kuuluvat lemppareihini. Thomas päähenkilönä ei niin ärsyttävä kuin yleensä, vaan aika yllättävän samaistuttava, vaikkakin tämän uteliaisuus kävi ehkä hermoille. Teresa jäi jotenkin tosi kylmäksi. Kyseinen tyttö alkoi ärsyttämään ja kirja olisi ollut mielestäni parempi ilman tätä tai ainakin kliseistä romanssin alkua tämän ja Tommyn välillä. Newt, Thomas ja Minho kolmikko jonka toivoisin säilyvän jatko-osissakin :-) Suosittelen erittäin paljon kaikille!
Kiersten White onnistui tarjoamaan trilogiallaan vähän erilaisuutta fantasiakirjojen maailmaan, mutta valitettavasti sarjan päätösosa ei oikein itseäni sykähdyttänyt, vaan oli ottanut mielestäni takapakkia edeltäjiinsä verrattuna. Kirjassa oli toki paljon eri tapahtumia ja kohokohtia, mutta ne tuntuivat jotenkin laimeilta. Keijumaailmassa vierailu oli kylläkin mukavaa luettavaa. Kirjan loppu oli hyvä ja osittain jopa hieman haikeakin.
Hmm... Olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Alussa kaikki oli vielä hyvin. Rauhallinen ja mielenkiintoinen aloitus, joka sai minut kääntelemään sivuja. Sitten päästiinkin ns. vauhtiin ja koko juttu levisi käsiin. Ymmärrän, että kirjaa kirjottaessa todellisuudentaju saattaa vähän lipsua ja muuta, mielikuvitus saattaa käydä ylikierroksilla jne, mutta se ei ainakaan tässä tapauksessa ollut kauhean hyvä asia. Koko kirjan keskikohta tuntu jotenkin lapsenomaiselta, sadulta tai jotenkin siltä, ettei sitä oltu kirjotettu ihan tosissaan. Pakotettu romanssi, kolmiodraama, prinsessaleikit ja koko kapinan järjettömät juoniaukot... Mitä siihen suureen 'juonikäänteeseen' tulee, arvasin suurimman osan siitä jo etukäteen ja se vähän latisti muuten ihan suhteellisen hyvääkin loppua. Lopusta ja alusta tykkäsin ja suosittelen tätä kirjaa niille, joilla on muutama tunti liikaa aikaa.
Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on kauhea nälkä ja avaatte jääkaapin oven? Kuvittelette löytävänne sieltä eilisen pitsan jämät, mutta niitten tilalla siellä onkin mustikkapiirakka. Hetken mietit, että ootko pettynyt vai tyytyväinen, koska pidät mustikkapiirakasta yhtä paljon kuin pitsasta. Just tältä minusta tuntui, kun aloin lukemaan tätä kirjaa. Olin odottanut jotain ihan muuta, mutta en voi väittää kauheasti pettyneeni, kun löysinkin sieltä jotain tällaista.
Pakko tunnustaa: Olin niin innoissani tästä kirjasta, että heti sen luettuani kävin tilaamassa itselleni koko trilogian. Silti on jotenkin vaikea pukea sanoiksi, mikä minua tässä kirjassa niin paljon viehätti. Kyseessä oli niin monen pienen asian kokonaisvaikutelma, että en edes välttämättä niitä tiedostanut tätä lukiessani. Oli kuitenkin jo ensimmäisestä kappaleesta lähtien varmaa, että olin löytänyt jotain erityistä. Viime vuosina olen päästänyt sisäisen Arthur-fanini valloilleen ja todella perehtynyt koko legendaan. Ei vain pintapuolisesti, vaan todella kaivautunut syvemmälle. Tätä tehdessäni olen väistämättä perehtynyt laajaan kirjallisuuden skaalaan, joka kattaa osia todellisesta legendasta. Monet näistä lukemistani teoksista tarkastelevat legendaa kuningas Arthurin näkökulmasta, siitä, miten pieni poika veti miekan kivestä ja miten hän nousi kansansa rakastamaksi kuninkaaksi. Mikä Kristalliluolassa hämmästytti, oli näkökulman kääntäminen Merlinin puoleen. Loistoveto, sillä Merlin on takuulla yksi legendan keskeisimpiä ja kiehtovimpia hahmoja. Velho(tai maagikko, mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää), joka on kaikkien nerokkaiden suunnitelmien takana, aivot ja magia, joka toimii kokoajan taustalla. Tässä oli heti yksi, iso herkkupala, josta Stewart antoi maistiaisen. Toinen oli äärimmäisen kaunis kirjoitustyyli. Kuvailevaa kyllä, mutta ei missään nimessä tylsää- Itse asiassa luulen, että tässä lähestytään koko mysteerin ydintä: Stewartin tapa jättää lukija oman älynsä varaan. Hän jättää pieniä vinkeejä tapahtumista, mutta ilman pientä omaa hoksaamista jää suurin osa kirjan nerokkuudesta piiloon. Tämä nimenomaan sai minut suorastaan imemään jokaisen sanan paperilta siinä epätoivossa, että jotain pientä saattoi jäädä huomaamatta. Pakko vielä mainita, että Kristalliluola tekee kunniaa alkuperäisille legendoille omalla persoonallisella tavallaan. On brillianttia, miten tarina on syntynyt selvästi omanlaiseensa muottiin, silti legendan pääpiirteitä seuraillen. Okei. En viitsi enää tylsyttää ketään lisäämällä miljoonia muita pikkuseikkoja, josita nautin jo ennestään kuolettavan pitkähköön ja tylsään arvosteluun...
Vihan liekit on trilogian ensimmäiseen osaan verrattuna selvästi heikompi. Ykkösosan lukemisesta tosin on jo pari vuotta aikaa, mutta muistan viihtyneeni sen parissa huomattavasti paremmin. Kaikki mielenkiintoisimmat asiat ohitettaan uskomattoman nopeasti, jotta aikaa jää kuvailla Katnisin kulloinkin käyttämiä vaatteita Voittajien kiertueella ynnä muuta epäoleellista. Kaksi kolmasosaa jumitetaan tähän malliin ja lopun tapahtumat rynnitäänkin vauhdilla. Kolmiodraama ottaa päähän, samoin Katnisin epäuskottava hinku kuolla, jotta hän voisi pelastaa Peetan. Meh meh.
Hiukan pitkästyttävän alun jälkeen; - Esiteltäviä henkilöhahmoja riittää kyllästymiseen asti- , tästä pilalle hemmoteltujen rikkaiden teinien joukosta löytää hiukan yllättäen pari henkilöhahmoa joiden kohtalo alkaa kiinnostaa. Juoni perustuu suurilta osin teinielämän suuriin draamoihin, ystävien ja perheen välisiin salaisuuksiin, ja kiellettyjen asioiden kiehtovuuteen ja muuttuu lopussa yllättäväksi trilleriksi, joka suorastaan pakottaa lukijan lukemaan (tai odottamaan suomennosta) trilogian seuraavan osan.
Shikasta, ensimmäinen osa Canopus Argossa: Arkisto -sarjasta oli hyvin raskasta tavaraa. Se ei ole varsinaisesti romaani vaan raporttien muodossa kerrottu tarina. Selkeää juonta ei oikeastaan ole vaan siinä käytiin läpi lajikehitystä ja elinolosuhteiden muutoksia Shikastassa. Puolivälinkrouvissa sain tarpeekseni – koin kirjan lukemisen vastentahtoiseksi puurtamiseksi ja ajan hukaksi.
Harper Connelly -sarjan viimeinen osa ilahduttaa jälleen jännittävillä juonenkäänteillä ja mukaansatempaavalla tarinalla. Harper saa tietää kammottavia totuuksia perheestään ja vihdoinkin hän saa päätöksen myös siskonsa Cameronin katoamiselle. Siskon katoaminen on ollut niin paljon kirjoissa esillä että olisin halunnut vähän jotain erilaista ja täysin odottamatonta sen saralla, nyt lopputulos ei tullut niin kauheana yllätyksenä, vaan myös tämä kyseinen vaihtoehto välähti mielessäni useaankin otteeseen.
Edellisen osan lukemisesta oli tovi, joten piti hieman muistutella ensin mitä aiemmin onkaan tapahtunut. Päätösosa oli edeltäjäänsä parempi, ja uudet hahmot olivat pääosin hyvin suunniteltuja ja mielenkiintoisia. Kokonaisuutena koko kirjasarja oli viihdyttävä ja mukava lukea. Yksikään osa ei jäänyt vain yöpöydälle lojumaan :)