Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tätä sarjaa aloin lukea kaverin suosituksesta, ja kyllä kannatti. Rick Riordan ei pettänyt vieläkään. Sarja alkoi heti lupaavasti, ja yksi positiivinen yllätys oli, että Percy Jackson sarjan hahmot ovat vielä mukana tässäkin tarinassa.
Potentiaalinen tarina, mutta henkilökohtaisesti minua ärsytti kirjailijan tapa tuoda esiin uusia juonenkäänteitä toistuvasti niin, että tekstistä sai vaikultelman Dasin säveltäneen tarinan käänteitä sitä mukaan kun sai uusia ajatuksia. Aivan kuin kappaleet olisivat jatkuvasti alkaneet "ja sitten, ja sitten" -tyylillä. Ilman tuota piirrettä olisin ehkä antanut 3 tähteä...
Huhhuh ja WAU mikä teos! Maze runner-sarjan ensimmäinen osa kolahtaa ja uppoaa syvälle. Miten nerokas idea ja juoni plus henkilöt erityisen mahtavia! Sarja on noussut yhdeksi suosikeistani ja aloitusosa on vaan yksinkertaisesti niin törkeen hyvä. Oon aina ollut hidas lukija mutta tällä kertaa kirja oli niin koukuttava etten saanut sitä laskettua melkeinpä ollenkaan. Ihan parhaita ja karmivimpia kohtauksia oli ehdottomasti kun Thomas, Minho ja Alby jäivät labyrinttiin yöksi jumiin, luin tätä illalla sängyssä ja sai mut kyllä kunnon karmiviin fiiliksiin :D Kirjailijan kikat toivat mielenkiintoa, (vaikkei mulla mielenkiinto hiipunut millisekunniksikaan) kuten auringon katoaminen, muurien yöksi auki jääminen ja tietysti saattajat. Koko labyrintti ja sen kuvailtu muinaisuus olivat tosi kiehtovia ja koko teos erittäin vaikuttava. Henkilöistä suosikeitani ovat Minho ykkösenä. Tämä poju veti tyylillään pointsit kotiin. Myös Newt ja Chuck kuuluvat lemppareihini. Thomas päähenkilönä ei niin ärsyttävä kuin yleensä, vaan aika yllättävän samaistuttava, vaikkakin tämän uteliaisuus kävi ehkä hermoille. Teresa jäi jotenkin tosi kylmäksi. Kyseinen tyttö alkoi ärsyttämään ja kirja olisi ollut mielestäni parempi ilman tätä tai ainakin kliseistä romanssin alkua tämän ja Tommyn välillä. Newt, Thomas ja Minho kolmikko jonka toivoisin säilyvän jatko-osissakin :-) Suosittelen erittäin paljon kaikille!
Kiersten White onnistui tarjoamaan trilogiallaan vähän erilaisuutta fantasiakirjojen maailmaan, mutta valitettavasti sarjan päätösosa ei oikein itseäni sykähdyttänyt, vaan oli ottanut mielestäni takapakkia edeltäjiinsä verrattuna. Kirjassa oli toki paljon eri tapahtumia ja kohokohtia, mutta ne tuntuivat jotenkin laimeilta. Keijumaailmassa vierailu oli kylläkin mukavaa luettavaa. Kirjan loppu oli hyvä ja osittain jopa hieman haikeakin.
Hmm... Olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Alussa kaikki oli vielä hyvin. Rauhallinen ja mielenkiintoinen aloitus, joka sai minut kääntelemään sivuja. Sitten päästiinkin ns. vauhtiin ja koko juttu levisi käsiin. Ymmärrän, että kirjaa kirjottaessa todellisuudentaju saattaa vähän lipsua ja muuta, mielikuvitus saattaa käydä ylikierroksilla jne, mutta se ei ainakaan tässä tapauksessa ollut kauhean hyvä asia. Koko kirjan keskikohta tuntu jotenkin lapsenomaiselta, sadulta tai jotenkin siltä, ettei sitä oltu kirjotettu ihan tosissaan. Pakotettu romanssi, kolmiodraama, prinsessaleikit ja koko kapinan järjettömät juoniaukot... Mitä siihen suureen 'juonikäänteeseen' tulee, arvasin suurimman osan siitä jo etukäteen ja se vähän latisti muuten ihan suhteellisen hyvääkin loppua. Lopusta ja alusta tykkäsin ja suosittelen tätä kirjaa niille, joilla on muutama tunti liikaa aikaa.
Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on kauhea nälkä ja avaatte jääkaapin oven? Kuvittelette löytävänne sieltä eilisen pitsan jämät, mutta niitten tilalla siellä onkin mustikkapiirakka. Hetken mietit, että ootko pettynyt vai tyytyväinen, koska pidät mustikkapiirakasta yhtä paljon kuin pitsasta. Just tältä minusta tuntui, kun aloin lukemaan tätä kirjaa. Olin odottanut jotain ihan muuta, mutta en voi väittää kauheasti pettyneeni, kun löysinkin sieltä jotain tällaista.
Pakko tunnustaa: Olin niin innoissani tästä kirjasta, että heti sen luettuani kävin tilaamassa itselleni koko trilogian. Silti on jotenkin vaikea pukea sanoiksi, mikä minua tässä kirjassa niin paljon viehätti. Kyseessä oli niin monen pienen asian kokonaisvaikutelma, että en edes välttämättä niitä tiedostanut tätä lukiessani. Oli kuitenkin jo ensimmäisestä kappaleesta lähtien varmaa, että olin löytänyt jotain erityistä. Viime vuosina olen päästänyt sisäisen Arthur-fanini valloilleen ja todella perehtynyt koko legendaan. Ei vain pintapuolisesti, vaan todella kaivautunut syvemmälle. Tätä tehdessäni olen väistämättä perehtynyt laajaan kirjallisuuden skaalaan, joka kattaa osia todellisesta legendasta. Monet näistä lukemistani teoksista tarkastelevat legendaa kuningas Arthurin näkökulmasta, siitä, miten pieni poika veti miekan kivestä ja miten hän nousi kansansa rakastamaksi kuninkaaksi. Mikä Kristalliluolassa hämmästytti, oli näkökulman kääntäminen Merlinin puoleen. Loistoveto, sillä Merlin on takuulla yksi legendan keskeisimpiä ja kiehtovimpia hahmoja. Velho(tai maagikko, mitä nimeä nyt halutaankaan käyttää), joka on kaikkien nerokkaiden suunnitelmien takana, aivot ja magia, joka toimii kokoajan taustalla. Tässä oli heti yksi, iso herkkupala, josta Stewart antoi maistiaisen. Toinen oli äärimmäisen kaunis kirjoitustyyli. Kuvailevaa kyllä, mutta ei missään nimessä tylsää- Itse asiassa luulen, että tässä lähestytään koko mysteerin ydintä: Stewartin tapa jättää lukija oman älynsä varaan. Hän jättää pieniä vinkeejä tapahtumista, mutta ilman pientä omaa hoksaamista jää suurin osa kirjan nerokkuudesta piiloon. Tämä nimenomaan sai minut suorastaan imemään jokaisen sanan paperilta siinä epätoivossa, että jotain pientä saattoi jäädä huomaamatta. Pakko vielä mainita, että Kristalliluola tekee kunniaa alkuperäisille legendoille omalla persoonallisella tavallaan. On brillianttia, miten tarina on syntynyt selvästi omanlaiseensa muottiin, silti legendan pääpiirteitä seuraillen. Okei. En viitsi enää tylsyttää ketään lisäämällä miljoonia muita pikkuseikkoja, josita nautin jo ennestään kuolettavan pitkähköön ja tylsään arvosteluun...
Vihan liekit on trilogian ensimmäiseen osaan verrattuna selvästi heikompi. Ykkösosan lukemisesta tosin on jo pari vuotta aikaa, mutta muistan viihtyneeni sen parissa huomattavasti paremmin. Kaikki mielenkiintoisimmat asiat ohitettaan uskomattoman nopeasti, jotta aikaa jää kuvailla Katnisin kulloinkin käyttämiä vaatteita Voittajien kiertueella ynnä muuta epäoleellista. Kaksi kolmasosaa jumitetaan tähän malliin ja lopun tapahtumat rynnitäänkin vauhdilla. Kolmiodraama ottaa päähän, samoin Katnisin epäuskottava hinku kuolla, jotta hän voisi pelastaa Peetan. Meh meh.
Hiukan pitkästyttävän alun jälkeen; - Esiteltäviä henkilöhahmoja riittää kyllästymiseen asti- , tästä pilalle hemmoteltujen rikkaiden teinien joukosta löytää hiukan yllättäen pari henkilöhahmoa joiden kohtalo alkaa kiinnostaa. Juoni perustuu suurilta osin teinielämän suuriin draamoihin, ystävien ja perheen välisiin salaisuuksiin, ja kiellettyjen asioiden kiehtovuuteen ja muuttuu lopussa yllättäväksi trilleriksi, joka suorastaan pakottaa lukijan lukemaan (tai odottamaan suomennosta) trilogian seuraavan osan.
Shikasta, ensimmäinen osa Canopus Argossa: Arkisto -sarjasta oli hyvin raskasta tavaraa. Se ei ole varsinaisesti romaani vaan raporttien muodossa kerrottu tarina. Selkeää juonta ei oikeastaan ole vaan siinä käytiin läpi lajikehitystä ja elinolosuhteiden muutoksia Shikastassa. Puolivälinkrouvissa sain tarpeekseni – koin kirjan lukemisen vastentahtoiseksi puurtamiseksi ja ajan hukaksi.
Harper Connelly -sarjan viimeinen osa ilahduttaa jälleen jännittävillä juonenkäänteillä ja mukaansatempaavalla tarinalla. Harper saa tietää kammottavia totuuksia perheestään ja vihdoinkin hän saa päätöksen myös siskonsa Cameronin katoamiselle. Siskon katoaminen on ollut niin paljon kirjoissa esillä että olisin halunnut vähän jotain erilaista ja täysin odottamatonta sen saralla, nyt lopputulos ei tullut niin kauheana yllätyksenä, vaan myös tämä kyseinen vaihtoehto välähti mielessäni useaankin otteeseen.
Edellisen osan lukemisesta oli tovi, joten piti hieman muistutella ensin mitä aiemmin onkaan tapahtunut. Päätösosa oli edeltäjäänsä parempi, ja uudet hahmot olivat pääosin hyvin suunniteltuja ja mielenkiintoisia. Kokonaisuutena koko kirjasarja oli viihdyttävä ja mukava lukea. Yksikään osa ei jäänyt vain yöpöydälle lojumaan :)
Kirjailijan aikaisempi teos Siilin eleganssi oli mielestäni erinomainen, mutta tämä taittui minun makuuni liikaa daideellisuuden puolelle. Yritin sinnitellä kirjan loppuun, mutta en pystynyt. En ole ikinä jättänyt kirjaa kesken 30 sivua ennen loppua. Toivottavasti joku muu pitää tästä enemmän.
Ihan hyvä kirja tämä oli. Alku oli kyllä kamalan pitkäveteinen ja loppu taas eteni vähän turhankin nopeasti. Ei ehkä ihan niin tasokas päätösosa sarjalle kuin mitä odotin, mutta hyvä päätös kuitenkin. Pakko lukea, jos on lukenut aiemmatkin osat :)
Hyvä kirja. Sarjan edellinen kirja oli kyllä ehdottomasti silti tätä parempi. Mukava ja mielenkiintoinen kirja oli kuitenkin lukea. Ihan kiva lukea vanha tarina tavallaan eri tavalla kerrottuna.
Dreaming 3 päättää loistavan sarjakuvasarjan. Loppuhuipennus ja se kuinka kaikki selitetään oli jotain aivan käsittämättömän hienoa. Koko sarja on ollut mielestäni aivan loistava ja jotenkin vain täydellinen. Piirrosjälki on mahtavaa ja tunnelmallista. En muuttaisi tästä sarjasta yhtään mitään, se oli vain liian täydellinen.
Dreaming 2 jatkaa erinomaista sarjaa loistavasti. Edellisen osan loppu oli todella loistava ja tämä osa jatkaakin erinomaisesti tarinaa. Se kuinka traumatisoituneita tytöt ovat tapahtumista oli erittäin tunnelmallista. Kirjan tapahtumat saivat monissa kohdissa kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitäni. Piirrosjälki on edelleen aivan moitteetonta ja mahtavaa.
Pidin tosi paljon Dreaming-sarjasta. Juoni oli todella erinomainen, ja se piirrosjälki. Aivan ensiluokkaista! Monet tytöt oli piirretty aivan loistavasti, heitä pystyi aivan vaivattomasti sanomaan kauniiksi. Ensimmäinen osa aloittaa vahvasti sarjan, eikä jätä lukijaansa kylmäksi. Ehdottomasti parasta sarjakuvataidetta jota olen ikinä lukenut.
Kiersten White on onnistunut luomaan piristävää vaihtelua yliluonnollisten olentojen maailmaan ja keksinyt aivan toisenlaisen tarinan. Kirjan juoni on mukaansatempaava ja innostaa erilaisuutensa takia lukemaan kirjan vauhdilla loppuun.
Hyvä päätös sarjalle. Olisin mielelläni lukenut lisää mutta oli hyvä loppu.
Jännittävä ja koko ajan annettiin pieniä täkyjä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Välillä tosin häiritsi kun hypittiin ihmisestä toiseen, jolloin sai vähän aikaa hahmottaa missä sitä oikein ollaan ja kenen ihmisen "sisällä" olemme..
Piti hyvin otteessaan ja tarina eteni todella hyvin. Suosittelen!