Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Olin kuullut Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävästä niin paljon hyvää, että päätin ottaa sen lukulistalleni. Toisin kuin Enorannalta aikaisemmin lukemani ja vaikutuksen tehnyt Nokkosvallankumous, tuntui Surunhauras, lasinterävä hieman naiivilta ja kiinnostavasta maailmastaan huolimatta vähemmän koukuttavalta.
Ensimmäisestä lukukerrasta alkaen olen tykännyt tästä Yön talo-sarjan ensimmäisestä kirjasta. Sarja alkaa hyvin reippaalla tahdilla, mutta kuitenkin lukijaystävällisesti muistuttaen kuka kukin on vielä pitkälle kirjaa myöten. Tapahtumaa on kivasti, ei kuitenkaan ole ängetty liian täyteen vaan pysytty maltillisena ensimmäisessä kirjassa. En voi kuin suositella!
Andy Weirin scifiteosta on kehuttu NASAssakin sen uskottavuudesta. Sitä se todellakin on. Huolimatta runsaasta infomäärästään, ei teos ole raskas tai vaikea ymmärtää. Weirin päähenkilö Mark Watney, botanisti ja mekaniikan insinööri, on todella täyteläinen hahmo. Hänen huumorintajunsa on teoksen miljöön lisäksi sen suurin vahvuus.
Luin Tähtisumua englanninkielisenä, Charles Vessin kuvittamana versiona. Lähes jokaisella sivulla olikin kuva, mikä korosti teoksen satumaisuutta. Kyseessä on kuitenkin satu aikuisille, ei perheen pienimmille. Suomennoksesta kuulemani negatiivisen palautteen vuoksi englanninkielinen versio tuntui siksikin paremmalta vaihtoehdolta.
Kohtalossa siilo-saagan tarina jatkuu siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, eli Jules pääsee taas ääneen. Mukana on myös toisessa osassa tavattu vanhan maailman mies, Donald. Jules on nyt siilon 18 pormestari ja pystyy käyttämään valtaansa omien pyrkimystensä oikeuttajana. Puhdistustuomionsa aikana hän löysi alas ajetun naapurisiilon, siilon 17. Hän haluaa pelastaa siellä tapaamansa selviytyjät, Jimmyn ja lapset.
Hugh Howeyn Siirros kertoo pääosin tapahtumista ennen Siiloa. Se kertoo minkä vuoksi ihmiskunta vetäytyi maan alle ja uuden maailmanjärjestyksen ensimmäisistä vuosista. Koska kyseessä on siilojen historiikki, ei Siirros ole yhtä eheä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Se tarjoaa kuitenkin lisätietoa janoavalle lukijalle kerroksittain paljon purtavaa.
Ensimmäiseksi kiinnotin huomioni Chris Riddellin lastenromaaniin Ada Gootti ja hiiren haamu huomatessani, että sen kannessa hehkuu hopeafiligraani, jonka koukeroihin on piilotettu kalloja. Riddell tunnetaan lastenkirjojen kuvittavana ja kuvat olivatkin eghdottomasti teoksen vahvuus. Teoksen suomentaja Jaana Kapari-Jattaa leikittelee kielellä tuttuun tapaansa.
Kärpästen herraa on kuvattu mm. dystooppisena selviytymistarinan. Se on todellinen klassikko, ja siitä on tehty useampia elokuvasovituksiakin. Teoksessa liikutaan toisen maailmansodan ajassa. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle.
Katherine Patersonin syrjäiseen Pohjois-Amerikan maalaiskylään sijoittuvassa teoksessa Silta salaiseen maahan seurataan 10-vuotiasta Jesse Aaronsia. Teoksen teemoja ovat varhaisteinien koululaisarki, lasten osallistuminen maatilan töihin, suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ja suuren menetyksen käsitteleminen.
Marja-Leena Mikkolan lastenromaani Anni Manninen kertoo samannimisestä, pian koulun aloittavasta tytöstä, joka toivoo isona olevansa noita. Hän puhuu eläinten kanssa ja tahtoisi oppia keittämään parantavia salvoja rouva Muttisen avulla.
Matilda on viisivuotias tyttö, joka määrittelee sanan pikkuvanha aivan uudelleen. Hän opettelee lukemaan aivan itse. Aluksi hän lukee kirjoja paikallisessa kirjastossa, kunnes kirjastonhoitaja kertoo, että kirjoja voi lainata ja viedä kotiin. Hänen huoneestaan tulee lukukammio, jossa hän nauttii kirjoista kaakaokupillisen kanssa.
Luin Muukalaisen ensimmäisen kerran ehkä vuonna 2009, ja luin sen toistamiseen, kun teoksen pohjalta tehty Outlander-tv-sarja alkoi pyörimään tv:ssä.
Teos alkaa vuodesta 1945, juuri toisen maailmansodan jälkeen. 28-vuotias Claire on ollut sodassa sairaanhoitajana ja hänen miehensä Frank rintamalla. Usean sotavuoden aikana pari on nähnyt toisiaan vain muutaman päivän ajan, joten rauhan myötä he päättävät uudistaa liittonsa viettämällä ns. toisen kuhertelukuukauden Skotlannissa.
Hyviä enteitä eli Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset on ensimmäinen Terry Pratchettilta suomennettu teos ja se alkaa nykyään olla varsin harvinainen kirja kirjastoissakin. Hyviä enteitä ei kuitenkaan ole järjestyksessään ensimmäinen Pratchettin kirjoittama romaani, joka siis on vuonna 1983 ilmestynyt Magian värit (suomennettu vasta vuonna 2000). Kiekkomaailmoja ei ole jostain syystä suomennettu järjestyksessä, ja ensimmäinen suomeksi käännetty osa sarjasta on KM#4 Mort, vuonna 1994.
Teoksen alkupuheessa Tove Jansson kertoo, kuinka ajatus muumikirjan kirjoittamisesta oli syntynyt jo sotavuonna 1939, kun mikään muu työ ei tuntunut etenevän. Hän aloitti tarinan sanoilla "olipa kerran", mutta satutekele unohtui muutamasi vuodeksi, kunnes eräs hänen ystävänsä sanoi, että Toven täytyisi saattaa aloittamasa tarina loppuun. Tove inspiroitui Jules Vernestä ja seikkailua ei tästäkään tarinasta puutu.
Richard Adamsin Ruohometsän kansa on klassikkoteos, jonka pohjalta tehty elokuva aiheutti monille sukupolveni edustajille lapsuudentraumoja. Onneksi romaaniversio oli kuitenkin paljon hillitympi, vaikka sisältääkin mm. kaniinien verisiä tappeluita, sekä synnytys- ja tunnelin kaivuukoneiksi alistetutta passiivisia naaraita.
Viestejä koomasta oli hyvin kaunis lukukokemus. Tiaisen tyyli kirjoittaa on puhdasta, ja hassua kyllä, vertaisin sitä höyheneen. Pidin kirjassa todella paljon sen juonesta/ideasta, ylipäätään ajatus Kooma nimisestä paikasta on kiehtova. Sitten vielä ajatus, että on viestinviejä tekee kirjasta entistä kiehtovamman. Kirja saa pohtimaan asioita, kuten esimerkiksi oikeaa ja väärää, mutta annan teidän pohtia niitä itse jos luette kirjan. Kirja myös on varmasti yksi niistä teoksista joka jää mieleen pitkiksi ajoiksi ja joka opettaa jossain määrin elämään. Viestejä koomasta käsittelee hyvin nuoren tunteita ja ajatuksia, vaikka en itse nuorena niihin kauheasti pystynyt samaistumaan. Uskon, että kirjasta saattaisi myös olla apua jollekin, joka sitä kaipaa. Miinusta kirja saa jotenkin laimeasta lopusta. Odotin jotain hiukan yllättävämpää tai suureellisempaa, mutta toisaalta hiljaa hiipuva loppu sopi kirjaan ehkä paremmin kuin räiskyvä taistelu pahaa vastaan. Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille ja kuin myös aikuisille, jotka yrittävät ymmärtää nuoren ajatusmaailmaa!
Teoksessa esitetään päättymätön sarja maailmoja, kopioita Maapallostamme = Pitkä Maa. Multiversumiksi kutsuttu rakenne ei ole minulle kovinkaan tuttu, mutta kirjaa lukiessa sain siitä jonkinlaisen kuvan. Jokainen erillinen maailma muistuttaa enemmän tai vähemmän tätä tuntemaamme. Toki vaihtelua löytyy ja joissakin maailmoissa dinosaurukset ovat edelleen elossa. Erot kasvavat mitä kauemmaksi maailmasta toiseen siirrytään. Siirtymää sanotaan askeltamiseksi. Suurin ero muiden ulottuvuuksien ja omamme välillä on se, että Maa 0, niin kutsuttu Tämän päivämäärän Maa, on ainoa jossa on ihmisiä.
Lautturi kumpuaa suomalaisesta kansanperinteestä ja kapinoi kliseisiä yliluonnollisia romansseja vastaan. Teoksen kieli on hyvin runollista, Kostet myös lainaa kuuluisien runoilijoiden Kiven, Kailaksen ja Södergranin sanoja, jotka toimivat hyvinä tunnelmanluojina.
Uusi Eeden on lukioaikaisia (2002-2005) suosikkejani. Luin sen jo aikoinaan kahdesti, varsin vähän ajan sisälle. Tämä lukukerta oli siis jo kolmas. Joskus nuoruuden nostalgisoidut teokset ovat vaarallisia uudelleen lukukohteita, sillä alkuperäinen kokemus saattaa vahingoittua. Thompsonin kanssa tätä vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä hersyvän humoristinen ja paikoin makaaberikin teos vei yhä mukanaan.
Hallilla on erikoinen tapa kirjoittaa. Hän on pyrkinyt kirjoittamaan jokaisen lauseen epätyypillisellä tavalla, esimerkiksi päähenkilön (Eric Sanderson) psykiatrin silmiä kuvataan strontiuminharmaiksi. Sanoilla kikkailu on raskasta lukijalle ja tyyliin tottuminen vie aikaa, mutta siihen tottuu melko nopeasti.
Seth Grahame-Smithin teos pohjaa Jane Austenin samannimiseen klassikkoteokseen, lisäten siihen reilun annoksen mustaa huumoria, zombeja, ninjoja ja aasialaisia taistelutaitoja. Kuten alkuperäisteoksessakin, tarinan keskiössä on viktoriaanisen ajan idyllinen englantilainen maalaiskylä, Meryton, Longbournin talossa asuu Bennetin perhe, johon vanhempien lisäksi kuuluu viisi 15-23-vuotiasta tytärtä; Jane, Elizabeth, Lydia, Kitty ja Mary.
Lyhyesti kuvattuna Luukapupunki kertoo ihan tavallisesta 15-vuotiaasta tytöstä nimeltään Clary. Hänelle kuitenkin tapahtuu asioita, joita hän ei aluksi usko todeksi. Hänen käsityksensä maailmasta, jossa on elänyt muuttuu kuitenkin nopeasti. On olemassa ovia, jotka avautuessaan eivät enää sulkeudu. Etenkin kun kuvioissa on mysö taivaalliseen komeaan Jace, tummahiuksinen ja jumalatarmaisen kaunis Isabelle ja tämän vaatimaton veli Alec.
Huono karma, joka on päähenkilön kuolemasta (tai siis kuolemista) huolimatta kevyt lukuromaani. Nopeasti rullaavan teoksen perusasetelma vaikuttaa herkulliselta, mutta suuria tunteita teos ei kuitenkaan onnistunut herättämään.