Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Sain nyt loppuun sen Darlah: 172 tuntia Kuussa. Olihan se välillä vähän karmiva, mutta varsinkin loppu oli vaan hämmentävä, enkä tosiaankaan tärissyt kauhusta (toisin kuin ilmeisesti monet muut lukijat) :-D En tykännyt päähenkilöistäkään kauheesti, kukaan ei ollut erityisen mielenkiintoinen. Varsinkin Mia oli välillä aika ärsyttävä. Sekin ärsytti, kuinka juoni oli täynnä aukkoja ja joitain selittämättömiä tapahtumia, joita ei missään vaiheessa kirjaa selitetty. Joihinkin asioihin odotin turhaan ratkaisua koko kirjan ajan (Ilmeisesti kirjailija ei jaksanut miettiä sopivaa ratkaisua, tai sitten unohti koko jutun). Välillä myös skipattiin tapahtumia ja hypättiinkin yhtäkkiä kuukausikaupalla eteenpäin. En tykännyt. Jottei tää koko viesti menisi pelkäksi valittamiseksi, niin kehun kirjailijaa hyvästä ideasta. Sen vaan olis voinut toteuttaa paljon paremmin.
Tarinan keskiössä on bibliofiiliseura, jonka jäsenillä on kykyjä vaikuttaa lukijoihin. Heitä kutsutaan nimeltä Lettore. Lettoreita on lähettäjiä ja vastaanottajia. Lähettäjä vaikuttaa muihin lukemalla kun taas vastaanottaja vaikuttaa lukevaan kohteeseen halutulla tavalla. Sisäinen konflikti on hajottanut seuran ja on muodostunut varjojärjestö, jolla ei näytä olevan puhtaat jauhot pussissa.
Kaislikossa suhisee on ilahduttava satu mielenkiintoisine hahmoineen. Naiivi Myyrä, rempseä Vesirotta, auktoriteerinen Mäyrä ja vastuuntunnoton sekä todella, todella ärsyttävä Konna. Muistan inhoneeni Konnaa jo silloin kun näin tästä tarinasta tehdyn animaation lapsena. Ja vaikka toleranssini Konnaa kohtaan onkin matala, minusta se on (hiukan ristiriitaisesti) mainio osa koko satua. Suurin osa hahmoista ja juonesta olivat paljon aikuismaisempia kuin kuvittelinkaan, ehkä sen takia tämä upposi minuun niin hyvin. En tiedä luenko tätä tarinaa enää uudelleen, mutta kivan jälkifiiliksen se jätti.
Kirjassa käsitellään paljonkin erilaisia epäkohtia koneistuvassa ja sen myötä valvotussa yhteiskunnassa - asioita, jotka kolkuttelevat jo ovella tai ovat totisinta totta. Teknologian sovellukset ovat muuttaneet maailman epäinhimilliseksi ja kylmäksi - paikaksi, missä ei ole kiva enää elää. Ihmiset lokeroidaan yhteiskuntakelpoisuuden mukaan. Ihmiset sirutetaan - esim. porttikieltosirun saaneella ei ole pääsyä mihinkään yleiseen paikkaan, kauppakeskukseen tai sairaalaan. Työ korvataan koneilla, mutta niitä, joilla vielä työtä on, kuormitetaan ja työehtoja kiristetään niin paljon, että joudutaan turvautumaan jaksamispillereihin. Monet eivät silti jaksa vaan itsemurhia tehdään kiihtyvään tahtiin. Monet turvautuvat arveluttaviin keinoihin muiden kustannuksella rikastumisen eteen, pärjätäkseen paremmin. Valoisia ajatuksia tarinaan ei juuri mahdu.
Tämä on niin huonoa, että itku on lähellä. En odotellutkaan mitään hyvää, mutta toivoin edes muutamaa varovaista hymähdystä. Jo viidentoista sivun jälkeen teki mieli repiä kirja kappaleiksi. Siihen ei kovin moni teos ole pystynyt, joten saavutus sekin. Kyllä minä lapsellisuudesta ja huumorista pidän, ja tuttujen asioiden pilkkaamisesta siinä kuin muutkin, mutta tässä ei ole mitään miksi tämä kannattaa lukea. Minua vain ahdistaa täysin ala-arvoisen tekstin lukeminen. Loru Sorbusten Herrasta on tämän rinnalla korkeakulttuuria. Kirjan juonentapainen on hyvin merkityksetön. Se on vain olemassa mahdollistamassa liiallisen määrän huonoja vitsejä ja ideoita, joita työnnetään kiinni naamaan konetuliaseen nopeudella. Jos kertoo miljoona vitsiä niin yhden täytyy onnistua? Vaan ei. Tällaisen lukeminen on hyvin väsyttävää. En tiedä kenelle tämä on suunnattu. Hyvillä vitseillä maustettuna tämän tyylinen teksti saattaisi naurattaa lapsia. Tässä ei tosin ole hyviä vitsejä, eikä lapsille sopivaa sisältöä. Minusta on oikeastaan murheellista, että tällainen teos on koskaan julkaistu.
Enpä oikein tiedä jaksanko jatkaa näitä erikoisseikkailuja tämän jälkeen.. :/
Luukaupunki on yllättävän hyvä, paikoin jopa jännä nuorille suunnattu fantasiaromaani. Heikkouksiakin on, kuten varsinkin alussa raskas infodumppi, mutta toimiva juoni kiemuroineen pelastaa paljon. Kaiken kaikkiaan oikein mainio kirja. Lue koko arvostelu täältä: http://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/06/kirja-arvostelu-cassandra-clare.html
Kiinnostava tarina, joka koukutti melko nopeasti ja jonka luki innolla loppuun. Tarina oli hyvä, monitasoinen. Pinnan alta löytyi paljon enemmän kuin mitä oli kuvitellutkaan. Vaikka tämä olikin yksi parhaista lukemistani teoksista hetkeen, en voi antaa täysiä tähtiä, koska hahmot tympivät. Päähahmosta pidin, vaikka turhauduin joihinkin hänen tekemiin valintoihin. Mutta muuten hahmoja tuntui olevan vain 4 eri sorttia, kahdenlaisia miehiä ja kahdenlaisia naisia. Ja tarinassa, joka oli piukassa henkilöitä, koin tämän ongelmaksi. Ei mikään ylitsepääsemätön probleema, mutta lukukokemusta haittaava.
Sookie Stackhouse en ole lukenut enkä aio, mutta tässä sarjassa oli sopivan vähän romantiikkaa. Toivon mukaan seuraavatkaan osat ei mene liian höttöiseksi, että pysyy kivasti kuolleita mukana. Tykkään ideasta ja Harperin ja Tolliverin elämä on mielenkiintoinen.
Uusi partio jatkaa mahtavasti Partio-sarjaa. Lukjanenko on luonut maailman, mistä on upea lukea, ja se pitää tiukasti otteessaan. Juoni on jälleen loistava ja toteutus juuri Lukjanenkon tyylistä neroutta. Hahmot ovat pysyneet koko kirjasarjan ajan aika lailla samantyylisinä, eikä heistä oikeastaan ole mitään sanottavaa. Luulin vielä viime kesänä, että sarja on vain viisiosainen, mutta onneksi sain tietää, että sarjaan on vielä yksi osa. Sitä odotan todella innolla ja toivon, että sarjan päätös on yhtä loistava kuin muutkin viisi osaa.
Tähän on hyvä päättää faunoidijengin tarina, vau! Vaikka koko trilogia on ollut todella hyvä ja minun makuuni juuri passeli, oli tämä viimeinen omalla tavallaan paras kirjasarjan kirjoista. Tutut hahmot pyörii mukana tuoden tekstiin naurettavaa huumoria, jota olisi minun puolesta saanut viljellä enemmänkin. Välillä olin hieman pettynyt miten helposti kaikki faunoidijengin suunnitellut asiat menivät niinkuin he halusivat, mutta en antanut sen häiritä lukukokemusta. Samoin olisin kuullut lisää Edenistä ja Ronnista, sekä Nemon suhtautumisesta tilanteeseen kirjan lopussa. Kirja, ja koko kirjasarja, on ihanan värikästä kieltä käytettynä koottu mielikuvituksellinen maailma, johon lukija uppoaa totaalisesti! Kirjasarjan pariin palaan varmasti myöhemmin ja suosittelen muille luettavaksi.
Kolmas päätösosa ei yllä edellisten tasolle, joskin joitakin ärsyttäviä kirjoitustapoja ei enää ole. Juonessa on jonkinlainen naiivi ote, mutta joka tapauksessa pidän tästä trilogiasta hurjasti.
Koska Bellan ja Edwardin tarina on suhteellisen hyvässä muistissa, päätin ajan säästämiseksi lukea vain kääntöpuolella olevan uudelleen muokatun version. Odotin ehkä vähän enemmän erilaista tarinaa kuin alkuperäinen Houkutus, mutta ilokseni huomasin, että tarinaa oli jonkun verran muokattu ja se kulki osaltaan ehkä nopeampaan tempoon kuin alkuperäinen tarina. Hiukan joutui kyllä miettimään, että kukahan nyt on kukakin ja mitähän sukupuolta kun Culleneiden perhe oli myllätty täysin päälaelleen. Ihan hauska idea kirjailijalta pistää homma täysin päälaelleen ja kirjoittaa vähän eri näkökulmasta vaikkakin tosiaan olisin kaivannut enemmän erilaisuutta. Loppua kohden tilanne tietenkin tiivistyi ja loppuratkaisuhan onkin sitten ihan erilainen kuin alkuperäisessä tarinassa. Jotkut jutut oli ehkä vähän väkisin tuotu tähän mukaan kuten Quileutit, mutta eipä tuo nyt sinänsä haitannut vaikka heidän osuutensa olikin vähän hätäinen ja ehkä myös aikalailla turha. Kuitenkin ihan viihteellinen ja erilainen tarina verrattuna Houkutukseen.
Ehkä minä olen sitten sellainen vakava ja tapoihini kangistunut aikuinen, mutta tämä tarina ei oikein hetkauttanut. Olihan se haikea, mutta sen suurempaa tunne-elämystä en tästä saanut puristettua ulos. Tarina oli toki sympaattinen kettuineen ja ruusuineen, mutta minusta siitä tekee kiinnostavamman kirjailijan kohtalo: tämä kun katoaa Välimerellä ollessaan tiedustelulennolla. Tämä asia tuo minusta tarinaan jännittävyyttä ja uusia aspekteja, joita en olisi siinä muuten nähnyt.
Hylätty ranta on minä muodossa kerrottu tarina, jossa veljesten välinen yhteenkuuluvuus, veljesrakkaus on kantavana elementtinä. Veljekset ovat kasvaneet ahdistavan, vahvasti uskonnollisen yhteisön ympäröimänä. Tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen merenranta kylään, jonka asukkaissa on jotain outoa. Tarina etenee verkkaisesti, siinä on odottava tunnelma. Tarina on hyvin kirjoitettu, vangitseva ja siinä on vetovoimaa. Kauhu on taustalla läsnä olevaa, matkan varrella niin hienoista, että monet eivät kirjaa pidä kauhukirjana. Joiltain osin kirja muistutti Stephen Kingin Herääminen teosta.
Enpä minä tähän olisi muuten ehkä koskenut, mutta luin tytöille kun halusivat. Ihan kelvolliseksi tämä kuitenkin osoittautui silloin 3 ja 5 -vuotiaille luettavaksi. Sopii mukavana lisämateriaalina vaikka iltalukemiseksi ääneen, lähinnä kuitenkin sellaiselle yleisölle, joka seurailee myös Helinän ja muiden keijujen touhuja elokuvinakin. Muussa tapauksessa en suosittele.
Romaanin suomennettu nimi on hyvin tarinaa kuvaava, suorastaan alleviivaava, mutta minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi on paljon herkullisempi, paljon filosofisempi ja paljon enemmän ajatuksia herättävämpi. Tarina ei ollut (yllättävästi) kovinkaan hankala juoneltaan tai kerronnaltaan, niin kuin jotkut Dickin romaanit joskus ovat. Minun oli kyllä aluksi vaikea päästä tarinan fiilikseen kiinni, koska minun oli hankala päästää irti siitä, että andoidit eivät tässä noudattaneetkaan Asimovin robotiikan lakeja. Mutta juoni oli hyvä, se herätti lukijankin ajattelemaan asioita. Tarinassahan oli paljon hauskoja pieniä yksityiskohtia, joka auttoi maailman kuvaamisessa (kuten robottieläimet vs. oikeat eläimet). Dickin luoma maailma oli kiinnostava paikka ja ainakin minä olisin kaivannut (Dickin itse kirjoittamaa) jatkoa tälle.
Annukka Salama onnistui taas! Faunoidijengi jatkaa tarinaa ihanalla huumorilla ja toiminnantäyteisillä käänteillä. Uusina henkilöinä Nemo ja Eden sopivat tarinaan hyvin ja erityisesti Eden nousi yhdeksi minun lempihahmoiksi tässä kirjasarjassa. Ja sitä kautta mielenkiintoni myös Ronniin. Toivon, että tämä sisko-veli-kaksikko on myös sarjan viimeisessä osassa mukana. Pientä miinusta tulee muutamista omaan makuun turhista kohtauksista, mutta muuten oikein napakka kakkoskirja tälle sarjalle. Ja sitten kolmannen osan kimppuun, jes!
Houkutus uudelleen kerrottuna sukupuoliroolit vaihtaen oli ajatuksena oikein mielenkiintoinen. Toteutettunakin se oli hyvä, mutta. Itseäni tarina ei kuitenkaan miellyttänyt näin päin, sillä jotenkin kömpelö ja tavallinen POIKA tuntui omasta mielestäni vain lähinnä säälittävältä tapaukselta. Miten täydellinen vampyyrityttö voi muka rakastua noin säälittävään ja onnettomaan poikaan? Itse naisena en pitänyt Beauta yhtään puoleensavetävänä ja varmaankin siitä syystä tarina jätti vähän kylmäksi. En kuitenkaan sano, etteikö tätä kannata lukea. Kannattaa ehdottomasti! Oli tämä lukemisen arvoinen ja paikoittain koukuttavakin, vaikka tarinan juoni olikin pääpiirteittäin tuttu. Varmasti joku muu (kuin minä) osaa kokea tarinan lämpimämmin. Kirjan lopetus oli positiivinen yllätys! Tarina kannattaa oikeastaan ajatella ihan omana tarinanaan, eikä liiaksi vertailla alkuperäiseen Houkutukseen.
Parhaiten tämä tarina toimii alkuperäisessä asussaan, eli novellina, joka ei turhaan ole yksi maailman parhaista tieteisnovelleista. Kirjana oikeastaan tarinan koko viehätys ja terä katoaa tylsäksi. Miksi pitää lisätä pituutta jo lähes täydelliseen tarinaan? Kirjan lukee kyllä, on se ihan ok, mutta silti pettymys. Siinä vaiheessa kun "lopputekstien" pitäisi tulla ja lukija pitäisi jättää suu auki haukkomaan henkeään, tuijottaen haltioituneena mielikuviinsa, niin tarina jatkuukin. Kaikki oleellinen ja tärkeä oli jo novellissa. Kaikki muu on turhaa ja ylimääräistä selittämistä. Jos et ole lukenut novellia, niin tämä luultavasti kannattaa lukea? Mutta mieluummin se novelli.
Onhan tästä jo kauan kun luin tämän, mutta ehkäpä on jo aika tarttua tähän uudelleen. Sen verran muistan, että Suuri Tulva yllätti ja herätti kaikki mahdolliset tunnetilat. Varsinkin vihaisuutta. En oikein osannut varautua mihin olin astumassa kun avasin kirjan, mutta jo ensimmäinen sivu pakotti ottamaan paremman asennon ja keskittymään. Suosittelen lukemaan, mutta helposti pureskeltavaa ja miellyttävää matka ei ole. Suuri tulva on itselläni yksi niistä teoksista, jotka ovat jääneet kummittelemaan mieleeni. Mutta niinkuin mainitsin, siitä on jo aikaa kun luin tämän. Uudestaan on tartuttava kirjaan varovasti. Aiheuttaako tämä edelleen saman? "Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon. Kaikkihan sen tietävät, ettei se ollut niin. Ensinnäkin he saavat sen kuulostamaan siltä kuin mitään riitaa ei olisi ollut; ikäänkuin ei olisi ollut lainkaan paniikkia - kuin ei ketään olisi työnnetty syrjään - kuin ei kenenkään päälle olisi tallattu - kuin ei yksikään eläin olisi ulvonut - kuin ei kukaan ihmisistä olisi kiljunut täyttä kurkkua."
Pimennys lukeutuu yksiin parhaimmista Soturikissat-kirjoista ja mielestäni Kolmikon mahti vain paranee kirja kirjalta. Lukukokemus oli suorastaan maaginen! Kirja oli erityisen mukaansatempaava ja vauhdikas, palan halusta saada seuraavan osan hyppysiini, sillä tämän parissa en vain pystynyt lopettamaan lukemista kesken. Närhitassu on ehdoton lempihahmoni, löydän siitä jatkuvasti yhtäläisyyksiä itseeni ja hahmona se on hyvin samaistuttava, eikä turhan kaikkivoipa ja kultainen sarjan pääsankari. Paatsamatassu/lehti taas aika-ajoin ärsyttää.
Avaruusalus koikkeloi maapallolle. Alueella rikkoutuu radioita ja televisioita ja muita sähkölaitteita. Ja pian alkavat ihmiset käyttäytyä omituisesti... Ei Hyökkäys mitään mullistavaa elämystä tarjoa, mutta melko kelvollisen tieteisjännärin silti. Paikoin tämä jaksaa ihan viihdyttääkin, vaikka kokonaisuus melkoi ohueksi jääkin. Kun ei mieti liikaa vaan nauttii kirjan kertakäyttöviihteenä, niin ei tämän lukeminen pahasti harmita. Helppoa ja nopeaa luettavaa. Jos jostain syystä tuntuu siltä, että ideassa on jotain tuttua, niin ei tunnu ihan syyttä. Cook kierrättää tässä jo vanhaa ideaa.