Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Matilda on viisivuotias tyttö, joka määrittelee sanan pikkuvanha aivan uudelleen. Hän opettelee lukemaan aivan itse. Aluksi hän lukee kirjoja paikallisessa kirjastossa, kunnes kirjastonhoitaja kertoo, että kirjoja voi lainata ja viedä kotiin. Hänen huoneestaan tulee lukukammio, jossa hän nauttii kirjoista kaakaokupillisen kanssa.
Luin Muukalaisen ensimmäisen kerran ehkä vuonna 2009, ja luin sen toistamiseen, kun teoksen pohjalta tehty Outlander-tv-sarja alkoi pyörimään tv:ssä.
Teos alkaa vuodesta 1945, juuri toisen maailmansodan jälkeen. 28-vuotias Claire on ollut sodassa sairaanhoitajana ja hänen miehensä Frank rintamalla. Usean sotavuoden aikana pari on nähnyt toisiaan vain muutaman päivän ajan, joten rauhan myötä he päättävät uudistaa liittonsa viettämällä ns. toisen kuhertelukuukauden Skotlannissa.
Hyviä enteitä eli Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset on ensimmäinen Terry Pratchettilta suomennettu teos ja se alkaa nykyään olla varsin harvinainen kirja kirjastoissakin. Hyviä enteitä ei kuitenkaan ole järjestyksessään ensimmäinen Pratchettin kirjoittama romaani, joka siis on vuonna 1983 ilmestynyt Magian värit (suomennettu vasta vuonna 2000). Kiekkomaailmoja ei ole jostain syystä suomennettu järjestyksessä, ja ensimmäinen suomeksi käännetty osa sarjasta on KM#4 Mort, vuonna 1994.
Teoksen alkupuheessa Tove Jansson kertoo, kuinka ajatus muumikirjan kirjoittamisesta oli syntynyt jo sotavuonna 1939, kun mikään muu työ ei tuntunut etenevän. Hän aloitti tarinan sanoilla "olipa kerran", mutta satutekele unohtui muutamasi vuodeksi, kunnes eräs hänen ystävänsä sanoi, että Toven täytyisi saattaa aloittamasa tarina loppuun. Tove inspiroitui Jules Vernestä ja seikkailua ei tästäkään tarinasta puutu.
Richard Adamsin Ruohometsän kansa on klassikkoteos, jonka pohjalta tehty elokuva aiheutti monille sukupolveni edustajille lapsuudentraumoja. Onneksi romaaniversio oli kuitenkin paljon hillitympi, vaikka sisältääkin mm. kaniinien verisiä tappeluita, sekä synnytys- ja tunnelin kaivuukoneiksi alistetutta passiivisia naaraita.
Viestejä koomasta oli hyvin kaunis lukukokemus. Tiaisen tyyli kirjoittaa on puhdasta, ja hassua kyllä, vertaisin sitä höyheneen. Pidin kirjassa todella paljon sen juonesta/ideasta, ylipäätään ajatus Kooma nimisestä paikasta on kiehtova. Sitten vielä ajatus, että on viestinviejä tekee kirjasta entistä kiehtovamman. Kirja saa pohtimaan asioita, kuten esimerkiksi oikeaa ja väärää, mutta annan teidän pohtia niitä itse jos luette kirjan. Kirja myös on varmasti yksi niistä teoksista joka jää mieleen pitkiksi ajoiksi ja joka opettaa jossain määrin elämään. Viestejä koomasta käsittelee hyvin nuoren tunteita ja ajatuksia, vaikka en itse nuorena niihin kauheasti pystynyt samaistumaan. Uskon, että kirjasta saattaisi myös olla apua jollekin, joka sitä kaipaa. Miinusta kirja saa jotenkin laimeasta lopusta. Odotin jotain hiukan yllättävämpää tai suureellisempaa, mutta toisaalta hiljaa hiipuva loppu sopi kirjaan ehkä paremmin kuin räiskyvä taistelu pahaa vastaan. Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille ja kuin myös aikuisille, jotka yrittävät ymmärtää nuoren ajatusmaailmaa!
Teoksessa esitetään päättymätön sarja maailmoja, kopioita Maapallostamme = Pitkä Maa. Multiversumiksi kutsuttu rakenne ei ole minulle kovinkaan tuttu, mutta kirjaa lukiessa sain siitä jonkinlaisen kuvan. Jokainen erillinen maailma muistuttaa enemmän tai vähemmän tätä tuntemaamme. Toki vaihtelua löytyy ja joissakin maailmoissa dinosaurukset ovat edelleen elossa. Erot kasvavat mitä kauemmaksi maailmasta toiseen siirrytään. Siirtymää sanotaan askeltamiseksi. Suurin ero muiden ulottuvuuksien ja omamme välillä on se, että Maa 0, niin kutsuttu Tämän päivämäärän Maa, on ainoa jossa on ihmisiä.
Lautturi kumpuaa suomalaisesta kansanperinteestä ja kapinoi kliseisiä yliluonnollisia romansseja vastaan. Teoksen kieli on hyvin runollista, Kostet myös lainaa kuuluisien runoilijoiden Kiven, Kailaksen ja Södergranin sanoja, jotka toimivat hyvinä tunnelmanluojina.
Uusi Eeden on lukioaikaisia (2002-2005) suosikkejani. Luin sen jo aikoinaan kahdesti, varsin vähän ajan sisälle. Tämä lukukerta oli siis jo kolmas. Joskus nuoruuden nostalgisoidut teokset ovat vaarallisia uudelleen lukukohteita, sillä alkuperäinen kokemus saattaa vahingoittua. Thompsonin kanssa tätä vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä hersyvän humoristinen ja paikoin makaaberikin teos vei yhä mukanaan.
Hallilla on erikoinen tapa kirjoittaa. Hän on pyrkinyt kirjoittamaan jokaisen lauseen epätyypillisellä tavalla, esimerkiksi päähenkilön (Eric Sanderson) psykiatrin silmiä kuvataan strontiuminharmaiksi. Sanoilla kikkailu on raskasta lukijalle ja tyyliin tottuminen vie aikaa, mutta siihen tottuu melko nopeasti.
Seth Grahame-Smithin teos pohjaa Jane Austenin samannimiseen klassikkoteokseen, lisäten siihen reilun annoksen mustaa huumoria, zombeja, ninjoja ja aasialaisia taistelutaitoja. Kuten alkuperäisteoksessakin, tarinan keskiössä on viktoriaanisen ajan idyllinen englantilainen maalaiskylä, Meryton, Longbournin talossa asuu Bennetin perhe, johon vanhempien lisäksi kuuluu viisi 15-23-vuotiasta tytärtä; Jane, Elizabeth, Lydia, Kitty ja Mary.
Lyhyesti kuvattuna Luukapupunki kertoo ihan tavallisesta 15-vuotiaasta tytöstä nimeltään Clary. Hänelle kuitenkin tapahtuu asioita, joita hän ei aluksi usko todeksi. Hänen käsityksensä maailmasta, jossa on elänyt muuttuu kuitenkin nopeasti. On olemassa ovia, jotka avautuessaan eivät enää sulkeudu. Etenkin kun kuvioissa on mysö taivaalliseen komeaan Jace, tummahiuksinen ja jumalatarmaisen kaunis Isabelle ja tämän vaatimaton veli Alec.
Huono karma, joka on päähenkilön kuolemasta (tai siis kuolemista) huolimatta kevyt lukuromaani. Nopeasti rullaavan teoksen perusasetelma vaikuttaa herkulliselta, mutta suuria tunteita teos ei kuitenkaan onnistunut herättämään.
Vaarallinen juhannus alkaa niin kuin jokainen aamu Muumilaaksossa. Mamma ja Pappa puuhailevat aamutoimiaan, Muumipeikko on saanut äidiltään kaarnaveneen ja on uittamassa sitä, kunnes taivaalta alkaa yllättäen tupruttaa nokihiutaleita.
Pimeyden rakastaja aloitti kirjasarjan hienolla vedolla! Alkuun uuden lukijan on vaikea pysyä kärryillä. On uutta sanastoa, vaikeita nimiä ja paljon tapahtumaa.. Pian tähän mielenkiintoiseen maailmaan pääsee käsiksi ja sitä vain ahmii tarinaa. Tykkäsin kirjasta todella paljon, Wrath on ihana henkilöhahmo isoine kokoineen ja puolustushaluineen. Samoin Tohrment, ah hänestä haluan kuulla lisää! Eikun seuraavan kirjan kimppuun, suosittelen!
Olen lukeut tämän kirjan aika monta kertaa läpi, ja pidän suomennoksesta, mutta nyt luin sen ensimmäistä kertaa alkuperäiskielellä. Jotenkin jäi olo, että sain tarinasta enemmän irti kun pitäydyin englannissa. Kirjan viimeksi lukemisesta on jo jokunen vuosi aikaa, joten olin aika yllättynyt kun kirjassa olikin vähemmän seksiä kuin muistinkaan. Ja aika paljon enemmän Clairen parantajantaitoja, joiden kuvailusta pidin, ne olivat kiehtovia. Olen lukenut todella paljon rakkausromaaneja ja tämän romantiikkapuoli erottuu edukseen sillä, että se tuntuu aidommalta kuin moni muu. Jotenkin "likaiselta" sen normaalin puhtoisen romantiikkajuonen sijaan. Jotenkin aikuismaisemmalta voisin jopa sanoa. Synkkähän tämä on loppua kohden, mutta sinnekin on saatu valonpilkahduksia, joten ei mennyt ihan mudassa soutamiseksi. Monin osin hyvin tyydyttävä tarina, ja josta jää kaikesta huolimatta hyvä mieli.
Cornwellin Talvikuningas oli vuosien ajan yksi suurimpia suosikkejani kaikista Arthur-myytin eri tulkinnoista, mutta tämä kirja tuntui vähintään yhtä hyvältä ja meni ehkä jopa ohikin tiettyjen yksityiskohtien suhteen.
Pidin siitä kun kirjan Arthuriana-viittaukset olivat yleensä aika hienovaraisia, eikä mitään tarkkoja kopioita kyseisen taruston tunnetuimmista kliseistä ja henkilöistä. Kokonaisuudesta jäi loppujen lopuksi hyvin realistinen vaikutelma, mikä on pelkästään hyvä asia näissä historiallisemmissa aiheissa.
Kiinnostavasti kirjoitettu kaiken kaikkiaan, pitää yllä mielenkiintoa ja jännitystä. Parasta kirjassa ovat kuvaukset ja pohdinnat gorilloista; Amy on suloinen. Vähiten kiinnostavaa on sodankäynnin teknologia ja politiikka. Muu yleinen tietotekniikkaa kiinnostaa, mutta on yli 30 vuotta vanhentunutta. En tiedä kuinka todenperäisiä kirjan kuvaamat tapahtumat ovat; ainakin annetaan kuva että kertoo tositapahtumista; en ole jaksanut ainakaan toistaiseksi selvittää asiaa. Kirja on laitettu kategoriaan science fiction. Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa.
Avaruusoopperaa on suomennettu surkiasti! Onneksi edes Alastairin kirjoja on....
On lukuja joitan en ole tähänkään päivään mennessä tästä lukenut. Onhan se kuitenkin klassikko, yksi fantasiagenren tienraivaajista.
En vaan tykännyt tästä. Aika nopeaa luettavaahan tämä oli mutta ei vaan iskenyt minulle.