Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mielestäni yksi parhaimpia kirjoja, joita olen lukenut. Erittäin hyvää avaruusoopperaa. Loppu on kirjailijan tuttuun tyyliin aivan huikea ja ennalta arvaamaton. Suosittelen kaikille tyylilajiin tykästyneille.
Matalista ennakko-odotuksista huolimatta tai niiden takia, tämä oli minusta hyvä tarina. Alku oli tahmea, mutta juoni veti mukaansa lopulta jossain vaiheessa. Siirros on ehyempi kokonaisuudeltaan kuin edeltävä osa Siilo. Pidin Siirroksen tunnelmasta ja siitä, että alun epätietoisuus muuttuu tarinan edetessä tiedoksi, asiat paljastuvat tarinan päähenkilölle samaa tahtia kuin lukijoille. Se sai minut suhtautumaan päähenkilö Donaldiin sympaattisemmin ja samaistumaan tähän myös enemmän, vaikka hahmo oli muuten aika tylsä. Aluksi hän oli aika saamaton ja loppua kohden oikeastaan vain katkeroitunut. Hänen tekemänsä valinnat eivät oikein istuneet minun mieleeni, vaikka toisaalta myös jollain tasolla ymmärsin niitä. Siirros loppuu aikalailla samaan kohtaan kuin Siilokin ajallisesti, joten toivottavasti viimeinen osa Kohtalo veisi sitten tarinan onnistuneesti päätökseen.
Iso kiltti jätti on yksi Roald Dahlin tunnetuimmista ja suuresti rakastetuista lastenromaaneista. Odotukseni tarinan suhteen olivatkin varovaisesti korkealla, kiitos teoksen pohjalta tehdyn uuden elokuvasovituksen trailerin vuoksi.
En lue yleensä paljoa dekkareita, ja teoksen täytyykin olla jollain tapaa erikoinen, että siihen tulen tarttuneeksi. Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Ihmeiden kabinetti on oikeasti Pendergast-sarjan kolmas osa. Sarjassa ovat aiemmin ilmestynyeet Relic (1995) ja Reliquary (1997), mutta sarjan suomentaminen aloitettiin erikoisesti vasta tästä kolmannesta osasta.
Sen verran tiesin Baskervillen koirasta etukäteen, että se on osa Sherlock Holmes-sarjaa, ehkä jopa tunnetuin tarina, ja että teoksen pohjalta on tehty jakso Benedict Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämään Sherlock -tv-sarjaankin. Tosin se on muistikuvieni perusteella hieman erilainen kuin tämä alkuperäisteos. En kuitenkaan voinut alitajunnalleni mitään, sillä herrakaksikko tähditti mielikuviani hahmoina Holmes ja Watson koko lukuprosessin ajan.
Chris Riddellin kirjoittaman ja taidokkaasti kuvittaman lastenkirjasarjan toisen osan, Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit tehostevärinä on punainen, aina metallinhohtoisella punaisella viimeisteltyjä sivunreunoja myöten. Ada Goottien ihanuus on juurikin kuvituksessa ja teosten kansien kauniissa viimeistelyssä. Edellisen osan tavoin mukana on nytkin minikirja ja sivuhuomioista vastaa tällä kertaa paljon matkustellut myskisorsa.
Taikasormi kertoo tarinan nimettömäksi jäävästä tytöstä, jolla on kyky muuttaa asioita. Suuttuessaan hän taikoo ensin kissan viikset ja hännän opettaja Talvelalle ja myöhemmin siivet metsästystä harrastavalle naapurissa asuvalle Kesälän perheelle. Tyttö ei nimittäin pidä ihmisistä, jotka ampuvat eläimiä.
Dahlin lastenkirjat yllättävät joka kerta. Miehen kirjoitustyyliä kuvaillaan usein anarkistiseksi ja tosiaankin, hänen hahmonsa eivät aina noudata lakia tai hyvää moraalia, sen verran erikoisia persoonia on kirjailija luonut. Samaan päättömään joukkoon kuuluu tämä vuonna 1981 päivänvalon nähnyt Ilmarin ihmelääkekin.
Roald Dahlia aiemmin lukeneet osaavat varautua kummallisuuksia sisältävään kertomukseen kirjailijan jokaisen teoksen kohdalla. Siihen puolestaan on paljon vaikeampaa varautuna kuinka kamalia herra ja rouva Nilviö olivat ja kuinka vähän teoksesta löytyy takakannen lupaamaa huumoria, lämpöä ja iloisia yllätyksiä.
Jeff VanderMeerin erikoinen Eteläraja-trilogia alkoi vahvasti. Hävitys oli jotain aivan omanlaistaan ja vaikeasti määriteltävä lukukokemus. Teos piti ahmaista kerralla ja se jätti jälkeensä kymmeniä kysymyksiä. Odotinkin kovasti Hallinnan ilmestymistä. Oli kuitenkin pienoinen pettymys, kuinka VanderMeer lähti viemään kerrontaa eteenpäin jatko-osissa. Uudet hahmot ja tapahtumat sarjan toisessa teoksessa eivät olleet riittävän kiehtovia pitämään kiinnostusta yllä.
Jeff VanderMeerin Hallinta jatkaa Eteläraja-trilogiaa. Toisin kuin henkeäsalpaavan nopeasti etenevä ja paikoin jopa ahdistavakin Hävitys, Hallinta ottaa aikansa lämmetessään. Sarjan toisessa osassa paljastetaan lisää Eteläraja-organisaatiosta ja kahdennestatoista retkikunnasta. Päähenkilönä seurataan Control -nimistä agenttia (oikealta nimeltään John Rodriguez).
Luettuani Liken sivuilta kuvauksen Nebula-palkitusta Jeff Vandermeerin Hävityksestä, tiesin, että minun on pakko lukea se mahdollisimman pian. Hävitys on todella nopealukuinen teos, eihän siinä ole paljoa yli 200 sivua, mutta se ansaitsee vuoden oudoimman opuksen palkinnon.
Luin kirjan valitettavasti e-kirjana ja sen huono toteutustapa pudotti hieman tähtimäärää. Painettuna kirjana tämä olisi varmaan saanut kaksi tähteä. Omituinen romanssi ja omituisen hypähtelevä kirjoitustapa, muuten mukiinmenevä kasvukertomus. Lue koko arvostelu täältä: http://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/07/kirja-arvostelu-henrika-andersson.html
Kalevalasta ja suomimytologiasta aineksiaan ammentava Vaskinainen on pitkän linjan kirjailijan Anne Leinosen neljästoista romaani. Tuotteliaan ja vahvasti spefin puolella ansioituneen (mm. kolme Atorox-palkinttua novellia) kirjailijan bibliografiasta löytyy niin itsenäisesti kuin myös yhteistyössä lapsuuden ystävän Eija Lappalaisen kanssa kirjoitettuja teoksia ja lukuisia novelleja.
Olin kuullut Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävästä niin paljon hyvää, että päätin ottaa sen lukulistalleni. Toisin kuin Enorannalta aikaisemmin lukemani ja vaikutuksen tehnyt Nokkosvallankumous, tuntui Surunhauras, lasinterävä hieman naiivilta ja kiinnostavasta maailmastaan huolimatta vähemmän koukuttavalta.
Ensimmäisestä lukukerrasta alkaen olen tykännyt tästä Yön talo-sarjan ensimmäisestä kirjasta. Sarja alkaa hyvin reippaalla tahdilla, mutta kuitenkin lukijaystävällisesti muistuttaen kuka kukin on vielä pitkälle kirjaa myöten. Tapahtumaa on kivasti, ei kuitenkaan ole ängetty liian täyteen vaan pysytty maltillisena ensimmäisessä kirjassa. En voi kuin suositella!
Andy Weirin scifiteosta on kehuttu NASAssakin sen uskottavuudesta. Sitä se todellakin on. Huolimatta runsaasta infomäärästään, ei teos ole raskas tai vaikea ymmärtää. Weirin päähenkilö Mark Watney, botanisti ja mekaniikan insinööri, on todella täyteläinen hahmo. Hänen huumorintajunsa on teoksen miljöön lisäksi sen suurin vahvuus.
Luin Tähtisumua englanninkielisenä, Charles Vessin kuvittamana versiona. Lähes jokaisella sivulla olikin kuva, mikä korosti teoksen satumaisuutta. Kyseessä on kuitenkin satu aikuisille, ei perheen pienimmille. Suomennoksesta kuulemani negatiivisen palautteen vuoksi englanninkielinen versio tuntui siksikin paremmalta vaihtoehdolta.
Kohtalossa siilo-saagan tarina jatkuu siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, eli Jules pääsee taas ääneen. Mukana on myös toisessa osassa tavattu vanhan maailman mies, Donald. Jules on nyt siilon 18 pormestari ja pystyy käyttämään valtaansa omien pyrkimystensä oikeuttajana. Puhdistustuomionsa aikana hän löysi alas ajetun naapurisiilon, siilon 17. Hän haluaa pelastaa siellä tapaamansa selviytyjät, Jimmyn ja lapset.
Hugh Howeyn Siirros kertoo pääosin tapahtumista ennen Siiloa. Se kertoo minkä vuoksi ihmiskunta vetäytyi maan alle ja uuden maailmanjärjestyksen ensimmäisistä vuosista. Koska kyseessä on siilojen historiikki, ei Siirros ole yhtä eheä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Se tarjoaa kuitenkin lisätietoa janoavalle lukijalle kerroksittain paljon purtavaa.
Ensimmäiseksi kiinnotin huomioni Chris Riddellin lastenromaaniin Ada Gootti ja hiiren haamu huomatessani, että sen kannessa hehkuu hopeafiligraani, jonka koukeroihin on piilotettu kalloja. Riddell tunnetaan lastenkirjojen kuvittavana ja kuvat olivatkin eghdottomasti teoksen vahvuus. Teoksen suomentaja Jaana Kapari-Jattaa leikittelee kielellä tuttuun tapaansa.
Kärpästen herraa on kuvattu mm. dystooppisena selviytymistarinan. Se on todellinen klassikko, ja siitä on tehty useampia elokuvasovituksiakin. Teoksessa liikutaan toisen maailmansodan ajassa. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle.
Katherine Patersonin syrjäiseen Pohjois-Amerikan maalaiskylään sijoittuvassa teoksessa Silta salaiseen maahan seurataan 10-vuotiasta Jesse Aaronsia. Teoksen teemoja ovat varhaisteinien koululaisarki, lasten osallistuminen maatilan töihin, suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ja suuren menetyksen käsitteleminen.
Marja-Leena Mikkolan lastenromaani Anni Manninen kertoo samannimisestä, pian koulun aloittavasta tytöstä, joka toivoo isona olevansa noita. Hän puhuu eläinten kanssa ja tahtoisi oppia keittämään parantavia salvoja rouva Muttisen avulla.
