Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Vaarallinen juhannus alkaa niin kuin jokainen aamu Muumilaaksossa. Mamma ja Pappa puuhailevat aamutoimiaan, Muumipeikko on saanut äidiltään kaarnaveneen ja on uittamassa sitä, kunnes taivaalta alkaa yllättäen tupruttaa nokihiutaleita.
Lue lisää ...
Ei niin kaukaisessa saaressa oleva tulivuori on herännyt ja uhkaa liata Mamman juuri ripustamat pyykit. Päivä kääntyy iltaa kohden vaaralliseksi, kun maa rakoilee ja vesi alkaa nousta. "Onko tämä maailmanloppu? kysyi Pikku Myy uteliaana."
Pian vettä on Muumitalon katon rajaan saakka. Tästä alkaa suuri muumiseikkailu, joka on täynnä pyöriviä lattioita, hattivatin siemeniä, juhannustaikoja ja pilliin puhaltelevia hemuleita. Kun ohitse kelluu outo talo, muuttaa muumiperhe salongin kalusteineen sinne. Muumimamma toivoo, että uudessa kodissa kaikki kääntyisi pian entisenlaiseksi.
En muistanutkaan animaatiosarjan perusteella, että tässä on tulivuori ("tulta syöksevä vuori") ja tsunami ("hyökylaine"). Muumilaakson tarinat -tv-sarjassa kirjan sisältämä tapahtumaketju on jaettu kolmeen jaksoon, jotka seuraavat aluperäistä versiota varsin uskollisesti.
Toki muutamia pieniä eroja löytyy. Esimerkiksi animaatiossa ei ole Homssua, Miskaa ja Mymmeliä, vaan näiden rooleja on annettu Nipsulle. Isoin ero lienee Pikku Myyn hahmossa. Kirjassa hän on paljon pienempi kuin animaatiosarjassa. Myyn koosta annetaan mm. seuraavanlaisia viittauksia: hän nukkuu lankakerässä, käyttää kampaa tikapuina, mahtuu taskuun ja hän jaksaa syödä kokonaista neljä hernettä.
Jo heti Äidinmaan alussa ajattelin, että kädessäni on todella hyvä kirja. On vaikeaa uskoa, että kyseessä on esikoisteos, sillä se on niin taidokkaasti kirjoitettu. Salmisen käyttämä kieli on todella monipuolista ja tuoretta. Jos olisi verratava johonkin aikaisemmin lukemaani, lähimmät vastineet ovat Leena Krohnin ja Johanna Sinisalon tuotannot.
Kuvattu tulevaisuus on paikoin pelottavan uskottava. Tapahtumat sijouttuvat lähitulevaisuuteen, jolloin kaikki tarvittava sähkö tuotetaan tuuli- ja aurinkovoimalla, sillä ydinvoimaa ei käytetä. Jotain on tapahtunut (mitä ja rajoittuuko se vain Suomeen ei kerrota) ja Suomesta on tullut Äidinmaa, Vapaiden kansalaisten sisarusliitto, ja kehityksen suunta on kääntynyt urbaanista ruraaliksi. Historiaa on sensuroitu, miehiä sanotaan koiraiksi ja niistä on tullut naisen (Homo sapiens domina) alalaji (Homo sapiens inferius).
Salmisen maailma on muuttunut niin, ettei koirasta enää tarvita edes suvunjatkamiseen, vaan naisten selkäydinnesteestä on kehitetty synteettinen sprema. Syntyvyyttä kontrolloitaessa lisäksi yhden lapsen periaatteella ja tyttölapsia suositaan. Tavanomainen synnytysikä on 40+. Koiraspennun synnyttäjiä pidetään uhrautuvaisina sankareina ja Äidinmaassa juhlitaankin Kantaneiden muistopäivää.
Mihin siis koiraita tarvitaan? Osa töistä on koiraiden eli orjaluokan tekemiä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset raivaustyöt. Heterosuhteet ("koiraisiin sekaantuminen") ja monogamia ovat kadonneet kokonaan. Jäänteenä menneisyydestä osa naisista elää pariseksuaaleina, mutta heitä pidetään yleisesti outoina, joiden olemassa olo tahdotaan kriminalisoida.
Naiset elävät sisarkunnissa ja heimoissa, käytännössä polyamorisina lesboina. Jokaisessa taloudessa on päättävä nainen, eräänlainen alfanaaras, jolla on useita puolisoita ja usein myös tyttölapsi, joka täysi-ikäisenä muuttaa uuteen kotiin, toiseen naisyhteisöön. . Julkisia hellyydenosoituksia pidetään siveellisyysrikoksina, sisarkunnissa ketään ei huomioida toista enemmän, vaan kaikki jaetaan.
Lukija pääsee siten kurkistamaan niin utopistisen naisyhteisön sisälle kuin myös työläiskoiraiden maailmaan. Hyväasemaiset naiset asuvat maalaisidyylissä, heikompiasemaiset naiset, joita ei ole hyväksytty heimoon puolestaan lähiöissä. Koiraat asustavat vanhan ydinkeskustan ränsistyneissä kerrostaloissa. Omaisuuden kartuttamista pidetään pahanam eikä peilejä enää käytetä. Perustelut ovat hyvin samanlaisia kuin Veronica Rothin teoksessa Outolintu.
Teoksella on mielenkiintoinen yhteys George Orwellin klassikkoon Vuonna 1984. Koiraita oli aikaisemmin rangaistu esimerkiksi "rikollisesta kuvittelusta" (vrt. ajatusrikos), jos koiras siis esimerkiksi ajattelee seksiä naisen kanssa, se tarkoittaa Äidinmaassa käytännössä raiskausta.
Salminen on mahtivoimaisa sanankäyttäjä ja ainoan miinuksen teokselle voisin antaa siitä, että välillä oli vaikeaa erottaa, kuka on äänessä. Teos on vangitseva. Äidinmaan loppu hämmensi sen verran, että jouduin parin päivän ajan miettimään mitä ajattelen viimeisistä neljästäkymmenestä sivusta. Oli ahdistavaa lukea koiraiden huonosta kohtelusta, sillä heillä ei käytännössä ollut ihmisoikeuksia. Äidinmaa osoittaa herkullisesti, kuinka sukupuoli on oppimalla ja toistamalla ylläpidettävä rakenne. Suosittelen teosta lämpimästi dystopian ystäville!
Äidinmaasta tulee mieleen jakso Äärirajoilla (The Outer Limits) tv-sarjasta. Jakson nimi on Lithia (Season 4, Episode 17). Siinä lähes kaikki miehen ovat kuolleet taistelussa ja jäljelle jääneet ovat säilöttyinä cryostaasissa. Naiset elävät matalateknologisissa kommuuneissa. Katsokaapa huviksenne, jos löydätte jakson netistä, ja verratkaa näitä kahta keskenään.
Pimeyden rakastaja aloitti kirjasarjan hienolla vedolla! Alkuun uuden lukijan on vaikea pysyä kärryillä. On uutta sanastoa, vaikeita nimiä ja paljon tapahtumaa.. Pian tähän mielenkiintoiseen maailmaan pääsee käsiksi ja sitä vain ahmii tarinaa. Tykkäsin kirjasta todella paljon, Wrath on ihana henkilöhahmo isoine kokoineen ja puolustushaluineen. Samoin Tohrment, ah hänestä haluan kuulla lisää! Eikun seuraavan kirjan kimppuun, suosittelen!
Olen lukeut tämän kirjan aika monta kertaa läpi, ja pidän suomennoksesta, mutta nyt luin sen ensimmäistä kertaa alkuperäiskielellä. Jotenkin jäi olo, että sain tarinasta enemmän irti kun pitäydyin englannissa. Kirjan viimeksi lukemisesta on jo jokunen vuosi aikaa, joten olin aika yllättynyt kun kirjassa olikin vähemmän seksiä kuin muistinkaan. Ja aika paljon enemmän Clairen parantajantaitoja, joiden kuvailusta pidin, ne olivat kiehtovia. Olen lukenut todella paljon rakkausromaaneja ja tämän romantiikkapuoli erottuu edukseen sillä, että se tuntuu aidommalta kuin moni muu. Jotenkin "likaiselta" sen normaalin puhtoisen romantiikkajuonen sijaan. Jotenkin aikuismaisemmalta voisin jopa sanoa. Synkkähän tämä on loppua kohden, mutta sinnekin on saatu valonpilkahduksia, joten ei mennyt ihan mudassa soutamiseksi. Monin osin hyvin tyydyttävä tarina, ja josta jää kaikesta huolimatta hyvä mieli.
Cornwellin Talvikuningas oli vuosien ajan yksi suurimpia suosikkejani kaikista Arthur-myytin eri tulkinnoista, mutta tämä kirja tuntui vähintään yhtä hyvältä ja meni ehkä jopa ohikin tiettyjen yksityiskohtien suhteen.
Pidin siitä kun kirjan Arthuriana-viittaukset olivat yleensä aika hienovaraisia, eikä mitään tarkkoja kopioita kyseisen taruston tunnetuimmista kliseistä ja henkilöistä. Kokonaisuudesta jäi loppujen lopuksi hyvin realistinen vaikutelma, mikä on pelkästään hyvä asia näissä historiallisemmissa aiheissa.
Kiinnostavasti kirjoitettu kaiken kaikkiaan, pitää yllä mielenkiintoa ja jännitystä. Parasta kirjassa ovat kuvaukset ja pohdinnat gorilloista; Amy on suloinen. Vähiten kiinnostavaa on sodankäynnin teknologia ja politiikka. Muu yleinen tietotekniikkaa kiinnostaa, mutta on yli 30 vuotta vanhentunutta. En tiedä kuinka todenperäisiä kirjan kuvaamat tapahtumat ovat; ainakin annetaan kuva että kertoo tositapahtumista; en ole jaksanut ainakaan toistaiseksi selvittää asiaa. Kirja on laitettu kategoriaan science fiction. Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa.
Avaruusoopperaa on suomennettu surkiasti! Onneksi edes Alastairin kirjoja on....
On lukuja joitan en ole tähänkään päivään mennessä tästä lukenut. Onhan se kuitenkin klassikko, yksi fantasiagenren tienraivaajista.
En vaan tykännyt tästä. Aika nopeaa luettavaahan tämä oli mutta ei vaan iskenyt minulle.
Tämä kirja sai minut palaamaan taas fantasiahyllyille muutaman vuoden jälkeen. Jotain freesiä tässä oli, ehkä ympäristö. Ensimmäinen sivu, jossa kerrottiin, että kirja on "omistettu" ulkopuolisille, sai kyyneleitä silmiin. Imaisi kivasti mukaansa ja odottelen josko saisin jatko-osan käsiini.
Aika onneton kirja. Vaikuttaa siltä, kuin se olisi julkaistu vain rahastuksen toivossa.
Minunkin mielestäni Puolituisen kivi on ehdottomasti paras Jäätuulen laaksosta. Todella hauska ja vauhdikas. Erityisesti tässä teoksessa on paljon kekseliäitä sutkautuksia ja tilanteenasetteluja, joista nautin. Pienenä miinuksena Drizztin drow-taustan jatkuva selittäminen. Kun on kyseessä trilogian VIIMEINEN osa ja Drizztin legendan 6. kirja, on mielestäni turhauttavaa lukea jatkuvasti yksityiskohtaista selitystä Drizztin silmien herkkyyttä auringonvalolle jne. Tämä on ollut Salvatoren ongelma jo aiemmissakin kirjoissa.
Paraasss! Vaikka lempi hahmoni ei olekkaan Emma, vaan Kate, niin mielestäni ymmärsin tämän kirjan luettuani paljon paremmin Emmaa ja hänen mielipiteitään asioihin. Ihan harmittaa kun sarja nyt jo loppuu :((
Kiva kirja! Tän kirjan lukemisen jälkeen ymmärsin ainakin vähän paremmin Michaelia. Michealin kääpiöjutut kävi vähän päähän, mutta mielestäni niissä oli sopivasti huumoria eikä jutut menny liian humoristiseksi.
Paras kirja! Pidän paljon näistä aikamatkustuskirjoista, koska niissä on sitä jotain. Aloitin sarjan lukemisen, koska kaverini suositteli sarjaa minulle. Olisin katunut jos en olisi lukenut tätä kirjaa.
Jännittävä! En oikein keksi mitään sanottavaa, kaikki kuvaa vain sanoja jännittävä ja mukaansatempaava. Tämä oli ehkä kaikista paras Potter kirja, koska tämä oli pisin ja varmaan jännittävin.
Jännittävä ja hyvä! Alku ja keskiosa olivat mielestäni parhaita, toisin kuin aiemmin olen pitänyt enemmän ehkä kirjojen lopuista. On niin vaikea sanoa mikä on lempi kirja Pottereista, sillä jokainen kirja on omalla tavallaan jännittävä ja mukaansatempaava!
Varmaankin tähän mennessä paras potterkirja minkä olen lukenut! J.K Rowling on ollut erittäin kekseliäs näitä kirjoja kirjottaessaan! Pidin siitä salaisesta salista jossa oppilaat harjoittelivat salaa, ja "Neiti Pinkistä".
Super! Tykkäsin alusta paljon, koska siinä oli koko kirjan juoni ikään kuin kerrottuna. Loppu oli perus, jotkut kohdat ehkä hieman ennalta arvattavissa.
Hyvä kirja! Mielestäni tässä oli hieman erilaista jännitystä kuin aiemmissa osissa. Kaikki lukemani Potter kirjat ovat olleet aivan mahtavia, ja aion ostaa ne varmaankin omaksi.
Kiva kirja, sopii kaiken ikäisille. Pidin siitä paljon, kun Murjottava Myrtti tutustui Harryyn, ja siitä, kun Hermione muuttui kissaksi monijuomalientä juodessaan.
Pidin eniten alusta, kun Harry vasta alkaa saamaan niitä kirjeitä ja kun hän lähtee tutustumaan Tylypahkaan. Keskiosa oli sitä perusta, Harry tutustuu opettajiin, linnaan ja ystäviinsä. Loppu on näin miljoona kertaa käsiteltynä aika tylsä.
Narnian tarinat on ihan parhaita! Oon lukenu vasta kolme ensimmäistä, mutta omistan tän kirjan ja aion todellakin lukee loput osat. Narnia on jotenkin vaan niin ihana, koska niitä lukiessaan voi uppoutua toiseen maailmaan, Narniaan.
Kiva kirja! Luen kirjaa tällä hetkellä, olen ihan koukussa ja pakko lukea koko ajan! Voin jo arvata, että Tulitähti löytää Taivasklaanin ja auttaa sen uudelleenrakentamisessa.
























