Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tohtori Uni ei pääse lähellekään Hohtoa ja sen tunnelmaa, mutta ei kirja huono ollut. Keskinkertainen teos kaikilta osiltaan, mutta minusta kuitenkin 4 tähden arvoinen. Siinä oli paljon uusia asioita verrattuna Hohtoon ja se teki teoksesta oman itsenäisen tarinan eikä Hohdon kopiota, jota aluksi pelkäsin. Tohtori Uni olisi toiminut sellaisenaankin, mutta linkitys Hohtoon toi siihen oman lisänsä. Kauhua ja pelkoa tässä teoksessa ei ollut, ei edes sitä yhtä pientä kauhun väreiden värähdystä, jota toivoin. Siltä osin kirja oli pettymys, mutta jälleen kerran King osoittaa kykynsä kertoa hahmoista ja heidän kehittymisestään ja muuttumisestaan ajan myötä kiehtovasti.
Aivan ihana kirja! Olen pitkään odottanut että saan lukea taas jotain joka vie mukanaan, ja tämä oli vihdoin se! Kirja kertoo hyvin American näkökulman asioihin. America on hyvin vahva ja itsenäinen päähenkilö, jonka ajatuksia on mukava lukea. Kirja oli hieman ennalta-arvattava, mutta se ei lukua haitannut. Odotan innolla, että saan käsiini seuraavat osat! Suosittelen lämpimästi kaikille!
Wau..mikä kirja! 5. Aalto on todellakin yksi parhaista vähään aikaan lukemistani scifeistä ja yleisesti ottaen kirjoistakin. Aivan uskomattoman hyvin huumoria mausteena muuten niin ahdistavissa oloissa ja henkilöt loistavia! Suosikkini ehdottomasti ovat Evan ja Sammy, tai sanotaanko Nugetti :') tuo nimi sai mut nauramaan melkein joka kerta kun se sieltä pongahti, miten voikaan olla osuvampi! xD Evan sekä Sammy kummatkin kolahti muhun heti. Zombi oli ihan ok, mutta ei uponnu niin hyvin kun toinen kandidaatti (Evan). Hitsi! Evan ei muuten saanut kuolla tossa lopussa!? En haluu luopuu maalaispojusta, palaako vielä? Cassiesta tykkäsin kans; persoonallinen, nerokas! +niin hauska lueskella tämän monologeja :'D nämä kirjan maailmanlopun tunnelmat karmivat ja idea pelottava, mutta kun näistä Toisista alkaa myös paljastua enemmän ja enemmän, ja tapahtumat vierivät eteenpäin, siihen tottuu. Ehdottomasti luen seuraavatkin osat tästä trilogiasta! :D innolla ootan millon varaus kirjastoon tupsahtaa.. Voin vaan ihailla kirjailijan mielikuvitusta ja älykkyyttä plus nerokkuutta! Lämpimästi suosittelen kaikille! mutta ehkä ihan pienimmille en väkivallan ja pelottavan idean vuoksi.
Tämän kirjan lukeminen alkoi vähän tahmeasti ja hitaasti, en oikein meinannut päästä koko tarinaan sisään millään. Hetken päästä kuitenkin huomasin lukeneeni kirjaa jo puoleen väliin. Kerronta oli oikein sujuvaa ja selkeää, vaikkakin kirjan alkupuolella esiteltiin iso liuta ihmisiä ja outoja nimiä. Onhan tässä vähän sellaista tyypillistä "tavistytöstä tulee supertyttö"-meininkiä, mutta se ei niinkään haitannut. Mare oli aika kipakka tyttö alusta loppuun ja silti tossun alla pahisten pyöritellessä peliään kaikkialla. Tyypillistä romantiikkaa ei vielä saatu edes kehiteltyä, jotain pientä, mutta ei liiaksi. Sen osalta juoni oli aika jännästi kehitelty. Mietin puolet kirjasta miten tämä nyt oikein tulee päättymään koska vastassa oli kaikenlaisia haasteita. Lopussa oikeastaan jopa yllätyin kun juoni teki melkoisen kuperkeikan ja osat vaihtuivat kuin lennosta. Hyvin viihteellistä ja toiminnallista luettavaa, ja aion varmasti lukea myös jatko-osan kunhan se joskus tulee suomeksi.
Alku oli mielestäni aika sekava mutta kun jatkoin lukemista alkoi kirja tuntua selkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta. Vauhdikas kirja. Mukavaa luettavaa.
Olin pitkään tuijotellut kirjaa kirjaston hyllyssä ja viimein se tarttui mukaan. Ja taisin rakastua. Niin kuin muutkin ovat sanoneet kirja on eeppistä fantasiaa olematta kliseinen. Juoni kuulostaa miltä tahansa perus-fantasiakirjalta mutta se on PALJON enemmän. Alku oli hidas mutta sen kertomistapa yllätti minut täysin. Kvothe on nokkela, viisas ja erittäin voimakas taikuuden käyttäjä. SIlti pidin kirjassa siitä, että hän on inhimillinen, hän tekee virheitä, aika isojakin virheitä. Vaikka hän on hyvin lahjakas, on hän silti kokematon, eikä tiedä kaikkea maailmasta. Lisättääköön vielä, että jos George R. R. Martin on kehunut kirjaa sen on oltava hyvä, realistinen sekä ei mikään kainostelija.
Helppo- ja nopealukuinen, ihan menettelevä tarina. Puolikas tähti lisää siitä, että kirja oli parempi kuin aluksi odotin ja siitä, että päähahmona oli vanha death-metal-muusikko. Alku oli vakuuttava ja kiehtova, mutta valitettavasti juoni muuten latistui melkoisen nopeasti. Kerronta oli kuitenkin hyvää, se viihdytti ja kantoi aika pitkälle.
Tämän kirjan jälkeen jäi masentunut olo, kun seikkailu oli ohi. Nautin kovasti siitä, että Tulitähti sai pentuja. Enpä vain osannut aavistaa, että tämä ihana kissa ei olisi päähenkilönä enää pidempään. Toisten näkökulmasta sen päätöksissä ei tunnu olevan järkeä. Kirjoitan tätä Pitkien varjojen jälkeen, eikä Taivasklaani ainakaan toistaiseksi ole muuttanut toisten klaanien luokse (ikävä kyllä). (Ymmärrät äskeisen lauseen vain jos olet lukenut Tähtiyöhön asti).
Mahtava kirja!! Pidin erityisesti kaksijalkala-osiosta. Pajutuuli on yksi lempi soturikissa-hahmoistani, kuten nyt myös Väärätähti. Aiemmin tuntui, että Väärätähti oli aivan turha hahmo. Kun Hopeavirta kuoli ja Mutaturkki sanoi, että Väärätähti tulee surulliseksi, ajattelin, että mitä väliä. Tiesin kyllä, että Hopeavirta on Väärätähden pentu, mutta en ymmärtänyt miksi se piti erikseen mainita (siis se, että Väärätähti tulee surulliseksi) . Nyt ymmärrän. Mutaturkista muuten, se on varmaan maailman vanhin soturikissa-hahmo. Kun Väärätähti syntyi, Mutaturkki oli jo soturi. Sitten se rupesi parantajaksi. Kun Väärätähti sitten kuoli, niin ilmoitaa Mutaturkki hänen eläneen vanhaksi. Vanha parantaja palvelee vielä Leoparditähteäkin vielä pitkään. Tavallinen kissa elää vanhemmaksi kuin iäkäs yhdeksänhenkinen päällikkö???
Kirja oli kiehtova, ja jännittävä. Juoni oli hyvä, ja kirja oli aivan uudenlainen kokemus. Kirjassa kotikissa Ruska menee aidan yli metsään ja päätyy soturikissa klaaniin. Tästä on jo kauan, joten en hirveästi muista, mutta sen jälkeen jäin näihin kirjoihin koukkuun, ja aina on pakko lukea seuraava suomennettu osa. Tämä kirja vei minut aivan uuten maailmaan. Suosittelen tätä kirjaa niille jotka eivät sitä vielä ole lukeneet.
Sinitähden tarina on yksi lempi soturikissa kirjoistani. Se oli kiinnostava. Sinitähteä oli paljon helpompi ymmärtää kirjan luettuani. Sinitähti oli alunperinkin yksi lempi hahmoistani ja odotin kirjaa kauan ennen kuin se tuli. Kirja oli jännittävä alusta loppuun, ja se oli erittäin koukuttava.
Mukaansa tempaava ja kiehtova tarina, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. Joskus pitkissä tai pitkähköissä kirjoissa minulla on se ongelma, että ensimmäiset noin 70-100 sivua tökkivät ja sitten innostun, mutta nyt olin kiinni tarinassa heti alun jälkeen, ja se innostus kantoi ihan loppuun asti. Suurin kunnia tästä menee Hirkalle, joka on toimelias hahmo ja joka ei jäänyt juurikaan missään vaiheessa surkuttelemaan tilannettaan. Kiitosta myös kirjan juonelle, jossa oli mutkia ja toimintaa heti alusta alkaen.
Hyvä jatko ensimmäiselle osalle. Koukuttava kirja ehdottomasti. Ihan pakko lukea, jos on lukenut ensimmäisen osan!
Kirja oli hyvä. Mielestäni aika sopiva päätös trilogialle. Juoni oli omalla tavallaan aika nopeatempoinen ja kirjaan oli helppo eläytyä. Kannattaa lukea!
George Owellin klassikkodystopian Vuonna 1984 päähenkilönä seurataan 39-vuotiasta Totuusministeriön virkamiestä Winston Smithiä. Vaikka hänen tehtävään onkin menneisyyden uudelleen kirjoittaminen niin, että se palvelee nykyhetkeä, hän ei silti usko sokeasti Engsosin periaatteita, palvo jumalan asemaan noussutta Isoaveljeä tai hyväksy että 2+2=5. Hän on poikkeama systeemissä ja tietää, että tulee jäämään kiinni ennemmin tai myöhemmin. Onhan ajatusrikos pahinta, mitä oseanialainen tehdä.
Hitaasta käynnistymisestä huolimatta ja muistelusta, että mitähän aiemmissa nyt oikein tapahtuikaan, huomasin taas pian ahmivani sivuja ihan urakalla. Tää tarina on ollut jotenkin alusta asti vähän erilainen vaikka on onhan tässäkin aika paljon samanlaisia yhtäläisyyksiä moniin perustarinoihin; tuhoutunut maailma ja kielletty romanssi. Jotenkin tykkään tämän tarinan miljööstä ja sen kaikista henkilöhahmoista, juonen raakuudesta toisinaan. Oli myös kiva vähän sukeltaa menneeseen Davidan muistojen muodossa ja saada vähän selville taustoja erilaisiin tapahtumiin vähän eri näkövinkkeleistä. Ja jottei tarina menisi ihan niinkuin yleensä, että paha kukistetaan ja hyvikset voittaa niin mukaan on ripoteltu vähän yllättäviä juonenkäänteitä muutamien hahmojen osalta. Ei siinä, pidin todella niistä juonenkäänteistä. Todella viihdyttävä trilogia, joka tempasi mukaansa ainakin minut. Jos haluaa aivot narikkaan- viihdettä, niin tässä sitä on.
Tämä tarina oli mielettömän hyvä ja melkoisen pelottavakin. Juoni nappasi heti mukaansa, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään. Kauhuelokuvissa pelottavassa kohtauksessa kurkin leffaa sormien välistä, mutta koska kirjaa lukiessa ei oikein pysty toteuttamaan samaa, ajoittain luin tarinaa eteenpäin hyvin varovaisesti sydän hakaten, koko ajan peläten, että mitä seuraavaksi. Kun on viettänyt jokusen tunnin tuollaisessa olotilassa, niin fiilis on mahtava kun kirjan saa luettua loppuun. Ja tuota fiilistä paransi se, että juoni oli rakennettu hyvin ja se myös päättyi hyvin, ei tullut antiklimaattista lopetusta. Nyt hiukan huolettaa kirjan jatko-osan lukeminen, tulenko pettymään siihen?
Jee, vihdoin pääsen aloittamaan Uusi profetia -sarjaa! Pidin uudesta päähenkilöstä. Olisi ollut vähän tylsää jos Tulitähti olisi edelleen ollut pääosassa. Hän kyllä vaikutti turhan mörökölliltä, mutta kuvailtiin häntä silti myös hermostuneeksi ja huolestuneeksi. Vähän hämmästytti miten vähän aikaa edellisen saagan vikan kirjan ja tämä kirjan välillä on kulunut. Vatukkakynsi sanoi, että neljä kuuta (eli kuukautta?) Kuitenkin Tulitähden tehtävän tapahtumat olisi pitänyt myös mahtua tuohon väliin.
Sarjan kolmannessa osassa käydään taistelua muinaista maailmojen Tuhoajaa ja sen kätyreitä vastaan niin Elämässä kuin Kuolemassa. Sankariparin Liraelin ja prinssi Samethin on määrä taltuttaa pahuus puhuvien eläinten, kissa Moggetin ja Kurittoman Koiran, avustuksella. Taistelu käydään taikuuden keinoin, kuulijaansa määrätyllä tavalla vaikuttavien kellojen avulla.
Tarina poukkoilee nykyhetken, lähimenneisyyden sekä 1600-1700 lukujen taitteen välillä. Jälkimmäisessä ajassa on tunnelma erinomaisesti kohdallaan. Torajyvät ja noituus yhdessä tuovat tarinaan oikeata historian tuntua. Tarina avautuu pikkuhiljaa edetessään paljastaen vähitellen mistä oikein on kyse. Sopivan lyhyt kirja, jonka parissa viihtyi mainiosti.
Olen positiivisesti yllättynyt. Odotin suoraviivaista, hankalaa luettavaa ja ehkä tylsääkin tarinaa, mutta sitä se ei ollut. Kertomuksessa on mukavasti mutkikkuutta, missä eri henkilöiden tarinat kohtaavat. Juonta kuljetetaan hyvin sattumustenkin siivittämänä eikä tapahtumien kulkua voi ennalta arvata. Tarinassa on jännityksen sekä kauhun ohella myös rakkaustarinoita. Kerronnassa on ajan hengen mukaista melodraamaa ja kerronta on kuvailevaa ja maalailevaa, mutta toisaalta tarinassa on raakuutta ja rohkeutta, mitä en uskonut 1700-luvulla kirjoitetussa romaanissa esiintyvän. Kirjaa lukee vaivatta, epäilemättä hyvällä suomennoksella on myös osuutensa sujuvuuteen.