Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Erittäin loistava jatkokausi loistavalle Buffy vampyyrintappaja sarjalle. Piirrosjälki on mahtavaa, monissa kohdissa hahmot näyttävät aivan esikuviltaan.
Rämeen olento lähtee pelastamaan rakasta Abbyaan Gotham Citystä ja joutuu tukkanuottasille itse Batmanin kanssa. Mitä ihmettä? Kauhua on vähemmän kuin sarjan aiemmissa osissa, mutta kieli ja kuvat ovat tasan yhtä kauniita.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/10/kirja-arvostelu-alan-moore-rameen.html
Huh, siitä onkin aikaa kun olen viimeksi tämän sarjan maailmaan sukeltanut kun tämä uusin suomennos antoi odottaa itseään aika pitkään. Hetken mietin jo, että tuleeko uusia suomennoksia lainkaan koska kirjailijan sivulta ei tätä kirjaa edes löytynyt, tai sitten ei vain sattunut silmään. Eniweis, hetki meni kyllä, että sisäistin taas kaikki hahmot ja paikat koska niitä tuntui tässä osassa ainakin vilisevän enemmän ja vähemmän. Mitään äärettömän suuria fanituksia tämä sarja ei ole koskaan aiheuttanut, mutta sinä on silti se oma juttunsa. Päähenkilöiden kolmiodraama on ehkä vähän surkuhupaisa ainakin Victorian osalta kun hän pyörittää kahta poikaa häpeilemättömästi sen minkä kerkeää ja ekassa kirjassa niin ärhäkkä Christian on valitettavasti vähän nössööntynyt tähän osaan mennessä. Hän oli ehdoton suosikkini heti alkumetreiltä asti. Ei siinä, kirjaa kerrotaan monen hahmon näkökulmasta joten tylsistymään ei pääse ja tarina on täynnä erilaisia ulottuvuuksia, hahmoja ja tapahtumia. Ihan viihdyttävästi tämän kanssa aika meni vaikka välillä en meinannut saada ollenkaan kiinni lukemisesta kaiken kiireen keskellä. Toivottavasti tähän nyt tulee vielä se päätösosakin suomeksi, kiva olisi tietää miten hahmoille käy.
Arto Paasilinna on vähän sellainen rajatapaus minulle kirjailijana. Mieheltä löytyy kovia romaaneita, kuten Jäniksen vuosi, Onnellinen mies ja tämä, mutta sitten on niitä teoksia, jotka eivät mitään isoja tunteita herätä. Eniten miehen tuotannossa vaivaa tietynlainen kaavamaisuus. Plotit ovat suurimmassa osassa kirjoista sen verran lähellä toisiaan, että melkein luulisi kirjailijan kirjoittaneen kirjansa jonkun tietokoneohjelman avituksella. Tämä Ukkosenjumalan poika sen sijaan on pirun väkevä teos. Ei ole ainakaan itselleni tullut vielä sellaista teosta vastaan, joka irvailisi kristinuskolle näin maukkaasti. Jonkinlainen vaikutus tällä kirjalla on ollut myös omaan "tuotantoon", ja nimenomaan käytetyn huumorin puolesta. Suosittelen.
Varmasti keskustelua herättänyt kirja aikoinaan. Plotti saa nykylukijassa aikaan pientä hörähtelyä: ihminen ammutaan perkeleenmoisella kanuunalla kuun kiertolaiseksi. Jatko-osa sisältää muistaakseni myös erinäisiä koomisia hetkiä. Mutta etupäässä viihdyttävää lukemista tämä oli. Ihan tuoreena tämä ei enää muistissa ole, mutta muistelisin henkilögallerian olleen myös täynnä mielenkiintoisia ja toimeliaita persoonallisuuksia.
Alkukankeuden jälkeen kirjaa ei pystynyt jättämään käsistä. Nyt harmittaa että kirja tuli ahmittua! Haluaisin heti lisää!
Tähtihatussa on sekoitettu juuri sopivassa määrin toimintaa, huumoria ja draamaa. Loistava kirja ja loistava kirjasarja. Suosittelen lämpimästi kaikille nuortenfantasian ystäville.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/09/kirja-arvostelu-terry-pratchett.html
Myyttinen, maaginen, koukuttava ja yksinkertaisen upea. Eräs Turtschaninoffin parhaista, ja myös tähän mennessä vuoden paras kirja mihin olen törmännyt, ja sellaiseksi se melko varmasti myös jää.
Pymin tapaus on tullut luettua pari kertaa, ja juuri sen toisen kerran ko. kirja myös auetakseen tarvitsi. Kirjasta löytyvä haaksirikkokohtaus on ehkä lempikohtaukseni missään kirjassa ikuna, ja tarinan loppu linkittyy mukavasti erääseen toisen fiktion ison nimen stooriin - jonka luin paljon ennen tätä. Kiitos vaan siskolle hyvästä männävuosien joululahjasta.
Ei yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta silti jotakin Eliitti tekee oikein, kun sen hahmot herättävät näin voimakkaita tunteita.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/09/kirja-arvostelu-kiera-cass-eliitti.html
Salvatoren tyyli ja ennen kaikkea taistelukohtaukset ovat pysyneet tutun loistavina. Nautin suuresti siitä, ettei Drizzt noin vain pääse eroon perimästään ja Menzoberranzanin väestä. Tuo yhteiskunta ja kulttuuri ovatkin Salvatoren yksi kiehtovimmistä luomuksista. Salvatoren hahmot ja juonikuviot ovat mitä puhtainta korkeaa fantasiaa, mikä on toisaalta ihanaa mutta myös hieman kyllästyttävää. Erityisesti tässä kirjassa yllättäviksi tarkoitettuja juonikäänteitä osasi jo odottaa ja alku tuntui hitaalta. Itseäni myös tökki Salvatoren tapa kuvata Menzoberranzanin drowit taistelukohtauksissa "pahoina droweina" tehden siten erotuksen Drizztiin. Tässä kirjassa aletaan aktiivisesti kyseenalaistaa tällaista mustavalkoista rasismia, jossa örkki, drow ja hiisi on automaattisesti paha ja hänet voi tappaa pelkän rotunsa perusteella. Näin ollen se, ettei drowin adjektiivi "paha" muutu edes kirjan edetessä, iskee särön päähenkilöissä kehittymässä olevaan ajattelutapaan arvioida henkilöitä yksilön ominaisuuksien perusteella. Jos myöhemmissä kirjoissa (tämän ajattelutavan todennäköisesti vahvistuessa) kuvaustavan käyttö kuitenkin vähenee ja loppuu, voidaan termin käyttö mielestäni hyväksyä osana ajatustavan muutoksen hitautta.
En päässyt sisään. Oli puoleenväliin asti pakkolukemista. Tämän jälkeen alkoi tapahtua. Ei minun makuuni.
Mestarillisesti rakennettu hyvän tuulen tarina, joka on ollut itselleni rakas jo sieltä 13-vuotiaasta asti. Tätä ei monikaan kirjallinen tuotos - fantasia tai muukaan - kovin helposti laudalta lyö. Elokuvaversiointi kirjasta oli omaan makuuni vähän turhan totinen, koska olen aina pitänyt Hoppelia jännityselementeistä huolimatta pohjavireeltään paljon leppoisampana ja huolettomampana kuin esim. Sormusten herraa. Nälän tunne - tässä tapauksessa hunajaleipien nälkä - kertoo siitä, että kirja on onnistunut.
Täyttä hömppää, mutta nautittavaa sellaista. Loistavasti kirjoitettu päähenkilö kohottaa kirjan selkeästi massan yläpuolelle. Suosittelen.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/09/kirja-arvostelu-kiera-cass-valinta.html
Mitä pidemmälle kirjasarja etenee, sitä jännittävämmäksi se käy.
Historiantutkijaa voisi kutsua hieman runsaammaksi ja kunnianhimoisemmaksi Da Vinci -koodiksi: siinä on paljon mielenkiintoista historiaa höystämässä suoraviivaista seikkailujuonta ja paria ennalta-arvattavaa romanssia. Näkökulma Draculan hahmoon ei ole kovin oivaltava, vaikkei nyt suoranaisen kökkökään. Kieli on mukavaa ja kuvailua on paljon. Tunnelma on melko onnistunut, joskaan ei nähdäkseni kauhu-kategoriaan sittenkään tarpeeksi kuumottava. Annoin historiantutkijalle kolme tähteä: historiaosuudesta, sujuvasta ja hitaasta kerronnasta sekä tunnelmasta, jotka nämä kaksi seikkaa tuovat mukanaan.
Pendergast on tätä nykyä yksi suosikkihahmoistani, joten odotukset ovat aina korkealla, kun sarjan uuteen kirjaan tartun. En pettynyt tälläkään kertaa, kuten en aiemmillakaan. Kirja oli hyvä, joskin on sanottava, ettei se koukuttanut yhtä armotta kuin edellinen osa. Silti se oli kiehtova, jännittävä, mukavasti sulava, mutta tietojensa puolesta kuitupitoinen ateria, mielikuvituksella taitavasti maustettuna.
Kun lueskelin tämän kirjan juonesta ja pari arvosteluakin niin tuli vähän sellaisia Stephenie Meyerin Vieras-kirjan tyylisiä viboja tästä. Sillä erotuksella, että ainakaan tiettävästi tämän kirjan mystiset Vaihdokkaat eivät ole valtaamassa maailmaa ja ainakin tämän kirjan päähenkilöllä on selkeästi omia mielipiteitä ja vähän myös omatunto kolkuttaa kun hän päätyy taas uuden ihmisen kehoon, joka ei ole hänen omansa. Tässä kirjassa on vähän sellaista lapsenmielistä kerrontaa ja ehkä se onkin vähän nuoremmille suunnattu, mutta se oli paikoitellen vähän sellainen tylsähkö ja lapsellinenkin. Yllätyin kuitenkin, että tapahtumat sijoittuivat suomeen vaikkakin sitten Alex elikin aika jenkkimäistä unelmaa vauraalla alueella. Idea oli kyllä hyvä ja joutui tässä itsekin olemaan vähän varpaillaan, että mitähän voi tapahtua Alexin sisällä asuvalle olennolle ihan yhtäkkiä kesken kaiken. Rikoskuvio oli ihan mielenkiintoinen eikä ratkaisua löydettykään heti. Loppua kohden sitten pudotettiin vähän pommia ja annettiin osviittaa seuraavalle kirjalle. En vielä ole varma aionko lukea seuraavankin, mutta toisaalta olen utelias luonne. Saa nähdä. Ihan kivaa illan viihdettä vaikkei tämä nyt mitään hirveää hypetysoloa itselleni ainakaan nostattanut. Btw, tykkään todella kirjan kannesta!
Aivan mahtava jatko-osa mahtavalle sarjalle! Ääretön meri oli juonenkulultaa 5.aaltoa hitaampi ja ehkä tämän vuoksi aloitusosa oli mielestäni vielä hiukan parempi, vaikka ei tästä räiskettä puuttunut! Varsinkin alun hotellikohtaukset ja "slasher-tyyliin yksi kerrallaan katoavat ihmiset" XD, olivat hauskaa luettavaa ja tässä kirjassa lempihenkilöihini nousi myös Zombi, joka oli mulle jäänyt vähän etäiseksi 5.aallossa. Edelleen myös Evan, Sam ja Cassie pitävät suosikkieni paikkoja, kun taas Haka, johon keskityttiin eniten tässä osassa, ei ole oikein ikinä innostanut. Tässä osassa tuli paljon tärkeää ja niin yllättävää (plus hieman sekoittavaa) tietoa niin avaruusolioista, kuin henkilöistä. Tykkäsin lukea myös Kilokakun näkökulmaa :`) Nyt jännityksellä kohti päätösosaa ja voin sanoa että odotukset ovat korkealla!
Siitä on paljon aikaa (pari vuotta) kun viimeksi luin Riordanin kirjallisuutta, mutta minun onneksi hän on edelleen yhtä hyvä kirjoittamaan kuin silloinkin. Tarina etenee omalla painollaan ja kuvailua mahtuu mukaan vaikka kuinka paljon, mutta silti ei liikaa. Kirjaa lukiessa sai nauraa ja itkeä. Lukemista oli vain pakko jatkaa, sillä epätieto seuraavan sivun tapahtumista oli kauheaa. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta. Mutta jos tämä kirja olisi ollut ensimmäinen minkä luen, niin mitään ongelmia ei tietenkään olisi ollut. Eikä saa tietenkään unohtaa puhuvaa miekkaa! Mikä mielestäni menee jo hieman yli. Puhuvat eläimet vielä ymmärrän ja hyväksyn, mutta kun miekat alkaa puhua ja toimia itsenäisesti niin... Mutta en halua tuomita tätä kirjaa ja alkavaa sarjaa ihan kokonaan, joten jään innolla odottamaan toista osaa ja toivon sen olevan parempi kuin tämä ensimmäinen.