Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mätä onnistuu olemaan vähintään yhtä hyvä ja mielenkiintoinen kuin edeltäjänsä Odininlapsikin. Hieman lisää olisin kaivannut Yminmaan poliittisia kuvioita/juonitteluja, mutta eiköhän päätösosa kuittaa sen nälän ilmestyessään... :D
Lars Keplerin Joona Linna -sarja on noussut vauhdilla dekkarien luetuimpien joukkoon. Lars Kepler nimen alla toimiva kirjailija pariskunnan uusi alue valtaus Playground. Stephen Kingin faneille tämä kirja tulee olemaan nautintoa, kun vain he löytävät tämän kirjan. Suosittelen siis kaikille Kingin faneille!
Kirjassa on yksinkertainen juoni, joka keskittyy tapahtumiin. Maailman kuvaus ja henkilökuvaus ovat heikkoja – sisältö on lähes pelkästään sanailujen siivittämänä tapahtumasta toiseen etenemistä. Kerronta ei myöskään temmannut mukaansa vaan ajatukset lähtivät helposti karkaamaan. Kirja ei toiminut minulla edes kevyenä viihteenä eikä välipalana. En muistaakseni katsonut 90-luvulla TV-sarjaa, mihin kirja perustuu. Ehkä kirja tarjoaa niille enemmän, jotka ovat TV-sarjasta pitäneet.
Paikoin syvällisesti pohdiskeleva teos, joka voi tuntua tylsältä, jos tekstiin ei paneudu kunnolla. Itselläni kirjan puolivälin paikkeilla oli sellainen kohta, missä ote herpaantui, koska juonen kuljetus tyssäsi filosofoinnin tieltä. Kirja ei ole muutenkaan juonivetoinen, vaan yhteiskunnallinen pohdinta on tärkeämmässä roolissa. Kirja käsittelee mm. uskonnon vaikutuksista yhteiskunnallisiin konflikteihin. Miten se mihin kansat uskovat ja haluavat muidenkin toimivan ideologinsa mukaisesti aiheuttaa eripuraa, sotaa, terrorismia sekä määrittelee millaisessa yhteiskunnassa elämme.
Datura on ensimmäinen teos, jonka Krohnilta olen lukenut. Teoksen nyrjähtänyt, vaihtoehtotieteisiin ja paranormaaleihin ilmiöihin pureutumisen kautta esitetty maailma oli varsin kiinnostava. Erityisen paljon pidin teoksessa sen hieman vinksahtaneesta tunnelmasta ja samalla tavoin absurdiin vivahtavista vuorovaikutustilanteista. Sen sijaan juonen senhetkisistä tapahtumista paljolti irrottuvat, pohtivammat osuudet olivat välillä varsin latteita. Kokonaisuus oli ihan kiinnostava, mutta aavistuksen pinnalliseksi jäävä katsaus teemaansa. Krohnin kieli oli miellyttävää lukea. Suosittelen teosta Krohnista, maagisesta realismista tai molemmista nauttiville.
Kuten odotinkin, oli Niistäjä hyvä kirja. Se ei kuitenkaan lukeudu sarjan parhaisiin osiin eikä pärjännyt edelliselle Kiekkomaailma-romaanille FC Akateemisille. Teoksen ideana oli, että Sam Vimes lähtee vastahakoisesti lomalle maaseudulle perheensä kanssa ja törmää heti vakaviin rikoksiin. Niistäjässä esitellään Jane Austenin tutuksi tekemää maalaisaateliston elämää, ja hiidet ovat merkittävässä osassa juonessa. Kirja ei sovi uusille lukijoille, sillä aiempiin tapahtumiin on reilusti viittauksia.
haha, tämä kirja tuli luettua melkeimpä yhdeltä istumalta. paras osa pitkään aikaan, ehdottomasti. viimeksi luin 'puoliksi poissa' kirjan Sally Green:in tuotannosta, enkä oikein tiedä mikä minua kiehtoo näissä homopareissa :DD siis se on vaan niin mukavaa vaihtelua tavallisten tyttö-poika tarinoiden keskelle. pidin kaikista henkilöistä tässä kirjassa, välillä tosin henkilökohtaisesti en olisi jaksanut lukea zypher kohtauksia :::::::)
Kirjan juoni tuntui aluksi jotenkin paikallaan junnaavalta, eikä tuntunut keskittyvän kuin Tobiaksen ja Trisin kiukutteluun toisiaan kohtaan. yli 200 sivua luettuani ajattelin jo että kirja on täysi floppi, mutta sitten tapahtumat alkoivat rullata, juurikin siinä vaiheessa kun pariskunnan tiet erosivat hetkeksi.
Muistan tutkineeni tätä useita kertoja kirjastossa, vetäneeni pois hyllystä ja lykännyt takaisin edes lukematta takakantta. Silloin oli epäluuloinen suomalaisia kirjailijoita kohtaan. Olen edelleen.
Nyt päätin kuitenkin rohkaista mieleni ja lukea tämän. Minulle kirja oli sellainen, että edellisen luvun jälkeen oli pakko jatkaa, näin ei käy usein.
Vau! Myönnän, että ennakkoluuloni tätä kirjaa (ja sarjaa) kohtaan johtui vain siitä, että sillä on suomalainen kirjailija. Mutta täytyy myöntää etten epäile enää toiste suomalaisen kirjailijan teoksia. Käärmeenlumooja veti heti otteeseensa ja luin sen yhdessä hujauksessa. Ja se sai minut janoamaan jo seuraavaa osaa käsiini. Värikästä, kuvailevaa tekstiä, joka antaa tarpeeksi lukijalleen, mutta jättää myös sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselleen. Voin vain suositella!! Tätä lukiessa sai hihitellä, punastella ja kaivata itselleen sitä mustasukkaista pahaa,mutta niin ihanaa poikaa ;)
Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun on päässyt sukeltamaan Wardin vampyyrien maailmaan, joten tämä kirja tipahti postiluukusta kuin tilauksesta. Paradise oli jo aiemmassa kirjassa melko mielenkiintoinen hahmo ja Craegin pilkahdus aiemmin herätti halun saada tietää hahmosta lisää. Hihittelin varmaan kuin pikkutyttö tätä lueskellessa koska tämä herätti taas sen fiiliksen kuin lukisi sarjan ensimmäistä kirjaa uudelleen. Kirja ei ole yhtä paksu kuin pääsarjan teokset ja olisin mieluusti lukenut koko kirjan verran päähenkilöistä, mutta mukaan oli mahdutettu myös Butchin ja Marissan välistä tarinaa. Ei siinä, olihan sekin ihan mielenkiintoista, mutta kyllä Paradise kiinnosti eniten. Ja ah niin ihana Craeg. Huomasin pariin otteeseen myös nauravani ääneen tätä lukiessa. Huumoriakin siis riitti kaikkien kuumien tunteiden ja jännittäviän tapahtumien lisäksi. Tottakai BDB-fanina olen todella innoissani, että saatiin tällainen sivusarja myös mukaan koska en vaan voi lakata rakastamasta tätä maailmaa kaikkine sen ihanine vivahteineen ja välillä vähän outoine tapahtumineen. Epätäydellisen täydellistä, ettenkö sanoisi!
Bilbo Reppuli on hauska veikko, kääpiötkin ovat kivoja ja kaikki sympatiat Klonkulle. Vaikka kirjan hahmot viehättivätkin, en kokenut olevani oikeaa kohderyhmää. Tarina koostuu monesta pienestä seikkailusta, jotka ovat sisällöltään suoraviivaisia ja yksinkertaisia. Sehän on selvä, lasten kirjasta on kuitenkin kyse. En ole lukenut kirjaa aiemmin, ehkäpä olisin pitänyt siitä enemmän lapsena. Nyt sen luki ilman suurempaa ihastusta.
Kivasti punottu juonikuvio, jossa ilmeni edetessään kokoajan uutta. Heränneisiin kysymyksiin saatiin vastauksia pikkuhiljaa. Mihin suuntaan tarinaa kuljetetaan ei voinut arvata ennalta. Pienenä miinuksena varsinkin kirjan alkupuolikkaassa oli jonkin verran toistoa. Sen pani merkille, mutta en kokenut sitä kuitenkaan suureksi haitaksi. Oikein mukaansatempaava aloitus sarjalle.
Ystäväni tietää miten kova Game of Thrones-fani olen joten sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi häneltä. Martinin teos on lyhyt ja ytimekäs "satu". Tai niin satu kuin Martinilta voi odottaa koska hän ei tunnetusti säästele hahmojaan. Kirja on upeilla kuvilla kuorrutettu teos, joka saa fiilistelemään useammassakin kohtaa sivuilla hienosti toteutettujen piirrosten ansiosta. Hiukan odotin sellaista jonkunlaista yhteyttä GoT:in maailmaan... ja ehkä sitä hiukan olikin. Alkuteos on ilmestynyt jo kauan ennen Valtaistuinpelin alkua joten tämän voisi helpostikin liittää omalla tavallaan kirjasarjaan koska Valtaistuinpelissäkin puhutaan lohikäärmeiden elämisestä kauan sitten. Jäälohikäärmeestä ei kuitenkaan ole teoksissa mitään puhetta käsittääkseni. Tämä on kuitenkin erittäin helppolukuinen ja hienoilla kuvilla varustettu tarina, joka on minusta kyllä melko surullinenkin. Hieno lisä omiin kokoelmiin ehdottomasti. Voisin melkein nähdä sieluni silmin Arian lukevan tätä huoneessaan Talvivaarassa ja haaveilevan isoista lohikäärmeistä.
Pako on melkoinen saalistusjahtitarina, joka eteni koko ajan, mutta ei jää mieleen oikein mistään syystä. Tim oli hahmona ihan menettelevä ja tämän reaktiot asioihin olivat järkeviä ja koherentteja, ihailin myös hänen järjenjuoksuaan. Linda puolestaan oli aika ohut hahmo, joka sopi tarinaan, mutta eipä siinä mitään muuta sitten ollut. Tarina oli tapahtumavetoinen, joten sen takia hahmojen heikkouksia pystyy antamaan anteeksi jonkun verran. Pahishahmon motiivit ja tausta eivät olleet oikein ymmärrettävät, melkoista satuilua. Koontzilla tuppaavat nämä tappajahahmot olemaan vähän samasta puusta veistettyjä, tunteettomia hyypiöitä. Ehkä se sitten tekee tappajan kirjoittamisen helpommaksi, kun hahmolla ei ole omaatuntoa, mene ja tiedä. Juonihan oli tuttu kissa ja hiiri -leikki, siinä ei ollut mitään uutta. Hyvin kirjoitettu ja soljuva tarina, tämän luki ihan mielellään ajankuluksi.
Kirja kiehtoi ja kutkutti jo heti ensimmäisellä lukukerralla teini-iässä. Toisella kerralla aikuisena muutama vuosi sitten taika ei ollut kadonnut; päinvastoin huomasin uusia selittäviä yksityiskohtia ja ymmärsin joitakin paremmin. Todella omintakeinen tarina ja taustakertomus, vaikkei sosiologisesti yhteisössä ollutkaan mitään kovin outoa genressään. Kiehtovasti maailma ja sen outoudet paljastuvat ja avautuvat vähitellen. Rakastan loppuselitystä ja sitä, miten se tarinan hahmoille paljastuessaan vaikuttaa heidän ratkaisuihinsa ja ihmissuhteisiinsa sekä koko yhteisöön ympäristöineen. Suosittelen yhteiskunnallisen tieteiskirjallisuuden ystäville!
Kirjan alku tuntui taas vain samojen asioiden toistamiselta, kuinka Harper sai kykynsä, perhetaustoista ja niin edelleen. Kun oltiin päästy tämän esittelyvaiheen yli alkoi Harrisin luoma jännittävä juoni, jossa ei juonenkäänteiltäkään voitu välttyä.
Kesän miekka oli kyllä erinomainen kirja. Todella hauska ja vauhdikas, kuten Riordanin kirjat yleensäkin. Myös uusi mytologia oli erittäin mielenkiintoista. Muutenkin kirja tuntui hyvin raikkaalta ja uudelta, vaikka Riordanin nyt jo perinteiseksi muodostunut kaava on havaittavissa. Ottaen huomioon kuinka keskinkertaisia ja laahaavia Punainen pyramidi ja Eksynyt sankari tähän verrattuna olivat, voisi sanoa että Riordanin uudesta trilogiasta on mitä luultavimmin tulossa mahtava!
Näkymätön mies on lyhyehkö tarina, mutta yksi parhaimmista teoksista, mitä olen lukenut Wellsiltä tähän mennessä. Kirja alkaa tarinan keskeltä ja se kutkuttaa mieltä. Mitä on tapahtunut? Miksi näin ja miten tästä eteenpäin? Kaikkiin kysymyksiin saadaan vastaus juonen edetessä. Pidän tarinan temmosta, joka kiihtyy loppua kohden. Alussa tapahtuu asioita vähitellen, mutta koko homma eskaloituu melkoisesti, ehkä jopa hieman koomisesti, kirjan lopussa. Loppu onkin itsessään aika suoraviivainen ja jotenkin hyvin selkeälinjainen, jossain määrin jopa liian. Hahmoja tässä kirjassa esiintyy aika paljon, joista suuremmasta osasta ei jää sen suurempaa muistijälkeä. Kuvittelin, että Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan Näkymätön mies Griffin oli jokin Alan Mooren oma näkemys asiaan, mutta eipä ollutkaan! Griffin oli jo alkuperäisversiossaan niljake, se tulee selväksi aika nopeasti. En oikein osannut päättää kenen puolella olisin ollut, ja tämä pieni harmaa vivahde lisäsi lukunautintoa. Ajatuksia herättävä kirja.
Aivan ehdoton lapsuuden kirjasuosikkini. Ensimmäinen kosketukseni tarinaan on ala-asteelta, jolloin kuuntelimme luokassa kirjaa luettuna ääneen. Ihana maailma; vaihtoehtoinen historiallinen maagis-realistinen, ottaa vahvasti vaikutteita vanhoista skandinaavisista kansantaruista. Mahtava päähenkilö, viattoman hurmaava ystävyyssuhde. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille!
Parhaimpia Fantasia sarjoja mitä olen koskaan lukenut! Ja olen lukenut niitä paljon! Sarjassa on kaikkea sopivasti. Hyviä hetkiä, vaikeuksia, taisteluita jne.. Erityisesti pidän siitä että Auer osaa kuvailla taistelukohtauksen sortumatta liian yksityiskohtaiseen kuvaukseen, tarinan kuitenkaan kärsimättä siitä. Hän ei myöskään sorru liian tarkkoihin maisema kuvauksiin, vaan jättää tilaa myös lukijan omalle mielikuvitukselle, myös Auerin kirjoitustyyli on sujuva ja mukaansa tempaava. Erityisesti ulkomaiset fantasia romaanit ovat hyvin "verisiä" Auerin kirjat sopivat niin nuorille kuin vanhoillekin. Hyvällä kirjalla ei ole ikärajaa.