Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Uusi partio jatkaa mahtavasti Partio-sarjaa. Lukjanenko on luonut maailman, mistä on upea lukea, ja se pitää tiukasti otteessaan. Juoni on jälleen loistava ja toteutus juuri Lukjanenkon tyylistä neroutta. Hahmot ovat pysyneet koko kirjasarjan ajan aika lailla samantyylisinä, eikä heistä oikeastaan ole mitään sanottavaa. Luulin vielä viime kesänä, että sarja on vain viisiosainen, mutta onneksi sain tietää, että sarjaan on vielä yksi osa. Sitä odotan todella innolla ja toivon, että sarjan päätös on yhtä loistava kuin muutkin viisi osaa.

Tähän on hyvä päättää faunoidijengin tarina, vau! Vaikka koko trilogia on ollut todella hyvä ja minun makuuni juuri passeli, oli tämä viimeinen omalla tavallaan paras kirjasarjan kirjoista. Tutut hahmot pyörii mukana tuoden tekstiin naurettavaa huumoria, jota olisi minun puolesta saanut viljellä enemmänkin. Välillä olin hieman pettynyt miten helposti kaikki faunoidijengin suunnitellut asiat menivät niinkuin he halusivat, mutta en antanut sen häiritä lukukokemusta. Samoin olisin kuullut lisää Edenistä ja Ronnista, sekä Nemon suhtautumisesta tilanteeseen kirjan lopussa. Kirja, ja koko kirjasarja, on ihanan värikästä kieltä käytettynä koottu mielikuvituksellinen maailma, johon lukija uppoaa totaalisesti! Kirjasarjan pariin palaan varmasti myöhemmin ja suosittelen muille luettavaksi.

Kolmas päätösosa ei yllä edellisten tasolle, joskin joitakin ärsyttäviä kirjoitustapoja ei enää ole. Juonessa on jonkinlainen naiivi ote, mutta joka tapauksessa pidän tästä trilogiasta hurjasti.

Koska Bellan ja Edwardin tarina on suhteellisen hyvässä muistissa, päätin ajan säästämiseksi lukea vain kääntöpuolella olevan uudelleen muokatun version. Odotin ehkä vähän enemmän erilaista tarinaa kuin alkuperäinen Houkutus, mutta ilokseni huomasin, että tarinaa oli jonkun verran muokattu ja se kulki osaltaan ehkä nopeampaan tempoon kuin alkuperäinen tarina. Hiukan joutui kyllä miettimään, että kukahan nyt on kukakin ja mitähän sukupuolta kun Culleneiden perhe oli myllätty täysin päälaelleen. Ihan hauska idea kirjailijalta pistää homma täysin päälaelleen ja kirjoittaa vähän eri näkökulmasta vaikkakin tosiaan olisin kaivannut enemmän erilaisuutta. Loppua kohden tilanne tietenkin tiivistyi ja loppuratkaisuhan onkin sitten ihan erilainen kuin alkuperäisessä tarinassa. Jotkut jutut oli ehkä vähän väkisin tuotu tähän mukaan kuten Quileutit, mutta eipä tuo nyt sinänsä haitannut vaikka heidän osuutensa olikin vähän hätäinen ja ehkä myös aikalailla turha. Kuitenkin ihan viihteellinen ja erilainen tarina verrattuna Houkutukseen.

Ehkä minä olen sitten sellainen vakava ja tapoihini kangistunut aikuinen, mutta tämä tarina ei oikein hetkauttanut. Olihan se haikea, mutta sen suurempaa tunne-elämystä en tästä saanut puristettua ulos. Tarina oli toki sympaattinen kettuineen ja ruusuineen, mutta minusta siitä tekee kiinnostavamman kirjailijan kohtalo: tämä kun katoaa Välimerellä ollessaan tiedustelulennolla. Tämä asia tuo minusta tarinaan jännittävyyttä ja uusia aspekteja, joita en olisi siinä muuten nähnyt.

Hylätty ranta on minä muodossa kerrottu tarina, jossa veljesten välinen yhteenkuuluvuus, veljesrakkaus on kantavana elementtinä. Veljekset ovat kasvaneet ahdistavan, vahvasti uskonnollisen yhteisön ympäröimänä. Tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen merenranta kylään, jonka asukkaissa on jotain outoa. Tarina etenee verkkaisesti, siinä on odottava tunnelma. Tarina on hyvin kirjoitettu, vangitseva ja siinä on vetovoimaa. Kauhu on taustalla läsnä olevaa, matkan varrella niin hienoista, että monet eivät kirjaa pidä kauhukirjana. Joiltain osin kirja muistutti Stephen Kingin Herääminen teosta.

Enpä minä tähän olisi muuten ehkä koskenut, mutta luin tytöille kun halusivat. Ihan kelvolliseksi tämä kuitenkin osoittautui silloin 3 ja 5 -vuotiaille luettavaksi. Sopii mukavana lisämateriaalina vaikka iltalukemiseksi ääneen, lähinnä kuitenkin sellaiselle yleisölle, joka seurailee myös Helinän ja muiden keijujen touhuja elokuvinakin. Muussa tapauksessa en suosittele.

Romaanin suomennettu nimi on hyvin tarinaa kuvaava, suorastaan alleviivaava, mutta minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi on paljon herkullisempi, paljon filosofisempi ja paljon enemmän ajatuksia herättävämpi. Tarina ei ollut (yllättävästi) kovinkaan hankala juoneltaan tai kerronnaltaan, niin kuin jotkut Dickin romaanit joskus ovat. Minun oli kyllä aluksi vaikea päästä tarinan fiilikseen kiinni, koska minun oli hankala päästää irti siitä, että andoidit eivät tässä noudattaneetkaan Asimovin robotiikan lakeja. Mutta juoni oli hyvä, se herätti lukijankin ajattelemaan asioita. Tarinassahan oli paljon hauskoja pieniä yksityiskohtia, joka auttoi maailman kuvaamisessa (kuten robottieläimet vs. oikeat eläimet). Dickin luoma maailma oli kiinnostava paikka ja ainakin minä olisin kaivannut (Dickin itse kirjoittamaa) jatkoa tälle.

Annukka Salama onnistui taas! Faunoidijengi jatkaa tarinaa ihanalla huumorilla ja toiminnantäyteisillä käänteillä. Uusina henkilöinä Nemo ja Eden sopivat tarinaan hyvin ja erityisesti Eden nousi yhdeksi minun lempihahmoiksi tässä kirjasarjassa. Ja sitä kautta mielenkiintoni myös Ronniin. Toivon, että tämä sisko-veli-kaksikko on myös sarjan viimeisessä osassa mukana. Pientä miinusta tulee muutamista omaan makuun turhista kohtauksista, mutta muuten oikein napakka kakkoskirja tälle sarjalle. Ja sitten kolmannen osan kimppuun, jes!

Houkutus uudelleen kerrottuna sukupuoliroolit vaihtaen oli ajatuksena oikein mielenkiintoinen. Toteutettunakin se oli hyvä, mutta. Itseäni tarina ei kuitenkaan miellyttänyt näin päin, sillä jotenkin kömpelö ja tavallinen POIKA tuntui omasta mielestäni vain lähinnä säälittävältä tapaukselta. Miten täydellinen vampyyrityttö voi muka rakastua noin säälittävään ja onnettomaan poikaan? Itse naisena en pitänyt Beauta yhtään puoleensavetävänä ja varmaankin siitä syystä tarina jätti vähän kylmäksi. En kuitenkaan sano, etteikö tätä kannata lukea. Kannattaa ehdottomasti! Oli tämä lukemisen arvoinen ja paikoittain koukuttavakin, vaikka tarinan juoni olikin pääpiirteittäin tuttu. Varmasti joku muu (kuin minä) osaa kokea tarinan lämpimämmin. Kirjan lopetus oli positiivinen yllätys! Tarina kannattaa oikeastaan ajatella ihan omana tarinanaan, eikä liiaksi vertailla alkuperäiseen Houkutukseen.

Parhaiten tämä tarina toimii alkuperäisessä asussaan, eli novellina, joka ei turhaan ole yksi maailman parhaista tieteisnovelleista. Kirjana oikeastaan tarinan koko viehätys ja terä katoaa tylsäksi. Miksi pitää lisätä pituutta jo lähes täydelliseen tarinaan? Kirjan lukee kyllä, on se ihan ok, mutta silti pettymys. Siinä vaiheessa kun "lopputekstien" pitäisi tulla ja lukija pitäisi jättää suu auki haukkomaan henkeään, tuijottaen haltioituneena mielikuviinsa, niin tarina jatkuukin. Kaikki oleellinen ja tärkeä oli jo novellissa. Kaikki muu on turhaa ja ylimääräistä selittämistä. Jos et ole lukenut novellia, niin tämä luultavasti kannattaa lukea? Mutta mieluummin se novelli.

Onhan tästä jo kauan kun luin tämän, mutta ehkäpä on jo aika tarttua tähän uudelleen. Sen verran muistan, että Suuri Tulva yllätti ja herätti kaikki mahdolliset tunnetilat. Varsinkin vihaisuutta. En oikein osannut varautua mihin olin astumassa kun avasin kirjan, mutta jo ensimmäinen sivu pakotti ottamaan paremman asennon ja keskittymään. Suosittelen lukemaan, mutta helposti pureskeltavaa ja miellyttävää matka ei ole. Suuri tulva on itselläni yksi niistä teoksista, jotka ovat jääneet kummittelemaan mieleeni. Mutta niinkuin mainitsin, siitä on jo aikaa kun luin tämän. Uudestaan on tartuttava kirjaan varovasti. Aiheuttaako tämä edelleen saman? "Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon. Kaikkihan sen tietävät, ettei se ollut niin. Ensinnäkin he saavat sen kuulostamaan siltä kuin mitään riitaa ei olisi ollut; ikäänkuin ei olisi ollut lainkaan paniikkia - kuin ei ketään olisi työnnetty syrjään - kuin ei kenenkään päälle olisi tallattu - kuin ei yksikään eläin olisi ulvonut - kuin ei kukaan ihmisistä olisi kiljunut täyttä kurkkua."

Pimennys lukeutuu yksiin parhaimmista Soturikissat-kirjoista ja mielestäni Kolmikon mahti vain paranee kirja kirjalta. Lukukokemus oli suorastaan maaginen! Kirja oli erityisen mukaansatempaava ja vauhdikas, palan halusta saada seuraavan osan hyppysiini, sillä tämän parissa en vain pystynyt lopettamaan lukemista kesken. Närhitassu on ehdoton lempihahmoni, löydän siitä jatkuvasti yhtäläisyyksiä itseeni ja hahmona se on hyvin samaistuttava, eikä turhan kaikkivoipa ja kultainen sarjan pääsankari. Paatsamatassu/lehti taas aika-ajoin ärsyttää.

Avaruusalus koikkeloi maapallolle. Alueella rikkoutuu radioita ja televisioita ja muita sähkölaitteita. Ja pian alkavat ihmiset käyttäytyä omituisesti... Ei Hyökkäys mitään mullistavaa elämystä tarjoa, mutta melko kelvollisen tieteisjännärin silti. Paikoin tämä jaksaa ihan viihdyttääkin, vaikka kokonaisuus melkoi ohueksi jääkin. Kun ei mieti liikaa vaan nauttii kirjan kertakäyttöviihteenä, niin ei tämän lukeminen pahasti harmita. Helppoa ja nopeaa luettavaa. Jos jostain syystä tuntuu siltä, että ideassa on jotain tuttua, niin ei tunnu ihan syyttä. Cook kierrättää tässä jo vanhaa ideaa.

Blishin ajattelu on mukavan poikkeava siinä suhteen, että ihminen muokkaakin itsensä sen sijaan, että muokkaa ympäristöään. Tässä tulee esiin sekin, mitä liian harvoin näkee tieteiskirjoissa; älyllistä elämää on muussakin muodossa, vaikka tarkemmin tarkasteltuna tätä ajatusta ei niin pitkälle viedäkään kuin olisi mahdollista. Takaa tuntuu kurkistavan Blishilläkin, ehkä vahingossa, että vain ihminen on älykäs. Tosin tässähän ei ollut tarkoituskaan edes käsitellä muita mahdollisia älykkäitä elämänmuotoja vaan leikitellä ajatuksella ihmisen itsensä muokkaamisesta. Kolmas tarina oli raskain luettava, ei vain pituudeltaan, mutta myös oman tietoni rajoittamana. Tarinan voisi nähdä paremmassa valossa kun olisi enemmän tietoa mikroeläimistöstä, alkuelämistöstä ja bakteereista. Tässä tarinassa tulee myös enemmän esiin Blishin biologisen puolen asiantuntevuus.

Viimeinen tähti on mahtava päätös kirjasarjalle. Kirjasarjan koko idea on muutenkin mielestäni loistava. Synkkä maailmankuva on omiaan luomaan upeaa lukufiilistä, eikä siis ollut mikään ihme, että luin tämän ohuen kirjan vajaassa kahdessa vuorokaudessa. Henkilöt pysyvät aikalailla samankaltaisina. Cassie, Evan ja Zombi olivat suosikkejani. Haka oli aika omanlaisensa, mutta niin kuin sanoin kirjasarjan toisessa arvostelussa, tyttö muuttui toisen kirjan aikana mukavammaksi. Sam muuttui kaikkein eniten. Onhan se tietysti selvä, että jos joutuu lapsisotilaaksi, sehän muuttaa ihmistä. Mutta silti poika ärsytti joissain kohdissa. Juoni ja juonikuviot pysyivät hyvinä ja kokonaisina. Ja loppuratkaisu oli hyvä, onnistunut ja ennen kaikkea yllättävä. Koko kirjasarja on yksi kaikkien aikojen parhaista joita olen lukenut. Harmittaa vain, että se loppui jo. Haluaisin vain lukea lisää :)

Ehkä enemmän lapsille sopiva aika helppo lukuinen. Itse olisin tykännyt enämmän pienenä.

Monet todella pitävät tästä kirjasarjasta, mutta itselleni ei vaan yksinkertaisesti nappaa niin yhtään. Kaksi ensimmäistä kirjaa luin, tämän toisen puoliksi pakottaen, ei mielestäni tempaa mukaan niinkuin kirjan pitäisi. Sanoisin peräti että tylsä.

Luin kirjan takakannen suhteellisen pitkään kirjastossa pyöriskeltyäni etsiessäni mielenkiintoista kirjaa, ja tämä lähti samantien mukaan. Kirjan idea rakkausesta sairautena oli niin kiehtova. Onhan rakastuminen meidän maailmassammekin tavallaan sosiaalisesti hyväksytty psykoosin verrattavissa oleva tila... Idea oli siis aivan mahtava, mutta toteutus ei niinkään. Jotkin kohdat kirjan maailman kuvaamisessa olivat mielestäni ristiriidassa toistensa kanssa, se ärsytti. Kuitenkin mahtavan idean takia lähtee silti 2,5 pistettä.

Tämä teos oli nopeasti luettu ja ihan hyvä vaan. Olipahan taas pitkästä aikaa todella turhauttava tarina, oikein kiristelin hampaitani. Olen viime vuosina alkanut sietää lapsia kirjoissa, mutta tämä teos palautti mieleen, miksi olen joskus kammonnut tällaisia tarinoita. Hahmot olivat ihan käsittämättömän ärsyttäviä. Koen kyllä, että tämä seikka on meriitti kirjalle, mutta minulle se oli henkilökohtaisesti tuskastuttavaa. Vaikka kuinka yritin pitää mielessä, että kyseessä on 6-12 vuotiaita lapsia, purin silti hampaita yhteen ihan jatkuvasti. Toinen minua ärsyttänyt asia oli se, miten epämääräisesti kuvattiin poikien päätymistä saarelle ja sitä miten he soputeuivat siellä oloon. Kukaan ei tuntunut kaipaavan vanhempiaan tai muita läheisiään, kaikki olivat vaan heti leikkimässä ja pitämässä hauskaa. Ei tuntunut uskottavalta. Muutamaa päähenkilöä lukuunottamatta kaikki hahmot olivat kuin yhdestä puusta veitettyä, melkoista massaa. No, loppua kohden teos parani ja sen klassikkostatus alkoi näkyä. Ihmisten raadollisuutta oli kuvattu hyvin, sitä miten valta ja halu valtaan turmelee riippumatta iästä. Minulle tämä tarina ei antanut oikein mitään kirjallisena teoksena, eikä se tuntunut minun mielessäni osuvan oikein kauhukirjallisuuden puitteisiinkaan. Tai sitten olen vain turruttanut mieleni kauheammalla kauhulla kuin mitä tämä edustaa.

Hämmentävä mutta kiehtova kirja. Todella lukemisen arvoinen.

Aivan mahtava kirja. Nappasin sen kirjakaupasta ilman suurempia odotuksia vain että olisi jotain luettavaa. No kirjahan osoittautui niin mukaansatempaavaksi ja kiehtovaksi että tuli luettua se muutamassa päivässä. Ja nyt jatko osaa etsimään! Pitänee lukea englanniksi koska suomennosta ei varmasti malta odottaa!