Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Olen alkuperäisen kirjan lukenut useamman kerran vuosien varrella, joten tämä juhlajulkaisu vaikutti ihan mielenkiintoiselta idealta. Se ei kuitenkaan yltänyt edes alkuperäisen Houkutuksen tasolle. Kirja tuntui tosi pitkäveteiseltä ja hahmojen uudet nimet oli sekavia ja muutamaan kertaan piti pysähtyä miettimään, että kuka se tämäkin hahmo nyt taas olikaan. Jotenkin tuntui myös, että Beaun ja Edythen väliltä jäi uupumaan se jokin, joka taas Bellalta ja Edwardilta löytyi. Beau tosin oli rennompi ja mukavampi hahmo kuin Bella. Kirjan loppu oli ihan kiva, joskin aika täyteen pakattu.

Tätä kirjaa voin suositella lukijalle, joka pitää nopeasta juonenkehittelystä ilman turhaa kuvausta - niin, itse asiassa ilman juuri minkäänlaista kuvausta. Parasta antia kirjassa olivat kaiketi tiedot muinaisen Egyptin arkielämästä ja tavoista, mutta minimalistinen kuvaus sekä töksähtelevä ja kuiva dialogi veivät kokonaisuuden pahasti miinukselle. Voisi sanoa, ettei kirjan idea sinänsä ollut hassumpi. Kirja oli vain melko huonosti kirjoitettu. Toisaalta, johonkuhun tällainen tyyli voi vedota - itseäni ei vain oikein sytyttänyt. Voin suositella kokeilemaan, mikäli muinainen Egypti kiinnostaa.

Kirja oli mielestäni tylsä ja pitkästyttävä. Luin n. puoleen väliin väkisin, kunnes tajusin, että on maailmassa parempiakin kirjoja ja että turhaan kulutin aikaani tähän. Kaikki oli niin synkkää, ihmiset niin lapsellisia ja henkilöhahmot jotenkin niin ohuita. Ainoa jolla oli edes jotain pohjaa oli tohtori Faraday.

Suomen alppihiihtomaajoukkueen entinen mitalitoivo Kaj Syysmaa lähtee vuokraamalleen korpimökille, joka sijaitsee jossakin Ruoveden ja Parkanon tietämillä, syrjäisessä Maahiaisen kylässä. Tarkoituksena olisi vetäytyä syrjään maailman melskeistä - ennen kaikkea entisen missivaimon ja skandaalilehdistön ulottuvilta - ja kirjoittaa jatko-osa esikoisromaanille. Lähestulkoon autioituneessa kylässä ei vaan kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan. Vanha kansakoulun opettaja hourii outoja paikan synkeästä menneisyydestä, naapurin parantajanainen tuntuu salailevan jotakin ja lisäksi metsässä tuntuu kekriyön lähestyessä liikkuvan outoja hahmoja, jotka eivät taida edustaa ihan sitä tavanomaisinta faunaa... Ja mikä mahtaa olla Määhieszö maan alanen?

Alultaan ihan lupaava, mutta loppua kohden puhtiaan menettävä kirja. Noin keskivaiheilla juoni lässähtää ja pahasti. Loppu onkin sitten vain jatko-osan petailua, eli mitään ei selviä ja jos juonesta haluaa päästä perille, on pakko lukea kirjasarjan seuraava osa. Kaiken kaikkiaan hyvin tavanomainen nuortenkirja, jota piristää kohtuullisen hyvin kirjoitettu päähahmo ja muutamat sivuhahmot.

Hyvin epätasalaatuinen novellikokoelma Kingiltä. King tuppaa aina romaaneissaan kertoilemaan vähän sitä sun tätä, jolloin tarinasta tullee pitkä ja tylsistyttävä. Olin toivonut, että novellimuoto olisi rajoittanut tätä Kingin ominaisuutta, mutta ei. Ei niissä nyt kaikissa laverreltu, mutta ihan liikaa kaikesta huolimatta. Parhain novelli oli kirjan nimikkonovelli Anteeksi, oikea numero. Siinä oli hyvä fiilis ja se oli paikoitellen jopa pelottavakin. Esikaupunkielämää novellissa oli hauska lovecraftmainen tunnelma, ja Sadekausi oli sopivan ällöttävä. Nämä olivatkin ehkä ne onnistuneimmat tämän teoksen novellit, muista en jaksanut kiinnostua.

Kiinnostava ja nopeasti luettava tarina, joka nappasi heti mukaansa. Minä pidin Harperista ja Tolliverista, ihan toimiva kaksikko. Harperissa oli aika paljon Sookieta, mutta oikeastaan vaan ne hyvät puolet; Harperista onneksi puuttui se jahkausvivahde joka Sookielta löytyy. Juoni ei ollut kovin erikoinen, mutta minusta muuten ihan hyvin tehty jännityskertomus. Kyllä tämän parissa vietti ihan mielellään iltapäivän.

Sarjan ensimmäisen kirjan lukemisesta oli jo melko pitkä aika, mutta tarinan vaiheet palautuivat mieleen ensimmäisen varsinaisen luvun aikana. Kirjan kartta aiheutti ensin hämmennystä, koska tällä kertaa kansilehdille on kuvattu toinen myyttien yhdeksästä maailmasta. Koska osa tarinasta kulkee edelleen ensimmäisen kirjan maailmassa, olisi ensimmäisestä kirjasta löytyvä kartta myös mukava olla käsillä. Murteiden käyttö sai ensin huolestumaan, että kirjassa käy Jar Jar Binksit ja joistakin hahmoista tulee Disneymäisiä pellejä, jotka käyvät ärsyttämään. Murteiden käytön johdonmukaisuus ja vakavammat hetket tarinassa onnistuvat kuitenkin tasapainoittamaan maailman Potter-henkiseksi, jossa uskalletaan leikitellä fantasia-olioiden kanssa enemmän Dragonlancen kuin Tolkienin perinteistä muistuttaen. Useiden uusien paikkojen ja hahmojen lisäksi myös ensimmäisestä osasta tuttuihin henkilöihin tulee enemmän syvyyttä ja kaikki hahmot näyttäytyvät omine heikkouksineen epätäydellisinä nuorten kirjaan sopivalla tavalla. Tarinaa kuljetetaan nyt kahdessa haarassa ja myös tallimestarin haara kantaa mainiosti. Minulle mieluisimmat kohdat löytyivätkin ehkä hieman yllättäen tästä tarinan haarasta. Toivonen onnistuu kuvaamaan viikinkimytologiaan pohjautuvaa maailmaa siten, että mittakaava on todellisen suuri kokonaiseksi maailmaksi. Toisen kirjan myötä esiin tulleiden maiden, kansojen ja myyttisten olioiden sekä paikkojen määrä kasvaa mittoihin, joiden varaan voi rakentaa loputtomasti seikkailuja. Kirjan loppu on mielestäni paremmin tasapainossa ensimmäiseen osaan verrattuna. Lukijaa palkitaan muutamilla suurilla ratkaisuilla, mutta loppuasetelma jättää vahvan cliffhangerin seuraavalle osalle.

Enpä tiedä, mitä tästä oikein pitäisi sanoa. Juoni oli kangerteleva ja paikoitellen vähän sekavakin. Ei jäänyt sellainen fiilis, että haluaisin lukea seuraavat osat..

Tämä on paras osa koko sarjasta, pidin siitä paljon jo lapsena ja nyt aikuisena tuntui edelleen hyvältä kirjalta. Tarina oli hyvä toiminnallinen seikkailu, jossa oli kaikkia kiinnostavia yksityiskohtia. Tykkään Rapanhapakosta hahmona tosi paljon.

Tämä on vähiten hyvä kirja koko sarjasta. En pidä taistelukertomuksista muutenkaan ja tässä se oli toteutettu jotenkin epämääräisesti. Kirja ei ollut hyvä päätös sarjalle.

Tämä oli lempparini sarjasta lapsena ja nyt aikuisena huomasin pitäväni tästä edelleen eniten. Reaalimaailman ja fantasiamaailman yhdistelmä toteutettu toimivasti ja tarina rakennettu muutenkin kiinnostavasti. 

Mätä onnistuu olemaan vähintään yhtä hyvä ja mielenkiintoinen kuin edeltäjänsä Odininlapsikin. Hieman lisää olisin kaivannut Yminmaan poliittisia kuvioita/juonitteluja, mutta eiköhän päätösosa kuittaa sen nälän ilmestyessään... :D

Lars Keplerin Joona Linna -sarja on noussut vauhdilla dekkarien luetuimpien joukkoon. Lars Kepler nimen alla toimiva kirjailija pariskunnan uusi alue valtaus Playground. Stephen Kingin faneille tämä kirja tulee olemaan nautintoa, kun vain he löytävät tämän kirjan. Suosittelen siis kaikille Kingin faneille!

Kirjassa on yksinkertainen juoni, joka keskittyy tapahtumiin. Maailman kuvaus ja henkilökuvaus ovat heikkoja – sisältö on lähes pelkästään sanailujen siivittämänä tapahtumasta toiseen etenemistä. Kerronta ei myöskään temmannut mukaansa vaan ajatukset lähtivät helposti karkaamaan.  Kirja ei toiminut minulla edes kevyenä viihteenä eikä välipalana. En muistaakseni katsonut 90-luvulla TV-sarjaa, mihin kirja perustuu. Ehkä kirja tarjoaa niille enemmän, jotka ovat TV-sarjasta pitäneet.

Paikoin syvällisesti pohdiskeleva teos, joka voi tuntua tylsältä, jos tekstiin ei paneudu kunnolla. Itselläni kirjan puolivälin paikkeilla oli sellainen kohta, missä ote herpaantui, koska juonen kuljetus tyssäsi filosofoinnin tieltä. Kirja ei ole muutenkaan juonivetoinen, vaan yhteiskunnallinen pohdinta on tärkeämmässä roolissa. Kirja käsittelee mm. uskonnon vaikutuksista yhteiskunnallisiin konflikteihin. Miten se mihin kansat uskovat ja haluavat muidenkin toimivan ideologinsa mukaisesti aiheuttaa eripuraa, sotaa, terrorismia sekä määrittelee millaisessa yhteiskunnassa elämme.

Datura on ensimmäinen teos, jonka Krohnilta olen lukenut. Teoksen nyrjähtänyt, vaihtoehtotieteisiin ja paranormaaleihin ilmiöihin pureutumisen kautta esitetty maailma oli varsin kiinnostava. Erityisen paljon pidin teoksessa sen hieman vinksahtaneesta tunnelmasta ja samalla tavoin absurdiin vivahtavista vuorovaikutustilanteista. Sen sijaan juonen senhetkisistä tapahtumista paljolti irrottuvat, pohtivammat osuudet olivat välillä varsin latteita. Kokonaisuus oli ihan kiinnostava, mutta aavistuksen pinnalliseksi jäävä katsaus teemaansa. Krohnin kieli oli miellyttävää lukea. Suosittelen teosta Krohnista, maagisesta realismista tai molemmista nauttiville.

Kuten odotinkin, oli Niistäjä hyvä kirja. Se ei kuitenkaan lukeudu sarjan parhaisiin osiin eikä pärjännyt edelliselle Kiekkomaailma-romaanille FC Akateemisille. Teoksen ideana oli, että Sam Vimes lähtee vastahakoisesti lomalle maaseudulle perheensä kanssa ja törmää heti vakaviin rikoksiin. Niistäjässä esitellään Jane Austenin tutuksi tekemää maalaisaateliston elämää, ja hiidet ovat merkittävässä osassa juonessa. Kirja ei sovi uusille lukijoille, sillä aiempiin tapahtumiin on reilusti viittauksia.