Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Flya: Twilight, se on aika hyvä, erityisesti alkuun, mutta löytyy myös paljonkin ihanampia kirjoja, kuten aika minullekin näytti. Tämä on ihana, kuten useat muutkin kirjat.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Hyvä kirja. Pidän ajatuksesta, että Houkutus kerrotaan eri sukupuolirooleilla. Tarina ei kuitenkaan ollut alkuperäisen veroinen, mutta tosi hyvä kuitenkin. Tarina oli pitkälti samanlainen kuin alkuperäinen, mutta erilainen loppu oli kyllä todella positiivinen ja mukava yllätys. Kannattaa kyllä lukea, jos on kaikki kirjat lukenut aiemmin :)
Pitkän odotuksen jälkeen se on käsissäni ja se on luettu. Kirjasta jäi haikea fiilis. Kaikki päättyi eri tavalla kun toivoin. Ihana nathan ja gabriel. Mutta kirja oli silti mahtava päätös sarjalle. En ole ikinä ennen puhjennut näin lohduttomaan itkuun kirjan loputtua, mutta nyt kun olen lukenut kirjan uudelleen en voisi kuvitellakaan ihanempaa lopetusta sarjalle. Jos tykkäsit edellisistä osista edes hiukan kannattaa lukea tämä myös.
Odysseia 2061 oli kahden edeltäjänsä toisintoa ja se tylsistytti. Alussa olin tyytyväinen, että nyt mielenkiinto oli siirtynyt toisaalle, mutta sitä ei kauaa kestänyt. Olisin pitänyt tarinasta vielä vähemmän, jos siinä ei olisi ollut Heywood Floydia. Floyd oli tämän tarinan pelastus. Kirjan juoni jätti kylmäksi, vaikka tarinassa laajennettiin edellisen kirjan tapahtumia ja niistä kerrottiin enemmän. Juoni ei vaan jaksanut kiinnostaa enää, kaipasin jotain uutta ja mielenkiintoista tutuilla hahmoilla. Clarken optimisti näkyy tässä teoksessa selvästi ja tavallaan harmittaa, että tiede ja avaruuden tutkiminen ei ole edennyt sellaista vauhtia kuin mitä Clarke ehkä kuvitteli ja toivoi... Arvioksi 3,5 tähteä, koska tämä oli kaikesta huolimatta hyvin kirjoitettu kirja.
2001 avaruuseikkailun jälkeen tartuin hieman epäröiden tähän (tavallaan) jatko-osaan. Edellisen kirjan lopun mystisyys jätti jokseenkin oudon olon, enkä ollut ihan satavarma halusinko sen toistuvan. Onneksi tässä teoksessa mystiikkaa oli vähennetty reilusti ja nyt jopa yritettiin selittää ensimmäisen kirjan loppua. Se pieni mystisyysjuonne oli edelleen mukana, mutta paljon pienemmässä roolissa. Vaikka 2001 avaruusseikkailu oli jokseenkin psykedeelinen kokemus, oli se silti parempi kuin tämä jatko-osa. Tämä oli liian paljon edellisen toisinto ollakseen tarpeeksi kiinnostava. Teoksen suurimmat ansiot olivat Heywood Floyd, joka on Moorcockin Bastable-hahmon ohella toinen minulle hyvin mieleenjääneistä, todella sympaattisista hahmoista. Siinä missä Bastable oli naiivi ja jopa hieman typerä, oli Floyd sitten puolestaan hyvin laskelmoiva ja järkevä, mutta yhtä sympaattinen siitä huolimatta. Floyd ei ollut kirjan ainoa tuttu hahmo, ja on ihan jopa nostalgista kun tarinaan tuli lisää tuttuja hahmoja mukaan. Tarinan lopussa oli merkittävä twist, joka jätti janomaan lisää. Puolikas lisätähti kirjalle siitä, että se oli nopealukuinen.
Pidin kirjasta ja sen juoni oli koottu varsin mielenkiintoisella tavalla perinteisistä aineksista. Idea siitä, miten herra Chesney oli tehnyt fantasiamaailmasta matkailukohteen oli myös omaa luokkansa. Huumori oli kirjassa varsin hauskaa ja plussaksi on pakko lisätä myös se tyyli, jolla varsin vakaviakin aiheita käsiteltiin. Kuitenkin jostakin syystä kirjan lukeminen eteni minulta hyvin hitaasti, pakersin sen kimpussa melkein puolitoista viikkoa, mutta onnellinen loppu oli minusta tarpeeksi palkitseva. En suosittele teosta erityisemmin, mutta jos kirja kiinnostaa, voin luvata ettei lukijalla tylsistytä!
Pidin Varjot pitenevät kirjasta enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta Mustasta komppaniasta. Tarina on sujuvammin seurattava, koska maailma ja hahmot on jo tuttuja. Puoskarin kertoma on edelleen hyvin pelkistettyä lyhyine lauseineen. Siksi toisen näkökulman - majatalonisäntä Shedin - mukaantulo elävöittää kertomusta mukavasti. Juonenkuljetus on edelleen tiiviistä – ei rönsyjä, ei turhuuksia, mutta eteneminen tuntuu kuitenkin olevan positiivisessa mielessä hieman rauhallisempaa, kuin ensimmäisessä osassa.
Tapahtumat sijoittuvat pääosin vuosien 1799 ja 1800 ajalle Japaniin, Nagasakin edustalle rakennettuun Dejiman saarelle, missä hollantilaiset virkamiehet pyörittivät Kauppakomppaniaa. Korruptio kukoistaa ja välistä vetäjiä on johtoportaasta työläisiin. Saarelle saapuva kirkasotsainen, nuori Jacob de Zoet on poikkeava yksilö omanedun tavoittelijoiden joukossa.
Mimirin lähde-kirja oli mielestäni parempi kuin Matka Asgårdiin-kirjasarjan ensimmäinen osa Fimbul talvi. Tykkäsin siitä, että kirjassa oli paljon eri otuksia. Tässä kirjassa oli paljon eri henkilöitä, ja jossain vaiheessa, kun puhuttiin yhtäkkiä taas jostain henkilöstä niin saattoi mennä hetki muistaa kuka hän/se oli. Kirja oli kaikinpuolin hyvä, ja odotan viimeistä osaa, sillä tämä jäi niin hyvään kohtaan.
Jumankauta, suomalainen "King" Viime vuonna luin Myrskyn, nyt ostin Aamun. Ihan mulle tuntematon veijari, vaan toivon hänen kirjoittavan piiiitkiä romaaneita vielä kymmeniä!
Edellisen kirjan tarinaan jatkoa. Kirjaa on mukava on mukava lukea ja on helppoa luettavaa.
Kevyttä fantasiaa ripauksella romantiikkaa eli varsin sopivaa omaan makuuni. Maailmaa, yhteiskuntaa ja muita taustoja ei kuvailtu mitenkään perusteellisesti, mutta sekin oli vain hyvä asia, koska en yleensä jaksa olla kiinnostunut niistä. Luulen, että olisin antanut tälle täydet pisteet nuorempana, nyt annoin vain 4 tähteä.
Toinen osa Siirros keskittyi enemmän historiaan - tapahtumiin, jotka johtivat ensimmäisessä osassa Siilossa esitettyyn tilanteeseen. Kohtalo jatkaa Siilon tarinaa eteenpäin. Kerronnassa käytetään cliffhangerimaisia tyylikeinoja, joiden avulla vedotaan lukijan tunteisiin ja ylläpidetään jännitystä. Kirja (sarja) on viihdyttävä, vaikka (tai siksi koska) juonessa on amerikkalainen tusina katastrofielokuvamainen maku. Hyvä/paha vastakkainasettelu on melko silmiinpistävää. Tarina ei ole kovin uskottavasti kerrottu myöskään. Juonessa on joitain aukkoja tai epäjohdonmukaisuuksia, jotka eivät ole järkevästi selitettävissä. Lisäksi juoneen on otettu mukaan joitain kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä irrallisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on ehkä ollut jännityksen lisääminen, mutta lähinnä ne pitkittivät vain tarinaa suotta. Kirja on helppolukuinen, eikä sitä lukiessa rasitu polla. Jupinoista huolimatta Kohtalo on melko hyvä päätöskirja melko tasalaatuiselle sarjalle. Tuoreudellaan Siilo oli sarjan paras osa ja Siirros oli piirun verran parempi kuin Kohtalo.
Tätä kirjaa oli kyllä odotettu, ja en tullut pettymään. Trez ja Selenan suhde jatkui tässä kirjassa ja tykkäsin kyllä molemmista hahmoista. iAmista tuli kyllä yks aika tykästyttävä hahmo myös ja oli tosi kivaa että sekin löysi rakkauden, jonka kyllä tosiaankin ansaitsi. Paradisesta tuli kyll yks lempihahmo, ja saakin odotella että keneen se tulevaisuudessa rakastuu. Odottelen myös koska Laylan ja Xcorin suhde syvenee, mutta luultavasti seuraavassa kirjassa saadaan lisää tietoa siitä. Tykkäsin myös kun kirjassa rikottiin vanhoja perinteitä, esim. Paradisen asema ja s'hisben heimon tavat. Eli vääryyksiä oikaistaan, mistä tykkäsin erittäin paljon.
Tapahtumat sijoittuvat Kingille tuttuun tapaan Maineen, tällä kertaa pieneen kylään nimeltä Harlow, missä elää uskonnollinen yhteisö. Kylä sijaitsee Castle Rockin liepeillä, joka on tuttu tapahtumapaikka Kingin aikaisemmista romaaneista. Pienen kylän elämän kuvaus menneiden vuosikymmenien Amerikassa on niin uskottavaa, että tuntuu Kingin soveltavan asioita tarinaansa omista kokemuksistaan. Uskonto ja kuolemanjälkeinen elämä on fokuksena tarinassa. Uskonnon kyseenalaistaminen on tuttua aiemmistakin Kingin kirjoista.
Okeiokei, tajuan, miksi tämä sarja on saanut kaikki kuolaamaan. Mutta...
Tämä toinen osa ei vain tuntunut toimivan. Tykkäsin ekasta osasta, juu, mutta siinä ei ollut sellaista kokkua, joka olisi saanut minut päätä pahkaa ryntäämään hakemaan seuraavaa osaa. Luin tämän nyt kuitenkin vähän aikaa sitten ja tykkäsin Rothin tyylistä kirjoittaa, tykkäsin joistakin henkilöistä ja tykkäsin muutamasta juonenkäänteestä. Silti en pitänyt Trisistä tai Neljästä. Tris oli ärsyttävä, Neljä oli rasittava, mutta muut henkilöt olivat loistavia.
Hyvä kirja, kuten aiemmatkin osat. Mukaansatempaava tarina. Selventää mielestäni joitakin aiemmissa osissa tapahtuneita asioita. Kannattaa lukea, jos pitää sarjasta :)
Sankarit alleviivaa Kalevala-modernisointiosuuttaan niin ponnekkaasti, ettei muulle sisällölle oikein jää tilaa. Juonenkäänteet perustellaan sillä, että Kalevalassa tapahtui näin, mikä johtaa luonnollisesti varsin poukkoilevaan kerrontaan; eihän Kalevalakaan alkujaan yhtenäinen kertomus ollut. Ehkäpä eniten merkitystä saa kiskottua teoksen nimiaiheesta eli (kansallisista) sankareista ja ominaisuuksista, joita sankaruuteen tarvitaan sekä aivan viimeisten sivujen mytologiapohdinnoista. Koska teoksen keskeinen juju oli kuitenkin paikoin väkinäinen Kalevalan mukailu, osoittautui 400 sivua ainakin omaan makuuni kuivakkuuteen asti venytetyksi lukukokemukseksi. Suosittelen Sinisalon muusta tuotannosta pitäville ja mahdollisesti Kalevalaan tutustuville yläastelaisille.
En ollut koskaan aiemmin lukenut yhtäkään Muumi-kirjaa, joten olin varautunut yllättymään. Ja kylläpä yllätyinkin, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Tarinat olivat täynnä komiikkaa ja hassuja sattumuksia, koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Oli miellyttävää lukea sarjakuvaa, jossa hahmot tuntuivat kaikesta huolimatta tutuilta, sekä piirrostyyliltään että käyttäytymiseltään. Tästä tuli hyvin nostalginen olo, joka oli ehkä yksi parhaimmista asioita mitä tästä sarjakuva-albumista sain. Hahmot olivat paljon sympaattisempia alkuperäisissä olosuhteissaan ja kuoseissaan kuin piirrossarjassa koskaan. Suurin yllätys tuli kielenkäytöstä, joka oli roisimpaa kuin mitä oletin (paljon hauskempaa), siitä huolimatta, että tiesin näiden tarinoiden olevan jotain muuta kuin piirrossarjan tarinat.
Lyhyt ja ihastuttava satu. Suurin osa lukuajasta meni kirjan kuvitusten katselemiseen ja fiilistelyyn, ne toimivat hyvin tunnelman luojana. Lyhyeksi tarinaksi tässä oli jopa jossain määrin yllättävän vahva juoni, hyvin suoraviivainen, mutta toimiva. En osaa oikein päättää tuliko tästä sadusta hyvälle vai haikealle mielelle, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut tarina.
Kafka rannalla oli paksuksi kirjaksi yllättävän nopealukuinen. Välillä tarinaa ahmi malttamattomana ja sitten taas välillä tuli olo, että kirja piti jättää hautumaan, piti pohtia asioita ennen kuin jatkoi. Kirjan päähenkilöpoika ei jaksanut kiinnostaa, mutta vanha mies Nakata oli aivan mahtava hahmo, samoin pidin myös valtavasti Oshimasta. Tarinan ajoittainen unenomaisuus oli miellyttävää tietyissä määrin, mutta lopussa se alkoi hiukan puuduttaa. Tarina olikin parhaimmillaan noin 100 sivua ennen loppua, ja harmillisesti ihan loppu tuntui hiukan lässähtävän. Ehkä odotin jotain isompaa kliimaksia (ehkä olen tottunut liiaksi länsimaiseen kirjallisuuteen; odotin vääriä asioita), jolloin sen puuttuminen jätti hiukan tyhjän olon. Siksi vain neljä tähteä. Mutta kaikesta huolimatta tämä oli hyvä kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.
Mä tykkäsin, todella paljon.
Samankaltaisuuksi Suzanne Collinsin Nälkäpelin kanssa, ja siitähän on puhuttu ilmeisesti aika paljonkin(?). America kyllä nousee lempihahahmokseni. Kuningatar Amberly saattaisi hyvinkin olla lempparini, mutta valitettavasti hahmo ei saanut kovinkaan paljoa huomiota kirjassa. Odottelen jatko-osan suomennosta innolla.