Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
haha, tämä kirja tuli luettua melkeimpä yhdeltä istumalta. paras osa pitkään aikaan, ehdottomasti. viimeksi luin 'puoliksi poissa' kirjan Sally Green:in tuotannosta, enkä oikein tiedä mikä minua kiehtoo näissä homopareissa :DD siis se on vaan niin mukavaa vaihtelua tavallisten tyttö-poika tarinoiden keskelle. pidin kaikista henkilöistä tässä kirjassa, välillä tosin henkilökohtaisesti en olisi jaksanut lukea zypher kohtauksia :::::::)
Kirjan juoni tuntui aluksi jotenkin paikallaan junnaavalta, eikä tuntunut keskittyvän kuin Tobiaksen ja Trisin kiukutteluun toisiaan kohtaan. yli 200 sivua luettuani ajattelin jo että kirja on täysi floppi, mutta sitten tapahtumat alkoivat rullata, juurikin siinä vaiheessa kun pariskunnan tiet erosivat hetkeksi.
Muistan tutkineeni tätä useita kertoja kirjastossa, vetäneeni pois hyllystä ja lykännyt takaisin edes lukematta takakantta. Silloin oli epäluuloinen suomalaisia kirjailijoita kohtaan. Olen edelleen.
Nyt päätin kuitenkin rohkaista mieleni ja lukea tämän. Minulle kirja oli sellainen, että edellisen luvun jälkeen oli pakko jatkaa, näin ei käy usein.
Vau! Myönnän, että ennakkoluuloni tätä kirjaa (ja sarjaa) kohtaan johtui vain siitä, että sillä on suomalainen kirjailija. Mutta täytyy myöntää etten epäile enää toiste suomalaisen kirjailijan teoksia. Käärmeenlumooja veti heti otteeseensa ja luin sen yhdessä hujauksessa. Ja se sai minut janoamaan jo seuraavaa osaa käsiini. Värikästä, kuvailevaa tekstiä, joka antaa tarpeeksi lukijalleen, mutta jättää myös sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselleen. Voin vain suositella!! Tätä lukiessa sai hihitellä, punastella ja kaivata itselleen sitä mustasukkaista pahaa,mutta niin ihanaa poikaa ;)
Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun on päässyt sukeltamaan Wardin vampyyrien maailmaan, joten tämä kirja tipahti postiluukusta kuin tilauksesta. Paradise oli jo aiemmassa kirjassa melko mielenkiintoinen hahmo ja Craegin pilkahdus aiemmin herätti halun saada tietää hahmosta lisää. Hihittelin varmaan kuin pikkutyttö tätä lueskellessa koska tämä herätti taas sen fiiliksen kuin lukisi sarjan ensimmäistä kirjaa uudelleen. Kirja ei ole yhtä paksu kuin pääsarjan teokset ja olisin mieluusti lukenut koko kirjan verran päähenkilöistä, mutta mukaan oli mahdutettu myös Butchin ja Marissan välistä tarinaa. Ei siinä, olihan sekin ihan mielenkiintoista, mutta kyllä Paradise kiinnosti eniten. Ja ah niin ihana Craeg. Huomasin pariin otteeseen myös nauravani ääneen tätä lukiessa. Huumoriakin siis riitti kaikkien kuumien tunteiden ja jännittäviän tapahtumien lisäksi. Tottakai BDB-fanina olen todella innoissani, että saatiin tällainen sivusarja myös mukaan koska en vaan voi lakata rakastamasta tätä maailmaa kaikkine sen ihanine vivahteineen ja välillä vähän outoine tapahtumineen. Epätäydellisen täydellistä, ettenkö sanoisi!
Bilbo Reppuli on hauska veikko, kääpiötkin ovat kivoja ja kaikki sympatiat Klonkulle. Vaikka kirjan hahmot viehättivätkin, en kokenut olevani oikeaa kohderyhmää. Tarina koostuu monesta pienestä seikkailusta, jotka ovat sisällöltään suoraviivaisia ja yksinkertaisia. Sehän on selvä, lasten kirjasta on kuitenkin kyse. En ole lukenut kirjaa aiemmin, ehkäpä olisin pitänyt siitä enemmän lapsena. Nyt sen luki ilman suurempaa ihastusta.
Kivasti punottu juonikuvio, jossa ilmeni edetessään kokoajan uutta. Heränneisiin kysymyksiin saatiin vastauksia pikkuhiljaa. Mihin suuntaan tarinaa kuljetetaan ei voinut arvata ennalta. Pienenä miinuksena varsinkin kirjan alkupuolikkaassa oli jonkin verran toistoa. Sen pani merkille, mutta en kokenut sitä kuitenkaan suureksi haitaksi. Oikein mukaansatempaava aloitus sarjalle.
Ystäväni tietää miten kova Game of Thrones-fani olen joten sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi häneltä. Martinin teos on lyhyt ja ytimekäs "satu". Tai niin satu kuin Martinilta voi odottaa koska hän ei tunnetusti säästele hahmojaan. Kirja on upeilla kuvilla kuorrutettu teos, joka saa fiilistelemään useammassakin kohtaa sivuilla hienosti toteutettujen piirrosten ansiosta. Hiukan odotin sellaista jonkunlaista yhteyttä GoT:in maailmaan... ja ehkä sitä hiukan olikin. Alkuteos on ilmestynyt jo kauan ennen Valtaistuinpelin alkua joten tämän voisi helpostikin liittää omalla tavallaan kirjasarjaan koska Valtaistuinpelissäkin puhutaan lohikäärmeiden elämisestä kauan sitten. Jäälohikäärmeestä ei kuitenkaan ole teoksissa mitään puhetta käsittääkseni. Tämä on kuitenkin erittäin helppolukuinen ja hienoilla kuvilla varustettu tarina, joka on minusta kyllä melko surullinenkin. Hieno lisä omiin kokoelmiin ehdottomasti. Voisin melkein nähdä sieluni silmin Arian lukevan tätä huoneessaan Talvivaarassa ja haaveilevan isoista lohikäärmeistä.
Pako on melkoinen saalistusjahtitarina, joka eteni koko ajan, mutta ei jää mieleen oikein mistään syystä. Tim oli hahmona ihan menettelevä ja tämän reaktiot asioihin olivat järkeviä ja koherentteja, ihailin myös hänen järjenjuoksuaan. Linda puolestaan oli aika ohut hahmo, joka sopi tarinaan, mutta eipä siinä mitään muuta sitten ollut. Tarina oli tapahtumavetoinen, joten sen takia hahmojen heikkouksia pystyy antamaan anteeksi jonkun verran. Pahishahmon motiivit ja tausta eivät olleet oikein ymmärrettävät, melkoista satuilua. Koontzilla tuppaavat nämä tappajahahmot olemaan vähän samasta puusta veistettyjä, tunteettomia hyypiöitä. Ehkä se sitten tekee tappajan kirjoittamisen helpommaksi, kun hahmolla ei ole omaatuntoa, mene ja tiedä. Juonihan oli tuttu kissa ja hiiri -leikki, siinä ei ollut mitään uutta. Hyvin kirjoitettu ja soljuva tarina, tämän luki ihan mielellään ajankuluksi.
Kirja kiehtoi ja kutkutti jo heti ensimmäisellä lukukerralla teini-iässä. Toisella kerralla aikuisena muutama vuosi sitten taika ei ollut kadonnut; päinvastoin huomasin uusia selittäviä yksityiskohtia ja ymmärsin joitakin paremmin. Todella omintakeinen tarina ja taustakertomus, vaikkei sosiologisesti yhteisössä ollutkaan mitään kovin outoa genressään. Kiehtovasti maailma ja sen outoudet paljastuvat ja avautuvat vähitellen. Rakastan loppuselitystä ja sitä, miten se tarinan hahmoille paljastuessaan vaikuttaa heidän ratkaisuihinsa ja ihmissuhteisiinsa sekä koko yhteisöön ympäristöineen. Suosittelen yhteiskunnallisen tieteiskirjallisuuden ystäville!
Kirjan alku tuntui taas vain samojen asioiden toistamiselta, kuinka Harper sai kykynsä, perhetaustoista ja niin edelleen. Kun oltiin päästy tämän esittelyvaiheen yli alkoi Harrisin luoma jännittävä juoni, jossa ei juonenkäänteiltäkään voitu välttyä.
Kesän miekka oli kyllä erinomainen kirja. Todella hauska ja vauhdikas, kuten Riordanin kirjat yleensäkin. Myös uusi mytologia oli erittäin mielenkiintoista. Muutenkin kirja tuntui hyvin raikkaalta ja uudelta, vaikka Riordanin nyt jo perinteiseksi muodostunut kaava on havaittavissa. Ottaen huomioon kuinka keskinkertaisia ja laahaavia Punainen pyramidi ja Eksynyt sankari tähän verrattuna olivat, voisi sanoa että Riordanin uudesta trilogiasta on mitä luultavimmin tulossa mahtava!
Näkymätön mies on lyhyehkö tarina, mutta yksi parhaimmista teoksista, mitä olen lukenut Wellsiltä tähän mennessä. Kirja alkaa tarinan keskeltä ja se kutkuttaa mieltä. Mitä on tapahtunut? Miksi näin ja miten tästä eteenpäin? Kaikkiin kysymyksiin saadaan vastaus juonen edetessä. Pidän tarinan temmosta, joka kiihtyy loppua kohden. Alussa tapahtuu asioita vähitellen, mutta koko homma eskaloituu melkoisesti, ehkä jopa hieman koomisesti, kirjan lopussa. Loppu onkin itsessään aika suoraviivainen ja jotenkin hyvin selkeälinjainen, jossain määrin jopa liian. Hahmoja tässä kirjassa esiintyy aika paljon, joista suuremmasta osasta ei jää sen suurempaa muistijälkeä. Kuvittelin, että Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan Näkymätön mies Griffin oli jokin Alan Mooren oma näkemys asiaan, mutta eipä ollutkaan! Griffin oli jo alkuperäisversiossaan niljake, se tulee selväksi aika nopeasti. En oikein osannut päättää kenen puolella olisin ollut, ja tämä pieni harmaa vivahde lisäsi lukunautintoa. Ajatuksia herättävä kirja.
Aivan ehdoton lapsuuden kirjasuosikkini. Ensimmäinen kosketukseni tarinaan on ala-asteelta, jolloin kuuntelimme luokassa kirjaa luettuna ääneen. Ihana maailma; vaihtoehtoinen historiallinen maagis-realistinen, ottaa vahvasti vaikutteita vanhoista skandinaavisista kansantaruista. Mahtava päähenkilö, viattoman hurmaava ystävyyssuhde. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille!
Parhaimpia Fantasia sarjoja mitä olen koskaan lukenut! Ja olen lukenut niitä paljon! Sarjassa on kaikkea sopivasti. Hyviä hetkiä, vaikeuksia, taisteluita jne.. Erityisesti pidän siitä että Auer osaa kuvailla taistelukohtauksen sortumatta liian yksityiskohtaiseen kuvaukseen, tarinan kuitenkaan kärsimättä siitä. Hän ei myöskään sorru liian tarkkoihin maisema kuvauksiin, vaan jättää tilaa myös lukijan omalle mielikuvitukselle, myös Auerin kirjoitustyyli on sujuva ja mukaansa tempaava. Erityisesti ulkomaiset fantasia romaanit ovat hyvin "verisiä" Auerin kirjat sopivat niin nuorille kuin vanhoillekin. Hyvällä kirjalla ei ole ikärajaa.
Siilo oli hyvä kirja, jossa oli paljon potentiaalia. Valitettavasti tarina alkoi käydä loppua kohden hiukan raskaaksi ja tylsäksi, itseään toistavaksi. Juoni avautui lukijalle hienosti pikkuhiljaa. Aika malttamattomana luin tätä kirjaa aluksi, kun halusin tietää enemmän. Kun salaisuus paljastuu, se hieman latistaa fiilistä ja vie terää pois juonelta. Mutta Siiloon on onnistuttu loihtimaan juuri oikeanlainen klaustrofobinen fiilis, jopa paikoitellen aika ahdistava. Hahmoja oli paljon, mutta kiinnostavimmat olivat Lukas, joka oli aika symppis tyyppi ja toki sitten Jules, joka oli täyttä rautaa, todella sopiva tällaisen tarinan juonen johdattajaksi. Pahisasetelma oli liian selvä, siitä en oikein välittänyt. Nyt jäin odottamaan jatkoa tälle tarinalle, joten jostain täytyy löytää mielenkiintoa lukea 2. osa ennen viimeistä osaa, joka jatkaa sitä mihin Siilo jäi.
Kirjasarjan ylistyksen johdosta nappasin tämän luettavakseni ja voin sanoa pettyneeni. Kirja kesti ja kesti ja loppua kohti minua ei vaan kiinnostanut lukea sitä. Kirjassa oli liikaa outoja käänteitä, jotka tapahtuivat liian äkkiä juoneen verrattaen.. Henkilötkin jotka olivat alkuosassa mukana unohtuivat loppua kohden. Toisen osan yritän vielä lukea, mutta varmaan jää siihen. Harmi.. Odotin paljon tältä sarjalta :(
Pidin kirjasta tosi paljon, sillä se oli todella hyvin kirjoitettu, kuten edellisetkin osat. Erityisesti Jacen ja Claryn väliset kohtaukset oli niin hyvin kirjoitettu, että pystyin helposti kuvittelemaan kohtaukset päässäni. Ja lopussa oleva kirje oli kiva lisä, jota olin kaivannut, vaikkei se varsinaiseen kirjan juoneen liittynytkään. Todella hyvä kirja (ja sarja), jota suosittelen kaikille, jotka pitävät romantiikasta ja seikkailuista.
Tähän teokseen oli pakko tarrata heti kun se tipahti postiluukusta. Nyt se on sitten ohi. Yön talon tarina päättyy ja vähän on ehkä haikea olo kun tätä tarinaa on tullut seurattua sen ensimmäisestä kirjasta asti hyvin aktiivisesti. Kaikki 12 kirjaa löytyy omasta hyllystä. Tarina on herättänyt kyllä monia tunteita aina ihastuksesta vihastukseen ja sillä on oma paikkansa minun fanilistallani. Tässä on vuosien aikana tykästynyt moniin mahtaviin hahmoihin ja juonenkäänteisiin, mutta mielestäni tämä viimeinen kirja oli vähän liian nopeasti ohi. Se käynnistyy hitaasti ja etenee loppukliimaksiin välillä ehkä vähän liiankin hitaasti, mutta sitten kun h-hetki koittaa niin kaikki onkin ohi ennen kuin kerkeää tajutakaan. Onhan tässä sarjassa kyllä omat huonot puolensakin, mutta silti jotenkin tykkään tästä sarjasta todella paljon. Aion ehdottomasti lukea koko sarjan uudelleen kunhan siihen liikenee tarpeeksi aikaa. Nyt on toistaiseksi sanottava hyvästit Zoeylle ja hänen nörttijengilleen.
Edustan mielipiteissäni hiukan toista laitaa, sillä en erityisesti pitänyt tästä kirjasta. Olihan tässä paljon hyviä juttuja verrattuna aikaisempiin kirjoihin, selvästi tunteisiin vetoavampi asenne ja veljesten rakkauselämien limittäinen kerronta. Trez ja iAm ovat niin keskenään sidoksissa, että on hyvä, että heidän elämäänsä käsiteltiin riippuvaisina toisistaan. Vaikka en pääparista mainittavasti välittänytkään, olihan se loppu nyt tunteellinen, vaikka sitäkin kyllä pohjustettiin koko kirjan ajan. Mutta tätä kirjaa, kuten aika monta edellistäkin vaivaa se, että hahmot ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä, ja sivujuonien rönsyily. Hahmoissa ei vaan enää tunnu olevan mitään uutta, verrattuna sarjan alkuosiin, joissa jokainen oli (ja on vieläkin) selvästi oma selvä hahmonsa. Uusista hahmoista aina annetaan hiukan jotain aikaisemmissa kirjoissa, mikä saa kiinnostuksen heräämään, mutta sitten kun nämä hahmot päätyvät päähahmoiksi, ne taantuvat samaksi massaksi, valitettavasti. Sivujuonia tuntuu olevan hieman liikaa, jotta niistä muistaisi kaiken oleellisen kirjasta toiseen. Tämä teos oli kevyttä höttöä ajan kuluttamiseksi, ei sen enempää eikä sen vähempää.
Tosi hyvä kirja! Erityisesti hahmot ovat hyvin kirjoitettuja. He eivät ole kliseisiä, vaan erittäin todentuntuisia suomalaisnuoria, joihin voisin helposti kuvitella törmääväni oikeassa elämässä. Hahmot eivät tuntuneet lainkaan pinnallisilta, koska heidän tuntemuksia ja persoonia kuvattiin todella hyvin, mikä myös auttoi lukijaa ymmärtämään hahmoja.
Pidin kirjasta paljon, sen tunnelma ei lässähtänyt kesken ja mukava jännitys pysyi koko ajan yllä. Hahmot oli luotu kestämään vaikeuksia ja pidin siitä että magiaa ei vedetty yli, vaan se pysyi suhteellisen "realistisella" tasolla, joka sopi kirjan muihiin teemoihin. Suosittelisin.
Sydän taas kerran verille raastettuna lopettelin tätä kirjaa. Tuntuu melkein epätodelliselta, että joku on kirjottanut jotain näin fantastista. Rakastan Salamurhaajan oppipoikaa ja en voi mitenkään mitenkään sanoin kuvata, miten paljon tykkään myös Kuninkaan salamurhaajasta. Rakkautta ensisivuilla. Tai jotain sinnepäin. Mutta oikeasti! Aina kun avasin tän kirjan niin upposin siihen ihan täysin heti ensimmäisessä virkkeessä. UNOHDIN, ETTÄ LUIN. Parhaita kirjoja maailmassa, ne, jotka saa aikaan sellasen fiiliksen. Kaikki oli taas kohdallaan ja meni just niin sydäntäsärkevän nappiin, kun kukaan voi toivoa. Henkilöhahmot on paljon todellisempia ja syvempiä kuin jokkut nykyajan pintaraapasut, ja kaikki on niputetty yhteen niin vaivattoman sulavasti, etten ikinäikinäikinä halua lopettaa lukemista. Kuvittele, jos en ikinä ois avannut tätä kirjaa? Hyvä. Nyt kun sain sen ulos, niin neuvon jokaista (kyllä, sinuakin!) hommaamaan kyseisen sarjan käsiinsä ja unohtamaan kaikki muut velvollisuudet (koulu, ruoka, uni, yms.) kunnes ne on luettu. <3
Varjojen ratsu on tiivistetysti tylsä tarina tylsillä hahmoilla.
Juonellisesti tarina oli pettymys. Pidin aika paljon Robersin Kuuden piiri -trilogiasta ja toivoin tässä olevan samaa viehätystä. Kauas kyllä jäätiin. Robertsin uusimpien kirjojen ongelma on, että niissä jauhetaan aina sitä samaa, juonen kaaren tietää jo ennalta ja hahmotkin ovat lähestulkoon aina samanlaisia. Noitateemaa, joka on vallalla tässä kirjassa ja tässä trilogiassa, on Roberts käyttänyt jo aiemmin, eikä tässä sitä käsitellä mitenkään erilailla. Hahmot ovat hyvin stereotyyppisiä, naiset rempseitä ja kauniita, kaiken osaavia; miehet puolestaan rouheita, mutta komeita ja päteviä. Hahmoissa ei ole mitään mihin tarttua ja tekemisen motiivit ohuita. Robertsin tarinoihin kuuluva kyyhkyläisparin ristiriitakin oli ympätty mukaan hyvin väkinäisen oloisesti, se oli lähinnä vaan myötähäpeää aiheuttava. Samoin riitaa seurannut Connorin ja Finin Doylen kovistelu, kuinka noloa. Rakkaustarina jätti kylmäksi, siinä ei ollut mitään fiilistä. Tykkään Robertsin jännitysrakkausromaaneista ja niissä on välillä mielenkiintoisia hahmoja, mutta tässä ei ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa kuin sivuhahmoina Branna ja Fin.