Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Alkuperäinen sarja ei jaksanut innostaa. Tulin kuitenkin lukeneeksi sen. En kuulu tämän kirjasarjan äänekkäimpiin vastustajiin. Suhtaudun lähinnä siihen humoristisesti. Tämä kirja kuitenkin sai minut koukkuun lähes heti, johtuen kaiketi että minäkertoja on samaa sukupuolta kuin minä itse. Tämä kirja jätti todella haikeat tunnelmat, kun en olisi halunnut sen päättyvän ollenkaan. Tälläisen tunteen on aikaisemmin saanut aikaan Timo Parvelan Sammon vartijat sarja.
Tämä kuului niihin kirjoihin, joita luin useamman kerran lapsena. Lindgren kuvaa kuoleman jälkeisen maailman kauniiksi, mutta vaaralliseksi. Itseäni hirvitti lapsena kirjan kuvat Katlasta ja sen rääkäisyt olivat todella kammottavia kyseisessä elokuvaversiossa.
Tämä tarttui mukaan R-kioskilta. Pidin tässä kirjassa Jessen pohdintoja siitä, miten Koskela olisi tehnyt kussakin tilanteessa. Myös kirjassa mainittu Taistelutoverit tv-sarja tuli katottua. Voisin uskoa, että tässä kerrotut voimaerot voisivat pitää paikkansa, jos tulisi helsinkiläisille tälläinen tilanne vastaan.
Olin nähnyt tästä kertovan elokuvan useasti lapsena ja luin tämän vasta vuosia myöhemmin joskus ala-asteella kirjaesitelmää varten. Uudelleenluettuna tästä löytyi paljon syvempiä merkityksiä.
Tämäkin Barry Trotter osa oli mielenkiintoinen. Sukupolvien kokemat erillaiset kouluympäristöt Pötymähkässä saivat minussa aikaan nostalagian tunnetta, kun olen nähnyt mihin suuntaan oma peruskoulu on mennyt sieltä lähdettyäni. Barryn Lonille sanelemat muistelmat olivat myös hauskaa luettavaa, koska ne kertoivat parin Harry Potter kirjan tapahtumat omalla tavallaan.
Tämä on tähän asti paras osa. Tässä tuli jo kunnon taistelua, johon lähdettiin valmistautuneina, eikä sillein, että Sookien vain piirittää joukko yliluonnollisia olentoja ja sitten tulee vampyyri ja teurastaa kaikki.
tuli heti semmonen olo, että lukisi lastenkirjaa. en jaksanut edes loppuun lukea. mutta suosittelen 12-13 vuotiaille lämpimästi!!
tämä oli mielestäni kerrassaan upea teos! en ole varma miksi, mutta lempparini ovat Warth, Rhade ja Zsadist olleet alusta asti. mukavaa siis kun tässä kerrottiin myös Warthista <3
Uskollinen ei oikein täyttänyt odotuksiani. Juoni oli aika tylsä ja laiskasti suunniteltu. Henkilöhahmotkin jäi pintapuolisiksi. Geenit ja testit oli vähän tylsä selitys koko Outolintu-maailmalle, olisin odottanut jotain mielenkiintoisempaa. Arvasin noin 100 sivua ennen loppua, mitä suurinpiirtein tulee tapahtumaan. Tavallaan kuitenkin pidin loppuratkaisusta. Epilogi taas oli tosi koskettava!
Etäisten esikaupunkien asioita on kuvakirja, jossa teksti ja kuvat muodostavat yhdessä tarinan. Kuvat eivät pelkästään täydennä tekstiä vaan ne näyttelevät merkittävää osaa tarinan kerronnassa ja tunnelman luonnissa. Formaatti on kiinnostava.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1981, tarinan kirjoittamisajankohdasta katsottuna lähitulevaisuuteen. Kirja kertoo urkujen valmistajien uudesta aluevaltauksesta, simulanttien rakentamisesta. Tarkoituksena oli rakentaa Amerikan sisällissodan aikaisia henkilöitä ja simuloida sodankulkua heidän avullaan viihde tarkoituksessa. Ideoiden takana oli tehtaan toisen omistajan tytär Pris, luova skitsofreenikko. Alkuun luotiin lakimies Edwin Stanton ja heti perään Abraham Lincoln. Simulantit osoittautuivat ajatteleviksi ja tunteviksi olennoiksi. Hommat eivät lähteneet sujumaan suunnitellusti, mutkia tuli matkaan.
Yksi huonoimmista soturikissoista. Tässä osassa ei tapahtunut oikeastaan mitään tarinan kannalta merkittävää.
Flya: Twilight, se on aika hyvä, erityisesti alkuun, mutta löytyy myös paljonkin ihanampia kirjoja, kuten aika minullekin näytti. Tämä on ihana, kuten useat muutkin kirjat.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Hyvä kirja. Pidän ajatuksesta, että Houkutus kerrotaan eri sukupuolirooleilla. Tarina ei kuitenkaan ollut alkuperäisen veroinen, mutta tosi hyvä kuitenkin. Tarina oli pitkälti samanlainen kuin alkuperäinen, mutta erilainen loppu oli kyllä todella positiivinen ja mukava yllätys. Kannattaa kyllä lukea, jos on kaikki kirjat lukenut aiemmin :)
Pitkän odotuksen jälkeen se on käsissäni ja se on luettu. Kirjasta jäi haikea fiilis. Kaikki päättyi eri tavalla kun toivoin. Ihana nathan ja gabriel. Mutta kirja oli silti mahtava päätös sarjalle. En ole ikinä ennen puhjennut näin lohduttomaan itkuun kirjan loputtua, mutta nyt kun olen lukenut kirjan uudelleen en voisi kuvitellakaan ihanempaa lopetusta sarjalle. Jos tykkäsit edellisistä osista edes hiukan kannattaa lukea tämä myös.
Odysseia 2061 oli kahden edeltäjänsä toisintoa ja se tylsistytti. Alussa olin tyytyväinen, että nyt mielenkiinto oli siirtynyt toisaalle, mutta sitä ei kauaa kestänyt. Olisin pitänyt tarinasta vielä vähemmän, jos siinä ei olisi ollut Heywood Floydia. Floyd oli tämän tarinan pelastus. Kirjan juoni jätti kylmäksi, vaikka tarinassa laajennettiin edellisen kirjan tapahtumia ja niistä kerrottiin enemmän. Juoni ei vaan jaksanut kiinnostaa enää, kaipasin jotain uutta ja mielenkiintoista tutuilla hahmoilla. Clarken optimisti näkyy tässä teoksessa selvästi ja tavallaan harmittaa, että tiede ja avaruuden tutkiminen ei ole edennyt sellaista vauhtia kuin mitä Clarke ehkä kuvitteli ja toivoi... Arvioksi 3,5 tähteä, koska tämä oli kaikesta huolimatta hyvin kirjoitettu kirja.
2001 avaruuseikkailun jälkeen tartuin hieman epäröiden tähän (tavallaan) jatko-osaan. Edellisen kirjan lopun mystisyys jätti jokseenkin oudon olon, enkä ollut ihan satavarma halusinko sen toistuvan. Onneksi tässä teoksessa mystiikkaa oli vähennetty reilusti ja nyt jopa yritettiin selittää ensimmäisen kirjan loppua. Se pieni mystisyysjuonne oli edelleen mukana, mutta paljon pienemmässä roolissa. Vaikka 2001 avaruusseikkailu oli jokseenkin psykedeelinen kokemus, oli se silti parempi kuin tämä jatko-osa. Tämä oli liian paljon edellisen toisinto ollakseen tarpeeksi kiinnostava. Teoksen suurimmat ansiot olivat Heywood Floyd, joka on Moorcockin Bastable-hahmon ohella toinen minulle hyvin mieleenjääneistä, todella sympaattisista hahmoista. Siinä missä Bastable oli naiivi ja jopa hieman typerä, oli Floyd sitten puolestaan hyvin laskelmoiva ja järkevä, mutta yhtä sympaattinen siitä huolimatta. Floyd ei ollut kirjan ainoa tuttu hahmo, ja on ihan jopa nostalgista kun tarinaan tuli lisää tuttuja hahmoja mukaan. Tarinan lopussa oli merkittävä twist, joka jätti janomaan lisää. Puolikas lisätähti kirjalle siitä, että se oli nopealukuinen.
Pidin kirjasta ja sen juoni oli koottu varsin mielenkiintoisella tavalla perinteisistä aineksista. Idea siitä, miten herra Chesney oli tehnyt fantasiamaailmasta matkailukohteen oli myös omaa luokkansa. Huumori oli kirjassa varsin hauskaa ja plussaksi on pakko lisätä myös se tyyli, jolla varsin vakaviakin aiheita käsiteltiin. Kuitenkin jostakin syystä kirjan lukeminen eteni minulta hyvin hitaasti, pakersin sen kimpussa melkein puolitoista viikkoa, mutta onnellinen loppu oli minusta tarpeeksi palkitseva. En suosittele teosta erityisemmin, mutta jos kirja kiinnostaa, voin luvata ettei lukijalla tylsistytä!
Pidin Varjot pitenevät kirjasta enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta Mustasta komppaniasta. Tarina on sujuvammin seurattava, koska maailma ja hahmot on jo tuttuja. Puoskarin kertoma on edelleen hyvin pelkistettyä lyhyine lauseineen. Siksi toisen näkökulman - majatalonisäntä Shedin - mukaantulo elävöittää kertomusta mukavasti. Juonenkuljetus on edelleen tiiviistä – ei rönsyjä, ei turhuuksia, mutta eteneminen tuntuu kuitenkin olevan positiivisessa mielessä hieman rauhallisempaa, kuin ensimmäisessä osassa.
Tapahtumat sijoittuvat pääosin vuosien 1799 ja 1800 ajalle Japaniin, Nagasakin edustalle rakennettuun Dejiman saarelle, missä hollantilaiset virkamiehet pyörittivät Kauppakomppaniaa. Korruptio kukoistaa ja välistä vetäjiä on johtoportaasta työläisiin. Saarelle saapuva kirkasotsainen, nuori Jacob de Zoet on poikkeava yksilö omanedun tavoittelijoiden joukossa.
Mimirin lähde-kirja oli mielestäni parempi kuin Matka Asgårdiin-kirjasarjan ensimmäinen osa Fimbul talvi. Tykkäsin siitä, että kirjassa oli paljon eri otuksia. Tässä kirjassa oli paljon eri henkilöitä, ja jossain vaiheessa, kun puhuttiin yhtäkkiä taas jostain henkilöstä niin saattoi mennä hetki muistaa kuka hän/se oli. Kirja oli kaikinpuolin hyvä, ja odotan viimeistä osaa, sillä tämä jäi niin hyvään kohtaan.
