Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Jumankauta, suomalainen "King" Viime vuonna luin Myrskyn, nyt ostin Aamun. Ihan mulle tuntematon veijari, vaan toivon hänen kirjoittavan piiiitkiä romaaneita vielä kymmeniä!
Edellisen kirjan tarinaan jatkoa. Kirjaa on mukava on mukava lukea ja on helppoa luettavaa.
Kevyttä fantasiaa ripauksella romantiikkaa eli varsin sopivaa omaan makuuni. Maailmaa, yhteiskuntaa ja muita taustoja ei kuvailtu mitenkään perusteellisesti, mutta sekin oli vain hyvä asia, koska en yleensä jaksa olla kiinnostunut niistä. Luulen, että olisin antanut tälle täydet pisteet nuorempana, nyt annoin vain 4 tähteä.
Toinen osa Siirros keskittyi enemmän historiaan - tapahtumiin, jotka johtivat ensimmäisessä osassa Siilossa esitettyyn tilanteeseen. Kohtalo jatkaa Siilon tarinaa eteenpäin. Kerronnassa käytetään cliffhangerimaisia tyylikeinoja, joiden avulla vedotaan lukijan tunteisiin ja ylläpidetään jännitystä. Kirja (sarja) on viihdyttävä, vaikka (tai siksi koska) juonessa on amerikkalainen tusina katastrofielokuvamainen maku. Hyvä/paha vastakkainasettelu on melko silmiinpistävää. Tarina ei ole kovin uskottavasti kerrottu myöskään. Juonessa on joitain aukkoja tai epäjohdonmukaisuuksia, jotka eivät ole järkevästi selitettävissä. Lisäksi juoneen on otettu mukaan joitain kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä irrallisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on ehkä ollut jännityksen lisääminen, mutta lähinnä ne pitkittivät vain tarinaa suotta. Kirja on helppolukuinen, eikä sitä lukiessa rasitu polla. Jupinoista huolimatta Kohtalo on melko hyvä päätöskirja melko tasalaatuiselle sarjalle. Tuoreudellaan Siilo oli sarjan paras osa ja Siirros oli piirun verran parempi kuin Kohtalo.
Tätä kirjaa oli kyllä odotettu, ja en tullut pettymään. Trez ja Selenan suhde jatkui tässä kirjassa ja tykkäsin kyllä molemmista hahmoista. iAmista tuli kyllä yks aika tykästyttävä hahmo myös ja oli tosi kivaa että sekin löysi rakkauden, jonka kyllä tosiaankin ansaitsi. Paradisesta tuli kyll yks lempihahmo, ja saakin odotella että keneen se tulevaisuudessa rakastuu. Odottelen myös koska Laylan ja Xcorin suhde syvenee, mutta luultavasti seuraavassa kirjassa saadaan lisää tietoa siitä. Tykkäsin myös kun kirjassa rikottiin vanhoja perinteitä, esim. Paradisen asema ja s'hisben heimon tavat. Eli vääryyksiä oikaistaan, mistä tykkäsin erittäin paljon.
Tapahtumat sijoittuvat Kingille tuttuun tapaan Maineen, tällä kertaa pieneen kylään nimeltä Harlow, missä elää uskonnollinen yhteisö. Kylä sijaitsee Castle Rockin liepeillä, joka on tuttu tapahtumapaikka Kingin aikaisemmista romaaneista. Pienen kylän elämän kuvaus menneiden vuosikymmenien Amerikassa on niin uskottavaa, että tuntuu Kingin soveltavan asioita tarinaansa omista kokemuksistaan. Uskonto ja kuolemanjälkeinen elämä on fokuksena tarinassa. Uskonnon kyseenalaistaminen on tuttua aiemmistakin Kingin kirjoista.
Okeiokei, tajuan, miksi tämä sarja on saanut kaikki kuolaamaan. Mutta...
Tämä toinen osa ei vain tuntunut toimivan. Tykkäsin ekasta osasta, juu, mutta siinä ei ollut sellaista kokkua, joka olisi saanut minut päätä pahkaa ryntäämään hakemaan seuraavaa osaa. Luin tämän nyt kuitenkin vähän aikaa sitten ja tykkäsin Rothin tyylistä kirjoittaa, tykkäsin joistakin henkilöistä ja tykkäsin muutamasta juonenkäänteestä. Silti en pitänyt Trisistä tai Neljästä. Tris oli ärsyttävä, Neljä oli rasittava, mutta muut henkilöt olivat loistavia.
Hyvä kirja, kuten aiemmatkin osat. Mukaansatempaava tarina. Selventää mielestäni joitakin aiemmissa osissa tapahtuneita asioita. Kannattaa lukea, jos pitää sarjasta :)
Sankarit alleviivaa Kalevala-modernisointiosuuttaan niin ponnekkaasti, ettei muulle sisällölle oikein jää tilaa. Juonenkäänteet perustellaan sillä, että Kalevalassa tapahtui näin, mikä johtaa luonnollisesti varsin poukkoilevaan kerrontaan; eihän Kalevalakaan alkujaan yhtenäinen kertomus ollut. Ehkäpä eniten merkitystä saa kiskottua teoksen nimiaiheesta eli (kansallisista) sankareista ja ominaisuuksista, joita sankaruuteen tarvitaan sekä aivan viimeisten sivujen mytologiapohdinnoista. Koska teoksen keskeinen juju oli kuitenkin paikoin väkinäinen Kalevalan mukailu, osoittautui 400 sivua ainakin omaan makuuni kuivakkuuteen asti venytetyksi lukukokemukseksi. Suosittelen Sinisalon muusta tuotannosta pitäville ja mahdollisesti Kalevalaan tutustuville yläastelaisille.
En ollut koskaan aiemmin lukenut yhtäkään Muumi-kirjaa, joten olin varautunut yllättymään. Ja kylläpä yllätyinkin, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Tarinat olivat täynnä komiikkaa ja hassuja sattumuksia, koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Oli miellyttävää lukea sarjakuvaa, jossa hahmot tuntuivat kaikesta huolimatta tutuilta, sekä piirrostyyliltään että käyttäytymiseltään. Tästä tuli hyvin nostalginen olo, joka oli ehkä yksi parhaimmista asioita mitä tästä sarjakuva-albumista sain. Hahmot olivat paljon sympaattisempia alkuperäisissä olosuhteissaan ja kuoseissaan kuin piirrossarjassa koskaan. Suurin yllätys tuli kielenkäytöstä, joka oli roisimpaa kuin mitä oletin (paljon hauskempaa), siitä huolimatta, että tiesin näiden tarinoiden olevan jotain muuta kuin piirrossarjan tarinat.
Lyhyt ja ihastuttava satu. Suurin osa lukuajasta meni kirjan kuvitusten katselemiseen ja fiilistelyyn, ne toimivat hyvin tunnelman luojana. Lyhyeksi tarinaksi tässä oli jopa jossain määrin yllättävän vahva juoni, hyvin suoraviivainen, mutta toimiva. En osaa oikein päättää tuliko tästä sadusta hyvälle vai haikealle mielelle, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut tarina.
Kafka rannalla oli paksuksi kirjaksi yllättävän nopealukuinen. Välillä tarinaa ahmi malttamattomana ja sitten taas välillä tuli olo, että kirja piti jättää hautumaan, piti pohtia asioita ennen kuin jatkoi. Kirjan päähenkilöpoika ei jaksanut kiinnostaa, mutta vanha mies Nakata oli aivan mahtava hahmo, samoin pidin myös valtavasti Oshimasta. Tarinan ajoittainen unenomaisuus oli miellyttävää tietyissä määrin, mutta lopussa se alkoi hiukan puuduttaa. Tarina olikin parhaimmillaan noin 100 sivua ennen loppua, ja harmillisesti ihan loppu tuntui hiukan lässähtävän. Ehkä odotin jotain isompaa kliimaksia (ehkä olen tottunut liiaksi länsimaiseen kirjallisuuteen; odotin vääriä asioita), jolloin sen puuttuminen jätti hiukan tyhjän olon. Siksi vain neljä tähteä. Mutta kaikesta huolimatta tämä oli hyvä kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.
Mä tykkäsin, todella paljon.
Samankaltaisuuksi Suzanne Collinsin Nälkäpelin kanssa, ja siitähän on puhuttu ilmeisesti aika paljonkin(?). America kyllä nousee lempihahahmokseni. Kuningatar Amberly saattaisi hyvinkin olla lempparini, mutta valitettavasti hahmo ei saanut kovinkaan paljoa huomiota kirjassa. Odottelen jatko-osan suomennosta innolla.
Ehdottomasti hyvä ja koukuttava kirja. Mielenkiintoinen ja erilainen lähestymistapa vanhaan tuttuun tarinaan. Kannattaa lukea :)
Totuuskuutio on dystopian makuinen, tulevaisuuden Suomeen sijoittuva teos, jossa pohditaan monipuolisesti tiedon, muistamisen ja ympäröivän digitaalisen kulttuurin ongelmakohtia tarjoamatta silti suoraa ratkaisua niihin. Teksti on sujuvaa ja tarinankerronta toimii ihan mukavasti. Hahmot ovat mukiinmeneviä nekin. Suosittelen teosta oikeastaan kaikille, joita tulevaisuudenkuvat tai ympäröivästä informaatiokulttuurista nousevat kysymyksenasettelut kiinnostavat.
Kirja kertoo 1400 luvulla eläneestä hallitsijasta Vlad Seivästäjästä ja pohditaan hänen mahdollisista yhtymäkohdista fiktiiviseen hahmoon Draculaan.
Vlad Tepesin elämä on ollut yhtä sotaa ja vankeutta. Tuon ajan politikoinnissa puolta vaihdettiin kuin paitaa ja Valakian ruhtinaan titteli vaihtui tiuhaan. Vladin julmuus on tunnettu kansantarinoissa, mutta monissa tarinoissa on vahva liioittelun maku. Kirjan lopussa on käännetty Vlad Seivästäjästä kerrottuja venäläisiä ja saksalaisia kansantarinoita. Useissa eri kulttuurin tarinoissa on sama sisältö, mutta venäläisissä kertomuksissa Vlad asetetaan parempaan valoon kuin saksalaisissa kertomuksissa. Venäläisissä kertomuksissa Vlad kuvataan tiukaksi hallitsijaksi, jonka julmissa teoissa on oikeudenmukaisuutta ja ne ovat sotastrategian vuoksi toteutettuja. Saksalaiset näkevät Vladin vain sadistiseksi mielipuoleksi. Romanialaistarina näytteitä kirjassa ei esitellä, mutta kirjassa kerrotaan niiden kuvastavan Vladia sankarihallitsijaksi.
luin yhdellä istumalla ja ärsyynnyin, kun käden ulottuvilla ei ollut jatko-osaa.
ihan rehellisesti, tässä kirjassa viljellään aivan liikaa englanninkielisiä sanoja ollakseen suomenkielinen alkuperäisteos. oksymoroni? pateettinen? englannin lauserakenteita joille ei suomessa ole suoraa käännöstä? nämä asiat pilasivat lukukokemuksen minulle. luulisi, että kirjan on kirjoittanut vaihto-oppilas eikä aikuinen kirjailija. juoni oli kyllä hyvä. sääli.
Odotin jotain Nälkäpelin tapaista huikeaa sarjaa, koska näitä kahta sarjaa on kuullut verrattavan paljon toisiinsa. Tämä olikin lukemisen arvoinen kirja ja aluksi luinkin sitä aika nopeaan vauhtiin. Loppu kuitenkin lässähti ja teki mieli hyppiä osia yli. Haluan kuitenkin tietää miten tarina päättyy, mutta luulen, että seuraan sen loppuun elokuvien muodossa.
Lukemisen arvoinen kirja, vaikka en olekaan varma, tulenko jatkamaan sarjaa. Itse aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta Amyn ja Seuraajan suhde ei oikein kiinnostanut.
Hyvä kirja, kuten sarjan muutkin osat tähän mennnessä. Ei paras kirja missään nimessä, mutta hyvä kuitenkin. Tämä kirja selvensi mukavasti Neferetin taustoja, joten moni asia selkeytyi paljon ja siksi kirja oli jopa koukuttava.
Odininlapsi on niin kehuttu, että olisin halunnut pitää siitä enemmän kuin lopulta pidin. Tarinan sijoittaminen pohjoiseen oli ratkaisu, josta tykkäsin ja Pettersen sai mielestäni miljöön tuntumaan oikeasti karulta. Hirka on virkistävä hahmo siinä, ettei hän ole valittu tms. ihmelapsi. Sen sijaan hän on varsin pelokas (tosin sanavalmis ja suorasanainen) ja suhtautuu ihmisten kuolemaan sen ansaitsemalla vakavuudella.
Alku oli hieman tönkköistä, ja mielestäni aivan liian sekavaa. Kiinnostus lopahti kokoajan, kunnes noin puolenvälin jälkeen sain vihdoin juonesta kiinni. Ainoa syy miksi ylipäätään jatkoin tämän lukemista, oli se että edeltäjänsä oli upea teos.
Alkuun en meinannut päästä mitenkään vauhtiin tämän kirjan kanssa. Teksti tuntui jotenkin tönköltä ja tuntui, ettei asia edennyt mihinkään. Pyörittelin silmiäni useamminkin tätä lukiessa koska jotkut jutut vaan jotenkin menivät "yli hilseeni". Jossain vaiheessa huomasin eteneväni sivuja eteenpäin kuin kunnon lukutoukka konsanaan eli kirja mielestäni paranee edetessään. Tegan on kaikessa mahtipontisuudessaan sekä tajuttoman ärsyttävä hahmo ja samalla aivan loistava. Täysin erilainen mihin itse olen kirjoja lukiessa tottunut. Huomasin pari kertaa nauravani ääneen hänen töykeille heitoilleen. Dante oli loistava kun taas hänen isänsä kamalin ihminen mitä maa päällään kantaa. Tarinan edetessä minua alkoi enemmän vain kiinnostaa se miten tarina mahtaa jatkua koska se loppui jännittävästi ja ehkä myös melko surumielisissä tunnelmissa. Hyvää aivot narikkaan viihdettä vaikkei nyt varmasti kaikkein mahtavimpien kirjojen joukkoon lukeudu. Uskon lukevani jatko-osan jos sellainen joskus tulee!