Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
kirja oli koko matkan ajan tylsä, mutta silti kiinnostava omalla tavallaan, kirjassa ei tapahtunut paljoa, joka tuo vaihtelua edellisiin osiin.
kaukaisin ranta on minun vähiten tykätty kirja maameren tarinoissa, mutta se on silti erittäin hyvä kirja, vaikkakin alkuuv vähän tylsä.
Maameren tarinoiden 2. osa oli minun mielestä täydellinen jatko ensimmäiselle kirjalle. Atuanin holvihaudassa on mukava tarina ja hahmot on tykättäviä. tähän mennessä lempi kirjani.
Kirja oli mukaan tempaiseva, nopea ja ehkä vähän synkkä seikkailu romaani. Pidin kirjasta erittäin paljon ja halusin heti lukea seuraavan osan.
Lyhyt ja nopealukuinen tarina, jossa oli potentiaalia ideassa, mutta ei onnistunut lunastamaan sitä toteutuksessa. Pieni sivumäärä huomioon ottaen Bear kertoo ihan onnistuneesti kirjan maailmasta tarpeeksi. Tämä tehtiin kyllä osittain juonen kustannuksella, sillä alku tuntui melkoisen laahaavalta ja tyhjältä. Viimeiset 30-40 sivua olivat sitten hyvin juonipainotteista ja lukeminen alkoi sujua. Päähahmona on Kuussa siirtokunnassa asuva Mickey Sandoval, jonka funktio tarinassa on siivota siskonsa Rhon aiheuttama sotku (tämä osti nelisen sataa syväjäädytettyä päätä Maasta ja Kuun korkeimmat tahot eivät pidä tästä) ja toimia tukena langolleen Williamille, joka yrittää tavoitella absoluuttista nollapistettä kelvinin asteikolla. Tavallaan hauska tarinan alkuasetelma, joskin ne päät olivat mielenkiintoisemmat kuin Williamin kokeilut. Tämä ei ollut ihan sellainen scifi-tarina kuin oletin, sillä kovin usein en ole törmännyt siihen, että skientologiaa sekoitetaan tarinaan. Tavallaan jännä twisti sen kautta, mutta hiukan hämmentävä. Kirjan lopussa jäi paljon asioita auki ja olisin toivonut ehkä parempaa jäsennystä juoneen. Ei mikään erikoisen hämmästyttävä lukukokemus.
Kirja oli hyvää ja viihdyttävää luettavaa alusta loppuun asti, eikä se tuntunut tahmealta luettavalta. Pidin tästä osasta jokseenkin enemmän kuin aiemmin ilmestyneestä Tuhkakaupungit kirjasta. Juonenkäänteet oli helppo arvata, kuten varmasti kaikkien kirjan lukeneiden mielestä, mutta se ei kuitenkaan pilannut kirjaa, vaan siitä sai silti irti paljon.
Olen nähnyt tästä kirjasta lasten elokuvaversion (jostain 90-luvulta todennäköisesti). Se jätti hiukan traumoja, joten tämän kirjan lukeminen on sen takia osittain jäänyt. Nyt päätin tarttua haasteeseen ja poimin tämän käteeni hyllystä (englanninkielinen painos Tove Janssonin kuvituksilla). Yllätyksekseni luin tämän yhdessä iltapäivässä ja ilokseni huomasin, että en saanut mitään takaumia elokuvasta vaan nautin kirjasta omana tarinanaan. Hauska kertomus, joskin välillä vähän turhan polveileva ja hektinen, jossain määrin myös liian paljon happomatkailun tunnetta minun makuuni. Neljäs tähti tulee siitä, että tunnistan tämän tarinan suosion pohjan ja sen mistä se saa klassikkomaineensa sekä toki Tove Janssonin kuvituksista.
Nuoremmille suunnattu kirja, juoni piti kuitenkin otteessaan hyvin. Ihan hyvä kirja jonka lukeminen kannatti ja täytti omat odotukseni.
Rakastan W.I.T.C.H kirjoja enkä kyllästy niihin vaikka luen ne uudestaan ja uudestaan eikä tämäkään ollut poikkeus sujuvaa kerrontaa ja kauniisti piirrettyjä kuvia. Mielenkiintoista näissä kirjoissa on se että kirja voi keskittyä vain yhteen tyttöön ja silti kaikkiin eikä mikään muistuta toista vaikka näitä kirjoja on tähän sarjaan julkaistu todella paljon, hyvä-paha taisteluun ei kyllästy ikinä! Suosittelen :)
Jälleen viihdyttävää tekstiä tosin joitain jännityselementtejä olisi voinut olla enemmänkin. Hienoa huomata kuinka kirjan tarina ei pysy vain yhdessä suppeassa paikassa vaan miljöö laajenee ja päähenkilö oppii enemmän itsestään. Suosittelen jos olet lukenut ensimmäisen osan, muuten voi olla vaikea hahmottaa kaikkea tapahtunutta.
Kirja yllätti minut positiivisesti vaikka siihen tartuin varsin ulkoisten seikkojen pohjalta mm. hieno kansi hyvä takakansiteksti, mutta kirjoittajiin en huomannut kiinnittää huomiota sillä vasta kirjan luettuani huomasin että sitä oli ollut kirjoittamassa 2 kirjailijaa sekä että toinen olikin cassandra. Ehkäpä juuri tämä kahden kirjailijan yhteinen tuotos toi kirjan kerrontaan värikkyyttä ja vaihtelevuutta. Kirja imaisi minut heti sisään ja se oli pakko lukea yhteen menoon enkä malta odottaa jatko-osia! Suosittelen lämpimästi kaikille fantasian ystäville koska tässä kirjassa todellakin leikilteltiin kirjallisuuden juonen perusasetelmalla hyvä-paha.
Richard Farrin "Tulenetsijät" (Otava, 2015) alkaa kohtalaisen kiinnostavana trillerinä, jossa seitsemäntoistavuotias nuorukainen joutuu tekemisiin salaperäisen uskonlahkon ja sen karismaattisen johtajan kanssa. Historia, uskonnot, ideologiat, arkeologia ja kielitiede näyttelevät tarinassa merkittävää roolia. Peruspalikat ovat siis kohdallaan. Lukiessani huomasin hetkittäin miettiväni, että mahtaakohan tämä ylöstempauksineen mennä uskonnollisen jännityskirjallisuuden genreen Tim LaHayen ja kumppaneiden joukkoon, mutta ei sittenkään. Lopputulos on jotakin ja James Bondin sekoitus; rikkaiden ja vaikutusvaltaisten tahojen kanssa ollaan tekemisissä, maailmoja syleilevien arvoitusten kanssa ollaan tekemisissä ja pitkin ja poikin maailmaa sinkoillaan, Seattlesta Tulimaahan ja Kreikan saaristosta Ararat-vuoren rinteille. No, mitäpä tästä sanoisi? Ei tämä ollut ainakaan helpoin mahdollinen nuortenkirja ollut, ja saatoin pudota itsekin välillä kärryiltä kuka oikein oli kuka (voi toki johtua siitäkin, että jossakin vaiheessa lakkasin välittämästä). Mielenkiintoista kyllä, romanttinen sivujuonne puuttuu kokonaan, vaikka sellaiselle olisi ehkä ollut tilausta. Loppuratkaisu ei ole kovin ihmeellinen ja homma menee muutenkin vähän turhan kosmiseksi minun makuuni. Myös päähenkilön kaikkivoipaisuus tuppasi ärsyttämään: kaikki onnistuu ihan tuosta vaan, olipa kyse gourmetpitsan valmistamisesta tai helikopterilla lentämisestä. Valitan, ei jatkoon.
Olen nähnyt Nalle Puhista piirrettyjä versioita, mutten ole koskaan lukenut tarinoita, joten nyt oli korkea aika korjata tämä epäkohta. Aivan ihastuttava kokoelma satuja, joita E. H. Shepardin kuvitukset täydensivat todella hyvin. Vietin monta hetkeä vain pelkästään tutkimalla kuvia ja fiilistelemällä niitä. Tämä oli hyvän mielen kirja, joka pitää hankkia omaan hyllyynkin. Voi sitten aina halutessaan palata suosikkisatujensa ääreen.
Alku oli todella tylsä että meinasin luovuttaa kirjan suhteen ja lopettaa se kesken... No onneks en lopettanu. Kyllä sieltä toimintaa alko tapahtumaan :) En oo vaan viel varma et hankiko toisen osan.. Oli välil niin tylsistynyttä lukemista.. Saa nähä :)
Ruususen tarinan jonkinlainen päätös (sarjaan on ilmestynyt 2015 neljäskin kirja). Vaikka sarja ei sitten nyt lopulta jäänytkään trilogiaksi, luin tämän kirjan kuin se olisi ollut sarjan päättävä teos. Odotin samanlaisen hyvän kehityksen hahmoissa ja tapahtumissa jatkuvan, joka oli ilmeistä toisessa kirjassa, mutta petyin pahasti. Tapahtumat olivat huonommat kuin aikasemmin, mutta onneksi hahmot pelastivat tätä kirjaa jonkin verran. Varsinkin Laurent oli tärkeä hahmo tarinassa, jota ilman olisin varmaan jättänyt kirjan kesken. Vaikka tarinassa tapahtui aivan liikaa suhteessa sivumäärään, se oli silti tasalaatuisin verrattuna edellisiin. Harmillisesti orja-aspekti oli jo niin loppuunkulutettu, että se lähinnä vain tympäisi. Sulttaanin palatsissa tähän saatiin hiukan lisäpointta, mutta se ei vaan riittänyt. Tarina olisi pitänyt osata lukea erottisena ja seksiä täynnä olevana satuna, jossa ruumiilliset kontaktit ovat pääosassa, mutten vaan pystynyt siihen. Laitoin ilmeisesti liikaa toiveita hahmoille ja tapahtumille, jolloin kun niitä ei saavutettu, koko kirja oli pettymys. Siirrän toiveeni sarjan seuraavaan osaan, joskohan Rice olisi onnistunut saamaan teokseen ne elementit, jotka näistä jäivät puuttumaan.
James Dashnerin "Labyrintti" (Basam, 2015) aloittaa Maze Runner -nimisen nuortenkirjasarjan, josta on muodostunut jonkinmoinen myyntimenestys maailmalla. Elokuvakin on tekaistu, mutta mainosmiesten ennustusten vastaisesti Dashnerin hengentuotoksesta ei kuitenkaan tainnut tulla uutta Nälkäpeliä.
Tähystäjäneito oli iloinen yllätys! Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjan suhteen, ja kirjastosta tämä tulikin napattua huvin vuoksi. Alku vähän takkuili ja kesti, että juonenpäästä saa kiinni, mutta kirjan edetessä ja juonikuvioiden avautuessa tarinasta tuli tosi kiinostava. Khalkoksen ja Sarmatian lähes pänvastaiset erot mm. sukupuolessa ja tasa-arvossa ovat erikoisia, mutta niillä on tärkeä rooli tarinan kannalta. Ehdottomasti täytyy lukea trilogia loppuun!
Äärettömän mielenkiintoinen ja ihastuttavan looginen kirja kaikkine juonenkäänteineen. Oli todella virkistävää lukea tällaista tekstiä, jossa ei ollut ihmissuhdekoukeroita tai mitään tunnepuolen dramatiikkaa. Juoni eteni koko ajan, missään vaiheessa ei tullut tylsää, ja paikoitellen jopa oikein odotti, että mikä voi mennä pieleen ja miten siitä selvitään. Watney oli hahmona mainio, kekseliäs ja päättäväinen, joka ei antanut periksi. Olin nähnyt elokuvan ennen kirjan lukemista, jolloin mielikuvissani Watney oli Matt Daimonin näköinen ja hänen näyttelemänsä hahmon oloinen. Koska elokuvan juoni oli tuttu, eivät kaikki tapahtumat tulleet ihan yllätyksenä, joka välillä harmitti, mutta ei muodostunut ongelmaksi. Lukukokemuksena mitä mainioin, ehdottomasti yksi tämän alkuvuoden parhaimmista kirjoista.
Lumen ja tuhkan maa on erinomainen kirja. Kuten kaikki kyseisen kirjasarjan osat, tämänkin tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja tapahtumantäyteisiä. Kirja ei ole missään vaiheessa tylsä ja henkilöt pysyvät edelleen mielenkiintoisina. Clairen ja Jamien rakkaustarina on edelleen todella ihana. Vaikka he eivät olekaan enää nuoria rakastavaisia, niin silti heidän välillään kipinöi vahvasti. Seuraavana onkin jo vuorossa kirjan seitsemäs osa. Toivon, ettei sekään petä minua :)
Kirja on todella hauska ja viihdyttävä, ja vaikka hömppää onkin, tekstiin piti silti keskittyä. Välillä tuntui, että kirja on liian omituinen ja olisin halunnut tietää lisää Elämävirastosta ja kuka Lucyn Elämä oikeastaan on. Mistä hän on tupsahtanut maailmaan ja hengaileeko hän muiden ihmisten Elämien kanssa? (ajattelen liian vaikeasti) Kirjan sanoma on järkevä ja se kerrotaan hauskalla tavalla. Kyllä kirjan lukemisen jälkeen omaa elämää arvostaa rahtusen enemmän.
Jokaista Percy-kirjaa aloittaessa tuntuu, että kirjat alkavat aina koulun savuaviin raunioihin ja sen jälkeen lähdetään taas seikkailemaan. Mutta heti tarinan lähdettyä käyntiin se pikku huoli katoaa täysin. Labyrinttitaistelu on juonellisesti ehkä paras tähän astisista kirjoista. Etsintäretken ohella joidenkin sivuhenkilöiden oikut tuottavat päänvaivaa Percylle ja kumppaneille. On ihanaa saada joka kirjassa lisää tietoa Amerikan mantereella sijaitsevista kreikkalaisista asioista. Kirjat tuntuvat muutenkin todella amerikkalaisilta kaikkine sloganeineen ja monumentteineen, joita ulkomaalaisen on välillä vaikea kuvitella, mutta onneksi on Google!
Ihana rakkaustrilleri elämästä ja kuolemasta. En malttaisi odottaa toista osaa. En voi kuvailla tätä sanoin... Voin vain sanoa, että rakkaus on voittavaa ja viha häviävää!